- Hei tyypit, me selvittiin! Kalenteri on valmis, hymyilen ympärilläni näkyville tutuille ja vähän tuntemattomillekin kasvoille.
Kohotan maljaani ja muut seuraavat esimerkkiäni. Iloitsen nähdessäni
Aamun nostavan mehulasia ilmaan muiden mukana. Hänellä olisi vielä pitkä matka
edessä, mutta ainakin hän oli nyt oikealla tiellä.
- Harmi kun teitä on niin paljon, olisin halunnut, että
voisimme karonkan pitää siellä Antti Holma show’n kulisseissa, mutta ehkä ensi
vuonna, sanon ja silitän hermostuneena valkoista pöytäliinaa.
Ehkä joku vähän vähemmän muodollisempi paikka olisi ollut
parempi, mutta olen aina halunnut olla kynttiläillallisessa suuressa
kartanossa. Korkokenkien alla tuntuu kova marmori ja yllämme sädehtivät
tuhannet kristallit kruunuissaan. Oakmooren kartano on komeampi kuin
Elizabellan aikaan.
- Ai ensi vuonnakin tulee kalenteri?
Kestää hetki ennen kuin tunnistan äänen, nyökkään Juunille.
- Jep. Uudella konseptilla. Ja täytyy vaan aloittaa heti
loppiaisena kirjoittaminen niin pääsee vähän vähemmällä paniikilla.
- Meinaatko tunnustaa? Lilli kysyy.
- No, mä uskon rehellisyyteen, sanon kiemurrellen.
Kaikki katsovat minua naurua pidättäen.
- Ihan hyvin tämä meni näinkin. Tai totta kai minua
harmittaa, että muutama luukku karkasi seuraavalle päivälle. Ja se, että pelasin
jokeri-korttini, eli valmiit novellit, niin alussa.
- Ja? Lilli kysyy, kun hiljenen.
- Okei. Hyvät lukijat… Kun kalenteri alkoi minulla oli ihan
valmiina kolme novellia (luukut 4,5 ja 10), jonkinlainen aloitus oli seitsemässä
novellissa (luukut 1,3,6,12,14-16,18,22-23) ja loput yhdeksän syntyivät hyvin
lyhyellä kirjoittamisella. Luulin jo, että tein pohjat, kun aloin kirjoittaa
yhdeksättä luukkua illalla 20.35, mutta Jessen Aina vain elämää oli lopulta se
myöhäisin. Aloitus 22.50, julkaisu 1.22.
Pidätetty nauru muuttuu hyväntahtoiseksi ilonpidoksi ja minä
punastun. Onneksi tarjolla on juhlan kunniaksi samppanjaa. Juon lasini tyhjäksi
ja hetkessä tarjoilija täyttää sen uudelleen. Tällaista palvelua kun saisi
aina.
- Ideoihin olen periaatteessa ihan tyytyväinen-
- Jotain olisi voinut jättää myös kirjoittamatta, Ilmari
toteaa kitkerästi.
- Anteeksi. Sinä olit mielenkiintoinen kokeilu. Tuota
aihetta haluan vielä joskus käsitellä myöhemminkin, pahoittelen, mutta Ilmari
pysyy edelleen vihaisena paikoillaan. Hanne istuu miehensä vieressä, mutta
tänne asti aistii heidän hyiset välinsä.
- Niin, kuten sanoin, ideat olivat ihan hyviä. Mutta jos
olisi ollut enemmän aikaa, olisin saanut hioa tekstejä ja saada sanoihin
enemmän voimaa. Mutta ihan oma vika tämä oli. Olisin voinut koko kesän
kirjoittaa, mutta ajattelin, että sitten myöhemmin. Ja syksystä tulikin
yllättävän kiireinen. Ja… Joo, tekosyitä, tekosyitä. Näillä mentiin.
Luka nostaa käden suun eteensä peittääkseen haukotuksensa.
Olenpas huono emäntä, jaarittelen asioista, joita kukaan paikallaolijoista ei
halua kuulla.
- Mutta mitäs teille kuuluu? Lähes kaikki saapuivat
paikalle.
Samassa tajuan möläytykseni, kun Annan ilme värähtää.
- Elizabella, Devon, tummatukkainen nainen, Kurt Wilson, Jasper, pienet veljekset
kerrostalossa ja Jesse, mietin puoliääneen ja olen enemmän tai vähemmän
surullinen jokaisen puolesta.
- Sä osaat todella luoda mukavan joulutunnelman, Veikka
sanoo.
Katson häntä vähän pitempään, mutta en saa paatunutta
pleijeria kääntämään ensin katsettaan.
- No joo, mutta olihan niitä ihan söpöjäkin hetkiä,
huomautan epätoivoisesti.
Kukaan ei tartu koukkuun, mutta se ei haittaa. Luka ja Lilli
punastelevat vierekkäin pöydän toisessa päässä, ja Anselmi katsoo Tiukua
sellaisella ilmeellä, että olen jopa vähän kateellinen. Huomaan kuitenkin Jamin
ilmeen muuttuvan lähes tuskaisen surulliseksi. Auroora on sairaalassa, ja
haluan saada pojan mielen paranemaan. Siihen en kyllä pysty, mutta voisin
ainakin vaihtaa puheenaihetta.
- Haluaako joku sanoa jotain?
Kaikki pysyvät hiljaa. Ja koko joulukuun olen saanut
kuunnella heidän pulinoitaan, mutta nyt kun minä tarvitsisin apua, niin porukka
on täysin mykkää. Viittaan tarjoilijoita kaatamaan uudet lasilliset. Samalla
huomaan tutut kasvot vieraiden joukossa.
- Hei, Samu ja Mikael, mitä te täällä teette?
- No aika moni meitä odottaa tänne kuitenkin, niin tultiin.
Ikinä ei pidä kieltäytyä ilmaisen viinan bileistä, Samu virnistää tutun
vinosti.
- Mä vaan jaksan ihmetellä, että mä olen onnistunut saamana
teidät ruudulla niin eläväksi, että teitä kaivataan. Tai että mä saan lukijan
nauramaan tai itkemään, tunnelmoin ja vilkaisen lasiani. Monesko nyt oli jo
menossa?
- Niin ku sä oot niin paska?
- Niin just, innostun. Samu tajuaa aina.
Nyt hän hymyilee ihan kunnolla ja puistelee päätään. Ele saa
minut epäilemään, että hän ei ollut ihan tosissaan. No, en kai minäkään. En voi
sanoa osaavani kirjoittaa, mutta on minulla jonkinlainen taju jo asioista,
mutta haluan olla parempi. Helvetin paljon parempi. Viidessä vuodessa on
tapahtunut ihan mukavasti kehitystä, että ehkä minä jo viidenkymmenen vuoden
päästä olen kohtalainen kirjoittaja.
- No minä voin sanoa teistä vielä jotain. Ehdottomasti
hankalin oli Anselmin ja Tiukun tarina. Kaksi helvetinmoista jästipäätä piti
saada yhteen ja mä sain teidän parissa miettiä hetken ja toisen, että miten
juoni kulkisi sillai kivasti ja edes semi uskottavasti. Helpoin oli ehkä ”Olenko
hullu vai kummitteleeko täällä?”. Tykkäsin siitä, että idea oli erilainen, sain
kerrankin trollailla foorumilla, mutta kyllä mua pelotti sen jälkeen. Yöllä kun
odottelin unta, olin ihan varma, että joku tumma hahmo seisoi ovensuussa…
- Mitä Vilmalle muuten tapahtui? Tuuli kysyi.
- Sinun arvauksesi on yhtä hyvä kuin minunkin.
- Tara muuten löytyi hirttäytyneenä vanhan navetan ylisiltä.
Taskussa oli itsemurhaviesti, Tuuli sanoo hiljaa.
- Mä tiedän.
- Kuinka paljon sä meistä tiedät? Katja kysyy.
- Ihan liikaa, huokaisen ja katson Katjan kolmikkoa
merkitsevästi. He mokomat vain hymyilevät tyytyväisinä.
- Joistakin tiedän tosi paljon, vai mitä Tiuku?
- Sä lupasit olla kertomatta, Tiuku herää Anselmin vieressä.
- Ja mä pidän lupaukseni, mutta olisihan se muiden hauska
tietää…
Tiuku katsoo minua niin vihaisesti, että arvelen otsani jo
savuavan.
- Mistä te puhutte? Juuni puuttuu uteliaana keskusteluun.
- Tiukun oikeasta nimestä.
- Mun oikea nimi on Tiuku.
- No siitä nimestä, joka sulle annettiin kasteessa, korjaan
mitättömän pikkuseikan.
- Mikä se on? useampikin ääni kysyy uteliaana.
- Tiuku saa itse kertoa, jos haluaa.
- Juu, ei halua kertoa, Tiuku tuhahtaa ja uteliaat jäävät
kihisemään paikoilleen.
- Olikohan mulla vielä jotain? No ei kai, kiitos kaikille
todella paljon, että sain kirjoittaa teidän tarinanne. Olette huippuja.
Samassa soi ovikello ja kaikki kääntyvät katsomaan avoimista
ruokasalin ovista eteiseen. Hovimestari avaa oven ja tunnistan ensimmäisenä
sisään marssivan Cecilian, hänen takanaan tulevan Rasmuksen, tuolla on Chloe ja
tuolla Seth. Lisää tuttuja naamoja marssii sisään ja tajuan heidän tulleen
kuokkimaan. En vain tajunnut, että heitä on noin paljon. Minun tekisi mieleni
painaa vain pää pöytään ja kadota.
- Mitä te täällä teette? kysyn kuitenkin epäuskoisena.
- Tultiin vaan tivaamaan, että milloin on meidän vuoro?
Täällä kaikenmaailman yhden illan tuttavuudet etuilee törkeästi
julkaisujonossa, ja sä vaan seisotat meitä huoneen nurkassa kiinnittämättä
meihin mitään huomiota, Cecilia selittää tuohtuneena.
- No teidän tarinanne on niin pitkiä, että eivät ne käy joulukalenteriin,
siksi siis he pääsivät ääneen, sanon ja nyökkään pöydän ympärillä istuviin
henkilöihin, jotka tuijottavat uteliaina kuokkavieraiden joukkoa.
- Minäkin haluan ääneen! Minun tarinani on uskomaton
kertomus surusta ja selviytymisestä, muiden auttamisesta ja hyvyydestä, Cecilia
selittää mahtipontisesti, edes moittiva katseeni ei saa häntä hiljenemään.
Cecilia pikkaisen liioittelee, mutta se kuuluu hänen tyyliinsä.
- Mutta minun täytyisi ensin perehtyä Helsingin
sairaanhoitopiirin toimintaan.
- No perehdy!
- Joo, joo, huokaan. Sitten joskus.
- Entäs minä? Seth kysyy.
- No, sustahan piti alkujaan tulla seksinovellin päähenkilö,
mutta se idea vähän laajeni. Tyssäsi tosin siihen, että mä en tiedä miltä
zombiet haisee. Miltä ne haisee?
- En mä tiedä, Seth sanoo.
- Niin. Sun pitäisi se tietää, mutta kun mä en tiedä, niin
et säkään tiedä. Mä yritän keksiä ratkaisun.
Chloe avaa jo suunsa, mutta kiirehdin hyvittelemään häntä.
- Ja sinä pääset etsimään veljeäsi, kunhan mä ehdin kehitellä
uskottavan kansainvälisen rikollisliigan.
Samalla huomioni kiinnittää hirnahdus. Mitä hittoa? Nousen
seisomaan ja erotan eteisessä tummatukkaisen miehen pitelevän hermostunutta
oria riimun päässä.
- Et sä voi tuoda hevosta tänne! Mä en ole luvannut sulle
sellaista!
- No katso miten hieno tämä on. Pomppua riittää vaikka
kolmelle hevoselle ja tämä on varovainen kuin viinapulloa kantava alkoholisti
liukkailla.
- Miten sä saisit noin hienon hevosen hyppysiisi?
- Sen saat sä keksiä, mies hymyilee hurmaavasti. Huokaan. En
edes tiedä vielä hänen nimeään ja nyt minun pitäisi keksiä kuinka hän saa
huippuhevosen. Ja naisen, joka inhoaa häntä sydämensä pohjasta.
- Ihan mukavaa, että tulitte juhliin mukaan, mutta ette te
voi minua pakottaa. Minä ajattelin viettää joululomaa. Lukea, en ole lukenut
sitten syyskuun yhtään kaunokirjallista teosta. Ajattelin kokeilla viimein
aikuisten värityskirjaa. Haluan käydä pitkillä kävelylenkeillä ja salilla.
Ystävien luona teellä ja juoruamassa. Mä olen viimeisen kuukauden aikana
kirjoittanut niin paljon, että nyt tauko olisi kiva.
- Jatkat 27. päivä? Cecilia ehdottaa.
Hautaan kasvot käsiini. Näiltä tyypeiltä on turha odottaa
armoa ja ymmärrystä. Mutta yritän vielä kerran:
- Mä haluaisin olla hetken vapaa. En pitää puhuvia ääniä
päässäni mukana tai jatkuvaa pohdintaa siitä kuinka joku juonikuvio ratkeaa. Mä
haluaisin välillä ajatella omiani.
- Etköhän sä ole niitä omiasikin saanut ajatella aika
lailla.
- Mitä sä tuolla tarkoitat? kysyn Anselmilta ihmeissäni.
- Sitä vaan, että jos sä noidenkin ongelmia olisit miettinyt
yhtä paljon kuin
- Hei, mitä sä teit? Juho kysyy.
- En mitään.
- Aika reilua. Sä alat sensuroida, kun tulee puhe susta,
mutta meidän seikkailut levität kyllä kaikelle kansalle ilman mitään epäröintiä,
Katja komppaa Juhoa.
- Mä voin alkaa myös sensuroida teitä. Ehkä lopetan teidän
kirjurina olemisen. Mitäs sitten teette?
- Et sä enää pysty lopettamaan, Rufus huomauttaa.
Huomaan heidän seisovan Helinän kanssa ovensuussa. Helinä
tosin olisi vielä alaikäinen ilmaisen viinan bileisiin.
- Niin. En kai. Tämä on aika jännää. Mä olen monesti
innostunut uudesta harrastuksesta ja tehnyt sitä täysillä ja sitten se on
hiipunut, mutta tämä on pysynyt, vaikka aika hemmetin usein inhoan koko hommaa.
- Mutta rakastat meitä.
- Hei, älähän ala pehmoilla, komennan Saagaa nolostuneena.
- Ja rakastat sun lukijoita.
- No en rakasta, täysin tuntemattomia tyyppejä ruudun
toisella puolella… Siellä voi olla vaikka minkälaista sarjamurhaajaa lukemassa,
kauhistelen Saagalle.
- Hyvä on. Tykkäät sun lukijoista, neiti en-puhu-tunteistani,
Saaga korjaa ivallisesti.
- Niin tykkäänkin. Tuskin enää julkaisisin mitään, jos
kukaan ei olisi ikinä kommentoinut. Mutta mulla on superkivat lukijat. Ne
jaksaa kehua tämmöisiäkin kökkösiä, sanon ja tunnen silmäkulmani kostuvan. Ei
hitto, samppanjaa on mennyt jo pikkaisen liikaa. Toisaalta pystyn vielä
puhumaan, joten kohotan merkitsevästi lasiani tarjoilijan suuntaan.
- Jatkat blogin pitämistä?
- Tietysti. Ja koska olen vähän onnellinen, pistän pystyyn
blogille myös Instagram-tilin. En kyllä yhtään tiedä mitä siellä voisin
julkaista, mutta tykkään ideasta ja kokeilen. Niin ja kaikessa hiljaisuudessa
lisään sähköpostiosoitteen tuohon sivupalkkiin.
- Rakkauskirjeitä vai kustantajien yhteydenottoja varten?
Veikka kysyy pilkallisesti.
- Molempia, vastaan samalla sävyllä ja hurraan mielessäni
Marialle, joka pisti mokoman kukkopojan ainakin hetkeksi ojennukseen.
- Entäs se käsikirjoitus? Lillin äiti kysyy.
- Mikä käsikirjoitus?
- Älä viitsi, koko joukko huokaa yhteen ääneen.
- No kun en mä ole tarpeeksi hyvä, eikä mulla ole mitään
omaperäistä ideaa… Mutta ehkä joskus, kunhan ensin harjoittelen täällä tutussa
ympäristössä.
- Sen viisikymmentä vuotta? Tiuku naurahtaa.
- Suunnilleen.
Moittivia katseita sataa sieltä täältä, mutta en jaksa
välittää. Kyllä minä tiedän heitä paremmin.
- Mutta hei, vaihdetaanko vapaalle? Keittiö on valmis
tarjoilemaan viiden ruokalajin aterian, erityisesti Anselmille ja Tiukulle
tiedoksi, baari on avoinna ja peilisalissa voidaan kääntää poppivehkeet
täysille ja bailata aamuun asti.
Kukaan ei esitä vastalauseita, joten nyökkään
hovimestarille, joka lähtee ohjaamaan kuokkavieraita istumaan ja pitkä rivi
mustapukuisia tarjoilijoita alkaa kantaa alkuruokaa jokaisen eteen.
Nojaan tuolissani taaksepäin ja katson onnellisena ja
kiitollisena ihmisiä ympärilläni. Miten mahtavia tyyppejä minä tunnenkaan. Enkä
pelkästään pääni sisällä.
Kiitos teille kommenteista ja lukemisesta, tämä oli (enimmäkseen) ilo. Palataan joskus, viettäkää ihana joulu!
APUA, miten ihana lopetus! KIITOS!
VastaaPoistaVoi kiitos :)
PoistaTämä oli aivan uskomattoman mahtava ja upea päätös joulukalenterille! (Mainittakoon, että omani jäi jumittamaan 12. päivän luukkuun, ehkä uudeksi vuodeksi sitten tai jotain...)
VastaaPoistaMutta mutta... sanat loppuu. Kiitos, kiitos, kiitos!
Kiva kuulla, että tykkäsit!
PoistaOlenpas urpo, kun nyt vasta tajusin, mutta täytyy käydä tutustumassa sinun blogiisi :) (Kunhan ehdin :D)
Eikää tää oli aivan huippu! Pitää kyllä palata vielä lukemaan näitä, niin vaikea oli joitakin nimiä yhdistää tarinoihin :D vähän kyllä harmittaa kun kalenteri loppuu, niin mukava joka päivä lukaista tekstiä sulta :) mutta nauti joulusta ja uudesta vuodesta rauhassa, ehkäpä me lukijat maltamme odottaa seuravaa hetken verran.
VastaaPoista-dittou
Kiitti :D Vähän jännitin, että miten tämän otetaan vastaan, mutta ilmeisin hyvin. Huh.
PoistaJuu, palataan ensi vuonna asiaan!
Yllätit jälleen...:D
VastaaPoistaAivan mahtava lopetus tälle kalenterille!! Illanistujaiset kaikille (elossaoleville) henkilöille. Voisin kirjoittaa tähän kehuja sivukaupalla, mut en sitä nyt tee. Kunnianhimoinen tavoite on lukea nyt jouluna koko tuotantosi uudestaan ja kommentoida suoraan niihin. Voisin tältä istumalta väittää että aikaansaannoksiasi tullaan tulevaisuudessa näkemään myös kirjakauppojen hyllyillä... joo joo, väitä vaan vastaan, mut usko kerrankin vanhaa häirikköä.
Zomdie seksinovellin päähenkilönä....?!
Ja nehän vois haista vanhalle maakellarille, maatuneelle, mullalle, helvetin pahalle, mädäntyneelle jne... tosin itse jättäisin seksin väliin jos kumppani haisisi jollekin noista...
Oikein hyvää joulua sinulle ja vietä kunnon loma, äläkä anna Cecilian ja muiden pompotella itseäsi!
T. Häirikkö
Hyvä, että yllätys oli positiivinen! Mietin, että kun nyt paljastan mitä päässäni liikkuu, siellä aletaan kaivella esiin Niuvanniemen päivystyksen numeroa :D
PoistaJään jännityksellä odottamaan kommentteja. (Edelleen odotan jokaiselta sitä jäätävää kritiikkiä.)
Ei sentään noin :D Seth on mies! Ihan niin kieroutunut en ole, että voisin zombien kanssa lempimisestä kirjoittaa. Vaikka toisaalta, hehän ovat ainoita miehiä, jotka ovat varmasti kiinnostuneita naisesta tämän aivojen takia... (En mä oikeasti ajattele miehistä näin synkeästi. Uskothan?) Mutta joo, täytyy nyt miettiä mille ne haisee.
Kiitos, hauskaa joulua sinullekin! (Ja sitähän se on, jos lueskelet näitä :DDD)
Moi!
VastaaPoistaOlen alusta asti seurannut tätä blogia, mutta vasta nyt uskaltauduin kommentoimaan��. Olet kehittynyt rutkasti tarina tarinalta ja olen aina innolla odottanut uusia osia tai tarinoita. Vielä ei ole mikään tuottanut pettymystä��. Joulukalenterit näinä kahtena vuotena ovat olleen aivan mahtavia ja on ollut mukava huomata kuinka lahjakas ja monipuolinen kirjoittaja olet. Kiitos paljon niistä hetkistä joita olen saanut lukemalla tuotoksiasi��
Moikka,
Poistaihana lukea uusien lukijoiden kommentteja! Kiva että rohkaistuit :)
Kiitos paljon :) Itsekin huomaa tuon kehityksen (vaikka välillä hävettää kuinka nollista oon lähtenyt liikkeelle), toivottavasti se vielä jatkuu... Katsotaan ensi vuonna kuinka käy, ja kommentoi toki toistekin :)
Tai no, ethän sä uusi lukija ole, vaan kommentoija... Kiva lukea uusien kommentoijien kommentteja? :D Okei, nyt nukkumaan.
PoistaEi, en usko!
VastaaPoistaYritän antaa kritiikkiäkin jos huomaan jotain sellaista, ongelma on vain siinä että uppoudun yleensä tarinaan enkä huomaa pilkkuvirheitä tai muita kielioppivirheitä (kun en niistä mitään edes ymmärrä). Yksityiskohdathan ovat sulla jo enemmänkuin kohdallaan. Palaan taas asiaan.
T. Häirikkö
Kielioppi on tietenkin tärkeä (Jossain taisi lukea, että se on tie kauneuteen. En väitä vastaaan.), mutta kokonaisuudessa ehkä se helpoiten korjattava asia.
PoistaTai ehkä petän itseäni, mutta minusta teksti, joka on teknisesti täysin oikein, mutta juoni on kökkö, henkilöt epäuskottavia ja kieli kamalaa, ei ole kovin houkuttava. Mutta jos muuten juttu toimii ja toisinaan puuttuu pilkku tai yksi kirjain, niin sen ehkä kestää paremmin. Toki pyrin siihen, että yhtään tuollaistakaan virhettä ei olisi, mutta olen vain ihminen. Enkä käytä esilukijoita :D
Et petä, jos kielioppi ja pilkut/pisteet ovat edes jotenkin hallussa, niin hyvä teksti peittää pienet puutteet. Ärsytti suunnattomasti lukea jonkun novellin arvostelua (ei sun) kun ainoa asia mihin puututtiin oli juurikin pilkkuvirheet. Tuntui ettei arvostelijat lukeneet itse tarinaa lainkaan (joka oli muistaakseni vieläpä hyvä), vaan etsivät ainoastaan virheitä että pääsisivät niistä huomauttamaan. Olin huomaavinani tässäkin kalenterissa muutaman virheen, jostain puuttui kirjain ja oliskohan ollu Anselmin nimi jossakin pienellä kirjoitettuna. Selvisin niistä juuri ja juuri ilman traumoja ja avautumisia. Nyt uppoan edelliseen kalenteriisi ja avaudun niistä tarinoista.
VastaaPoistaT. Häirikkö (kenties piilevä sarjamurhaaja...:D)
Niitä virheitä tässä kalenterissa ihan varmasti on! Kun niitä virheitä on jatkiksissa, joita olen lukenut +10 kertaa ennen julkaisua. Saati näissä, jossa olen postannut vain kahden tai kolmen oikolukemisen jälkeen. Saa niitäkin toki bongailla ja huomauttaa :D
Poista*itkee kolmatta tuntia Samulle ja Mikaelille ja heiluttaa haikeasti valkeaa nenäliinaa* sniif, ihanuuksien ihanuudet.
VastaaPoistaAaaawws, nyt minäkin herkistyn. Taas :')
Poista