Tunne edellä tuntemattomaan, osa 2

Koulun jälkeen Mikael ja Laura suuntasivat kulkunsa tuttuun kahvilaan. Poika otti kahvin, ja tyttö kaakaon, juomien kanssa he valloittivat tutun nurkkapöydän. Siellä he olivat käyneet ensimmäisillä treffeillään, jos sitä tapaamista nyt edes voi siksi kutsua. Samaan tapaan kuin nyt, he vain olivat lähteneet koulun jälkeen kahville. Ainakin Mikael oli alkuun arastellut uutta tilannetta, eikä Laurakaan ollut ollut yhtä puhelias kuin tanssitreeneissä, mutta hiljaiset hetket olivat käyneet yhä lyhyemmiksi mukien tyhjentyessä.

- Mä vielä tulen joko tappamaan Even tai itseni ennen kuin tämä kurssi on käyty loppuun, Laura ennusti vihaisena ja alkoi kiihtyneenä selostaa kuinka takkuisesti kaksikon yhteistyö oli käynnistynyt.

Mikael kuunteli myötätuntoisesti ja ynähteli sopiviin väleihin. Lopulta Laura veti henkeä ja kysyi:

- Mites sulla ja Samulla alkoi sujumaan?

- Ihan hyvin, Mikael mutisi.

Hän oli lopputunnin tuijottanut tiiviisti kirjaansa ja suostunut kaikkeen mitä Samu oli ehdottanut. Mikael ei ollut uskaltanut kunnolla edes katsoa poikaa, pelkäsi huomionsa kiinnittyvän liiaksi käsiin tai johonkin muuhun yksityiskohtaan Samussa. Niitä tämän olemuksessa ainakin riitti, pörröisestä, olkapäitä hipovasta vaaleasta tukasta niiteillä koristeltuihin tennareihin asti.

- Me mennään huomenna hyppytunnilla kirjastoon etsimään lisätietoa.

- Hitsi, kun mulla on ranskaa, olisin muuten voinut lähteä teidän mukaan, Laura surkutteli.

Mikael nyökkäsi, tytön mukanaolo olisi tuntunut turvallisemmalta. Vaikka eihän hän mitään turvaa tarvinnut, hän oli vain joutunut jonkin tilapäisen ihmetyksen valtaan Samun tyylin takia, Mikael paikkaili mielessään.

- Tänään ei muuten voida mennä meille, Emma on päässyt aikaisin koulusta ja sillä on joku kaveri siellä, Laura vaihtoi puheenaihetta ja silitti vihjaavasti Mikaelin rannetta.

- Mullahan on tänään teoriaa, joku toinen kerta, Mikael vastasi.

- Mä en malta odottaa, että sä saat ajokortin. Päästään teille, ja sä voit heittää mut aina kotiin. Teillähän on talo aina päivisin tyhjä?

- Yleensä joo, Mikael myönsi. Iltatähdeksi syntymisen hyviä puolia.

Laura katseli poikaa hymyillen. Tytön pysyessä hiljaa Mikael alkoi tuntea olonsa vaivautuneeksi.

- Mitä mietit? hänen oli viimein kysyttävä.

Laura kumartui lähemmäksi ja kuiskasi mitä tämän mielessä pyöri. Silmät laajenneina Mikael katsoi tyttöä, hämillään hän karaisi kurkkuaan.

- Vai sellaista, hän sai ähkäistyä.

Mikael joi kahvinsa loppuun vain saadakseen käsilleen jotain tekemistä. Lauran käsi sen sijaan oli lähtenyt seikkailemaan hänen reidellään.

- Ootko sä hullu, ei täällä, Mikael suhahti ja vilkaisi ympärilleen, ettei kukaan vaan ollut jäänyt tuijottamaan heidän peliään.

Vastauksena oli pelkkä tyttömäinen kikatus. Mikael sulki silmänsä ja ajatteli kylmää maksalaatikkoa, kirkkokuoroa ja avantouintia.

- Mun pitää kohta lähteä teoriatunnille, poika totesi anovasti, kun Lauran kädet eivät jättäneet häntä rauhaan.

- Minkäs mä sille voin, että sä olet noin haluttava.

- Ite oot, poika vastasi ja suikkasi nopean suukon Lauran poskelle. – Nyt mennään.

Käsi kädessä he kävelivät autokoulun nurkalle, muutaman jäähyväispusun jälkeen Mikael suuntasi sisälle ja vietti illan kuunnellen Hytösen opetusta vaikeissa olosuhteissa ajamisesta.

Seuraava päivä alkoi matematiikan kaksoistunnilla. Aine oli Mikaelin suosikki, joten hänellä ei ollut syytä narinaan kuten muutamilla muilla. Ruokailun jälkeen oli se hyppytunti, jota Mikael oli vähän kammoksunutkin. Hitaasti hän käveli lyhyen matkan lukiolta kirjastoon, satoi suuria ja kimaltelevia pakkaslumihiutaleita. Hihojaan pyyhkien poika asteli kirjaston aulaan ja vilkaisi ympärilleen. Samu oli tutkimassa uutuushyllyä.

Siis ihan oikeasti, tulenpunaiset pillihousut, Mikael tuhahti mielessään ja vilkaisi samalla omia, perussinisiä, normaaleja farkkujaan. Samu huomasi hänet, pani käsissään olleen kirjan takaisin hyllyyn ja lähti tulemaan kohti.

- Moi, siellä onkin melkoinen pyry, poika tervehti rennosti.

Mikael mutisi tervehdyksen ja pyyhkäisi samalla sulaneen lumen kastelemia ruskeita hiuksiaan.

- Filosofian hylly on täälläpäin, katsotaan ne kirjat mitkä edes suurin piirtein sivuaa meidän aihetta, sitten voidaan katsoa netistä lisätietoa, ja jos tarve vaatii, kaukolainataan joitain opuksia.

Mikael nyökkäsi, hänelle sopi mainiosti, että Samu olisi johdossa. Pian hän huomasi seisovansa korkea kirjapino käsissään. Ilmeisen moni heidän kirjastonsa kirja käsitteli valistuksen ajan filosofiaa ja John Locken teorioita.

Samu siirtyi tietokoneelle, ja Mikael vei kantamuksensa läheiseen pöytään. Häntä ei huvittanut lähteä kurkkimaan Samun olan yli, joten hän istahti selailemaan pinon päällimmäistä kirjaa. ”Eikö havainto pikemminkin tarjoa meille monimutkaisia yksiköitä, joita järki sitten toissijaisesti analysoi?”*, Mikael huokasi syvään. Hän ei ymmärtänyt lukemastaan juuri mitään.

Samu naurahti hänen takaansa.

- Huokauksesta päätellen, tämä ei todellakaan taida napata.

- Ei nappaa, ei, Mikael myönsi.

Poika istahti häntä vastapäätä ja sanoi ymmärtäväisesti:

- Voidaan me vielä vaihtaa aihetta, jos tämä ei kiinnosta.

- Ihan sama mistä tehdään, kun ei mua kiinnosta koko filosofia. En ymmärrä miksi pitäisi miettiä onko olemassa vai ei, totta kai mä olen. Ja kaikki tämä muukin, täyttä shaibaa, Mikael selitti turhautuneena kirjapinoa osoittaen.

- Mun mielestä tämä on ihan kiehtovaa. Olisko helpompi, että sä tutkit tuota John Lockea ja keräät siitä tietoa? Mä voin hoitaa tuon muun.

- Kyllä mulle käy, kiitti.

- Mä löysin vielä muutaman muun teoksen, jotka vaikuttaa kiinnostavilta. Varsinkin tämä missä pureudutaan yhteiskuntasopimusteoriaan, Samu esitteli muistiinpanojaan innokkaana.

Mikael loi poikaan synkän silmäyksen, mikä sai Samun hymyilemään.

- Sori, mä jo unohdin, että sua ei kiinnosta.

Samu alkoi tutkia kirjapinoa. Tämän vaalea tukka putosi silmille, ja niiden seasta erottui ristikorvakorun välähdys. Mikael selvitti kurkkuaan ja otti myös kirjan käteensä, oli saatava muuta katseltavaa. 

Mikaelin tankatessa kirjan takakantta, Samu jaotteli kirjat nopeasti kahteen pinoon. Niistä pienemmän hän työnsi Mikaelin eteen.

- Noissa on varmasti tietoa Lockesta, ota sä ne. Mulle jää nämä loput.

Mikael nyökkäsi ja vilkaisi ylimalkaisesti kirjoja.

- Mites jatko? Samu kysyi huolettomasti.

Hän jäi hämmästyneenä tuijottamaan Samua tämän kysymyksen johdosta. Mikä jatko?

- Niin että haluatko sä kuinka tiivistä yhteistyötä? Mä olin ajatellut, että kumpikin kirjoittaa oman osuutensa, yhdistetään ne jotenkin järkevästi, ja sitten katsotaan tarvitaanko paljon lisääkin. Vai tuntuuko siltä, että pitäisi nämä kirjoitushommatkin tehdä yhdessä?

- Ei, Mikael kiirehti helpottuneena sanomaan ja jatkoi vähän kohteliaammin: - Kyllä mä voin yksin tehdä tuon Locken valmiiksi, on autokoulua ja muutakin, niin menee liian hankalaksi aikataulutus.

- Okei, hyvä, Samu nyökkäsi. - Sovitaanko, että kolmen viikon päästä pitää olla se oma osuus valmis? Siinä jää vielä pari viikkoa viimeistelyyn ja muuhun.

- Kuulostaa sopivalta, Mikael nyökytteli.

- Vaihdetaan vielä numeroita, jos tulee jotain kysyttävää tai uusia ideoita, Samu ehdotti noustessaan seisomaan.

Hieman epäröiden Mikael kirjoitti Samun numeron muistiin, hän oli melko varma, ettei koskaan tulisi ottamaan yhteyttä poikaan.

- Tää oli varmaan tässä. Käydään lainaamassa nämä opukset ja lähdetään. Kävelläänkö yhdessä koululle vai onko sulla vielä jotain?

- Ei mulla mitään, Mikael mutisi ja jäi vasta sitten miettimään mihin oli suostunut.

Hätäkös tässä, hän vakuutteli itselleen. Hän oli ollut Samun seurassa jo puolisen tuntia eikä ollut nolannut itseään jäämällä tuijottamaan tätä.

Mikael etsi lompakostaan kirjastokortin ja saatuaan lainansa, sulloi ne reppuunsa. Samu oli naulakoiden luona pukemassa takkiaan, joten hän jäi odottelemaan ilmoitustaulun eteen.

- Mennäänkö? ääni hänen takaansa keskeytti tutustumisen kansalaisopiston viikonloppukursseihin.

Poika seurasi Samua ulos, jossa lumituisku ei ollut yhtään hiljentynyt, pikemminkin päinvastoin.

- Hitto, miten paljon lunta. Etelässä vähän harvemmin oli tällaisia nietoksia, Samu tuhahti heidän lähtiessään tarpomaan kohti koulua.

- Mistä te muutitte tänne? Mikael kysyi hetken kuluttua, ettei olisi vaikuttanut ihan jäyhältä puupökkelöltä.

- Espoosta, faijalla on jotain siteitä näille seuduille, ja mutsi sai töitä Kuopiosta. Sinne me ei tosin voitu muuttaa, koska sekin olisi saattanut olla liian iso ja levoton paikka mulle, Samu totesi vinosti hymyillen.

Mikael nyökkäsi, muttei uskaltanut kysyä enempää, vaikka tarina lauseen takana kiinnostikin. Kuopio levoton?

- Sä taidat olla ihan täältä kotoisin?

- Joo, samoin äiti ja isä ja niiden äidit ja isät.

- Meinaatko säkin jäädä tänne vai vaihtaa maisemaa, kun se aika koittaa? Samu jatkoi kyselyään

- Kyllähän mä ainakin opiskelemaan lähden jonnekin, mutta en ole sen pidemmälle miettinyt.

- Mitäs mieltä Laura on?

Mikael vilkaisi kummastuneena Samua tämän kysymyksen johdosta.

- Tehän seurustelette? poika tarkensi.

- Joo, mutta se on niin uusi juttu, ettei me olla puhuttu mitään tuollaisia. Vielähän tässä on lukiotakin reilu vuosi jäljellä, Mikael selvitti.

- Niin, niin. Laura on kiva tyttö, Samu totesi nopeasti. Kuin nolostuneena.

- Onhan se. Kiva.

Mikael ei keksinyt mitään sanottavaa, ja Samukin pysyi hiljaa. Maisema ympärillä oli pelkkää valkoista ja harmaata, kevyt lumi pöllysi jaloissa, työntyi farkkujen lahkeen alle ja pisteli paljasta ihoa.

- Joko sulla on hajua mitä lähdet opiskelemaan lukion jälkeen? Samu kysyi, kun koulun rakennukset olivat jo näkyvissä.

- En mä oikein tiedä, matikka mua vähän kiinnostaisi, mutta mä en ole varmaan tarpeeksi hyvä tutkijaksi ja opettajaksi en halua. Pitää katsoa.

- Sähän olet älyttömän hyvä siinä, mä en tajunnut puoliakaan, kun te silloin yhden kerran aloitte opettajan kanssa pohtia jotain vektori-juttua. Yläasteen opo sai mut uskomaan, että kannattaa valita pitkä matikka, niin on enemmän vaihtoehtoja jatkossa, mutta se vaan unohti kertoa kuinka pirun vaikeeta toi on. Lyhyessähän ne laskee jotain prosenttilaskuja ja yhtälöitä, joita jopa mä osaisin unissani, Samu valitti.

- Minusta se on vaan mielenkiintoista. Mä voin joskus neuvoa sua, jos haluat.

Samu näytti niin ilahtuneelta, ettei Mikael enää hennonut vetää tarjoustaan takaisin.

- Kiitti, mä kysyn varmasti. Todennäköisesti heti huomenna, poika naurahti ja veti koulun pääoven auki.

Kenkiään kopistaen he astelivat perätysten hiljaiseen aulaan.

- Jos ei ongelmia ilmene, niin palataan tämän tutkielman kanssa tuossa kuun vaihteessa, Samu sanoi.

Mikael nyökkäsi ja jäi katsomaan, kun poika hävisi naulakoille. Viivytellen hän lähti perään ja oli hyvillään, että heidän yhteistyönsä oli alkanut sujua hänen pelkojaan paremmin.

* Lainaus Esa Saarisen kirjasta Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin.

Osa 3