Veto(voimaa), osa 6

Aada tuijotti alakuloisena peilikuvaansa. Hän ei muistanut milloin olisi näyttänyt yhtä kamalalta, ei varmasti edes silloin kun hänellä oli ollut norovirus. Hän ei ollut yöllä saanut nukuttua kuin muutaman onnettoman pätkän. Tämä oli jo kolmas yö, kun hän ei saanut unta. Ne kaksi ensimmäistä olivat kuluneet riemuisassa kiihkossa, joiden muisto sai Aadan tuntemaan itsensä kovin likaiseksi, edellinen kaikista lupauksista huolimatta itkien. Aada oli saanut pidettyä itsensä kasassa siihen asti, että pääsi oman huoneensa rauhaan, ja siellä asian koko kauheus oli valjennut hänelle kunnolla. Hän oli kyllä jo tajunnut liiankin hyvin oman typeryytensä ja Miskan petturuuden, mutta vasta silloin Anselmi oli muistunut hänen mieleensä. Hän oli pettänyt Anselmia. Aiemmin kun hän oli luullut Miskan olevan tyyliin se oikea ja heidän suhteensa alkamassa oleva vuosisadan rakkaustarina, poikaystävän pettäminen ei ollut vaikuttanut niin isolta jutulta. Hieman ikävää, mutta Miskaa kohdistuvien voimakkaiden tunteiden takia asia, jonka Aada pystyi hyväksymään. Enää se ei ollutkaan niin. Korttien käännyttyä Aada oli löytänyt kädestään todellisen jokerin ja hänestä oli hetkessä tullut narri. Kuinka hän oli saattanut olla niin sokea idiootti? Hän rakasti Anselmia ja heillä oli ollut kaikki hyvin. Ehkä poikaystävä olisi voinut järjestää hänelle vähän enemmän aikaa, mutta ei mikään ollut riittävän oikea selitys Aadan käytökselle. Anselmi, kiltti, kultainen Anselmi, joka ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen hänen kammottavaa erehdystään.

Sillä sitä Miska nyt hänen silmissään oli. Pelkkä virhe, jota hän tulisi katumaan loppuikänsä. Muutos oli ollut nopea, ihan kuin kaikki käänteet Miskan kanssa. Vedon miettiminen oli piinaavan tuskallista, mutta enemmän sattuivat mieleen palaavat onnen hetket: Miskan ilme, kun hän oli seurannut lentokoneen laskeutumista, harmaiden silmien intensiivinen katse, kun Miska oli työntynyt häneen, käheä nauru, vahvat käsivarret tai se, kuinka poika oli sanonut Aadan olevan kauneinta mitä tämä oli ikinä nähnyt. Kyyneleet kuumottivat jälleen silmänurkissa valmiina juoksemaan pitkin poskia. Turhautuneena Aada katsoi kattoon ja hengitti syvään. Nyt tämä saisi loppua, ei ajatustakaan enää Miskalle.

Väsyneenä Aada tarttui valokynään ja alkoi meikata tummia silmänalusiaan piiloon. Hänellä ei kuitenkaan ollut keinoa poistaa silmistä paistavaa haavoittuneisuutta, toivottavasti aika auttaisi. Se tepsisi myös silmäluomien turvotukseen, punoituksen Aada meikkasi piiloon. Hän joutui lisäämään tavallista reilummin poskipunaa, ettei olisi näyttänyt niin kalmankalpealta. Hän katsoi arvioiden lopputulosta peilistä. Ainakin hän näytti paremmalta kuin miltä hänestä tuntui. Sisäinen kipu seuraisi mukana vielä pitkään.

Päätös unohtamisesta piti alakertaan saapumiseen asti. Isä oli vielä syömässä aamiaista, äidin jo tehdessä lähtöä eteisessä. Aada seisahtui keittiön ovella, näki pöydän ja muisti perjantaiyön Miskan kanssa. Ne tiiviit katseet ja kiinnostuksen heräämisen. Kuinka Miska oli juuri tuosta mukista juonut teetä, syönyt juuri tuota leipää. Aada perääntyi pois keittiöstä kuin murhapaikalta. Kuka ylipäätään tarvitsi aamiaista?

Ehkä jokin syötävä olisi ollut hyvästä, Aada katui vatsa kuristen päivän ensimmäisellä tunnilla. Hänen täytyisi heti välitunnin koettaessa saada jotain syötävää, muuten hän pyörtyisi ennen ruokatuntia. Aada ihan oikeasti yritti seurata opetusta, mutta oli kuin hänen aivonsa eivät yksinkertaisesti pystyneet vastaanottamaan tietoa kemian additioreaktioista, vaan keskittivät edelleen kaiken kapasiteettinsa askartelemaan viikonlopun ja eilisen parissa. Sinnikkäästi muistot Miskasta pulpahtelivat uudelleen ja uudelleen pintaan, mutta yhtä päättäväisesti Aada nuiji jokaisen hyvän hetken pois mielestään ja keskittyi vain vihaamaan sitä paskiaista. Lähes yhtä paljon hän mietti Anselmia. Kuinka väärin olisi jättää kertomatta? Pystyisikö hän jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan vai huomaisiko Anselmi sittenkin jotain? Jossain vaiheessa hän jo harkitsi päänsä paukuttamista seinää vasten, mikään muu ei tuntunut auttavan ajatusvirran loppumiseen.

Välitunnilla Aada sai Venlalta tämän eväsbanaanin syötäväkseen ja sai verensokerinsa kohoamaan edes välttävälle tasolle. Venla katsoi häntä huolestuneena.

- Onko kaikki okei?

- Miksi ei olisi? Aada vastasi vältellen.

- No kun sä näytät vähän siltä, että kaikki ei ole kohdallaan. Vieläkö se migreeni vaivaa?

- Niinkin voisi sanoa, Aada hymähti. Venlalla ei ollut aavistustakaan millaisesta migreenistä hän joutui kärsimään. Ja toivottavasti kukaan muukaan ei saisi tietää. Aada tosin odotti jatkuvasti varautuneena, milloin ensimmäinen heitto hänen helppoudestaan osuisi maaliin.

- Voi toista, Venla säälitteli ja alkoi sitten esitellä Tonin kanssa käymää WhatsApp-keskustelua.

Venla analysoi innokkaasti jokaista Tonin vastausta ja kyseli Aadan näkemystä asiaan. Aadaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa miettiä muiden ihmissuhdeongelmia, omissakin oli ihan liiaksi tekemistä. Myllerrys Miskasta jatkui edelleen, ja nyt Anselmi oli laittanut hänelle viestiä ja kysynyt vieläkö illan tapaaminen olisi voimassa. Aada ei tiennyt mitä tehdä. Auttaisiko Anselmin näkeminen unohtamaan Miskan, vai olisiko liian riskialtista tavata poikaystävä nyt, kun hän oli vielä näin sekaisin? Hän oli joka tapauksessa päättänyt, että halusi jatkaa Anselmin kanssa, sillä ennen Miskaa Anselmi oli ollut juuri sitä mitä hän oli halunnut. Ja olisi myös jatkossa, kunhan hän toipuisi tästä koettelemuksesta. Sitä Aada ei vielä tiennyt uskaltaisiko ikinä kertoa pettämisestään Anselmille, ja mitä se edes hyödyttäisi? Hän saisi ehkä vähän helpotusta tunnontuskiinsa, mutta kumoaisi samalla likasankonsa Anselmin niskaan, eikä tämä todellakaan ansainnut sitä. Kellot soivat seuraavalle tunnille, ja Aada joutui lykkäämään Anselmilla vastaamista vielä seuraavalle välitunnille.

- Moi kulta, Anselmi vastasi iloisena Aadan soittoon.

- Hei, Aada vastasi huomattavasti vaisummin.

- Kiva kuulla sinustakin, sulla on vissiin pitänyt kiirettä viime päivänä, kun et ole ehtinyt vastailla… Anselmi jätti lauseen lopun ilmaan.

Aada ei ollut varma, oliko poika tarkoituksella ollut noin syyttävä vai johtuiko se hänen omasta, jo valmiiksi syyllisestä olosta.

- Anteeksi. Mutta se tutkielma on nyt valmis, joten siitä ei tarvitse enää huolehtia, Aada valehteli jälleen.

- Sori, mulle ehti tulla tälle illalle vähän muuta, joten käviskö sunnuntai-ilta?

Aada sulki silmänsä. Ehkä olisi ihan hyvä, että he eivät vielä näkisi. Hän tuskin pystyisi vielä käyttäytymään normaalisti Anselmin seurassa.

- Mitä muuta? Aada kysyi jotain kysyäkseen.

- No lupasin lähteä Kimmon kanssa kaljalle. Sillä on just tullut ero ja kaveri on aika kujalla, Anselmi selitti.

Aada vain ynähti vastaukseksi. Vaikka hänellä ei mitään palavaa intoa ollut Anselmia nähdä tänään, olisi mukavaa, että hän olisi joskus ykkössijalla. Miska nousi jälleen hänen mieleensä. Kuinka tämä oli sanonut, ettei ollut mitään Aadaa tärkeämpää, kuin hän oli jäänyt töistä pois saadakseen olla hänen kanssaan. Anselmi ei jättäisi yhtäkään peliä, treeniä, palaveria tai joukkueennostattamishetkeä hänen takiaan. Mutta toisaalta Anselmi ei olisi ikinä tehnyt mitään yhtä typerää. Aada puristi silmänsä kiinni ja hieroi otsaansa, kuin hänellä olisi oikeasti ollutkin migreeni. Pettymys kaihersi syvältä niin monesta eri syystä.

- Toivottavasti nähdään sunnuntaina, minun täytyy nyt lähteä tunnille.

- Onko sulla kaikki ok? Kuulostat jotenkin oudolta, Anselmi kysyi huolestuneena.

Aada hymyili uupuneesti. Ehkä oli ihan hyvä, että he eivät näkisi tänään. Olisi liian vaikeaa selittää hänen nuutunutta olemustaan, jos Anselmi vaistosi jonkin olevan vialla pelkän puhelinkeskustelun perusteella.

- On, on. Kiirettä koulussa ja rankkoja treenejä. Varmaan tuo pimeyskin vähän saa mielen alakuloiseksi.

- Mä lupaan piristää sua sunnuntaina.

- Kuulostaa ihanalta, nähdään, Aada toivotti ja lopetti puhelun.

Hän vilkaisi ympärilleen. Hän oli selvinnyt ensimmäisestä kokeesta, toivottavasti myös seuraavista, sillä jotenkin hän tiesi, että Anselmin tuki olisi vielä tarpeen.

Aada astahti ulos bussista, eikä voinut olla ihmettelemättä kuinka hän oli selvinnyt koulupäivästä. Toivottavasti huomenna olisi jo helpompaa, hän tosin epäili sitä, sillä ajatukset pyörivät edelleen niiden kahden pojan ympärillä. Miska ja Anselmi, enemmän tosin edelleen Miskassa. Miksi hänen piti olla näin heikko, että muutama päivä oli ehtinyt vaikuttaa häneen näin paljon? Miksi hän ei voinut vain unohtaa kaiken ja jatkaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin Miska? Aada kun ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Miskalla olisi viimeistään ensi viikonloppuna joku uusi uhri kierroksessa.  

Hän söi välipalan maistamatta mitään rahkasta. Huoneessaan hän oli lukenut kaksi sivua kemiaa ennen kuin tajusi, ettei ollut oikeasti nähnyt sanaakaan tekstistä. Aada lepuutti päätään vasten kirjoituspöydän pintaa, kun hänen puhelimensa alkoi soida. Miskan nimi ilmestyi näyttöön, ja paniikki hyökyi täydellä voimalla Aadan mieleen. Hän tuijotti puhelinta lamaantuneena, ei mistään hinnasta kuvitellut vastaavansa siihen, mutta ei myöskään voinut irrottaa katsettaan nimestä. Viimein soitto lakkasi ja Aada tajusi pidättäneensä hengitystään, aivan kuin Miska olisi voinut kuulla hänet. Hän ehti vain kääntää katseensa takaisin kirjaan, kun puhelin kilahti jälleen. Tällä kertaa viestin merkiksi. Varovasti Aada liu’utti kännykän lähemmäksi ja avasi viestin.

“Anna mun selittää”

Kolme sanaa osuivat ja upposivat. Aada pyyhkäisi ensimmäisen kyyneleen poskeltaan, perääntyi pois pöydän äärestä, vajosi vuoteelleen ja alkoi tuudittaa itseään. “Anna mun selittää”, Aada huomasi, ettei toivonut mitään niin paljon kuin Miska oikeasti pystyisi selittämään kaiken. Että heidän juttunsa olisi ollut jotain muutakin kuin typerä veto, että hän oli merkinnyt jotain, että hän pystyisi luottamaan Miskaan. Kunpa Miska voisikin poistaa pettymyksen, kyyneleet, tuskan ja vihan. Aada painoi kasvonsa tyynyyn ja itki katkerasti. Mitkään sanat eivät auttaneet tähän, eikä Miska pystynyt muuttamaan mennyttä. Myöhemmin kyyneleiden ehdyttyä, Aada ohimo tykyttäen huuhtoi kasvojaan kylmällä vedellä pesten samalla aamulla huolella tehdyn meikin. Huoneessaan hän laittoi kännykän äänettömälle ja yritti jälleen perehtyä kemiaan, yhtä huonolla menestyksellä kuin aiemmin

Seuraava päivä ei soljunut yhtään sen selvemmillä vesillä kuin edellinenkään. Ruokalassa hän kohtasi Tiiun pilkallisen hymyn, kylmä kouraisi hänen vatsanpohjaansa. Joko kaikki tiesivät ne likaiset yksityiskohdat? Aada näykki salaattia ja antoi katseensa liukua ruokalan peräseinään kuin hän ei olisi Tiiua edes huomannut. Jos nuo vain saisivat tietää... Aada oli vuosien varrella saanut kuulla puhetavastaan, menestyksestä tai häviöstä tenniskentillä, tyylistään, vanhempiensa rahoista ja kaikesta muusta, mutta mikään pahoista puheista ei ollut päässyt edes naarmuttamaan hänen kilpeään. Aada tiesi, että sanakin Miskasta ja hän romahtaisi. Yön pimeinä tunteina Aada oli ehtinyt jo miettiä sitä vaihtoehtoa, että Miskalla olisi videota tai kuvia hänestä. Jotain millä todistaa voitetun vetonsa. Kuinka helppoa Miskan olisi ollut napata hänestä kuva tai kaksi kännykkäänsä hänen nukkuessaan ja nyt esitellä niitä muille pojille, ehkä jopa ladata ne nettiin kaikkien katsottavaksi. Inhoten Aada työnsi lautasen kauemmaksi, hänen olematon ruokahalunsa oli hävinnyt kokonaan nettiin vuodettavien alastonkuvien aiheuttaman mielikuvan myötä. Hän ei ollut ihan varma kestäisikö edes sitä myllytystä, kun uutinen Miskan voitosta leviäisi koulun käytävillä ja Aada joutuisi ottamaan vastaan ivan, irstaat vitsit ja naurun, mutta ajatus alastonkuvista sai hänet pelosta suunniltaan. Anselmilla ei ollut Aadan lisäksi mitään siteitä tähän kaupunkiin, joten puheet tuskin saavuttaisivat häntä, kuvat olivat sitten asia erikseen. Paniikin kasvaessa Aada yritti hillitä itseään. Kuvat olivat pelkkää hänen mielikuvituksensa tuotetta, niitä ei todennäköisesti ollut edes olemassa ja olisiko Miskasta siihen? Lannistuneena Aada joutui toteamaan, että saattoi ollakin. Mistä hän sitä tiesi, kun oli käynyt ilmi, ettei hänellä ollut aavistustakaan mikä Miska pohjimmiltaan oli. Tarkasti Tiiun suuntaa vältellen hän vei tarjottimensa pois ja lähti odottamaan matematiikan tunnin alkua.

Iltapäivästä Aada vilkaisi puhelintaan. Miska oli jälleen yrittänyt soittaa, ja tämän viestit hän poisti lukematta muistaen liian hyvin eilisen itkun. Jälleen Venla ihmetteli varovasti hänen poissaolevuuttaan, mutta Aada kuittasi kaiken koulustressillä, eikä Venla uskaltanut kysyä enempää.

Oli positiivinen yllätys huomata, että tenniskentällä pelin pyörteissä hän ei ehtinyt ajatella hetkeäkään Miskaa. Kotimatkan hän käytti ajatellen Anselmia ja tulevaa sunnuntaita. Jos se yksi edes juolahti hänen mieleensä, Aada sysi ne ajatukset tiukasti kauemmas. Hänen elämäänsä kuului vain Anselmi.

Väsyneenä Aada aukaisi kotioven ja haaveili pitkästä kuumasta suihkusta. Hänen heittäessään kenkiä pois jaloistaan isä ilmestyi olohuoneen ovensuuhun. Aada katsahti kummeksuen isäänsä, ei tämä normaalisti ollut häntä vastassa.

- Hei, sinulle on täällä vieras, isä sanoi. Samalla tämän takaa Miska ilmestyi näkyviin. Aada jäätyi täysin. Miskalla oli yllään nahkatakki ja mustat farkut, silmien alla oli Aadallekin niin tutut renkaat. Pojalla vaan ei ollut keinoa peittää niitä. Siitä huolimatta Miska näytti edelleen ihan liian hyvältä. Petollisen komealta. Aada hymähti kuinka totta tuo olikaan. Miska tuijotti häntä totisena, huulet kapeana viivana.

- Minä taidan tästä mennä työhuoneeseeni, Aadan isä rykäisi, kumpikaan ei kiinnittänyt miehen puheisiin tai poistumiseen mitään huomiota. He vain tuijottivat toisiaan.

Aada kaiveli surun ja pelon alta vihan aseekseen ja suoristi itsensä.

- Ole hyvä ja poistu, hän sanoi ja väisti seinän viereen antaakseen Miskalle vapaan poistumisreitin.

- Mä tulin puhumaan sun kanssa, Miska sanoi hiljaa.

- Meillä ei ole mitään puhuttavaa.

- No, kuuntele sitten, Miska tuli lähemmäksi.

Aada perääntyi, hän tunsi jo tältä etäisyydeltä tutun kihelmöinnin, eikä voinut ottaa pienintäkään riskiä päästää Miskaa yhtään lähemmäksi.

- Aada, mä olen…

- Ei täällä, Aada sähähti ja vilkaisi käytävän päässä olevaa isän työhuoneen ovea, joka oli raollaan.

Hän survaisi ensimmäiset eteensä sattuneet kengät jalkaansa ja kiiruhti ovesta ulos. Lokakuisen illan kylmyys ja lähestyvä keskustelu saivat hänet kietomaan kädet ympärilleen kuin suojaksi. Mutta eihän mikään suojelisi häntä tältä. Hän ehti hetken harkita, että olisi käynyt sanomassa isälle, että tämä hankkiutuisi eroon Miskasta, mutta oven painautuminen kiinni hänen takaansa kertoi Miskan olevan jo ulkona, ja tätä kohtaamista oli turha väistellä.

Aada ei kääntynyt. Eikä reagoinut mitenkään Miskan läsnäoloon. Katse haravoi pihaa ja vasta nyt hän huomasi Miskan auton pysäköitynä isän Audin takana. Kuinka sokea hän oli ollut kotiin tullessaan? Hän olisi voinut välttää koko kohtaamisen kääntymällä takaisin ja menemällä ihan minne muualle tahansa.

- Anteeksi.

Aada säpsähti Miskan ääntä. Poika kuulosti oikeasti olevan pahoillaan. Aada painoi päänsä alas, hän ei haluaisi kuulla yhtään enempää.

- Sen mä halusin sanoa ihan ensimmäisenä. Anteeksi. Mä olen pahoillani, Miska jatkoi.

Ilta oli täysin hiljainen, missään ei kuulunut yhtään autoa, ihmistä, koiran haukuntaa tai edes tuulenvirettä, ei mitään muuta ääntä mihin keskittyä, oli vain Miskan sanat.

- Kyllä, mä löin susta vetoa. Se oli typerä päähänpisto ja sellaista jätkien isottelua, lapsellista urpoilua. Mutta heti kun mä pääsin sun juttusille, se veto menetti merkityksensä, enkä minä tehnyt mitään sen takia, Miska painotti lauseen loppua.

Aada pysyi vaiti, nieleskeli vain kiivaasti. Hän ei ollut arvannut, että Miskan tapaaminen tekisi näin kipeää. Miska kiersi hänen eteensä, mutta Aada ei kohottanut katsettaan. Ei voinut.

- Hitto, että mulla on ollut ikävä sua, Miska kuiskasi ja kosketti varovasti hänen käsivarttaan.

Aada perääntyi välittömästi, pelkkä ajatus Miskan kosketuksesta tuntui sietämättömältä. Pihan harmaa betonilaatoitus oli tummunut äskeisestä sateesta. Miskan mustat tennarit tulivat jälleen lähemmäksi.

- Voisitko sä edes katsoa mua? Miska pyysi.

- Aada, ääni oli äskeistäkin anovampi.

Hitaasti Aada kohotti katseensa, vaikka tiesi, ettei saisi kasvoilleen sitä välinpitämättömyyden naamiota, joka koulussa ja vanhempien läsnä ollessa oli hänen ilmeensä. Aada piti katseensa Miskan silmissä, vaikka se tuntui melkein liiankin raastavalta. Pojan vakava ilme hiipui, vaihtui surulliseksi, aivan kuin tähänkin olisi sattunut. Aada saattoi lukea säälin ja anteeksipyynnön tämän katseesta, mutta sillä ei ollut mitään väliä.

- Mä olen niin pahoillani, kunpa mä voisin muuttaa kaiken, Miska sanoi hiljaa.

- Mutta kun et voi, Aada tokaisi syyttävästi ja kääntyi lähteäkseen.

- Eikö me voitais yrittää puhua?

Aada pyörähti ympäri, nyt viha pulppuili hänessä vaarallisesti. Hän painoi kädet tiukasti kiinni kylkiinsä, ettei olisi lyönyt Miskaa.

- Puhua, hän tiuskaisi. - Sinä olet loukannut minua pahemmin kuin kukaan toinen, eikä siinä auta mitkään sanat. Painu lunastamaan voittosi ja ottamaan kavereiltasi selkääntaputukset, Aada Salokannelkin on pelkkä helppo pano tuollaiselle pelimiehelle.

Miska horjahti kuin hän olisi oikeasti lyönyt tätä. Aada ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan suuntasi ovelle. Portaalla hän vielä pysähtyi ja ilmoitti kuuluvalla äänellä:

- Älä ikinä enää tule tänne.

Ovi oli niin raskas, että sitä ei voinut paiskata kiinni, joten Aada joutui tyytymään kenkien potkaisemiseen seinään ja tömistelemään omaan huoneeseensa. Hän oli edelleen niin raivoissaan, ettei malttanut istua, vaan marssi vapisten huoneen päästä toiseen ladellen sadatuksia Miskalle. Oli sillä otsaa. Ilmestyä hänen kotiinsa pyytelemään anteeksi, kai Miska kuvitteli, että muutamalla sanalla kaikki olisi kivasti taakse jätettyä. Kaukana siitä.

Eniten hänet sai tolaltaan ymmärrys, että hän ei pystynyt pelkästään vihaamaan Miskaa. Osa hänestä halusi edelleen Miskaa. Se osa oli äsken uskonut kaiken mitä tämä oli sanonut ja halunnut antaa anteeksi. Olisikin ollut kovin yksinkertaista, jos pystyisi pelkästään siihen valkohehkuiseen raivoon, joka hänet äsken oli vallannut, mutta tämä kaipuu sen lisänä ajaisi hänet hulluksi. Heikko hölmö, Aada raivosi itselleen. Oli riittävän typerää erehtyä yhden kerran, mutta toinen kierros samaa tekisi hänestä kamikaze-lentäjän.

Viimein Aada malttoi pysähtyä. Hän jäi nojaamaan ikkunanpieleen ja tuijotti lannistuneena syysillan mustuuteen. Tuli se autuas hetki, jolloin hän ei jaksanut ajatella yhtään mitään. Läksyt ja iltapuuhat Aada teki automaattiohjauksella, vasta sänkyyn päästyään ajatukset alkoivat jälleen hitaasti pyörteillä. Aadan nukkuumaanmenoaika tuli ja meni. Hän kääntyili kyljeltä toiselle, tuijotti pimeyteen ja mietti. Lopulta hän sai tehtyä itsensä kanssa rauhan. Miska olisi varmasti taaksejäänyttä elämää, huolimatta siitä, kuinka tämän anteeksipyyntö oli saanut hänen romanttisen puolensa huokailemaan. Uudestaan yrittäminen ei kannattanut. Seksi saattaisi edelleen olla loistavaa, jos Aada pääsisi yli vihasta ja katkeruudesta, mutta luottamusta ei palautettaisi millään ennalleen. Ja ilman luottamusta ei ollut mitään.

***

Miska istui tuijottamassa jekkukolaansa. Vaikka eihän tämä katsomalla vaikuttanut, hän tuumasi ja siemaisi aimo siivun lasistaan. Takana oli varmasti hänen elämänsä vaikein viikko, ja hän oli sen päätteeksi antanut Ilen raahata itsensä baariin, vaikka oli suunnitellut kalsarikännejä omassa olohuoneessaan.

Niin se viikko, alku oli ollut lupaava. Maanantai sängyssä Aadan kanssa, mutta heti tiistaina kaikki oli kaatunut ja eilinen Aadan pihassa oli varmistanut kaiken olevan päin helvettiä. Uusi kulaus drinkistä, kun Aadan loukattu ilme nousi hänen mieleensä. Miksi vitussa hänen oli pitänyt mennä pilaamaan kaikki?

Hän ei ollut perjatai-illan jälkeen muistanut koko vetoa, vaan oli kiinnostunut Aadasta pelkästään tämän itsensä takia. Hän oli kertonut Aadalle helpommin ja nopeammin itsestään kuin kenellekään aiemmin. Jokin tytössä oli pakottanut hänet olemaan avoin, kai hän oli tiennyt heti, että Aadaan ei hänen normaali paskanjauhantansa tehoaisi. Ja seksi, Miska tunsi nivusissaan nytkähdyksen, kun hän vain ajattelikin Aadaa sängyssään. Parasta. Ikinä. Mutta ei Aada sanoistaan huolimatta ollut pelkkä pano, vaan hän oli ehtinyt ihastua Aadaan. Tietysti kauneus, seksikkyys ja kemia heidän välillään vaikuttivat asiaan, mutta sen lisäksi Aada oli ihana, hauska, määrätietoinen, haasteellinen ja kuorensa alla kiehtovan haavoittuva.

Miska muisti jälleen Aadan ilmeen, kun tämä oli eilen katsonut häntä. Helvetti, tämä oli näyttänyt niin loukatulta, että Miskan oli täyttänyt valtava suojelunhalu. Paskempi homma, että se, jolta Aadaa täytyisi suojella, oli hän itse. Miska joi lasinsa tyhjäksi. Vaikka Aada oli tehnyt varsin selväksi, ettei halunnut nähdä häntä enää ikinä, Miska tiesi yhtä varmasti, ettei voinut vain asian antaa olla. Hän ei vain vielä tiennyt tarvitsiko Aada nyt aikaa vai pitäisikö hänen jälleen lähettää uusi viesti. Näyttää että hän välitti oikeasti.

Miska siirtyi nojailemaan baaritiskille ja odottamaan vuoroaan tilatakseen uuden drinkin. Hän antoi katseensa liukua juhlakansassa, baari oli vielä puoliksi tyhjillään, vaikka vuorokausi oli jo vaihtunut uuteen. Joku punatukka yritti kiinnittää hänen huomiotaan tiskin toiselta puolen, Miska käänsi katseensa välinpitämättömänä pois. Hän ei voinut kuvitellakaan iskevänsä nyt ketään, vaikka oli kyllä kuullut, että paras keino päästä yli jostakin oli hankkiutua jonkun toisen alle. Aadasta hän ei halunnut päästä yli.

- Salmari ja jekkukola, hän tilasi kun puolituttu baarimikko pysähtyi hänen kohdalleen.

Miehen valmistaessa hänen tilaustaan, Miska kaivoi kaksikymppisensä esiin. Salmari työnnettiin hänen eteensä ja Miska kulautti sen kerralla alas. Drinkki ja vaihtorahat käsissään hän suuntasi takaisin nurkkapöytään, jossa Ile istui jauhamassa kaverinsa kanssa basson sointukuvioista. Tai jostain yhtä mielenkiintoisesta nämä olivat puhuneet, kun Miska oli viimeksi jaksanut tarkistaa puheenaiheen. Hän oli koko illan istunut hiljaa omissa ajatuksissaan ja istuisi varmaan illan loppuun asti.

- Mitä persläpi? Ärsyttävä ääni keskeytti Miskan murehdinnan ja hän huomasi Joonan virnuilevan pöydän toiselta puolelta. Tämäkin vielä, Miska huokaisi. Hän ei sanonut mitään, vaan joi lasistaan ja toivoi olevansa jossain muualla.

- Nyt on jo lauantai, joten viikko on kulunut. Miten on, lohkesiko Jääkuningattarelta? Joona kysyi ja nojasi pöytään. Miska huomasi kaikkien muiden hiljenneen, tuntui, että musiikkikin vaimeni taustalla. Miska mulkaisi Joonaa ja harkitsi hetken nyrkkiensä käyttämistä, sillä totuutta hän ei voinut paljastaa. Vaikka hän olisi halunnut kuuluttaa koko maailmalle Aadan upeutta, kuitenkin se mitä heidän välillään oli tapahtunut, oli aivan liian hienoa annettavaksi Joonan ja muiden riepoteltavaksi.

- Ei, hän vain tyytyi sihahtamaan.

Joona rentoutui entisestään ja leveä hymy nousi tämän pitkulaisille kasvoille. Miska mietti, oliko tämä aina muistuttanut yhtä paljon hevosta, vai tekikö tuo urpon kasvattama leukaparta sen eläimellisen vaikutelman.

- No pitihän se arvata, että sä et ole mitään muuta kuin suuria puheita, Joona alkoi louskuttaa leukojaan, mutta Miska sulki korvansa ja kaivoi iPhonen taskustaan. Hän etsi asetuksista oikean kohdan ja nollasi puhelimen muistin ja palautti alkuperäiset asetukset. Ilen kaverin takista löytyi hakaneula, jolla Miska irrotti SIM-kortin. Sanaakaan sanomatta hän tönäisi puhelimen pöydän yli ja otti rauhoittavan siemauksen. Aadan menettämisen rinnalla puhelimen häviäminen ja Joonan voitto eivät olleet mitään.

- Älä nyt masennu. Ei se Aada anna tavallisille kuolevaisille. Kroppahan sillä on ihan helvetin kuuma, mutta mä vähän luulen, että se on täysi lahna sängyssä. Varmaan miettii koko ajan, että onko tukka hyvin. Eikä varmaan ota poskeen, se on just sen näköinen ylpeä huora, Joona innostui selostamaan mielipiteitään Aadasta. Miska puristi lasia kädessään niin, että pelkäsi sen jo räsähtävän rikki. Hänen olisi pitänyt puolustaa Aadaa, mutta ei halunnut antaa Joonalle yhtään enempää aseita. Kunpa nämä perhanan idiootit vain tietäisivät… Mutta ei, hän oli edes sen verran Aadalle velkaa, ettei ikinä puhuisi tästä Joonan kaltaisille.

Joona jatkoi länkytystään ja Miska joi lasinsa kerralla tyhjäksi, nousi ja lähti kohti narikkaa. Siellä ei onneksi ollut jonoa ja hän oli hetkessä ulkona. Vettä tuli kuin hanasta, mutta hän ei välittänyt. Oikein mistään. Kädet taskuissa ja pää painuksissa hän lähti taivaltamaan parin kilometrin mittaista kotimatkaa.

Osa 7 

Veto(voimaa), osa 5

Aada raotti varovasti silmiään, yöpöydän kello kertoi hänen olevan jälleen hereillä normaaliaikaan. Tänään hänen pitäisi ehdottomasti mennä kouluun. Aada venytteli raukeasti ja voihkaisi.

- Mitä nyt? Miska kysyi unisesti.

Hän ei saanut vastausta, sillä Aada pystyi vain nauramaan voipuneesti. Viimein hän sai itsensä kasaan ja vastasi Miskalle, joka oli jo kohottautunut kyynärpäidensä varaan huolestuneena.

- Minä olen urheilija. Tottunut kovaan treeniin. Mutta en ikinä, milloinkaan, minkään rääkin jälkeen ole ollut yhtä hellänä.

Miska hymyili kuin hän olisi ojentanut tälle Afrikan tähden.

- Mun pitäisi varmaan olla pahoillaan, tämä mutisi ei tippaakaan syyllisen näköisenä ja nojasi hyväilemään huulillaan Aadan kaulaa.

Aada sulki hetkeksi silmänsä ja nautti kosketuksesta. Kun kevyt hively muuttui vaativammaksi, hän nousi istumaan.

- Mitä nyt? Mä voisin vähän hyvitellä tekemisiäni.

- Aivan varmasti voisit, mutta minä menen nyt suihkuun ja sitten kouluun.

- Tarvitsetko selänpesijää? Miska kysyi toiveikkaasti.

- Keitä mieluummin kahvia, Aada vastasi ja lähti kävelemään.

Hän veti terävästi ilmaa sisäänsä. Selvä, ei ihan näin reippaita liikkeitä. Varovasti taapertaen hän pääsi kylpyhuoneeseen ja kuuman veden valuessa selkään hän nojasi valkoisiin kaakeleihin. Vaikka hänen vartalonsa jokaista kohtaa jomotti, hän ei olisi vaihtanut pois sekuntiakaan.

Aada haistoi telineellä olevaa suihkugeeliä, tuoksu oli miehekäs, sama, jonka Aada oli tavoittanut aavistuksenomaisena Miskan käsivarsista. Hän epäröi hetken, mutta annosteli sitten geeliä käteensä, saisipahan näin pitää koko päivän Miskaa lähellään.

Peseydyttyään hän kietoutui naulakossa roikkuvaan kylpytakkiin ja hiuksiaan kuivaten tassutteli keittiöön. Aada pysähtyi hymyillen jääkaapin eteen. Miska ei huomannut häntä, vaan nojasi keittiön tasoon ja tuijotti keskittyneesti keitintä, kuin yrittäisi saada sen katseen voimalla tiputtamaan nopeammin kahvia. Hän oli saanut ylleen t-paidan ja bokserit, Aadan katse takertui etunojan johdosta korostuneisiin lapoihin. Miska näytti vieläkin liian houkuttelevalta. Hän hiipi Miskan taakse ja kietoi kätensä tämän ympärille, painoi poskensa vasten pehmeää puuvillaa ja huokaisi tyytyväisenä tuntiessaan sen läpi hehkuvan lämmön. Miska asetti omat kätensä Aadan käsien päälle. Ei Aadalla ollut asiasta aiemminkaan epäilyksiä, mutta juuri tuo hiljainen, lempeä hetki varmisti heidän yhteenkuuluvuutensa.

- Kahvi on valmista, Miska sanoi, ja yhtä vastahakoisesti kuin miltä poika kuulosti, Aada irrotti kätensä ja siirtyi pöydän ääreen.

Sinne oli jo katettu mukit ja lautaset valmiiksi. Oli ruisleipää, juustoa, kinkkua, jogurttia ja banaaneita.

- Sinähän sanoit sunnuntaina, ettei sinulla ole ruokaa, Aada ihmetteli, kun Miska kaatoi kahvia kaikessa rauhassa.

- Niin no ei mitään kunnon ruokaa, vain aamupalajuttuja. Eikä nämäkään mitään hotellitasoa.

- Tämä on täydellistä.

Aada voiteli leivän ja asetti kinkkusiivun sen päälle. Miskan tehdessä omaa voileipäänsä, Aada vilkaisi ympärilleen. Miskan asunto oli todella kiva. Pääväreinä olivat sininen ja harmaa, pöytään näkyi olohuoneen seinällä olevat vaikuttavat keikkajulisteet, ja Miskan äiti oli onnistunut yhteensointuvilla tekstiileillä luomaan ankean valkoisesta vuokra-asunnon keittiöstäkin viihtyisän.

- Mitä sinä muuten teet? Siis elääksesi? Aada havahtui kysymään saatuaan ensimmäisen siemauksen kahvia alas.

- Käyn töissä ja yritän päättää, mikä musta tulee isona.

- Oliko sinulla eilen sitten vapaapäivä?

- Ei kun saikkua.

Aada kurtisti otsaansa ja jäi odottamaan lisäinfoa. Hän ei vieläkään tiennyt mitä Miska teki työkseen.

- Ilmoitin eilen aamuna pomolle, etten tule töihin.

- Sinullahan on ymmärtäväinen työnantaja, Aada hymähti.

- Tänäänhän se nähdään kuinka ymmärtäväinen, Miska mutisi ja jatkoi selitystä selvemmällä äänellä: - Mun veli on kirvesmies ja sillä on oma rakennusfirma, olen sillä töissä apumiehenä.

Aada nyökkäili.

- Minä huomasinkin, että sinulla on työmiehen kädet.

- Niin lihaksikkaat? Miska röyhisti rintaansa.

- Karheat, Aada pilasi Miskan ilon nauraen.

Miska näytti hetken siltä, että aikoi sanoa takaisin, mutta tyytyikin vain juomaan kahviaan.

- Mitä apumies tekee? Aada kysyi, edelleen hymyn karehtiessa suupielissä.

- Kantaa tavaroita, laittaa paikkoja kuntoon, siivoaa ja jeesaa ylipäätään kaikessa mitä käsketään.

- Milloin sinä pääsit armeijasta, nyt kesällä? Miska vain nyökkäsi vastauksen Aadan kysymykseen, joten hän jatkoi: - Joten olet siis 20?

Jälleen Miska nyökkäsi ja keskittyi tekemään itselleen toista voileipää. Aada otti syötäväkseen banaanin.

- Kertoo muuten paljon ihmisestä viekö se päänsä banaanin luo vai tuo banaanin suulleen, Miska sanoi silmissään ilkikurinen pilke. Aada oli tukehtua ensimmäiseen palaan ja tajusi takaisinmaksun tulleen.

- Luuletko sinä, että minä nyt voin tätä syödä? Ja vielä kun sinä katsot minua tuolla ilmeellä.

- Anna mennä, Miska yllytti.

Aada pyyhki veitsestä ylimääräiset levitteet rasian reunaan ja alkoi syödä banaania siivu kerrallaan.

- Tylsimys.

- Jatka ärsyttämistäni, niin minä voin siivuttaa jotain muutakin, Aada sivalsi.

Miska värähti ja painui vähän kasaan.

- Julma nainen.

Aada sai syödä banaaninsa rauhassa loppuun, pöydän yli vaihdettiin vain molemminpuolisia itsetyytyväisiä virnistyksiä.

Aada lähti olohuoneeseen etsimään vaatteitaan, ja Miska katosi kylpyhuoneeseen. Hän keräsi vaatteensa lattialta, sulki hetkeksi olohuoneen verhot ja pukeutui. Hän aukaisi verhot ja tutki lähiömaisemaa. Naapurikerrostalo oli aika lähellä, eikä Aada voinut olla miettimättä olivatko sen asukkaat nähneet vähän liikaakin Miskan asuntoon. Nolostuneena hän kiepautti hiuksiaan pikaiselle nutturalle, kun kuuli rykäisyn ovensuusta. Hän käännähti ympäri ja näki Miskan heiluttavan hänen hipstereitään kuin lippua.

- Sulta jäi jotain, tämä sanoi nälkä katseeseensa palanneena.

- Iu, kaksi päivää vanhat pikkuhousut, Aada värähti pelkästä ajatuksesta.

Miska harppasi ne erottavat kolme askelta, nykäisi Aadan omistavasti lantiosta itseään vasten ja sanoi:

- Meinasit sitten lähteä kommandona liikenteeseen, ja vielä oletit, että me päästään ovesta ulos. Kuinka söpöä.

Aada antoi periksi yhden kahvinmakuisen suudelman verran, mutta nosti sitten kätensä Miskan rinnalle ja työnsi tätä kauemmaksi.

- Hillitse itsesi. Minulla on koulua ja sinulla töitä ja meidän täytyy lähteä.

- Jotenkin se ei tunnu nyt yhtään oleelliselta, Miska mutisi ja yritti nojata lähemmäksi estelystä huolimatta.

Aada tiesi, ettei voinut luottaa pohjattomasti oman vastarintansa vahvuuteen, joten hän vähemmän ystävällisesti asetti kätensä Miskan naamalle ja työnsi tätä poispäin.

- Alas poika, hän samalla komensi päättäväisesti.

- En mä ole mikään koira, Miska totesi alahuuli mutrussa, mutta päästi irti.

Aadan huomio oli jo kiinnittynyt muualle.

- Etkö sinä käynyt suihkussa? Aada ihmetteli ja hipaisi Miskan hiuksia varmistaakseen asian.

- Mehän käytiin eilen, Miska sanoi ja nosti merkitsevästi kulmakarvojaan.

Niin he todella olivat käyneet. Aada henkäisi ja livahti eteiseen. Muutama muistutus lisää siitä, mitä he olivat tehneet, ja hän jäisi tänne mielihyvin.

- Mutta viime yö… hän uskaltautui sanomaan päästessään kauemmaksi Miskasta.

- Niin? Ehkä mä haluan tuoksua koko päivän sulta.

Vähän eri asia kuin saman suihkugeelin käyttö, Aada mietti ja kumartui laittamaan kenkiä jalkaansa peittääkseen punastumisensa, samalla hän kuitenkin mutisi:

- Minä en tiedä onko tuo hieman ällöttävää vai todella kiihottavaa.

- Mä toivon, että jälkimmäistä, Miska sanoi, kun hän suoristautui.

Juuri sillä pehmeän käheällä äänensävyllä, joka sai Aadan pään tyhjenemään kaikesta. Miska näki tilaisuutensa tulleen, työnsi hänet vasten ulko-ovea ja omi tytön suun omallaan. Eikä Aada vastustellut, koko hänen kehonsa janosi lisää ja enemmän, kun Miska työnsi reitensä hänen jalkojensa väliin ja naulasi lantionsa Aadan lantiota vasten. Ja suudelma oli taas juuri sitä sytytysainetta, jota vain Miska pystyi tarjoamaan.

- Jaahas, työt kutsuu, Miska tuumasi ja perääntyi naulakolle, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Aada haukkoi henkeä koko vartalo tykyttäen ja katsoi syyttävästi Miskaa. Tämä ei voinut olla tosissaan. Mutta niin hän vain puki takkia päälleen ja kehtasi vielä vihellellä rennosti.

- Onko joku hätänä? Miska kysyi viattomasti ja katsoi viimein Aadaa.

Aada katsoi tätä silmät kapeina viiruina, rintakehä edelleen tiiviisti kohoilleen. Hän ei sanonut mitään, harppasi vain naulakolle ja otti takkinsa. Sormet hipaisivat kevyesti niskaa ja Miska seisoi aivan hänen takanaan.

- Mä lupaan viedä tuon illalla loppuun asti.

Hän huokasi, puki takkinsa ja yritti saada ajatuksiaan sanoiksi asti.

- Anteeksi, minä vain… Tai sinä… Minua pelottaa ja vähän jopa ahdistaa kuinka voimakas vaikutus sinulla on minuun. Pelkkä kosketus ja minä unohdan ihan kaiken. Eikä se ole pelkästään mahtavaa.

Miska kuunteli tarkkaavaisesti, pää hieman kallellaan.

- Sä et ole ainut. Mä en vaan tarvitse edes sitä kosketusta, pelkkä sun läsnäolo on tarpeeksi.

Tunnustuksen jälkeen Aada uskalsi katsoa Miskaa kunnolla. Levollinen yhteisymmärrys laskeutui heidän välilleen ja Aada seurasi tyyntyneenä Miskaa ovelle.

Päivä oli niin kaunis ja kirkas, kuin vain lokakuun päivät osaavat olla. Aada hengitti syvään ja tunsi piristyvänsä entisestään. Tietysti Miska aukaisi hänelle oven, ja Aada istui hymyillen autoon. Hän vilkaisi kelloa tajuten, että saattaisi myöhästyä ensimmäiseltä tunnilta, mutta ei se vieläkään haitannut. Aamulla selväksi saadut asiat olivat sen arvoisia, ja tuntihan oli pelkkää äidinkieltä.

Miska keskittyi hiljaisena ajamiseen, ja Aada unohtui tuijottamaan kadulla liikkujia. Pyöreä, permanenttipäinen mummo pissitti musta-harmaata terrieriä. Nuori äiti aurinkolasit päässään työnsi lastenvaunuja kiireisen näköisenä. Kaksi teinipoikaa löntysti kohti linja-autopysäkkiä. Vanha herrasmies nosti Miskalle hattua, kun tämä antoi hänelle tietä suojatiellä. Tavallisia ihmisiä, tavallista elämää. Aada oli tänä aamuna tullut ulos kuplasta, jonka he olivat Miskan kanssa luoneet, eikä kukaan näistä tiennyt siitä mitään. Näiden ihmisten ja koko kaupungin elämä oli koko ajan rullannut eteenpäin, arkisena, vaikka hän oli kokenut jotain ytimiä ravistavaa.

- Tuntuuko sinusta, kuin me olisimme heränneet jostain unesta? Aada kysyi.

Miska ei vastannut heti, joten Aada lisäsi:

- Tai tuntuu, että vasta nyt kun näen tämän kaiken, tajuan, että viimeiset pari päivää tuntuvat kovin epätodellisilta.

Miska nyökkäsi hitaasti. Aada ei ollut ihan varma oliko poika tajunnut, mitä hän ajoi takaa, kun ei ollut itsekään varma mitä yritti sanoa, mutta hänen lisäselityksensä unohtuivat, kun Miska sanoi:

- Totta se oli, mulla on ainakin todisteet, ja hän aukaisi takkinsa vetoketjua, veti paitansa kaula-aukkoa isommaksi ja paljasti solisluun alla olevan fritsun.

Aada katsoi punertavaa jälkeä häkeltyneenä.

- Anteeksi, minä en yhtään tajunnut, hän henkäisi nolostuneena.

- Älä pyytele anteeksi, mä en ole tippaakaan pahoillani, Miska sanoi selvästi ylpeänä.

Aadan nolostuminen ei hävinnyt niin vain. Hän ei ollut ikinä aiemmin tehnyt kenellekään fritsua, ne olivat niin rumia ja teinimäisiä. Pahempaa oli, että hänellä ei ollut mitään havaintoa, missä vaiheessa hän oli tuon jäljen saanut aikaiseksi.

- Nähdäänkö me illalla? Miska kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.

- Minulla on koulua neljään, sen jälkeen tennistreenit ja niistä pääsen seitsemän maissa.

- Mä voin tulla hakee sua sieltä. Se halli mikä on siinä Raholan ulkoilupuiston vieressä?

- Juuri se, mutta ei sinun tarvitse…

- Mä haluan, Miska keskeytti Aadan estelyt.

- Minun täytyy varmaan mennä kotiin yöksi.

Miska nyökkäsi ymmärtäväisenä.

- Onneksi yö ei ala heti seitsemältä, Miska sanoi ja laski lämpimän kätensä Aadan reidelle.

Onneksi tosiaan, Aada mietti värähtäen.

Omassa pihassaan Aada sai vakuutettua Miskan, että pääsisi kyllä bussilla kouluun, ja tämä voisi lähteä töihin ennen kuin myöhästyisi yhtään enempää. Tai yhtä pitkittynyttä suudelmaa enempää. Kotona erittäin pikainen vaatteidenvaihto ja oikeat kirjat laukkuun ja Aada oli takaisin ulkona ovesta.

Bussissa hän saattoi jälleen upota haaveisiinsa, eikä voinut oikein käsittää kuinka hänellä saattoi olla jo nyt niin ikävä Miskaa.

Kouluun hän ehti kuin ehtikin ajoissa, ja Venla hyökkäsi heti naulakoilla hänen juttusilleen. Aada ei saanut edes takkia ripustetuksi, kun kaveri aloitti jo tenttauksen

- Hei, miksi sä et eilen ollut koulussa? Ja miksi et vastannut mulle? Laitoin parikin viestiä.

- Minä olin kipeä, migreeniä, Aada valehteli, ja muisti samalla, ettei ollut vilkaissutkaan kännykkäänsä sen äidille lähettämänsä viestin jälkeen.

Kohti äidinkielen luokkaa suunnatessaan hän kaivoi puhelimen esiin. Venlan viestit hän ohitti niitä tarkemmin edes vilkaisematta, äiti oli vielä vastannut hänelle ja kysynyt missä hän oikein oli. Tänään olisi siis edessä rakentava keskustelu vanhempien kanssa, Aada mietti, tosin vanhemmat olivat ehkä jo unohtaneet, että hän oli missään ollutkaan. Anselmi oli illalla yrittänyt soittaa, ja sen jälkeen tämä oli laittanut viestin, jossa pyysi Aadaa soittamaan heti kun pystyi. Kyllä, tutkielman teko oli vienyt taas aikaa, Aada hymähti Anselmin viestille. Hänen täytyisi tavata poika, ehkä silloin keskiviikkona hän puhuisi heidän suhteensa tulevaisuudesta, tai sen olemattomuudesta. Ei hän tuollaisen päivän ja öiden jälkeen voisi kuvitellakaan pysyvänsä irti Miskasta. Niin julmalta kuin se kuulostikin, Aada tiesi, ettei Anselmilla ollut enää mitään tarjottavaa hänelle.

- Arvaa mitä? Venla suhahti luokan edessä.

Aada pani puhelimen takaisin laukkuunsa ja kohotti kulmiaan.

- Mä juttelin Tonin kanssa! Venla sipisi selvästi innoissaan.

Aada pakotti hymyn kasvoilleen. Hän muisti hämärästi Venlan intoilun Tonista, kyseistä poikaa hän ei saanut enää mieleensä, mikä ei tietysti ollut ihme kaiken muun tapahtuneen jälkeen.

- Hienoa. Kiitos muuten, että pakotit mukaan sinne bileisiin, Aada muisti sanoa.

Ilman Venlan painostusta, hän ei olisi ikinä mennyt niihin juhliin, eikä olisi tavannut Miskaa. Pelkkä ajatus tuntui näinkin lyhyen ajan jälkeen kovin kolkolta.

- Kiva, että sullakin oli kivaa. Vaikkei se siltä kyllä näyttänyt, Venla huomautti ja jatkoi intoiluaan niistä muutamasta sanasta, jotka hän oli päässyt Tonin kanssa vaihtamaan. Aada puolestaan uppoutui muistelmiinsa jokaisesta Miskan kanssa vietetystä hetkestä.

Niissä tunnelmissa hänen päivänsä eteni ja Aadalla oli ensimmäistä kertaa vaikeuksia seurata opetusta. Äidinkielen ja historian hän vain antoi mennä ohi korvien, mutta pakotti itsensä keskittymään fysiikan kaksoistunnille.

Viimeisellä välitunnilla Aada suuntasi vessaan. Peilien edessä oli hänen luokkalaisiaan tyttöjä, jotka vaikenivat täysin, kun näkivät hänen tulevan. Aada ei tapansa mukaan kiinnittänyt heihin mitään huomiota, vasta kopista tullessaan hän huomasi hiljaisuuden ja vilkaisi neljää tyttöä lievästi ihmeissään. Normaalisti heidän kalkatukseltaan kuuli hädin tuskin omat ajatuksensa. Sen enempää hän ei ajatuksiaan heille kuitenkaan uhrannut, vaan meni pesemään kätensä. Tytöt väistivät ja Aada pääsi kolmannelle altaalle.

- Joko sä tunnet Miska Leinosen, Tiiu kysäisi yllättäen. Emma, Hilla ja Kira hihittivät Tiiun vieressä kuultuaan kysymyksen.

- Anteeksi kuinka? Aada kysyi varuillaan ja otti telineestä paperia kuivatakseen kätensä.

- Niin, että joko Miska on tehnyt siirtonsa? Tiiu kysyi kovemmalla äänellä. Emma tönäisi ystäväänsä merkitsevästi.

- Minä en ymmärrä mistä sinä puhut, Aada sanoi vältellen ja pudotti paperin roskiin.

Miksi he puhuivat Miskasta? Jokin tyttöjen ilmeissä sai hänen olonsa painostavaksi, aivan kuin jotain pahaa tapahtuisi ihan kohta. Hän oli jo kääntynyt mennäkseen pois, kun Tiiu sanoi aivan liian selvällä äänellä:

- Pojat löi susta Emman bileissä vetoa, sillä Miskalla on viikko aikaa saada sut sänkyyn.

Koko ikänsä tuomalla kokemuksella Aada sai pidettyä muurit pystyssä, vaikka hänen sisimpänsä oli juuri romahtanut palasiksi. Hän suoristi ryhtiään, ei kääntynyt enää tyttöjen puoleen, vaan tokaisi olkansa yli.

- En edelleenkään tiedä mistä tai kestä Miskasta te puhutte, sanat tulivat onneksi kirkkaina ja kylminä, vaikka kurkkua jo kuristi. Kuin sumussa hän käveli päivän päättävälle saksan kaksoistunnille.

Siellä ei ollut toivoakaan, että hän olisi pysynyt millään tavalla mukana opetuksessa. Aamupäivän hän oli ajatellut vain Miskaa ja koko ihanaa viikonloppua, nyt hän ajatteli ihan sitä samaa, mutta kaiken yllä leijui ikävä varjo. Pelkkä ajatus Miskan mahdollisesta petoksesta oli ihan liian julma, koko asia liian kipeä, mutta hän ei voinut ajatuksilleen mitään. Ne kiersivät paljastuksen reunoja kuin rotat etsien sopivaa sisäänpääsyä. Aada tuijotti pulpetin vaalea kantta ja keskittyi hengittämään. Hänen oli hyvin vaikea uskoa kuulemaansa, mutta olisivatko tytöt olleet niin ilkeitä, että olisivat keksineet jotain tuollaista? Oliko joku nähnyt hänen lähtevän bileistä Miskan kanssa ja samalla keksinyt tuon valheen? Aada takertui toiveikkaana tuohon selitykseen. Tiiu ja muut olivat kiusanneet häntä eri tavoin yläasteelta lähtien. Tämä oli pahinta mitä he olivat keksineet, mutta heidät tuntien tämäkin voisi olla mahdollista.

Hetken hän sai rauhassa hengittää, noin se varmasti oli mennyt. Ihan varmasti. Valitettavasti se pieni järjen ääni ei ollut tyytyväinen, vaan jatkoi asian pyörittelyä, vaikka Aada kuinka yritti saada mielensä pysymään tyynenä. Ei, Miska ei olisi voinut tehdä sitä.

Poikahan oli sanonut hänen olevan erikoistapaus ja kertonut hänelle asioita joita ei aiemmin kenellekään.

Totta kai hän kehui sinua ja halusi saada sinut tuntemaan itsesi erityiseksi, nopeampi tie jalkojesi väliin, vai kuinka Aada?

Hän pudisti päätään kuin saisi siten äänen kaikkoamaan.

Miskahan vaikutti aluksi hyvin kylmäkiskoiselta ja sinä olit se, joka halusi hänen huomiotaan. Eikö se vaikuta yhtään siltä, että olit pelkkä veto? Ja Miskan ei edes tarvinnut yrittää mitään ihmeellistä, kun sinä jo kiemurtelit hänen edessään kuin rapsutusta kerjäävä koiranpentu.

Ei, ei, ei. Miska oli sanonut hänelle niin paljon kauniita asioita, eivät ne voineet olleet valheita.

Tyttökulta, sanoiko hän mitään sen jälkeen, kun olit jo antanut hänelle?

Aada ei keksinyt tuohon enää mitään ja hän puristi silmänsä tiukasti kiinni, hän ei itkisi. Ei ainakaan täällä.

Samassa Aada muisti aamuisen keskustelun autossa ja hänen koko vartalonsa valahti turraksi. Miska oli näyttänyt sen fritsun ja naurahtanut, että ainakin hänellä oli todisteet.

Todisteet.

Aada veti ensimmäisen kivuliaan henkäyksen. Aada oli ollut paikalla, samoin Miska, eikä kumpikaan heistä tarvinnut mitään todisteita tapahtuneesta. Kuka siis tarvitsi? Tietysti se, jonka kanssa Miska oli vetonsa lyönyt. Häpeä marssi raunioille pilkkaamaan häntä lisää. Jos, siitä sanasta hän ei vieläkään voinut luopua, Miska oli pystynyt lyömään hänestä vetoa, tälle tuskin tuottaisi mitään vaikeuksia kertoa kaikki yksityiskohdat heistä. Hätäisesti Aada vilkaisi ympärilleen, muut oppilaat olivat keskittyneet kuuntelemaan rauhassa opettajaa. Kohta jokainen luokassa, ja koko koulussa, tietäisi yksityiskohdat mitä hän oli tehnyt ja sanonut ja… Voi helvetin helvetti. Se ei voinut olla totta, ei vaan voinut.

Saksan tuntien lähestyessä loppuaan hänen tunteensa vaihteli epäuskosta, pettymykseen ja pelkoon. Hän ei edelleenkään halunnut uskoa Miskasta mitään pahaa, mutta järkipuoli ei jättänyt häntä rauhaan. Kellojen soidessa hänen ajatuksensa olivat sekaisemmin kuin koskaan aiemmin.

Koulun pihassa hän harkitsi hetken tenniksen väliin jättämistä, mutta mitä muuta hän olisi tehnyt? Mennyt kotiin itkemään? Ei kiitos. Voisi olla ihan hyvä päästä lyömään jotakin. Oli se sitten edes tennispallo, eikä Miskan tai Tiiun naama, riippuen siitä kumpi oli se valehtelija.

Edes tennis ei saanut hänen mieltään selkenemään vaan jokainen hetki hänen ajatuksensa askartelivat Miskassa. Hän ei osannut syöttää, tai lyödä, välillä hän ei tavoittanut edes niitä helppoja palloja. Onneksi tänään oli vain harjoituspeli, eikä valmentaja ollut näkemässä hänen räpiköintiään.

Vaatteidenvaihdon jälkeen Aada käveli ulko-oville ja näki Miskan auton parkissa heti ovien edessä. Hän jähmettyi paikoilleen, Aada oli jo ehtinyt unohtaa mitä aamulla oli sovittu. Ei kai Miska olisi tullut hakemaan häntä, jos hän oli pelkkä pano? Pieni toivo virisi hänen sisällään.

- Anteeksi, ääni hänen takaansa sanoi, ja keski-ikäinen mies työntyi hänen edelleen.

Aada havahtui, keräsi itsensä parhaansa mukaan kokoon ja asteli ulos ovista. Miska nousi leveä hymy kasvoillaan ulos autosta. Aada seisahtui niille sijoilleen. Älä anna sen olla totta, oli ainut ääni hänen päässään. Miska tuli lähemmäksi ja sanoi:

- Ihana nähdä sua.

- Onko? Aada kysyi arkana.

- Tietysti, mitä sä nyt hupsuttelet, Miska naurahti ja tarttui hänen käsivarsiinsa. Aada peruutti kosketuksen ulottumattomiin, hänen täytyi ensin saada varmuus.

- Sinähän sait jo mitä halusit.

Ei hänen ollut tarkoitus olla noin tyly, mutta iltapäivän epäilyjen jälkeen sanat vain karkasivat ulos. Miskan ilme muuttui ihmetteleväksi.

- Mä en nyt yhtään ymmärrä sua.

- Se veto, Aada sai jännittyneenä henkäistyä.

Miskan kasvoille noussut katumus toi Aadalle lopullisen varmuuden. Tytöt olivat olleet oikeassa, hän oli ollut pelkkä veto. Aada ei ollut ikinä elämänsä aikana ollut yhtä lyöty ja nöyryytetty. Hampaat pureutuivat alahuulen sisäpintaan, hän ei itkisi, ei romahtaisi, eikä todellakaan näyttäisi, että häneen sattui. Aada kääntyi ympäri ja lähti nopeasti kohti linja-autopysäkkiä. Ihmeekseen hän pystyi edelleen kävelemään ja hengittämään ja ajattelemaankin. Voi hyvä luoja, miten hän oli saattanut olla niin tyhmä? Kuinka ihmeessä hän oli langennut tuollaisen pelimiehen syliin niin helposti?

Hän oli luullut löytäneensä jotain ainutlaatuista, kokenut huikeampaa onnea mitä ikinä aiemmin ja kaikki se oli valheelle rakennettua. Miskan puolelta se kaikki oli ollut vain pelkkää seksiä, ja tämä voisi saamansa lisäksi lunastaa itselleen voiton siitä vedosta. Aadaa alkoi paleltaa niin, että hän pian vapisi.

- Kuka sulle kertoi? Miska kiersi hänen eteensä ja kysyi vihaisena.

- Sekö sinua eniten huolettaa? Aada sylkäisi takaisin.

- Ei, tai siis mä voin kyllä selittää… Miska aloitti.

- Älä, muuta hän ei pystynyt sanomaan.

Eikä sanoilla ollut juuri nyt mitään väliä. Häneltä ei niitä löytänyt, eikä Miska saisi niiden avulla tätä korjatuksi.

- Aada, anna anteeksi, Miskan ääni oli pelkkää katumusta.

Hän kiersi Miskan ja lähti jatkamaan kohti pysäkkiä. Miska lähti seuraamaan häntä, ja jatkoi anteeksipyytelyään. Aada kaivoi takkinsa taskusta kuulokkeet korviinsa ja laittoi kännykästä ensimmäisen biisin soimaan. Mitä vain, kunhan saisi suljettua Miskan maailmansa ulkopuolelle. Hän joutui kahdesti suurentamaan äänenvoimakkuutta ennen kuin sai Miskan äänen kuulumattomiin. Hänen täytyisi vain päästä pois mahdollisimman nopeasti, kauas Miskasta ja elämänsä suurimmasta virhearviosta.

Aada pysähtyi ja vilkaisi kelloaan, neljä minuuttia, toivottavasti bussi olisi ajoissa. Miska pysähtyi hänen eteensä, mutta Aadan katse pysyi maassa etuvasemmalla. Turhautuneena poika nykäisi napit pois hänen korvistaan.

- Älä koske minuun, Aada sähähti.

- Kuuntelisit nyt, mä voin oikeasti selittää.

- Minua. Ei. Kiinnosta. Mene, Aada sanoi ääni pohjatuultakin kylmempänä.

- Se oli todellista, eikä sillä ollut mitään tekemistä sen vedon kanssa, Miska astui lähemmäksi ja nosti kätensä hänen poskelleen.

Aada värähti tahtomattaan, kosketuksen taika oli edelleen tallella. Vauhkona hän riuhtaisi itsensä kauemmaksi, pois Miskan voimakentästä, joka voisi heikentää hänen vastarintansa. Miska tuli lähemmäksi.

- Älä, heikko pyyntö pysäytti Miskan.

Aada räpytteli kiivaasti silmiään. Päätös itkemättömyydestä oli ollut paljon helpompi kuin sen toteuttaminen käytännössä. Silmäkulmastaan hän näki pojan ilmeen, aivan kuin tähänkin olisi sattunut yhtä paljon. Niin varmasti, todennäköisesti se oli kyyneleiden aiheuttama näköharha.

Lähestyvän bussin ääni oli ihaninta mitä Aada oli kuullut koko päivänä, ihan kohta hän olisi turvassa ja pääsisi kauas pois tuosta... Aada ei edes keksinyt tarpeeksi hirveää nimitystä. Hitaasti Aada asetti kuulokkeet takaisin korviinsa, kaivoi matkakortin taskustaan ja katse tiukasti maahan luotuna suuntasi linja-auton etuovelle.

Aada valitsi tienpuoleisen paikan bussissa, ettei vahingossakaan näkisi edes vilausta Miskasta. Istuessaan nuhjuisella penkillä musertava tyhjyys valtasi hänet. Se mikä oli alkanut nopeasti, sai päätöksensä vielä nopeammin. Hän oli luullut löytäneensä jotain ainutlaatuista, mutta olikin langennut pelkän kiiltokuvan käsivarsille. Äskeisen jälkeen Aada ei tiennyt mikä Miskassa oli todellista ja mikä hänen hullaantuneen sydänparkansa kehittämää fantasiaa. Varmaa oli se, että kaikki oli yhtä pirun isoa virhettä. Hän oli aina pitänyt itseään fiksuna, mutta tässä asiassa hän oli ollut todellinen tyhjäpää. Kai hänen olisi pitänyt tajuta, että jos jokin vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, se ei sitä olisi. Aada sätti sinnikkäästi itseään, vihasi Miskaa joka solullaan ja siltikin, osa hänestä suri sitä todeksi luulemaansa, sittemmin illuusioksi paljastuneen Miskan menetystä.

Osa 6 

Veto(voimaa), osa 4

Miska pyöritteli kännykkää kädessään. Ei voinut olla näin vaikeaa avata näytön lukitus, etsiä Aadan numeroa ja soittaa hänelle. Oli se. Huokaisten hän tönäisi puhelimen kauemmaksi sohvalle.

Miska oli täysin ja peruuttamattomasti hullaantunut Aadaan. Oli ollut siitä hetkestä lähtien, kun hän oli nähnyt Aadan ensimmäistä kertaa. Oliko se ollut vasta toissapäivänä? Oli hyvin vaikeaa yrittää kuvitella aikaa ennen Aadaa. Miska risti jalkansa ja nojasi päätään sohvan selkänojaan.

Oikeastaan pitäisi olla kiitollinen sille tukka täynnä olleelle taukille, joka oli ahdistellut Aadaa. Ilman sitä, hän olisi tuskin uskaltanut edes lähestyä Aadaa. Hän oli kerännyt turhaan rohkeutta lähestyäkseen tyttöä, kun tämä olikin jo lähtenyt. Miska oli juuttunut hetkeksi tungokseen ja pelännyt jo kadottaneensa Aadan, mutta oli löytänyt tämän kädestään juuttuneena sen pojan otteeseen. Miskan oli tehnyt mieli todella antaa nyrkkiensä puhua, kun oli huomannut Aadan ahdingon, mutta poika oli uskonut häntä ja sitten Aada olikin jo kääntynyt katsomaan häntä… Ja niin. Kaikissa yli-imelissä lauluissahan aina hukuttiin toisen silmiin. Miska tiesi nyt kokemuksesta, että se oli mahdollista. Melu, tungos ja ihan kaikki oli kadonnut, kun hän oli katsonut Aadan kesäyönsinisiin silmiin.

Ilmeisesti hän oli kyennyt puhumaan, ei tosin muistanut mitä, ja pystynyt roikkumaan Aadan kintereillä kotimatkan ajan. Koko ajan hän oli tuntenut olonsa taas pojaksi, joka yritti ala-asteen limudiscossa päästä ensimmäistä kertaa tanssimaan hitaita. Jännitti ja pelotti ja kauhistutti ja kaikki oli niin uutta. Mutta jostain kumman syystä Aada oli hyväksynyt hänen läsnäolonsa ja jopa kutsunut teelle. Jos Aadan ulkonäkö ei olisi saanut häntä jo niin ällikälle, sen olisi viimeistä tehnyt tytön koti. Talo oli ehdottomasti hienoin missä Miska oli ikinä käynyt, kolmikerroksinen kivitalo, jonka jokaisessa neliössä tuoksui raha ja tyylikkyys. Hän oli joskus Seiskassa nähnyt Hollywood-tähtien koteja, ja se talo oli samanlainen. Marmoria, avaruutta, isoja ikkunoita, tyylikkäitä huonekaluja. Siitä kaikesta huolimatta teehetki keittiön pöydän ääressä oli ollut lämmin ja mukava. Aada oli kertonut itsestään, ja jostakin Miska oli aavistanut, että tämä ei kovin usein avautunut niin paljoa. Hän ei ollut vielä silloin juuri saanut sanaa suustaan, mutta kuunnellut sitäkin mieluummin Aadan kirkasta ääntä. Lähtiessään hän oli aikonut suudella Aadaa, mutta viime hetkellä jänistänyt.

Niin, eivät hänen tunteensa Aadaa kohtaa olleet pelkkää runollista lässytystä. Hän halusi Aadaa. Halusi riisua hänet, tutkia jokaista kohtaa tämän vartalossa ja kokeilla kaikki tietämänsä asennot. Hän oli pelännyt räjähtävänsä, kun Aada oli eilen työntynyt hänen syliinsä ahtaalla etupenkillä. Miska ei ollut koskaan halunnut ketään yhtä kipeästi. Eikä ollut koskaan pelännyt ketään tyttöä yhtä paljon. Vaikka tilanne oli Aadan kanssa edennyt paljon paremmin kuin hän olisi ikinä uskaltanut kuvitella, Aada tuntui edelleen saavuttamattomalta haavekuvalta, johon hänellä ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia. Välillä hän ei ollut ihan varma, oliko vain kuvitellut eilisen. Ja jos Aada torjuisi hänet… Siinä se hänen pelkonsa ydin oli, paljaana. Hän tuskin jaksaisi taas yhden haaveen kariutumista.

Miska hätkähti mietteistään puhelimen soittoon, yllätys vaihtui pettymykseen, kun näytölle ei syttynytkään Aadan nimi vaan Ilen.

- Joo, hän vain sanoi, kun painoi linjan auki.

- Aattelin vaan soittaa ja kysyä, että onko kaikki okei, kun et eilen ollut liikkeellä etkä vastannut.

- Sori, oli vähän muuta.

- Eli kuka? Ile kyllä tunsi hänet.

- Ei kukaan, Miska sanoi. Vaikka he olivat olleet kavereita nappuloista asti, tätä asiaa hän ei halunnut jakaa edes Ilen kanssa.

- Just joo, ystävä vastasi venytellen ja Miska tiesi, ettei hänen vastaustaan oltu ostettu.

- Etpä sä paljoa menettänyt, vaikket Soolossa ollutkaan, sitä samaa vanhaa paskanjauhantaa. Joona jo leuhki uudella puhelimellaan. Ootko muuten edennyt sen tytön kanssa, mikä sen nimi nyt olikaan? Ilen jaarittelu paransi kummasti Miskan muistia.

Se veto. Miten hitossa hän oli jo sen unohtanut? Miska nousi terävästi kunnolla istumaan. Kyseessä tosin ei ollut enää mikään veto, vaan ihan jotain muuta. Paljon enemmän. Ja jos hän nyt ikinä pääsisi Aadan kanssa sänkyyn asti, hän ei pukahtaisi siitä sanaakaan Joonalle. Se läskipää ei saisi tietää mitään Aadasta, vaikka Miska joutuisi koko loppuelämänsä kuulemaan kuittailua asiasta.

- Enpä oikeastaan, Miska vastasi hiljaa. Mitä nyt ykköspesälle, hän lisäsi mietteissään, vaikka niitä ei tarvinnut enää laskea. Aada ei ollut pelkkä pesä, toisin kuin kaikki muut ennen häntä.

- Paskempi homma, Joonasta tulee sietämätön vittupää, jos sä häviät. Mutta mä uskon suhun, Ile naurahti.

Miska ei kommentoinut asiaa mitenkään.

- Ootko sä varmasti kunnossa? Ilen ääneen oli hiipinyt huoli.

- Äh, vähän outo olo. Väsyttää, olisko joku flunssa tulossa, Miska valehteli.

- No otahan rennosti, palataan, Ile lopetti puhelun liikoja löpisemättä.

Miska katsoi puhelintaan. Voisikohan vedon vielä jotenkin perua? Ei tietenkään. Hän olisi pian tätä kännykkää köyhempi. Huokaisten hän siveli peukalolla viileää näyttöä, hän ja hänen suuri suunsa. No, rahalla saa ja niin edelleen, hän mietti ja ennen kuin ehti alkaa uudelleen panikoida, valitsi Aadan numeron. Hän aukoi ja sulki toisen käden sormiaan laskiessaan tuuttauksia, viidennen jälkeen Aada vastasi. Pelkkä tämän sanoma hei, aiheutti Miskan pallealle hetkellisen toimintahäiriön.

- No moi, mitä kuuluu?

Varsinainen supliikkimies, Miska onnitteli itseään.

- Ihan hyvää, palasin juuri treeneistä ja olin aikeissa ottaa välipalaa.

- Mä olen ajatellut sua.

Ei hitto, tämä ei mennyt yhtään niin kuin piti. Missä oli se kevyt keskustelu ja pieni vihjailu mitä hän oli jo viimeisen kaksi tuntia suunnitellut? Seuraavaksi hän varmaan tunnustaisi antavansa oikean kätensä siitä, että Aada lähtisi hänen kanssaan uudestaan ulos. Melkein voisi antaa molemmatkin kädet, mutta sitten hän ei voisi kosketella Aadaa niihin mielenkiintoisiin paikkoihin, joista oli viime yön fantasioinut. KESKITY MIES! järjen ääni karjaisi jossain Miskan mielessä ja samassa hän tajusi, että Aada oli edelleen hiljaa. Helvetin hienosti hoidettu.

- Sori, ei mun noin pitänyt sanoa. Tai tottahan se on, mutta olisin voinut pitää sen omana tietonani, etten olisi ollut ihan niin creepyn kuuloinen, Miska selitti hermostuneena.

- Minäkin olen ajatellut sinua, Aada sanoi varovasti.

Miska henkäisi ja riemu repesi jossain aivojen keskiosassa.

- Ajatellaanko me sitten toinen toisiamme tahoillamme vai voitaisko nähdäkin?

- Milloin sinulle käy?

- Ihan milloin vaan, Miska sanoi helpottuneena. Ehkä tästä tulisi jotain, eikä eilinen ollut pelkkiä hänen harhojaan.

- Eikö sinulla oikeasti ole mitään menoa? Aada varmisti, kuin ei olisi uskonut hänen sanojaan.

- Ei mitään tärkeää. Tai tätä tärkeämpää, hän lisäsi, vaikka tiesi kuulostavansa toivottoman lällyltä.

- Onko tänään liian aikaisin?

- Ei, Miska ehti sanoa ennen kuin Aada ehti kunnolla edes lopettaa kysymyksensä. Tytön naurahdus sai Miskankin hymyilemään. Hän oli niin helppo.

- Minä voisin tulla käymään sinun luonasi.

Miska hiljeni epäuskoisena. Hän ei ollut voinut kuulla oikein. Aada. Täällä. Tänään. Hänen täytyi sulkea silmänsä.

- Voisin tulla käymään sinun luonasi, jos sinulle siis käy, Aada toisti.

- Joo, totta kai. Tulenko hakemaan, vai pääsetkö tänne itse?

- No jos siitä ei ole liikaa vaivaa niin tule vaan. En ole ihan varma kuinka bussit kulkevat sinnepäin.

He sopivat, että Miska hakisi Aadan puoli neljältä tämän kotoa. Puhelun päätyttyä Miska katsoi haaveksivasti ympärilleen, sitten hän tajusi mitä näki ja ponnahti hätäisenä pystyyn. Koko kämppä pitäisi siivota ennen kuin hän kehtaisi tuoda Aadan tänne.

Tuntia myöhemmin Miska katsoi tyytyväisenä ympärilleen. Hän oli raivannut erinäiset romut kaappeihin, pyyhkinyt pölyt ja imuroinut. Vaihtanut jopa sänkyyn puhtaat lakanat. Se oli ehkä liiaksi asioiden edelle kiirehtimistä, mutta toisaalta parempi varautua kaikkeen. Vihellellen hän suuntasi suihkuun, hänellä olisi juuri sopivasti aikaa laittaa itsensä valmiiksi ennen kuin hänen täytyisi lähteä hakemaan Aada.

Hermostuneena hän oli ajaa harhaan, mutta muisti viime hetkellä kääntyä oikeasta risteyksestä. Hän pienensi musiikkia kääntyessään Aadan kodin pihaan. Yllättyneenä hän näki tytön jo seisovan valmiina odottamassa portailla. Hän kiiruhti nopeasti autolle ja istuutui ennen kuin Miska ehti edes harkita oven avaamista. Aadan ulkonäkö löi hänet jälleen ällikältä. Vaaleat hiukset näyttivät sädehtivän ankeassakin syyspäivässä. Ne siniset silmät veivät hänen keskittymiskykynsä täysin. Ja jos sitä vielä olisi jäljellä, pelkkä vilkaisu Aadaan huuliin veisi viimeisetkin hippuset. Tottuisiko hän milloinkaan tämän kauneuteen? Tai olisiko hänellä ylipäätään aikaa tottua siihen?

Aada tervehti häntä hymyillen, Miska vastasi tervehdykseen ja katsoi kuinka Aada asetteli laukkunsa lattialle. Vanhempien ilmeisestä varakkuudesta huolimatta Aadan yllä ei näkynyt yhtään älveetä tai mitään muutakaan logoa, joiden viljelemisen jotkut tytöt olivat ottaneet elämäntehtäväkseen. Jotenkin se sai Miskan arvostamaan Aadaa vieläkin enemmän.

Hänen täytyi seuraavaksi keskittyä täysin peruuttamiseen. Aada oli sellainen häiriötekijä, että hän saattoi hyvinkin jysäyttää Volvonsa perän epähuomiossa päin pihamuuria.

- Tota, mun jääkaapin tilanne on vähän murheellinen. Käydäänkö ostamassa taas eväät vai ihan jotain ruokaa? Pitsaa tai sellaista, Miska ehdotti päästyään jälleen väljemmille ajourille.

- Pidätkö sinä sushista? Aada kysyi innostuneena

- En ole koskaan maistanut, Miska tunnusti nolona. Ajatuskin raa’asta kalasta yökötti.

- Et ole tosissasi, Aada ihmetteli. - Sushia siis. Aja kirkkopuiston viereen, siihen avattiin viime keväänä tämän kaupungin paras sushiravintola, haetaan lajitelma mukaan.

Miska totteli ajo-ohjeita ja käänsi keskustaan vievälle kaistalle, muuten hän olisi suunnannut moottoritien kautta omalle asuinalueelleen.

- Mites treenit meni? Miska nojasi vähän rennommin penkkiin. Eilinen puhumisen helppous oli edelleen tallella.

- Pelasin nuorten tämän vuoden suomenmestarin kanssa. Tasainen peli.

- Kumpi voitti?

- Minä tietysti, Aada naurahti. - Olen kamalan huono häviäjä, tämä tunnusti pienen hetken päästä.

- Enpä olisi arvannut, Miska virnisti.

- Kuinka niin?

- No harvemmin hyvät häviäjät yltävät lajinsa huipulle.

Sunnuntai-iltapäivä oli ihmeen hiljainen ja Miska löysi parkkipaikan lähes ravintolan edestä.  Ehkä se oli kasvoja vasten ilkeästi vihmova sade, joka sai muut pysymään sisällä. He puolijuoksivat pois sateesta lämpimään ravintolaan ja Aada meni tottuneesti tiskille. Miska vilkaisi ympärilleen, sisustus oli juuri sellaista mustaa, valkoista ja punaista jota japanilaiselta ravintolalta saattoi odottaa. Miska silmäili Aadan takana menua ja kuunteli kuinka tämä tilasi sujuvasti ruokalajeja, joista Miska ei ymmärtänyt mitään. Lohta, tonnikalaa, ankeriasta, Miska luki ja värähti inhosta.

- Mä haluan tuota kanaa, hän ilmoitti, kun jotain tuttua tuli menussa vastaan. Kana ja riisi, ei se nyt niin kauheaa voinut olla.

Aada vilkaisi olkansa yli ja kohotti kulmiaan.

- Kanaa? Et ole tosissasi

Miska nyökkäsi Aadalle, ja tuhahtaen hän kääntyi takaisin tarjoilijan puoleen. Ja tilasi sitä kanasushia, vaikka selvästi pitkin hampain. Tiskin toisella puolella nuori mies ilmoitti tilauksen loppusumman ja Miska siirtyi Aadan eteen kaivaen rahapussiaan esiin. Hän ei ollut tänä vuonna tainnut tarjota yhtäkään ateriaa kenellekään tytölle, pelkkiä drinkkejä, mutta nyt oli jo toinen kerta saman viikonlopun aikaan. Kuten sanottua, Aada oli spesiaalitapaus.

He siirtyivät odottamaan tilaustaan läheiseen pöytään. Miska tarkkaili Aadaa, joka toisinaan katsoi häntä, mutta myös vilkuili levottoman oloisena ympärilleen. Siitä Miska muisti, että Aadallahan oli poikaystävä. Hän oli valmis lyömään vetoa, että Aada ei ollut kertonut tälle mitään eilisestä. Saraste, numero 58, Miska muisti edelleen pelaajan viime talvena laukoman mm-kisojen ratkaisumaalin. Eikä tämäkään kausi Liigassa ollut mitenkään huonosti alkanut, ei todellakaan. Jälleen Miska joutui kysymään itseltään miksi Aada oli tässä hänen kanssaan, vaikka ilmeisesti parempaakin oli tarjolla. Hän kuitenkin unohti alemmuuskompleksinsa siinä samassa, kun Aada jälleen katsoi häntä ja hymyili. Miska päätti Sarasteen olevan täysin Aadan kontolla ja hän keskittyisi tähän hetkeen. Aada oli tässä ja nyt hänen kanssaan, muulla ei ollut väliä. Heidän tilauksensa saapui sopivasti ja kaksikko pääsi jatkamaan matkaa.

Miska avasi kotinsa oven ja päästi Aadan edellään. Olipa hyvä, että hän oli siivonnut, sen verran tarkasti Aada katsoi ympärilleen heti naulakolta lähtien. Hän ohjasi Aadan keittiöön, jossa tämä syventyi purkamaan kassin sisältöä ja Miska etsi lasit ja lautaset, vaikkei ihan varma niiden tarpeellisuudesta ollutkaan.

- Mulla on juotavaksi vettä, maitoa, cokista tai äidin puolukkamehua.

- Vettä kiitos, Aada sanoi ja istui.

Miska täytti lasit vedellä ja tuli istumaan Aadaa vastapäätä.

- No, näytähän mallia, Miska sanoi ja nyökkäsi erivärisiä kikkareita kohden.

Aada ojensi hänelle syömäpuikot ja neuvoi kuinka niitä käytettiin. Sitten hän osoitti tarjolla olevia paloja ja kertoi mitä niissä oli. Miska oli keskittynyt asettelemaan puikkoja sormiensa väliin ja lähestyi epävarmasti ensimmäistä kanasushia. Hän joutui haromaan aikansa ennen kuin sai palan edes kunnolla puikkojen väliin ja tietysti se mätkähti takaisin alustalle, kun hän alkoi nostaa sitä suutaan kohden. Aada oli tällä välin syönyt jo kolme erilaista suupalaa, joten Miska antoi periksi ja turvautui sormiinsa. Ruoka ei näyttänyt kovin täyttävältä ja vielä vähemmän hänen nälkänsä asettuisi, jos hän ei saisi mitään edes suuhunsa asti.

Hetkeksi molemmat keskittyivät vain syömiseen. Nämä jotkut kasvisrullat ja Aadan halveksimat kanasushit olivat yllättävän hyviä, Miska tuumasi päästyään vauhtiin ja työntäessään jälleen yhden makin, kakin tai jonkun vastaavan suuhunsa.

- Onko tämä ihan kamalaa? Aada kysyi.

- Ei ihan. Nämä on ihan syötäviä, osa jopa hyviä, Miska vastasi ja osoitti niitä kanoja.

- Oletko maistanut yhtään näitä mereneläviä?

- En. Mä en vaan pääse yli tuosta raa’asta kalasta.

- Oletko koskaan syönyt tartarpihviä?

- No en todellakaan. Raakana suostun nauttimaan ainoastaan viinaa, enkä sitäkään kovin mielelläni, Miska naurahti.

- Sinulla ei ole aavistustakaan millaisista nautinnoista jäät paitsi tuon ennakkoluuloisuutesi takia, Aada pudisteli päätään.

- Mä jään mielelläni myös paitsi kaikenlaisista suolistoloisista ja ruokamyrkytyksistä, Miska heitti takaisin.

Aada hymyili ovelasti.

- Nyt on korkea aika opetella uusia makuja. Saat suukon jokaisesta uudesta mausta.

Miska katsoi häntä arvioiden.

- Ja muutenko en saa pussata sua?

Aada epäröi silmänräpäyksen, Miska virnisti. Siinä tapauksessa he molemmat olisivat häviäjiä.

- Et. Aloita tällä ravulla. Se muistuttaa vähän kanaa, hän viimein sanoi ja osoitti oikeaa palaa.

Miska katsoi Aadaa, sushia ja vielä uudelleen Aadaa. Olkiaan kohauttaen hän nappasi palan suuhunsa ja totesi Aadan olevan oikeassa, se maistui vähän kanalta. Aada kurotti pienen pöydän ylitse ja suuteli häntä. Pieneksi hetkeksi kaikki taas katosi.

Aada jäi nojaamaan käsillään pöytään ja valikoi seuraavaa maistettavaa. Miska nielaisi, Aadan rinnat olivat juuri hänen silmiensä edessä. Hän nojasi vähän taaksepäin, nautti näkymistä ja kilttinä poikana maistoi jokaista Aadan hänelle tarjoamaa sushia. Lohi, siika, isopiikkimakrilli, kampasimpukka ja ankerias upposivat helposti alas, koska palkinto oli niin houkutteleva.

- Hienoa, Aada totesi tyytyväisenä, kun kaikkia eri lajeja oli maistettu kerran.

- Tiedätkö, mä en ole koskaan pitänyt maksalaatikosta, palsternakasta, lakritsista, punaviinistä, hillosipuleista tai rahkasta, Miska luetteli.

- Siinähän meillä on seuraavan kerran menu jo valmiina, Aada virnisti.

Oli siis tulossa seuraava kerta. Miskan teki mieli hymyillä kuin riemuidiootti, joksi hän itsensä tunsi. Sen sijaan hän siivosi pöydän ja ohjasi Aadan olohuoneeseen. Miska ei ollut ihan varma mitä nyt tulisi tapahtumaan, pitäisikö hänen ehdottaa vaikka jotain leffaa tai tv-sarjaa? Halusiko Aada jutella? Hän kyllä tiesi mitä halusi, mutta sen aika ei ehkä ollut nyt.

- Sinulla on kiva asunto, Aada sanoi istahtaessaan sohvalle.

- No joo, Miska sanoi ympärilleen vilkaistessaan. - Mutsi vähän jeesasi sisustuksessa. Tai oikeastaan sisusti täällä, mulle kun olisi riittänyt hyvä sohva ja iso telkkari.

- Äidilläsi on silmää. Onko hän ammattilainen?

- Ei ole, se on kirjastonhoitaja, mutta katsoo varmaan jokaisen sisustusohjelman mitä telkkarista tulee ja tilaa noin kymmentä eri sisustuslehteä. Isä jaksoi aikansa toteuttaa äidin ideoita, mutta sitten ukko nosti kädet pystyyn, ja nykyään äiti on yllättävän näppärä poran, vasaran ja tapettiliisterin kanssa, Miska kertoili.

Aada käännähti sohvalla, nojasi kättään sohvan selkänojaan ja siirsi jalkansa parempaan asentoon.

- Oletko sinä läheinen perheesi kanssa?

Miska pohti hetken kysymystä.

- Kai me ollaan. Tai mä tiedän, että aina jos tulee hätä, niin niille voi soittaa ja muutenkin soitellaan aika paljon keskenämme. Onhan se tilanne helpottunut muutaman vuoden takaisesta. Mulla ja veljellä oli vähän vaikeampaa tuo aikuistuminen ja vanhusten hermoja piti koetella ihan urakalla. Mites teillä?

- Äiti ja isä tekevät paljon töitä. Kyllä minä tiedän, että he rakastavat minua, mutta en minä sanoisi, että me olemme kovin läheisiä. Niin kauan kuin pärjään koulussa ja etenen elämässäni, meillä menee hyvin. Tai niin ainakin uskon. En tiedä kuinka he suhtautuisivat jos olisin huono koulussa, minulla olisi vaikea teini-ikä tai kunnianhimo puuttuisi kokonaan, Aada vaikeni.

Miska oli nähnyt hetken ajan Aadan kylmyyden ja asiallisuuden taakse, haavoittuvuus liikutti häntä yllättävän paljon. Enempiä ajattelematta hän hivuttautui lähemmäs ja risti omat sormensa Aadan sormien lomaan.

- Minun ei olisi pitänyt sanoa tuota, hän totesi hiljaisena.

- Mulle sä voit puhua ihan mitä haluat.

- Niin mutta sain heidät kuulostamaan joltain tunteettomilta hirviöiltä, oikeasti he ovat mukavia, eikä minulta ole ikinä puuttunut mitään.

Aada oli niin hellyttävä puolustaessaan vanhempiaan, joilta ei selvästi ollut saanut sitä mitä Miska oli saanut omiltaan.

- Tulehan tänne, Miska sanoi karheasti ja veti Aadan tiukasti kainaloonsa.

Eikä hän ollut ikinä tuntenut oloaan yhtä voimakkaaksi kuin silloin, kun Aada tukeutui häneen. Miska ei halunnut puhua enempää, hän halusi vain olla juuri näin. Hiljalleen hän silitteli Aadan käsivartta ja painoi poskensa Aadan päätä vasten.

Miska ei ollut varma missä vaiheessa lohduttava kosketus muuttui joksikin muuksi. Ehkä siinä vaiheessa, kun Aada nosti varovasti kätensä hänen jalkansa päälle, tai siinä vaiheessa, kun tämä kääntyi katsomaan häntä silmissään ilme, jonka hän tulkitsi kutsuksi. Varmaa se oli silloin, kun huulet koskettivat toisiaan. Se mikä oli laitettu autossa kytemään, roihahti täydeksi valkeaksi siinä olohuoneen sohvalla. Kai hänen olisi pitänyt ottaa hitaammin, mutta Aada kääntyi halukkaasti hänen alleen ja nyki hänen paitaansa yhtä innokkaasti kuin Miska hänen. Koska Aada ei näyttänyt kaipaavaan hidastelua, Miska antoi mennä. Etsi paljasta ihoa ja löydettyään, tutki sitä silmin, käsin ja huulin.

Miska suuteli Aadan napaa ja aukaisi tämän farkkujen napin ja vetoketjun.

- Onko sinulla… kysymys keskeytyi, kun Aada kohotti lantiotaan Miskan alkaessa kiskoa tiukkoja farkkuja alas. - Kondomeja?

- Makkarissa. Onko sulla pillerit?

Aadan kieltävä vastaus sai hänet hetkeksi vetämään henkeä. Makuuhuone oli kolmen metrin päässä, kyllä hän sinne selviäisi. Miska nousi seisomaan, kaappasi Aadan jälleen syliinsä ja huomasi tämän paljaan rinnan jääneen houkuttelevalle etäisyydelle. Se kolme metriä sujui ennätysaikaan.

***

Miska havahtui puoliuneen, kun joku liikahti hänen sylissään. Seuraavaksi hän tunsi kuinka hänen kättään yritettiin siirtää ja vasta se sai hänet kunnolla hereille. Hän raotti silmiään ja vaaleat hiukset täyttivät hänen näkökenttänsä lähes kokonaan.

- Huomenta, Miskan kuiskasi edelleen unta äänessään.

- Huomenta, Aada vastasi. - Minun pitäisi lähteä suihkuun ja sitten kouluun.

- Mulla on parempi idea, Miska sanoi, liikahti lähemmäs ja osoitti olevansa täysin hereillä.

- Vieläkin? Aada voihkaisi epäuskoisena.

- Eihän me olla vielä edes kunnolla aloitettu, Miska hyrisi Aadan korvaan ja siirsi samalla kättään alaspäin.

Se oli totta. Tuntui, että hän oli ollut Saharan autiomaassa kolme päivää juomatta ja viime yö oli vasta ensimmäisen pisara vettä. Sitä luulisi, että tuollainen viisi, seitsemän tai ”kuka niitä nyt edes laski” kertaa olisi taltuttanut pahimman himon, mutta mitä enemmän hän sai, sitä enemmän hän halusi.

- Koulu, Aada sai enää pihahdettua, kun Miska aloitti sormillaan hitaan, pyörivän liikkeen.

- Onko sulla kokeita?

- Ei, mutta…

- Eli ei mitään tärkeätä, Miska keskeytti hänet.

- Minä en ole koskaan lintsannut, Aada tunnusti.

Miska naurahti. Tietenkään Aada ei ollut ikinä lintsannut.

- Mä pidän huolen siitä, että tänään se kannattaa, hän vakuutti ja voihkaisten Aada antoi periksi. Useammallakin eri tavalla.

***

Aada painautui lähemmäksi Miskan lämmintä kylkeä. Hän oli yhtä aikaa sekä väsynyt että energinen. Aada oli viimeisen vuorokauden viettänyt kuin kuplassa, jossa olivat vain he kaksi. Eikä hän vieläkään halunnut todellisen maailman tunkeutuvan sinne. Siksi hän oli vain lähettänyt äidilleen viestin kaiken olevan kunnossa, muuten hän oli jättänyt puhelimen äänettömälle laukkuunsa. Miskan hengitys kävi raskaammaksi ja tasaiseksi, tyttö liikutti varovasti päätään ja sai varmistuksen Miskan olevan todella unessa. Hän ihaili hetken rauhassa Miskan levollisia kasvoja. Ne olivat edelleen hätkähdyttävän komeat. Mielikuvat Miskasta hänen päällään ja allaan. Hymyilevänä, keskittyneenä, seksikkäänä, haavoittuvana tai onnellisena välähtivät mielessä kuin suosikkielokuvan kohtaukset.

Aada oli tavallaan tiennyt mitä tulisi tapahtumaan, kun hän oli kutsunut itsensä Miskan luo, mutta kieltäytynyt täysin tunnustamasta sitä itselleen. Oli helppoa selittää, että hän vain halusi nähdä Miskan asunnon ja olla tämän kanssa katseilta piilossa, eikä jossain keskustan kahvilassa, jossa kuka tahansa olisi saattanut nähdä heidät yhdessä. Ja se mitä oli tapahtunut… Voi hyvä luoja, hän ei ollut tiennyt, että mitään tämän kaltaista voisi olla olemassakaan. Miska oli ollut ihan liian taitava, varma, ja ensimmäistä kertaa elämässään Aada oli joutunut luopumaan kontrollista. Eikä olisi ikinä uskonut millaisiin korkeuksiin se voisi viedä.

Ehkä huono omatunto tulisi myöhemmin, mutta mitään hän ei katunut. Miska oli saanut tuntemaan hänet onnellisemmaksi ja vapaammaksi kuin ikinä ennen. Heidän vauhtinsa oli ollut huima, mutta Miskan kyljessä hän ei tuntenut pelkoa, vain varmuutta kaiken oikeellisuudesta. Huomenna hän kohtaisi todellisen maailman, jättäisi Anselmin ja aloittaisi kunnolla suhteen Miskan kanssa. Enää hänellä ei ollut epäilystäkään siitä, kumpi oli se jota hän halusi ja tarvitsi. Varovasti hän hipaisi Miskan poskea. Hän hymyili unessaan ja hellyys täytti Aadan. Hiljaa hän vaihtoi asentoa, hakeutui vielä vähän lähemmäksi poikaa ja jäi odottamaan unta.

 Osa 5