perjantai 25. heinäkuuta 2014

Veto(voimaa), osa 6

Aada tuijotti alakuloisena peilikuvaansa. Hän ei muistanut milloin olisi näyttänyt yhtä kamalalta, ei varmasti edes silloin kun hänellä oli ollut norovirus. Hän ei ollut yöllä saanut nukuttua kuin muutaman onnettoman pätkän. Tämä oli jo kolmas yö, kun hän ei saanut unta. Ne kaksi ensimmäistä olivat kuluneet riemuisassa kiihkossa, joiden muisto sai Aadan tuntemaan itsensä kovin likaiseksi, edellinen kaikista lupauksista huolimatta itkien. Aada oli saanut pidettyä itsensä kasassa siihen asti, että pääsi oman huoneensa rauhaan, ja siellä asian koko kauheus oli valjennut hänelle kunnolla. Hän oli kyllä jo tajunnut liiankin hyvin oman typeryytensä ja Miskan petturuuden, mutta vasta silloin Anselmi oli muistunut hänen mieleensä. Hän oli pettänyt Anselmia. Aiemmin kun hän oli luullut Miskan olevan tyyliin se oikea ja heidän suhteensa alkamassa oleva vuosisadan rakkaustarina, poikaystävän pettäminen ei ollut vaikuttanut niin isolta jutulta. Hieman ikävää, mutta Miskaa kohdistuvien voimakkaiden tunteiden takia asia, jonka Aada pystyi hyväksymään. Enää se ei ollutkaan niin. Korttien käännyttyä Aada oli löytänyt kädestään todellisen jokerin ja hänestä oli hetkessä tullut narri. Kuinka hän oli saattanut olla niin sokea idiootti? Hän rakasti Anselmia ja heillä oli ollut kaikki hyvin. Ehkä poikaystävä olisi voinut järjestää hänelle vähän enemmän aikaa, mutta ei mikään ollut riittävän oikea selitys Aadan käytökselle. Anselmi, kiltti, kultainen Anselmi, joka ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen hänen kammottavaa erehdystään.

Sillä sitä Miska nyt hänen silmissään oli. Pelkkä virhe, jota hän tulisi katumaan loppuikänsä. Muutos oli ollut nopea, ihan kuin kaikki käänteet Miskan kanssa. Vedon miettiminen oli piinaavan tuskallista, mutta enemmän sattuivat mieleen palaavat onnen hetket: Miskan ilme, kun hän oli seurannut lentokoneen laskeutumista, harmaiden silmien intensiivinen katse, kun Miska oli työntynyt häneen, käheä nauru, vahvat käsivarret tai se, kuinka poika oli sanonut Aadan olevan kauneinta mitä tämä oli ikinä nähnyt. Kyyneleet kuumottivat jälleen silmänurkissa valmiina juoksemaan pitkin poskia. Turhautuneena Aada katsoi kattoon ja hengitti syvään. Nyt tämä saisi loppua, ei ajatustakaan enää Miskalle.

Väsyneenä Aada tarttui valokynään ja alkoi meikata tummia silmänalusiaan piiloon. Hänellä ei kuitenkaan ollut keinoa poistaa silmistä paistavaa haavoittuneisuutta, toivottavasti aika auttaisi. Se tepsisi myös silmäluomien turvotukseen, punoituksen Aada meikkasi piiloon. Hän joutui lisäämään tavallista reilummin poskipunaa, ettei olisi näyttänyt niin kalmankalpealta. Hän katsoi arvioiden lopputulosta peilistä. Ainakin hän näytti paremmalta kuin miltä hänestä tuntui. Sisäinen kipu seuraisi mukana vielä pitkään.

Päätös unohtamisesta piti alakertaan saapumiseen asti. Isä oli vielä syömässä aamiaista, äidin jo tehdessä lähtöä eteisessä. Aada seisahtui keittiön ovella, näki pöydän ja muisti perjantaiyön Miskan kanssa. Ne tiiviit katseet ja kiinnostuksen heräämisen. Kuinka Miska oli juuri tuosta mukista juonut teetä, syönyt juuri tuota leipää. Aada perääntyi pois keittiöstä kuin murhapaikalta. Kuka ylipäätään tarvitsi aamiaista?
Ehkä jokin syötävä olisi ollut hyvästä, Aada katui vatsa kuristen päivän ensimmäisellä tunnilla. Hänen täytyisi heti välitunnin koettaessa saada jotain syötävää, muuten hän pyörtyisi ennen ruokatuntia. Aada ihan oikeasti yritti seurata opetusta, mutta oli kuin hänen aivonsa eivät yksinkertaisesti pystyneet vastaanottamaan tietoa kemian additioreaktioista, vaan keskittivät edelleen kaiken kapasiteettinsa askartelemaan viikonlopun ja eilisen parissa. Sinnikkäästi muistot Miskasta pulpahtelivat uudelleen ja uudelleen pintaan, mutta yhtä päättäväisesti Aada nuiji jokaisen hyvän hetken pois mielestään ja keskittyi vain vihaamaan sitä paskiaista. Lähes yhtä paljon hän mietti Anselmia. Kuinka väärin olisi jättää kertomatta? Pystyisikö hän jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan vai huomaisiko Anselmi sittenkin jotain? Jossain vaiheessa hän jo harkitsi päänsä paukuttamista seinää vasten, mikään muu ei tuntunut auttavan ajatusvirran loppumiseen.

Välitunnilla Aada sai Venlalta tämän eväsbanaanin syötäväkseen ja sai verensokerinsa kohoamaan edes välttävälle tasolle. Venla katsoi häntä huolestuneena.
- Onko kaikki okei?
- Miksi ei olisi? Aada vastasi vältellen.
- No kun sä näytät vähän siltä, että kaikki ei ole kohdallaan. Vieläkö se migreeni vaivaa?
- Niinkin voisi sanoa, Aada hymähti. Venlalla ei ollut aavistustakaan millaisesta migreenistä hän joutui kärsimään. Ja toivottavasti kukaan muukaan ei saisi tietää. Aada tosin odotti jatkuvasti varautuneena, milloin ensimmäinen heitto hänen helppoudestaan osuisi maaliin.
- Voi toista, Venla säälitteli ja alkoi sitten esitellä Tonin kanssa käymää WhatsApp-keskustelua.
Venla analysoi innokkaasti jokaista Tonin vastausta ja kyseli Aadan näkemystä asiaan. Aadaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa miettiä muiden ihmissuhdeongelmia, omissakin oli ihan liiaksi tekemistä. Myllerrys Miskasta jatkui edelleen, ja nyt Anselmi oli laittanut hänelle viestiä ja kysynyt vieläkö illan tapaaminen olisi voimassa. Aada ei tiennyt mitä tehdä. Auttaisiko Anselmin näkeminen unohtamaan Miskan, vai olisiko liian riskialtista tavata poikaystävä nyt, kun hän oli vielä näin sekaisin? Hän oli joka tapauksessa päättänyt, että halusi jatkaa Anselmin kanssa, sillä ennen Miskaa Anselmi oli ollut juuri sitä mitä hän oli halunnut. Ja olisi myös jatkossa, kunhan hän toipuisi tästä koettelemuksesta. Sitä Aada ei vielä tiennyt uskaltaisiko ikinä kertoa pettämisestään Anselmille, ja mitä se edes hyödyttäisi? Hän saisi ehkä vähän helpotusta tunnontuskiinsa, mutta kumoaisi samalla likasankonsa Anselmin niskaan, eikä tämä todellakaan ansainnut sitä. Kellot soivat seuraavalle tunnille, ja Aada joutui lykkäämään Anselmilla vastaamista vielä seuraavalle välitunnille.

- Moi kulta, Anselmi vastasi iloisena Aadan soittoon.
- Hei, Aada vastasi huomattavasti vaisummin.
- Kiva kuulla sinustakin, sulla on vissiin pitänyt kiirettä viime päivänä, kun et ole ehtinyt vastailla… Anselmi jätti lauseen lopun ilmaan.
Aada ei ollut varma, oliko poika tarkoituksella ollut noin syyttävä vai johtuiko se hänen omasta, jo valmiiksi syyllisestä olosta.
- Anteeksi. Mutta se tutkielma on nyt valmis, joten siitä ei tarvitse enää huolehtia, Aada valehteli jälleen.
- Sori, mulle ehti tulla tälle illalle vähän muuta, joten käviskö sunnuntai-ilta?
Aada sulki silmänsä. Ehkä olisi ihan hyvä, että he eivät vielä näkisi. Hän tuskin pystyisi vielä käyttäytymään normaalisti Anselmin seurassa.
- Mitä muuta? Aada kysyi jotain kysyäkseen.
- No lupasin lähteä Kimmon kanssa kaljalle. Sillä on just tullut ero ja kaveri on aika kujalla, Anselmi selitti.
Aada vain ynähti vastaukseksi. Vaikka hänellä ei mitään palavaa intoa ollut Anselmia nähdä tänään, olisi mukavaa, että hän olisi joskus ykkössijalla. Miska nousi jälleen hänen mieleensä. Kuinka tämä oli sanonut, ettei ollut mitään Aadaa tärkeämpää, kuin hän oli jäänyt töistä pois saadakseen olla hänen kanssaan. Anselmi ei jättäisi yhtäkään peliä, treeniä, palaveria tai joukkueennostattamishetkeä hänen takiaan. Mutta toisaalta Anselmi ei olisi ikinä tehnyt mitään yhtä typerää. Aada puristi silmänsä kiinni ja hieroi otsaansa, kuin hänellä olisi oikeasti ollutkin migreeni. Pettymys kaihersi syvältä niin monesta eri syystä.
- Toivottavasti nähdään sunnuntaina, minun täytyy nyt lähteä tunnille.
- Onko sulla kaikki ok? Kuulostat jotenkin oudolta, Anselmi kysyi huolestuneena.
Aada hymyili uupuneesti. Ehkä oli ihan hyvä, että he eivät näkisi tänään. Olisi liian vaikeaa selittää hänen nuutunutta olemustaan, jos Anselmi vaistosi jonkin olevan vialla pelkän puhelinkeskustelun perusteella.
- On, on. Kiirettä koulussa ja rankkoja treenejä. Varmaan tuo pimeyskin vähän saa mielen alakuloiseksi.
- Mä lupaan piristää sua sunnuntaina.
- Kuulostaa ihanalta, nähdään, Aada toivotti ja lopetti puhelun.
Hän vilkaisi ympärilleen. Hän oli selvinnyt ensimmäisestä kokeesta, toivottavasti myös seuraavista, sillä jotenkin hän tiesi, että Anselmin tuki olisi vielä tarpeen.

Aada astahti ulos bussista, eikä voinut olla ihmettelemättä kuinka hän oli selvinnyt koulupäivästä. Toivottavasti huomenna olisi jo helpompaa, hän tosin epäili sitä, sillä ajatukset pyörivät edelleen niiden kahden pojan ympärillä. Miska ja Anselmi, enemmän tosin edelleen Miskassa. Miksi hänen piti olla näin heikko, että muutama päivä oli ehtinyt vaikuttaa häneen näin paljon? Miksi hän ei voinut vain unohtaa kaiken ja jatkaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin Miska? Aada kun ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Miskalla olisi viimeistään ensi viikonloppuna joku uusi uhri kierroksessa.  

Hän söi välipalan maistamatta mitään rahkasta. Huoneessaan hän oli lukenut kaksi sivua kemiaa ennen kuin tajusi, ettei ollut oikeasti nähnyt sanaakaan tekstistä. Aada lepuutti päätään vasten kirjoituspöydän pintaa, kun hänen puhelimensa alkoi soida. Miskan nimi ilmestyi näyttöön, ja paniikki hyökyi täydellä voimalla Aadan mieleen. Hän tuijotti puhelinta lamaantuneena, ei mistään hinnasta kuvitellut vastaavansa siihen, mutta ei myöskään voinut irrottaa katsettaan nimestä. Viimein soitto lakkasi ja Aada tajusi pidättäneensä hengitystään, aivan kuin Miska olisi voinut kuulla hänet. Hän ehti vain kääntää katseensa takaisin kirjaan, kun puhelin kilahti jälleen. Tällä kertaa viestin merkiksi. Varovasti Aada liu’utti kännykän lähemmäksi ja avasi viestin.
“Anna mun selittää”
Kolme sanaa osuivat ja upposivat. Aada pyyhkäisi ensimmäisen kyyneleen poskeltaan, perääntyi pois pöydän äärestä, vajosi vuoteelleen ja alkoi tuudittaa itseään. “Anna mun selittää”, Aada huomasi, ettei toivonut mitään niin paljon kuin Miska oikeasti pystyisi selittämään kaiken. Että heidän juttunsa olisi ollut jotain muutakin kuin typerä veto, että hän oli merkinnyt jotain, että hän pystyisi luottamaan Miskaan. Kunpa Miska voisikin poistaa pettymyksen, kyyneleet, tuskan ja vihan. Aada painoi kasvonsa tyynyyn ja itki katkerasti. Mitkään sanat eivät auttaneet tähän, eikä Miska pystynyt muuttamaan mennyttä. Myöhemmin kyyneleiden ehdyttyä, Aada ohimo tykyttäen huuhtoi kasvojaan kylmällä vedellä pesten samalla aamulla huolella tehdyn meikin. Huoneessaan hän laittoi kännykän äänettömälle ja yritti jälleen perehtyä kemiaan, yhtä huonolla menestyksellä kuin aiemmin

Seuraava päivä ei soljunut yhtään sen selvemmillä vesillä kuin edellinenkään. Ruokalassa hän kohtasi Tiiun pilkallisen hymyn, kylmä kouraisi hänen vatsanpohjaansa. Joko kaikki tiesivät ne likaiset yksityiskohdat? Aada näykki salaattia ja antoi katseensa liukua ruokalan peräseinään kuin hän ei olisi Tiiua edes huomannut. Jos nuo vain saisivat tietää... Aada oli vuosien varrella saanut kuulla puhetavastaan, menestyksestä tai häviöstä tenniskentillä, tyylistään, vanhempiensa rahoista ja kaikesta muusta, mutta mikään pahoista puheista ei ollut päässyt edes naarmuttamaan hänen kilpeään. Aada tiesi, että sanakin Miskasta ja hän romahtaisi. Yön pimeinä tunteina Aada oli ehtinyt jo miettiä sitä vaihtoehtoa, että Miskalla olisi videota tai kuvia hänestä. Jotain millä todistaa voitetun vetonsa. Kuinka helppoa Miskan olisi ollut napata hänestä kuva tai kaksi kännykkäänsä hänen nukkuessaan ja nyt esitellä niitä muille pojille, ehkä jopa ladata ne nettiin kaikkien katsottavaksi. Inhoten Aada työnsi lautasen kauemmaksi, hänen olematon ruokahalunsa oli hävinnyt kokonaan nettiin vuodettavien alastonkuvien aiheuttaman mielikuvan myötä. Hän ei ollut ihan varma kestäisikö edes sitä myllytystä, kun uutinen Miskan voitosta leviäisi koulun käytävillä ja Aada joutuisi ottamaan vastaan ivan, irstaat vitsit ja naurun, mutta ajatus alastonkuvista sai hänet pelosta suunniltaan. Anselmilla ei ollut Aadan lisäksi mitään siteitä tähän kaupunkiin, joten puheet tuskin saavuttaisivat häntä, kuvat olivat sitten asia erikseen. Paniikin kasvaessa Aada yritti hillitä itseään. Kuvat olivat pelkkää hänen mielikuvituksensa tuotetta, niitä ei todennäköisesti ollut edes olemassa ja olisiko Miskasta siihen? Lannistuneena Aada joutui toteamaan, että saattoi ollakin. Mistä hän sitä tiesi, kun oli käynyt ilmi, ettei hänellä ollut aavistustakaan mikä Miska pohjimmiltaan oli. Tarkasti Tiiun suuntaa vältellen hän vei tarjottimensa pois ja lähti odottamaan matematiikan tunnin alkua.

Iltapäivästä Aada vilkaisi puhelintaan. Miska oli jälleen yrittänyt soittaa, ja tämän viestit hän poisti lukematta muistaen liian hyvin eilisen itkun. Jälleen Venla ihmetteli varovasti hänen poissaolevuuttaan, mutta Aada kuittasi kaiken koulustressillä, eikä Venla uskaltanut kysyä enempää.
Oli positiivinen yllätys huomata, että tenniskentällä pelin pyörteissä hän ei ehtinyt ajatella hetkeäkään Miskaa. Kotimatkan hän käytti ajatellen Anselmia ja tulevaa sunnuntaita. Jos se yksi edes juolahti hänen mieleensä, Aada sysi ne ajatukset tiukasti kauemmas. Hänen elämäänsä kuului vain Anselmi.
Väsyneenä Aada aukaisi kotioven ja haaveili pitkästä kuumasta suihkusta. Hänen heittäessään kenkiä pois jaloistaan isä ilmestyi olohuoneen ovensuuhun. Aada katsahti kummeksuen isäänsä, ei tämä normaalisti ollut häntä vastassa.
- Hei, sinulle on täällä vieras, isä sanoi. Samalla tämän takaa Miska ilmestyi näkyviin. Aada jäätyi täysin. Miskalla oli yllään nahkatakki ja mustat farkut, silmien alla oli Aadallekin niin tutut renkaat. Pojalla vaan ei ollut keinoa peittää niitä. Siitä huolimatta Miska näytti edelleen ihan liian hyvältä. Petollisen komealta. Aada hymähti kuinka totta tuo olikaan. Miska tuijotti häntä totisena, huulet kapeana viivana.
- Minä taidan tästä mennä työhuoneeseeni, Aadan isä rykäisi, kumpikaan ei kiinnittänyt miehen puheisiin tai poistumiseen mitään huomiota. He vain tuijottivat toisiaan.
Aada kaiveli surun ja pelon alta vihan aseekseen ja suoristi itsensä.
- Ole hyvä ja poistu, hän sanoi ja väisti seinän viereen antaakseen Miskalle vapaan poistumisreitin.
- Mä tulin puhumaan sun kanssa, Miska sanoi hiljaa.
- Meillä ei ole mitään puhuttavaa.
- No, kuuntele sitten, Miska tuli lähemmäksi.
Aada perääntyi, hän tunsi jo tältä etäisyydeltä tutun kihelmöinnin, eikä voinut ottaa pienintäkään riskiä päästää Miskaa yhtään lähemmäksi.
- Aada, mä olen…
- Ei täällä, Aada sähähti ja vilkaisi käytävän päässä olevaa isän työhuoneen ovea, joka oli raollaan.
Hän survaisi ensimmäiset eteensä sattuneet kengät jalkaansa ja kiiruhti ovesta ulos. Lokakuisen illan kylmyys ja lähestyvä keskustelu saivat hänet kietomaan kädet ympärilleen kuin suojaksi. Mutta eihän mikään suojelisi häntä tältä. Hän ehti hetken harkita, että olisi käynyt sanomassa isälle, että tämä hankkiutuisi eroon Miskasta, mutta oven painautuminen kiinni hänen takaansa kertoi Miskan olevan jo ulkona, ja tätä kohtaamista oli turha väistellä.

Aada ei kääntynyt. Eikä reagoinut mitenkään Miskan läsnäoloon. Katse haravoi pihaa ja vasta nyt hän huomasi Miskan auton pysäköitynä isän Audin takana. Kuinka sokea hän oli ollut kotiin tullessaan? Hän olisi voinut välttää koko kohtaamisen kääntymällä takaisin ja menemällä ihan minne muualle tahansa.
- Anteeksi.
Aada säpsähti Miskan ääntä. Poika kuulosti oikeasti olevan pahoillaan. Aada painoi päänsä alas, hän ei haluaisi kuulla yhtään enempää.
- Sen mä halusin sanoa ihan ensimmäisenä. Anteeksi. Mä olen pahoillani, Miska jatkoi.
Ilta oli täysin hiljainen, missään ei kuulunut yhtään autoa, ihmistä, koiran haukuntaa tai edes tuulenvirettä, ei mitään muuta ääntä mihin keskittyä, oli vain Miskan sanat.
- Kyllä, mä löin susta vetoa. Se oli typerä päähänpisto ja sellaista jätkien isottelua, lapsellista urpoilua. Mutta heti kun mä pääsin sun juttusille, se veto menetti merkityksensä, enkä minä tehnyt mitään sen takia, Miska painotti lauseen loppua.
Aada pysyi vaiti, nieleskeli vain kiivaasti. Hän ei ollut arvannut, että Miskan tapaaminen tekisi näin kipeää. Miska kiersi hänen eteensä, mutta Aada ei kohottanut katsettaan. Ei voinut.
- Hitto, että mulla on ollut ikävä sua, Miska kuiskasi ja kosketti varovasti hänen käsivarttaan.
Aada perääntyi välittömästi, pelkkä ajatus Miskan kosketuksesta tuntui sietämättömältä. Pihan harmaa betonilaatoitus oli tummunut äskeisestä sateesta. Miskan mustat tennarit tulivat jälleen lähemmäksi.
- Voisitko sä edes katsoa mua? Miska pyysi.
- Aada, ääni oli äskeistäkin anovampi.
Hitaasti Aada kohotti katseensa, vaikka tiesi, ettei saisi kasvoilleen sitä välinpitämättömyyden naamiota, joka koulussa ja vanhempien läsnä ollessa oli hänen ilmeensä. Aada piti katseensa Miskan silmissä, vaikka se tuntui melkein liiankin raastavalta. Pojan vakava ilme hiipui, vaihtui surulliseksi, aivan kuin tähänkin olisi sattunut. Aada saattoi lukea säälin ja anteeksipyynnön tämän katseesta, mutta sillä ei ollut mitään väliä.
- Mä olen niin pahoillani, kunpa mä voisin muuttaa kaiken, Miska sanoi hiljaa.
- Mutta kun et voi, Aada tokaisi syyttävästi ja kääntyi lähteäkseen.
- Eikö me voitais yrittää puhua?
Aada pyörähti ympäri, nyt viha pulppuili hänessä vaarallisesti. Hän painoi kädet tiukasti kiinni kylkiinsä, ettei olisi lyönyt Miskaa.
- Puhua, hän tiuskaisi. - Sinä olet loukannut minua pahemmin kuin kukaan toinen, eikä siinä auta mitkään sanat. Painu lunastamaan voittosi ja ottamaan kavereiltasi selkääntaputukset, Aada Salokannelkin on pelkkä helppo pano tuollaiselle pelimiehelle.
Miska horjahti kuin hän olisi oikeasti lyönyt tätä. Aada ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan suuntasi ovelle. Portaalla hän vielä pysähtyi ja ilmoitti kuuluvalla äänellä:
- Älä ikinä enää tule tänne.
Ovi oli niin raskas, että sitä ei voinut paiskata kiinni, joten Aada joutui tyytymään kenkien potkaisemiseen seinään ja tömistelemään omaan huoneeseensa. Hän oli edelleen niin raivoissaan, ettei malttanut istua, vaan marssi vapisten huoneen päästä toiseen ladellen sadatuksia Miskalle. Oli sillä otsaa. Ilmestyä hänen kotiinsa pyytelemään anteeksi, kai Miska kuvitteli, että muutamalla sanalla kaikki olisi kivasti taakse jätettyä. Kaukana siitä.

Eniten hänet sai tolaltaan ymmärrys, että hän ei pystynyt pelkästään vihaamaan Miskaa. Osa hänestä halusi edelleen Miskaa. Se osa oli äsken uskonut kaiken mitä tämä oli sanonut ja halunnut antaa anteeksi. Olisikin ollut kovin yksinkertaista, jos pystyisi pelkästään siihen valkohehkuiseen raivoon, joka hänet äsken oli vallannut, mutta tämä kaipuu sen lisänä ajaisi hänet hulluksi. Heikko hölmö, Aada raivosi itselleen. Oli riittävän typerää erehtyä yhden kerran, mutta toinen kierros samaa tekisi hänestä kamikaze-lentäjän.

Viimein Aada malttoi pysähtyä. Hän jäi nojaamaan ikkunanpieleen ja tuijotti lannistuneena syysillan mustuuteen. Tuli se autuas hetki, jolloin hän ei jaksanut ajatella yhtään mitään. Läksyt ja iltapuuhat Aada teki automaattiohjauksella, vasta sänkyyn päästyään ajatukset alkoivat jälleen hitaasti pyörteillä. Aadan nukkuumaanmenoaika tuli ja meni. Hän kääntyili kyljeltä toiselle, tuijotti pimeyteen ja mietti. Lopulta hän sai tehtyä itsensä kanssa rauhan. Miska olisi varmasti taaksejäänyttä elämää, huolimatta siitä, kuinka tämän anteeksipyyntö oli saanut hänen romanttisen puolensa huokailemaan. Uudestaan yrittäminen ei kannattanut. Seksi saattaisi edelleen olla loistavaa, jos Aada pääsisi yli vihasta ja katkeruudesta, mutta luottamusta ei palautettaisi millään ennalleen. Ja ilman luottamusta ei ollut mitään.

***

Miska istui tuijottamassa jekkukolaansa. Vaikka eihän tämä katsomalla vaikuttanut, hän tuumasi ja siemaisi aimo siivun lasistaan. Takana oli varmasti hänen elämänsä vaikein viikko, ja hän oli sen päätteeksi antanut Ilen raahata itsensä baariin, vaikka oli suunnitellut kalsarikännejä omassa olohuoneessaan.
Niin se viikko, alku oli ollut lupaava. Maanantai sängyssä Aadan kanssa, mutta heti tiistaina kaikki oli kaatunut ja eilinen Aadan pihassa oli varmistanut kaiken olevan päin helvettiä. Uusi kulaus drinkistä, kun Aadan loukattu ilme nousi hänen mieleensä. Miksi vitussa hänen oli pitänyt mennä pilaamaan kaikki?
Hän ei ollut perjatai-illan jälkeen muistanut koko vetoa, vaan oli kiinnostunut Aadasta pelkästään tämän itsensä takia. Hän oli kertonut Aadalle helpommin ja nopeammin itsestään kuin kenellekään aiemmin. Jokin tytössä oli pakottanut hänet olemaan avoin, kai hän oli tiennyt heti, että Aadaan ei hänen normaali paskanjauhantansa tehoaisi. Ja seksi, Miska tunsi nivusissaan nytkähdyksen, kun hän vain ajattelikin Aadaa sängyssään. Parasta. Ikinä. Mutta ei Aada sanoistaan huolimatta ollut pelkkä pano, vaan hän oli ehtinyt ihastua Aadaan. Tietysti kauneus, seksikkyys ja kemia heidän välillään vaikuttivat asiaan, mutta sen lisäksi Aada oli ihana, hauska, määrätietoinen, haasteellinen ja kuorensa alla kiehtovan haavoittuva.

Miska muisti jälleen Aadan ilmeen, kun tämä oli eilen katsonut häntä. Helvetti, tämä oli näyttänyt niin loukatulta, että Miskan oli täyttänyt valtava suojelunhalu. Paskempi homma, että se, jolta Aadaa täytyisi suojella, oli hän itse. Miska joi lasinsa tyhjäksi. Vaikka Aada oli tehnyt varsin selväksi, ettei halunnut nähdä häntä enää ikinä, Miska tiesi yhtä varmasti, ettei voinut vain asian antaa olla. Hän ei vain vielä tiennyt tarvitsiko Aada nyt aikaa vai pitäisikö hänen jälleen lähettää uusi viesti. Näyttää että hän välitti oikeasti.

Miska siirtyi nojailemaan baaritiskille ja odottamaan vuoroaan tilatakseen uuden drinkin. Hän antoi katseensa liukua juhlakansassa, baari oli vielä puoliksi tyhjillään, vaikka vuorokausi oli jo vaihtunut uuteen. Joku punatukka yritti kiinnittää hänen huomiotaan tiskin toiselta puolen, Miska käänsi katseensa välinpitämättömänä pois. Hän ei voinut kuvitellakaan iskevänsä nyt ketään, vaikka oli kyllä kuullut, että paras keino päästä yli jostakin oli hankkiutua jonkun toisen alle. Aadasta hän ei halunnut päästä yli.
- Salmari ja jekkukola, hän tilasi kun puolituttu baarimikko pysähtyi hänen kohdalleen.
Miehen valmistaessa hänen tilaustaan, Miska kaivoi kaksikymppisensä esiin. Salmari työnnettiin hänen eteensä ja Miska kulautti sen kerralla alas. Drinkki ja vaihtorahat käsissään hän suuntasi takaisin nurkkapöytään, jossa Ile istui jauhamassa kaverinsa kanssa basson sointukuvioista. Tai jostain yhtä mielenkiintoisesta nämä olivat puhuneet, kun Miska oli viimeksi jaksanut tarkistaa puheenaiheen. Hän oli koko illan istunut hiljaa omissa ajatuksissaan ja istuisi varmaan illan loppuun asti.

- Mitä persläpi? Ärsyttävä ääni keskeytti Miskan murehdinnan ja hän huomasi Joonan virnuilevan pöydän toiselta puolelta. Tämäkin vielä, Miska huokaisi. Hän ei sanonut mitään, vaan joi lasistaan ja toivoi olevansa jossain muualla.
- Nyt on jo lauantai, joten viikko on kulunut. Miten on, lohkesiko Jääkuningattarelta? Joona kysyi ja nojasi pöytään. Miska huomasi kaikkien muiden hiljenneen, tuntui, että musiikkikin vaimeni taustalla. Miska mulkaisi Joonaa ja harkitsi hetken nyrkkiensä käyttämistä, sillä totuutta hän ei voinut paljastaa. Vaikka hän olisi halunnut kuuluttaa koko maailmalle Aadan upeutta, kuitenkin se mitä heidän välillään oli tapahtunut, oli aivan liian hienoa annettavaksi Joonan ja muiden riepoteltavaksi.
- Ei, hän vain tyytyi sihahtamaan.
Joona rentoutui entisestään ja leveä hymy nousi tämän pitkulaisille kasvoille. Miska mietti, oliko tämä aina muistuttanut yhtä paljon hevosta, vai tekikö tuo urpon kasvattama leukaparta sen eläimellisen vaikutelman.
- No pitihän se arvata, että sä et ole mitään muuta kuin suuria puheita, Joona alkoi louskuttaa leukojaan, mutta Miska sulki korvansa ja kaivoi iPhonen taskustaan. Hän etsi asetuksista oikean kohdan ja nollasi puhelimen muistin ja palautti alkuperäiset asetukset. Ilen kaverin takista löytyi hakaneula, jolla Miska irrotti SIM-kortin. Sanaakaan sanomatta hän tönäisi puhelimen pöydän yli ja otti rauhoittavan siemauksen. Aadan menettämisen rinnalla puhelimen häviäminen ja Joonan voitto eivät olleet mitään.
- Älä nyt masennu. Ei se Aada anna tavallisille kuolevaisille. Kroppahan sillä on ihan helvetin kuuma, mutta mä vähän luulen, että se on täysi lahna sängyssä. Varmaan miettii koko ajan, että onko tukka hyvin. Eikä varmaan ota poskeen, se on just sen näköinen ylpeä huora, Joona innostui selostamaan mielipiteitään Aadasta. Miska puristi lasia kädessään niin, että pelkäsi sen jo räsähtävän rikki. Hänen olisi pitänyt puolustaa Aadaa, mutta ei halunnut antaa Joonalle yhtään enempää aseita. Kunpa nämä perhanan idiootit vain tietäisivät… Mutta ei, hän oli edes sen verran Aadalle velkaa, ettei ikinä puhuisi tästä Joonan kaltaisille.


Joona jatkoi länkytystään ja Miska joi lasinsa kerralla tyhjäksi, nousi ja lähti kohti narikkaa. Siellä ei onneksi ollut jonoa ja hän oli hetkessä ulkona. Vettä tuli kuin hanasta, mutta hän ei välittänyt. Oikein mistään. Kädet taskuissa ja pää painuksissa hän lähti taivaltamaan parin kilometrin mittaista kotimatkaa.

Osa 7 

4 kommenttia:

  1. Aivan mahtava pätkä! Oon niin eläytynyt Aadan ja Miskan tunteisiin että omaankin sydämeen sattuu :D Mahtavasti kirjotettu, nyt en vaan pysty löytää kritiikin aihetta kun oon niin fiiliksissä :D 10+!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Tätä mä tarvitsin, meinaa olla sanat vähän hukassa tuon seuraavan osan kanssa :)

      Poista
  2. Huhhuh, mite voikaan koukuttuu näin pahasti tarinaan! Oot ihan uskomaton kirjottaja, en oo pettyny yhteenkään novelliis :) Välillä kyllä pistää silmään joitain virheitä, mut ne on iha pikkujuttuja, ei anneta niitten häiritä :) Jään oottamaan innolla jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva kuulla :) Ja anteeksi noista pikkuvirheistä, mahdollisimman huolellisesti käyn joka pätkän lävitse ennen julkaisemista, mutta aina sinne silti jotain jää. Ärsyttää.

      Poista