Ovikello soi ja Aada riensi ovelle. Eteisessä hän pysähtyi
hetkeksi, henkäisi syvään ennen kuin aukaisi oven. Anselmin kasvoille nousi
leveä hymy heti, kun hän näki Aadan. Tyttö sai hymyiltyä vastaukseksi hieman
vaisummin, epämääräinen pala oli noussut kurkkuun. Anselmi harppasi kynnyksen
yli ja veti hänet halaukseen. Aada sulki silmänsä, painoi otsansa vasten
viileää takkia ja sai sadepisaroita iholleen.
- Vihdoinkin, Anselmi mutisi hänen hiuksiinsa ja puristi häntä
vielä tiukemmin itseään vasten.
Aada ei pystynyt puhumaan, yritti saada hengityksensä
kulkemaan tasaisesti, kun syyllisyys löi hänen ylitseen entistä suuremmalla
voimalla. Mitä hän olikaan mennyt tekemään?
Anselmi päästi irti ja riisui takkiaan. Aada kääntyi
nopeasti ympäri, piti katseensa tiukasti lattiassa lähtiessään kohti
olohuonetta. Hänellä olisi vain muutaman askeleen verran aikaa saada tunteensa
kuriin ja itsensä normaaliksi. Hän oli juuri aikeissa istua sohvalle, kun
Anselmi pyöräytti hänet ympäri ja suuteli. Aadan ensireaktio oli paniikki ja
hän aikoi tönäistä pojan kauemmaksi, mutta sai viime hetkellä liikkeensä
pysäytetyksi ja vain painoi kätensä Anselmin rinnalle. Vasten lihaksia ja
lämpöä, jotka olivat niin tuttuja, mutta nyt jotenkin vieraita. Aada vastasi
suudelmaan, värähti, kun tunsi Anselmin kielen hipaisevan omaansa. Tämä on
normaalia, tämä on normaalia, tämä on… Latteaa. Aada pelästyi omia ajatuksiaan
ja räväytti silmänsä auki. Samalla Anselmi vetäytyi irti ja kohtasi hänen
katseensa.
- Tuota minä kutsun kunnon tervetulotoivotukseksi, Anselmi
virnisti ja istui.
Aada nielaisi vaivautuneena. Eikö tämä huomannut mitään?
Oliko äskeinen ollut Anselmin mielestä hienoa? Hänkin istui, sillä jalat
alkoivat tuntua jotenkin heikoilta. Anselmi kiersi kätensä hänen ympärilleen,
mutta Aada tuskin huomasi sitä. Hän yritti muistella heidän aikaisempia
suudelmiaan, mutta tuntui kuin niiden edessä oli verho. Hän ei muistanut. Hän
vain vertaili. Aada puristi kynnet kämmeniinsä, kuin rangaistakseen itseään.
Tälle tielle hän ei lähtisi alkuunkaan. Anselmi oli tässä, hänen vierellään.
Se, jota hän rakasti ja tarvitsi. Mitään muuta ei ollut olemassakaan.
Anselmi selitti jotain jääkiekosta, mutta Aada ei jaksanut
kuunnella. Tästä hän ei tuntenut syyllisyyttä, sillä hän ei ollut koskaan aiemminkaan
jaksanut kovin tarkkaan kuunnella Anselmin selostuksia peleistä tai
harjoituksista. Aada hymyili pienesti, tämä oli viimeinkin sitä normaalia mitä
hän oli odottanut. Helpottuneena Aada nojasi päätään Anselmin olkaan, katseli
ulos ja ynähteli sopivaan väliin. Pian hän kuitenkin liikahti, haki parempaa
asentoa, mutta ei tuntunut löytävän sitä. Hän oli sopinut paremmin… Jälleen
Aada löysi itsensä aloittamasta vertailua ja keskeytti ajatuksensa heti
alkuunsa. Välillä hänestä tuntui, että hän oli siirtynyt elämään Harry Potterin
maailmaan. Nyt hänenkin elämässään oli Hän-joka-jääköön-nimeämättä.
Aadan ajatukset katkesivat, sillä Anselmin käsi oli lähtenyt
seikkailemaan hänen vartalollaan. Käsi liukui hitaasti käsivarren yli, nousi
rinnalle ja puristi sitä omistajan elkein. Aada selkäranka muuttui
rautakangeksi ja hän tuijotti tiukasti eteenpäin, yritti hillitä itseään, ettei
säntäisi karkuun. Lämmin hengitys tuntui korvassa ja siirtyi alas, kun Anselmi
suuteli hänen kaulaansa.
- Äiti tulee kohta kotiin, Aada totesi vaikeana. Ja toivoi sen
olevan totta.
- No, mennään sun huoneeseen.
- Mutta hän on silti kotona.
- Laitetaan ovi lukkoon ja ollaan hiljaa, Anselmi suostutteli.
Ihan kuin he olisivat milloinkaan ääntä pitäneet, toista se
oli… Aadan ajatukset ehtivät melkein kielletylle alueelle, mutta nopeasti hän
sai itsensä takaisin ruotuun.
Hän kääntyi niin, että tavoitti Anselmin katseen. Siniset
silmät tulvivat halua. Aada nielaisi peloissaan, hänen pitäisi suostua, mutta
siihen hän ei pystyisi. Aada tarvitsi vielä aikaa. Hänen täytyisi uudelleen
tottua Anselmiin, saada ajatuksensa kuriin ja jotenkin päästä eroon tästä
vääryyden tunteesta, jonka syyllisyys aiheutti. Tai Aada oli valmis uskomaan ja
toivomaan koko sielullaan ja ruumiillaan, että sen aiheutti syyllisyys, eikä
mikään muu.
- Onko kaikki hyvin? Anselmi kysyi.
Aada räpytteli hämmentyneenä silmiään, kuinka kauan hän oli
taas miettinyt vain omiaan. Hän hymyili pakotettuna ja totesi:
- Tietysti on, nyt kun sinä olet täällä.
Samassa ovi kolahti, ja Aada kiiruhti helpottuneena ylös
sohvalta. Äidin askeleet kuuluivat jo keittiöstä, joten Aada riensi sinne
jättäen hölmistyneen Anselmin istumaan.
- Hei, minä vain puran ostokset nopeasti ja lähden sitten
vaikka kävelylle, niin saatte olla rauhassa, äiti sanoi kauppakassia
tyhjentäessään.
- Ei sinun tarvitse mihinkään lähteä. Keitetäänkö kahvit ja
juodaan ne yhdessä? Aadan ääni oli kovin anova. Hän ei halunnut jäädä Anselmin
kanssa nyt kahden.
Reija katsoi jääkaapin luota tytärtään arvioivasti, yritti
varmasti miettiä sitä mitä Aada jätti kertomatta, mutta ei kuitenkaan kysynyt
mitään.
- Hyvä on, jos sinä sitä haluat, hän nyökkäsi ja laittoi vielä
porkkanapussin vihanneslaatikkoon.
Aada meni kiitollisena lataamaan kahvinkeitintä, kun äiti
siirtyi täyttämään kuivakaappia.
- Onkohan Anselmilla nälkä? Reija kysyi tuore leipä käsissään.
Aada vilkaisi pussia, onneksi se ei ollut Hauhon limppua.
Hän peruutti olohuoneen ovelle, Anselmi istui edelleen sohvalla, viljanvaaleat
hiukset olivat valahtaneet silmien peitoksi, kun tämän huomio oli kiinnittynyt kännykkään.
- Keitän meille kahvia, haluatko sen kanssa jotain syömistä?
Aada kysyi.
Anselmi katsoi häntä pettyneenä ja mutisi voivansa ottaa
jotain. Aada nyökkäsi luoden samalla poikaan syyllisyyttä tihkuvan hymyn.
Äiti oli kadonnut keittiöstä jonnekin, joten Aada alkoi
kattaa pöytää. Perhanan muistot pyrkivät jälleen esiin, joten Aada valikoi
huolellisesti kahvikupit ja lautaset, jätti mukit täysin huomiotta. Kaikki
joisivat kahvia eivätkä teetä, joten silläkin osin hän oli kuivalla maalla. Kantaessaan
leivän päällisiä esille hän vain yritti olla ajattelematta. Muistelematta.
Hän
jopa näki niin paljon vaivaa, että etsi kaapista servietit ja taitteli ne
huolellisesti lautasten reunan alle. Mitä tahansa puuhaa, ettei tarvitsisi palata
takaisin Anselmin tutkivan katseen alle.
Kahvi oli tippunut ja Aada kaasi sitä valkoisiin kuppeihin.
Hän huikkasi kaiken olevan valmista, ja pian sekä Anselmi että äiti tulivat
pöytään. Anselmi istui hänen viereensä, ja äiti meni pöydän toiselle puolelle.
Aada käänsi katseensa ulos, kun Anselmi alkoi tehdä ensimmäistä voileipää.
Tälläkin pojalla oli pohjaton ruokahalu.
Reija aloitti kevyen keskustelun Anselmin kanssa, mutta Aada
ei pystynyt keskittymään siihen. Tämän tästä hän sai itsensä kiinni pihalle tai
kahvikupin pohjalle tuijottamisesta, hän uskalsi tuskin vilkaistakaan Anselmia.
Ja ajatukset, perhanan ajatukset vain pyörivät ja kieppuivat. Eivät jättäneet
rauhaan, mutta eivät suostuneet asettumaankaan.
Ehkä tämän ei kuulunutkaan olla helppoa, hän oli sentään
tehnyt hirveän teon Anselmia kohtaan, joten oli vain oikein, että hän kärsi. Aada
siirtyi sallittuihin muistoihin. Anselmi oli ollut se palanen, joka oli
tilkinnyt tenniksen luopumisesta aiheutunutta aukkoa. He olivat tavanneetkin
juhlallisuuksissa, jossa maakunta oli palkinnut menestyneimpiä nuoria
urheilijoitaan viime syksynä. Anselmi oli vasta murtautumassa huipulle, mutta
Aada jo tehnyt päätöksen lopettamisesta. Anselmi ei ollut koskaan ymmärtänyt,
miksi hän oli luopunut pelaamisesta, sillä hän omistautui täysin jääkiekolle.
Usein liiankin paljon. Jos Anselmi olisi suonut hänelle enemmän aikaa, hän ei
olisi mennyt niihin bileisiin, eikä olisi tavannut…
Niin mitä hän olikaan miettimässä? Aivan, se juhlatilaisuus.
Se oli kyllä liian hieno nimitys kaupungintalolla järjestetylle tunnille.
Kaupunginjohtaja Huttunen oli pitänyt puheen, lapsille ja nuorille oli jaettu
kunniakirjat ja lopuksi oli tarjoiltu kakkukahvit. Salokannel ja Saraste olivat
seisoneet palkintojonossa vierekkäin, ja Anselmi oli mutissut puoliääneen
huomioita Huttusen puheesta. Aadalla oli ollut täysi työ pitää naamansa
peruslukemilla. Aada oli ilahtunut, kun Anselmi oli tullut juomaan kahvinsa
hänen viereensä ja vielä enemmän, kun poika oli pyytänyt häntä ulos. Eniten hän
oli pitänyt siitä, että Anselmi oli kohdannut hänet aivan normaalisti. Ei
mitään säälittäviä pokauslaineja, ei mykkää tuijotusta tai likaisia silmäyksiä.
Ja siitä se sitten oli lähtenyt.
- Aada?
Äidin ääni repäisi hänet irti muistoista, jotka olivat
saaneet pienen, aidon hymyn hänen kasvoilleen.
- Anteeksi?
- Sanoin, että Anselmin suunnitelma kuulostaa hienolta. Eikö
sinustakin?
Aada vilkaisi äitiä ja Anselmia, molemmat katsoivat häntä
odottavasti. Ehkä hänen olisi kannattanut kuunnella vähän paremmin.
- Mikä suunnitelma? hän kysyi varovasti.
Reijan ilme vaihtui moittivaksi, Anselmin joksikin
selittämättömäksi.
- Minä järjestän sinulle ensi perjantaiksi yllätyksen, tulen
hakemaan iltapäivästä ja tuon sinut lauantaina kotiin, Anselmi mutisi.
Aada puraisi vaivautuneena alahuultaan. Tämä se vielä
puuttui. Anselmilla oli tapana järjestää pieniä ja isompia juttuja
hyvittääkseen jääkiekon aiheuttamaa pulaa yhteisestä ajasta. Aada oli saanut koruja ja
kukkia, viettänyt öitä hotellissa, laivalla, kylpylässä ja laskettelukeskuksessa.
Öitä, joiden aikana oli tehty muutakin kuin nukuttu. Paniikki alkoi nostaa
päätään, Aadalla oli alle viikko aikaa saada halunsa jälleen heräämään.
- Sehän kuulostaa kivalta, Aada sai sanottua.
Kivalta, et sitten yhtään vähättelevämpää ilmaisua keksinyt,
Aada moitti itseään. Hänen ei tarvinnut katsoa Anselmiin, sen saattoi tuntea kuinka
hiushalkeamana alkanut särö heidän välillään kasvoi.
- Mun täytyy lähteä, iltatreenit odottaa, Anselmi sanoi.
Äiti lupasi huolehtia pöydän siivoamisesta, joten pää
painuksissa Aada seurasi Anselmia eteiseen. Siellä hän sai kohdata Anselmin
merkitsevän katseen.
- Tämä ei ollut sitä mitä mä odotin, poika töksäytti.
Aada kiemurteli katseen alla, kosketti varovasti Anselmin
käsivartta.
- Anteeksi, että tämä meni nyt näin.
- No, ei se mitään. Ensi viikonloppuna kukaan ei tule
häiritsemään meitä.
Aada nielaisi jännittyneenä, hänen korviinsa tuo kuulosti
enemmän uhkaukselta kuin lupaukselta, joksi se oli tarkoitettu. Anselmi
väläytti tutun hymynsä, astui lähemmäksi ja kumartui ahnaasti suutelemaan
Aadaa. Nyt häntä ei yllätetty, joten Aada ei halunnut juosta karkuun, mutta ei
myöskään pysyä tässä ikuisuuden kuten… Tyttö puristi silmänsä tiukemmin kiinni
ja yritti, todella yritti, päästä tunnelmaan ja unohtaa kaiken. Mutta Anselmi ei
osannut suudella hänen mieltään sumeaksi, ei kai ollut koskaan osannutkaan.
- Palataan, Anselmi vielä toivotti ennen kuin lähti.
Aada nyökkäsi. Ovi kolahti kiinni ja hän huokaisi
helpotuksesta. Tunsi siitäkin välittömästi syyllisyyttä. Ihan kuin se kuorma olisi
tarvinnut enää yhtäkään kiveä. Raskain askelin Aada suuntasi yläkertaan. Hän
heittäytyi sängylle, otti yöpöydältä kuulokkeet korviinsa ja antoi musiikin
lohduttaa.
Voi Anselmi. Aada oli luullut, että kaikki olisi ratkennut,
kun hän vain osaisi käyttäytyä normaalisti eikä paljastaisi pettämistään.
Anselmi oli ollut täysin oma itsensä, Aada ei lähellekään sitä, eikä hän
osannut sanoa milloin he olisivat taas se mitä ennenkin. Koska eihän yksi
viikonloppu ollut voinut muuttaa häntä niin paljon, että suhde Anselmin kanssa
olisi lopullisesti korjaamaton. Ja juuri siinä Aada päätti, sisuuntuneena, että
vaikka se yksi oli saattanut vaurioittaa häntä, tämä ei saisi niin helposti
tuhottua hänen ja Anselmin suhdetta.
Mieleen palasi se tammikuun ilta, kun Aada oli ollut
katsomassa Anselmin peliä. Ottelun jälkeen Anselmi oli saattanut hänet
linja-autoasemalle ja jäänyt varmistamaan, että Aadan bussi todella tulisi.
Suuria lumihiutaleita oli leijunut taivaan täydeltä ja kevyet höytyvät olivat
takertuneet hiuksiin ja vaatteisiin, Anselmilla jopa silmäripsiin. Poika oli
vetänyt hänet lähemmäksi, luvannut lämmittää Aadaa ja sitten tämä oli ujosti
tunnustanut rakastavansa. Lunta silmäripsissään, sydän avoinna. Muisto sai
Aadan huokaisemaan vieläkin, vaikka hän oli käynyt kohtauksen läpi lukemattomia
kertoja. Entä se heidän ensimmäinen kertansa, Aadan ensimmäinen, kun Anselmi
oli ollut niin varovainen ja huolehtiva. Tai kun Anselmi oli suorassa
tv-lähetyksessä lähettänyt terveisiä kotiin ja tyttöystävälle kultamitali
kaulassa kimmeltäen. Anselmin pikkusiskon rippijuhlat, joissa sisarusten mummo
oli kätellyt Aadaa ja sanonut, että olipas Anselmi löytänyt hienon
tyttöystävän, ja Anselmi oli hymyillyt hänen vieressään ylpeänä. Anselmi
leikkimässä hampurilaisravintolassa vampyyriä ranskalaiset torahampaina, ja
Aada oli nauranut niin että limsaa oli tullut nenästä.
Hyvät hetket vilisivät silmäluomilla. Mitä sitten, vaikkei
syksyltä ollut oikein mitään mitä muistella? Aada avasi silmänsä, tuijotti
valkoiseen kattoon ja vannoi itselleen, että hän saisi tämän jälleen toimimaan.
Hän tajusi, että he olivat viime kuukausina suhtautuneet toisiinsa
itsestäänselvyyksinä. Ehkä tämä oli nyt oiva tilaisuus muuttaa kurssia, saada
se taika takaisin. Hänen täytyisi vain panostaa enemmän, raivata tilaa
kalenteristaan Anselmille, kuunnella tarkemmin ja unohtaa paremmin.
Maanantaina Aada istui ruokavälitunnilla tankkaamassa
fysiikan impulssiperiaatetta hiljaisessa kirjastossa, kun Venla kiirehti hänen
luokseen.
- Moi, tyttö tervehti häntä ja istui pöydän vastakkaiselle
puolelle. Aada nyökkäsi tervehdyksen ja luki lauseen loppuun, ennen kuin katsoi
Venlaa. Tämän ilme oli sekä innokas että epäröivä. Aada odotti hetken ja Venla
aukaisi suunsa:
- Mä en ole ihan varma pitäiskö mun kertoa mitä äsken kuulin
kuviksen tunnilla, mutta toisaalta tää koskea sinua.
- Kerro nyt, kun kerran aloitit, Aada kehotti.
- Susta on lyöty vetoa, Venla sanoi ja puraisi alahuultaan
epävarmana, selvästi odotti Aadalta jotain reaktiota.
Sitä ei tullut. Aadasta tuntui kuin häntä olisi lyöty
nyrkillä vatsaan, hän pystyi vain istumaan ja tuntemaan kuinka kipu levisi. Nyt
se siis oli kaikkien tiedossa. Hän ei ollut vielä kuullut mitään vinoilua, mutta
senkin aika tulisi, kunhan juorut kunnolla ehtisivät liikkeelle.
- Aha, Aada vain sanoi ja odotti jatkoa.
- Mä salakuuntelin Tiiua ja Emmaa, kun me tehtiin savitöitä ja
opettaja oli muualla.
Aada nyökytteli ja toivoi Venlan pääsevän asiaan tämän
päivän aikana. Kuinka pahat vauriot olisivat? Häntä hävetti jo valmiiksi, se mitä
Venla nyt tiesi.
- Joku Miska on Emman säädön kaveri ja se Miska ja joku toinen
oli lyönyt vetoa, saako se Miska sut sänkyyn. Tyyppi oli sitten hävinnyt uuden
iPhonen, kun ei ollut onnistunut siinä.
- Mitä? Aada älähti järkyttyneenä. Hän ei ollut voinut kuulla
oikein.
- No niin just, Venla aloitti, mutta Aada keskeytti hänet
kiihtyneenä:
- Siis Miska hävisi?
- Niinhän mä just sanoin. Hävisi iPhone 5S:n. Kuka idiootti
edes menee lyömään jostain tuollaisesta vetoa, varsinkin jos on nähnyt sut ja
Anselmin yhdessä, te ootte niin ihana pari ja…
Venla jatkoi höpöttämistään, mutta Aada ei enää kuullut
mitään. Päässä humisi. Miska oli hävinnyt. Eli tämä oli sanonut, että he eivät
olleet harrastaneet seksiä. Nyt se, mitä oli tapahtunut, oli vain heidän
välisensä salaisuus, eikä hänen tarvinnut pelätä juoruja ja pilkan tekoa. Miksi
Miska oli valehdellut ja hävinnyt sen takia kännykkänsä? Aada nielaisi, iPhonet
olivat kalliita, käytettyinäkin monen sadan euron arvoisia. Tämä todisti
jälleen sen, että hän ei tuntenut Miskaa lainkaan. Pitkästä aikaa hän antoi itselleen
luvan miettiä Miskaa, se osoittautui välittömästi virheeksi. Ehkä Miska olikin
herrasmies, ehkä heidän yhteinen aikansa oli merkinnyt tälle jotain, ehkä hänen
pitäisi vastata Miskan puheluihin tai lukea tämän lähettämät viestit, ehkä he…
Aadan teki mieli lyödä itseään. Hänessä edelleen asustava toivon siemen ei
paljoa tarvinnut puhjetakseen täyteen kukkaan. Säälimättömästi hän sivalsi
rehun katki poikki, sulloi valloilleen päässeet muistot takaisin mielensä
perimmäiseen nurkkaan, houkutteli Anselmin kuvan ensimmäiseksi ja keskittyi
siihen. Pelkästään siihen.
Iltapäivällä Aada käveli koululta kohti linja-autopysäkkiä.
Olo oli pitkästä aikaa kevyt, jopa huoleton. Anselmi oli lähettänyt hänelle
suloisen viestin, se yksi oli jälleen vain se yksi ja enää Aadan ei tarvitsisi
pelätä hänen erehdyksensä vuotamista kaikkien tietoisuuteen. Nyt sitä ei saisi
kukaan ikinä selville. Aada hymyili ja käänsi kasvonsa aurinkoon, valossa tuntui
vieläkin hitunen kesän lämpöä.
Osa 8
Osa 8
'Kahvi oli tippunut ja Aada kaasi sitä valkoisiin kuppeihin. '
VastaaPoistaOisin sanonut että kaatoi :) Muuten taas aivan täydellinen pätkä! <3
Nyt nolottaa! Alunperin mulla luki "kaati", koska meilläpäin sanotaan niin, mutta Word ei hyväksynyt sitä... "Kaasi" meni lävitse, ja sen vielä googletinkin, kun kuulosti vähän oudolta. Tuo "kaatoi" ei tullut mieleenkään. Hyvä minä :D Kiitos korjauksesta :)
Poista