Veto(voimaa), osa 8

Mustaa, pelkkää mustaa. Aada hengitti sisään ja ulos, musta pysyi, ja hän uskalsi aukaista silmänsä. Olisi pitänyt valita joku iloisempi väri, keltainen tai vaaleanpunainen, Aada mietti samalla, kun veti paidan päälleen. Hän oli joutunut keksimään itselleen mielentyhjennyskeinon. Aina kun hänen ajatuksiinsa eksyi se yksi, hän sulki silmänsä, hoki ja näki mielessään mustaa, se sai unohtamaan. Kikka tuntui tepsivän, vaikka Aada oli alkanut arvella, että hänen synkeytensä johtui väärästä väristä. Jos näkisi keltaista kaiken sen mustan sijaan, hän olisi varmasti paljon aurinkoisempi.

Äsken mustaa oli tarvittu, koska hän oli pukenut ylleen alusvaatteet. Ne samat, jotka Anselmi tänään riisuisi. Ja aina kun hän ajatteli rakastelua Anselmin kanssa, mieleen palautui hänen edellinen kertansa. Aada tiesi, että hän ei saisi ajatella niitä hetkiä. Eikä saisi tuntea ajatusten mukanaan tuomaa himoa. Se yksi oli saattanut pettää hänet mitä ikävimmällä tavalla, mutta hänen tyhmä, heikko vartalonsa ei suostunut sitä ymmärtämään, vaan kuumeni induktioliettä nopeammin aina kun hän yritti miettiä mitään seksiin liittyvää. Ja kuinka paljon Aada oli joutunut aihetta miettimäänkään. Koko yllätysviikonloppu epäilytti häntä suuresti, hänen omien tekojensa ja edellisen sunnuntain takia. Ne pari suudelmaa Anselmin kanssa olivat olleet niin vaisuja, intohimottomia ja tylsiä. Ja hänen pitäisi muka pystyä tänä iltana muuhunkin, päätään pudistellen Aada tarkisti, että kaikki tarvittavat kirjat olivat laukussa. Eihän hänellä mitään hätää ollut, kyllä hän saisi itsensä kiihottuneeksi, sulkisi vain silmät ja ajattelisi sitä toista poikaa. Aada laskeutui portaita nauraen, koska ei jaksanut enää, tai ainakaan juuri nyt, murehtia.

Koulupäivän tunnit kuluivat loppuun pelottavan nopeasti. Enää vartti ruotsin opiskelua, sitten bussilla kotiin ja lähes heti sen jälkeen Anselmi tulisi hakemaan häntä.

Aada oli ehtinyt hetken kuvitella, että voisi kokonaan jättää sen yhden taakseen Venlan paljastaman häviön myötä, mutta se oli ollut toiveajattelua. Ihan sitä samaa utopiaa, kun hän oli luullut, että saisi perjantaihin mennessä tsempattua itsensä valmiiksi, mutta nyt ajan umpeutuessa hän tunsi vain puhdasta paniikkia. Hän oli harkinnut kieltäytymistä, olihan hänellä siihen oikeus, mutta Aada tiesi, että sitä hän ei tekisi. Kieltäytymisellä hän saisi vastaansa vain kysymyksiä, joihin ei voinut vastata ja toisaalta suostumisella hän saisi itselleen ostettua lisää aikaa. Aada tajusi kuulostavansa siltä kuin hän joutuisi tekemään jotain kamalaa, kuten työntämään nuppineuloja kynsiensä alle, mutta ei asia niin ollut. Erääseen tiettyyn viikonloppuun asti seksi Anselmin kanssa oli ollut ihan mukavaa, eikä lähelläkään mitään rangaistusta. Ja ainahan Aada voisi yllättyä, ehkä kaikki olisi nyt toisin kuin viime sunnuntaina. Hyvin pieni ehkä.

Kellon soitto sai Aadan hätkähtämään, vastahakoisesti hän pakkasi kirjansa laukkuun ja poistui viimeisten joukossa luokasta. Venla kääntyi hänen puoleensa ja hymyili innostuneesti.

- Kohta se alkaa. Joko sua jännittää? Osaatko yhtään arvella mihin Anselmi vie sut?

- Ei aavistustakaan, Aada sanoi vaisusti, mutta se ei Venlan intoa latistanut.

- Sulla on ehkä maailman romanttisin poikaystävä, oon pikkuisen kateellinen.

Aada hymyili ohuesti. Hän oli joutunut kertomaan suunnitelmistaan Venlalle, koska tämä oli pyytänyt häntä elokuviin täksi illaksi. Siitä lähtien hän oli joutunut kuuntelemaan ihailua Anselmista. Ja olisihan tämä ollut ihanaa, romanttista ja mitä vielä, jos hän olisi edes hitusen mukana tunnelmassa. Eikä tällainen hermostunut pelkuri, joka ajatteli liikaa.

Kotona hän ehti vain syödä välipalan ja hakea yöpymislaukkunsa yläkerrasta, kun ovikello jo soi. Se on menoa nyt, Aada nielaisi hätäisesti ja avasi oven. Hän ei ehtinyt edes tervehtiä, kun Anselmi oli jo harpannut kynnyksen yli, painanut hänet vasten eteisen seinää ja suuteli niin, että Aada pelkäsi ilman loppuvan.

- Sori, mä vaan olen niin innoissani sun näkemisestä, Anselmi henkäisi, kun antoi viimein Aadalle tilaa.

Aada nyökytteli ja keskittyi hiljaisena paikkaamaan happivajetta. Hän alkoi epäillä, että he eivät pääsisi edes perille asti ennen kuin Anselmi haluaisi ensimmäisen kerran, niin kiihottuneelta tämä oli äsken tuntunut.

- Lähdetään äkkiä, niin ehditään nopeammin perille, Anselmi sanoi kuin lukien Aadan ajatukset.

Jälleen hän vain nyökkäsi, otti laukkunsa ja suuntasi ulos. Anselmi käveli nopeasti kuljettajan paikalle, ja Aada aukaisi itse etuoven. Oliko Anselmi koskaan aukaissut hänelle ovea? Ei hän sitä aiemmin ollut huomannut tai kaivannut, mutta… Mustaa. Mustaa. Mustaa.

Aada istui, eikä hän ehtinyt edes saada ovea kunnolla kiinni, kun Anselmi lähti jo peruuttamaan. Ärtyneenä hän vilkaisi poikaa, mutta tämä ei ollut huomannut mitään.

- Onko ajomatka pitkä? Aada kysyi, kun oli saanut turvavyön kiinni.

- Ei onneksi, reilu puoli tuntia.

Vaan. Oli Aadan ensimmäinen ajatus, mutta ei hän tietenkään sanonut mitään. Anselmi alkoi innostuneena selittää edellisen pelin tapahtumia, joten Aada sai keskittyä tuijottamaan auton alle katoavaa katua. Milloin he olivat edellisen kerran puhuneet jostain muusta kuin jääkiekosta, tenniksestä tai koulusta?

Aada havahtui ärtyneenä ajatuksissaan. Hän oli täällä pelastamassa parisuhdettaan, ei ajamassa sitä entistä huonompaan jamaan. Ja ei kai Anselmia voinut tästä syyttää, olihan hänellä suu, jolla kysyä jotain muutakin.

- Mistä kappaleesta sinä pidät tällä hetkellä eniten? Aada kysyi, kun Anselmi piti pienen tauon keskittyessään kääntymään vasemmalle.

- "Salil eka salil vika" tietysti, Anselmi virnisti.

Niinpä tietysti. Jostain syystä Aadan soittolistalle oli noussut Musea. Bändin musiikki oli niin vaikuttavaa, että lähes aina hän pystyi vain kuuntelemaan, mielessä ei ollut mustaa tai mitään muutakaan.

- Ja sitten Lippe syötti taaksepäin mulle ja…

Anselmi jatkoi selitystään siitä mihin oli jäänyt, ennen kuin Aada oli yrittänyt keskustella jostain muustakin. Tyttö siis luovutti heti alkuunsa ja katseli Anselmin sivuprofiilia loppumatkan. Vaalea tukka alkoi kihartua latvoista, Anselmi oli unohtanut taas käydä parturissa. Nenässä oli pieni kyömy murtumisen jäljiltä, suu kävi koko ajan. Kaikkiaan hän näytti hyvältä, luotettavalta.

Auton vauhti alkoi hidastua ja Aada vilkaisi ympärilleen. Kallioita, mökki ja meri. Ei muita ihmisiä, eikä mitään tekemistä. Hetkeksi unohtunut jännitys palasi rysähtäen. Anselmi sammutti auton ja vilkaisi häntä odottavana.

- No?

- Näyttää aika karulta, Aada totesi rehellisesti.

- Mä halusin meille jotain simppeliä, ei mitään mikä häiritsisi. Tää on yhden kaverin paikka, sisältä tuo mökki on tosi hieno, ja täällä me saadaan olla ihan rauhassa, Anselmi selitti innoissaan ja suikkasi suukon Aadan poskelle ennen kuin nousi ylös autosta.

Aada seurasi tätä vähemmän energisesti. Mereltä tuuli navakasti, ja kuiva keltainen ruoho taipui sen tahdissa. Käppyräisiä mäntyjä kasvoi heidän takanaan. Punaisen mökin täytyi olla vanha, sillä enää ei näin lähelle merta saanut rakentaa.

Anselmi oli ollut oikeassa, rakennus oli sisältä hieno. Iso tupakeittiö, pieni makuusoppi ja parvi oli kokonaan uudistettu, kuitenkin vanhaa kunnioittaen, ja meriteema näkyi kaikkialla. Anselmi heitti urheilukassinsa sängyn viereen ja palasi halaamaan Aadaa. Tyttö yritti väistää innokkaita huulia, sillä hän oli vasta heittänyt kenkänsä pois, mutta ei takkiaan.

- Odota hetki, hän pyysi ja avasi nappeja.

Anselmi astui puoli askelta taaksepäin ja katsoi häntä odottavasti pää kallellaan. Huolellisesti Aada napitti takkinsa auki ja asetti sen oven vieressä olevaan naulakkoon. Samalla hän sipaisi hiuksiaan sileämmäksi. Anselmi rynttäsi oman takkinsa naulaan ja oli jälleen kiinni Aadassa. Nopeat kädet ehtivät paidan alle, tuntui, että Anselmin huulet olivat joka puolella hänen kasvojaan. Aada värähti Anselmin kylmiä sormia vatsansa lämpimällä iholla. Koko touhu alkoi jälleen epäilyttää Aadaa. Liian paljon, liian nopeasti.

- Anselmi, voidaanko me syödä ensin? Aada kysyi.

- Odota viisi minuuttia, hän mutisi ja kädet jatkoivat kopelointia.

Pikemminkin kaksi, Aada mietti ja perääntyi.

- Minulla on nälkä.

- Mulla olis sulle kyllä jotain suuhunpantavaa, Anselmi vastasi ja iski silmää, tuli taas lähemmäksi.

- Älä viitsi olla ällöttävä.

Anselmi huokaisi syvään, katsoi hetken lattiaa ja sanoi sitten:

- Hyvä on, syödään ensin. Arvaa mitä meinasin kokata sulle?

- Kanakastiketta ja pastaa?

Anselmi nyökkäsi pontevasti ja siirtyi jääkaapille. Arvaaminen oli ollut helppoa, sillä se oli ainut ruokalaji, jonka Anselmi osasi valmistaa.

- Haluatko apua? Aada tarjosi.

Yhdessä puuhailu voisi olla juuri sitä mitä he tarvitsisivat.

- Kyllä mulla on homma hoidossa, Anselmi vastasi ja laski jo vettä kattilaan.

Aada istuutui pöydän ääreen ja jäi katselemaan Anselmia. Hänen aikansa alkoi todella olla lopussa, eikä hän vieläkään tuntenut halua. Anselmin innokkuus vielä pahensi asiaa. Tasaisesti ajatuksiin nousevia epäilyksiä Aada ei halunnut edes huomioida. Kuului sihahdus kun Anselmi kippasi broilerit kuumalle pannulle paistumaan. Ei Aadalla oikeasti ollut nälkä ja paistuvan lihan haju vähän ellotti häntä.

- Missä täällä on vessa? Aada kysyi ympärilleen vilkaisten.

- Ulkona, portailta vasemmalle lähtee polku. Ei se ole kovin kaukana.

Aada katsoi Anselmia epäuskoisena. Ulkohuussi tästä yhtälöstä vielä puuttuikin. Aada nousi ylös, pukeutui ja asteli hiljalleen hämärtyvään iltaan. Hän huomasi heti portailta pienen punaisen rakennuksen nököttämässä kallion suojissa. Aada käveli puoleen väliin polkua ja jäi tuijottamaan merta. Aaltojen tasainen vellonta tyynnytti hänen mielensä.

Vastahakoisesti Aada lähti takaisin kohti mökkiä, ennen kuin Anselmi tulisi ihmettelemään mihin hän oli jäänyt. Sisällä Anselmi oli juuri valuttamassa pastaa ja katsoi ilahtuneesti Aadaa.

- Just sopivasti, ruoka on jo valmista.

Pöytään oli katettu lautaset ja viinilasit. Aada katsoi ilahtuneena valkoviinipulloa, ehkä pieni rentoutus oli se mitä hän tarvitsi. Tai pikemminkin se ensimmäinen känni.

Aada istui takaisin pöydän ääreen, ja Anselmi nosti kattilat pöytään. Hän nyökäytti Aadaa ottamaan ensin, ja haluttomasti tyttö kauhaisi lautaselle simpukkapastaa ja kanakastiketta.

- Mikä on päivän maku?

- Mustapekka, Anselmi vastasi ja askaroi samalla viinipullon kimpussa.

Aada nyökkäsi. Anselmin kanakastike valmistui paistamalla broilerit ja lisäämällä joku maustettu ruokakerma sekaan, vähän suolaa ja ruoka oli valmis. Aada oli melko varma, että oli maistanut jokaista tarjolla olevaa makuyhdistelmää.

Kullankeltainen viini helmeili kauniisti lasissa, kun Anselmi kaatoi hänelle juotavaa.

- Meille ja tälle illalle, Anselmi kohotti lasiaan, kun oli saanut kaadettua itselleenkin viiniä.

Aada nosti omaa lasiaan varovasti hymyillen ja maistoi viiniä, kun Anselmi otti itselleen oikean jääkiekkoilijan annoksen ruokaa. Hän alkoi syödä ahnaasti, ja Aada nojasi käteensä katsellen Anselmia.

- Sullahan piti olla nälkä, Anselmi sanoi hetken kuluttua ja nyökkäsi merkitsevästi Aadan koskemattomaan lautaseen.

- Kyllä minulla onkin, Aada vastasi nopeasti. – Hyvää viiniä, puolikuivaa?

- Jotain italialaista, Anselmi vain kohautti harteitaan.

Aada tarttui haarukkaan ja maistoi, ihan sitä samaa mitä ennenkin. Kuten kaikki täällä.

- Mitä sinun vanhemmillesi kuuluu?

- Ei mitään ihmeitä, ihan sitä samaa. Nellillä on muuten poikaystävä.

- Oho, kuka?

- Joku Jimi, näin sitä viime viikolla, kun kävin kotona.

- Millainen hän on? Aada kysyi uteliaana Anselmin pikkusiskon ensimmäisestä poikaystävästä.

- Ihan perus, vähän hiljainen, mutta saattoi johtua siitä, että isältä irtosi taas tosi laadukasta läppää.

Aada naurahti.

- Muistatko? Anselmi kysyi ja katsoi häntä lämpimästi suoraan silmiin.

- Nuoripari ei varmaan ole vielä nähnyt toisiaan tarpeeksi ilman vaatteita, joten menkäähän saunaan siitä, Anselmi ja Aada lainasivat yhteen ääneen Anselmin isän sanomisia.

Nyt oli molempien vuoro nauraa. Anselmi jatkoi virnistellen syömistään, ja Aada tunsi lämmön vatsassaan, joka ei johtunut viinistä. Ensimmäistä kertaa vanha yhteys oli palannut, ja tästä se vain vahvistuisi. Aada alkoi tyytyväisenä syödä.

- Haluatko sinä lisää? Anselmi kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.

Suu täynnä ruokaa Aada vain pudisti päätään, joten Anselmi tyhjensi molemmat kattilat lautaselleen. Hän kaatoi molemmille viiniä, mutta katsoi sitten Aadaa varovasti:

- Vai olisitko halunnut vettä? Sähän et normaalisti ota kuin yhden lasillisen.

- En, Aada kiiruhti sanomaan. – Niin hyvää viiniä, että juon mielelläni toisenkin, hän pehmensi hätäilyään.

Hänen olonsa alkoi olla jo vähän rennompi, eikä toinen lasillinen ollut pahitteeksi. Aada työnteli viimeisiä ruuantähteitä lautasen reunalta toiselle, häneen ei mahtuisi enää palaakaan. Anselminkin lautanen alkoi olla lähes tyhjä, automaattisesti Aada vilkaisi oikealla puolella näkyvää sängyn päätyä ja tarttui sen jälkeen halukkaasti viinilasiin.

Anselmi kiitti, kantoi astiat tiskialtaaseen likoamaan ja tuli sen jälkeen pöydän viereen. Aada tarttui pojan ojennettuun käteen ja antoi johdattaa itsensä makuusoppiin.

Anselmi oli innokas, kaikessa kiihkeydessään jopa kömpelö. Aivan kuin hänelle olisi ilmestynyt kaksi kättä lisää, joilla kiskoa sekä omia että Aadan vaatteita pois. Aada makasi lamaantuneena paikallaan, poissa oli rentous ja yhteenkuuluvuuden tunne. Mitä hän oli tekemässä? Anselmi ei kiinnittänyt hänen jähmettymiseensä mitään huomiota, riuhtoi vain farkkujen nappia auki. Vetoketjun ääni muuten niin hiljaisessa mökissä herätti Aadaan.

- Anselmi, ei, Aada sanoi.

Mutta hän ei kuullut, tai välittänyt, keskittyi vain kiskomaan farkkuja pois Aadan lantiolta.

- Ei, Aada sanoi kovemmalla äänellä ja tönäisi Anselmia pois kimpustaan.

Hölmistyneenä Anselmi viimein käänsi katseensa häneen.

- Mitä nyt taas? tämä kysyi ääni täynnä syytöstä.

Aada räpytteli silmiään. Niin, mitä nyt taas?

- Jos vähän hitaammin, Aada ehdotti arasti.

- Sori, sä vaan olet niin pirun kuuma ja mä pahasti puutteessa, Anselmi naurahti nolona.

Noudatti kuitenkin Aadan pyyntöä, asettui tytön viereen ja suuteli pehmeästi. Liu’utti kättään hitaasti Aadan vartalolla ylös ja alas. Aada sulki silmänsä ja samalla torjutut muistot ryöpsähtivät esiin, eikä mustasta ollut nyt apua. Ehkä se johtui lihasmuistista tai jostain muusta, mutta Anselmin kosketus tuntui väärältä. Silmäkulmia polttelivat kyyneleet, ja kun Anselmin sormet siirtyivät pikkuhousujen vyötärönauhan alle, ensimmäinen nyyhkäisy karkasi Aadalta. Hän kierähti karkuun Anselmia ja jäi sängyn reunalle istumaan. Itku ravisteli koko vartaloa, ja Aada kietoi kädet ympärilleen, heijasi itseään varovasti.

- Aada, mikä sulle tuli? Aada? Anselmi kysyi hädissään ja kosketti varovasti hänen olkapäätään.

Aada ei jaksanut enää salailua ja kuiskasi:

- Minä petin sinua.

Ja kuka olisi uskonut, kertominen todella helpotti hänen oloaan. Sanoja hän ei enää saanut takaisin, eikä halunnutkaan saada. Itku ei hellittänyt, mutta olo keveni muuten.

- Mitä? Anselmi kysyi terävästi, mutta Aada ei pystynyt vastaamaan.

- Sano, että mä kuulin väärin. Et sä ole voinut pettää mua, Anselmi anoi.

Aada istui edelleen hiljaa, pää painuksissa. Näki Anselmin jalkojen peruuttavan kauemmaksi.

- Voi jumalauta, Aada, ei.

Anselmi kuului kävelevän kiivaasti edes takaisin. Varovasti Aada kurotti lattialta paidan ja pujotti sen ylleen. Hän kuivasi kyyneleet hihoihin ja kohtasi ensimmäistä kertaa tunnustuksensa seuraukset. Anselmi seisoi keskellä lattiaa, ylävartalo paljaana ja rinta tiiviisti kohoillen.

- Kuka se oli? hän tivasi, kun sai katsekontaktin Aadaan.

- Ei sillä ole väliä, Aada huokasi uupuneena.

- Ai ei ole väliä? Totta helvetissä sillä on. Kuka. Se. On? Anselmi kysyi uudestaan, entistä vihaisempana.

- Yksi poika, jonka minä tapasin bileissä, Aada vastasi.

Ehkä rehellisyys auttaisi edelleen.

- Bileissä, Anselmi korskahti. – Sinä siis panet jotain randomia bileistä pokattua jätkää ja samalla pihtaat minulta?

Aada värähti, Anselmi sai koko jutun kuulostamaan niin likaiselta. Eikä hän ollut ikinä nähnyt Anselmia niin raivoissaan.

- No, onko sillä isompi kuin mulla? Vai onko se parempi sängyssä? Häh, miksi mä en enää kelvannutkaan?

Aada puraisi vaivaantuneena alahuultaan. Ei hän voisi sanoa mitään, Anselmin oli varmaan parasta antaa päästää höyrynsä rauhassa pihalle.

- Kerro nyt, kun kerran aloitit, Anselmi yllytti ja haroi hiuksiaan.

- Ei siinä ole mitään kerrottavaa.

- Missä te naitte? Teillä kotona? Sun sängyssä? Ilmankos sua ei viime sunnuntaina huvittanut, Anselmi jatkoi kiihtyneenä.

- Anna olla, ei niillä yksityiskohdilla ole mitään väliä, Aada sanoi hiljaisella äänellä, vastakohtana Anselmin pauhaamiselle.

- Ai ei ole? Totta helvetissä on. Mikä sai sut pettämään mua? Luuletko, että mulla ei olis vientiä? Jumalauta, kultajuhlissa mä olisin saanut ihan kenet tahansa, eikä tarjoajista todellakaan ollut pula, mutta minä toistelin kaikille, että mulla on maailman paras tyttöystävä, enkä voisi ikinä pettää sitä. Ikinä. Ja nyt, voi saatana.

Anselmi alkoi jälleen kävellä edestakaisin sinivalkoisella räsymatolla, jokainen lihas tämän ylävartalossa oli jännittynyt. Tukahdutettu raivo sai Aadan pelkäämään.

- Minä olen pahoillani, hän vain kuiskasi.

- Miksi sä teit sen? Anselmi pysähtyi ja katsoi häntä jälleen suoraan silmiin. Vaativasti, armottomasti.

- Tehty mikä tehty, en minä halua loukata sinua enempää.

- Kerro, Anselmi äyskähti.

Aada nielaisi peloissaan, kun Anselmi astahti lähemmäksi.

- Minä… En tiedä. Minä olen yrittänyt miettiä miksi, mutta en minä tiedä. Se oli jännittävää, uutta ja minä unohdin meidät ihan täysin.

Hän asetteli varovasti sanansa. Liikkui lähellä totuutta, mutta Anselmia suojatakseen jätti tunnustamatta paljon. Hän oli halunnut Miskaa enemmän kuin ketään koskaan, ei ollut välittänyt pätkääkään Anselmista tai tämän tunteista, seksi oli ollut sekoitus ilotulitusta ja maanjäristystä, Miska niin paljon taitavampi ja Aada olisi ollut valmis jättämään Anselmin Miskan puolittaisesta sanasta. Mutta ei Anselmin tarvinnut tietää mitään näistä, Aadaa hirvitti jo nyt nähdä kuinka syvästi hän oli tätä loukannut.

- Uutta ja jännittävää, Anselmi sylkäisi inhoten. – Ei vittu, hän sadatteli ja painui suoraan ovesta ulos.

Sukkasillaan, ilman takkia tai edes paitaa. Aada jäi istumaan paikoilleen, tuijotti hiljaisena kiinni paiskattua ovea. Hän oli aikonut pysyä hiljaa ikuisuuden. Hetki sitten kertominen oli tuntunut hyvältä idealta, mutta nyt hän ei ollut varma. Kyllä, hänen olonsa oli tunnustamisen myötä helpottunut, mutta Anselmin reaktion näkeminen oli saanut hänet katumaan. He eivät olleet ikinä riidelleet, jotain pientä kinaa ja väittelyä oli ollut aiemmin, mutta ei mitään tällaista. Aada ei edes uskonut, että Anselmi pystyisi tuollaiseen raivoon.

Ovi kävi ja Aada tunsi kylmän viiman jaloissaan ennen kuin hän uskalsi katsoa Anselmia. Tämä tuijotti häntä niin halveksuvasti, että Aada tunsi kyyneleiden kihoavan takaisin silmäkulmiin.

- Anteeksi, hän kuiskasi.

- Turpa kiinni, Anselmi ärähti ja kulki hänen ohitseen keittiönpöydän ääreen.

Siellä hän joi viiniä suoraan pullosta, Aada seurasi hiljaisena kuinka pullon sisältö hupeni.

- Sun olis paras häipyä täältä, hän sanoi pullon tyhjennettyä.

Aada tuijotti häkeltyneenä leveitä hartioita ja voimakkaita selkälihaksia, iho oli selvästi kananlihalla.

- Minä ajattelin, että voisimme vielä puhua, Aada ehdotti varovasti.

- Huora. Jakorasia. Helvetin lutka. Idiootti kyrvänimijä. Horatsu, Anselmi luetteli ja kääntyi katsomaan Aadaa. – Siinä aika pitkälle kaikki mitä mä haluan sulle sanoa, voin vielä jatkaa, jos haluat, Anselmin ääni oli niin kylmä, että Aadaakin alkoi paleltaa.

- Ehkä minä ansaitsin tuon, hänen hiljainen äänensä ja poskille valuvat kyyneleet eivät pehmentäneet tippakaan Anselmin ilmettä.

 - Miksi sä tulit?

Hän pyyhki kyyneleitä ennen vastaamista.

- Minä niin halusin saada tämän vielä toimimaan, Aada sanoi ja viittoi ilmaa heidän välillään, vaikka hänelle oli jo valjennut, että hän ei halunnut enää mitään, mitä Anselmilla oli tarjolla.

- Tämä, Anselmi aloitti ja ivaten matki Aadan käsiliikkeitä. – Ei tule ikinä toimimaan. Mä olen pitänyt sua viisaana, mutta et sä niin fiksu taida ollakaan, joten sanon nyt vielä selvästi: minä haluan erota. Tämä on loppu.

Jälleen ne pilkalliset käsiliikkeet.

- Onko sinun pakko olla niin ilkeä? Aada kysyi.

Kyllä hän jotain lokaa oli ansainnut, mutta ei tätä jatkuvaa nälvimistä.

- Sinä petät minua, ja minä olen se ilkeä? Vittu, sä oot uskomaton tyyppi, Anselmi alkoi jälleen kiihtyä.

Aada nousi seisomaan, tätä hänen ei enää tarvinnut kuunnella, joten hän etsi kännykkänsä ja valitsi taksikeskuksen numeron. Jostain syystä hän ei uskaltanut kääntää selkäänsä Anselmille. Aada tuijotti lattiaa Anselmin jalkojen edessä ja odotti linjan aukeamista.

- Aada Salokannel iltaa, tilaisin taksin… - Mikä tämän osoite on? hän kysyi Anselmilta.

- Mistä minä tiedän, Anselmi sanoi, vaikka tästä näki selvästi, että tämä valehteli.

- Sano nyt, Aadakin alkoi ärsyyntyä.

- En minä tiedä, hän edelleen väitti pilkallinen hymy huulillaan.

- Anteeksi, minä soitan kohta uudelleen, Aada sanoi taksikeskuksen naiselle ja lopetti puhelun.

- Todella lapsellista, hän ärähti Anselmille, samalla kun etsi puhelimestaan kartan paikannusta.

Poika vain tuijotti häntä ilmeettömästi, kädet taskuissa. Aada sai osoitteen selville ja tilasi taksin. Mökkiin laskeutunut hiljaisuus oli syvää ja ahdistavaa. Aada otti laukkunsa, onneksi hän ei ollut vielä ehtinyt purkaa sitä. Hän istahti neuvottomana ikkunan edessä olevalle sohvalle, toivottavasti kyyti tulisi pian.

- Terve, mitkäs oli tämän illan suunnitelmat?

Anselmin ääni sai Aadan hätkähtämään, hän vilkaisi varovasti pojan suuntaan ja huomasi tämän puhuvan puhelimessa.

- Niin piti, mutta tuli pieni muutos suunnitelmiin. Nyt tarviisin kännin ja kiimaisia naisia, miltäs kuulostaa?

Aada tiesi, että Anselmi yritti loukata häntä mahdollisimman paljon, mutta ajatus Anselmista tänä iltana jonkun toisen kanssa ei tuntunut oikein miltään. Kai hänen olisi pitänyt olla järkyttynyt tai jotain muuta, mutta asia ei häntä vaivannut. Aada oli tainnut siirtyä jo henkisesti paljon enemmän eteenpäin, kun oli uskaltanut itselleen tunnustaa.

- Se oli levitellyt haarojaan muillekin kuin mulle, joten mä olen vapaa tekemään mitä haluan ja kenen kanssa haluan.

Puna levisi kaikesta huolimatta Aadan poskille. Anselmi olisi voinut eron yksityiskohdat puida niin, ettei hän olisi ollut kuulemassa.

- Äh, uutta matoa koukkuun, ei se saalis tästä ainakaan pahemmaksi mene, Anselmi totesi karskisti ja katsoi suoraan Aadaan.

Hän ei väistänyt katsetta. Aada oli yrittänyt olla ymmärtäväinen ja ottaa vastaan Anselmin kiukun, mutta hänenkin sietokyvyllään oli rajat, ja nyt ne olivat lähellä.

- Mä olen tässä jo juonut, joten en uskalla enää lähteä ajamaan. Me varmaan voitaisiin bilettää täällä mökillä? Vai pitääkö mun hankkiutua kaupunkiin?

Anselmi naurahti jollekin puhekumppaninsa sanomisille.

- No, lastaahan viinat ja kottaraiset kyytiin ja aja tänne, niin otetaan ilo irti elämästä, Aivan, aivan, mä jään odottelemaan teitä.

Anselmi kolautti puhelimen pöydälle ja kääntyi katsomaan Aadaa.

- Kalle tulee tänne joidenkin tyttöjen kanssa, meillä on bileet.

- Aha.

- Niin, että saan mä tänä yönä sittenkin pillua.

Aadaa alkoi jo hymyilyttää Anselmista kumpuava loukatun pikkupojan uhmakkuus.

- Se on hyvä.

- Eikö sua yhtään häiritse asia? Anselmi yllättäen kysyi.

- Tiedätkö ei, ei yhtään, Aada sanoi ja nousi seisomaan.

Hän sai rauhassa pukea takin ja kengät. Ovella hän vielä kääntyi katsomaan Anselmia.

- Olen pahoillani, että loukkasin sinua. Sinä olit kuitenkin erinomainen ensimmäinen poikaystävä, anteeksi, että se päättyi näin, Aada vielä sanoi.

Tuntui hyvältä päättää tämä rauhallisesti, aikuismaisesti, eikä vajota Anselmin tasolle. Anselmi tuijotti häntä jälleen ilmeettömänä, ei sanonut eikä liikkunut, joten Aada astui ulos ja sulki oven takanaan.

Ilta oli kylmä ja väristen hän käveli Anselmin auton luo. Taivas oli pilvetön ja lukemattomat tähdet tuikkivat hänen yläpuolellaan. Aada tunki käsiä syvemmälle taskuihinsa, äskeinen yhteenotto väsytti. Hän halusi vain kotiin ja omaan sänkyyn. Ehkä hän joskus jaksaisi miettiä, miksi ainut tunne ensirakkaudesta eroamisen jälkeen oli huojentuneisuus.

Osa 9