Veto(voimaa), osa 10

Aada istui tyynenä odotusaulan kovalla tuolilla. Levollisuus oli pelkkää pintaa, sillä hänen sisällään riehui täysi paniikki. Eilisen testin jälkeen hän oli varannut heti ajan gynekologilleen, siinä olikin ainut järkevä asia mitä hän oli koko päivänä saanut aikaan. Aada oli mennyt kouluun, mutta ei ollut pystynyt seuraamaan hetkeäkään opetusta. Hänen elämänsä suurin järkytys oli vienyt pohjan kaikelta.

Eikä Aada voinut vieläkään uskoa olevansa raskaana, vaikka hän oli aamulla oksentanut heti pystyyn noustuaan. Ehkä se oli stressiä. Aada oli lisäksi yrittänyt keksiä syitä testin epäonnistumiselle. Hän ei olisi saanut juoda vettä ennen sem tekoa, niin hän oli jostain lukenut. Eikä testiä ollut tehty aamuvirtsasta, joten sekin saattoi sekoittaa tulosta. Aada yritti kovasti olla ajattelematta tietoa, että raskaustestistä saattoi saada virheellisen negatiivisen tuloksen, muttei koskaan positiivista. Mutta ei kaikkeen netistä luettuun kannattanut luottaa, senhän tiesi jokainen.

Jostain hänen sivustaan kutsuttiin Korhosta ja seinustalla istunut keski-ikäinen nainen, jolla oli liian punaiset hiukset nousi ylös. Aada palautti katseensa edessään olevaan grafiikkaan. Kolmen taulun sarjassa oli erilaisia lintuja, ehkä niiden tarkoitus oli rauhoittaa, mutta Aada tunsi lähinnä kauhua katsoessaan lintuemoa ruokkimassa poikasiaan. Vajaan yhdeksän kuukauden päästä hänkin voisi olla äiti. Aada sulki silmänsä. Ei. Tuosta sanasta hän ainakin oli varma.

Viimein Aadan sukunimi mainittiin, ja hermostuneena tyttö seurasi lääkäriä tämän huoneeseen. Naisen kädenpuristus oli luja ja tämän olemus juuri niin rauhoittava kuin Aada muistikin. Aada istui hänelle osoitettuun tuoliin ja risti hermostuneena kädet syliinsä.

- Hei Aada, mitä kuuluu? Katariina Lehmus kysyi ja käänsi katseensa tietokoneen näytöstä häneen.

- Ihan hyvää, Aada vastasi automaattisesti. - Tai oikeastaan ei, minä tein eilen positiivisen raskaustestin, hän korjasi sanomaansa.

Aadan ilme ja ääni kertoivat, että testi oli ainut positiivinen asia koko sopassa. Lääkäri käänsi hienotunteisesti katseensa takaisin tietokoneen näyttöön.

- Kuinka paljon kuukautisesi ovat myöhässä?

- Viikon.

- Onko kiertosi säännöllinen?

- On, ollut aina 28 päivää.

- Ja edelliset kuukautisesi alkoivat milloin?

- Lokakuun viides päivä.

Aadasta tuntui helpottavalta vastata näihin kysymyksiin. Asia ei ollut enää pelkästään hänen käsissään. Kohta hänellä olisi varmuus asiasta ja pian hän voisi jättää koko asian taakseen.

- Millaista ehkäisyä olet käyttänyt?

- Pelkkää kondomia, minulle ei sovi mikään hormonaalinen ehkäisy.

- Niin, aivan, niinhän täällä lukeekin.

Seuraavaksi Aada sai vastailla kysymyksiin yleisestä terveydentilastaan.

- Selvä. Nyt otamme sinulta verikokeet ja varmistamme raskauden, ja katsomme sitten kuinka edetään.

- Minä haluan abortin, Aada kiirehti sanomaan.

Katariina hymyili hänelle lempeästi, ruskeat silmät silmälasien takaa olivat täynnä ymmärrystä.

- Varmistetaan ensin asia ja jatketaan sitten.

Aada nyökkäsi ja puri huultaan.

- Laitoin tänne nyt lähetteen laboratorioomme, se on kolmannessa kerroksessa, menet nyt sinne ja jatketaan seuraavan asiakkaani jälkeen.

Aada kiitti ja lähti huoneesta hisseille. Laboratoriossakaan ei ollut ruuhkaa, joten Aada oli pian takaisin istumassa odotushuoneessa. Samalla paikalla, samojen lintutaulujen edessä. Viereisellä pöydällä olisi ollut lehtiä, mutta ei hänestä muuhun olisi kuin sivujen selailuun. Keskittymiskyky ei riittänyt lukemiseen, tuskin edes kuvien katseluun. Kello tikitti seinällä, normaalisti hän olisi nyt matematiikan kaksoistunnilla. Aada mietti millä selittäisi poissaolonsa opettajalle tai vanhemmilleen. Vähän helpotti keskittyä johonkin pienempään murheeseen.

Ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen lääkäri kutsui hänet jälleen sisään. Kohteliaisuudet oli jo vaihdettu, joten Lehmus meni suoraan asiaan:

- Apteekin testit ovat nykyisin hyvin luotettavia, joten saamasi tulos oli oikea. Verikokeissakin näkyi hCG-hormonin tasot kohonneina ja arvot vastaavat noin sitä viidennettä viikkoa, jolla raskautesi on.

Aadalle tulos ei ollut yllätys, mutta silti sen varmistuminen tuntui jälleen yhdeltä iskulta vatsaan. Vatsaan, jossa kasvoi nyt jotain muutakin. Aada nyökkäsi ilmeettömänä, odotti lääkärin sanovan jotain.

- Sanoit haluavasi abortin, oletko varma asiasta? lääkäri kysyi pienen tauon jälkeen.

- Olen. Tämä on ei-toivottu raskaus, ehkäisy vain petti. Olen alaikäinen, opiskelut kesken, enkä todellakaan halua lasta, Aada luetteli turtana syitä.

- Selvä, isoja ja vaikeita päätöksiähän nämä ovat. Minä kirjoitan sinulle nyt lähetteen sairaalan naistentautien poliklinikalle, jossa abortti tehdään. Sieltä lähetetään sinulle esitietokaavakkeet, jotka täytät kotona. Koska olet näin varhaisessa vaiheessa, abortti tehdään lääkkeillä. Veikkaisin, että saat ajan noin viikon-kahden päähän.

Aada nyökytteli tyynenä, vaikka häntä ahdisti, joutuiko hän vielä kaksi viikkoa pitämään tätä sisällään?

- Onhan sinulla joku jolle puhua ja pyytää tukea? Äiti, sisko, ystävä tai poikaystävä?

Naisen huolestunut ilme oli melkein liikaa. Aada nielaisi vaivalloisesti, hän ei tätä asiaa itkisi gynekologinsa edessä.

- On minulla, Aada sai sanottua.

Hän ei ollut varma uskoiko Katariina, mutta pian hän sai käteensä laskun ja jaksamisia-toivotukset. Aada laskeutui hissillä alakertaan ja kävi maksamassa käyntinsä. Rakennuksen ulko-ovella häntä tervehti yhtä harmaa maailma kuin hänen mielialansa.

Aada oli jotenkuten selviytynyt kouluun asti. Olo oli uutisista ja syömättömyydestä johtuen hutera. Mutta pelkkä ajatus ruuasta sai kuvotuksen nousemaan pintaan. Turhautuneena hän käveli Venlan luo. Tämä istui tuijottamassa puhelintaan. Odotti varmaan viestiä siltä Tonilta, Aada arvasi. Kun Venlan huomio oli kiinnittynyt muualle, saattoi Aada tarkkailla häntä rauhassa arvioiden. Venla oli hänen ainut ystävänsä koulussa, tai oikeastaan pelkkä kaveri. Aada oli aina ollut hyvin itsenäinen, eikä ollut ikinä tarvinnut ystävää. Venlan kanssa he olivat olleet tiimi yläasteelta lähtien. Venla oli ujoutensa takia ollut yksinäinen, joten samalle luokalle jouduttuaan he olivat alkaneet tehdä parityöt yhdessä ja samalla viettää välitunnit kahdestaan. Silloin tällöin he vierailivat toistensa luona myös vapaa-ajalla, mutta koska Aadalla ei vapaa-aikaa juuri ollut, käynnit olivat harvassa. Eikä hän muutenkaan kaivannut mitään pyjamabileitä tai juoruiluiltoja “tyttöjen kesken”, siinä missä Venla janosi juuri niitä.

Samalla hän mietti lääkärin sanoja, mutta vaikka hän kuinka yritti suhtautua avoimin mielin, ei Venla ollut se jolle hän asiasta puhuisi tai pyytäisi tukea. Tenniksen parissa hänellä oli muutama kaveri, mutta ei heistäkään ollut tähän. Äiti? Ei ikinä. Aada teki kaikkensa, ettei äiti tai isä saaneet tietää asiasta. He eivät olleet niin läheisiä, että Aada olisi voinut kertoa asiasta. Koska tämähän oli epäonnistuminen, eikä sellainen ollut heidän perheessään suotavaa.

Entä Miska? Aada jyrsi mietteissään peukalonsa kynsinauhaa. Kaiken muun lisäksi se perhanan idiootti ei osannut käyttää edes kondomeja kunnolla. Tietenkin Aadalla oli kaikki päätösvalta asian suhteen, mutta jotenkin häntä houkutteli paiskata kaikki Miskan naamalle. Tietysti se oli lapsellista ja pikkumaista, mutta Aada halusi, että poikakin joutuisi osalliseksi tästä. Joutuisi miettimään tekojaan, pikku pelinsä seurauksia ja ehkä, toivottavasti, myös kärsimään.

***

Aada heräsi kellon soittoon, silmät kiinni hän vaimensi ärsyttävän piipityksen ja hamusi yöpöydän laatikosta muutaman suolatikun käteensä. Väsyneenä hän tuijotti kaihtimien välistä pilkistävää valoa samalla natustaen suolatikun toisensa jälkeen. Varovasti hän nousi istumaan ja odotti. Ei välitöntä vaaraa oksentamisesta, joten hän laahusti pukeutumaan.

Hänen sisällään majaileva loinen oli muuttanut kaiken. Ennen niin tuttu vartalo oli muuttunut vieraaksi. Aada oli varmasti oksentanut viime aikoina enemmän kuin koko elämänsä aikana yhteensä. Ja jos hän ei oksentanut, epämääräinen kuvotus oli koko ajan hänen seuranaan. Ruokavalio koostui lähinnä suolatikuista ja huoneenlämpöisestä mustikkakiisselistä. Terveelliset ja täysipainoiset urheilijan ateriat hän oli saanut unohtaa, kuten myös sen urheilun. Jatkuva väsymys oli lamaannuttavaa ja rinnat olivat niin arat, että Aada ei halunnut edes kuvitella miltä tuntuisi juosta pallon perässä. Ja sitten naiset vielä hankkiutuivat vapaaehtoisesti tähän tilaan, Aada ei voinut ymmärtää.

Aada ei ollut ikinä haaveillut lapsesta. Hän oli ajatellut, että omat lapset kuuluisivat ehkä tulevaisuuteen, kunhan hänellä olisi ensin ammatti ja ura valmis, ja sittenkin vain jos hänen miehensä niitä ehdottomasti halusi. Hän ei vain ollut mitenkään äidillinen tyyppi. Nyt alkion jo ollessa kohdussa, hän oli oikeasti harkinnut myös sen pitämistä. Harkinta oli kestänyt noin neljä sekuntia. Hän tiesi vuorenvarmasti, että vielä hänestä ei olisi tähän.

Koulussa hän taisteli tunnit sekä pahoinvointia että väsymystä vastaan. Lähestyvä koeviikko alkoi huolestuttaa toden teolla, kuinka ihmeessä hän tällä panostuksella saisi kiitettävien rivin todistuksessa jatkumaan? Mutta opettajien sanat olivat niin kovin vaikeita muistaa tai edes ymmärtää, kun ajatukset olivat yhtä sumua. Aada oli alkanut viihtyä välitunnilla auditorion nurkilla, sen vieressä oli vessa, jota harvoin kukaan muu käytti ja siellä hän sai rauhassa syljeskellä lavuaariin.

Hän ei ollut varma oliko Venla huomannut mitään, ei tämä ainakaan ollut maininnut asiasta mitään. Aada toivoi asian laidan pysyvän samana, kaikki sujuisi hyvin, kunhan kukaan ei saisi häntä kiinni oksentamisesta. Hän muisti kuinka yläasteella eräs rinnakkaisluokkalainen oli ollut raskaana. Pari viikkoa koko koulu ei ollut muusta puhunutkaan, mutta se tyttö oli vain kulkenut pää pystyssä välittämättä juoruista mahan koko ajan kasvaessa. Siihen Aadasta ei olisi ikinä. Eikä tarvitsisikaan olla.

- Miksi sä et ollut syömässä? Venla kysyi biologian luokan edessä.

- Piti lukea, Aada sanoi hiljaisella äänellä.

- Syödä sun pitää, että jaksat. Milloin sä edes viimeksi olet käynyt syömässä?

Aada puristi suunsa kiinni, pelkkä ajatus ruokalan hajuista sai hänen vatsansa vääntyilemään.

- Muutenkin näytät vähän… no, jotenkin nuutuneelta. Onko kaikki kunnossa?

Aada väisti tutkivaa katsetta. Venla oli siis pannut hänen käytöksensä merkille, toivottavasti kukaan muu ei.

- Minulla on ollut vähän nuhainen olo, Aada viimein valehteli, jotain sanoakseen, mutta Venla ei antanut niin helposti periksi.

Itsepintainen katse ei vieläkään väistynyt. Onneksi Aada tunsi Venlan niin hyvin, joten hän keksi uuden valheen, joka varmasti jättäisi hänet rauhaan. Hän kumartui luottamuksellisesti Venlan puoleen ja kuiskasi:

- Minä olen vasta nyt ymmärtänyt millaista elämä on ilman Anselmia.

Ne olivat kuin taikasanat. Venlan olemus tulvahti täyteen myötätuntoa ja hän tarttui lohduttavasti Aadan käsivarteen.

- Voi toista, mä arvasin, että sua painaa joku. Mutta et sä saa itseäsi sen takia riuduttaa. Jos sua teidän ero kaduttaa, niin ehkä sä voisit vielä yrittää puhua Anselmille. Tai puhu ainakin mulle, älä pidä tätä sisälläsi.

- Kiitos, Aada kuiskasi ja seurasi Venlaa luokkaan.

Anselmia hän ei ollut heidän eronsa jälkeen ajatellut hetkeäkään, mutta hän antaisi Venlan mielellään luulla niin. Sydänsuruilla hän saisi paljon anteeksi.

Koulun jälkeen hän löysi postilaatikosta sen odottamansa kirjekuoren. Hän oli pitänyt huolen, että oli päivittäin ensimmäisenä tarkistamassa postin, sillä sairaanhoitopiirin logo vasemmassa yläkulmassa olisi saattanut äidissä herättää kysymyksiä. Aada jätti muun postin eteisen pöydälle ja kapusi raput nopeasti omaan huoneeseensa. Aada repi kuoren auki ja silmäili kuumeisesti tekstiä. “20.11. klo 10.30 naistentautien poliklinikka”. Siinä se nyt oli. Aada huokaisi helpottuneena. Kohta hän saisi elämänsä ja vartalonsa takaisin.

Aada istui kirjoituspöydän ääreen ja täytti tunnollisesti esitietolomakkeet, nyt kun ei varmasti ollut pelkoa äidin ja isän häiriöstä. Ei sillä, että nämä normaalistikaan tulivat hänen huoneeseensa, ainakaan koputtamatta. Kun lomakkeet olivat valmiina, hän kävi piilottamassa ne vanhan satukirjan väliin kirjahyllyynsä.

Toimettomana hän istui sängylleen ja tuijotti epäröiden kännykkäänsä. Aada oli pohtinut ja pyöritellyt asiaa päässään viime päivät, ja nyt asioiden liikahdettua eteenpäin, hän päätti sittenkin lähettää viestin.

“Tule huomenna klo 16.15 Jylhäniemeen.”

Osa 11 

Veto(voimaa), osa 9

- Siis mitä? Venla kysyi Aadalta silmät pyöreinä.

- Me erosimme Anselmin kanssa, Aada toisti.

Hän ei ollut ihan varma oliko Anselmi eronnut hänestä, vai hän Anselmista, mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä.

- Mitä tapahtui?

Aada katsoi Venlan ohi, kauempana käytävällä häliseviin luokkalaisiin. Totuuden kertominen ei ollut edes vaihtoehto.

- Anselmilla on jääkiekko, minulla koulu ja tennis ja välimatkaakin on, joten katsoimme paremmaksi lopettaa, Aada vastasi ympäripyöreästi.

- Ei. Jos edes te kaksi ette saa sitä toimimaan, niin ei meidän muiden kannata edes yrittää, Venla huokaisi.

Aada hymähti. Ehkä hänen pitäisi yhden parisuhteen enemmän Venlaa kokeneena neuvoa, että asiaa auttoi myös se, että ei pettänyt poikaystäväänsä. Sekä pitäisi huolen, että suhde oli niin vakaa ja tiivis, että väliin ei pääsisi kukaan.

- Tää on varmaan sulle tosi rankkaa, haluatko tulla tänään meille? Ostetaan suklaata ainakin kilo ja katotaan joku ihana nyyhkyleffa, Venla ehdotti.

- Kiitos, mutta ei minulla mitään hätää ole. Illalla täytyy kerrata matematiikkaa, Aada vastasi vältellen.

- Mutta muista, että mun tarjous on aina voimassa. Kyllä sä selviät tästä, Venla sanoi ja halasi Aadaa.

Oli tämä ainakin erilainen verrattuna äidin ja isän reaktioihin eilen aamiaispöydässä. Äiti oli taputtanut häntä varovasti olalle ja ollut pahoillaan, isä oli todennut, että nythän Aadalla olisi enemmän aikaa opiskelulle. Tärkeysjärjestys ennen kaikkea, Aada oli ajatellut kitkerästi.

Ruotsinopettaja kiirehti paikalle avainnippua kilisyttäen, ja Venla vielä puristi rohkaisevasti Aadan käsivartta. Odotti varmaan, että hän puhkeaisi itkuun hetkellä millä hyvänsä. Sitä ei tulisi tapahtumaan, ainakaan Anselmin takia. Hänen olonsa oli edelleen lähinnä helpottunut.

Ja päivien vaihtuessa Aada löysi yhä enemmän sinkkuelämän hyviä puolia. Enää hänen ei tarvinnut odottaa hermostuneena milloin Anselmilla olisi aikaa hänelle, ei tuntea pettymystä perutuista tapaamisista, eikä Luojalle kiitos tarvinnut kuunnella yhtäkään piinallisen tarkkaa selostusta ottelun tapahtumista. Elämä oli jälleen suhteellisen tasaista, kun vielä saisi sen yhden kokonaan pois mielestään, tämä olisi suorastaan helppoa. Aada myös vannoi, että seuraavan kerran hän olisi valmis ihmissuhteeseen sitten joskus valmiina lääkärinä. Pojista oli aivan liian paljon häiriötekijöitä.

***

Aada havahtui kolahdukseen. Edelleen silmät kiinni hän pyörähti selälleen ja kuuli alakerrasta askeleita. Pitäisi nousta ylös. Hetken harkittuaan asiaa hän kampesi itsensä istumaan, haroi unen sekoittamia hiuksia suoremmaksi ja lähti tarkistamaan, kumpi vanhemmista oli tullut kotiin. Ja ehkä ottaisi jotain syötävää ennen kuin palaisi läksyjen pariin. Hän oli kyllä aloittanut koulun jälkeen niiden teon, mutta oli haukotellut niin, ettei nähnyt kunnolla tekstiä ja päättänyt olla pari minuuttia sängyllä pitkänään. Pari minuuttia vain oli vaihtunut reiluksi tunniksi ja hänellä oli vielä runsaasti tekemistä.

Äiti oli purkamassa ostoksia, ja Aada tervehti häntä ovensuusta.

- Kiva leikkaus, Aada sanoi huomatessaan äidin uuden kampauksen.

Reija pysähtyi kesken ostosten purkamisen ja sipaisi hämillään vaaleita hiuksiaan.

- Minä en ole varma, onko tämä jo liian lyhyt, hän naurahti nolona.

- Ei ollenkaan, juuri sopiva.

- Eilinen tonnikalalasagne on tänään vain parantanut makuaan, äiti huomautti avuliaasti kuivakaapilta, kun Aada aukaisi jääkaapin oven.

Aada katsoi epäillen puna-valkoista mössöä uunivuoassa ja laittoi oven kiinni, ehkä hänellä ei vielä niin nälkä ollutkaan.

- Minä syön sitten myöhemmin, Aada sanoi puoliääneen.

- Vietkö nämä mukanasi yläkerran vessaan? Muistin tarkistaa aamulla niiden olevan melkein loppu, äiti sanoi, kun Aada oli jo lähtemässä keittiöstä. Tyttö kääntyi ja näki sinisen tamponipaketin äitinsä kädessä.

Aada pysähtyi. Ei helvetti.

Konemaisesti hän otti paketin käteensä ja lähti takaisin yläkertaan, vaikka jalat tuntuivat lyijypainoilta. Sydän jyskyttäen hän nousi portaita. Kauanko hänen edellisistä kuukautisistaan oli?

Aada ryntäsi huoneensa ovesta sisään ja tyhjensi laukkunsa sisällön sängylle. Irtonainen tamponi osui ensimmäisenä hänen silmiinsä, kuin pilkaten häntä. Hän tarttui vapisevin käsin kalenteriin ja selasi viikkoja taaksepäin. Tuttu punainen rasti oli merkitty lokakuun viidennelle päivälle. Aada käänteli sivuja ja laski, hän oli kuusi päivää myöhässä. Kuusi päivää. Ei se vielä mitään tarkoittanut, hän yritti rauhoittaa itseään. Ei vaikka hänen kiertonsa oli ollut kellontarkka viimeisen kolme vuotta. Ehkä myöhästyminen johtui stressistä, sitähän viime aikoina oli riittänyt. Tai kovasta treenistä. Ihan mistä vain, kunhan ei siitä ilmeisimmästä syystä.

Hän istui sängylle, otti iPadin käteensä ja googlasi kuukautiskierron. Aadalla biologia oli aina ollut kymppi, mutta ehkä hän nyt muisti väärin. Mutta yksikään nettisivu ei tarjonnut poikkeavaa faktaa siitä, mitä hän tiesi jo ennestään: kierto alkoi menkkojen ensimmäisestä päivästä ja ovulaatio oli noin kierron puolivälissä. Hän tarkisti kalenterinsa ja pelko alkoi todella jäytää sisintä, sillä hän oli viettänyt Miskan kanssa sängyssä kiertonsa 12., 13. ja 14. päivän. Juuri ne raskaudelle otollisimmat.

Aada tuijotti mykkänä vastapäistä seinää. Tämä ei voinut olla mahdollista, ei vaan voinut. He olivat käyttäneet kondomia jokaisella kerralla. Totta kai hän tiesi, että mikään ehkäisykeino ei ollut täysin varma, mutta Anselmin kanssa sama ehkäisy oli toiminut jo vuoden. Eikä mikään tällainen ollut käynyt hänen mielessään katuessaan Miskaan sortumista. Raskaana Miskalle. Pelkkä ajatus oli äärimmäisen lamauttava. Aivan kuin hän ei olisi joutunut kärsimään tästä jo tarpeeksi.

Rauhallisesti Aada laittoi tavarat takaisin laukkuunsa, sulki iPadin ja nousi seisomaan. Hän kohtasi itsensä kokovartalopeilistä ja astui varovasti lähemmäksi. Aada kohotti paitaa ylöspäin ja tuijotti tutun litteää vatsaansa, hän laski housujaan vähän alemmas ja kääntyi sivuttain. Tietysti hän tiesi, että ei mitään vielä voisi näkyä, mutta ei voinut peilailulleen mitään. Arasti hän laski kätensä alavatsalleen, pelkkä ajatus siitä, että siellä kasvaisi jotain, sai kyyneleet kihoamaan silmiin. Ei, voi ei. Aada nyyhkäisi. Niistä bileistä lähtien hänen elämänsä oli ollut pelkkää liukumista virheestä toiseen, mutta tämä… Tämän oli pakko olla painajaista, ei totta ollenkaan.

Aada nosti housut takaisin ylös ja laski paidan alas. Hän kuivasi poskelle kierähtäneet kyyneleet ja suoristi ryhtinsä. Hän palasi takaisin kirjoituspöydän ääreen ja kävi odottavien läksyjen kimppuun. Huomenna hän kävisi ostamassa raskaustestin ja katsoisi sitten mitä tapahtuisi. Ei hänen tarvinnut nyt murehtia asiaa enempää.

Ei olisi tarvinnut, mutta ei hän mitään muutakaan ollut tehnyt viimeisen 15 tuntia. Hän ei voinut olla raskaana, ei vain voinut. Hyvänen aika, hän oli kiltti ja kunnollinen ja tunnollinen tyttö, eivät sellaiset tulleet raskaaksi 17-vuotiaana. Teiniäidit olivat niitä huolettomasti sängystä sänkyyn hyppiviä tyttöjä, jotka eivät osanneet edes kengännauhojaan sitoa. Hänellä oli lukio kesken, lääketieteellinen ja koko elämä muutenkin edessä. Ei hänen pitäisi joutua miettimään tai kokemaan mitään tällaista. Aada painoi päänsä käsiin ja kirosi jälleen tekemisiään. Hän vain oli luullut, että pahinta mitä Miska oli aiheuttanut, oli se vedon aiheuttama pettymys. Kuinka sinisilmäinen hän olikaan. Tietysti hän oli ollut palasina ja luullut kokeneensa suurimman osan murheen eri sävyistä, mutta mahdollisen raskauden rinnalla kaikki se alkoi tuntua kovin mitättömältä.

Tottuneesti hän meikkasi tummat silmänaluset piiloon ja suuntasi alakertaan aamiaiselle. Hän ei tiennyt johtuiko se stressistä vai mahdollisesta raskaudesta, mutta hän ei pystynyt syömään mitään. Nieleskellen hän tuijotti jääkaapin sisältöä ja tunsi sapen nousevan kurkkuunsa. Värähtäen hän sulki jääkaapin ja päätti lähteä saman tien. Koulun sijaan hän otti bussin keskustaan ja marssi torin lähellä olevaan apteekkiin. Aada vilkuili varautuneena ympärilleen, onneksi yhtään tuttua kasvoa ei näkynyt apteekissa, vain pitkästyneitä vanhuksia vuoronumerot ryppyisissä käsissään. Huolettomuutta tavoitellen hän käveli hyllyjen välissä ja löysi intiimituotteet vitamiinien läheltä. Raskaustestit tuijottivat häntä vastaan pilkallisesti ja nopeasti hän nappasi niistä lähimmän käteensä. Yhtä nopeasti hän suuntasi kassalle ja nolostuneena laski ostoksensa tiskille. Aada ei kehdannut katsoa myyjään päinkään, mutisi vain tervehdyksen ja keskittyi etsimään rahapussistaan oikeaa korttia. Aada kieltäytyi muovipussista ja survoi testin laukkuunsa. Hän uskalsi huokaista kunnolla vasta kun seisoi apteekin ulkopuolella. Kukaan tuttu ei ollut nähnyt häntä.

Seuraavana Aada käveli apteekkia lähimpänä olevaan kahvilaan, kuten oli koko yön suunnitellut. Pienessä ja viihtyisästi sinisen sävyillä sisustetussa kahvilassa oli vain muutama asiakas, jotka olivat uppoutuneet aamun lehtien pariin. Aada etsi katseellaan vessaa, mutta tarvitsi ensin jotain juotavaa. Vanhasta tottumuksesta hän otti kahvin ja veden, mutta tajusi vasta pöydässä, ettei saisi pisaraakaan kahvia alas. Pelkkä ajatus kuvotti. Hän työnsi kahvikupin pöydän toiselle puolelle, ettei tuntisi edes sen hajua ja alkoi hitaasti siemailla vettä. Sitäkään hän ei saanut muutamaa kulausta enempää alas. Hiljaisena hän tuijotti viereisellä tuolilla lojuvaa laukkua. Sen sisällä oli laatikko, joka joko vapauttaisi tai vahingoittaisi ihan uudella tavalla. Aada ei kestänyt enää jännitystä, joten koko keho täristen hän tarttui laukkuunsa ja suuntasi vessaan.

Huolellisesti Aada lukitsi vessan oven, laski pöntön kannen alas ja istui. Hän kaivoi raskaustestin laukustaan, repi pakkauksen kylmin käsin auki ja alkoi lukea käyttöohjeita.” Vain ulkoiseen käyttöön”, sai Aadan kaikesta huolimatta hymyilemään. ”…vasta aineita, jotka reagoivat erityisesti tähän hormoniin… Avaa pakkaus vasta, kun olet valmis tekemään testin… Suuntaa näytteenottopää alaspäin… negatiivisen tuloksen varmistamiseksi täytyy odottaa kolme minuuttia…”

Aada taitteli ohjeet takaisin ja otti seuraavaksi tikun käteensä tarkasteltavaksi. Ei tilanne ainakaan odottamalla parane, tyttö rohkaisi itseään ja nousi riisumaan housujaan.

Nyt jo selvästi vapisevin käsin Aada asetti testin vessapaperitelineen päälle ja katsoi kelloaan. Kolme minuuttia ja tulos olisi varma. Aada pesi kätensä ja istui takaisin pöntölle odottamaan. Hän tuijotti kellonsa sekuntiviisarin etenemistä kohti vääjäämätöntä tuomiota. Odottaessaan hän toivoi jokaiselta keksimältään korkeammalta taholta apua. Anna sen olla negatiivinen, Aada rukoili äänettömästi. Hän ei halunnut tätä, eikä missään nimessä ansainnut kokea vielä tätäkin. Kun aika oli täysi, hän otti hitaasti testin käteensä. Silmät kiinni hän toi tikun lähemmäksi ja kolmeen laskien aukaisi silmänsä. Kaksi ehdottoman vahvaa ja punaista viivaa kertoivat hänen kohtalonsa. Vaikka hän kuinka räpytteli silmiään, tulos ei muuttunut miksikään. Jonkinlaisessa sumuisessa shokissa Aada survoi testin ja pakkauksen roskiin, marssi ulos vessasta ja kahvilasta. Raskaana, raskaana, raskaana, paniikin kellot soivat joka askeleella hänen päässään.

Osa 10 

Veto(voimaa), osa 8

Mustaa, pelkkää mustaa. Aada hengitti sisään ja ulos, musta pysyi, ja hän uskalsi aukaista silmänsä. Olisi pitänyt valita joku iloisempi väri, keltainen tai vaaleanpunainen, Aada mietti samalla, kun veti paidan päälleen. Hän oli joutunut keksimään itselleen mielentyhjennyskeinon. Aina kun hänen ajatuksiinsa eksyi se yksi, hän sulki silmänsä, hoki ja näki mielessään mustaa, se sai unohtamaan. Kikka tuntui tepsivän, vaikka Aada oli alkanut arvella, että hänen synkeytensä johtui väärästä väristä. Jos näkisi keltaista kaiken sen mustan sijaan, hän olisi varmasti paljon aurinkoisempi.

Äsken mustaa oli tarvittu, koska hän oli pukenut ylleen alusvaatteet. Ne samat, jotka Anselmi tänään riisuisi. Ja aina kun hän ajatteli rakastelua Anselmin kanssa, mieleen palautui hänen edellinen kertansa. Aada tiesi, että hän ei saisi ajatella niitä hetkiä. Eikä saisi tuntea ajatusten mukanaan tuomaa himoa. Se yksi oli saattanut pettää hänet mitä ikävimmällä tavalla, mutta hänen tyhmä, heikko vartalonsa ei suostunut sitä ymmärtämään, vaan kuumeni induktioliettä nopeammin aina kun hän yritti miettiä mitään seksiin liittyvää. Ja kuinka paljon Aada oli joutunut aihetta miettimäänkään. Koko yllätysviikonloppu epäilytti häntä suuresti, hänen omien tekojensa ja edellisen sunnuntain takia. Ne pari suudelmaa Anselmin kanssa olivat olleet niin vaisuja, intohimottomia ja tylsiä. Ja hänen pitäisi muka pystyä tänä iltana muuhunkin, päätään pudistellen Aada tarkisti, että kaikki tarvittavat kirjat olivat laukussa. Eihän hänellä mitään hätää ollut, kyllä hän saisi itsensä kiihottuneeksi, sulkisi vain silmät ja ajattelisi sitä toista poikaa. Aada laskeutui portaita nauraen, koska ei jaksanut enää, tai ainakaan juuri nyt, murehtia.

Koulupäivän tunnit kuluivat loppuun pelottavan nopeasti. Enää vartti ruotsin opiskelua, sitten bussilla kotiin ja lähes heti sen jälkeen Anselmi tulisi hakemaan häntä.

Aada oli ehtinyt hetken kuvitella, että voisi kokonaan jättää sen yhden taakseen Venlan paljastaman häviön myötä, mutta se oli ollut toiveajattelua. Ihan sitä samaa utopiaa, kun hän oli luullut, että saisi perjantaihin mennessä tsempattua itsensä valmiiksi, mutta nyt ajan umpeutuessa hän tunsi vain puhdasta paniikkia. Hän oli harkinnut kieltäytymistä, olihan hänellä siihen oikeus, mutta Aada tiesi, että sitä hän ei tekisi. Kieltäytymisellä hän saisi vastaansa vain kysymyksiä, joihin ei voinut vastata ja toisaalta suostumisella hän saisi itselleen ostettua lisää aikaa. Aada tajusi kuulostavansa siltä kuin hän joutuisi tekemään jotain kamalaa, kuten työntämään nuppineuloja kynsiensä alle, mutta ei asia niin ollut. Erääseen tiettyyn viikonloppuun asti seksi Anselmin kanssa oli ollut ihan mukavaa, eikä lähelläkään mitään rangaistusta. Ja ainahan Aada voisi yllättyä, ehkä kaikki olisi nyt toisin kuin viime sunnuntaina. Hyvin pieni ehkä.

Kellon soitto sai Aadan hätkähtämään, vastahakoisesti hän pakkasi kirjansa laukkuun ja poistui viimeisten joukossa luokasta. Venla kääntyi hänen puoleensa ja hymyili innostuneesti.

- Kohta se alkaa. Joko sua jännittää? Osaatko yhtään arvella mihin Anselmi vie sut?

- Ei aavistustakaan, Aada sanoi vaisusti, mutta se ei Venlan intoa latistanut.

- Sulla on ehkä maailman romanttisin poikaystävä, oon pikkuisen kateellinen.

Aada hymyili ohuesti. Hän oli joutunut kertomaan suunnitelmistaan Venlalle, koska tämä oli pyytänyt häntä elokuviin täksi illaksi. Siitä lähtien hän oli joutunut kuuntelemaan ihailua Anselmista. Ja olisihan tämä ollut ihanaa, romanttista ja mitä vielä, jos hän olisi edes hitusen mukana tunnelmassa. Eikä tällainen hermostunut pelkuri, joka ajatteli liikaa.

Kotona hän ehti vain syödä välipalan ja hakea yöpymislaukkunsa yläkerrasta, kun ovikello jo soi. Se on menoa nyt, Aada nielaisi hätäisesti ja avasi oven. Hän ei ehtinyt edes tervehtiä, kun Anselmi oli jo harpannut kynnyksen yli, painanut hänet vasten eteisen seinää ja suuteli niin, että Aada pelkäsi ilman loppuvan.

- Sori, mä vaan olen niin innoissani sun näkemisestä, Anselmi henkäisi, kun antoi viimein Aadalle tilaa.

Aada nyökytteli ja keskittyi hiljaisena paikkaamaan happivajetta. Hän alkoi epäillä, että he eivät pääsisi edes perille asti ennen kuin Anselmi haluaisi ensimmäisen kerran, niin kiihottuneelta tämä oli äsken tuntunut.

- Lähdetään äkkiä, niin ehditään nopeammin perille, Anselmi sanoi kuin lukien Aadan ajatukset.

Jälleen hän vain nyökkäsi, otti laukkunsa ja suuntasi ulos. Anselmi käveli nopeasti kuljettajan paikalle, ja Aada aukaisi itse etuoven. Oliko Anselmi koskaan aukaissut hänelle ovea? Ei hän sitä aiemmin ollut huomannut tai kaivannut, mutta… Mustaa. Mustaa. Mustaa.

Aada istui, eikä hän ehtinyt edes saada ovea kunnolla kiinni, kun Anselmi lähti jo peruuttamaan. Ärtyneenä hän vilkaisi poikaa, mutta tämä ei ollut huomannut mitään.

- Onko ajomatka pitkä? Aada kysyi, kun oli saanut turvavyön kiinni.

- Ei onneksi, reilu puoli tuntia.

Vaan. Oli Aadan ensimmäinen ajatus, mutta ei hän tietenkään sanonut mitään. Anselmi alkoi innostuneena selittää edellisen pelin tapahtumia, joten Aada sai keskittyä tuijottamaan auton alle katoavaa katua. Milloin he olivat edellisen kerran puhuneet jostain muusta kuin jääkiekosta, tenniksestä tai koulusta?

Aada havahtui ärtyneenä ajatuksissaan. Hän oli täällä pelastamassa parisuhdettaan, ei ajamassa sitä entistä huonompaan jamaan. Ja ei kai Anselmia voinut tästä syyttää, olihan hänellä suu, jolla kysyä jotain muutakin.

- Mistä kappaleesta sinä pidät tällä hetkellä eniten? Aada kysyi, kun Anselmi piti pienen tauon keskittyessään kääntymään vasemmalle.

- "Salil eka salil vika" tietysti, Anselmi virnisti.

Niinpä tietysti. Jostain syystä Aadan soittolistalle oli noussut Musea. Bändin musiikki oli niin vaikuttavaa, että lähes aina hän pystyi vain kuuntelemaan, mielessä ei ollut mustaa tai mitään muutakaan.

- Ja sitten Lippe syötti taaksepäin mulle ja…

Anselmi jatkoi selitystään siitä mihin oli jäänyt, ennen kuin Aada oli yrittänyt keskustella jostain muustakin. Tyttö siis luovutti heti alkuunsa ja katseli Anselmin sivuprofiilia loppumatkan. Vaalea tukka alkoi kihartua latvoista, Anselmi oli unohtanut taas käydä parturissa. Nenässä oli pieni kyömy murtumisen jäljiltä, suu kävi koko ajan. Kaikkiaan hän näytti hyvältä, luotettavalta.

Auton vauhti alkoi hidastua ja Aada vilkaisi ympärilleen. Kallioita, mökki ja meri. Ei muita ihmisiä, eikä mitään tekemistä. Hetkeksi unohtunut jännitys palasi rysähtäen. Anselmi sammutti auton ja vilkaisi häntä odottavana.

- No?

- Näyttää aika karulta, Aada totesi rehellisesti.

- Mä halusin meille jotain simppeliä, ei mitään mikä häiritsisi. Tää on yhden kaverin paikka, sisältä tuo mökki on tosi hieno, ja täällä me saadaan olla ihan rauhassa, Anselmi selitti innoissaan ja suikkasi suukon Aadan poskelle ennen kuin nousi ylös autosta.

Aada seurasi tätä vähemmän energisesti. Mereltä tuuli navakasti, ja kuiva keltainen ruoho taipui sen tahdissa. Käppyräisiä mäntyjä kasvoi heidän takanaan. Punaisen mökin täytyi olla vanha, sillä enää ei näin lähelle merta saanut rakentaa.

Anselmi oli ollut oikeassa, rakennus oli sisältä hieno. Iso tupakeittiö, pieni makuusoppi ja parvi oli kokonaan uudistettu, kuitenkin vanhaa kunnioittaen, ja meriteema näkyi kaikkialla. Anselmi heitti urheilukassinsa sängyn viereen ja palasi halaamaan Aadaa. Tyttö yritti väistää innokkaita huulia, sillä hän oli vasta heittänyt kenkänsä pois, mutta ei takkiaan.

- Odota hetki, hän pyysi ja avasi nappeja.

Anselmi astui puoli askelta taaksepäin ja katsoi häntä odottavasti pää kallellaan. Huolellisesti Aada napitti takkinsa auki ja asetti sen oven vieressä olevaan naulakkoon. Samalla hän sipaisi hiuksiaan sileämmäksi. Anselmi rynttäsi oman takkinsa naulaan ja oli jälleen kiinni Aadassa. Nopeat kädet ehtivät paidan alle, tuntui, että Anselmin huulet olivat joka puolella hänen kasvojaan. Aada värähti Anselmin kylmiä sormia vatsansa lämpimällä iholla. Koko touhu alkoi jälleen epäilyttää Aadaa. Liian paljon, liian nopeasti.

- Anselmi, voidaanko me syödä ensin? Aada kysyi.

- Odota viisi minuuttia, hän mutisi ja kädet jatkoivat kopelointia.

Pikemminkin kaksi, Aada mietti ja perääntyi.

- Minulla on nälkä.

- Mulla olis sulle kyllä jotain suuhunpantavaa, Anselmi vastasi ja iski silmää, tuli taas lähemmäksi.

- Älä viitsi olla ällöttävä.

Anselmi huokaisi syvään, katsoi hetken lattiaa ja sanoi sitten:

- Hyvä on, syödään ensin. Arvaa mitä meinasin kokata sulle?

- Kanakastiketta ja pastaa?

Anselmi nyökkäsi pontevasti ja siirtyi jääkaapille. Arvaaminen oli ollut helppoa, sillä se oli ainut ruokalaji, jonka Anselmi osasi valmistaa.

- Haluatko apua? Aada tarjosi.

Yhdessä puuhailu voisi olla juuri sitä mitä he tarvitsisivat.

- Kyllä mulla on homma hoidossa, Anselmi vastasi ja laski jo vettä kattilaan.

Aada istuutui pöydän ääreen ja jäi katselemaan Anselmia. Hänen aikansa alkoi todella olla lopussa, eikä hän vieläkään tuntenut halua. Anselmin innokkuus vielä pahensi asiaa. Tasaisesti ajatuksiin nousevia epäilyksiä Aada ei halunnut edes huomioida. Kuului sihahdus kun Anselmi kippasi broilerit kuumalle pannulle paistumaan. Ei Aadalla oikeasti ollut nälkä ja paistuvan lihan haju vähän ellotti häntä.

- Missä täällä on vessa? Aada kysyi ympärilleen vilkaisten.

- Ulkona, portailta vasemmalle lähtee polku. Ei se ole kovin kaukana.

Aada katsoi Anselmia epäuskoisena. Ulkohuussi tästä yhtälöstä vielä puuttuikin. Aada nousi ylös, pukeutui ja asteli hiljalleen hämärtyvään iltaan. Hän huomasi heti portailta pienen punaisen rakennuksen nököttämässä kallion suojissa. Aada käveli puoleen väliin polkua ja jäi tuijottamaan merta. Aaltojen tasainen vellonta tyynnytti hänen mielensä.

Vastahakoisesti Aada lähti takaisin kohti mökkiä, ennen kuin Anselmi tulisi ihmettelemään mihin hän oli jäänyt. Sisällä Anselmi oli juuri valuttamassa pastaa ja katsoi ilahtuneesti Aadaa.

- Just sopivasti, ruoka on jo valmista.

Pöytään oli katettu lautaset ja viinilasit. Aada katsoi ilahtuneena valkoviinipulloa, ehkä pieni rentoutus oli se mitä hän tarvitsi. Tai pikemminkin se ensimmäinen känni.

Aada istui takaisin pöydän ääreen, ja Anselmi nosti kattilat pöytään. Hän nyökäytti Aadaa ottamaan ensin, ja haluttomasti tyttö kauhaisi lautaselle simpukkapastaa ja kanakastiketta.

- Mikä on päivän maku?

- Mustapekka, Anselmi vastasi ja askaroi samalla viinipullon kimpussa.

Aada nyökkäsi. Anselmin kanakastike valmistui paistamalla broilerit ja lisäämällä joku maustettu ruokakerma sekaan, vähän suolaa ja ruoka oli valmis. Aada oli melko varma, että oli maistanut jokaista tarjolla olevaa makuyhdistelmää.

Kullankeltainen viini helmeili kauniisti lasissa, kun Anselmi kaatoi hänelle juotavaa.

- Meille ja tälle illalle, Anselmi kohotti lasiaan, kun oli saanut kaadettua itselleenkin viiniä.

Aada nosti omaa lasiaan varovasti hymyillen ja maistoi viiniä, kun Anselmi otti itselleen oikean jääkiekkoilijan annoksen ruokaa. Hän alkoi syödä ahnaasti, ja Aada nojasi käteensä katsellen Anselmia.

- Sullahan piti olla nälkä, Anselmi sanoi hetken kuluttua ja nyökkäsi merkitsevästi Aadan koskemattomaan lautaseen.

- Kyllä minulla onkin, Aada vastasi nopeasti. – Hyvää viiniä, puolikuivaa?

- Jotain italialaista, Anselmi vain kohautti harteitaan.

Aada tarttui haarukkaan ja maistoi, ihan sitä samaa mitä ennenkin. Kuten kaikki täällä.

- Mitä sinun vanhemmillesi kuuluu?

- Ei mitään ihmeitä, ihan sitä samaa. Nellillä on muuten poikaystävä.

- Oho, kuka?

- Joku Jimi, näin sitä viime viikolla, kun kävin kotona.

- Millainen hän on? Aada kysyi uteliaana Anselmin pikkusiskon ensimmäisestä poikaystävästä.

- Ihan perus, vähän hiljainen, mutta saattoi johtua siitä, että isältä irtosi taas tosi laadukasta läppää.

Aada naurahti.

- Muistatko? Anselmi kysyi ja katsoi häntä lämpimästi suoraan silmiin.

- Nuoripari ei varmaan ole vielä nähnyt toisiaan tarpeeksi ilman vaatteita, joten menkäähän saunaan siitä, Anselmi ja Aada lainasivat yhteen ääneen Anselmin isän sanomisia.

Nyt oli molempien vuoro nauraa. Anselmi jatkoi virnistellen syömistään, ja Aada tunsi lämmön vatsassaan, joka ei johtunut viinistä. Ensimmäistä kertaa vanha yhteys oli palannut, ja tästä se vain vahvistuisi. Aada alkoi tyytyväisenä syödä.

- Haluatko sinä lisää? Anselmi kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.

Suu täynnä ruokaa Aada vain pudisti päätään, joten Anselmi tyhjensi molemmat kattilat lautaselleen. Hän kaatoi molemmille viiniä, mutta katsoi sitten Aadaa varovasti:

- Vai olisitko halunnut vettä? Sähän et normaalisti ota kuin yhden lasillisen.

- En, Aada kiiruhti sanomaan. – Niin hyvää viiniä, että juon mielelläni toisenkin, hän pehmensi hätäilyään.

Hänen olonsa alkoi olla jo vähän rennompi, eikä toinen lasillinen ollut pahitteeksi. Aada työnteli viimeisiä ruuantähteitä lautasen reunalta toiselle, häneen ei mahtuisi enää palaakaan. Anselminkin lautanen alkoi olla lähes tyhjä, automaattisesti Aada vilkaisi oikealla puolella näkyvää sängyn päätyä ja tarttui sen jälkeen halukkaasti viinilasiin.

Anselmi kiitti, kantoi astiat tiskialtaaseen likoamaan ja tuli sen jälkeen pöydän viereen. Aada tarttui pojan ojennettuun käteen ja antoi johdattaa itsensä makuusoppiin.

Anselmi oli innokas, kaikessa kiihkeydessään jopa kömpelö. Aivan kuin hänelle olisi ilmestynyt kaksi kättä lisää, joilla kiskoa sekä omia että Aadan vaatteita pois. Aada makasi lamaantuneena paikallaan, poissa oli rentous ja yhteenkuuluvuuden tunne. Mitä hän oli tekemässä? Anselmi ei kiinnittänyt hänen jähmettymiseensä mitään huomiota, riuhtoi vain farkkujen nappia auki. Vetoketjun ääni muuten niin hiljaisessa mökissä herätti Aadaan.

- Anselmi, ei, Aada sanoi.

Mutta hän ei kuullut, tai välittänyt, keskittyi vain kiskomaan farkkuja pois Aadan lantiolta.

- Ei, Aada sanoi kovemmalla äänellä ja tönäisi Anselmia pois kimpustaan.

Hölmistyneenä Anselmi viimein käänsi katseensa häneen.

- Mitä nyt taas? tämä kysyi ääni täynnä syytöstä.

Aada räpytteli silmiään. Niin, mitä nyt taas?

- Jos vähän hitaammin, Aada ehdotti arasti.

- Sori, sä vaan olet niin pirun kuuma ja mä pahasti puutteessa, Anselmi naurahti nolona.

Noudatti kuitenkin Aadan pyyntöä, asettui tytön viereen ja suuteli pehmeästi. Liu’utti kättään hitaasti Aadan vartalolla ylös ja alas. Aada sulki silmänsä ja samalla torjutut muistot ryöpsähtivät esiin, eikä mustasta ollut nyt apua. Ehkä se johtui lihasmuistista tai jostain muusta, mutta Anselmin kosketus tuntui väärältä. Silmäkulmia polttelivat kyyneleet, ja kun Anselmin sormet siirtyivät pikkuhousujen vyötärönauhan alle, ensimmäinen nyyhkäisy karkasi Aadalta. Hän kierähti karkuun Anselmia ja jäi sängyn reunalle istumaan. Itku ravisteli koko vartaloa, ja Aada kietoi kädet ympärilleen, heijasi itseään varovasti.

- Aada, mikä sulle tuli? Aada? Anselmi kysyi hädissään ja kosketti varovasti hänen olkapäätään.

Aada ei jaksanut enää salailua ja kuiskasi:

- Minä petin sinua.

Ja kuka olisi uskonut, kertominen todella helpotti hänen oloaan. Sanoja hän ei enää saanut takaisin, eikä halunnutkaan saada. Itku ei hellittänyt, mutta olo keveni muuten.

- Mitä? Anselmi kysyi terävästi, mutta Aada ei pystynyt vastaamaan.

- Sano, että mä kuulin väärin. Et sä ole voinut pettää mua, Anselmi anoi.

Aada istui edelleen hiljaa, pää painuksissa. Näki Anselmin jalkojen peruuttavan kauemmaksi.

- Voi jumalauta, Aada, ei.

Anselmi kuului kävelevän kiivaasti edes takaisin. Varovasti Aada kurotti lattialta paidan ja pujotti sen ylleen. Hän kuivasi kyyneleet hihoihin ja kohtasi ensimmäistä kertaa tunnustuksensa seuraukset. Anselmi seisoi keskellä lattiaa, ylävartalo paljaana ja rinta tiiviisti kohoillen.

- Kuka se oli? hän tivasi, kun sai katsekontaktin Aadaan.

- Ei sillä ole väliä, Aada huokasi uupuneena.

- Ai ei ole väliä? Totta helvetissä sillä on. Kuka. Se. On? Anselmi kysyi uudestaan, entistä vihaisempana.

- Yksi poika, jonka minä tapasin bileissä, Aada vastasi.

Ehkä rehellisyys auttaisi edelleen.

- Bileissä, Anselmi korskahti. – Sinä siis panet jotain randomia bileistä pokattua jätkää ja samalla pihtaat minulta?

Aada värähti, Anselmi sai koko jutun kuulostamaan niin likaiselta. Eikä hän ollut ikinä nähnyt Anselmia niin raivoissaan.

- No, onko sillä isompi kuin mulla? Vai onko se parempi sängyssä? Häh, miksi mä en enää kelvannutkaan?

Aada puraisi vaivaantuneena alahuultaan. Ei hän voisi sanoa mitään, Anselmin oli varmaan parasta antaa päästää höyrynsä rauhassa pihalle.

- Kerro nyt, kun kerran aloitit, Anselmi yllytti ja haroi hiuksiaan.

- Ei siinä ole mitään kerrottavaa.

- Missä te naitte? Teillä kotona? Sun sängyssä? Ilmankos sua ei viime sunnuntaina huvittanut, Anselmi jatkoi kiihtyneenä.

- Anna olla, ei niillä yksityiskohdilla ole mitään väliä, Aada sanoi hiljaisella äänellä, vastakohtana Anselmin pauhaamiselle.

- Ai ei ole? Totta helvetissä on. Mikä sai sut pettämään mua? Luuletko, että mulla ei olis vientiä? Jumalauta, kultajuhlissa mä olisin saanut ihan kenet tahansa, eikä tarjoajista todellakaan ollut pula, mutta minä toistelin kaikille, että mulla on maailman paras tyttöystävä, enkä voisi ikinä pettää sitä. Ikinä. Ja nyt, voi saatana.

Anselmi alkoi jälleen kävellä edestakaisin sinivalkoisella räsymatolla, jokainen lihas tämän ylävartalossa oli jännittynyt. Tukahdutettu raivo sai Aadan pelkäämään.

- Minä olen pahoillani, hän vain kuiskasi.

- Miksi sä teit sen? Anselmi pysähtyi ja katsoi häntä jälleen suoraan silmiin. Vaativasti, armottomasti.

- Tehty mikä tehty, en minä halua loukata sinua enempää.

- Kerro, Anselmi äyskähti.

Aada nielaisi peloissaan, kun Anselmi astahti lähemmäksi.

- Minä… En tiedä. Minä olen yrittänyt miettiä miksi, mutta en minä tiedä. Se oli jännittävää, uutta ja minä unohdin meidät ihan täysin.

Hän asetteli varovasti sanansa. Liikkui lähellä totuutta, mutta Anselmia suojatakseen jätti tunnustamatta paljon. Hän oli halunnut Miskaa enemmän kuin ketään koskaan, ei ollut välittänyt pätkääkään Anselmista tai tämän tunteista, seksi oli ollut sekoitus ilotulitusta ja maanjäristystä, Miska niin paljon taitavampi ja Aada olisi ollut valmis jättämään Anselmin Miskan puolittaisesta sanasta. Mutta ei Anselmin tarvinnut tietää mitään näistä, Aadaa hirvitti jo nyt nähdä kuinka syvästi hän oli tätä loukannut.

- Uutta ja jännittävää, Anselmi sylkäisi inhoten. – Ei vittu, hän sadatteli ja painui suoraan ovesta ulos.

Sukkasillaan, ilman takkia tai edes paitaa. Aada jäi istumaan paikoilleen, tuijotti hiljaisena kiinni paiskattua ovea. Hän oli aikonut pysyä hiljaa ikuisuuden. Hetki sitten kertominen oli tuntunut hyvältä idealta, mutta nyt hän ei ollut varma. Kyllä, hänen olonsa oli tunnustamisen myötä helpottunut, mutta Anselmin reaktion näkeminen oli saanut hänet katumaan. He eivät olleet ikinä riidelleet, jotain pientä kinaa ja väittelyä oli ollut aiemmin, mutta ei mitään tällaista. Aada ei edes uskonut, että Anselmi pystyisi tuollaiseen raivoon.

Ovi kävi ja Aada tunsi kylmän viiman jaloissaan ennen kuin hän uskalsi katsoa Anselmia. Tämä tuijotti häntä niin halveksuvasti, että Aada tunsi kyyneleiden kihoavan takaisin silmäkulmiin.

- Anteeksi, hän kuiskasi.

- Turpa kiinni, Anselmi ärähti ja kulki hänen ohitseen keittiönpöydän ääreen.

Siellä hän joi viiniä suoraan pullosta, Aada seurasi hiljaisena kuinka pullon sisältö hupeni.

- Sun olis paras häipyä täältä, hän sanoi pullon tyhjennettyä.

Aada tuijotti häkeltyneenä leveitä hartioita ja voimakkaita selkälihaksia, iho oli selvästi kananlihalla.

- Minä ajattelin, että voisimme vielä puhua, Aada ehdotti varovasti.

- Huora. Jakorasia. Helvetin lutka. Idiootti kyrvänimijä. Horatsu, Anselmi luetteli ja kääntyi katsomaan Aadaa. – Siinä aika pitkälle kaikki mitä mä haluan sulle sanoa, voin vielä jatkaa, jos haluat, Anselmin ääni oli niin kylmä, että Aadaakin alkoi paleltaa.

- Ehkä minä ansaitsin tuon, hänen hiljainen äänensä ja poskille valuvat kyyneleet eivät pehmentäneet tippakaan Anselmin ilmettä.

 - Miksi sä tulit?

Hän pyyhki kyyneleitä ennen vastaamista.

- Minä niin halusin saada tämän vielä toimimaan, Aada sanoi ja viittoi ilmaa heidän välillään, vaikka hänelle oli jo valjennut, että hän ei halunnut enää mitään, mitä Anselmilla oli tarjolla.

- Tämä, Anselmi aloitti ja ivaten matki Aadan käsiliikkeitä. – Ei tule ikinä toimimaan. Mä olen pitänyt sua viisaana, mutta et sä niin fiksu taida ollakaan, joten sanon nyt vielä selvästi: minä haluan erota. Tämä on loppu.

Jälleen ne pilkalliset käsiliikkeet.

- Onko sinun pakko olla niin ilkeä? Aada kysyi.

Kyllä hän jotain lokaa oli ansainnut, mutta ei tätä jatkuvaa nälvimistä.

- Sinä petät minua, ja minä olen se ilkeä? Vittu, sä oot uskomaton tyyppi, Anselmi alkoi jälleen kiihtyä.

Aada nousi seisomaan, tätä hänen ei enää tarvinnut kuunnella, joten hän etsi kännykkänsä ja valitsi taksikeskuksen numeron. Jostain syystä hän ei uskaltanut kääntää selkäänsä Anselmille. Aada tuijotti lattiaa Anselmin jalkojen edessä ja odotti linjan aukeamista.

- Aada Salokannel iltaa, tilaisin taksin… - Mikä tämän osoite on? hän kysyi Anselmilta.

- Mistä minä tiedän, Anselmi sanoi, vaikka tästä näki selvästi, että tämä valehteli.

- Sano nyt, Aadakin alkoi ärsyyntyä.

- En minä tiedä, hän edelleen väitti pilkallinen hymy huulillaan.

- Anteeksi, minä soitan kohta uudelleen, Aada sanoi taksikeskuksen naiselle ja lopetti puhelun.

- Todella lapsellista, hän ärähti Anselmille, samalla kun etsi puhelimestaan kartan paikannusta.

Poika vain tuijotti häntä ilmeettömästi, kädet taskuissa. Aada sai osoitteen selville ja tilasi taksin. Mökkiin laskeutunut hiljaisuus oli syvää ja ahdistavaa. Aada otti laukkunsa, onneksi hän ei ollut vielä ehtinyt purkaa sitä. Hän istahti neuvottomana ikkunan edessä olevalle sohvalle, toivottavasti kyyti tulisi pian.

- Terve, mitkäs oli tämän illan suunnitelmat?

Anselmin ääni sai Aadan hätkähtämään, hän vilkaisi varovasti pojan suuntaan ja huomasi tämän puhuvan puhelimessa.

- Niin piti, mutta tuli pieni muutos suunnitelmiin. Nyt tarviisin kännin ja kiimaisia naisia, miltäs kuulostaa?

Aada tiesi, että Anselmi yritti loukata häntä mahdollisimman paljon, mutta ajatus Anselmista tänä iltana jonkun toisen kanssa ei tuntunut oikein miltään. Kai hänen olisi pitänyt olla järkyttynyt tai jotain muuta, mutta asia ei häntä vaivannut. Aada oli tainnut siirtyä jo henkisesti paljon enemmän eteenpäin, kun oli uskaltanut itselleen tunnustaa.

- Se oli levitellyt haarojaan muillekin kuin mulle, joten mä olen vapaa tekemään mitä haluan ja kenen kanssa haluan.

Puna levisi kaikesta huolimatta Aadan poskille. Anselmi olisi voinut eron yksityiskohdat puida niin, ettei hän olisi ollut kuulemassa.

- Äh, uutta matoa koukkuun, ei se saalis tästä ainakaan pahemmaksi mene, Anselmi totesi karskisti ja katsoi suoraan Aadaan.

Hän ei väistänyt katsetta. Aada oli yrittänyt olla ymmärtäväinen ja ottaa vastaan Anselmin kiukun, mutta hänenkin sietokyvyllään oli rajat, ja nyt ne olivat lähellä.

- Mä olen tässä jo juonut, joten en uskalla enää lähteä ajamaan. Me varmaan voitaisiin bilettää täällä mökillä? Vai pitääkö mun hankkiutua kaupunkiin?

Anselmi naurahti jollekin puhekumppaninsa sanomisille.

- No, lastaahan viinat ja kottaraiset kyytiin ja aja tänne, niin otetaan ilo irti elämästä, Aivan, aivan, mä jään odottelemaan teitä.

Anselmi kolautti puhelimen pöydälle ja kääntyi katsomaan Aadaa.

- Kalle tulee tänne joidenkin tyttöjen kanssa, meillä on bileet.

- Aha.

- Niin, että saan mä tänä yönä sittenkin pillua.

Aadaa alkoi jo hymyilyttää Anselmista kumpuava loukatun pikkupojan uhmakkuus.

- Se on hyvä.

- Eikö sua yhtään häiritse asia? Anselmi yllättäen kysyi.

- Tiedätkö ei, ei yhtään, Aada sanoi ja nousi seisomaan.

Hän sai rauhassa pukea takin ja kengät. Ovella hän vielä kääntyi katsomaan Anselmia.

- Olen pahoillani, että loukkasin sinua. Sinä olit kuitenkin erinomainen ensimmäinen poikaystävä, anteeksi, että se päättyi näin, Aada vielä sanoi.

Tuntui hyvältä päättää tämä rauhallisesti, aikuismaisesti, eikä vajota Anselmin tasolle. Anselmi tuijotti häntä jälleen ilmeettömänä, ei sanonut eikä liikkunut, joten Aada astui ulos ja sulki oven takanaan.

Ilta oli kylmä ja väristen hän käveli Anselmin auton luo. Taivas oli pilvetön ja lukemattomat tähdet tuikkivat hänen yläpuolellaan. Aada tunki käsiä syvemmälle taskuihinsa, äskeinen yhteenotto väsytti. Hän halusi vain kotiin ja omaan sänkyyn. Ehkä hän joskus jaksaisi miettiä, miksi ainut tunne ensirakkaudesta eroamisen jälkeen oli huojentuneisuus.

Osa 9 

Veto(voimaa), osa 7

Sade vihmoi olohuoneen isoihin ikkunoihin, meri ja taivas olivat lähes samaa harmaan sävyä. Aada ei nähnyt tätä, vaikka katseli pihalle. Hermostuneena hän hipelöi laivastonsinisen villapaidan helmaa. Anselmi olisi kohta täällä. Käyttäydy normaalisti, käyttäydy normaalisti, Aada hoki mielessään ja toivoi pystyvänsä siihen.

Ovikello soi ja Aada riensi ovelle. Eteisessä hän pysähtyi hetkeksi, henkäisi syvään ennen kuin aukaisi oven. Anselmin kasvoille nousi leveä hymy heti, kun hän näki Aadan. Tyttö sai hymyiltyä vastaukseksi hieman vaisummin, epämääräinen pala oli noussut kurkkuun. Anselmi harppasi kynnyksen yli ja veti hänet halaukseen. Aada sulki silmänsä, painoi otsansa vasten viileää takkia ja sai sadepisaroita iholleen.

- Vihdoinkin, Anselmi mutisi hänen hiuksiinsa ja puristi häntä vielä tiukemmin itseään vasten.

Aada ei pystynyt puhumaan, yritti saada hengityksensä kulkemaan tasaisesti, kun syyllisyys löi hänen ylitseen entistä suuremmalla voimalla. Mitä hän olikaan mennyt tekemään?

Anselmi päästi irti ja riisui takkiaan. Aada kääntyi nopeasti ympäri, piti katseensa tiukasti lattiassa lähtiessään kohti olohuonetta. Hänellä olisi vain muutaman askeleen verran aikaa saada tunteensa kuriin ja itsensä normaaliksi. Hän oli juuri aikeissa istua sohvalle, kun Anselmi pyöräytti hänet ympäri ja suuteli. Aadan ensireaktio oli paniikki ja hän aikoi tönäistä pojan kauemmaksi, mutta sai viime hetkellä liikkeensä pysäytetyksi ja vain painoi kätensä Anselmin rinnalle. Vasten lihaksia ja lämpöä, jotka olivat niin tuttuja, mutta nyt jotenkin vieraita. Aada vastasi suudelmaan, värähti, kun tunsi Anselmin kielen hipaisevan omaansa. Tämä on normaalia, tämä on normaalia, tämä on… Latteaa. Aada pelästyi omia ajatuksiaan ja räväytti silmänsä auki. Samalla Anselmi vetäytyi irti ja kohtasi hänen katseensa.

- Tuota minä kutsun kunnon tervetulotoivotukseksi, Anselmi virnisti ja istui.

Aada nielaisi vaivautuneena. Eikö tämä huomannut mitään? Oliko äskeinen ollut Anselmin mielestä hienoa? Hänkin istui, sillä jalat alkoivat tuntua jotenkin heikoilta. Anselmi kiersi kätensä hänen ympärilleen, mutta Aada tuskin huomasi sitä. Hän yritti muistella heidän aikaisempia suudelmiaan, mutta tuntui kuin niiden edessä oli verho. Hän ei muistanut. Hän vain vertaili. Aada puristi kynnet kämmeniinsä, kuin rangaistakseen itseään. Tälle tielle hän ei lähtisi alkuunkaan. Anselmi oli tässä, hänen vierellään. Se, jota hän rakasti ja tarvitsi. Mitään muuta ei ollut olemassakaan.

Anselmi selitti jotain jääkiekosta, mutta Aada ei jaksanut kuunnella. Tästä hän ei tuntenut syyllisyyttä, sillä hän ei ollut koskaan aiemminkaan jaksanut kovin tarkkaan kuunnella Anselmin selostuksia peleistä tai harjoituksista. Aada hymyili pienesti, tämä oli viimeinkin sitä normaalia mitä hän oli odottanut. Helpottuneena Aada nojasi päätään Anselmin olkaan, katseli ulos ja ynähteli sopivaan väliin. Pian hän kuitenkin liikahti, haki parempaa asentoa, mutta ei tuntunut löytävän sitä. Hän oli sopinut paremmin… Jälleen Aada löysi itsensä aloittamasta vertailua ja keskeytti ajatuksensa heti alkuunsa. Välillä hänestä tuntui, että hän oli siirtynyt elämään Harry Potterin maailmaan. Nyt hänenkin elämässään oli Hän-joka-jääköön-nimeämättä.

Aadan ajatukset katkesivat, sillä Anselmin käsi oli lähtenyt seikkailemaan hänen vartalollaan. Käsi liukui hitaasti käsivarren yli, nousi rinnalle ja puristi sitä omistajan elkein. Aada selkäranka muuttui rautakangeksi ja hän tuijotti tiukasti eteenpäin, yritti hillitä itseään, ettei säntäisi karkuun. Lämmin hengitys tuntui korvassa ja siirtyi alas, kun Anselmi suuteli hänen kaulaansa.

- Äiti tulee kohta kotiin, Aada totesi vaikeana. Ja toivoi sen olevan totta.

- No, mennään sun huoneeseen.

- Mutta hän on silti kotona.

- Laitetaan ovi lukkoon ja ollaan hiljaa, Anselmi suostutteli.

Ihan kuin he olisivat milloinkaan ääntä pitäneet, toista se oli… Aadan ajatukset ehtivät melkein kielletylle alueelle, mutta nopeasti hän sai itsensä takaisin ruotuun.

Hän kääntyi niin, että tavoitti Anselmin katseen. Siniset silmät tulvivat halua. Aada nielaisi peloissaan, hänen pitäisi suostua, mutta siihen hän ei pystyisi. Aada tarvitsi vielä aikaa. Hänen täytyisi uudelleen tottua Anselmiin, saada ajatuksensa kuriin ja jotenkin päästä eroon tästä vääryyden tunteesta, jonka syyllisyys aiheutti. Tai Aada oli valmis uskomaan ja toivomaan koko sielullaan ja ruumiillaan, että sen aiheutti syyllisyys, eikä mikään muu.

- Onko kaikki hyvin? Anselmi kysyi.

Aada räpytteli hämmentyneenä silmiään, kuinka kauan hän oli taas miettinyt vain omiaan. Hän hymyili pakotettuna ja totesi:

- Tietysti on, nyt kun sinä olet täällä.

Samassa ovi kolahti, ja Aada kiiruhti helpottuneena ylös sohvalta. Äidin askeleet kuuluivat jo keittiöstä, joten Aada riensi sinne jättäen hölmistyneen Anselmin istumaan.

- Hei, minä vain puran ostokset nopeasti ja lähden sitten vaikka kävelylle, niin saatte olla rauhassa, äiti sanoi kauppakassia tyhjentäessään.

- Ei sinun tarvitse mihinkään lähteä. Keitetäänkö kahvit ja juodaan ne yhdessä? Aadan ääni oli kovin anova. Hän ei halunnut jäädä Anselmin kanssa nyt kahden.

Reija katsoi jääkaapin luota tytärtään arvioivasti, yritti varmasti miettiä sitä mitä Aada jätti kertomatta, mutta ei kuitenkaan kysynyt mitään.

- Hyvä on, jos sinä sitä haluat, hän nyökkäsi ja laittoi vielä porkkanapussin vihanneslaatikkoon.

Aada meni kiitollisena lataamaan kahvinkeitintä, kun äiti siirtyi täyttämään kuivakaappia.

- Onkohan Anselmilla nälkä? Reija kysyi tuore leipä käsissään.

Aada vilkaisi pussia, onneksi se ei ollut Hauhon limppua. Hän peruutti olohuoneen ovelle, Anselmi istui edelleen sohvalla, viljanvaaleat hiukset olivat valahtaneet silmien peitoksi, kun tämän huomio oli kiinnittynyt kännykkään.

- Keitän meille kahvia, haluatko sen kanssa jotain syömistä? Aada kysyi.

Anselmi katsoi häntä pettyneenä ja mutisi voivansa ottaa jotain. Aada nyökkäsi luoden samalla poikaan syyllisyyttä tihkuvan hymyn.

Äiti oli kadonnut keittiöstä jonnekin, joten Aada alkoi kattaa pöytää. Perhanan muistot pyrkivät jälleen esiin, joten Aada valikoi huolellisesti kahvikupit ja lautaset, jätti mukit täysin huomiotta. Kaikki joisivat kahvia eivätkä teetä, joten silläkin osin hän oli kuivalla maalla. Kantaessaan leivän päällisiä esille hän vain yritti olla ajattelematta. Muistelematta. 

Hän jopa näki niin paljon vaivaa, että etsi kaapista servietit ja taitteli ne huolellisesti lautasten reunan alle. Mitä tahansa puuhaa, ettei tarvitsisi palata takaisin Anselmin tutkivan katseen alle.

Kahvi oli tippunut ja Aada kaasi sitä valkoisiin kuppeihin. Hän huikkasi kaiken olevan valmista, ja pian sekä Anselmi että äiti tulivat pöytään. Anselmi istui hänen viereensä, ja äiti meni pöydän toiselle puolelle. Aada käänsi katseensa ulos, kun Anselmi alkoi tehdä ensimmäistä voileipää. Tälläkin pojalla oli pohjaton ruokahalu.

Reija aloitti kevyen keskustelun Anselmin kanssa, mutta Aada ei pystynyt keskittymään siihen. Tämän tästä hän sai itsensä kiinni pihalle tai kahvikupin pohjalle tuijottamisesta, hän uskalsi tuskin vilkaistakaan Anselmia. Ja ajatukset, perhanan ajatukset vain pyörivät ja kieppuivat. Eivät jättäneet rauhaan, mutta eivät suostuneet asettumaankaan.

Ehkä tämän ei kuulunutkaan olla helppoa, hän oli sentään tehnyt hirveän teon Anselmia kohtaan, joten oli vain oikein, että hän kärsi. Aada siirtyi sallittuihin muistoihin. Anselmi oli ollut se palanen, joka oli tilkinnyt tenniksen luopumisesta aiheutunutta aukkoa. He olivat tavanneetkin juhlallisuuksissa, jossa maakunta oli palkinnut menestyneimpiä nuoria urheilijoitaan viime syksynä. Anselmi oli vasta murtautumassa huipulle, mutta Aada jo tehnyt päätöksen lopettamisesta. Anselmi ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi hän oli luopunut pelaamisesta, sillä hän omistautui täysin jääkiekolle. Usein liiankin paljon. Jos Anselmi olisi suonut hänelle enemmän aikaa, hän ei olisi mennyt niihin bileisiin, eikä olisi tavannut…

Niin mitä hän olikaan miettimässä? Aivan, se juhlatilaisuus. Se oli kyllä liian hieno nimitys kaupungintalolla järjestetylle tunnille. Kaupunginjohtaja Huttunen oli pitänyt puheen, lapsille ja nuorille oli jaettu kunniakirjat ja lopuksi oli tarjoiltu kakkukahvit. Salokannel ja Saraste olivat seisoneet palkintojonossa vierekkäin, ja Anselmi oli mutissut puoliääneen huomioita Huttusen puheesta. Aadalla oli ollut täysi työ pitää naamansa peruslukemilla. Aada oli ilahtunut, kun Anselmi oli tullut juomaan kahvinsa hänen viereensä ja vielä enemmän, kun poika oli pyytänyt häntä ulos. Eniten hän oli pitänyt siitä, että Anselmi oli kohdannut hänet aivan normaalisti. Ei mitään säälittäviä pokauslaineja, ei mykkää tuijotusta tai likaisia silmäyksiä. Ja siitä se sitten oli lähtenyt.

- Aada?

Äidin ääni repäisi hänet irti muistoista, jotka olivat saaneet pienen, aidon hymyn hänen kasvoilleen.

- Anteeksi?

- Sanoin, että Anselmin suunnitelma kuulostaa hienolta. Eikö sinustakin?

Aada vilkaisi äitiä ja Anselmia, molemmat katsoivat häntä odottavasti. Ehkä hänen olisi kannattanut kuunnella vähän paremmin.

- Mikä suunnitelma? hän kysyi varovasti.

Reijan ilme vaihtui moittivaksi, Anselmin joksikin selittämättömäksi.

- Minä järjestän sinulle ensi perjantaiksi yllätyksen, tulen hakemaan iltapäivästä ja tuon sinut lauantaina kotiin, Anselmi mutisi.

Aada puraisi vaivautuneena alahuultaan. Tämä se vielä puuttui. Anselmilla oli tapana järjestää pieniä ja isompia juttuja hyvittääkseen jääkiekon aiheuttamaa pulaa yhteisestä ajasta. Aada oli saanut koruja ja kukkia, viettänyt öitä hotellissa, laivalla, kylpylässä ja laskettelukeskuksessa. Öitä, joiden aikana oli tehty muutakin kuin nukuttu. Paniikki alkoi nostaa päätään, Aadalla oli alle viikko aikaa saada halunsa jälleen heräämään.

- Sehän kuulostaa kivalta, Aada sai sanottua.

Kivalta, et sitten yhtään vähättelevämpää ilmaisua keksinyt, Aada moitti itseään. Hänen ei tarvinnut katsoa Anselmiin, sen saattoi tuntea kuinka hiushalkeamana alkanut särö heidän välillään kasvoi.

- Mun täytyy lähteä, iltatreenit odottaa, Anselmi sanoi.

Äiti lupasi huolehtia pöydän siivoamisesta, joten pää painuksissa Aada seurasi Anselmia eteiseen. Siellä hän sai kohdata Anselmin merkitsevän katseen.

- Tämä ei ollut sitä mitä mä odotin, poika töksäytti.

Aada kiemurteli katseen alla, kosketti varovasti Anselmin käsivartta.

- Anteeksi, että tämä meni nyt näin.

- No, ei se mitään. Ensi viikonloppuna kukaan ei tule häiritsemään meitä.

Aada nielaisi jännittyneenä, hänen korviinsa tuo kuulosti enemmän uhkaukselta kuin lupaukselta, joksi se oli tarkoitettu. Anselmi väläytti tutun hymynsä, astui lähemmäksi ja kumartui ahnaasti suutelemaan Aadaa. Nyt häntä ei yllätetty, joten Aada ei halunnut juosta karkuun, mutta ei myöskään pysyä tässä ikuisuuden kuten… Tyttö puristi silmänsä tiukemmin kiinni ja yritti, todella yritti, päästä tunnelmaan ja unohtaa kaiken. Mutta Anselmi ei osannut suudella hänen mieltään sumeaksi, ei kai ollut koskaan osannutkaan.

- Palataan, Anselmi vielä toivotti ennen kuin lähti.

Aada nyökkäsi. Ovi kolahti kiinni ja hän huokaisi helpotuksesta. Tunsi siitäkin välittömästi syyllisyyttä. Ihan kuin se kuorma olisi tarvinnut enää yhtäkään kiveä. Raskain askelin Aada suuntasi yläkertaan. Hän heittäytyi sängylle, otti yöpöydältä kuulokkeet korviinsa ja antoi musiikin lohduttaa.

Voi Anselmi. Aada oli luullut, että kaikki olisi ratkennut, kun hän vain osaisi käyttäytyä normaalisti eikä paljastaisi pettämistään. Anselmi oli ollut täysin oma itsensä, Aada ei lähellekään sitä, eikä hän osannut sanoa milloin he olisivat taas se mitä ennenkin. Koska eihän yksi viikonloppu ollut voinut muuttaa häntä niin paljon, että suhde Anselmin kanssa olisi lopullisesti korjaamaton. Ja juuri siinä Aada päätti, sisuuntuneena, että vaikka se yksi oli saattanut vaurioittaa häntä, tämä ei saisi niin helposti tuhottua hänen ja Anselmin suhdetta.

Mieleen palasi se tammikuun ilta, kun Aada oli ollut katsomassa Anselmin peliä. Ottelun jälkeen Anselmi oli saattanut hänet linja-autoasemalle ja jäänyt varmistamaan, että Aadan bussi todella tulisi. Suuria lumihiutaleita oli leijunut taivaan täydeltä ja kevyet höytyvät olivat takertuneet hiuksiin ja vaatteisiin, Anselmilla jopa silmäripsiin. Poika oli vetänyt hänet lähemmäksi, luvannut lämmittää Aadaa ja sitten tämä oli ujosti tunnustanut rakastavansa. Lunta silmäripsissään, sydän avoinna. Muisto sai Aadan huokaisemaan vieläkin, vaikka hän oli käynyt kohtauksen läpi lukemattomia kertoja. Entä se heidän ensimmäinen kertansa, Aadan ensimmäinen, kun Anselmi oli ollut niin varovainen ja huolehtiva. Tai kun Anselmi oli suorassa tv-lähetyksessä lähettänyt terveisiä kotiin ja tyttöystävälle kultamitali kaulassa kimmeltäen. Anselmin pikkusiskon rippijuhlat, joissa sisarusten mummo oli kätellyt Aadaa ja sanonut, että olipas Anselmi löytänyt hienon tyttöystävän, ja Anselmi oli hymyillyt hänen vieressään ylpeänä. Anselmi leikkimässä hampurilaisravintolassa vampyyriä ranskalaiset torahampaina, ja Aada oli nauranut niin että limsaa oli tullut nenästä.

Hyvät hetket vilisivät silmäluomilla. Mitä sitten, vaikkei syksyltä ollut oikein mitään mitä muistella? Aada avasi silmänsä, tuijotti valkoiseen kattoon ja vannoi itselleen, että hän saisi tämän jälleen toimimaan. Hän tajusi, että he olivat viime kuukausina suhtautuneet toisiinsa itsestäänselvyyksinä. Ehkä tämä oli nyt oiva tilaisuus muuttaa kurssia, saada se taika takaisin. Hänen täytyisi vain panostaa enemmän, raivata tilaa kalenteristaan Anselmille, kuunnella tarkemmin ja unohtaa paremmin.

Maanantaina Aada istui ruokavälitunnilla tankkaamassa fysiikan impulssiperiaatetta hiljaisessa kirjastossa, kun Venla kiirehti hänen luokseen.

- Moi, tyttö tervehti häntä ja istui pöydän vastakkaiselle puolelle. Aada nyökkäsi tervehdyksen ja luki lauseen loppuun, ennen kuin katsoi Venlaa. Tämän ilme oli sekä innokas että epäröivä. Aada odotti hetken ja Venla aukaisi suunsa:

- Mä en ole ihan varma pitäiskö mun kertoa mitä äsken kuulin kuviksen tunnilla, mutta toisaalta tää koskea sinua.

- Kerro nyt, kun kerran aloitit, Aada kehotti.

- Susta on lyöty vetoa, Venla sanoi ja puraisi alahuultaan epävarmana, selvästi odotti Aadalta jotain reaktiota.

Sitä ei tullut. Aadasta tuntui kuin häntä olisi lyöty nyrkillä vatsaan, hän pystyi vain istumaan ja tuntemaan kuinka kipu levisi. Nyt se siis oli kaikkien tiedossa. Hän ei ollut vielä kuullut mitään vinoilua, mutta senkin aika tulisi, kunhan juorut kunnolla ehtisivät liikkeelle.

- Aha, Aada vain sanoi ja odotti jatkoa.

- Mä salakuuntelin Tiiua ja Emmaa, kun me tehtiin savitöitä ja opettaja oli muualla.

Aada nyökytteli ja toivoi Venlan pääsevän asiaan tämän päivän aikana. Kuinka pahat vauriot olisivat? Häntä hävetti jo valmiiksi, se mitä Venla nyt tiesi.

- Joku Miska on Emman säädön kaveri ja se Miska ja joku toinen oli lyönyt vetoa, saako se Miska sut sänkyyn. Tyyppi oli sitten hävinnyt uuden iPhonen, kun ei ollut onnistunut siinä.

- Mitä? Aada älähti järkyttyneenä. Hän ei ollut voinut kuulla oikein.

- No niin just, Venla aloitti, mutta Aada keskeytti hänet kiihtyneenä:

- Siis Miska hävisi?

- Niinhän mä just sanoin. Hävisi iPhone 5S:n. Kuka idiootti edes menee lyömään jostain tuollaisesta vetoa, varsinkin jos on nähnyt sut ja Anselmin yhdessä, te ootte niin ihana pari ja…

Venla jatkoi höpöttämistään, mutta Aada ei enää kuullut mitään. Päässä humisi. Miska oli hävinnyt. Eli tämä oli sanonut, että he eivät olleet harrastaneet seksiä. Nyt se, mitä oli tapahtunut, oli vain heidän välisensä salaisuus, eikä hänen tarvinnut pelätä juoruja ja pilkan tekoa. Miksi Miska oli valehdellut ja hävinnyt sen takia kännykkänsä? Aada nielaisi, iPhonet olivat kalliita, käytettyinäkin monen sadan euron arvoisia. Tämä todisti jälleen sen, että hän ei tuntenut Miskaa lainkaan. Pitkästä aikaa hän antoi itselleen luvan miettiä Miskaa, se osoittautui välittömästi virheeksi. Ehkä Miska olikin herrasmies, ehkä heidän yhteinen aikansa oli merkinnyt tälle jotain, ehkä hänen pitäisi vastata Miskan puheluihin tai lukea tämän lähettämät viestit, ehkä he… Aadan teki mieli lyödä itseään. Hänessä edelleen asustava toivon siemen ei paljoa tarvinnut puhjetakseen täyteen kukkaan. Säälimättömästi hän sivalsi rehun katki poikki, sulloi valloilleen päässeet muistot takaisin mielensä perimmäiseen nurkkaan, houkutteli Anselmin kuvan ensimmäiseksi ja keskittyi siihen. Pelkästään siihen.

Iltapäivällä Aada käveli koululta kohti linja-autopysäkkiä. Olo oli pitkästä aikaa kevyt, jopa huoleton. Anselmi oli lähettänyt hänelle suloisen viestin, se yksi oli jälleen vain se yksi ja enää Aadan ei tarvitsisi pelätä hänen erehdyksensä vuotamista kaikkien tietoisuuteen. Nyt sitä ei saisi kukaan ikinä selville. Aada hymyili ja käänsi kasvonsa aurinkoon, valossa tuntui vieläkin hitunen kesän lämpöä.

Osa 8