Sillä sitä Miska nyt hänen silmissään oli. Pelkkä virhe,
jota hän tulisi katumaan loppuikänsä. Muutos oli ollut nopea, ihan kuin kaikki
käänteet Miskan kanssa. Vedon miettiminen oli piinaavan tuskallista, mutta
enemmän sattuivat mieleen palaavat onnen hetket: Miskan ilme, kun hän oli
seurannut lentokoneen laskeutumista, harmaiden silmien intensiivinen katse, kun
Miska oli työntynyt häneen, käheä nauru, vahvat käsivarret tai se, kuinka poika
oli sanonut Aadan olevan kauneinta mitä tämä oli ikinä nähnyt. Kyyneleet kuumottivat
jälleen silmänurkissa valmiina juoksemaan pitkin poskia. Turhautuneena Aada
katsoi kattoon ja hengitti syvään. Nyt tämä saisi loppua, ei ajatustakaan enää
Miskalle.
Väsyneenä Aada tarttui valokynään ja alkoi meikata tummia
silmänalusiaan piiloon. Hänellä ei kuitenkaan ollut keinoa poistaa silmistä
paistavaa haavoittuneisuutta, toivottavasti aika auttaisi. Se tepsisi myös
silmäluomien turvotukseen, punoituksen Aada meikkasi piiloon. Hän joutui
lisäämään tavallista reilummin poskipunaa, ettei olisi näyttänyt niin
kalmankalpealta. Hän katsoi arvioiden lopputulosta peilistä. Ainakin hän näytti
paremmalta kuin miltä hänestä tuntui. Sisäinen kipu seuraisi mukana vielä
pitkään.
Päätös unohtamisesta piti alakertaan saapumiseen asti. Isä
oli vielä syömässä aamiaista, äidin jo tehdessä lähtöä eteisessä. Aada
seisahtui keittiön ovella, näki pöydän ja muisti perjantaiyön Miskan kanssa. Ne
tiiviit katseet ja kiinnostuksen heräämisen. Kuinka Miska oli juuri tuosta
mukista juonut teetä, syönyt juuri tuota leipää. Aada perääntyi pois keittiöstä
kuin murhapaikalta. Kuka ylipäätään tarvitsi aamiaista?
Ehkä jokin syötävä olisi ollut hyvästä, Aada katui vatsa
kuristen päivän ensimmäisellä tunnilla. Hänen täytyisi heti välitunnin
koettaessa saada jotain syötävää, muuten hän pyörtyisi ennen ruokatuntia. Aada
ihan oikeasti yritti seurata opetusta, mutta oli kuin hänen aivonsa eivät
yksinkertaisesti pystyneet vastaanottamaan tietoa kemian additioreaktioista,
vaan keskittivät edelleen kaiken kapasiteettinsa askartelemaan viikonlopun ja
eilisen parissa. Sinnikkäästi muistot Miskasta pulpahtelivat uudelleen ja
uudelleen pintaan, mutta yhtä päättäväisesti Aada nuiji jokaisen hyvän hetken
pois mielestään ja keskittyi vain vihaamaan sitä paskiaista. Lähes yhtä paljon
hän mietti Anselmia. Kuinka väärin olisi jättää kertomatta? Pystyisikö hän
jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan vai huomaisiko Anselmi sittenkin
jotain? Jossain vaiheessa hän jo harkitsi päänsä paukuttamista seinää vasten, mikään
muu ei tuntunut auttavan ajatusvirran loppumiseen.
Välitunnilla Aada sai Venlalta tämän eväsbanaanin
syötäväkseen ja sai verensokerinsa kohoamaan edes välttävälle tasolle. Venla
katsoi häntä huolestuneena.
- Onko kaikki okei?
- Miksi ei olisi? Aada vastasi vältellen.
- No kun sä näytät vähän siltä, että kaikki ei ole kohdallaan.
Vieläkö se migreeni vaivaa?
- Niinkin voisi sanoa, Aada hymähti. Venlalla ei ollut
aavistustakaan millaisesta migreenistä hän joutui kärsimään. Ja toivottavasti
kukaan muukaan ei saisi tietää. Aada tosin odotti jatkuvasti varautuneena,
milloin ensimmäinen heitto hänen helppoudestaan osuisi maaliin.
- Voi toista, Venla säälitteli ja alkoi sitten esitellä Tonin
kanssa käymää WhatsApp-keskustelua.
Venla analysoi innokkaasti jokaista Tonin vastausta ja
kyseli Aadan näkemystä asiaan. Aadaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa
miettiä muiden ihmissuhdeongelmia, omissakin oli ihan liiaksi tekemistä.
Myllerrys Miskasta jatkui edelleen, ja nyt Anselmi oli laittanut hänelle viestiä
ja kysynyt vieläkö illan tapaaminen olisi voimassa. Aada ei tiennyt mitä tehdä.
Auttaisiko Anselmin näkeminen unohtamaan Miskan, vai olisiko liian riskialtista
tavata poikaystävä nyt, kun hän oli vielä näin sekaisin? Hän oli joka
tapauksessa päättänyt, että halusi jatkaa Anselmin kanssa, sillä ennen Miskaa
Anselmi oli ollut juuri sitä mitä hän oli halunnut. Ja olisi myös jatkossa,
kunhan hän toipuisi tästä koettelemuksesta. Sitä Aada ei vielä tiennyt
uskaltaisiko ikinä kertoa pettämisestään Anselmille, ja mitä se edes
hyödyttäisi? Hän saisi ehkä vähän helpotusta tunnontuskiinsa, mutta kumoaisi
samalla likasankonsa Anselmin niskaan, eikä tämä todellakaan ansainnut sitä.
Kellot soivat seuraavalle tunnille, ja Aada joutui lykkäämään Anselmilla
vastaamista vielä seuraavalle välitunnille.
- Moi kulta, Anselmi vastasi iloisena Aadan soittoon.
- Hei, Aada vastasi huomattavasti vaisummin.
- Kiva kuulla sinustakin, sulla on vissiin pitänyt kiirettä
viime päivänä, kun et ole ehtinyt vastailla… Anselmi jätti lauseen lopun
ilmaan.
Aada ei ollut varma, oliko poika tarkoituksella ollut noin
syyttävä vai johtuiko se hänen omasta, jo valmiiksi syyllisestä olosta.
- Anteeksi. Mutta se tutkielma on nyt valmis, joten siitä ei
tarvitse enää huolehtia, Aada valehteli jälleen.
- Sori, mulle ehti tulla tälle illalle vähän muuta, joten
käviskö sunnuntai-ilta?
Aada sulki silmänsä. Ehkä olisi ihan hyvä, että he eivät
vielä näkisi. Hän tuskin pystyisi vielä käyttäytymään normaalisti Anselmin
seurassa.
- Mitä muuta? Aada kysyi jotain kysyäkseen.
- No lupasin lähteä Kimmon kanssa kaljalle. Sillä on just
tullut ero ja kaveri on aika kujalla, Anselmi selitti.
Aada vain ynähti vastaukseksi. Vaikka hänellä ei mitään
palavaa intoa ollut Anselmia nähdä tänään, olisi mukavaa, että hän olisi joskus
ykkössijalla. Miska nousi jälleen hänen mieleensä. Kuinka tämä oli sanonut,
ettei ollut mitään Aadaa tärkeämpää, kuin hän oli jäänyt töistä pois saadakseen
olla hänen kanssaan. Anselmi ei jättäisi yhtäkään peliä, treeniä,
palaveria tai joukkueennostattamishetkeä hänen takiaan. Mutta toisaalta Anselmi
ei olisi ikinä tehnyt mitään yhtä typerää. Aada puristi silmänsä kiinni ja
hieroi otsaansa, kuin hänellä olisi oikeasti ollutkin migreeni. Pettymys
kaihersi syvältä niin monesta eri syystä.
- Toivottavasti nähdään sunnuntaina, minun täytyy nyt lähteä
tunnille.
- Onko sulla kaikki ok? Kuulostat jotenkin oudolta, Anselmi
kysyi huolestuneena.
Aada hymyili uupuneesti. Ehkä oli ihan hyvä, että he eivät
näkisi tänään. Olisi liian vaikeaa selittää hänen nuutunutta olemustaan, jos
Anselmi vaistosi jonkin olevan vialla pelkän puhelinkeskustelun perusteella.
- On, on. Kiirettä koulussa ja rankkoja treenejä. Varmaan tuo
pimeyskin vähän saa mielen alakuloiseksi.
- Mä lupaan piristää sua sunnuntaina.
- Kuulostaa ihanalta, nähdään, Aada toivotti ja lopetti
puhelun.
Hän vilkaisi ympärilleen. Hän oli selvinnyt ensimmäisestä
kokeesta, toivottavasti myös seuraavista, sillä jotenkin hän tiesi, että
Anselmin tuki olisi vielä tarpeen.
Aada astahti ulos bussista, eikä voinut olla ihmettelemättä
kuinka hän oli selvinnyt koulupäivästä. Toivottavasti huomenna olisi jo
helpompaa, hän tosin epäili sitä, sillä ajatukset pyörivät edelleen niiden
kahden pojan ympärillä. Miska ja Anselmi, enemmän tosin edelleen Miskassa.
Miksi hänen piti olla näin heikko, että muutama päivä oli ehtinyt vaikuttaa
häneen näin paljon? Miksi hän ei voinut vain unohtaa kaiken ja jatkaa eteenpäin
yhtä kevyesti kuin Miska? Aada kun ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Miskalla
olisi viimeistään ensi viikonloppuna joku uusi uhri kierroksessa.
Hän söi välipalan maistamatta mitään rahkasta. Huoneessaan
hän oli lukenut kaksi sivua kemiaa ennen kuin tajusi, ettei ollut oikeasti
nähnyt sanaakaan tekstistä. Aada lepuutti päätään vasten kirjoituspöydän
pintaa, kun hänen puhelimensa alkoi soida. Miskan nimi ilmestyi näyttöön, ja
paniikki hyökyi täydellä voimalla Aadan mieleen. Hän tuijotti puhelinta
lamaantuneena, ei mistään hinnasta kuvitellut vastaavansa siihen, mutta ei
myöskään voinut irrottaa katsettaan nimestä. Viimein soitto lakkasi ja Aada
tajusi pidättäneensä hengitystään, aivan kuin Miska olisi voinut kuulla hänet.
Hän ehti vain kääntää katseensa takaisin kirjaan, kun puhelin kilahti jälleen.
Tällä kertaa viestin merkiksi. Varovasti Aada liu’utti kännykän lähemmäksi ja
avasi viestin.
“Anna mun selittää”
Kolme sanaa osuivat ja upposivat. Aada pyyhkäisi ensimmäisen
kyyneleen poskeltaan, perääntyi pois pöydän äärestä, vajosi vuoteelleen ja
alkoi tuudittaa itseään. “Anna mun selittää”, Aada huomasi, ettei toivonut
mitään niin paljon kuin Miska oikeasti pystyisi selittämään kaiken. Että heidän
juttunsa olisi ollut jotain muutakin kuin typerä veto, että hän oli merkinnyt
jotain, että hän pystyisi luottamaan Miskaan. Kunpa Miska voisikin poistaa
pettymyksen, kyyneleet, tuskan ja vihan. Aada painoi kasvonsa tyynyyn ja itki
katkerasti. Mitkään sanat eivät auttaneet tähän, eikä Miska pystynyt muuttamaan
mennyttä. Myöhemmin kyyneleiden ehdyttyä, Aada ohimo tykyttäen huuhtoi
kasvojaan kylmällä vedellä pesten samalla aamulla huolella tehdyn meikin.
Huoneessaan hän laittoi kännykän äänettömälle ja yritti jälleen perehtyä
kemiaan, yhtä huonolla menestyksellä kuin aiemmin
Seuraava päivä ei soljunut yhtään sen selvemmillä vesillä
kuin edellinenkään. Ruokalassa hän kohtasi Tiiun pilkallisen hymyn, kylmä
kouraisi hänen vatsanpohjaansa. Joko kaikki tiesivät ne likaiset
yksityiskohdat? Aada näykki salaattia ja antoi katseensa liukua ruokalan
peräseinään kuin hän ei olisi Tiiua edes huomannut. Jos nuo vain saisivat
tietää... Aada oli vuosien varrella saanut kuulla puhetavastaan, menestyksestä
tai häviöstä tenniskentillä, tyylistään, vanhempiensa rahoista ja kaikesta
muusta, mutta mikään pahoista puheista ei ollut päässyt edes naarmuttamaan hänen
kilpeään. Aada tiesi, että sanakin Miskasta ja hän romahtaisi. Yön pimeinä
tunteina Aada oli ehtinyt jo miettiä sitä vaihtoehtoa, että Miskalla olisi
videota tai kuvia hänestä. Jotain millä todistaa voitetun vetonsa. Kuinka
helppoa Miskan olisi ollut napata hänestä kuva tai kaksi kännykkäänsä hänen
nukkuessaan ja nyt esitellä niitä muille pojille, ehkä jopa ladata ne nettiin
kaikkien katsottavaksi. Inhoten Aada työnsi lautasen kauemmaksi, hänen olematon
ruokahalunsa oli hävinnyt kokonaan nettiin vuodettavien alastonkuvien aiheuttaman
mielikuvan myötä. Hän ei ollut ihan varma kestäisikö edes sitä myllytystä, kun
uutinen Miskan voitosta leviäisi koulun käytävillä ja Aada joutuisi ottamaan
vastaan ivan, irstaat vitsit ja naurun, mutta ajatus alastonkuvista sai hänet
pelosta suunniltaan. Anselmilla ei ollut Aadan lisäksi mitään siteitä tähän
kaupunkiin, joten puheet tuskin saavuttaisivat häntä, kuvat olivat sitten asia
erikseen. Paniikin kasvaessa Aada yritti hillitä itseään. Kuvat olivat pelkkää
hänen mielikuvituksensa tuotetta, niitä ei todennäköisesti ollut edes olemassa
ja olisiko Miskasta siihen? Lannistuneena Aada joutui toteamaan, että saattoi
ollakin. Mistä hän sitä tiesi, kun oli käynyt ilmi, ettei hänellä ollut
aavistustakaan mikä Miska pohjimmiltaan oli. Tarkasti Tiiun suuntaa vältellen
hän vei tarjottimensa pois ja lähti odottamaan matematiikan tunnin alkua.
Iltapäivästä Aada vilkaisi puhelintaan. Miska oli jälleen
yrittänyt soittaa, ja tämän viestit hän poisti lukematta muistaen liian hyvin
eilisen itkun. Jälleen Venla ihmetteli varovasti hänen poissaolevuuttaan, mutta
Aada kuittasi kaiken koulustressillä, eikä Venla uskaltanut kysyä enempää.
Oli positiivinen yllätys huomata, että tenniskentällä pelin
pyörteissä hän ei ehtinyt ajatella hetkeäkään Miskaa. Kotimatkan hän käytti
ajatellen Anselmia ja tulevaa sunnuntaita. Jos se yksi edes juolahti hänen
mieleensä, Aada sysi ne ajatukset tiukasti kauemmas. Hänen elämäänsä kuului
vain Anselmi.
Väsyneenä Aada aukaisi kotioven ja haaveili pitkästä
kuumasta suihkusta. Hänen heittäessään kenkiä pois jaloistaan isä ilmestyi
olohuoneen ovensuuhun. Aada katsahti kummeksuen isäänsä, ei tämä normaalisti
ollut häntä vastassa.
- Hei, sinulle on täällä vieras, isä sanoi. Samalla tämän takaa
Miska ilmestyi näkyviin. Aada jäätyi täysin. Miskalla oli yllään nahkatakki ja
mustat farkut, silmien alla oli Aadallekin niin tutut renkaat. Pojalla vaan ei ollut
keinoa peittää niitä. Siitä huolimatta Miska näytti edelleen ihan liian
hyvältä. Petollisen komealta. Aada hymähti kuinka totta tuo olikaan. Miska
tuijotti häntä totisena, huulet kapeana viivana.
- Minä taidan tästä mennä työhuoneeseeni, Aadan isä rykäisi,
kumpikaan ei kiinnittänyt miehen puheisiin tai poistumiseen mitään huomiota. He
vain tuijottivat toisiaan.
Aada kaiveli surun ja pelon alta vihan aseekseen ja suoristi
itsensä.
- Ole hyvä ja poistu, hän sanoi ja väisti seinän viereen
antaakseen Miskalle vapaan poistumisreitin.
- Mä tulin puhumaan sun kanssa, Miska sanoi hiljaa.
- Meillä ei ole mitään puhuttavaa.
- No, kuuntele sitten, Miska tuli lähemmäksi.
Aada perääntyi, hän tunsi jo tältä etäisyydeltä tutun
kihelmöinnin, eikä voinut ottaa pienintäkään riskiä päästää Miskaa yhtään
lähemmäksi.
- Aada, mä olen…
- Ei täällä, Aada sähähti ja vilkaisi käytävän päässä olevaa
isän työhuoneen ovea, joka oli raollaan.
Hän survaisi ensimmäiset eteensä sattuneet kengät jalkaansa
ja kiiruhti ovesta ulos. Lokakuisen illan kylmyys ja lähestyvä keskustelu saivat
hänet kietomaan kädet ympärilleen kuin suojaksi. Mutta eihän mikään suojelisi
häntä tältä. Hän ehti hetken harkita, että olisi käynyt sanomassa isälle, että
tämä hankkiutuisi eroon Miskasta, mutta oven painautuminen kiinni hänen
takaansa kertoi Miskan olevan jo ulkona, ja tätä kohtaamista oli turha
väistellä.
Aada ei kääntynyt. Eikä reagoinut mitenkään Miskan
läsnäoloon. Katse haravoi pihaa ja vasta nyt hän huomasi Miskan auton
pysäköitynä isän Audin takana. Kuinka sokea hän oli ollut kotiin tullessaan?
Hän olisi voinut välttää koko kohtaamisen kääntymällä takaisin ja menemällä
ihan minne muualle tahansa.
- Anteeksi.
Aada säpsähti Miskan ääntä. Poika kuulosti oikeasti olevan
pahoillaan. Aada painoi päänsä alas, hän ei haluaisi kuulla yhtään enempää.
- Sen mä halusin sanoa ihan ensimmäisenä. Anteeksi. Mä olen
pahoillani, Miska jatkoi.
Ilta oli täysin hiljainen, missään ei kuulunut yhtään autoa,
ihmistä, koiran haukuntaa tai edes tuulenvirettä, ei mitään muuta ääntä mihin
keskittyä, oli vain Miskan sanat.
- Kyllä, mä löin susta vetoa. Se oli typerä päähänpisto ja
sellaista jätkien isottelua, lapsellista urpoilua. Mutta heti kun mä pääsin sun
juttusille, se veto menetti merkityksensä, enkä minä tehnyt mitään sen takia,
Miska painotti lauseen loppua.
Aada pysyi vaiti, nieleskeli vain kiivaasti. Hän ei ollut
arvannut, että Miskan tapaaminen tekisi näin kipeää. Miska kiersi hänen eteensä, mutta Aada ei kohottanut
katsettaan. Ei voinut.
- Hitto, että mulla on ollut ikävä sua, Miska kuiskasi ja
kosketti varovasti hänen käsivarttaan.
Aada perääntyi välittömästi, pelkkä ajatus Miskan
kosketuksesta tuntui sietämättömältä. Pihan harmaa betonilaatoitus oli tummunut
äskeisestä sateesta. Miskan mustat tennarit tulivat jälleen lähemmäksi.
- Voisitko sä edes katsoa mua? Miska pyysi.
- Aada, ääni oli äskeistäkin anovampi.
Hitaasti Aada kohotti katseensa, vaikka tiesi, ettei saisi
kasvoilleen sitä välinpitämättömyyden naamiota, joka koulussa ja vanhempien
läsnä ollessa oli hänen ilmeensä. Aada piti katseensa Miskan silmissä, vaikka
se tuntui melkein liiankin raastavalta. Pojan vakava ilme hiipui, vaihtui
surulliseksi, aivan kuin tähänkin olisi sattunut. Aada saattoi lukea säälin ja
anteeksipyynnön tämän katseesta, mutta sillä ei ollut mitään väliä.
- Mä olen niin pahoillani, kunpa mä voisin muuttaa kaiken,
Miska sanoi hiljaa.
- Mutta kun et voi, Aada tokaisi syyttävästi ja kääntyi
lähteäkseen.
- Eikö me voitais yrittää puhua?
Aada pyörähti ympäri, nyt viha pulppuili hänessä
vaarallisesti. Hän painoi kädet tiukasti kiinni kylkiinsä, ettei olisi lyönyt
Miskaa.
- Puhua, hän tiuskaisi. - Sinä olet loukannut minua pahemmin
kuin kukaan toinen, eikä siinä auta mitkään sanat. Painu lunastamaan voittosi
ja ottamaan kavereiltasi selkääntaputukset, Aada Salokannelkin on pelkkä helppo
pano tuollaiselle pelimiehelle.
Miska horjahti kuin hän olisi oikeasti lyönyt tätä. Aada ei
jäänyt odottamaan vastausta, vaan suuntasi ovelle. Portaalla hän vielä pysähtyi
ja ilmoitti kuuluvalla äänellä:
- Älä ikinä enää tule tänne.
Ovi oli niin raskas, että sitä ei voinut paiskata kiinni,
joten Aada joutui tyytymään kenkien potkaisemiseen seinään ja tömistelemään
omaan huoneeseensa. Hän oli edelleen niin raivoissaan, ettei malttanut istua,
vaan marssi vapisten huoneen päästä toiseen ladellen sadatuksia Miskalle. Oli
sillä otsaa. Ilmestyä hänen kotiinsa pyytelemään anteeksi, kai Miska kuvitteli,
että muutamalla sanalla kaikki olisi kivasti taakse jätettyä. Kaukana siitä.
Eniten hänet sai tolaltaan ymmärrys, että hän ei pystynyt
pelkästään vihaamaan Miskaa. Osa hänestä halusi edelleen Miskaa. Se osa oli
äsken uskonut kaiken mitä tämä oli sanonut ja halunnut antaa anteeksi. Olisikin
ollut kovin yksinkertaista, jos pystyisi pelkästään siihen valkohehkuiseen
raivoon, joka hänet äsken oli vallannut, mutta tämä kaipuu sen lisänä ajaisi hänet hulluksi. Heikko hölmö, Aada raivosi itselleen. Oli riittävän
typerää erehtyä yhden kerran, mutta toinen kierros samaa tekisi hänestä
kamikaze-lentäjän.
Viimein Aada malttoi pysähtyä. Hän jäi nojaamaan
ikkunanpieleen ja tuijotti lannistuneena syysillan mustuuteen. Tuli se autuas
hetki, jolloin hän ei jaksanut ajatella yhtään mitään. Läksyt ja iltapuuhat
Aada teki automaattiohjauksella, vasta sänkyyn päästyään ajatukset alkoivat
jälleen hitaasti pyörteillä. Aadan nukkuumaanmenoaika tuli ja meni. Hän
kääntyili kyljeltä toiselle, tuijotti pimeyteen ja mietti. Lopulta hän sai
tehtyä itsensä kanssa rauhan. Miska olisi varmasti taaksejäänyttä elämää,
huolimatta siitä, kuinka tämän anteeksipyyntö oli saanut hänen romanttisen
puolensa huokailemaan. Uudestaan yrittäminen ei kannattanut. Seksi saattaisi
edelleen olla loistavaa, jos Aada pääsisi yli vihasta ja katkeruudesta, mutta
luottamusta ei palautettaisi millään ennalleen. Ja ilman luottamusta ei ollut
mitään.
***
Miska istui tuijottamassa jekkukolaansa. Vaikka eihän tämä
katsomalla vaikuttanut, hän tuumasi ja siemaisi aimo siivun lasistaan. Takana
oli varmasti hänen elämänsä vaikein viikko, ja hän oli sen päätteeksi antanut
Ilen raahata itsensä baariin, vaikka oli suunnitellut kalsarikännejä omassa
olohuoneessaan.
Niin se viikko, alku oli ollut lupaava. Maanantai sängyssä
Aadan kanssa, mutta heti tiistaina kaikki oli kaatunut ja eilinen Aadan pihassa
oli varmistanut kaiken olevan päin helvettiä. Uusi kulaus drinkistä, kun Aadan
loukattu ilme nousi hänen mieleensä. Miksi vitussa hänen oli pitänyt mennä
pilaamaan kaikki?
Hän ei ollut perjatai-illan jälkeen muistanut koko vetoa,
vaan oli kiinnostunut Aadasta pelkästään tämän itsensä takia. Hän oli kertonut
Aadalle helpommin ja nopeammin itsestään kuin kenellekään aiemmin. Jokin
tytössä oli pakottanut hänet olemaan avoin, kai hän oli tiennyt heti, että
Aadaan ei hänen normaali paskanjauhantansa tehoaisi. Ja seksi, Miska tunsi
nivusissaan nytkähdyksen, kun hän vain ajattelikin Aadaa sängyssään. Parasta. Ikinä.
Mutta ei Aada sanoistaan huolimatta ollut pelkkä pano, vaan hän oli ehtinyt ihastua
Aadaan. Tietysti kauneus, seksikkyys ja kemia heidän välillään vaikuttivat
asiaan, mutta sen lisäksi Aada oli ihana, hauska, määrätietoinen, haasteellinen
ja kuorensa alla kiehtovan haavoittuva.
Miska muisti jälleen Aadan ilmeen, kun tämä oli eilen katsonut
häntä. Helvetti, tämä oli näyttänyt niin loukatulta, että Miskan oli täyttänyt
valtava suojelunhalu. Paskempi homma, että se, jolta Aadaa täytyisi suojella,
oli hän itse. Miska joi lasinsa tyhjäksi. Vaikka Aada oli tehnyt varsin
selväksi, ettei halunnut nähdä häntä enää ikinä, Miska tiesi yhtä varmasti,
ettei voinut vain asian antaa olla. Hän ei vain vielä tiennyt tarvitsiko Aada
nyt aikaa vai pitäisikö hänen jälleen lähettää uusi viesti. Näyttää että hän välitti
oikeasti.
Miska siirtyi nojailemaan baaritiskille ja odottamaan
vuoroaan tilatakseen uuden drinkin. Hän antoi katseensa liukua juhlakansassa,
baari oli vielä puoliksi tyhjillään, vaikka vuorokausi oli jo vaihtunut uuteen.
Joku punatukka yritti kiinnittää hänen huomiotaan tiskin toiselta puolen,
Miska käänsi katseensa välinpitämättömänä pois. Hän ei voinut kuvitellakaan
iskevänsä nyt ketään, vaikka oli kyllä kuullut, että paras keino päästä yli
jostakin oli hankkiutua jonkun toisen alle. Aadasta hän ei halunnut päästä yli.
- Salmari ja jekkukola, hän tilasi kun puolituttu baarimikko
pysähtyi hänen kohdalleen.
Miehen valmistaessa hänen tilaustaan, Miska kaivoi
kaksikymppisensä esiin. Salmari työnnettiin hänen eteensä ja Miska kulautti sen
kerralla alas. Drinkki ja vaihtorahat käsissään hän suuntasi takaisin
nurkkapöytään, jossa Ile istui jauhamassa kaverinsa kanssa basson
sointukuvioista. Tai jostain yhtä mielenkiintoisesta nämä olivat puhuneet, kun
Miska oli viimeksi jaksanut tarkistaa puheenaiheen. Hän oli koko illan istunut
hiljaa omissa ajatuksissaan ja istuisi varmaan illan loppuun asti.
- Mitä persläpi? Ärsyttävä ääni keskeytti Miskan murehdinnan
ja hän huomasi Joonan virnuilevan pöydän toiselta puolelta. Tämäkin vielä,
Miska huokaisi. Hän ei sanonut mitään, vaan joi lasistaan ja toivoi olevansa
jossain muualla.
- Nyt on jo lauantai, joten viikko on kulunut. Miten on,
lohkesiko Jääkuningattarelta? Joona kysyi ja nojasi pöytään. Miska huomasi
kaikkien muiden hiljenneen, tuntui, että musiikkikin vaimeni taustalla. Miska
mulkaisi Joonaa ja harkitsi hetken nyrkkiensä käyttämistä, sillä totuutta hän
ei voinut paljastaa. Vaikka hän olisi halunnut kuuluttaa koko maailmalle Aadan
upeutta, kuitenkin se mitä heidän välillään oli tapahtunut, oli aivan liian
hienoa annettavaksi Joonan ja muiden riepoteltavaksi.
- Ei, hän vain tyytyi sihahtamaan.
Joona rentoutui entisestään ja leveä hymy nousi tämän
pitkulaisille kasvoille. Miska mietti, oliko tämä aina muistuttanut yhtä paljon
hevosta, vai tekikö tuo urpon kasvattama leukaparta sen eläimellisen
vaikutelman.
- No pitihän se arvata, että sä et ole mitään muuta kuin
suuria puheita, Joona alkoi louskuttaa leukojaan, mutta Miska sulki korvansa ja
kaivoi iPhonen taskustaan. Hän etsi asetuksista oikean kohdan ja nollasi
puhelimen muistin ja palautti alkuperäiset asetukset. Ilen kaverin takista
löytyi hakaneula, jolla Miska irrotti SIM-kortin. Sanaakaan sanomatta hän
tönäisi puhelimen pöydän yli ja otti rauhoittavan siemauksen. Aadan
menettämisen rinnalla puhelimen häviäminen ja Joonan voitto eivät olleet
mitään.
- Älä nyt masennu. Ei se Aada anna tavallisille kuolevaisille.
Kroppahan sillä on ihan helvetin kuuma, mutta mä vähän luulen, että se on täysi
lahna sängyssä. Varmaan miettii koko ajan, että onko tukka hyvin. Eikä varmaan
ota poskeen, se on just sen näköinen ylpeä huora, Joona innostui selostamaan
mielipiteitään Aadasta. Miska puristi lasia kädessään niin, että pelkäsi sen jo
räsähtävän rikki. Hänen olisi pitänyt puolustaa Aadaa, mutta ei halunnut antaa
Joonalle yhtään enempää aseita. Kunpa nämä perhanan idiootit vain tietäisivät…
Mutta ei, hän oli edes sen verran Aadalle velkaa, ettei ikinä puhuisi tästä
Joonan kaltaisille.
Joona jatkoi länkytystään ja Miska joi lasinsa kerralla
tyhjäksi, nousi ja lähti kohti narikkaa. Siellä ei onneksi ollut jonoa ja hän
oli hetkessä ulkona. Vettä tuli kuin hanasta, mutta hän ei välittänyt. Oikein
mistään. Kädet taskuissa ja pää painuksissa hän lähti taivaltamaan parin
kilometrin mittaista kotimatkaa.
Osa 7
Osa 7
Aivan mahtava pätkä! Oon niin eläytynyt Aadan ja Miskan tunteisiin että omaankin sydämeen sattuu :D Mahtavasti kirjotettu, nyt en vaan pysty löytää kritiikin aihetta kun oon niin fiiliksissä :D 10+!
VastaaPoistaVoi kiitos <3 Tätä mä tarvitsin, meinaa olla sanat vähän hukassa tuon seuraavan osan kanssa :)
PoistaHuhhuh, mite voikaan koukuttuu näin pahasti tarinaan! Oot ihan uskomaton kirjottaja, en oo pettyny yhteenkään novelliis :) Välillä kyllä pistää silmään joitain virheitä, mut ne on iha pikkujuttuja, ei anneta niitten häiritä :) Jään oottamaan innolla jatkoa <3
VastaaPoistaOlipas kiva kuulla :) Ja anteeksi noista pikkuvirheistä, mahdollisimman huolellisesti käyn joka pätkän lävitse ennen julkaisemista, mutta aina sinne silti jotain jää. Ärsyttää.
Poista