torstai 2. lokakuuta 2014

Toivekonsertti (eli apua kaivataan)

Minullahan on kaikenlaisia kirjoittamiseen liittyviä ideoita koko ajan, ja nyt esitän teille niistä kaksi.

1. Lukiossa oli joku luovan kirjoittamisen kurssi, missä annettiin vain otsikot ja niiden pohjalta piti sitten kirjoittaa. Minä pidin siitä todella paljon, ja mietin, että voisi olla kiva kokeilla sitä teidän kanssanne.
2. Vuosi tai kaksi sitten oli Demissä Snowboyn novellijoulukalenteri, minusta idea oli nerokas ja halusin joskus toteuttaa saman.

Näitä pyörittelin aikani pienessä mielessäni, kunnes keksin yhdistää ne. Eli te saisitte ehdotella minulle kaikkea inspiroivaa, joista kirjoitan joulukalenterin. Miltäs kuulostaa?

Periaatteessa tämä on kai novelliblogi, vaikka harva tekstini on oikea novelli. Ne ovat liian pitkiä, mutta nyt otan tavoitteeksi joulukalenteriin kirjoittaa pelkästään niitä. Wikipedian mukaan suomalainen novelli on noin 1000-8000 sanaa pitkä. 24 novellia kahdessa kuukaudessa kuulostaa lievästi suuruudenhullulta, joten ihan varmasti en lupaa, että joulukalenteri on juuri vuodelle 2014. Varsinkin kun Veto(voimaa) on vielä kesken (se jatkuu vielä kahden tai kolmen osan verran). Mutta minä yritän parhaani!

Te lukijat saatte nyt ehdottaa joko novellin otsikkoa, ensimmäistä tai viimeistä lausetta, tai mitä nyt keksittekään. Voitte linkata kuvan tai biisin, mitä vain inspiroivaa tai teitä kiinnostavaa. Saa ehdottaa jotain tyylisuuntaa, antaa tiivistelmän juonesta tai kuvailla päähenkilön. Koska tämä on joulukalenteri, jätetään ne verilöylyt, suolenpätkät ja puukolla raiskaamiset johonkin toiseen kertaan. Mutta noiden toiveiden ei noin muuten tarvitse olla jouluisia.

Toivokaa rohkeasti! Ja kysykää, jos on jotain. Olen nyt niin innoissani, etten tiedä osasinko taas ilmaista itseäni tarpeeksi selvästi. (Ja jos siellä iskee kavereille tai sukulaisille ujous, niin saa ehdotuksia laittaa ihan privaatistikin.)

12 kommenttia:

  1. Eka sana: perunanuija

    VastaaPoista
  2. Tai ehkä vosit kirjottaa yhen pitkän ja jakaa sen 24 osaan? Vai meneekö liian rikkinäiseksi? Idea kuulostaa kivalta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tätäkin, mutta nyt mulla on vähän mitta täynnä näitä pitkiä, ja lyhyillä novelleilla pääsisi irrottelemaan enemmän.

      Poista
  3. Toinen sana: anonyymi :D

    VastaaPoista
  4. Novellin viimeinen lause: Kuka sinä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, mielenkiintoinen. Heti alkoi raksuttaa. Kiitos :)

      Poista
  5. Punainen lauantai

    VastaaPoista
  6. Otsikkoa: Hallusinaatioita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin olin, että mitä mä tästä keksin?! Mutta hetken miettimisen jälkeen sain ideasta kiinni. Kiitos :)

      Poista