sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kepeä kipeä kevät, osa 3


Cecilia lukitsi jalkaprässin paikoilleen ja tasasi hetken hengitystään. Hän nousi ylös laitteesta ja kuivasi otsan pyyhkeeseen, katsoi samalla salin isoista peileistä itseään arvioiden. Peppu tarvitsisi lisää pyöreyttä, ei tietenkään sellaista Kardashianin ahteria, mutta kyllä kyykyt saisivat jossain jo alkaa näkyä. Cecilia huokaisi. Jos totta puhuttiin, hän inhosi liikuntaa. Tai no, juoksu oli okei. Mutta kaikki tämä muu, nyt salitreeni, viime syksynä bodycombat, sitä ennen zumba, pilates, spinning, you name it, oli syvältä. Ainut syy, miksi hän sai itsensä liikkeelle, oli se, että hän halusi syödä ja samalla mahtua kokoon 36. Niin ja näyttäytyä rannalla bikineissä kroppa sopivassa kuosissa, eli ei löllöä vatsan kohdalla tai selluliittiä takareisissä.

Cecilia vilkaisi personal trainerin tekemään ohjelmaa, skippasi jäljellä olevat liikkeet ja siirtyi polkemaan kuntopyörää treenin lopuksi. Hän halusi pian ulos salilta ja shoppailemaan lauantain kunniaksi. Ehkä hän löytäisi jotain kivaa iltaa varten, kun he olivat lähdössä tyttöporukan kanssa ulos.

Kuntosalilta oli lyhyt matka kotiin, Cecilia kiiruhti ihmisten ohi päästäkseen äkkiä suihkuun. Sää oli ankean harmaa, mutta kaupoissa onneksi aina hyvä valaistus, eikä pelkoa sateesta. Nopea suihku, kevyt meikki ja hän oli valmis päivään kaupungilla.

Cecilia aloitti kierroksensa Stockmannilta, hän ei ollut käynyt siellä aikoihin. Mukaan tarttui Chantellen henkäyksenohutta pitsiä oleva alusvaatesetti ja se Lumenen uusi kynsilakka, josta hän oli lukenut ylistyksiä monesta blogista.

Lounas Boulevard Socialissa, laukkuhaaveita Della Margassa, kiva kevätmekko Henkkamaukalta, neljä pulloa skumppaa Alkosta ja nippu tulppaaneja lähimmästä kukkakaupasta. Kotiin päästyään Cecilia katseli saalistaan, oikeastaan aika säälittävää, kyllä hänen olisi luullut pystyvän parempaankin. Hän tuhahti itselleen ja laittoi pullot kylmenemään. Seuraavaksi Cecilia pyyhki meikit pois kasvoiltaan, levitti syväpuhdistavan naamion ja asettautui sohvalle pitkäkseen. Ystävät tulisivat joskus parin tunnin päästä ja hän voisi siihen asti ottaa rennosti. Onneksi hän oli jaksanut siivota jo eilen.

Cecilia käveli eteiseen ovisummerin soidessa ja varoi vastalakattuja kynsiään varmistaessaan ovipuhelimessa, että alaovella oli tuttuja.
- Haloo, kuului Viivin ääni ja Cecilia painoi oven auki. Hetkinen odottelua eteisessä ja pian ovikello soi.
- Ai, te tulitte kaikki kerralla, Cecilia ilahtui.
- No niinhän me Whatsappissa sovittiin, etkö sä taaskaan ole lukenut sun viestejä? Heidi moitti.
- Mulla oli omaa aikaa, Cecilia vastasi ja nosti kyntensä näytille.
- Me tuotiin siis pikkaisen naposteltavaa mukana, Jenny huikkasi ja katosi kassien kanssa keittiöön, Heidi seurasi häntä. Ja parempi niin, Cecilia käytti keittiötään joko kahvin keittämiseen tai viinipullon aukaisuun, mitään muuta hän ei siellä osannut tehdä.
- Viitsittekö avata ekan pullon? Mä en vielä uskalla kynsien takia, Cecilia huikkasi tyttöjen perään ja asettautui itse sohvalle istumaan.
Heidi ja Jenny puuhasivat nopeasti jokaiselle täyden lasin ja kattoivat sohvapöydälle kaikkea kivaa pikkusuolaista.
- Tämä ilta tulee niin tarpeeseen, Cecilia huokasi ja kilautti samppanjalasiaan vasten Viivin vastaavaa.
- Ei hitto se torstain tentti oli suoraan saatanasta, Viivi tuhahti.
- Mutta ei enää montaa kuukautta, niin luennot loppuu, Cecilia yritti pysyä valoisana, vaikka Viivi oikeassa olikin.
- Niin. Päästään suoraan kesätöihin, Jenny huomautti kuivasti.
- Mutta enää joku viiskytviis vuotta eläkkeeseen, Heidi virnisti vanhalle vitsille.
- Otetaan edes sille, Cecilia nauroi ja kohotti lasiaan.
Vanha kaava oli pitänyt tähän asti paikkansa: hänen luonaan oli etkot ja ilta todennäköisesti jatkuisi Showroomissa. Edellisestä kerrasta, kun he olivat olleet koko porukalla juhlimassa, olikin aivan liikaa aikaa. Cecilia siemaisi tyytyväisenä kullankeltaista kuplajuomaa ja katsoi ystäviään. Tämä oli elämää!

He uppoutuivat vaihtamaan kuulumisia, juoruilemaan ja miettimään suunnitelmia kesälle. Viimein Cecilia tajusi vilkaista kelloa ja hätkähti. Hänen täytyisi todella alkaa valmistautua. Cecilia kehotti ystäviään ottamaan lisää samppanjaa. Hänen olisi aika päättää mitä laittaisi ylleen.

Cecilia kuljetti kättään vaaterekillä ja katsoi sen jälkeen vaatteita pursuavia hyllyjä vaatehuoneessaan. Rytkyjä kyllä oli, mutta ei mitään päällepantavaa. Se perinteinen ongelma. Lopulta hän päätyi, ystävien jo hoputtaessa eteisessä, pikkumustaan ja hopeisiin korkokenkiin, laukkuna viime syksynä ostettu turkoosi Miu Miun clutch.

Naisjoukko marssi suoraan sisään yökerhoon ja henkilökunta ohjasi heidät istumaan Cecilian ennakolta varaamaan pöytään. Samppanja ja väkevämmät drinkit virtasivat, tuttuja kävi tervehtimässä tämän tästä, mutta ennen kaikkea sai jutella ja nauraa parhaimpien ystävien kanssa koko pitkän illan.

- Kai sä tajuat, että tuo yksi tummatukkainen komistus on katsonut sua koko illan? Heidi sanoi, kun päivä oli vaihtunut huomiseksi
Cecilia mietti hetken vastausta, kyllä hän oli miehen katseet huomannut, mutta sitä tuskin kannatti paljastaa ystäville.
- En ole.
- Uskomatonta, se katsoo sua niin palavasti, että ihmettelen, ettet ole jo tulessa, Maiju huomautti.
- Ja sun pitäisi vähentää tuota romanttisen hömpän lukemista, Cecilia kehotti hymyillen. Hänen täytyisi äkkiä vaihtaa puheenaihetta, ennen kuin tilanne kävisi tukalaksi, mutta hän myöhästyi.
- Pitkä, tumma, hyvännäköinen, kivat vaatteet, halukas tutustumaan suhun, mitä muuta voi toivoa? Heidi listasi.

Että se olisi Samuli, Cecilia ajatteli.

Cecilia katsoi tiskille päin, jossa tuijottava tyyppi seisoi. Ja Heidi oli oikeassa, mies vaikutti lupaavalta, harmi vain, että hän ei ollut valmis. Mihinkään.
- Älä sano, Viivi vaikersi.
- Mitä? Cecilia kysäisi.
- Sä ajattelet edelleen sitä, jonka nimeä mä en enää suostu enää mainitsemaan.
- Enkä ajattele, Cecilia kiisti.
- Voi hyvä luoja, Jennifer Aniston pääsi yli Brad Pittistä, mutta sä jaksat edelleen haikailla tyypin perään, joka jätti sut joskus ikuisuus sitten, Heidi huokaisi ja joi ahnaasti lasinsa tyhjäksi.

Cecilia pyöritteli omaa lasiaan vaivaantuneena. Ystävät olivat kuulleet aiheesta aivan tarpeeksi koko viime kesän ja syksyn, kukaan ei halunnut kuulla Samulista enää sanakaan. Ei olisi Ceciliakaan, mutta jostain tuntemattomasta syystä mies pyöri edelleen hänen mielessään.

- Ehkä sun pitäisi mennä tuonne tiskille, antaa tyypin tehdä aloite ja sitten se voi panna aivosi pihalle ja sä unohdat sen yhden.
Cecilia värähti Heidin kielikuvaa, pelkkä ajatus toisen miehen kosketuksesta sai ihon nousemaan kananlihalle, eikä mitenkään positiivisessa mielessä.
- Mulla menee ihan hyvin, älkää huolehtiko. Eikä mua kiinnosta tuo tyyppi, sillä on liian isoa nenä, Cecilia paukautti jonkun perustelun ja nousi lähteäkseen käymään vessassa.

Siellä hän sulkeutui koppiin, tuijotti hiljaa lattiaa ja tunsi ikävän hyökyvän ylitseen. Taas kerran, voi helvetti. Onneksi puudutusainetta oli tarjolla, Cecilia reipastui ja räpytteli kyyneleet pois silmäkulmistaan. Shotteja, he tarvitsivat shotteja, hän päätti, kun pesi käsiään ja lisäsi peilin edessä huulipunaa.

***

Kuka helvetin valopää keksi juoda tequilaa? oli Cecilian toinen ajatus seuraavana aamuna. Ensimmäinen oli ollut, että ehtisikö hän vessaan oksentamaan. Onneksi oli ehtinyt, sillä tässä olotilassa oksennuksen siivoaminen lattialta olisi ollut ihan liikaa. Horjahdellen ja ämpäriä kantaen hän palasi sänkyyn. Edessä olisi helvetillinen päivä.

Cecilia painoi moukaroitavana olevan päänsä tyynyyn, painoi silmänsä kiinni ja räväytti ne heti auki. Kylmä hiki, jolla ei ollut mitään tekemistä krapulan tai viime yön tequilan kanssa, nousi pintaan. Missä hänen puhelimensa oli? Kiihkeän etsinnän jälkeen hän löysi sen sängyn alta. Vapisevin käsin Cecilia avasi näytön ja tarkisti ensimmäisenä soitetut puhelut. Hän oli poistanut Samulin numeron aikoja sitten, mutta harmikseen osasi sen edelleen ulkoa. Osaisi, vaikka olisi niin kännissä, ettei pystynyt enää puhumaan. Tuohon numeroon oli soitettu tänä aamuna viimeksi klo 5.42 ja sitäkin ennen ihan liian monta kertaa.

Cecilia pidätti hengitystään ja avasi Whatsappin. Tietysti Samulin kuva oli ylinnä. Cecilia pakotti itsensä avaamaan keskustelun, ei tilanne voisi tästä enää pahentua.

Eipä.

”Mä ajattelen sua edelleen. Voitaisko vielä edes kerran puhua?”

”Kyllä mun olisi pitänyt päästä susta jo yli, mutta sä kai pääsit mun ihon alle. Tai jotain. Mä pelkään, että jos tää kaipaus ei lopukaan ikinä”

”Vastaa”

”Samul kiltti”

”Mul o ikvä”

”Puhuta pliiiiiiiiiiiis”

”Mä rakstan su”

Cecilia sammutti puhelimen ja työnsi sen patjan alle piiloon, aivan kuin se olisi voinut poistaa viestiketjun ja puhelutiedot.

Sen jälkeen hän tuijotti lamaantuneena kattoon. Hävetti ja kadutti. Kadutti ja hävetti. Hän oli tehnyt näitä kännisiä lähestymisyrityksiä ennenkin, mutta ei enää tänä vuonna. Urheasti hän oli esittänyt Samulille ja kaikille muille, että todellakin oli yli kyseisestä jätkästä ja taas oman elämänsä ”Strong, independent woman”. Totuuden hän oli tiennyt, mutta haudannut sen jonnekin opiskelukiireiden, ystävien ja täyden vapaa-ajan alle, kunnes tequila oli kaivanut totuuden taas esiin ja vielä paiskannut sen hänen päälleen. Ja tietysti Samulin.

Samuli.

Cecilia yritti olla ajattelematta. Yritti oikeasti. Mutta jostain mielikuvat hiekanruskeista hiuksista, sinisistä, välähtelevistä silmistä, toispuoleisesta hymystä, tiukasta halauksesta, suudelmista Kaivopuistossa, lusikassa nukutuista öistä ja pehmeästä äänestä vain tunkeutuivat tajuntaan. Valtasivat ihan kaiken ja saivat itkemään pahaa oloa, joka ei johtunut tippaakaan alkoholista vaan hänen tekemistään virheistä.

Anteeksi kamalasti, että jatko viivästyi! Huhtikuussa olin siinä uskossa, että toukokuussa kouluhommat olisivat ohi. Juu ei. Tentti, kurssi, neljä esseetä ja lukupiiri ovat viivästyttäneet kaikeea kivaa. Mutta tämä osa oli ainut, joka puuttui kokonaan. Eli loppuja pitää enää korjailla ennen julkaisua, joten näin pitkiä taukoja ei enää pitäisi tulla. Kiitos kärsivällisyydestä!

Osa 4 

4 kommenttia:

  1. Oijoij tämä oli aivan loistava pätkä! Seuraavaa odotellessa..
    -dittou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Olen taas normaalin yllättynyt kehuista :D

      Poista
  2. Tulisko pian uutta osaa? :) anteeksi oon malttamaton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että vastaus viivästyi ja että olen tuottanut pettymyksen odotuttamalla. Mutta huomenna jatkuu!

      (Ja tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun alan julkaista yhtään mitään, joka ei ole 100% valmis alusta loppuun)

      Poista