lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kepeä kipeä kevät, osa 6


Cecilia asteli ulos luentosalista ja värähti. Kaiken piti olla ihan hyvin, mutta silti hänellä oli outo, jotenkin kalvava olo. Krista elää maksimissaan pari kuukautta. Ajatus pulpahti jälleen pintaan ja Cecilia veti henkeä. Hän oli keskittynyt niin onnistuneesti tenttiin, että ei ollut muistanut Rasmuksen paljastusta.  Tuo ajatus oli pyörinyt hänen mielessään koko ajan, välillä hän sai sen sysittyä syrjään keskittyessään täysin johonkin muuhun, mutta inhottava olo jäi. Kuin muistuttamaan, että kaikki ei ollut hyvin ja kun hän jälleen muisti hädän, hänen olonsa vain paheni. Cecilia sipaisi hiukset pois kasvojensa tieltä ja korjasi laukkunsa asentoa, hän oli tehnyt itsensä kanssa sopimuksen, että tenttiin asti hän keskittyisi vain siihen ja sen jälkeen päättäisi mitä tekisi Kristan kanssa. Tentti oli nyt ohi, paremminkin se olisi voinut mennä, mutta nyt ei ollut enää mitään ”tärkeää”, minkä taakse piiloutua.

Cecilia tiesi olevansa onnekas siinä suhteessa, että yksikään hänen rakkaistaan ei ollut kuollut. Hän oli ollut hautajaisissakin vain kerran: hänen isänsä setä oli kuollut joskus yläasteen aikaan. Hautajaisissa Cecilia oli keskittynyt tuijottamaan tv:stä tuttuja henkilöitä enemmän kuin suremaan.

Hän tajusi, että Heidi ja Viivi olivat kulkeneet hänen vierellään vasta kun Heidi tarttui häntä käsivarresta kiinni.
- Maa kutsuu Ceciliaa, menikö tentti noin huonosti, että et kuule tai näe mitään?
- Sori, mä…
Cecilia vaikeni avuttomana, ei tiennyt kuinka jatkaa. Heidille ja Viiville hän ei vieläkään halunnut kertoa Kristasta, mutta samalla hän oli niin syvällä ajatuksissaan, ettei kevyt valhe suostunut syntymään.
- Onko kaikki kunnossa? Viivikin kysyi.
- Mä olen vaan ihan loppu. Taidan lähteä kotiin lepäämään. Joo, se on varmaan parasta, Cecilia nyökkäsi ja jätti hölmistyneet ystävät taakseen.
 Kuristava tunne pysyi koko kotimatkan. Helpottuneena Cecilia sulki oven takanaan ja heitti kengät eteisen nurkkaan. Keittiössä hän harkitsi hetken kahvin keittämistä, mutta totesi tarvitsevansa jotain rauhoittavampaa ja avasi punaviinipullon. Hän kaatoi lasiinsa reilun käden ravintola-annoksen ja siirtyi sohvalle.

Krista, voi Krista. Tytön kohtalo tuntui niin helvetin epäreilulta ja surulliselta. Ehkä muutama kuukausi elinaikaa. Ja silti hän ei ollut huomannut mitään asiaan viittaavaa Kristan käytöksestä. Ei katkeruutta, vihaa tai itkua. Cecilia ei pystynyt edes kuvittelemaan mitä hän olisi samassa tilanteessa tehnyt. Varmaan romahtanut täysin ja vihannut kaikkia ja kaikkea. Mitä hän nyt tekisi? Vaikka Rasmus ärsytti häntä edelleen suunnattomasti, hän ei silti voinut ohittaa pojan sanoja pelkällä olankohautuksella. Pystyisikö hän olemaan Kristan vierellä loppuun asti? Perääntymällä nyt säästäisi edes omia tunteitaan. Kuolema pelotti häntä, joten olisiko hänen ihan pakko seurata sen saapumista näinkään läheltä? Cecilia siemaisi viiniä lisää, kysymyksiä oli lukuisia, mutta ehkä punainen juoma toisi kohta vastauksia.

Venytellen Cecilia nousi sohvalta ja meni ikkunan eteen katsomaan iltapäivän hyörinää. Hän laski tyhjän viinilasin ikkunalaudalle ja nyökkäsi. Hän ei perääntyisi. Hän ei ollut ikinä ollut pelkuri, vaan mennyt aina rohkeasti tulta päin. Pelko ei siis pitäisi häntä pois sairaalasta, eikä Cecilia ollut helposti kyllästyvää sorttia, vaikka Rasmus niin epäilikin. Krista oli mukava ja ehkä aurinkoisin persoona, jonka Cecilia oli ikinä tavannut. Cecilia piti siitä kuinka sai tytön ilahtumaan, kuinka se sai hänenkin olonsa paremmaksi. Se oli jotenkin parempaa saada Krista hymyilemään kuin saada Heidi tai joku muu ystävistä purskahtamaan nauruun. Cecilia jatkoi itselleen nyökyttelyä, hän tekisi tämän ja aloittaisi heti. Ja aloittaisi ilahduttamalla Kristaa tavalla, jonka hän osasi parhaiten.

Alkuillasta Cecilia saapui sairaalalle, hän oli vahvistanut ratkaisuaan raivaamalla kalenteristaan tilaa Kristalle. Tottuneesti hän koputti ovelle ennen kuin astui sisään. Tällä kertaa Kristan vuoteen vierellä istui keski-ikäinen nainen, jonka Cecilia otaksui olevan Kristan äiti. Heillä kun oli samanlaiset suuret harmaat silmät ja pyöreä leuka.
- Moi, Krista tervehti. – Äiti, tässä on Cecilia, Cecilia, tässä on mun äiti Leena.
Cecilia tarttui ojennettuun käteen ja tervehti Leenaa. Kristan äiti katsoi häntä hymyillen, mutta myös uteliaasti.
- Sinä siis olet se kuuluisa Cecilia, Krista onkin maininnut sinut useamman kerran, Leena kertoi.
Cecilia ei tiennyt mitä siihen olisi vastannut, joten hän vain hymyili. Hetkeksi lankesi kiusallinen hiljaisuus, mutta Cecilia kääntyi Kristan puoleen, ja nosti tuomisensa tytön sängylle.
- Mä varmistin hoitajilta, että voin tuoda tämän, nainen sanoi nopeasti, kun Krista ja Leena jäivät tuijottamaan mykkinä ruskeaa paperikassia.
Varovasti Krista kurottautui lähemmäksi, ojensi kättään, muttei uskaltanut koskea.
- Rohkeasti vaan, se on sulle, Cecilia patisti huvittuneena.
Silmät suurina Krista alkoi etusormellaan seurata kassin kyljessä olevia mustia kirjaimia, päästyään n-kirjaimeen, hän viimein tarttui kahvoista ja veti kassin syliinsä. Cecilia katsoi, kuinka vielä äskeistäkin isompi ihmetys nousi tytön kasvoille tämän nostaessa ruskean rasian sängylle. Tämä todellakin oli oikein ja lahja jokaisen sentin arvoista, Cecilia mietiskeli.
Edelleen hitaasti tyttö veti rasian auki, varovasti aukaisi suojapaperit ja viimein henkäisi syvään, kun näki vaaleanpunaisen upeuden paljastuvan. Hellästi tyttö nosti huivin käsiinsä ja leväytti sen auki.
- Kiitos, tämä on ehkä upein lahja minkä mä olen ikinä saanut, Krista totesi liikuttuneena.
- Ole hyvä, Cecilia mutisi, jotain kaiversi hänenkin kurkussaan. – Se on 100% silkkiä, pitäisi olla kuumalla viileä ja kylmällä lämmin.
- Kiitos, olet todella antelias, ehkä vähän liikaakin. Tuo on varmaan aika kallis, Leena huomautti ikkunan vierestä.
Krista mulkaisi äitiään, käänsi katseensa takaisin huiviin ja viimein Ceciliaan.
- Äiti on oikeassa, en mä voi ottaa näin arvokasta lahjaa vastaan, tämä totesi hiljaisena.
- Älä höpise, vaan nauti nyt sun ekasta Louis Vuittonista. Laitatko sen päähän, kaulaan vai pidätkö vaan sylissäsi?
- Ootko varma? Krista kysyi.
- Tietysti. Mä haluan antaa tuon sinulle, eikä sun todellakaan tarvitse miettiä sen hintaa.
- Siis eikö todellakaan? ivallinen ääni kuului ovelta.
Cecilia sulki silmänsä. Tietysti Rasmuksen oli pitänyt tulla sisään juuri sillä hetkellä.
- Ei, Cecilia vastasi ja loi jäisen silmäyksen pojan suuntaan.
Rasmus tuijotti yhtä kylmästi takaisin. Krista huokasi raskaasti:
- Rasmus, yrittäisit kerrankin käyttäytyä.
Cecilia seurasi sivusta kuinka Rasmuksen ilme pehmeni tämän tavoittaessaan pikkusiskonsa katseen. 

Poika siirtyi lähemmäksi sänkyä, ja kysyi hiljaisella äänellä:
- Millainen päivä tänään?
- Paras pitkään aikaan. Kato mitä Cecilia toi mulle, Krista julisti ja heilautti huiviaan riemukkaasti.
Rasmus vain tuijotti mitään sanomattomana siskoaan.
- Ethän sä tietenkään tajua, tämä on Louis Vuitton, tyttö lausui nimen lähes hellästi.
- Tuollaisiahan saa jostain halpahallista kahdella eurolla, Rasmus tokaisi ja töytäisi innostunutta siskoaan hellästi olkaan.
Krista vastasi eleeseen näyttämällä kieltään, ja kiepauttamalla huivin kaulansa ympäri.
- Ja tuollaisia idiootteja myydään eläintarhaan vielä halvemmalla.
- Me voidaan Rasmuksen kanssa lähteä käymään kahvilla, jos te haluatte vähän aikaa olla tyttöjen kesken, sisarusten äiti puuttui puheeseen.
Rasmus lähti selvästi haluttoman näköisenä. Pelkäsi tietysti jättää siskoaan hänen kanssaan kaksin, Cecilia tuhahti mielessään. Oven painuessa kiinni hän siirtyi sängyn viereen ja istahti tuolille.
- Kiitos, Krista sanoi vielä kerran, ilme iloa säteillen.
Cecilia vilkaisi nolostuneena kenkiään, tämä ylitsevuotava kiitollisuus oli jopa hänelle vähän liikaa.
- Miksi sä teet tämän? tyttö kysyi pienen hetken päästä.
Cecilia mietti ohikiitävän hetken paljastavansa viinin vauhdittamat ajatuksensa, mutta jätti ne kuitenkin sanomatta. Hän halusi suojella Kristaa.
- En mä oikein tiedä. Olen kyllä miettinyt, koska tämä ei ole ihan mun tyyliäni, Cecilia totuuden sijaan kierteli vastauksessaan.
- Ai tällainen anteliaisuus?
- Ei, se on kyllä ihan mua, mutta tämä meidän kaveruus tai mitä tämä nyt sitten onkaan. Se on uutta.
- Mä olen onnellinen, että sä kokeilet jotain uutta, Krista totesi ujosti.
- Niin olen minäkin.
Hetken he istuivat hiljaa, kunnes Krista sanoi:
- Voidaanko me halata?
Cecilia nousi ylös ja kietoi kätensä tytön ympärille. Sairaalan pyjama oli niin löysä, ettei hän ollut tajunnutkaan Kristan hoikkuutta ennen kuin hän hetkeksi tunsi tämän terävät luut itseään vasten.
- Sä olet vähän kuin mun haltiakummi, tyttö totesi, kun halaus oli ohi.
Ennen kuin Cecilia ehti vastata siihen mitään, Leena ja Rasmus saapuivat koputuksen saattelemina huoneeseen.
- Mä taidan tästä lähteä, niin saat olla perheesi kanssa, Cecilia virkkoi, nousi ja tarjosi tuolia Leenalle. Rasmukselle hän ei uhrannut silmäystäkään.
- Kiitos. Kaikesta. Mä odotan sua taas pyörähtämään, tyttö vastasi jälleen huiviaan silitellen.
- Mä tulen kyllä, Cecilia lupasi ja hymyili Kristalle ennen poistumistaan.

Eihän se niin vaikeaa ollutkaan Cecilia mietti hississä. Vaikeaa kohti oltiin kuitenkin menossa, mutta ei vielä. Huomenna hän tulisi ja tekisi parhaansa saadakseen Kristan taas hymyilemään.

Osa 7 

15 kommenttia:

  1. Tätä oli odotettu, kiitos taas <3

    Ja ihan tällee asiasta kukkaruukkuun, osaatko suositella tuolta Demin puolelta novelleja, kun sulla tuntuu olevan suht sama maku kuin itselläni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Ja anteeksi, että kesti.

      Se mihin viittasin, eli jonka jatkoa odotti aina innoissaan oli "Kesäinen road trip" monen vuoden takaa. Nyt satunnaisesti silmäilen jotain novelleja, mutta todella koukuttavaa ei ole Demissä tullut vastaan. Tietääkö joku muu suositella hyviä?

      Mutta jotain voin suositella... http://singunnovellit.blogspot.fi/2011/03/liukkaalla-jaalla.html Jos homoromanssit kiinnostaa, eikä suora toiminta pelota, niin tuonne ja äkkiä! Mä suorastaan kihisin sen kaksi päivää, mikä noiden lukeminen kesti. "Liukkaalla jäällä" ehdottomasti paras, "Boxing" hyvä kakkonen, "Sairaalan syke" alkoi hyvin, mutta loppu oli vähän hätäinen, muut onkin oikeastaan pelkkiä seksinovelleja. Mutta ei sekään väärin ole :D

      Poista
    2. Niin ja voisi tietysti linkata, jos tuo on vielä lukematta :) http://www.demi.fi/keskustelut/novellit/kesainen-road-trip

      Poista
    3. http://www.demi.fi/keskustelut/novellit/novelli-rakastu-ala-ihastu#.V6v1BnTjFAg

      Tuossa yksi hyvä deminovelli. Sama kirjoittaja on aloittanut myös toisen hyvältä vaikuttavan novellin, mikä on, harmi kyllä, jäänyt kesken.
      Tykkäsin myös Daddy Issues -novellista demissä!

      Poista
    4. Ah, tämä vielä!
      http://mforum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=886439&t=886439#bottom

      Poista
    5. Kiitti vinkeistä, täytyy ehdottomasti käydä kurkkaamassa! :)

      Poista
    6. Kesäinen road trip ja Rakastu, älä ihastu on nyt luettu. Herranjumala, miten loistavia! Kiitos vinkeistä.

      Ps. Kepeä kipeä kevät on kyllä myös niin rakkautta (kuten suurin osa näistä sun novelleista), että huh huh.

      Poista
    7. Olepa hyvä :) Mä en ole vielä ehtinyt noihin tutustua, mutta onhan tässä pitkä syksy edessä. Ja kiitos, kiva kuulla, mulla kun oli vaihteeksi aika paljon epäilyksiä tämän suhteen.

      Poista
  2. Koska tulee seuraava osa? Rakastan näitä sun novelleja! Ei ikinä malttaisi odottaa seuraavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :) Mä tänään kirjoitan viimeisen esseen koulua varten, joten luulen, että sunnuntaina olisi täällä uutta luettavaa.

      Poista
    2. Komento takaisin! Essee valmistunee ensi yönä :D Joten novellin jatko siirtyy alkuviikkoon. Pahoittelut, jälleen kerran :/

      Poista
  3. Missä on seuraava osa?? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työn alla :/ Tajusin, että novelli pyörii liikaa sairaalan ympärillä ja yksi juttu, mikä oli parin lauseen mittainen maininta alkoi siis laajentua. Eikä kirjoittaminen kaikkien kouluhommien jälkeen ole yhtä sujuvaa kuin joskus, niin tämä on taas venähtänyt. Pahoittelut!

      Poista
  4. Millon uutta tulee? x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan, että sunnuntain ja maanantain välisenä yönä viimeistään, niin saisin itsestäni varmasti jotain irti... :D

      Poista