Eräs sika ajatteli tulla kertomaan, että on elossa. Ja
järkyttynyt, että mulle on tullut kommentteja. Kiitos niistä, olette kultaisia!
Pahoittelut vastaamattomuudesta ja muutenkin blogin heitteillejätöstä.
Tammikuussa taisin viimeksi kirjautua tänne, sen jälkeen tuli vähän kaikkea.
Tai no, lähinnä opiskelua. Hyvänä puolena voidaan varmaan kertoa se, että olen
nyt kandi. Ja kesällä mulla on ollut töitä, pienet sille!
Olenko kirjoittanut? Joo. Esseitä, oppimistehtäviä,
luentopäiväkirjoja ja esitelmiä. Valitettavasti ei mitään fiktioon viittaavaa.
Onko ideoita? Tietysti, täytyisi nyt vaan yrittää saada vapaa-aika ja
kirjoitushalut kohtaamaan.
Sitten vähän kyökkipsykologiaa. Minä olen aina ajatellut,
että kirjoittaminen on jotenkin erillään minusta. Että hahmot syntyvät kuin
itsestään, niissä on kyllä piirteitä, joita olen havainnut muissa ihmisissä,
mutta muuten ne ovat ja elävät omiaan. Enkä mitenkään koe käsitteleväni omia
ongelmiani tai kipupisteitä hahmojeni kautta. Mutta tässä yksi päivä tajusin,
että mä en ole onnistunut kahteen vuoteen kehittelemään onnellista loppua. Ei
vaan lähde. Juoni ei kulje ja hahmot ovat liian itsepäisiä edistämään asioita
yhtään mihinkään. Tämän oivalluksen jälkeen vitutus vaan lisääntyi entisestään.
Mutta ei siitä sen enempää. Toivotaan, että mä jotenkin saisin taas
kirjoittamisen kulkemaan.
Siispä ei ole ilmoitettavaa seuraavasta jatkiksesta tai edes
hahmotelmaa aikataulusta.
Anteeksi.
Se on kuitenkin varmaa, että kirjoittamista
en ole lopettamassa. Enkä blogiakaan, ja jos se joskus tapahtuu, niin kyllä mä
siitä ilmoitan ihan suoraan. Käykää siis välillä kurkkimassa, jos vaikka olisinkin saanut apinan pois harteilta. Minä lupaan
käydä täällä säännöllisen epäsäännöllisesti tarkistamassa, jos vielä joku uskaltautuu
kommentoimaan.
Mukavaa syksyä!
Onnea kandiudesta ja kesätöistä!!
VastaaPoistaOon myös huomannut, että omat tunnelmat ja elämä roikkuu vähintään alitajuisesti mukana fiktiivisissä teksteissä, vaikkei niitä oo oikein tullut kirjoiteltua. Ehkä pitäis osata hyväksyä se, että välillä kaikkea ei voi tehä yhtä aikaa...
Käykö sulla niin, että elämä tuntuu liian konkreettiselta ja yksinkertaselta, jotta sais kirjoitettua mitään epätotta? Itelläni myös joku elämän realiteettien tajuaminen on aiheuttanut sellasta "ei tällanen satuilu vois olla totta, ei ihmiset oo tällasia" -kyynisyyttä ja turhautumista. Omat hahmot on liian realistisia, vihasia ja itsekeskeisiä ongelmissaan oleskelijoita, joilla ei oo selkeitä juonikuvioita ja yhenlaista identiteettiä. On hankala irtautua itsestään! Ihan kamalaa. Tarvis varmaan aikaa harjoitella, mutta mistä sitä sais!?
Toivottavasti löydät aikaa ja saat ideat menemään eteenpäin. Mutta onneksi ne "mun pitää tehdä kaikkea heti" -tunnelmat on pääasiassa omassa päässä, lukijoille kaikkien tekstien pitäis olla julkasuajasta riippumatta vaan plussaa! Laatua kannattaa oottaa 😊
(Tämähän meni hyvin tämä aktiivisuuden lisääminen...)
PoistaKiitos paljon onnitteluista ja kommentista!
Hmmm, mulla on kai se, että kun ei jutut mennyt näin oikeassa elämässä, niin ei se voi mennä toisin myöskään kirjoitettuna. Olikohan toi nyt sama mistä kirjoitit? Oon liian väsynyt, että jaksaisin ajatella monimutkaisesti :D
Viisaammat sanovat, että kalenteriin pitäisi röyhkeästi vaan raivata tilaa omille jutuille. Tämä on mulla vielä opettelun alla. Ja siitä oikeasti olisi apu jumille, kun olisi päivittäin vaikka puoli tuntia varattu kirjoittamiselle. Sinä aikana pitäisi joko istua vaan wordin edessä lamaantuneena tai kirjoittaa, ei miettiä kaikkea muuta tekemätöntä. Mutta jospa mä joskus oppisin, ja sinä myös, siihen :)