Tunnisteena toimii "Hapuilevia ajatuksia kirjoittamisesta", onhan se vähän pitkä, mutta kuvaa tuntemuksiani. Ajatukset ovat nimenomaan hapuilevia, koska sanoja ja tekstejä on vasta niin vähän takana, että melkein kaikki on uutta ja ihmeellistä. Useimmiten olen varmasti täysin hakoteillä, mutta sekin on osa kehitystä ja oppimisen hienoutta. Ehkä vuosien päästä luen näitä, hymyillen ja päätäni puistellen "voi miten herttaista, kuinka väärässä olen joskus ollut" tai ehkä en edes kehity tämän kummemmaksi kynäilijäksi...
Olen jokseenkin onnettoman surkea kaikenlaisten mielipidetekstien kanssa tai analyysien ja tulkintojen, no oikeastaan kaikkien asiatekstien suhteen. Mutta siitä huolimatta yritän purkaa mietteeni kirjoittamisesta ja tarinoideni eri osa-alueista tänne. Aluksi tietysti siitä mistä kaikki saa alkunsa: inspiraatiosta.
***
Olen katsellut kuinka kuviksenluokan seinillä on jonkun ryhmän piirustuksia. Aiheena heillä on ollut ”Millainen on inspiraatiosi?” Ihmetellessäni päiden ympärille piirrettyjä kiehkuroita, purkauksia ja salaman iskuja olen miettinyt miltä minun inspiraationi näyttää. Juuri se hetki, kun uusi idea saa alkunsa. Minulla se ei ole mikään maata järisyttävä hetki, jossa pääni yläpuolelle syttyy sadan watin hehkulamppu. Se on enemmänkin kuin siinä vanhassa mainoksessa, missä mummo seisoo hämmentyneenä olohuoneessaan ja selittää hirven ilmestymistä ”Tuosta se tuli ja tuonne se meni”. Oloni on nimittäin aina yhtä hömelö, äsken ei ollut kuin tyhjää, sitten idea syntyy ja ohikiitävässä hetkessä se kasvaa, rönsyilee ja tarjoaa uuden tarinan. Kaikki tämä tuosta noin vain! Se on ihmeellistä, melkeinpä taikuutta. En todellakaan tiedä mistä ne tulevat ja miten ne syntyvät, olen vain onnellinen, että niitä ilmestyy.
Oikeastaan mitään BOOM!!!-inspistä minulla ei ole ikinä
ollut kirjoittamisen suhteen. Kaikki täällä julkaistut novellit ovat lähteneet
liikkeelle siitä, että haluan kirjoittaa jostain aiheesta. Pääskyt syntyi
halusta kirjoittaa kevyt kesänovelli, Kasteisella nurmella sai alkunsa, kun
luin aiheeseen liittyvän uutisen. Forever-heppatyttönä halusin kirjoittaa
hevostarinan, tuli idea hevostytöstä ja mopopojasta, ensin tyrmäsin sen liian
tyhmänä, mutta Siirin ja Samin siemenet oli jo istutettu aivoihini.
(Kuulostipas melko yököltä :D), ja Joulupukin kehittelin halusta kirjoittaa
suloisen joulunovellin.
Eli ensin on tietyn aiheen antamat kehykset, joiden sisällä
sitten tulee se inspiraatio. Se voi olla yksittäinen kohtaus, päähenkilön
ulkonäkö, pala juonta, jotain minkä näen selvästi päässäni ja josta lähteä
kehittelemään uutta tarinaa.
Alussa uskoin inspiraation vallassa kirjoittamiseen, odotin sellaista maagista hetkeä, jossa tekstiä vain pulppuaa ja kaikki sujuu kuin tanssi. Pääskyjä ja Kasteisella nurmella kirjoitinkin silloin kun
sattui huvittamaan ja samaa jatkoin vielä Hevosenleikkiä kanssa. Useimmiten ei
huvittanut ja tuskastuin siihen, kun tarina ei edennyt ja siitä lähtien minulla
on ollut sääntö, että keskeneräistä novellia pitää päivässä kirjoittaa ainakin
yhden virkkeen verran. Vaikka ei huvittaisi yhtään, tuntuisi, että olen
maailman surkein kirjoittaja ja Klicker-Klacker 2 olisi paljon houkuttelevampi
ajanviettotapa. Hyvin useasti virke ei jää pelkästään yhteen. :) Uskon siis kokeneempia
kirjoittajia, joiden mukaan inspiraatiota ei pidä jäädä odottamaan, vaan lyödä
perse penkkiin ja alkaa kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti