perjantai 4. tammikuuta 2013

Joulupukki suukon sai, osa 3

Noora kävi elämänsä pahinta vaatekriisiä läpi Iran kanssa WhatsApp:in välityksellä. Tuntui, että hänen vaatekaappinsa oli täynnä vain mauttomia rättejä, eikä niistä ikinä saisi koottua Sitä Täydellistä Asua treffeille Harrin kanssa. Paniikkia lisäsi fakta, että nämä olivat hänen elämänsä ensimmäiset oikeat treffit ja vieläpä miehen kanssa, johon hän tunsi yllättävän suurta vetoa ottaen huomioon, että hän oli tuntenut Harrin vasta neljä päivää.

Viimein turhautumisen kyyneleiden, raivarin ja alistumisen jälkeen Noora pukeutui tummansinisiin farkkuihin, kermanvaaleaan, laskeutuvaan paitaan ja ruskeisiin saappaisiin. Hän oli lisäämässä viimeistä kerrosta ripsiväriä, kun ovikello soi. Hätäisesti hän sulloi ripsivärin meikkipussiinsa ja riensi ulos vessasta. Hän ehti juuri näkemään, kun Harri esitteli itseään äidille.

- Hei, mä olen kyllä ihan just valmis, Noora kiirehti sanomaan.
Harri nyökkäsi ja jatkoi kevyttä jutustelua äidin kanssa. Nooran vetäessä takkia ylleen, hänen isänsäkin tuli eteiseen. Hämmentyneenä Noora seurasi kuinka Harri kätteli isää. Tyttö oli toivonut, että olisi ehtinyt kadun varteen odottamaan miestä, hänen suunnitelmiinsa ei todellakaan kuulunut Harrin esitteleminen vanhemmilleen.

- Toivottavasti teillä ei ole mitään sitä vastaan, että vien Nooran ulos, Harrin sanat saivat Nooran jähmettymään kesken huivin kietomisen.
- Eiköhän Noora ole jo sen verta iso tyttö, että tietää mitä tekee, äiti hymyili.
- Ja vaikutathan sinä huomattavasti fiksummalta kuin ne kollit joita täällä aikaisemmin on pyörinyt, isä naurahti. Tyttö vilkaisi häntä murhaavasti ja työntyi vanhempiensa ohi eteiseen.
- Mennäänkö? Noora kysyi ääni pingottuneena.
- Mennään vain.
Noora marssi ripeästi autolle ja nykäisi oven auki. Harri piti ovea auki, kun hän asettautui istumaan.

- Mä vähän myöhästyin mun herrasmies-eleiden kanssa, mies totesi ennen kuin sulki oven.
Noora huokaisi helpotuksesta, kun auto lähti liikkeelle.
- Sä et tainnut tykätä, että mä tulin käymään teillä? Harri kysyi.
Hetken hän harkitsi kiistävänsä asian, mutta päätti sittenkin olla rehellinen.
- En oikeastaan. Tai siis, kun eihän tämä nyt ole niin vakavaa, että pitäisi vanhemmille kertoa ja vielä kun porukat on… No, ei noloja, mutta vähän… Noora antoi äänensä hiipua.
- Anteeksi, mutta mä halusin, että sun vanhempien ei tarvitse huolehtia, kun olet seurassani.
Suuttumus hälveni tytön mielestä ja hän hymyili Harrille.

- Varsinkin, kun sinua on aikaisemmin piirittäneet jotkut kollit, Harri lisäsi virnistäen.
- Just tän takia en halunnut sun tapaavan mun vanhempia! No minne me mennään? Noora vaihtoi puheenaihetta.
- Mä varasin meille pöydän Felinosta.
- Mä olen halunnut käydä siellä jo pitkään, mutta ei tule koskaan mentyä, kun se on kuitenkin vähän sellainen hienompi paikka, Noora ilahtui.
- No, voidaan me mennä ABC:llekin jos haluat.
- Äh, minusta tuntuu, että hienous sopii tälle illalle, hän mutisi ja kohtasi hetkeksi Harrin katseen.

Felino oli hillityn hienostunut. Valkoiset pöytäliinat, kynttilät ja niiden valossa kimaltavat viinilasit tekivät heti vaikutuksen Nooraan. Harri auttoi hänet istumaan ja sen jälkeen he upposivat hetkeksi tutkimaan ruokalistojaan.
- Mä voisin ottaa maalaiskananpoikaa rosmariiniperunoilla, Noora kertoi tilausta odottavalle tarjoilijalle.
- Etkö ota mitään alkuruokaa? Harri kysyi.
- En mä taida jaksaa, Noora tunnusti, vaikka hermostuneisuus oli se, mikä oli vienyt hänen ruokahalunsa.
- Minä otan sitten tuon häränfileen punaviinikastikkeella.
- Entä juomaksi?
- Minulle käy ihan vain vesi, Noora sanoi ja Harri tyytyi samaan.

Tarjoilija korjasi ruokalistat pois parin edestä. Noora katseli uteliaana ympäri pientä salia, sisustusta ja muita ihmisiä, tämä kaikki oli hänelle niin uutta ja hienoa. Pian hän huomasi Harrin keskittyneen katselemaan häntä hyvin tiiviisti.
- Onko mulla naamassa jotain? Noora kysyi hermostuneena.
- Miten niin?
- No kun sä katsot mua noin tarkkaan.

Harri naurahti käheästi ja nojasi hieman eteenpäin.
- Sä vaan olet niin kaunis.
Noora tunsi punastuvansa kuin pahainen teinityttö.
- Et itsekään näytä hassummalta, hän vastasi, vaikka se oli selkeää vähättelyä.
Harri sai pelkän tavallisen, mustan kauluspaidan näyttämään todella hyvältä. Toisaalta tuolla vartalolla se oli helppoa, Noora ajatteli hymyillen.

- Mistä tuo sun rusketus on peräisin?
- Mä olen viimeisen pari vuotta kierrellyt maailmaa, enimmäkseen Kaukoitää ja nyt Suomeen lensin Malesiasta, Harri vastasi.
- Oho, eli siksikö sä olet nyt työttömänä?
- Joo, valmistuin pari vuotta sitten metsätalousinsinööriksi ja lähdettiin silloisen tyttöystävän kanssa reissaamaan. Yhdessä kierrettiin Jenkeissä ja Etelä-Amerikassa, sukset meni ristiin Ausseissa ja mä jäin yksin kiertämään Aasiaa, venähti vähän ylipitkäksi se matka. Tarkoitus on tosin lähteä heti takaisin, kun on rahat taas kasassa.

Noora kuunteli vaikuttuneena miehen kertomusta, heidän saatuaan ruuat eteensä, Harri jatkoi kertomalla pieniä, hassuja tapahtumia matkansa varrelta.

- No se minusta, mitäs sä meinasit isona tehdä? Harri kysäisi.
- En mä oikein vielä tiedä. Olen itse asiassa vähän miettinyt, että lähtisin ensin vaikka au pairiksi. Saisi vähän nähdä maailmaa ja lisää aikaa miettiä mitä haluan. Jatko-opiskelut sijoittuu ehkä liiketalouden tai kauppatieteiden suuntaan. Toi ehkä vaan on vielä aika iso.
- Sä siis kirjoitat ensi keväänä?
Noora nyökkäsi nielaisten samalla palan herkullista kanaa.

- Nyt syksyllä sain enkusta E:n ja maantiedosta M:n. Keväälle jäi vielä pitkä matikka, äikkä ja ruotsi. Kävitkö sä muuten täällä lukion vai olitko jossain muualla?
- Täällä, keskustan lukiossa. Taisin kirjoittaa M:n paperit.
- No kun mä olen miettinyt niitä aikoja, kun vakoiltiin teitä, että olitteko jo lukiossa vai yläasteella, Noora selitti.
- Mä kirjoitin ylioppilaaksi 2004.
- Mä olin silloin täyttänyt just kymmenen.

Molemmat vaikenivat hetkeksi ja keskittyivät ruokiinsa. Arasti Noora katsoi Harria.
- Mua ei sitten yhtään häiritse meidän ikäero, koska tiedäthän sä, ikä on vain numero.
- Ja selli vain huone.
Noora katsoi miestä moittivasti ja Harrin ilme muuttui takaisin totiseksi.

- Kyllä mua vähän mietityttää se, että sä olet vasta 18. Itse olin tuon ikäisenä vielä ihan täysi nulikka, mutta sä kyllä vaikutat paljon kypsemmältä. Ja mun suunnitelmana oli muutenkin vain palata Suomeen, etsiä duunia, elää mahdollisimman säästäväisesti ja vuoden sisään painua takaisin Aasiaan. Eikä todellakaan kehitellä mitään about ensimmäisen naisen kanssa, johon täällä törmään. Ihan kirjaimellisestikin.
- Ai kehitteletkö sä mun kanssa nyt jotain? Noora kysyi flirttaillen.
- Tiedätkö, melkein tuntuu, että helpointa olisi jos tämä ilta olisi ihan hanurista. Sä olisit pelkkä ärsyttävä kakara, minua ei kiinnostaisi yhtään, eikä me keksittäisiin mitään puhuttavaa, mutta… Harri jätti lauseen kesken, joi vettä ja jatkoi syömistään.

Noora odotti, että mies olisi sanonut vielä jotain, mutta Harri keskittyi pihviinsä. Noora työnsi lautasensa kauemmaksi, vaikka ruoka oli herkullista, hän ei jaksanut enempää.

- Eikö se ollutkaan hyvää?
- Aivan loistavaa, mutta jos mä syön yhtään enempää, farkuista repeää nappi.
- Eli ei jälkiruokaa?
- Ei pysty, liian hapokasta, Noora ähkäisi ja katsoi kuinka Harri kaapi viimeisetkin kastikkeen tipat lautaseltaan.
Tarjoilija riensi hakemaan astiat pois ja kysyi myös jälkiruuasta, Noora pudisti päätään ja Harri tilasi itselleen suklaakakun valkosuklaamoussella.

- Meinasitko sä etsiä vain täältä töitä vai oletko muuttamassa johonkin?
- Jos sopiva paikka löytyy, niin voin kyllä muuttaakin, mutta toisaalta perhe ja kaverit on täällä, eikä niitä ole kunnolla nähnyt aikoihin. Katsoo nyt, mies kohautti harteitaan.

Harrin eteen tarjoiltiin houkuttelevan näköinen pala kakkua. Ilmeisesti Nooran nälkäinen tuijotus häiritsi tämän syömistä, koska hän kysyi pian:
- Haluatko sä maistaa?
- No, jos pienen palan, Noora vastasi kursaillen.

Hymyillen mies poimi lusikalleen suklaakakkua ja ojensi sitä pöydän yli. Noora nojautui eteenpäin, pyydysti lusikan suuhunsa ja maistoi täyteläisen suklaan, pehmeän moussen ja pähkinäpraliinin. Tunnelma sähköistyi, Harri ei saanut silmiään irti Nooran suusta ja tyttö vetäytyi nolona irti lusikasta. Hiljaisena Harri jatkoi kakkunsa syöntiä ja Noora keskittyi tutkailemaan muita asiakkaita.

Laskun saapuessa Noora tarjoutui maksamaan oman osuutensa, mutta Harri ei halunnut kuullakaan moista. Heidän poistuessaan ravintolasta tunnelma pysyi edelleen oudon latautuneena. Autossa Noora yritti keksiä tarpeeksi kevyttä puheenaihetta, mutta ei saanut päähänsä mitään järkevää. Sen sijaan hän jäi kuuntelemaan, kun Harri alkoi hyräili hiljaa jotain kappaletta. Melodia oli kaunis, mutta tuntematon.

- Mikä toi biisi on? Noora rikkoi puhumattomuuden muurin.
- Yks Anssi Kelan laulu, joka mulle tuli susta mieleen.
- Mikä laulu? Ai se ”Milla hei, sun täytyy muuttuu”?

Harri pudisti naurahtaen päätään ja lauloi matalalla äänellä, joka oli kuin hyväily: 
- ”Voi Noora, Noora, olethan varovainen”.
- Sä keksit tuon just.
- No enhän keksinyt! Olisko sen biisin nimi Uudet autot? Siitä levystä on kohta varmaan kymmenen vuotta.
- Miksi mun sitten pitää olla varovainen?
Noora sai vastaukseksi vain vinon hymyn ja omituisen olon vatsanpohjaansa.

Harri pysäytti auton kadun varteen ja nousi aukaisemaan hänelle oven. Hiljaisina he kävelivät ovelle. Noora pysähtyi ja kääntyi katsomaan miestä. Odotus jyskytti kaikkialla hänessä, pian Harri varmasti suutelisi häntä.

- Kiitos illallisesta, tyttö sanoi ja katsoi kutsuvasti miestä suoraan silmiin.
- Ole hyvä.
Mies astui vähän lähemmäksi, Nooran teki mieli sulkea silmänsä, mutta ei halunnut vaikuttaa idiootilta. Harri katseli häntä arvioiden, kohotti kätensä ja pyyhkäisi rystysillään pehmeästi Nooran poskea.
- Hyvää yötä, hän kuiskasi ja lähti.

Sanattomana Noora jäi tuijottamaan miehen jälkeen, mitä ihmettä? Hetken hän jo oletti, että Harri kääntyisi takaisin, mutta auton kadottua näköpiiristä, hän potkaisi turhautuneena lunta rapun edestä. Ravintolasta lähtien tunnelma oli hänen mielestään ollut todella latautunut, oliko Noora erehtynyt? Eikö miestä kuitenkaan kiinnostanut? Johtuiko tämä hänen iästään vai siitä, ettei hän ollut tarpeeksi haluttava? Pelkkä hipaisu poskelle, olisi saman tien nipistänyt häntä kuin jotain tenavaa, Noora sadatteli marssiessaan sisälle.

Hän jatkoi tilanteen analysointia iltatoimiensa ajan ja sänkyyn päästyään kävi jo todellisilla ylikierroksilla. Tyttö oli juuri jättänyt taakseen Tonin kanssa soutamisen ja huopaamisen, mutta huomasi nyt istuvansa samassa veneessä vain eri miehen kanssa.

Seuraavana aamuna Nooran kiukku ei ollut laantunut pisaraakaan. Mikä ihme miehiä oikein vaivasi? Aikansa hän kiersi taloa ympäri ja päätti sitten lähteä tasaamaan tilit Harrin kanssa. Lähes puhisten hän marssi kohti Harrin kotia ja ovelle päästyään pimputti ovikelloa raivoisasti. Toivottavasti miehen vanhemmat eivät tule avamaan, Noora ehti miettiä juuri kun ovi avautui. Harri seisoi hämmästyneenä ovella, Noora ehti panna merkille paljaat jalat, mustat verkkarit, rennon t-paidan ja pörröisen tumman tukan ennen kuin antoi palaa.

- Mä en vaan voi käsittää teitä miehiä. Mua jäi vaivaamaan aika helvetisti se eilisen illan loppuminen, mä ymmärsin, että meillä oli kiva ilta, sinä esitit vähän kiinnostunutta, tunnelma oli ainakin minusta sähköinen ja sitten illan päätteeksi mä saan vain tämän, Noora vuodatti ja hieraisi poskeaan samoin kuin Harri oli tehnyt eilen.


- Mitä hittoa? Mä en kestä enää yhtäkään kaksilahkeista, joka ei voi suorasti esittää, että kiinnostaa tai että ei kiinnosta. Mutta tätä mä tulin hakemaan, Noora kurottautui painamaan äkäisen suukon Harrin suulle. – Hyvää päivänjatkoa, hän äyskäisi ja lähti marssimaan pihapolkua.

Noora ei päässyt etenemään kolmatta askelta pidemmälle, kun hänet kiskaistiin takaisin. Hän ehti huomata olevansa Harrin tiukassa syleilyssä, miehen suu painui hänen omaansa vasten kovana ja vaativana ja sen jälkeen Nooran ajatukset ikään kuin kaikkosivat. Oli vain miehen huulet ja huumaavaa suudelma. Tukea hakien Noora kietoi kätensä Harrin niskaan ja antautui täysin ahnaalle suudelmalle. Viimeistään miehen kieli oli ajaa hänet järjiltään, loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen he vetäytyivät raskaasti hengittäen irti toisistaan. Nooraa ei koskaan aikaisemmin oltu suudeltu tällä tavoin, eikä kenenkään kosketus ollut saanut häntä näin virittyneeksi. Hän halusi kipeästi lisää.

- Sen sun pienen suklaakakku-show´n jälkeen mä en uskaltanut eilen koskea suhun yhtään enempää. Olisin kyllä ihan helvetisti halunnut. Vaikka sun porukat ihan rennolta vaikuttivat, ne eivät olisi olleet valmiita näkemään sitä mitä olisin halunnut sulle eilen teidän portaille tehdä, Harri sanoi kiihkeästi.
Ihan kuin hän ei äskeisen jäljiltä ollut jo tarpeeksi sulaa vahaa, Noora ajatteli sumeasti.

- Lähdetään sisälle, mies kutsui.
Noora räpytteli hämmentyneenä silmiään. Eilen heidän suhteensa etenemisvauhti oli verrattavissa possujunaan ja nyt päästeltiin Ferrarilla moottoritiellä. Harri seurasi hänen ilmeitään ja laiska hymy levisi miehen kasvoille.

- Neidillä taitaakin olla melko vilkas ja likainen ajatuksenjuoksu. Tule sisälle niin syödään kinkkuvoileipiä ja luetaan työpaikkailmoituksia, hän täsmensi
- Kinkkuvoileipää ja työpaikkailmoituksia? Noora pihahti.
- No sitä mä olin tekemässä ennen kuin sä keskeytit mut. Ja ehkä ohjelmassa on myös vähän tätä, Harri kuiskasi ja kumartui suutelemaan Nooraa niin hellästi ja pehmeästi, että tyttö tunsi sulavansa lopullisesti.
- Okei, Noora kuiskasi, tarttui Harrin lämpimään käteen ja seurasi miestä sisälle.

Kun Harrin päässä oli eilen soinut Anssi Kela, oli Nooralla tänään vuorossa Jenni Vartiainen. Hän tiesi, että se oli ehdottomasti liian aikaista, eikä oikein mahdollistakaan, mutta silti pehmeä ääni hänen mielessään lauloi: ”Tältäkö se tuntuu, kun löytää oikean?”

2 kommenttia:

  1. Tästä olis jotenki nii kiva saada joku "muutaman vuoden jälkeen", samaten aadasta ja miskasta :) ne on aina nii ihania ku saa jatkoa tutuille tarinoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Mä en ole ihan hirveän innostunut kirjoittamaan jatkoa näille, koska sitten pareille pitäisi keksiä ongelmia tai ehkä jopa erottaa, että heidän tarinaansa olisi mielekästä palata. Mutta ehkä joskus tuttuja hahmoja vilahtaa jossain sivuosassa ;D

      Poista