Abigale ei saanut yöllä unta, hän kuunteli preerian kuiskauksia ja
tuijotti tähtiä, muttei pystynyt rauhoittumaan. Mielessä kummitteli
Theodoren ilme tämän hakatessa kuoliaaksi koiraansa. Mies oli nauttinut
teostaan.
Abigale ei ollut varma, oliko hänen poskensa väri jo palautunut
ennalleen edellisestä iskusta, kylki oli kipeä potkuista ja toinen rinta
tihkui verta miehen purtua sitä. Vaikka hän yritti olla mahdollisimman
huomaamaton ja mukautuvainen, Theodore saattoi raivostua ihan mistä vain
ja milloin vain ja kaikki vastoinkäymiset olivat aina Abigalen syytä.
Epätoivon kyyneleet kirvelivät silmäkulmissa, kun tyttö muisteli miten
hän oli joskus ajatellut, että Theodore saattaisi olla ihan hyvä
aviomies. Vanhemman puoleinen, mutta siitä huolimatta hyvä.
Abigale oli haaveillut miehensä kuolemasta, mutta viime aikoina hän oli
alkanut pohtia karkaamista. Ruohikkoisella preerialla siitä ei tulisi
mitään, mutta jos he joskus saavuttaisivat metsän, hän lähtisi heti
tilaisuuden tullen. Mikään maailmassa ei voisi olla tätä pahempaa.
Raottaessaan painavia silmäluomiaan uudelle aamulle, Abigale oli
ihmeissään. Hän oli kuin olikin saanut unta joskus aamuyön pimeimpinä
tunteina. Vielä aikaisempaakin varovaisemmin hän alkoi valmistaa
aamiaista ja odotti Theodoren heräämistä.
Lämpimät tuulet kieppuivat ja pyörteilivät rajattomina, heinä taipui
kauniisti tuulen tahtiin ja Abigale oli haistavinaan puhurissa lupauksen
muutoksesta. Tyttö käänsi korkeajalkaisella paistinpannulla
kullankeltaisia maissilettuja ja lisäsi kiehuvaan veteen kahvinporot.
Nälkä kurisi vatsassa, eikä Abigale pystynyt muistamaan milloin olisi
saanut syödä itsensä kylläiseksi. Ehkä silloin kun äiti oli ollut vielä
elossa. Theodoren mieltymys alkoholiin piti huolen siitä, ettei ruokaan
ollut käytettäväksi liikaa rahaa. Edellisessä kaupungissa heillä oli
ollut varaa ostaa vain muutama kananmuna ja pala sian lihaa.
Kuomuvankkureihin lastatut maissijauhot, korput, kahvi ja kuivatut
hedelmät hupenivat päivä päivältä. Abigale oli matkan aikana huomannut
laihtumisensa puvun löystymisestä, mutta nähdessään kuvajaisensa kaupan
ikkunasta hän oli järkyttynyt. Ennen niin pyöreiden ja ruusuisten
poskien tilalla oli vain kuopat, punertavan vaalea tukka hapsotti ohuena
ja likaisena joka suuntaan, silmät näyttivät entistäkin suuremmilta
syvillä kuopissaan.
Theodore kömpi ylös housujaan nostellen ja Abigale kattoi hänelle
aamiaisen valmiiksi. Leiriä siivotessaan hän tarkkaili sivusilmällä
miestään, tämä oli pitkä ja roteva, ruskea parta takkuinen ja hiukset
hieman yli hyväksytyn mitan. Silmät pienet kuin sialla, nenä taasen iso
ja punertava ja poskissa rokonarpia siellä missä parta ei niitä
kätkenyt. Vastenmielisyyden väristykset kulkivat tytön kehon lävitse.
Hän joutui nostamaan käden hetkeksi suunsa eteen estääkseen kuvotuksen,
sen aiheutti pelkkä ajatus miehen kosketuksesta. Hän oli miehensä
omaisuutta ja hänen oli suostuttava kaikkeen mitä mies tahtoi. Melko
pian avioliittonsa alun jälkeen hän oli oppinut, ettei kannattanut
vastustella, Theodore vain piti siitä. Nykyisin tyttö vain makasi
aloillaan ja antoi miehen tyydyttää tarpeensa kuten tahtoi.
Päivä kului vaihtumatonta maisemaa katsellen, keinuen vankkureiden
määräämässä rytmissä ja kuunnellen humalaisen miehen lisääntyvää
rehentelyä. Päivä oli kääntymässä jo iltaan, kun Abigale huomasi
taivaanrannassa oudon varjon. Siellä missä taivas ja maa kohtasivat, oli
jotain tummaa, tyttö tunsi toivon viriävän sisällään. Ehkä vastassa
olisi pelastava metsä.
Abigale keskittyi tuijottamaan etupyörän alle lakoavaa heinää. Tällä
tavoin hän yritti huijata itseään, jos tarpeeksi kauan katsoi heinikkoa
ja sen jälkeen vilkaisi edessä olevaa maisemaa, ehkä metsä olisi
lähempänä. Toistaiseksi tyttö oli joutunut aina pettymään. Hän kyllä
tiesi, että joka askeleella he lähestyivät tuota taivaanrannan
tummentajaa, mutta tahra ei ollut suurentunut yhtään.
Hän oli alkanut miettiä mitä tapahtuisi, kun he viimein pääsisivät pois
avaralta preerialta. Metsä tarjosi syötävää, piilopaikkoja ja vapauden.
Abigale alkoi karata yöllä, kun Theodore oli unessa, sen pidemmälle hän
ei vielä ollut suunnitelmissaan päässyt, mutta hänellä oli aikaa
miettiä.
Osa 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti