maanantai 23. kesäkuuta 2014

Veto(voimaa), osa 1


Aada pompautti tennispalloa muutaman kerran, etsi sitä oikeaa tuntumaa ja keskittymistä ennen syöttöä. Kun hetki oli koittanut, hän heitti pallon kohti korkeuksia ja ponnisti perään lyömään sitä. Pallo mäjähti mailaan ja muutti vauhdilla suuntaa kohti kentän toista päätä. Valmentaja muistutti kyynärpään rentoudesta, Aada nyökkäsi ja alkoi pompottaa jälleen uutta palloa.

Viimein valmentaja ilmoitti tunnin päättyneeksi, ja Aada suuntasi kentän vieressä olevalle laukulleen, ovensuussa norkoilleet seuraavan kenttävuoron pelaajat tulivat jo sisään. Aada kuivasi otsaansa pyyhkeeseen ja vettä siemaillen poistui pukuhuoneeseen. Pukkari oli vetoinen ja ankea, joten Aada jätti suihkun väliin, vaihtoi vain verkkarit ja hupparin ylleen. Hän kävisi sitten kotona suihkussa, rauhassa omassa kylpyhuoneessa. Kevyt tihkusade sai hänet painumaan kumaraan ja tihentämään askelia entisestään kohti bussipysäkkiä. Aada vilkaisi kelloaan, tarkka päiväaikataulu piti edelleen, ja bussin pitäisi ilmestyä kolmen minuutin päästä.

Kotona hän huikkasi eteisessä tervehdyksen vanhemmilleen, muttei jäänyt odottamaan vastausta vaan kiiruhti odottamaansa suihkuun. Iho punoittaen kuumasta vedestä Aada pukeutui pyjamaan ja istui kirjoituspöydän ääreen. Fysiikan läksyjen ohella hän selvitti takkuja pitkistä hiuksistaan. Pieniä vesipisaroita roiskahteli kirjan sivulle harjan juuttuessa kiinni. Aada lopetti lukemisen vasta kun ymmärsi kaiken. Hänellä ei ollut varaa pudota kärryiltä hetkeksikään. Unelma lääketieteellisestä tiedekunnasta lukion jälkeen piti opiskelumotivaation korkealla, jopa niin korkealla, että hän oli lääkiksen takia luopunut toisesta unelmastaan: kilpatenniksestä. Päätös oli ollut yhtä aikaa vaikea ja helppo. Vuosi sitten alkanut lukio oli paljastanut, ettei hän enää pystynyt loistaviin tuloksiin sekä koulussa että kentällä, joten peli oli saanut jäädä. Ei tosin lopullisesti, nykyisin tennis oli vain rakas harrastus.

Aada vilkaisi kelloa, hän ehtisi vielä käydä hakemassa iltapalaa ennen kuin Anselmi soittaisi. Teetä, sämpylää ja banaania myöhemmin puhelin viimein soi. Aada ehti vastaamaan heti ja hymyili kuullessaan Anselmin pehmeän äänen. Poikakin oli iloinen, heidän joukkueensa oli voittanut, ja Anselmi tehnyt yhden maalin. Aada kuunteli tarkkaa selostusta maaliin johtaneista tapahtumista ja selasi hajamielisesti historian muistiinpanoja. Hiljaisuus linjan toisesta päästä havahdutti hänet.
- Anteeksi, mitä sinä sanoit?
- Kysyin vain, että miten sun päivä on mennyt.
- Normaalisti. Pitkä päivä koulussa, treenit menivät ihan hyvin ja juuri sain läksyt tehtyä. Väsyttää.
- Älä nyt suutu, mutta mun täytyy perua meidän perjantai-illan suunnitelmat, Anselmi sanoi varovasti.
Aada jäi tuijottamaan pettyneenä ikkunasta heijastuvaa peilikuvaansa. Niinpä tietysti. Hän oli odottanut niin kovasti yhteistä aikaa Anselmin kanssa, mutta pojan pelit ja treenit ja Aadan koulu ja treenit eivät olleet helpoin mahdollinen yhdistelmä.
- Mitä sinulla sitten on?
- Olenhan mä kertonut, että Hintikasta on tulossa isä? No, se lapsi on nyt syntynyt ja pidetään joukkueen kanssa varpajaisia.

Aada henkäisi tyrmistyneenä. He eivät olleet nähneet yli kolmeen viikkoon, ja kun yhteinen hetki oli viimein löytynyt molempien aikataulusta, meni joukkueen kanssa juhliminen hänen edelleen.
- Sano jotain, Anselmi pyysi.
Aada puri hampaitaan yhteen, hän ei keksinyt mitään sanottavaa. Tai ainakaan mitään sellaista minkä voisi päästää ilmoille.
- Nämä jutut on tosi tärkeitä yhteishengen kannalta, ja kun mä oon vielä uusi jengissä, niin ei ole vara jättää väliin. Yritä ymmärtää, Anselmi aloitti selittelyn.
- Joo, joo, Aada huokasi kyllästyneenä.
- Mä lupaan korvata tämän sitten kun nähdään, Anselmi sanoi varovasti.
- Ja milloinkahan se on?
- No en nyt osaa sanoa, katsellaan. Nyt pitää lopettaa, tullaan just taukopaikalle, Anselmi sanoi hätäisesti.
Aada ei ehtinyt sanoa mitään, kun puhelin jo alkoi tuutata. Korostetun rauhallisesti hän laski kännykän pöydälle, mieli olisi tehnyt paiskata se seinään, mutta mitäpä hyötyä siitäkään olisi. Huokaisten Aada lähti iltatoimille.

Silmät vihaisina viiruina hän tuijotti peilikuvaansa, perhanan Anselmi. Perhanan Aada. Tyttö mietti hampaita pestessään. Miksi hän oli aina se, joka joutui sivuutetuksi?

Aamulla pettymys ja pahantuulisuus eivät olleet väistyneet mihinkään, ja vaikka Aada kuinka yritti nieleskellä, tunteet eivät menneet mihinkään. Venla oli odottamassa häntä koulun pihalla, kaveri huomasi heti hänen huonon tuulensa ja kysyi syytä siihen.
- Anselmi jättää meidän tapaamisemme väliin joidenkin varpajaisten takia, Aada tuhahti ja marssi kohti koulun ovea.
- Voi ei, Venla totesi myötätuntoisesti ja yritti pysyä askelten tahdissa.
Aada riuhtaisi koulun oven auki ja suuntasi naulakoille, Venla kipitti perässä ja ehdotti hengästyneenä:
- Nythän sä voit lähteä mun kanssa sinne Iidan bileisiin.
- En minä halua.
- Et kai sä meinannut istua perjantai-iltaa kotona odottamassa Anselmin soittoa? Venla kysyi.
Aada kuuli tämän äänestä, että oikea vastaus oli jotain muuta kuin ”kyllä”, minkä hän oli aikonut sanoa.
- Minun täytyisi tehdä sitä historian tutkielmaa, Aada vetosi sen sijaan kouluun.
- Sen kyllä ehtii myöhemminkin, tyttö keskeytti hänet ja jatkoi: - Lähdet ja pidät hauskaa, etkä murehdi sitä yhtä.
- Minä en juo, minulla on jo poikaystävä, kaikki luokallamme ovat idiootteja ja minulla alkaa koskea päähän, jos musiikki on liian kovalla. Mitä minun tarkalleen ottaen pitäisi tehdä siellä bileissä? Aada kysyi terävästi.
Venla vaikeni ja puraisi alahuultaan. Aada odotti vastausta.
- Lähtisit mulle sitten henkiseksi tueksi, en mä uskalla sinne yksin mennä, ja Toni saattaa olla siellä.

Aada nyökkäsi ymmärtäen kutsun todellisen motiivin. Venla pyyhkäisi oranssinruskeat hiuksensa sivuun kasvoiltaan ja katsoi häntä parhaimmalla koiranpentuilmeellään. Tyttö oli tuhottoman ujo, eikä tällä ollut juuri muita kavereita Aadan lisäksi. Ei Aadallakaan juuri sen enempää ollut ystäviä, mutta häntä se ei ollut ikinä haitannut, toisin kuin Venlaa, joka oli maailman seurallisin tyyppi, eikä viihtynyt hetkeäkään yksin.
- Hyvä on, Aada antoi periksi, eikä oikein itsekään tiennyt miksi. – Mutta minä en sitten viivy koko iltaa siellä, hän lisäsi, mutta Venla oli jo kapsahtanut kiitollisena hänen kaulaansa.
Hämillään Aada taputti tyttöä olkapäälle ja toivoi tämän irrottavan pian otteensa. Samassa kello soi ensimmäisen tunnin alkamisen merkiksi, ja tukala halaus päättyi.

***

Onneksi viimeinkin oli perjantai-ilta, Aada mietti Venlan huoneessa. Kaveri ei ollut pystynyt koko viikolla mistään muusta puhumaankaan kuin bileistä, ja todennäköisesti hän kuulisi vielä joulunakin näiden juhlien jälkitunnelmia.

Venla oli keskittynyt mylläämään vaatekaappinsa sisältöä ja Aada istui sängyllä pyöritellen kännykkää käsissään. Anselmista ei ollut kuulunut mitään koko iltana. Mutta ymmärsihän sen, tietysti oli tärkeämpää örveltää joukkuekavereidensa kanssa kuin laittaa yhtä vaivaista viestiä tyttöystävälleen.

Venla siirtyi peilin eteen vaatenipun kanssa.
- Nyt vähän iloisempaa ilmettä, tänään pidetään hauskaa ja unohdetaan pojat, Venla sanoi ja katsoi häntä peilin kautta.
- Minä luulin, että olit menossa bileisiin Tonin takia, Aada huomautti.
- Niin… Mutta siitä tuskin tulee mitään, joten tämä on tyttöjen ilta.
Venlan odottava ilme ei vastannut hänen sanojaan, mutta Aada ei viitsinyt mainita asiasta mitään. Hän arveli, että tunti bileissä olisi aivan tarpeeksi henkistä tukea Venlalle, sen jälkeen hän voisi lähteä kotiin ja keskittyä historiaan. Tai odottaa Anselmin yhteydenottoa.
- Laita se vihreä toppi, Aada neuvoi ystäväänsä kyllästyttyään lopulta tämän jahkailuun.
- Luuletko?
- Se sopii parhaiten sinun ihosi ja hiustesi väriin.
Hän hymyili rohkaisevasti sanoja vahvistaakseen ja oli tyytyväinen Venlan sujauttaessa topin ylleen. Ehkä he vihdoin pääsisivät lähtemään, ja mikä tärkeämpää, hän olisi vähän lähempänä kotiin pääsyä.

Aada odotti väristen bussin tuloa, viileä syystuuli puhalsi suoraan mereltä ja tunkeutui helposti ohuiden bilevaatteiden ja niitä suojaavan villakangastakin lävitse. Venlalla näytti olevan yhtä kylmä, eikä kumpaakaan huvittanut puhua. Varsinainen tyttöjen ilta, Aada hymähti mielessään ja aprikoi samalla riittäisikö puoli tuntia juhlissa oloa. Viimein puolityhjä linja-auto kaarsi pysäkille, ja tytöt nousivat helpottuneina kyytiin. Venla suuntasi suoraan takapenkille Aadan seuratessa. Heti päästyään istumaan Venla kaivoi käsilaukustaan ohuen taskumatin, Aada kohotti kulmiaan pullolle.
- Vähän lämmikettä. Ja rohkaisua, Venla virnisti ja joi huikan. Hän ojensi taskumattia Aadalle, mutta tämä pudisti päätään.
- Mitä se edes on?
- Kaakaolikööriä. Pihistin äidiltä ja isältä. Ota nyt vaan.
- Kiitos ei.
Venla pyöräytti silmiään vastaukseksi ja otti uuden siemauksen likööriä. Alkoholi vain ei ollut Aadan juttu. Ei hän koskaan kyllä ollut sitä kunnolla kokeillut, mutta kokeilemattakin hän arveli, ettei kännissä toikkaroiminen ollut se mitä hän halusi. Venla pysyi vaiti, ja Aada vilkaisi oliko tämä suuttunut hänelle, mutta tyttö oli unohtunut tuijottamaan ikkunasta ulos. Varmaan mietti sitä Tonia, Aada arvasi ja samalla Anselmi muistui hänen mieleensä. Hän kaivoi kännykän käsilaukustaan, mutta se ei edelleenkään ilmoittanut uusista viesteistä. Pettymys vaihtui samalla kertaa ylpeydeksi, olkoon sitten. Hän ei odottaisi enää yhteydenottoa, eikä taatusti olisi se, joka seuraavaksi ottaisi yhteyttä.

Venla painoi nappia oikean pysäkin lähestyessä, Aadalla ei ollut aavistustakaan missä olisi pitänyt jäädä pois ja minne mennä. Iida oli pari viikkoa sitten laittanut heidän luokkalaisilleen kutsun Facebookiin, Aada oli kutsun kyllä lukenut, mutta ei ollut edes harkinnut osallistumista. Anselmin ja Venlan takia hän nyt kuitenkin oli tässä, kävelemässä hiljaisen omakotitaloalueen läpi. Heidän kääntyessä eräästä kadunkulmasta alkoi basson jumputus kuulua kaukaisena, ja ääntä seuraten oli helppo löytää perille. Aada tunsi ensimmäisen vihlauksen ohimossaan, kun he astuivat pihaan. Ihan tavallinen, vaaleansininen omakotitalo oli täydessä valaistuksessa ja kadun varressa ja pihassa oli autoja tiiviisti parkissa. Muutama tupakoitsija loi heihin arvioivan katseen, kun tytöt kävelivät ohi. Aada nyrpisti nenäänsä savulle. Puoli tuntia ei yhtään enempää, hän rohkaisi itseään, kun ovi avautui ja äänimassa löi hänen ylitseen. Venla piti ovea auki ja viittoi häntä menemään ensin. Nyt olisi Aadan tehnyt mieli pyöräyttää silmiään, mutta hän yritti jälleen kerran ymmärtää ystävänsä ujoutta.

Aada tunsi ihmettelevät katseet itsessään laittaessaan takkia naulakkoon. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun hän osallistui mihinkään luokkalaistensa juhliin. Hän vilkaisi ympärilleen, oudot kasvot paljastivat paikalla olevan muitakin kuin vain tuttuja. Paljon muita. He joutuivat luovimaan tiensä tiiviissä ihmismeressä olohuoneeseen ja sieltä keittiöön. Venla etsi katseellaan Tonia, Aada vilkuili muuten vain ympärilleen. Talon sisustus näytti olevan suoraan peräisin Ikeasta. Ei sillä, Ikeassa oli ihan hyviäkin juttuja, mutta oliko ihan jokaisen sohvatyynyn ja keittiönhyllyn oltava samasta kaupasta? Nuoriso hänen ympärillään oli meluisaa ja eriasteisissa vaiheissa kohti täyttä humalaa.

Vielä 28 minuuttia.

- Tuolla se on, Venla kuiskasi kiihtyneenä Aadan korvaan.
Hän vilkaisi ympärilleen ja näki kyseisen pojan seisoskelemassa olohuoneen ikkunan edessä. Aada ei ihan ymmärtänyt mitä Venla näki Tonissa, joka näytti siltä kuin laboratoriossa olisi saatu risteytettyä hilleri ja nörtti, mutta makunsa kullakin. Toni vilkaisi heihin päin ja käänsi sitten äkkiä katseensa mattoon.

Aadan seisoskellessa Venlan vieressä keittiössä, talon pihaan kaarsi jälleen uusi auto. Miska könysi Volvon takapenkiltä ylös ja katsoi sinistä omakotitaloa, josta kuului jytisevä musiikki ja pihalla toikkaroi nuoria tupakoimassa.
- Niin miksi me oikein tultiin tänne? hän kysyi ystävältään Ileltä.
- Täällä on bileet.
- Näkyy olevan, mutta eikö Thunder olis ollut ihan hyvä vaihtoehto? Miska jatkoi kyselyään. Meluisa baari, halpa kalja ja nätit tytöt tuntuivat tässä vaiheessa paljon houkuttelevammalta kuin tuntemattomia täynnä olevat kotibileet.
- Aapon joku säätö on täällä, ja siksi me kai tänne tultiin. Kyllähän me vielä baariin ehditään, käydään ensin katsomassa tämän paikan tarjonta, Ile iski silmää ja lähti kävelemään sisälle.
Miska loi myrkyllisen katseen tupakkaa vetävään Aapoon auton toisella puolella ja lähti sen jälkeen seuraamaan Ileä, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Kuskina heillä nimittäin oli Aapon pikkuveli Eeli, joten kyytiä oli turha odottaa.

Naulakoiden luona Miska pääsi luomaan ensimmäiset tarkemmat silmäykset juhlijoihin, he näyttivät kovin nuorilta. Hänelle kotibileet olivat vaihtuneet baarien tarjontaan jo muutama vuosi sitten.
- Ketä nää tyypit on? hän kysyi Ileltä ja Aapolta.
- Emman luokkalaisia ja jotain muita, Aapo vastasi.
- Emma who?
Aapo ei enää kuullut kysymystä vaan oli siirtynyt eteisestä kohti olohuonetta.
- Varmaan se tyttö, jonka takia täällä ollaan, Ile arveli.
Miska kohautti harteitaan, samapa tuo. Kaksikko lähti seuraamaan Aapoa peremmälle taloon. Porukkaa oli paljon, musiikki kovalla ja tunnelma riehakas. Miskan vastarinta alkoi murentua, ehkä täälläkin pystyisi pitämään hauskaa.

Hän oli luullut pääsevänsä suoraan baariin, joten Miskalla ei ollut omia juomia mukana, mutta ehtoisa emäntä esitteli heille tiskipöydälle asetetun boolimaljan. Juoma oli vaaleanpunaista, makeaa ja juuri sellaista, millä teinitytöt helposti hankkivat ensimmäisen humalansa. Miska irvisti joka kerta maistaessaan imelää boolia, mutta oli se vettä parempaa, joten kärsivänä hän kallisti lasiaan tasaiseen tahtiin.

Miska oli jumiutunut olohuoneen nurkkaan Ilen, Eelin ja tämän muutaman kaverin kanssa. Hän ei poikia tuntenut, eikä juuri jaksanut kiinnittää huomiota heidän jauhamiseensa juuri ilmestyneestä GTA:sta. Sen sijaan hän oli aloittanut silmäpelin söpön näköisen tytön kanssa. Tytön vaaleanruskea tukka kihartui kauniisti alas selkää pitkin, hymy oli leveä ja synnytti vasempaan poskeen hymykuopan. Oikeasti Miskan huomion oli kiinnittänyt tytön vartalo. Joko tällä oli hemmetinmoiset geenit tai sitten tyttö oli näitä fitness-harrastajia, niin tai näin, näkymä oli suorastaan hengästyttävä. Tyttö katsoi häntä silmät säkenöiden lasinsa takaa, punastui ja käänsi päänsä pois. Miska virnisti ja oli valmis tekemään ensimmäisen liikkeensä päästäkseen tutustumaan tuohon vartaloon paremmin.

- No mitä munapää? tuttu ääni keskeytti Miskan suunnitelmat.
Hän tunsi välittömästi verenpaineensa kohoavan vaarallisiin lukemiin. Joonahan se siinä seisoi pilkallisesti hymyillen. Heillä oli pitkä, ja riitaisa, historia takanaan. Kumpikaan ei muistanut mistä kaikki oli alkanut, todennäköisesti jostain särjetystä hiekkakakusta tai varastetusta leikkiautosta, mutta tora ei vieläkään osoittanut laantumisen merkkejä.
- Kiitos kysymästä, mun munalla menee oikein hyvin. Kerro vaan äidillesi terveisiä, että eipä kestä, Miska hymyili leveästi ja iski vihjaavasti silmää.
Tyytyväisenä hän pani merkille Joonan kasvoille kohonneen punan.
- Sitä kuvitellaan olevan niin panomiehiä, niin panomiehiä, mutta totuus on toinen.
- Toisin kuin sun, mun ei tartte kuvitella mitään, Miska vastasi kipakasti ja suoristi ryhtiään.
Eivät he aikoihin olleet nyrkein ottaneet yhteen, vaikka toisinaan houkutti suuresti kokeilla kuinka helposti Joonan nenästä saisi veret irti.
- Mitä sä edes länkytät? Mulla on tyttöystävä, saan niin paljon pillua kuin haluan. Sullahan ei ole ketään.
- Miksi tyytyä yhteen, kun voi saada kenet tahansa?
- Aika paksua puhetta. Sinäkö muka saisit kenet tahansa? Joona ilkkui.
- Ei sellaista naista olekaan, joka mulle sanois ei, Miska heitti itsevarmasti.
- Älä viitsi puhua paskaa.
- Mistä vetoa? Miska tuhahti turhautuneena.
- Ai, että sä saat kenet vaan? Joona vilkaisi ympärilleen ja muuttui sen jälkeen selvästi kiinnostuneemmaksi vedosta.

Miska nyökkäsi, oli aika laittaa Joona hetkeksi hiljaiseksi voittamalla veto. Hän ei nimittäin epäillyt hetkeäkään omia mahdollisuuksiaan.
- Eikö tuo ole pikkaisen lapsellista? Ile yritti olla järjen ääni sivustalla, mutta pojat olivat jääneet tuijottamaan toisiaan virnistellen, kumpikin varmoina voitosta.
- Minä määrään kenet sun pitää kellistää, vain pano lasketaan. Viikko aikaa…
- Viikko? Miska keskeytti nauraen. - Jumalauta, tästä tulee helppoa.
- Ei tässä tapauksessa, vaikka sulla olisi vuosi aikaa.
- Kunhan se daami on sitten yli 16, tämän takia mua ei kiinnosta joutua poliisien kanssa tekemisiin, Miska muistutti, katsoessaan kovin nuoria juhlijoita.
- Joo, joo, Joona tuhahti. - Sullahan on iPhone?
- Mitä sitten?
- Pistetään se panokseksi.
- Mitäs mä sitten saan, kun mä voitan?
- No kun et sä voita.

Hetkeksi pojat syventyivät jälleen mulkoilemaan toisiaan, Miska yritti keksiä mitä voisi haluta Joonalta. Eikä keksinyt mitään.
- Sä maksat mulle tuon luurin arvon, 500 euroa, Miska totesi.
- Sovittu, Joona hymyili leveästi ja ojensi kättään. 
Miska katsoi ojennettua kättä pitkin nenänvarttaan.
- Minähän en sun hikisiin räpylöihin koske. Ile ja toi sun kaveri todistaa tämän vedon.
Joona ei vaikuttanut pätkääkään loukkaantuneelta, antoi vain kätensä pudota alas ja kääntyi keittiötä kohden.
- Se tyttö on tuolla.
Miska kääntyi innokkaana samaan suuntaan, ja yritti paikallistaa kenet Joona oli valinnut.
- Et varmaan tunne, mutta keittiönpöydän vieressä lähellä seinää. Blondi, musta paita ja farkut.

Miska löysi tytön katseellaan ja unohti hetkeksi kuinka hengitetään. Kuinka ihmeessä hän ei ollut aiemmin huomannut tyttöä? Olihan tämä vain ehdottomasti kauneinta mitä poika oli eläissään nähnyt. Vaalea tukka näytti hehkuvan kultaa, suuret silmät tuijottivat tylsistyneenä vastapäiseen seinään, täyteläiset huulet muistuttivat väriltään kypsää vadelmaa ja mustiin puettu vartalo oli kuin suoraan Victoria’s Secretin näytöslavalta. Se kiharapää, jota hän oli äsken katsellut, vaipui unholaan, koko hänen huomionsa oli nyt tuossa tytössä.

- Sen nimi on Aada, lempinimeltään Jääkuningatar. Ollaan samassa koulussa, Joonan nimeämättä jäänyt kaveri esitteli auliisti tytön.
- Niin joo, se seurustelee. Poikaystävä pelaa Liigassa ja on matkalla änäriin. Anselmi Saraste, jos oot sattunut kuulemaan.
Joonan sanat saivat Miskan nielaisemaan. Anselmi Saraste oli ratkaissut nuorten MM-kullan viime keväänä Suomelle, ja varausta kymmenen parhaan joukossa NHL:ään pidettiin lähes varmana. Oli vaikea kuvitella kenenkään haluavan vaihtaa sellaista poikaystävää häneen, varsinkaan jos näytti noin jumalaiselta.

Hän oli odottanut, että hänelle olisi määrätty joku perusmirkku, mutta ensimmäistä kertaa hän kohtasi tytön, joka oli täysin eri luokkaa hänen kanssaan.
- Se ei olekaan vielä tavannut mua, Miska sanoi ja toivoi äänensä kuulostavan kepeältä. Olo ei sitä ainakaan ollut. Joona nauroi räkäisesti päälle.
Ile vilkaisi häntä huolestuneena, ja poika arvasi tämän ajatusten kulkevan samaa latua hänen omiensa kanssa. Hei, hei iPhone, tervetuloa Joonan vittuilu täältä ikuisuuteen.



Ei peliä vielä oltu hävitty, Miska tsemppasi itseään ja lähti kohti keittiötä. Hän täytti puolityhjän kertakäyttömukinsa boolilla, kun ei muutakaan keksinyt ja asettautui nojaamaan sähkölieteen. Siitä hän saattoi tarkkailla tyttöä, Aadaa. Vähän lähempää katsottuna tämä oli vieläkin kauniimpi. Sehän siinä ongelmana olikin. Nätit tytöt, normaalit tytöt, rumat tytöt ja seksikkäät tytöt olivat kaikki samalla lailla alttiita kehuille, mutta tuollaiset täydellisyydet olivat jo kuulleet ne kaikki, eikä heitä hetkauttanut mikään ihailu. Sen lisäksi harvassa olivat ne miehet, jotka pystyivät olemaan coolisti Aadan kaltaisten lähellä. Ei ihme, että tämä seurusteli jääkiekkoilijan kanssa. Aada vain oli niitä normaaleja missi-tyttöystäviä kauniimpi. Miska nielaisi hermostuneena, hän oli varma, ettei uskaltaisi koskaan edes moikata tuota tyttöä, ja se kaikki muu vetoon kuuluva olisi kuutakin kauempana.

Osa 2 

8 kommenttia:

  1. Alku vaikuttaa lupaavalta! Tosin vähän petyin tästä vetojutusta, kun on niin paljon samantyylisiä... Mutta toivottavasti on erilainen juoni kuin muissa.

    VastaaPoista
  2. Ihan mukavan kuuloinen alku, vaikkakin hyvin täynnä kliseitä, ja alku juoksi sellaista vauhtia, että tuntui että kirjoittajalla on tooosi kova kiire saada tätä hommaa pakettiin nyt ja heti :D (varsinkin tossa meni suihkuun - oho oli jo tekemässä fysiikan läksyjä kohdassa). Toivon että tää tarina pääsee mut vielä yllättämään sillä ettei vaivu kaikkien kakkojen klisee-tarinoiden joukkoon, sillä sulla on kyllä sana hallussa, pidän siitä miten pystyt kuljettamaan tarinaa tosi helposti. Kaipaisin kyllä ehkä hieman syvennystä siihen kuka on miska, se vain.. hyppäsi tähän tarinaan mukaan, siinä missä aadasta ja anselmista ja venlasta on jo vähän profiilia mukana :) En nyt keksi muuta sanottavaa, mutta että älä nyt vaivu mihinkään masennukseen tän mun kommentin kanssa, alku on kyllä silti lupaava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan masennu, tämähän oli mainio kommentti! Kiitos siis siitä :) Olisko sulla (tai muilla lukijoilla) lisää esimerkkejä tuosta kiireen tunnusta? Koska tiedän, että mulla tuolla loppuosissa on samaa ongelmaa, mutta en vain osaa paikallistaa missä vika.

      Poista
  3. No itseasiassa toi 3. kappale varmaan sisäistää sen kiireen itsessään - mulle ainakin jäi sellainen tuntu että haluut tosi paljon kertoo asiaa ja viedä sitä eteenpäin, mutta et halua ''turhaa kirjoitella'', viedä tilaa/aikaa muulta tarinalta, niin sitten sitä asiaa pitää ''juoksuttaa'' eteenpäin, jollain tasolla ehkä hyppiä asioiden yli jne. Sitä on tosi vaikea selittää, eikä se muissa kappaleissa niin pahasti näy, mutta tuossa kolmannessa kyllä. Tietyllä tavalla yhteen kappaleeseen on laitettu 'paljon' (paljon heittomerkkejä :D) asiaa mutta mahdollisimman lyhyesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä täsmennyksestä, yritän miettiä tuota jatkossa. (Mulla on paha tapa hypätä kaikki tuollaiset kohdat itse lukijana ylitse, mutta täytyy nyt opetella kirjoittamaan niitäkin :D)

      Poista
  4. Mäkin kyllä yleensä hypin niiden yli, mutta sun edellinen postaus pyysi kritiikkiä ;) Joten luin tekstiä ensin ihan lukemisen ilosta, ja sitten uudestaan ja vielä uudestaan miettien, että mikä siinä mua vaivais, mitä mä siitä itse parantaisin :) Nautin sun tekstien lukemisesta muutenkin, joten se oli tietyllä tavalla miellyttävää, sun sanat ei vaan takerru toisiinsa tekstissä, vaan ne pääasiassa toimii hyvin yhteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pyysin ja olen iloinen, että jaksoit sitä antaa :)

      Poista