Helinä ei kääntynyt. Hän kyllä näki sivusilmällä lähestyvät tyypit, mutta hän ei halunnut näyttää siltä, että olisi kovinkin innoissaan ideasta. Eikä hän ollutkaan. Tietysti oli kiva näin helposti tutustua uusiin ihmisiin, muttei selkeä paritus ollut ihan sitä mitä hän halusi. Varsinkin jos Peter oli joku idiootti.
Lopulta Helinä ei voinut kauempaa vetkutella, kun kolmikko
oli jo pysähtynyt heidän vierelleen. Hän kääntyi puolittain katsomaan tulijoita,
tyttöä ja kahta poikaa. Tyttö ja keskimmäinen poika olivat varmaan pari tai
sitten he seisoskelivat muuten vain käsi kädessä. Tyttö oli lyhyt ja pyöreä,
kasvot sydämenmuotoiset ja iho vaalea kuin posliininukella, silmät kapeat
viirut ja kulmakarvat hätkähdyttävän paksut ja mustat, kuin lakupötkyt. Kolmas
oli varmaan se Peter. Pitkänhuiskea ja solakka, pörröinen ruskea tukka ja
melkein yhtä pörröiset kulmakarvat. Kasvoissa huomio kiinnittyi ensimmäisinä
pojan huuliin, ne olivat täyteläiset, melkein naismaiset ja loivat mielenkiintoisen
kontrastin muuten kapeille kasvonpiirteille.
- Tässä siis on Helinä, ja nämä ovat Peter, Neea ja Eetu,
Juuso esitteli heidät toisilleen.
Helinä nyökkäsi ja pakotti kasvoilleen ystävällisen hymyn.
Kolmikko katsoi häntä vielä hetken kovin arvioivasti, ja Helinä tiesi heidän
käyvän läpi uhkia ja mahdollisuuksia. Neea keskittyi ilmeistä päätellen
selvästi niihin uhkiin. Helinän teki mieli käskeä tyttöä rauhoittumaan. Hänellä
ei todellakaan ollut minkään sortin halua sekaantua tämän poikaystävään. Eetu
vaikutti olevan vähän kujalla kaikesta, hailakkasilmäinen, finniposkinen ja
huonoryhtinen, tai sitten tämä oli vain niin kännissä, että skarppaaminen oli
mahdotonta.
- Moi, Peter sai viimein suunsa auki.
- Moi, Helinä vastasi.
- Lähdetäänkö me? Neea kysyi katsoen samalla poikia.
Ilmeisesti hän oli leimannut Helinän ei-toivotuksi henkilöksi, ja se sai Helinän
lievästi ärsyyntymään.
- Minne me mennään? Helinä kysyi ystävällisesti ja katsoi
Neeaa hymyillen.
Tyttö vaikeni ja katsoi myrkyllisesti Juusoa. Niin, Juuson
vikahan se oli, että hän seisoi nyt tässä piirissä. Juuso tosin ei näyttänyt
tajuavan saaneensa pahaa silmää.
- Haluatko lähteä meidän mukana rantaan? Juuso kysyi
Helinältä.
Hänen teki mieli nauraa, kun näki sivusilmällä Neean. Tytön
posket loimottivat lähes yhtä punaisina kuin tämän tukka.
- Mitä siellä tapahtuu?
- Kunhan hengaillaan, Peter sanoi.
- No mikä ettei, mä olen just muuttanut tänne, enkä vielä
tunne oikein ketään, Helinä vastasi ja hymyili Peterille ja Juusolle. Neea
saisi tikahtua harmiinsa. Ehkä Helinän olisi pitänyt sanoa, ettei ollut
kiinnostunut Eetusta, mutta se olisi voinut olla vain uusi punainen vaate
Neealle. Eikä hän kyllä keksinyt miten tämän kanssa olisi voinut hieroa rauhaa,
kun Helinä oli leimattu ulkopuoliseksi viettelijäksi ennen kuin oli edes
ensimmäisiä tervehdyksiä vaihdettu.
Helinä ei siis yllättynyt, kun porukka alkoi siirtyä
eteenpäin, ja Neea ilmoitti, että he lähtisivätkin Eetun kanssa kotiin.
Hän kuitenkin unohti pian kaksikon, sillä Juuso oli niin hulvatonta
seuraa. Peter käveli heidän rinnallaan selvästi hiljaisempana. Juuso yritti
saada ystäväänsä mukaan juttuun, mutta hän vastasi korkeintaan kahdella
sanalla. Helinä ei jaksanut murehtia pojan käytöstä, keskittyi vain nauramaan
Juuson väläytyksille lokeista (vetelä yllätys lähtevän laivan kannella),
kaupungin kuuluisuuksista (Helinän piti muistaa varoa Pornolehtikeisaria) tai
Juuson ensikännistä (sammuminen kalu kourassa vessaan, josta äiti oli hänet
aamulla löytänyt).
-Sä teit todella vaikutuksen Peteriin, Juuso uskoutui
myöhemmin, kun he istuivat kahden rantahietikolla. Peter oli lähtenyt
moikkaamaan tuttuja vähän kauemmaksi.
- Ai jaa, vähän vaikea uskoa, Helinä vastasi
välinpitämättömästi.
- Joo, joo, eihän se saa silmiään irti susta.
Helinä vain hymähti, hän ei ollut Peterin tuijotusta
huomannut, koska oli keskittynyt niin Juuson kanssa jutusteluun.
- Kyllä se siitä. Sä voisit olla sille just oikea tyyppi, kun
sillä keväällä meni poikki yhden Millan kanssa ja se on siitä lähtien ollut
vähän siipi maassa.
- Että laastaria tarvitaan, Helinä päätteli.
- Ei, ei, mitään sellaista, Juuso pudisti päätään ja oli
tuiskahtaa kyljelleen.
Helinä otti kaljatölkin pois pojan kädestä, maistoi jotain
virolaista litkua ja kuin huomaamatta jätti tölkin viereensä. Juusolle tekisi
hyvää pitää pieni taukoa, ennen kuin Helinän kengät olisivat uudelleen
oksennukselle alttiina.
- Anna sille mahdollisuus, jooko?
Helinällä oli ihan liian mukavaa tässä ja nyt Juuson
seurassa, että hän olisi sen isommin alkanut toppuuttelemaan pojan
paritussuunnitelmia.
- Joo, joo.
- Tiedätkö, sä oot tosi upea tyttö?
- Niin säkin.
- Tyttö?
- Niin just, Helinä pyöräytti silmiään.
Juuso tosiaan oli hauskaa seuraa, juuri sellaista jota hän
oli lähtenyt etsimäänkin. Ja Peter… No, ehkä hän antaisi pojalle vielä aikaa
päästä ulos kuorestaan.
- Onko sulla ketään? Helinä kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
Aurinko oli alkanut laskea ja meri säkenöi kullan ja
punaisen sävyissä niin kirkkaasti, että Helinä toivoi aurinkolaseja nenälleen.
Niiden puutteessa hän varjosti silmiään kädellään ja tiirasi Juusoa, joka
hymyili hömelösti, kun alkoi puhua.
- Joo, tai me ollaan kaukosuhteessa. Sannilla on vielä vuosi
lukiota jäljellä ja mä lähden tammikuussa inttiin. Sen jälkeen katsotaan mihin
asettaudutaan, mutta yhdessä kuitenkin.
- Missä te tapasitte?
- Kissanäyttelyssä, Juuso mutisi.
Helinä peitti virnistyksensä. Löysät housut, liian iso
huppari ja joku logollinen lippis eivät kovin suoraan viestineet, että Juuso
esitteli vapaa-aikanaan ragdolleja tuomareille.
- Nyt sä naurat mulle, Juuso mutisi ja työnsi alahuultaan
loukkaantuneena eteenpäin.
- En, en, Helinä vastasi haudanvakavana.
- Meidän äiti harrastaa niitä kissoja ja se tarvitsi jeesiä
yhdessä isommassa show’ssa. Mä lähinnä kannoin tavaroita ja ojentelin mitä
tarvitsi. Tapasin Sannin, kun sen kummitäti kasvattaa kanssa maine cooneja niin
meillä oli vierekkäiset pöydät.
- Milloin?
- Reilu vuosi sitten.
- No mistä sä tunnet Peterin?
- Eli sä alat kiinnostua, Juuso virnisti tyytyväisenä.
Helinä kohautti harteitaan ja katsoi Peteriä, joka nauroi
kauempana jollekin kaverinsa lohkaisulle. Muusta hän ei tiennyt, mutta ainakin
Peter olisi mielenkiintoista maalata. Tai ehkä enemminkin tehdä
lyijykynäpiirustus, yrittää vangita kaitojen kasvojen valot ja varjot ja
erityisesti saada tämän huulet ikuistettua paperille. Kaikista eniten
kiinnostusta, jos tämä edes oli sitä, herätti kuitenkin tieto, että Peter oli
niinkin kiinnostunut hänestä. Jos siis Juusoa oli uskominen. Helinä vilkaisi
poikaa, jonka katse haritti jälleen, mutta ihmeen terävänä tämä oli pysynyt,
vaikka oli takavarikoinut tölkkinsä takaisin.
- Me pelattiin nappulana samassa salibandyjoukkueessa,
molemmilta sitten jäi se pelaaminen, mutta pysyttiin muuten kavereina,
varsinkin, kun oltiin yhtä aikaa yläasteella. Tai mä olen vuoden vanhempi,
mutta kuitenkin pyörittiin samoissa porukoissa. Mä lähdin amikseen ja Peter
lukioon, mutta edelleen pysyttiin yhteyksissä. Se on yksi mun parhaista
ystävistä. Ja ihan älyttömän hieno tyyppi. Oikeesti.
- Voit lopettaa mainostamisen, Helinä hymähti, kun Peter lähti
takaisin heitä kohden.
Eikä poika vieläkään liikoja puhunut, kun tuli istumaan heidän
viereensä. Juuso ja Helinä saivat olla enimmäkseen äänessä. Ilta vaihtui yöksi,
ja Juuson leuka alkoi entistä tiheämmin painua rintaa vasten.
- Pitäisköhän meidän lähteä ennen kuin sä sammut lopullisesti?
Peter viimein ehdotti.
Juuso kapusi pystyyn, joten Helinäkin nousi. Häntä ei vielä
nukuttanut yhtään. Ei kai, kun oli viimekin yönä valvonut aamuun asti.
- Mihin sä olet menossa? Peter kysyi ja uskalsi viimein katsoa
suoraan Helinää silmiin.
- Mun pyörä on keskustassa ja siitä varmaan kotiin, entäs te?
- Mitä jos lähdet mun kanssa saattamaan Juuson kotiin?
- Käy, Helinä hymyili.
Hän peitti hymynsä, kun näki Peterin kasvoille kohoavan
tyytyväisyyden.
Juuso horjahteli eteenpäin kuin vasta oppimaan kävellyt
taapero, Peterillä oli täysi työ pitää ystäväänsä ojien välissä, ja Helinä
jättäytyi suosiolla vähän jälkeen. Juuso oli sen verta häntä isompi, että keilaisi
horjahduksellaan hänet varmasti kumoon.
Matka rannasta rivitaloalueelle oli tuskin kilometriä.
Kesäkuun yössä tuntui vielä häivähdys keväästä ja Helinä kietoi kädet
ympärilleen lämmittääkseen itseään hitaassa kävelyssä. Lähiö oli tietysti
hiljainen, punatiilinen rivitalo toisensa perään pilkisti tietä reunustavan
pensasaidan takaa. Rivitalojen takaa näkyi paikoin omakotitaloja.
- Missä sun avaimet on? Peter kysyi.
Juuso kaivoi avainnipun taskusta ja toisesta kännykkänsä.
Puhelimen hän ojensi Helinälle.
- Tallenna tuohon sun numero, Juuso sanoi haukotellen.
Tai niin ainakin Helinä tulkitsi pojan mongerruksen.
Helinä liu’utti kännykän auki ja tallensi numeronsa ja
nimen. Juuso oli hauska tyyppi ja tämän kanssa olisi varmasti kiva tavata
jatkossakin.
Peter seisoi ovella kärsivällisesti kuin portsari.
- Pärjäätkö sä? Peter kysyi, kun Juuso meni hänen ohitseen.
Ölähdys saattoi olla ihan hyvin myönteinen tai kielteinen, riippui tulkinnasta
ja Peter ilmeisesti päätteli Juuson pärjäävän, sillä hän laittoi oven kiinni.
Peter astui kaksi rappua alas Helinän viereen pihan laattapolulle.
- Onko sulla nälkä?
- Itse asiassa voisi ollakin, Helinä heräsi siihen, ettei
ollut syönyt mitään sitten kotoa lähtemisen ja siitä oli aikaa varmaan kuutisen
tuntia. Hän ei ollut muistanut katsoa kelloakaan sen jälkeen, kun oli törmännyt
Juusoon.
- Vieläkö sä jaksat kävellä? Täältä menee kyllä busseja
keskustaan, mutta mä en ole ihan varma milloin, mutta matkaa ei ole kuin reilu
kilometri, ehkä puolitoista.
Ilmeisesti Juuson poistuminen triangelista oli saanut
Peterin puheliaammaksi, Helinästä tämä vaikuttikin nyt rennommalta.
- Joo, kyllä mä jaksan.
Helinä oli hiljaa ynnännyt murheellista rahatilannettaan ja
juustohampurilainen voitti bussimatkan. Eikä hän edes ollut niin väsynyt,
vaikka pyörä olisi ollut kiva.
- No mistä te muutitte? Peter kysyi, kun he lähtivät
kävelemään kohti keskustaa. Helinällä ei tosin ollut aavistustakaan missä päin
keskusta oli.
- Kajaanista.
- Aikamoinen muutos. Tai siis sieltä metsän keskeltä meren rantaan.
Eikös Kajaanissa ole metsää?
- Joo, ihan riittävästi, Helinä naurahti.
Äiti oli vetänyt siellä jotain hiljaisuusretriittiä, mutta
paikka oli maksuvaikeuksien takia lopettamaan. Tiukan ja niukan kevättalven ja
kevään jälkeen isä oli saanut täältä viransijaisuuden kulttuurisihteerinä.
- Mihin kouluun sä menet syksyllä?
- Kallioharjun lukioon. Kakkoselle. Pitää muuten joskus käydä
katsomassa missä se on.
- Se on sama mitä mä käyn, Peter ilmoitti.
- Kiva sattuma.
- Niin on.
Helinä vilkaisi Peteriä, joka käänsi äkisti katseensa
eteenpäin. Helinä hymyili sisäisesti ja alkoi normaalilla äänellä kysellä
tietoja uudesta koulusta. Matkalla keskustaan hän sai kuulla hyvästä
luokkahengestä, parhaista ja vittumaisimmista opettajista, oudosta rehtorista
ja lukion tiloista kaikkea hyödyllistä. Lähiö vaihtui vielä hiljaisempaan
pururataan ja pururata kerrostaloiksi ja siitä kaupoiksi, ja nyt Helinä
tunnisti jo heidän olevan ihan lähellä keskustan kävelykatua.
- Hese vai Mäkkäri?
- Ihan sama, Helinä vastasi.
- Olisin voinut viedä sut muuten Riitan grillille, mutta
siellä pitää syödä ulkona ja sua näyttää paleltavan jo muutenkin.
Helinä yllättyi Peterin tarkkanäköisyydestä. Hupparista ja
farkuista huolimatta häntä palelsi ja hän kyllä halusi sisälle istumaan.
- Mennään Heseen, Mäkkärissä on yleensä liikaa porukkaa, kun
se on ihan tuossa keskellä.
Helinä ei esittänyt vastaväitteitä, vaan kulki Peterin
rinnalla lyhyen matkaa kävelykatua, josta lähti sivukatu ja Helinä erotti
edessään tutut punaiset kirjaimet.
Peter piti ovea auki ja kiitollisena herrasmieseleestä ja
lämmöstä Helinä astui sisään. Pöydissä istui vain muutama liian aikaisin
hyytynyt juhlija, mutta mistään ruuhkasta ei todellakaan voinut puhua. Helinä
seisahtui tiskin eteen tutkimaan hampurilaisia ja hintoja. Hän kaivoi
kolikkonsa esiin ja laski ne, juuri sopivasti tarjoushampurilaiseen.
Helinä meni nojaamaan tiskiin ja katsoi kuinka
ponihäntäpäinen tyttö lisäsi ranskalaisia rasvakeittimeen. Hän sai työn tehtyä
ja tuli hymyillen kassalle.
- Moikka, mitäs laitetaan?
Samalla Peter oli tullut Helinän viereen tiskille. Helinä
ilmoitti tilauksensa.
- Ja mulle kerrosateria isommilla ranskalaisilla ja limulla,
Peter tilasi. - Niin ja kurkkumajoneesi.
- Tuleeko nämä yhteen vai erikseen.
Helinä ja Peter vastasivat yhtä aikaa, toinen äänesti yhteen
ja toinen erikseen.
- Et tietenkään maksa.
- No maksanhan, Helinä sanoi ja ojensi kolikkonsa kohti
myyjää. Tyttö katsoi heitä puntaroiden, kumartui sitten näppäilemään
kassakonetta ja otti Helinän kolikot vastaan. Peter kaivoi rahapussinsa ja
ojensi setelin perään. Hän katsoi Helinää moittivasti, mutta sujuvasti tämä
väisti katseen. Helinä tiesi, ettei ilmaisia lounaita ollut, eikä niitä
etenkään näin lyhyen tuttavuuden jälkeen kannattanut ottaa vastaan.
Myyjä laski tarjottimelle Peterin limsan ja vuoronumeron ja
kertoi loppujen tulevan pöytään. Peter otti tarjottimen ja Helinä seurasi
poikaa nurkkapöytään. Siellä he jatkoivat toisiinsa tutustumista. Helinä kertoi
ne samat jutut, jotka oli kertonut jokaiselle uudelle ihmiselle jo vuosia. Että
hänen perheeseensä kuului isä, äiti ja isoveli, hän harrasti lukemista ja
piirtämistä, piti historiasta ja kuviksesta ja inhosi fysiikkaa ja kemiaa, että
hän olisi halunnut kissan, mutta ei voinut saada sitä koska äiti oli allerginen
ja hän kuunteli enimmäkseen poppia. Osa oli totta, osa lähellä sitä. Kertomalla
itsestään jotain, antoi samalla itsestään palasen toiselle ihmiselle. Helinä
oli tavannut niin paljon uusia ihmisiä, että jos hän olisi kertonut jokaiselle
uutta, hänessä ei olisi mitään omaa jäljellä. Nämä mitä hän kertoi, olivat
viattomia ja muodostivat hänestä kuvan, jonka turvin oli helppo sulautua
massaan.
Peter kuunteli tarkasti hänen kertomuksensa ja vastaili
takaisin samalla mitalla. Peterin perheeseen kuului myös isä, äiti ja isoveli.
Hän oli kolme viikkoa kesätöissä isänsä arkkitehtitoimistossa, Peter tykkäsi
luonnontieteistä, inhosi uskontoa ja filosofiaa, lempiruoka oli äidin tekemä
lasagne. Peter haaveili lukion ja armeijan jälkeen vuodesta ulkomailla ja
haluaisi opiskella yliopistossa tähtitiedettä. Helinä kuunteli pää kallellaan.
Hän ei olisi ikinä uskaltanut kertoa haaveistaan tyypille, jonka oli vasta
tavannut. Tai no, hän ei uskaltanut kertoa haaveistaan kenellekään.
Helinä kyllä huomasi Peterin katseet, mutta ei oikein
tiennyt kuinka suhtautua niihin. Santerin kanssa juttu oli alkanut nopeasti ja
loppunut yhtä nopeasti, Juhon kanssa he olivat olleet kavereita ja siitä
ajautuneet suhteeseen ja siinäpä ne hänen yhtään vakavammat kokemuksensa sitten
olivatkin. Peter oli ihan mukava, vähän väritön ja tosikko, mutta kyllä Helinä
voisi hänen kanssaan viettää aikaa toistekin. Vielä mieluummin, jos Juuso olisi
mukana. Juuso oli hilpeää seuraa, varsinkin, jos tämä ottaisi sen verran
vähemmän seuraavalla kerralla, että pystyisi puhumaan illan loppuun asti. Mutta
oli ehkä liian aikaista kehittää mitään juttua kenenkään kanssa. Hänen täytyisi
ensin löytää paikkansa tästä kaupungista, sillä oli liian leimaavaa olla heti
jonkun tyttöystävä tai edes säätö.
Selvästi vastahakoisena Peter katsoi, kun Helinä myttäsi
roskansa tarjottimelle ja pyyhki suunsa. Helinä halusi pois jaloista ennen kuin
valomerkin myötä baarit vapauttaisivat juhlijat kaupungille.
- Mun täytyy tästä alkaa lähteä, Helinä vahvisti tekonsa
sanoiksi ja Peter nyökkäsi.
Helinä vei roskat, kun Peter odotti ovensuussa.
- Missä sä asut? Peter kysyi, kun he pääsivät takaisin
hämärään yöhön.
- Kerokossa, entäs sä?
- Naakkalahdessa.
- Mulla on pyörä, Helinä töksäytti ennen kuin Peter
tarjoutuisi saatille.
Hiljaisina he taittoivat lyhyen matkan Helinän pyörälle.
- Me varmaan voidaan nähdä toistekin? Peter kysyi ujosti, kun
Helinä oli jo tarttunut polkupyörään ja seisoi toinen jalka polkimella.
- Se olis kiva, Helinä sanoi. Nousi pyörän selkään ja huikkasi
moikan ennen seuraavaa polkaisua.
Sitten Peter jäi taakse, edessä oli hämärä kaupunki, sen
tuntemattomat tiet ja asukkaat. Mutta juuri nyt Helinä ei halunnut tutkia, hän
halusi omaan sänkyyn, pienen pesän tuomaan turvaan. Rauhaan, jossa sai vapaasti
olla sellainen kuin halusi.
Osa 3
Osa 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti