keskiviikko 7. elokuuta 2013

Siivet ja juuret, osa 6

Jooa nousi uuteen päivään pitkästä aikaa loistavalla tuulella, kaikki kiitos siitä kuului eilisille bileille. Venytellen hän majoittui aamukahvinsa kanssa mökin rappusille, järvimaisema oli käynyt jo tutuksi ja ajatuksetkin menivät sitä samaa rataa.

Helmi. Voi hyvä helvetti, tyttö oli upea. Hän oli suunnitellut heräävänsä aamuun tämän vierestä, mutta ei kuitenkaan ollut ihan hirveän pettynyt, kun niin ei ollutkaan käynyt. Jooa ei uskaltanut edes ajatella millaista seksi olisi Helmin kanssa, jos pelkkä viimeöisen suudelman kelailu sai hänen koko kroppansa kihelmöimään näin. Samalla hän vakuuttui, että hänen täytyisi nähdä tyttö mahdollisimman pian.

Jooa kävi pukeutumassa, ja suuntasi kulkunsa Aholaan. Hän ei ollut ihan varma, mikä häntä odotti, mutta päätti luottaa eiliseen. Ei Helmikään ollut voinut sitä unohtaa.

Nähdessään tytön tämän kotipihassa, Jooa ei ollut asiasta enää niin varma. Teksasin moottorisahamurhaajakin olisi varmasti saanut tältä ystävällisemmän katseen kuin se minkä Jooa sai osakseen.
- Moi, Jooa tervehti varovasti, kun pääsi lähemmäksi.
- Mitä sä täällä? Helmi tiuskaisi.
- Ollaanko me taas lähtöruudussa? mies huokasi pettyneenä.

Helmi väisti jonkun maatalousvärkin toiselle puolelle, eikä vastannut mitään. Jooa hieroi tuskastuneena otsaansa, mikä ihme tyttöä vaivasi?

- Mites se eilinen? Joko sä olet sen unohtanut?
- Eilinen oli ihan kiva, mutta ei muuta.
Jooa mieli mustui lopullisesti, ja vihakin alkoi puskea esiin.
- Ihan kiva? hän kysyi vaarallisen vakaalla äänellä.

Helmi kohautti välinpitämättömänä harteitaan ja syventyi tutkimaan sitä vehjettä, jota Jooa ei tunnistanut. Aura? Silppuri? Niittokone? Paskan väliä, hän tuhahti päätään puistaen, ja keskittyi jälleen Helmiin.
- Se oli kaukana kivasta. Jumalauta, tuollaisesta kirjoitetaan lauluja tai tehdään elokuvia, ja sä olit siinä mukana ihan yhtä paljon kuin minäkin. Hitto, jos mä en olisi ollut niin hellämielinen, niin mä olisin saanut sut sänkyyn ja me oltaisiin siellä vieläkin. Mitä helvetin jääpalaa sä taas yrität esittää? Jooan ääni kohosi niin että viimeiset sanat hän huusi.
Helmi paiskasi käsissään olevan jakoavaimen maahan ja karjui vastauksensa:
- Yhdellä hyvällä pusulla ei ole mitään merkitystä, kun et sä muuten sovi kuvioon, ja mä en anna sun sotkea tätä kaikkea lopullisesti. Joten ala painua, äläkä tule takaisin.

Mies oli jo kääntynyt, mutta kiepsahti kuitenkin vielä ympäri:
- Mistä vitun kuviosta sä horiset?
Helmi heilautti kättään suurieleisesti ympärillään, mutta Jooa ei siitä tullut hullua hurskaammaksi.
- Mitä tekemistä navetalla tai pihakoivulla on meidän kanssa?
- Kaikki. Ihan kaikki, hän mutisi ja oli jälleen syventynyt puuhailemaan koneen kimpussa.

Jooa pystyi vain tuijottamaan Helmiä, hän ei edes muistanut missä kohdin oli pudonnut kärryiltä. Nopeasti hän liikkui Helmin viereen ja kosketti tämän käsivartta.
- Mä haluaisin vähän ymmärrettävämmän selityksen.
Tyttö tuijotti hänen kättään kuin se olisi ollut maailman myrkyllisin käärme. Mies irrotti otteensa, ja pettymyksekseen huomasi tämän rentoutuvan heti. Helmi näytti puntaroivan eri vaihtoehtoja, ilmeisesti hän hävisi jonkun sisäisen kamppailun, sillä tyttö huokaisi ja viittasi kädellään seuraamaan.

Jooa käveli uteliaana Helmin vanavedessä, mutta tyttö pysähtyikin vain aidan viereen ja katseli hiljaisena laiduntavia lehmiä. Mies näki vain lehmät, pellot ja kaukana häämöttävän metsän, muttei vieläkään ymmärtänyt mitä Helmi ajoi takaa.

- 33 hehtaaria peltoa ja 182 metsää. Muutaman vuoden kuluttua se kaikki on mun, hän totesi hiljaa.
- No, sehän on kiva.
- Mun juuret on niin syvällä näissä maisemissa, etten voisi ikinä kuvitellakaan lähteväni täältä. Ja mä haluan perheen nuorena, miehen ja paljon lapsia, pehmeä hymy kasvoillaan Helmi maalasi kuvaa tulevaisuudestaan. – Henri on täältä kotoisin, ja sillä on halu jatkaa niiden perheyritystä. Sekin haluaa lapsia. Me ollaan seurustelut kolme vuotta, ja puhuttu kaikki selväksi. Mä lähden ensi vuonna opiskelemaan agrologiksi, kun mä valmistun, me mennään naimisiin ja perustetaan perhe. Isän ja äidin kanssa on ollut puhetta, että koulun jälkeen olisi sopiva aika tehdä sukupolvenvaihdos, tyttö vaikeni hetkeksi ja totesi vielä lujasti:
- Sitä mä haluan. En mitään parin viikon suhdetta jätkään, joka lähtee täältä ennen muuttolintuja, Helmi päätti, muttei vieläkään katsonut Jooan.

- Että se siitä sitten? mies kysyi kitkerästi.
Helmi tyytyi hiljaisena piirtelemään lenkkarinsa kärjellä kuvioita kullanvaaleaan hiekkaan.
- Toi on ehkä idiooteinta mitä mä olen hetkeen kuullut, Jooa tokaisi ja haroi turhautuneena hiuksiaan. Teki mieli ravistella tyttöä.
Nyt Helmi loi häneen terävän katseen, ja näytti loukkaantuneeltakin.

- Okei, mä ymmärrän sun halusi jatkaa tätä tilaa. Välillä toivoisin, että mullakin olisi joku yhtä selkeä suunta elämässä, toisaalta arvostan sitä, että saan vapaasti valita mitä teen isona. Mutta toi kaikki muu. Täyttä. Paskaa.
Tyttö katsoi häntä silmät kipinöiden ja oli jo aukaissut suunsa, mutta hän jatkoi odottamatta vastalausetta.
- Mä en vaan voi uskoa, että sä tyydyt sellaiseen punaniskaidioottiin kuin se Henkka on.
- En mä mitään tyydy. Henri on ihan hyvä poika, Helmi puolustautui.

Jooa naurahti ilkeästi.
- Voi vitsi, mustakin olisi kiva kuulla, että mun tulevien lasteni äiti kuvailisi mua ihan hyväksi. Henkka on varmaan myös ihan kiva ja jokseenkin ok? Sä olet upea ja ainutlaatuinen, sä ansaitset parasta, Jooa painotti.
- Ja sinäkö olet parasta? Helmi puuskahti.
- En mä kyllä ole, mies sanoi haikeasti hetken mietittyään. – Mutta parempi sitä Henkkaa. Yksi juttu mikä mua tuossa sun monologissa otti korvaan. Sä et puhunut rakkaudesta mitään. Jumalauta, nyt eletään 2010-lukua ja kuulostaa siltä kuin sä asettautuisit johonkin järkiavioliittoon.
- Tietysti me rakastetaan toisiamme, Helmi oikaisi kiivaasti.

Jooa ei alkanut väittää vastaan, hän tiesi oikean vastauksen, ja toivoi Helminkin huomaavan sen ennen kuin oli liian myöhäistä.
- Tiedätkö, kun mä olin sun ikäinen, olin ihan varma, että lähden lukion jälkeen oikeustieteelliseen, mutta tässä sitä ollaan vielä päälle parikymppisenäkin ilman koulutusta tai työtä.
- Mitä tapahtui? Helmi kysyi hetken epäröityään.
- Elämä tapahtui, Jooa huokaisi. – Kyllästyin lukemaan, kyllästyin kaikkeen. Intissä kasvoi halu löytää itseni, sitten mä reissasin. Ja vaikka suunta on edelleen vähän hukassa, päivääkään en vaihtaisi. Elämää ei kato voi suunnitella piiruntarkasti, aina tulee yllätyksiä.
- Ei se tarkoita, että kun sun on pitänyt etsiä itseäsi, että munkin tarvitsisi, Helmi tuhahti.
- Ei tarkoitakaan. Olisitko muuten tämän kuun alussa uskonut, että Helsingistä tulee joku kundi, jonka kanssa sä olet valmis pettämään tulevaa aviomiestäsi?

Helmin kasvoille nousi kevyt puna, mutta tämä ei saanut sanotuksi mitään. Eikä edelleenkään katsonut häneen.
- Just sitä mä tarkoitan yllätyksillä. Mitä jos sä siellä koulussa tapaatkin jonkun miehen, joka on sulle paljon parempi kuin Henkka ikinä. Tai mitä jos te ette voikaan saada yhdessä lapsia? Pystytkö silti olemaan onnellinen sen kanssa? Kaduttaako sua silloin, ettet ryhtynyt mun kanssa siihen parin viikon lomaromanssiin? Mä haluan sua. Etenkin sen eilisen jälkeen, ja olisin valmis lyömään vetoa, että säkin haluat mua. Eikö niin? Jooan viimeiset sanat kuulostivat hänen omiinkin korviinsa säälittävän anovilta.

Tyttö ei kuitenkaan vastannut mitään, ja oli kuin hänen kasvoilleen olisi noussut verho, jonka taakse Helmi piiloutui. Jooa odotti hetken, mutta kun ei saanut vastausta, jatkoi:
- Mutta sä olet ilmeisesti päätöksesi tehnyt, joten mitäpä tässä enää yrittämään. Meillä olisi voinut olla mahtava kesä… Toivottavasti se urpo pystyy tarjoamaan sulle sen kaiken, mistä sä haaveilet. Onnellista loppuelämää, Helmi, Jooa toivotti alistuneena, eikä voinut estää kättään nousemasta tytön hiuksiin.

Hetken hän harkitsi käden siirtämistä Helmin niskaan ja tämän vetämistä itseään vasten. Ehkä uusi suudelma saisi aikaiseksi sen mihin hänen sanansa eivät pystyneet. Auton oven kolahdus jostain takaa ja Helmin kavahtaminen kauemmaksi tyhjensivät hänen suunnitelmansa. Jooa loi viimeisen pettyneen silmäyksen Helmiin ja kääntyi sitten pois. Jokainen askel pois tytön luota oli yhtä vaikea. Hän olisi halunnut kääntyä ja juosta takaisin, anoa polvillaan uutta tilaisuutta. Järki kai oli se, joka pakotti jatkamaan.

Jooa pääsi takaisin mökille, kävi vaihtamassa lenkkivaatteet ylleen ja lähti takaisin tielle. Sen jälkeen hän vain juoksi ja juoksi, yritti päästä pakoon omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Mutta tuska pysyi kannoilla varjon lailla.

Päivä oli jo vaihtunut iltaan, kun hän viimein hengästyneenä ja hikisenä palasi mökille. Kati ja isä istuivat kuistilla, ja katsoivat häntä ihmetellen.
- Siellä on saunassa vielä lämmintä, jos haluat mennä, isä sanoi, kun hän kulki heidän ohitseen.

Uupuneena Jooa nyökkäsi ja raahusti mökin parvelle hakemaan pyyhettään. Saunassa ei ollut kovin kuuma, joten Jooa nakkasi lisää puita kiukaan alle. Lauteilla istuessaan jokainen ajatus, jonka hän oli saanut lenkillä torjuttua, vyöryi hänen ylitseen. Jooa heitti löylyä ja painautui kumaraan kiroten samalla itseään ja Helmiä. Yritti käsittää miten kevyestä juhannusyön pususta oli kehittynyt jotain näin raastavaa. Oven kolahdus sai hänet nostamaan päätään.

Isä seisoi ovella ja näytti vähän eksyneeltä. He eivät olleet aikoihin saunoneet yhdessä. Ilkka nousi lauteille ja totesi samalla:
- Toivottavasti saan liittyä seuraan.
Jooa heitti lisää löylyä, ja ähkäisi myöntymyksen merkiksi.
- Mikä painaa? isä kysyi myös kumartuneena kuumuutta karkuun.
Jooalla oli jo ilkeä vastaus kielen päällä valmiina, mutta hän vilkaisi ensin isän suuntaan. Tämä katseli häntä myötätuntoisena, ja samoin kuin joskus ennen. Ennen Katia.

- Yksi tyttö, Jooa sanoi hiljaa.
- Erositteko te?
- No kun ei edes ehditty olemaan.
Isän pysyessä hiljaa, odottavana, Jooa puhui:
- Kukaan ei ole aiemmin saanut mua tuntemaan näin. Hitto, pelkkä pussailu… Siinä oli sitä sähköä ja kipinää, jota mä luulin, ettei ole olemassakaan. Ja se on niin kaunis, mutta se ei taida sitä edes tajuta. Ei ole sellainen kuin enemmistö kauniista tytöistä, turhamainen tai liian tietoinen itsestään. Se on hauska ja terävä. Ja teki tänään erittäin selväksi, ettei ole kiinnostunut, koska mä en ole sen suuren suunnitelmaan sopiva mies.

Jooa vaikeni hämmentyneenä, tuntui vähän helpommalta, kun oli saanut puhuttua.
- Mä olen pahoillani. Se tyttö ei tiedä mitä menettää, koska sä olet pohjimmiltasi hieno mies.

Jooa tuijotti nolona paljaita varpaitaan, Suomeen palannut tuhlaajapoika oli ollut suoraan sanottuna täysi mulkku isää kohtaan.
- Enpä tiedä. En ainakaan teitä kohtaan.
- No et, isä naurahti. – Mutta kyllä mä olen yrittänyt kaiken sen vittuilunkin keskellä ymmärtää sinua. Meillä oli niin monta vuotta hyvä poikamiestiimi, ja ehkä se oli melkoinen järkytys palata kotiin, kun siellä olikin tarjolla vain lapsiperhe-elämää. Äitisi lähdön jälkeen olen kuitenkin kaivannut uutta parisuhdetta. Katin tavattuani taas löysin sen sähkön ja kipinän mistä sinäkin puhuit. Sä olet kuitenkin aina mun poikani ja hyvin tärkeä. Älä unohda sitä.

Hän pystyi vain tuijottamaan lauteita, eikä silmissä kirveltänyt enää pelkästään hiki. Isä laskeutui alas pesemään itseään, Jooa sulki silmänsä ja nojasi seinään. Helmi täytti hänen verkkokalvonsa välittömästi. Juuri se tästä tilanteesta vielä puuttuikin.

Isä ja Kati istuivat edelleen kuistilla, kun hän viimein palasi saunalta.
- Hei, otatko viiniä? Kati kysyi, kun Jooa nousi portaita.

Hän vilkaisi varuillaan heitä, toivoi, ettei isä ollut puhunut mitään. Niin tai näin, alkoholi oli erittäin tervetullutta. Hän istahti pöytään, otti vastaan Katin tarjoaman lasillisen, kumosi sen kahdella kulauksella ja ojensi pikariaan uudelleen täytettäväksi.
- Kiva, että osaat arvostaa hyvää Rieslingiä, Kati totesi kuivasti ja lähti käymään sisällä.
Jooa oli valmis unohtamaan kaiken kaunansa naista kohtaan, kun tämä palasi ulos vodkapullon ja appelsiinimehun kanssa.
- Sä näytät ihan siltä, että tarvitset kunnon drinkin, nainen sanoi, kun laski kantamuksensa pöydälle.

Mies vilkaisi kulmiensa alta uudelleen isää ja Katia, nainen huomasi katseen ja sanoi:
- Isäsi ei sanonut mitään siitä, mitä te ehkä saunassa puhuitte, mutta onhan mullakin silmät päässä.

Hän hyväksyi selityksen, ja kaatoi itselleen ensimmäisen paukun. Poltteleva vodka valui kurkusta alas ja Jooa toivoi humalan seuraavan pian perässä.
- Haluatko kertoa mulle mikä vaivaa? Kati kysyi ja siemaisi viiniään.
- Naiset, Jooa tuhahti ja teki uuden drinkin.
- Niinpä tietysti, hän nyökkäsi.
- Miksi teidän pitää tehdä kaikesta niin monimutkaista?

Kati katsoi järvelle ja mietti vastausta.
- Jaa-a, ehkä siksi, ettei teillä miehillä kävisi aika niin pitkäksi.
- Mä taidan alkaa munkiksi. Tai sitten käydä vain huorissa.
Isä vilkaisi poikaansa terävästi viimeisen lauseen jälkeen.
- Älähän nyt, kyllä se Helmi siitä vielä järkiinsä tulee, Kati lohdutti.
- Mä en sanonut nimiä, Jooa huomautti.
Kati katsoi häntä nostaen toista kulmakarvaansa, ja Jooa katsoi parhaaksi syventyä lasinsa sisältöön.

- Mitä sä haluat Helmistä? Kati lopulta kysyi.
Mies tuijotti edelleen lasiinsa, nolotti vastata noin suoraan kysymykseen.
- Pelkkää seksiä? Kati jatkoi painostusta.
Isä henkäisi kuuluvasti pöydän toiselta puolen.
- Älä nyt Ilkka viitsi, ei Jooa ole enää siinä iässä, että seurustelu on vain kädestä pitämistä. No miten on?
- Niin mä luulin alkuunsa, mutta ei tässä ole enää pelkästään sen sänkyyn pääsemisestä, Jooa vastasi vodkan tuomalla avoimuudella. – Eikä tällä ole mitään merkitystä, Helmi seurustelee ja teki tänään ihan tarpeeksi selväksi, että mä en kiinnosta sitä.
- Jaa. Mä taas olisin taipuvainen uskomaan sitä ilmettä, mikä Helmillä oli, kun sille selvisi, ettet sä ollut meidän mukana, kun me käytiin Aholassa.

Jooa katsoi Katia ihmeissään.
- Sellaista pettymystä ei näe tytön kasvoilla, jos kyseessä on vain joku random kesänaapuri, Kati selvensi hymyillen.
- Mutta kun se ei suostu myöntämään sitä. Mä tiedän, että sekin haluaa, mutta sillä on joku suuri suunnitelma mennä naimisiin ja lisääntyä sen tahvon kanssa, joten se ei voi edes antaa mulle tilaisuutta, Jooa purkautui turhautuneena.
- Meidän täytyy järjestää sulle tilaisuus.
- Miten muka?
- Jätä se mun huolekseni. Sä et ehkä tiedä, mutta mut tunnetaan ystäväpiirissäni Amorina.
Kati sanoi sen niin vakuuttavasti, että hänelle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin uskoa tämän puheisiin.

Kesäyö hämärtyi, mutta he kolme istuivat edelleen mökin kuistilla, puhumassa ensimmäistä kertaa kunnolla. Tulevaisuudesta, menneisyydestä ja elämästä yleensä. Lopulta pullojen tyhjennyttyä Jooa horjahteli sänkyynsä, ja sumeissa ajatuksissaan tuli siihen lopputulokseen, että Kati oli sittenkin ihan okei.

Osa 7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti