Tunne edellä tuntemattomaan, osa 3

Mikael tuijotti heiluvia kengän kärkiään ja yritti olla ajattelematta mitään. Katsastuskonttorin aula oli ankean harmaa, tylsistyneet ihmiset istuivat kuunnellen puolikorvalla paikallisradion ylipirteää miesjuontajaa. Mikael ei ollut tylsistynyt, hän oli hermostunut, jännittynyt ja peloissaan. Tiistaina hän oli syntymäpäivänsä kunniaksi päässyt kirjalliset ensimmäisellä yrityksellä lävitse ja toivoi saman jatkuvan inssin kanssa.

Hän kuuli nimeään kutsuttavan tiskin luota, tanakka kaljuuntuva mies seisoi siellä odottavan näköisenä.

- Koski on leppoisa kaveri. Hyvin se menee, onnea matkaan, Mikaelin ajo-opettaja ohjeisti poikaa tämän noustessa seisomaan.

Opettaja oli ollut oikeassa. Jännitys hävisi, kun hän lähti ajamaan. Inssi jutusteli rennosti Kalpan viime aikojen otteista kaukalossa, talven lumitilanteesta ja jopa lähestyvistä vanhojen tansseista.

Mikael peruutti helpottuneena auton takaisin lähtöpaikalle ja jäi odottamaan tuomiota.

- No, miten se sinun mielestäsi meni?

- Ihan okei. Kai, hän vastasi ujosti.

- Siinä yhdessä alamäessä nopeutesi vähän karkasi, mutta se oli kuitenkin niin pieni ylitys, ja kaikki muu meni todella mallikkaasti, joten kyllä tämä on hyväksytty. Onneksi olkoon, mies kätteli häntä hymyillen.

Suu hakeutui pakostikin virneeseen, hänellä oli nyt ajokortti. Heti kun hän pystyi, poika kaivoi kännykän esiin ja lähetti viestin Valtterille, Lauralle ja vanhemmilleen. Hän ei kuitenkaan päässyt heti kaartamaan pois konttorin pihasta bassot jytisten, vaan joutui istumaan takaisin opettajan viereen ja odottamaan, että toinen oppilas kävi suorittamassa inssin.

Tyytyväisyyttä hehkuen Mikael aukaisi kotioven. Hän oli juhlan kunniaksi lintsannut koulupäivän päättävältä englannin kaksoistunnilta ja tullut aikaisemmalla linja-autolla kotiin, vaikkei nyt tiennytkään mitä tekisi. Mikael halusi ajamaan, mutta oma auto oli edelleen isän ”katsotaan”-asteella, ja vanhemmat olivat omilla autoillaan vielä töissä.

Ulko-oven aukaisu keskeytti hänen surffailunsa, Mikael kuuli kuinka äiti alkoi kolistella keittiössä. Poika otti pöydältä välipalalta jääneen maitolasinsa ja lähti alakertaan.

- Hei, saako lainata autoa? hän kysyi heti ovelta.

- No hei vaan sinullekin, ja onnea kortin johdosta!

Kun äiti vain jatkoi ostoskassien tyhjentämistä jääkaappiin, Mikael toisti kysymyksensä.

- Ethän sinä nyt voi lähteä mihinkään ajelemaan, kun veljesi ovat tulossa ihan kohta. Muutenkin olisi viisainta, että ensimmäiset ajot tehdään niin, että isä tai minä olemme mukana. Isällä menee vielä hetki töissä, ja minun täytyy alkaa tehdä ruokaa.

Mikael kuunteli happamena äitinsä selityksiä ja palasi huoneeseensa murjottamaan.

Sieltä hän tuli ulos vasta kun kuuli veljensä perheineen saapuvan. Eteisessä oli täysi hulina päällä, kun Juhan kolme lasta kiiruhtivat tervehtimään mummoaan. Samalla Mikael huomasi isänkin saapuneen kotiin, tämä näytti niin uppoutuneen seuraamaan lapsenlapsiensa touhuja, että häneltä taisi olla turha mennä pyytämään autoa.

- Onnea Mikael, Juhan vaimo Elisa tuli halaamaan ja ojensi samalle hänelle paketin.

- Onnea velipoika, Juha totesi läimäyttäen häntä olkapäälle. Poika mutisi hämillään kiitokset.

Samaan kaaokseen saapuivat myös Janne perheineen ja Mikaelin ainut sisko Reetta heidän kyydissään. Mikael kiikutti saamansa lahjat huoneeseensa ennen kuin seurasi perhettään salin isoon ruokapöytään. Matkalaiset keskittyivät ahnaina tyhjentämään lautasiaan paahdetusta porsaan ulkofileestä, äidin perunamuusista ja vihersalaatista. Isä ja äiti pitivät keskustelua yllä, ja Mikael sai kerrata inssin tapahtumat. Jannen pyyhkiessä rieskapalasella viimeisiä kastiketippoja lautaselta hän viimein aukaisi suunsa puhuakseen:

- Eikös me Juha viedä huomenna pikkuveli baariin?

Sekä isä että äiti katsahtivat moittivasti Jannea, mutta tämä vain virnisteli huolettomasti.

- Kai se meidän tehtävä olisi, Juha aloitti, mutta isä keskeytti hänet:

- Kuinka on uusi vuosi lähtenyt siellä Etelä-Suomessa käyntiin?

- Tästä puhutaan vielä, Janne suhahti sisaruksilleen.

Eikä siitä pelkästään puhuttu vaan suunnitelma laitettiin käytäntöön, ja Mikael huomasi istuvansa lauantai-iltana kylän paremmassa kapakassa olutlasi kädessään ja kuuntelevansa sekä epävireistä karaokelaulantaa että veljiensä jutustelua. Elisa ja Reetta olivat syventyneet vaihtamaan pöydän päässä omia kuulumisiaan. Jannen puoliso Niina oli jäänyt kotiin, koska heidän kuopuksensa oli vasta viisi kuukautta vanha.

- Sulla on kuulemma joku tyttö, Janne viimein kääntyi Mikaelin puoleen.

- Poika nyökkäsi, ei tiennyt mitä sanoa, joten hän vain hörppäsi lisää kaljaa.

- Älä toki kerro enempää, veli huokaisi ja sai Juhan nauramaan.

- Se on yksi Laura, ollaan samalla luokalla ja tanssitaan vanhat yhdessä.

- Minkä näköinen? Onko sulla kuvaa? Reettakin puuttui keskusteluun.

Huomiosta hämmentyneenä Mikael kaivoi kännykkänsä, etsi yhteiskuvan heistä, jonka Laura oli halunnut ottaa pari päivää sitten. Puhelin kiersi pöydässä, ja tyttö sai arvioita nätistä Mikaelille sopivaan.

- Hei, miksi sä et pyytänyt sitä tänne? Olisi ollut mukava tutustua, Elisa sanoi.

- Laura täyttää vasta ensi syksynä 18, Mikael vastasi.

- No, ehkä joskus toiste, Elisa harmitteli.

- Ehkä.

Keskustelu jatkui, tuoppeja kumottiin ja pilkun lähestyessä Reetta jäi tuijottamaan Mikaelia.

- Mitä nyt? poika kysyi hermostuneena.

- No meidän pikkuinen on baarissa, se on 18 ja sillä on ajokortti. Mihin tää aika menee? Reetta niiskaisi humaltuneena.

- Muistatteko, kun Miksu syntyi? Juha jatkoi.

- Joo, mehän käytettiin katsomassa sitä heti samana päivänä.

- Sä sanoit, että se näyttää ihan E.T:ltä, Juha hörähti veljelleen.

- No näytti se! Janne intti muiden nauraessa.

- Mua hävetti hirveästi, kun olin itse just aloittanut yläasteen ja sain vielä pikkuveljen. Sehän tarkoitti, että äiti ja isä teki vielä sitä. Hyi yäk, Reetta värähti ja siemaisi siideriään siihen malliin, että yritti saada jotain kuvaa pois päästään.

- Kyllähän se silloin tuntui, että vanhukset on ihan ikäloppuja, mutta ei se enää tunnu ihan mahdottomalta, että minäkin vielä neljän vuoden päästä tulisin isäksi, Juha mietiskeli.

- Mahdollista se on ainoastaan siten että sä synnytät, mun lapsiluku on ainakin täynnä, Elisa ilmoitti topakasti.

Mikael lähti baaritiskille hakemaan vielä juomista jättäen muut jatkamaan perhesuunnittelua. Vuoroa odottaessaan poika katseli ympärilleen etsien tuttuja kasvoja. Hänen katseensa pysähtyi vastapuolella tiskiin nojailevaan Samuun. Toinen poika huomasi hänet ja lähti luovimaan tietään Mikaelin luokse. Samu moikkasi rennosti, kysyi samalla kenen kanssa Mikael oli liikenteessä. Poika nyökkäsi takanaan olevaan pöytään:

- Mun isoveljet Juha ja Janne, isosisko Reetta ja Juhan vaimo Elisa halusivat tuoda mut ekaa kertaa baariin.

- Eli sä olet varmaan just täyttänyt 18, onnea, Samu nyökkäsi.

- Kiitti. Kenen kanssa sä olet?

- Äiti ja isä on tuolla perimmäisessä loosissa, olen niille kuskina, poika vastasi kohottaen samalla vesilasiaan.

- Mä sein eilen kortin, Mikael iloitsi musiikin yli. – Kauanko sulla on ehtinyt olla se?

- Viime syksystä.

Mikaelin kurtistaessa otsaansa Samu naurahti.

- Mä olen sua vuoden vanhempi, jouduin käymään kymppiluokan, että sain numeroita kohotettua lukioon pääsyä varten.

Mikael ei keksinyt siihen mitään sanottavaa, joten hetken he katselivat toisiinsa nojailevaa humalaista duoa, joka esitti korviariipivää versiota Vesa-Matti Loirin Lapin kesästä. Kaksikon saatuaan laulunsa laulettua Samu tokaisi korvaansa hieroen:

- Sepä oli kaunista.

- Harvoin saa todistaa yhtä vaikuttavaa esitystä, Mikael myötäili.

Pojat virnistivät yhteisymmärryksessä ja Mikael tilasi vielä oluen.

- Missä vaiheessa sun osuus meidän projektista on? Samu kysäisi.

- Yllättävän hyvällä mallilla. Me Lauran kanssa saatiin viikolla yhdessä tehtyä sitä. Tai siis mä sain tehtyä omaani ja Lauraa omaansa, Mikael selitti ja jätti lisäämättä, että he olivat saanet tehtyä jotain muutakin Mikaelin huoneessa.

- Pitäiskö meidän sitten jo ensi viikolla alkaa kasailla sitä kuntoon?

- Autokoulu on nyt ohi, eikä mulla ihmeitä ole, että kyllä se vaan käy.

- Sovitaan maanantaina vaikka jatkosta, mun täytyy nyt mennä, Samu sanoi ja nyökkäsi ovelle päin, jossa keski-ikäinen pariskunta viittoili heidän suuntaansa.

Mikael suuntasi takaisin pöytään tuoppinsa kanssa. Reetta katsoi uteliaasta ovesta lähteneen Samun perään ja kääntyi sitten veljensä puoleen.

- Oliko toi joku sun kaverisi?

- Me ollaan samalla luokalla ja tehdään yhdessä filosofian ryhmätyötä, Mikael selitti.

- Niin söpö, Reetta huokaisi Elisan nyökytellessä vieressä.

- Kuule sisko, mun täytyy varmaan paljastaa sulle yksi juttu. Sä et ole enää 18, Janne virnisti.

- En olekaan, mutta mä voisin alkaa puumaksi, Reetta vastasi kipakasti. – Varsinkin tuollaisen komistuksen kanssa. Sähän voisit esitellä meidät? sisko kääntyi Mikaelin puoleen.

- Muita hyviä ideoita, Mikael mutisi ja siemaisi hätäisesti olutta.

- Mun mielestä se on loistava idea, Reetta sanoi. Siideri sai naisen s-kirjaimet kuulostamaan jännittäviltä.

- Vielä parempi olisi, että me aletaan lähteä, Juha ilmoitti.

Muut alkoivat suunnitella taksin tilaamista ja Mikael vilkaisi vielä ovelle. Tietenkin Samu oli hävinnyt jo ajat sitten. Reetan sanoja miettiessään, Mikael tajusi, ettei hän ollut koskaan nähnyt Samua tytön kanssa. Tai tietysti tällä oli kavereita, mutta ei kenenkään kanssa sen läheisimmissä tunnelmissa.

- Vedähän tuoppi tyhjiin niin lähdetään, Janne keskeytti hänen ajatuksensa. Hän totteli isoveljeään ja seurasi muuta seuruetta ulos taksiin.

Osa 4