Mikael heräsi hätkähtäen, kesti hetken ennen kuin hän tajusi missä oli. Siinä samassa edellisen illan tapahtumat vyöryivät mieleen, ja hänen teki mieli vaipua takaisin uneen. Siellä ei olisi tällaista kaipuun, katumuksen ja häpeän keitosta.
Poika kohottautui varovasti ja vilkaisi ympärilleen,
jokainen sänky ja patja olivat täynnä, ja huoneen täytti tasainen tuhina. Hänen
olisi tehnyt mieli nousta ylös, mutta pelkäsi joutuvansa jälleen kaksin Samun
kanssa, joten hän pysyi patjallaan ja odotti muiden heräämistä välillä
torkkuen.
Laura valitti heti silmänsä avattuaan tekevänsä kuolemaa ja
haluavansa pian omaan sänkyynsä, joten hän soitti äitinsä hakemaan. Mikael
pakkasi molempien tavarat pysytellen Lauran lähellä kuin liimattuna. Samu
tarkkaili heitä omalta patjaltaan, mutta Mikael vältteli tämän katsomista kuin
siellä suunnalla olisi ollut sokaiseva laser. Hän olisi kyllä halunnut kokea
viimeöisen suudelman uudelleen, mutta… Muttia oli ihan liikaa ja Mikael ei
halunnut edes laskea niitä kaikkia. Parempi olisi vain unohtaa kaikki
mahdollisimman pian.
Laura raahusti alakerran vessaan, Mikaelin seuratessa
perässä kamojen kanssa.
- Mikael, Samu kutsui portaista häntä.
- Mulla on kiire, Mikael tokaisi ja meni jo eteiseen
valmiiksi. Lauran äiti saisi olla pihassa tällä sekunnilla.
Pukiessaan takkiaan hänen puhelimensa piippasi.
”Meidän on puhuttava.”
Mikael luki viestin, vilkaisi tuvan puolelle ja näki
ainoastaan Samun, joka istui sohvalla puhelin kädessään. Mikael nosti leukaansa
ja pudotti välinpitämättömänä kännykkänsä muovipussiin. Sitten hänen
rohkeutensa petti ja hän pakeni ulos odottamaan.
Kotimatka sujui hiljaisuuden vallitessa, Laura huokaili
raskaasti etupenkillä ja tämän äiti ajoi suu tiukkana viivana Mikaelin ensin
kotiinsa. Laura joutuisi ehkä selittelemään tekemisiään, kunhan tämän olo
paranisi, Mikael tuumi katsoessaan poistuvan Volkswagenin takavaloja.
Sisällä hän kävi ensin suihkussa ja meni sitten keittiöön
etsimään syömistä. Äiti ei liiemmin kysellyt illan kulusta vaan ilmoitti pian
lähtevänsä hiihtämään. Mikael palasi huoneeseensa ja avasi koneen. Saadessaan
olla rauhassa, ajatukset palasivat edelliseen iltaan, tai kai se yötä oli
ollut. Samu ja täysikuu, niistä kahdesta hän tulisi tuon illan muistamaan.
Hetken verran hän harkitsi viestiin vastaamista, mutta tiesi, että hänen olisi
pysyttävä kaukana pojasta. Hän saattoi haluta tätä, mutta ei mitenkään voisi
tehdä asialle mitään. Onneksi edessä oli hiihtoloma, hänellä olisi viikko aikaa
palata normaaliksi. Tai ainakin päästää irti tuntemuksistaan Samua kohtaan.
***
”Soita. Tai edes vastaa mulle.”
”Mä olen ajatellut sua.”
”V-A-S-T-A-A”
”Mikael, mun olisi ihan oikeasti puhuttava sun kanssa. Ole
kiltti.”
”Voi jumalauta sun kanssasi senkin itsepäinen pässi. Mä
haluaisin vaan selvittää meidän välit ennen koulun alkua, mutta pidetään sitten
tämä linja.”
Mikael vilkaisi puhelintaan ja poisti tottuneesti Samun
viestin. Hänen hiihtolomansa oli sujunut hyvin, hän oli käynyt kerran
lautailemassa, ajellut Lauran kanssa ympäri kylää tai hengaillut tämän kotona
ja käynyt shoppailemassa Kuopiossa. Nyt hänkin ymmärsi miksi miehet karttoivat
Ikeaa. Samua hän ei ollut ehtinyt ajatella ollenkaan. Tai ainakaan kovin
paljoa. Eikä todellakaan ollut ikävöinyt tätä, tai miettinyt millaista olisi suudella
Samua uudelleen. Ei hän ihan aikataulussa unohtamisen kanssa ollut, mutta
suunta oli oikea.
Mikael kantoi kahvinsa ja pullansa Lauran perässä tutun
kahvilan nurkkapöytään. Lomaa olisi jäljellä vielä muutama päivä, ja he aikoivat
juuri kehitellä jotain kivoja suunnitelmia vapaiden kunniaksi. Haukattuaan
ensimmäisen palan pullastaan, Mikael huomasi Samun saapuvan kahvilaan. Hän
nielaisi hädissään palan puustia lähes puremattomana alas ja joutui hörppäämään
kahvia perään ettei tukehtuisi.
Samu. Täällä. Tunteet, jotka hän luuli hyvää matkaa
kuopanneensa, hyökyivät entistä vahvempina hänen ylitseen, kuin pilkaten hänen
heikkouttaan. Eikä hän voinut irrottaa katsettaan pojasta, kun tämä käveli
heitä kohden.
- Moi, Laura tervehti aurinkoisesti pöydän viereen tullutta
Samua. – Tule meidän seuraksi.
Samu vastasi yhtä hymyillen ja saapui pian mukinsa kanssa
pöytään. Hän istui Mikaelia vastapäätä. Tottuneesti poika väisti tutkivia
vihreitä silmiä.
- Ootko sä saanut mun viestejä? Samu kysäisi huolettomana
Mikaelilta.
Poika jähmettyi järkytyksestä, ja Laurakin kohotti kulmiaan.
- Niin, mulla olisi ollut kysyttävää vielä siitä meidän
filosofian projektin yhdestä kirjasta, Samu selitti tytölle.
- En ole tainnut, Mikael mutisi vaikeana.
- No, mites teidän loma on sujunut? poika vaihtoi kevyesti
puheenaihetta.
- Kivasti, vai mitä Mikael? Me käytiin laskettelemassa yhtenä
päivänä, ja sitten mä sain raahattua Mikaelin Ikeaan, vaikka ei sitä tuo
sisustaminen kiinnostakaan, Laura jutteli hyväntuulisesti.
- Eikö? Minusta sä näytät ihan seuraavalta Marko Paanaselta,
Samu tokaisi viattomana ja katsoi tiukasti suoraan Mikaeliin.
- Parempi sekin kuin Teuvo Loman, Laura kikatti.
Mikael istui jähmettyneenä paikallaan ja toivoi, että saisi
pidettyä kasvojensa värin normaalina.
- Mitäs sä olet tehnyt? Laura kysyi, kun molemmat pojat
pysyivät hiljaisina.
- No en ihmeitä. Kävin Helsingissä moikkaamassa kavereita ja
vanhoja kulmia. Etelässäkin on muuten hyvä talvi, pääsin pilkkimäänkin monta
kertaa, Samu kertoili naama peruslukemilla.
Mikael sävähti, lauseen kaksoismerkitys ei jäänyt häneltä
huomaamatta. Ei varsinkaan, kun Samu kallisti päätään Lauran suuntaan, ja hän
saattoi erottaa hiusten lomasta paistavat ilkeännäköiset fritsut. Mustasukkaisuus hyökyi varoittamatta Mikaeliin, pelkkä ajatus Samusta jonkun
muun sylissä oli saada hänet paiskomaan tavaroita ja huutamaan raivosta.
- Mä en tiennytkään, että sä olet kalamiehiä, Laura ihmetteli,
eikä huomannut mitään ihmeellistä Samun kommentissa.
- Olen ollut koko ikäni, mikäs sen hienompaa kuin pilkkiminen
hyvässä seurassa ja sellaisten tyyppien kanssa jotka tietää mitä haluaa.
- Niin varmasti, tyttö vastasi vähän epävarmasti.
- Nyt mä olen yksin kotona sunnuntaihin asti, kun porukat
lähti hoitamaan suhdettaan Lappiin.
- Hoitamaan suhdettaan? Laura ihmetteli.
- Niin ne ilmoittaa, kun ne lähtee kahdestaan johonkin, Samu
hymyili leppoisasti. – Mä vähän mietin, että olisi voinut järjestää bileet,
mutta mä luulen, etteivät meidän luokkalaiset ole vielä päässeet yli noista
tanssien jatkoista.
- Ne oli kyllä hyvät bileet. Tai ainakin se mitä mä muistan,
Laura tunnusti nolona.
- Sä olitkin aika fiiliksissä, Samu naurahti. – Joo, olihan ne
ihan kivat bileet. Tietysti mä en vielä niin tunne kaikkia, joten välillä oli
vähän ulkopuolinen olo.
Lauran ilme muuttui myötätuntoiseksi Samun tunnustuksen
myötä.
- Mutta onneksi Mikael piti mulle seuraa sitten kun sä olit
mennyt nukkumaan.
Samun hymy oli edelleen kevyt, mutta tämän silmät olivat
totiset. Mikael katsahti pelästyneenä Samua, ei kai poika aikoisi paljastaa
heitä?
- Mikael on niin herttainen, Laura sanoi tyytyväisenä ja
puristi poikaystävänsä kättä selvästi ylpeänä.
- Niinpä, Samu vastasi sekä Lauralle että Mikaelin katseeseen.
Mikael istui paikallaan henkeään pidätellen. Hän ei voinut
irrottaa katsettaan Samun silmistä, ja tämäkin tuijotti häntä takaisin
tutkimattomin silmin ja ilme vakavana. Laura oli keskittynyt näppäilemään
puhelintaan, muuten tämä olisi varmasti tajunnut, että jotain oli tekeillä.
Poika sai viimein riuhtaistua katseensa takaisin kahvikuppiin.
- Mun täytyy tästä lähteä, Samu havahtui ja alkoi kietoa
huivia takaisin kaulaansa. – Nähdään sitten koulussa viimeistään, poika
ilmoitti ja hävisi vasta alkaneeseen lumisateeseen.
- Samu on kyllä kiva, meidän pitäisi joskus hengailla sen kanssa,
jos se kerta tuntee olonsa vielä yksinäiseksi, Laura ilmoitti oven
sulkeuduttua.
Poika vastasi pakotetulla hymyllä, mieluummin sata käyntiä
Ikeassa kuin hetkikään enää Lauran ja Samun kanssa.
- Mihinkäs me jäätiin?
- Sulla oli huomenna se joku tyttöjen ilta.
- Niin joo, haluatko sä että mä jätän menemättä vai haluatko
tulla mukaan?
- Tietenkin sä menet ja yksin. Mua ei kiinnosta mitkään
kasvonaamiot tai Justin Bieber.
Laura nauroi helisevästi ja suukotti Mikaelin poskea.
- Kehitellään sitten päiväksi jotain. Eikä me mitään Justin
Bieberiä siellä faniteta. Robin on paljon ihanampi, tyttö lohkaisi.
Mikael kiinnitti tuskin mitään huomiota tytön sanoihin, hän
oli jäänyt tuijottamaan ikkunasta Samun loittonevaa selkää ja tajusi
kirkkaasti, että tälle kaikelle täytyisi tehdä jotain ennen koulun alkua.
Osa 8
Osa 8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti