lauantai 1. elokuuta 2015

Melkein Mikä-Mikä-Maassa, osa 4


Tuli keskiviikko ja iltapäivä, Helinä oli hyvissä ajoin tapaamispaikalla ja istahti penkille odottamaan poikia. Hän oli viimeisen kahden päivän aikana puhunut ainoastaan äidin ja isän kanssa ja kaipasi jo juttuseuraa ikäisistään. Hän oli pitänyt silmällä lähitalojen asukkaita, mutta ainakaan vielä ketään nuorta ei ollut tullut vastaan, mutta pakkohan sen kokoisessa lähiössä oli edes muutaman teinin asuttava. Toivottavasti he sitten olisivat tutustumisen arvoisia, kun Helinä sellaisia harvinaisuuksia löytäisi.


Näitä miettiessään hän sai näköpiiriinsä Juuson ja Peterin. Kaksikko lähestyi häntä reippaasti kävellen, ja jotenkin mieleen nousi kuva Ohukaisesta ja Paksukaisesta. No, ei Juuso mikään paksukainen ollut, vähän vaan lyhyt ja vanttera, Peter puolestaan oli ihan oikeasti se hujoppi.

Pojat tervehtivät häntä, toinen iloisesti hymyillen ja suoraan katsoen, toinen mutisten ja vältellen. Helinä vastasi kummallekin ystävällisesti, oikeasti iloiten kaksikon näkemisestä. Hän teki tilaa viereensä penkille. Peter istui suosiolla toiselle reunalle ja Juuso jäi heidän keskelleen, höpöttäen vielä enemmän kuin kännissä. Helinä nautti, että pääsi viimeinkin puhumaan jonkun ystävällisen sielun kanssa. Juuson kanssa keskustelu oli niin helppoa, että hän unohti Peterin kokonaan, niin näytti unohtavan Juusokin, sillä jonkin tovin kuluttua Peter rykäisi merkitsevästi. Juuso vaikeni kesken lauseen ja vaihtoi aihetta vähemmän sulavasti:
- Hei, lähdetäänkö leffaan? Teatterissa olisi mukavan viileetä.
Helinä tunsi lihastensa jäykistyvän, kuin valmiina säntäämään karkuun.
- En mä.
- Ai… No kahville?
- Sori, mun rahatilanne on vähän huono. Muutettiin aika kiireesti tänne, joten en ehtinyt hakea kesätöitä ja nythän se on myöhäistä.
- Kyllähän me tarjotaan, Juuso sanoi mutkattomasti.
- Ei, ehdottomasti ei, Helinä sanoi ja katsoi tiukasti Juusoa.
Poika katsoi häntä mietteliäänä, mutta lopulta vain hyväksyvästi kohautti olkiaan.
- Mennään meille, Peter ehdotti. - Katsotaan joku elokuva tai vaikka jotain sarjaa tai voidaan pelata ja…
- Sehän kuulostaa hyvälle, Juuso kannatti.
- Tulethan sä kanssa? Helinä varmisti.
- Joo, tulen, Juuso sanoi nopeasti.
Niin nopeasti, että se ei varmasti kuulunut suunnitelmiin, mutta Helinä ei siitä välittänyt.
Peter nousi seisomaan, jotenkin ärtyneen oloisena, Juuso vilkaisi pahoitellen Helinää. Helinä päätti hymyillä kuin ei olisi huomannut minkään olevan vialla. Useimmiten tyhmän leikkiminen oli viisainta.

Helinä otti pyöränsä ja talutti sitä Juuson rinnalla, Peter harppoi heidän edellään kuin matkanjohtaja.
- Joko oot käyny satamassa? Juuso kysyi.
- En oo. Karttaa tutkin tässä yksi ilta ja se on aika lähellä yhtä mielenkiintoista paikkaa, että kyllä mä varmaan tässä joskus käyn. Kannattaako?
- Onhan se noin tuoreelle asukille varmaan elämys. Ite ei enää osaa arvostaa kuin rantakahvilan vohveleita. Kermavaahdolla ja omenahillolla.
- Kuulostaa hyvälle
Ja siitä se keskustelu taas käynnistyi, vaivattomasti. Peter oli pitkillä koivillaan nykäissyt heihin helposti useamman metrin kaulan, mutta Helinä ja Juuso eivät kirineet perässä. Kävelivät vain omaa tahtiaan, väistelivät ihmisiä ja puluja ja nauroivat tyhmille vitseille.

Peterin kotitalo sai Helinän huokaamaan ihastuksesta. Hän oli jo aiemmin pannut merkille sievän vaaleanpunaisen kivitalon kaupunginteatterin vieressä. Talo oli kaksikerroksinen ja selvästi vanha, ja ihaillen Helinä katsoi ympärilleen, kun seurasi poikia portista vehreään pihaan. Pohjakerroksessa oli kaksi asuntoa, mutta Peter lähti nousemaan rappuja. Pian Helinälle selvisi, että ylempi kerros oli kokonaan Peterin perheen.

Asunnon sisustus näytti olevan yhtä vanha kuin talo itsessään. Peter ohjasi heidät pienestä eteisestä suoraan suureen olohuoneeseen. Tummia suuria huonekaluja, kuluneita itämaisia mattoja, kuviollinen tapetti, kristallikruunuja ja maalauksia tai vanhoja valokuvia seinät täynnä. Helinä katseli innostuneena ympärilleen, hän puolittain odotti, että mistä tahansa ovesta olisi ilmestynyt taloudenhoitaja valkoisessa esiliinassa ja hilkassa tarjoamaan teetä.
- Vähän täällä on ihanaa, Helinä henkäisi puolihuomaamatta.
- Äiti peri tämän omilta isovanhemmiltaan. Mun mielestä täällä vois olla vähemmän krumeluureja ja kaikkea koristetta, Peter sanoi.
- Musta tämä on täydellinen, Helinä sanoi hymyillen ja jatkoi olohuoneessa kiertämistä. Ainut asia, joka edusti tätä vuosituhatta, oli suuri taulutelevisio, mutta sekin oli kätketty massiivisen kaapin sisälle.

Peter seisoi kädet taskuissa oven vieressä ja Juuso oli lysähtänyt sohvalla näpertämään kännykkäänsä.
- Kahvia vai limsaa?
- Limsaa, Juuso ilmoitti
Helinä nyökkäsi, hänelle kävisi sama. Peterkin vain nyökkäsi ja hävisi ovesta, ei siitä mistä he olivat juuri tulleet. Helinä kuuli lasien kilahduksen, keittiö oli siis tuolla suunnalla.
Pian Peter palasi kantaen vaikeasti kolmea lasia, Helinä kiirehti apuun ja otti omansa. Hän hymyili peruskohteliaasti, mutta sai silti Peterin silmiin syttymään innostuneen tuikkeen. Helinä hakeutui istumaan nojatuoliin, näin ei ainakaan tarvitsisi pelätä, että Peter tulisi hänen viereensä.
- No mitä me katsotaan? Juuso kysyi.
- Ei mitään väliä, Helinä mutisi ja keskittyi silittämään nojatuolin puisia käsinojia. Vuosikymmenien käyttö oli hionut nämä pehmeäksi kuin silkki. Hän oli aina jaksanut kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, ehkä enemmän kuin siihen isoon kuvaan, kai se johtui taitelijan silmästä.

Peter nousi hiljaisena ja meni televisiokaapille. Puhuiko poika ikinä mitään ylimääräistä? Vai ujosteliko tämä edelleen Helinää? Tuntui vaikealta uskoa, että he olivat aiemmin istuneet vajaan tunnin verran hampurilaisella ilman vaivaantuneita taukoja. Ehkä oluella oli ollut osuutta asiaan. Helinä huomasi Peterin käynnistäneen telkkarin ja jostain myös Netflixin. Kovin modernia tässä miljöössä.
- No Helinä, mitä katsotaan? Peter kysyi televisiolta. Helinä tunsi hymyn kutittavan jossain suupielessä, Peter alkoi olla jo koominen tapaus.
- Mä en oikein tiedä elokuvista mitään, joten valitkaa te. Mä kyllä sujuvasti katson kaikkea.
- Väistä vähän, niin mä näen mitä siellä on tarjolla, Juuso sanoi sohvalta.
Helinä jäi kuuntelemaan kuinka pojat neuvottelivat siitä mitä katsottiin. Yhteistuumin nämä päätyivät johonkin ison rahan Hollywood-rymistelyyn. Ja se oli vielä jatko-osa, Helinällä ei ollut aavistusta ensimmäisestäkään. Hän risti jalkansa ja otti vähän mukavamman asennon. Television täytti ensimmäinen räjähdys, vaikka elokuvaa oli mennyt tuskin puolta minuuttia.

Peter ja Juuso istuivat vierekkäin sohvalla ja tuijottivat ruutua herkeämättä. Helinä seurasi vähemmän intensiivisesti leffan tapahtumia. Välillä hän antoi katseensa kierrellä olohuoneessa ja samalla hän pohti millaista muualla asunnossa olisi. Peter varmaan mielellään esittelisi… Helinän ajatukset katkaisi oven kolahdus, mutta pojat eivät kiinnittäneet siihen mitään huomiota. Ehkä hän oli kuullut omiaan. Helinä keskittyi takaisin television pariin. Nyt siellä oli menossa takaa-ajokohtaus urheiluautoilla. Enää puuttui kauniit naiset ja ammuskelut, sitten olisi varmasti kaikki kliseet kasassa.

Helinä kallisti päätään, nyt täällä ihan varmasti käveli joku. Hän vilkaisi olohuoneen ovelle, sinne oli ilmestynyt nuori, mutta heitä vanhempi poika. Tai ehkä mies. Helinä ei ollut ihan varma. Hänellä oli lyhyt, vaalea tukka ja lihaksia enemmän kuin Juusolla, Peterillä ja Helinällä yhteensä. Helinä palautti katseensa takaisin ruutuun. Hän oli kyllästynyt aikoja sitten kaikkeen fitnekseen tai salilla käyntiin. Helinän oli huomannut, että mitä isommat lihakset ja pienempi rasvaprosentti ihmisellä oli, sen kapeampi katse kaikkeen muuhun.
- Moi, tulija sanoi. Juuso moikkasi poikaa huolettomasti, Peter ynähti jotain ja Helinä nyökkäsi kohteliaisuuden vuoksi. Askeleet katosivat keittiöön johtavalle ovelle ja hävisivät sitten. Helinä bongasi ruudusta upean bikinivartalon ja peitti haukotuksensa. Hän mietti tuota äskeistä poikaa. Kuka hän oli? Peterin veli? Mutta pojat olivat niin erinäköisiä. Helinä keskittyi palauttamaan mahdollisen veljen mieleensä. Tämän kasvot olivat leveämmät kuin Peterin, silmät pienemmät ja ilme muutenkin kovempi. Helinän mielestä poika oli jopa pelottava.

Helinä havahtui ajatuksistaan, kun kuuli jälleen askeleet. Ne lähestyivät hänen takaansa ja pysähtyivät viereisen nojatuolin luo. Helinä vilkaisi yli pienen pöydän ja näki sen pojan istuneen. Hänelläkin oli nyt limsalasi ja sen päällä muutama voileipä.
- Me katsotaan elokuvaa, Peter huomautti kalseasti. Helinä katsoi yllättyneenä Peteriä, aivan kuin veli ei olisi tervetullut.
- Niin näkyy, mikä leffa? tulija virkkoi ja nosti jalkansa pienelle rahille.
Peter ei vastannut, mutta Helinä huomasi tämän suupielien kiristyneen. Juuso kiirehti vastaamaan Peterin puolesta ja sai siitä hyvästä mulkaisun Peteriltä.

Helinä tuijotti televisiota, hän ei pitänyt olohuoneen tunnelman äkillisestä jännittymisestä. Poika asetti lasinsa sohvapöydälle.
- Mä muuten olen Rufus, hän sanoi ja nojautui kaiteen yli tuttavallisesti kohti Helinää.
Siniset silmät, kuin pakkaslumi varjossa, tuuheat ripset, leveä nenä, kapeat huulet, mutta selvästi erottuva amorinkaari, vasemmassa korvassa pieni rengas, tukka lyhyt ja pystyssä, väri sekoitus olkea ja hopeaa, juuresta tummeneva. Leveät hartiat, valtava hauis ja lisää lihasta oli mihin vain käänsi katseensa. Helinä halusi omansa takaisin televisioon:
- Helinä, hän vastasi ja hymyili pienesti. Ehkä jos Rufusta ei ärsyttänyt, ei myöskään joutuisi harjoitusvastukseksi.
- Hauska tavata. Peterillä ei olekaan aikoihin näkynyt naisvieraita, Rufus virnisti.
- Eikö sulla ole jotain hommia? Peter kysyi ääni entistä kireämpänä.
- Justhan mä tein kahdeksan tuntia duunia, enköhän mä ole pienen lepohetken ansainnut.
- No voisitko vaikka levätä omassa huoneessasi? Me yritetään tässä katsoa elokuvaa.
- Mä lupaan olla hiljaa, Rufus vastasi tyynesti.
Helinä keskittyi katsomaan ruutua. Hän ei ymmärtänyt syytä olohuoneen muuttuneelle ilmapiirille. Hän muisteli Peterin vain maininneen, että hänellä oli isoveli, mutta ei mitään sen tarkempaa. Vaikka ei sillä, kyllä hänkin olisi tuon näköistä korstoa vältellyt. Hän ei tosin Peterin lailla uskaltaisi provosoida Rufusta mitenkään.

Silmänsä ulkonurkasta hän näki limsalasin ympärille kiertyneen käden, valo sai käsivarren vaaleat karvat hohtamaan hopeisina, sormet, kuten koko käsi, viesti vahvuutta. Kyynärpäästä alkoi tatuointi, joka oli jonkinlainen käärme, paksuna ja kiemurtelevana se katosi t-paidan hihan alle, yhtä uhkaavana kuin tatskan omistajakin. Helinä nielaisi. Varovasti hän hamusi oman lasin käteensä ja otti pienen siemauksen mustaa juomaa. Jännittyneenä hän vaihtoi asentoa.

Ovi kolahti jälleen. Ilmeisesti hän saisi tutustua samalla reissulla Peterin koko perheeseen. Helinä kuunteli kuinka askeleet kiertyivät keittiöön ja tulivat sitten olohuoneen ovelle. Helinä kääntyi katsomaan taakseen. Ovella seisoi pitkä ja hoikka nainen, Helinä huomasi heti Peterin huulet vastaavan naisen huulia, mutta yhtäläisyyksiä Rufukseen ei oikein löytynyt. Naisen kasvot olivat yhtä kapeat kuin Peterin, tukka oli kauniin mahonginruskea ja leikattu tyylikkään lyhyeksi. Kai hän sitten oli poikien äiti.
- Ai hei, sinulla onkin vieraita.
- Miten sä nyt olet jo kotona?
- Meidän tietokoneohjelmaan iski paha vika ja koko firma halvaantui. Loppupäivä vapaata, toivottavasti se saadaan huomiseksi korjattua.
- Me katsotaan tässä elokuvaa, Peter sanoi merkitsevästi.
- Katsokaa, katsokaa, minä menen tekemään ruokaa. Nyt kun on aikaa, ajattelin tehdä canneloneja.
- Niin, tässä on Helinä. Peterin ystävä, Rufus esitteli Helinän ja painotti ystävää tavalla, joka sai jokaisen olettamaan enemmän.
- Hei, Helinä, mukava tavata, Peterin äiti nyökkäsi. Helinä nyökkäsi ja yritti hymyillä, toivoi, ettei kovin onnettoman näköisesti. Hän ei ollut Peterin ystävä, kuten Rufus oli vihjannut.
- Ja hei myös Juusolle, minä lähden nyt tekemään täytettä, ajattelin kokeilla kanaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja.

Peterin ja Rufuksen nimettömäksi jäänyt äiti katosi keittiöön ja televisiossa aukaistiin salkkuja, jotka olivat täynnä dollarinippuja. Kaapin oven paukahdus, kattiloiden romina ja pian kuuluva sipulin pilkkomisen ääni saivat Peterin huokaisemaan raskaasti ja pysäyttämään elokuvan.
- Eihän täällä pysty keskittymään, hän tuhahti ja sammutti television. - Lähdetään Juuso ja Helinä vielä vaikka jätskille.
Helinä seurasi hämmentyneenä kuinka Juuso nyökkäsi ja nousi yhtä aikaa Peterin kanssa. Helinä vilkaisi Rufusta, joka katseli Peteriä avoimen huvittuneena. Rufuksen katse siirtyi hetkeksi Helinän silmiin, epävarmasti Helinä painoi päänsä ja lähti kohti eteistä. Tavallaan olisi kiva tietää, mikä veljesten välejä hiersi, tavallaan taitaisi olla parempi pysyä ainakin tuosta isommasta mahdollisimman kaukana.

Helinä ravasi rappuset alas poikien perässä, vasta kadulla Peter kääntyi heidän puoleensa.
- Sori, mä en arvannut, että kotona olis tuollainen trafiikki. Mutta tuossa puiston nurkalla on jäätelökioski, mennään sinne, mä tarjoon.
- Kiitti, mutta mun täytyy lähteä kotiin.
- Eikä tartte, tuu vaan mukaan, Peter vaati.
- Ei kun lupasin auttaa äitiä tavaroiden lajittelussa. Muutto vielä vähän kesken. Mutta mulla oli kivaa, otetaan joskus toiste uusiksi, Helinä sanoi ja lähti perääntymään.
- Joo, palataan, Juuso huikkasi.
Helinä kiepsahti helpottuneena ympäri. Hän oli tälle päivälle saanut ihan tarpeekseen Peteristä ja tämän perheestä. Mutta Juuson vuoksi hän olisi valmis tapaamaan Peteriä myös jatkossa.

Osa 5 

2 kommenttia:

  1. Aaaaaaaaaaa! Palan niiiiiiin halusta tietää mikä tuota Peteriä vaivaaaaaaaa! Hngh! Muuten en oikein tästä novellista olisi välittänyt mutta tässä osassa Peter kyllä herätti lopullisesti mielenkiinnon, jatkoa odotellessa :-D

    VastaaPoista