Tuli keskiviikko ja iltapäivä, Helinä oli hyvissä ajoin tapaamispaikalla ja istahti penkille odottamaan poikia. Hän oli viimeisen kahden päivän aikana puhunut ainoastaan äidin ja isän kanssa ja kaipasi jo juttuseuraa ikäisistään. Hän oli pitänyt silmällä lähitalojen asukkaita, mutta ainakaan vielä ketään nuorta ei ollut tullut vastaan, mutta pakkohan sen kokoisessa lähiössä oli edes muutaman teinin asuttava. Toivottavasti he sitten olisivat tutustumisen arvoisia, kun Helinä sellaisia harvinaisuuksia löytäisi.
Näitä miettiessään hän sai näköpiiriinsä Juuson ja Peterin.
Kaksikko lähestyi häntä reippaasti kävellen, ja jotenkin mieleen nousi kuva
Ohukaisesta ja Paksukaisesta. No, ei Juuso mikään paksukainen ollut, vähän vaan
lyhyt ja vanttera, Peter puolestaan oli ihan oikeasti se hujoppi.
Pojat tervehtivät häntä, toinen iloisesti hymyillen ja
suoraan katsoen, toinen mutisten ja vältellen. Helinä vastasi kummallekin ystävällisesti, oikeasti iloiten kaksikon näkemisestä. Hän teki tilaa viereensä
penkille. Peter istui suosiolla toiselle reunalle ja Juuso jäi heidän
keskelleen, höpöttäen vielä enemmän kuin kännissä. Helinä nautti, että pääsi
viimeinkin puhumaan jonkun ystävällisen sielun kanssa. Juuson kanssa keskustelu
oli niin helppoa, että hän unohti Peterin kokonaan, niin näytti unohtavan
Juusokin, sillä jonkin tovin kuluttua Peter rykäisi merkitsevästi. Juuso
vaikeni kesken lauseen ja vaihtoi aihetta vähemmän sulavasti:
- Hei, lähdetäänkö leffaan? Teatterissa olisi mukavan
viileetä.
Helinä tunsi lihastensa jäykistyvän, kuin valmiina
säntäämään karkuun.
- En mä.
- Ai… No kahville?
- Sori, mun rahatilanne on vähän huono. Muutettiin aika
kiireesti tänne, joten en ehtinyt hakea kesätöitä ja nythän se on myöhäistä.
- Kyllähän me tarjotaan, Juuso sanoi mutkattomasti.
- Ei, ehdottomasti ei, Helinä sanoi ja katsoi tiukasti Juusoa.
Poika katsoi häntä mietteliäänä, mutta lopulta vain
hyväksyvästi kohautti olkiaan.
- Mennään meille, Peter ehdotti. - Katsotaan joku elokuva tai
vaikka jotain sarjaa tai voidaan pelata ja…
- Sehän kuulostaa hyvälle, Juuso kannatti.
- Tulethan sä kanssa? Helinä varmisti.
- Joo, tulen, Juuso sanoi nopeasti.
Niin nopeasti, että se ei varmasti kuulunut suunnitelmiin,
mutta Helinä ei siitä välittänyt.
Peter nousi seisomaan, jotenkin ärtyneen oloisena, Juuso
vilkaisi pahoitellen Helinää. Helinä päätti hymyillä kuin ei olisi huomannut
minkään olevan vialla. Useimmiten tyhmän leikkiminen oli viisainta.
Helinä otti pyöränsä ja talutti sitä Juuson rinnalla, Peter
harppoi heidän edellään kuin matkanjohtaja.
- Joko oot käyny satamassa? Juuso kysyi.
- En oo. Karttaa tutkin tässä yksi ilta ja se on aika lähellä
yhtä mielenkiintoista paikkaa, että kyllä mä varmaan tässä joskus käyn.
Kannattaako?
- Onhan se noin tuoreelle asukille varmaan elämys. Ite ei enää
osaa arvostaa kuin rantakahvilan vohveleita. Kermavaahdolla ja omenahillolla.
- Kuulostaa hyvälle
Ja siitä se keskustelu taas käynnistyi, vaivattomasti. Peter
oli pitkillä koivillaan nykäissyt heihin helposti useamman metrin kaulan, mutta
Helinä ja Juuso eivät kirineet perässä. Kävelivät vain omaa tahtiaan,
väistelivät ihmisiä ja puluja ja nauroivat tyhmille vitseille.
Peterin kotitalo sai Helinän huokaamaan ihastuksesta. Hän
oli jo aiemmin pannut merkille sievän vaaleanpunaisen kivitalon
kaupunginteatterin vieressä. Talo oli kaksikerroksinen ja selvästi vanha, ja
ihaillen Helinä katsoi ympärilleen, kun seurasi poikia portista vehreään
pihaan. Pohjakerroksessa oli kaksi asuntoa, mutta Peter lähti nousemaan
rappuja. Pian Helinälle selvisi, että ylempi kerros oli kokonaan Peterin
perheen.
Asunnon sisustus näytti olevan yhtä vanha kuin talo
itsessään. Peter ohjasi heidät pienestä eteisestä suoraan suureen
olohuoneeseen. Tummia suuria huonekaluja, kuluneita itämaisia mattoja,
kuviollinen tapetti, kristallikruunuja ja maalauksia tai vanhoja valokuvia
seinät täynnä. Helinä katseli innostuneena ympärilleen, hän puolittain odotti,
että mistä tahansa ovesta olisi ilmestynyt taloudenhoitaja valkoisessa
esiliinassa ja hilkassa tarjoamaan teetä.
- Vähän täällä on ihanaa, Helinä henkäisi puolihuomaamatta.
- Äiti peri tämän omilta isovanhemmiltaan. Mun mielestä täällä
vois olla vähemmän krumeluureja ja kaikkea koristetta, Peter sanoi.
- Musta tämä on täydellinen, Helinä sanoi hymyillen ja jatkoi
olohuoneessa kiertämistä. Ainut asia, joka edusti tätä vuosituhatta, oli suuri
taulutelevisio, mutta sekin oli kätketty massiivisen kaapin sisälle.
Peter seisoi kädet taskuissa oven vieressä ja Juuso oli
lysähtänyt sohvalla näpertämään kännykkäänsä.
- Kahvia vai limsaa?
- Limsaa, Juuso ilmoitti
Helinä nyökkäsi, hänelle kävisi sama. Peterkin vain nyökkäsi
ja hävisi ovesta, ei siitä mistä he olivat juuri tulleet. Helinä kuuli lasien
kilahduksen, keittiö oli siis tuolla suunnalla.
Pian Peter palasi kantaen vaikeasti kolmea lasia, Helinä
kiirehti apuun ja otti omansa. Hän hymyili peruskohteliaasti, mutta sai silti
Peterin silmiin syttymään innostuneen tuikkeen. Helinä hakeutui istumaan
nojatuoliin, näin ei ainakaan tarvitsisi pelätä, että Peter tulisi hänen
viereensä.
- No mitä me katsotaan? Juuso kysyi.
- Ei mitään väliä, Helinä mutisi ja keskittyi silittämään
nojatuolin puisia käsinojia. Vuosikymmenien käyttö oli hionut nämä pehmeäksi
kuin silkki. Hän oli aina jaksanut kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, ehkä
enemmän kuin siihen isoon kuvaan, kai se johtui taitelijan silmästä.
Peter nousi hiljaisena ja meni televisiokaapille. Puhuiko
poika ikinä mitään ylimääräistä? Vai ujosteliko tämä edelleen Helinää? Tuntui
vaikealta uskoa, että he olivat aiemmin istuneet vajaan tunnin verran
hampurilaisella ilman vaivaantuneita taukoja. Ehkä oluella oli ollut osuutta
asiaan. Helinä huomasi Peterin käynnistäneen telkkarin ja jostain myös
Netflixin. Kovin modernia tässä miljöössä.
- No Helinä, mitä katsotaan? Peter kysyi televisiolta. Helinä
tunsi hymyn kutittavan jossain suupielessä, Peter alkoi olla jo koominen
tapaus.
- Mä en oikein tiedä elokuvista mitään, joten valitkaa te. Mä
kyllä sujuvasti katson kaikkea.
- Väistä vähän, niin mä näen mitä siellä on tarjolla, Juuso
sanoi sohvalta.
Helinä jäi kuuntelemaan kuinka pojat neuvottelivat siitä
mitä katsottiin. Yhteistuumin nämä päätyivät johonkin ison rahan
Hollywood-rymistelyyn. Ja se oli vielä jatko-osa, Helinällä ei ollut aavistusta
ensimmäisestäkään. Hän risti jalkansa ja otti vähän mukavamman asennon.
Television täytti ensimmäinen räjähdys, vaikka elokuvaa oli mennyt tuskin
puolta minuuttia.
Peter ja Juuso istuivat vierekkäin sohvalla ja tuijottivat
ruutua herkeämättä. Helinä seurasi vähemmän intensiivisesti leffan tapahtumia.
Välillä hän antoi katseensa kierrellä olohuoneessa ja samalla hän pohti
millaista muualla asunnossa olisi. Peter varmaan mielellään esittelisi… Helinän
ajatukset katkaisi oven kolahdus, mutta pojat eivät kiinnittäneet siihen mitään
huomiota. Ehkä hän oli kuullut omiaan. Helinä keskittyi takaisin television
pariin. Nyt siellä oli menossa takaa-ajokohtaus urheiluautoilla. Enää puuttui
kauniit naiset ja ammuskelut, sitten olisi varmasti kaikki kliseet kasassa.
Helinä kallisti päätään, nyt täällä ihan varmasti käveli
joku. Hän vilkaisi olohuoneen ovelle, sinne oli ilmestynyt nuori, mutta heitä
vanhempi poika. Tai ehkä mies. Helinä ei ollut ihan varma. Hänellä oli lyhyt,
vaalea tukka ja lihaksia enemmän kuin Juusolla, Peterillä ja Helinällä
yhteensä. Helinä palautti katseensa takaisin ruutuun. Hän oli kyllästynyt
aikoja sitten kaikkeen fitnekseen tai salilla käyntiin. Helinän oli huomannut,
että mitä isommat lihakset ja pienempi rasvaprosentti ihmisellä oli, sen
kapeampi katse kaikkeen muuhun.
- Moi, tulija sanoi. Juuso moikkasi poikaa huolettomasti,
Peter ynähti jotain ja Helinä nyökkäsi kohteliaisuuden vuoksi. Askeleet
katosivat keittiöön johtavalle ovelle ja hävisivät sitten. Helinä bongasi
ruudusta upean bikinivartalon ja peitti haukotuksensa. Hän mietti tuota
äskeistä poikaa. Kuka hän oli? Peterin veli? Mutta pojat olivat niin
erinäköisiä. Helinä keskittyi palauttamaan mahdollisen veljen mieleensä. Tämän
kasvot olivat leveämmät kuin Peterin, silmät pienemmät ja ilme muutenkin
kovempi. Helinän mielestä poika oli jopa pelottava.
Helinä havahtui ajatuksistaan, kun kuuli jälleen askeleet.
Ne lähestyivät hänen takaansa ja pysähtyivät viereisen nojatuolin luo. Helinä
vilkaisi yli pienen pöydän ja näki sen pojan istuneen. Hänelläkin oli nyt
limsalasi ja sen päällä muutama voileipä.
- Me katsotaan elokuvaa, Peter huomautti kalseasti. Helinä
katsoi yllättyneenä Peteriä, aivan kuin veli ei olisi tervetullut.
- Niin näkyy, mikä leffa? tulija virkkoi ja nosti jalkansa
pienelle rahille.
Peter ei vastannut, mutta Helinä huomasi tämän suupielien
kiristyneen. Juuso kiirehti vastaamaan Peterin puolesta ja sai siitä hyvästä
mulkaisun Peteriltä.
Helinä tuijotti televisiota, hän ei pitänyt olohuoneen
tunnelman äkillisestä jännittymisestä. Poika asetti lasinsa sohvapöydälle.
- Mä muuten olen Rufus, hän sanoi ja nojautui kaiteen yli
tuttavallisesti kohti Helinää.
Siniset silmät, kuin pakkaslumi varjossa, tuuheat ripset,
leveä nenä, kapeat huulet, mutta selvästi erottuva amorinkaari, vasemmassa
korvassa pieni rengas, tukka lyhyt ja pystyssä, väri sekoitus olkea ja hopeaa,
juuresta tummeneva. Leveät hartiat, valtava hauis ja lisää lihasta oli mihin
vain käänsi katseensa. Helinä halusi omansa takaisin televisioon:
- Helinä, hän vastasi ja hymyili pienesti. Ehkä jos Rufusta ei
ärsyttänyt, ei myöskään joutuisi harjoitusvastukseksi.
- Hauska tavata. Peterillä ei olekaan aikoihin näkynyt
naisvieraita, Rufus virnisti.
- Eikö sulla ole jotain hommia? Peter kysyi ääni entistä
kireämpänä.
- Justhan mä tein kahdeksan tuntia duunia, enköhän mä ole
pienen lepohetken ansainnut.
- No voisitko vaikka levätä omassa huoneessasi? Me yritetään
tässä katsoa elokuvaa.
- Mä lupaan olla hiljaa, Rufus vastasi tyynesti.
Helinä keskittyi katsomaan ruutua. Hän ei ymmärtänyt syytä
olohuoneen muuttuneelle ilmapiirille. Hän muisteli Peterin vain maininneen,
että hänellä oli isoveli, mutta ei mitään sen tarkempaa. Vaikka ei sillä, kyllä
hänkin olisi tuon näköistä korstoa vältellyt. Hän ei tosin Peterin lailla
uskaltaisi provosoida Rufusta mitenkään.
Silmänsä ulkonurkasta hän näki limsalasin ympärille
kiertyneen käden, valo sai käsivarren vaaleat karvat hohtamaan hopeisina,
sormet, kuten koko käsi, viesti vahvuutta. Kyynärpäästä alkoi tatuointi, joka oli
jonkinlainen käärme, paksuna ja kiemurtelevana se katosi t-paidan hihan alle,
yhtä uhkaavana kuin tatskan omistajakin. Helinä nielaisi. Varovasti hän hamusi
oman lasin käteensä ja otti pienen siemauksen mustaa juomaa. Jännittyneenä hän
vaihtoi asentoa.
Ovi kolahti jälleen. Ilmeisesti hän saisi tutustua samalla
reissulla Peterin koko perheeseen. Helinä kuunteli kuinka askeleet kiertyivät
keittiöön ja tulivat sitten olohuoneen ovelle. Helinä kääntyi katsomaan
taakseen. Ovella seisoi pitkä ja hoikka nainen, Helinä huomasi heti Peterin
huulet vastaavan naisen huulia, mutta yhtäläisyyksiä Rufukseen ei oikein
löytynyt. Naisen kasvot olivat yhtä kapeat kuin Peterin, tukka oli kauniin
mahonginruskea ja leikattu tyylikkään lyhyeksi. Kai hän sitten oli poikien äiti.
- Ai hei, sinulla onkin vieraita.
- Miten sä nyt olet jo kotona?
- Meidän tietokoneohjelmaan iski paha vika ja koko firma
halvaantui. Loppupäivä vapaata, toivottavasti se saadaan huomiseksi korjattua.
- Me katsotaan tässä elokuvaa, Peter sanoi merkitsevästi.
- Katsokaa, katsokaa, minä menen tekemään ruokaa. Nyt kun on
aikaa, ajattelin tehdä canneloneja.
- Niin, tässä on Helinä. Peterin ystävä, Rufus esitteli
Helinän ja painotti ystävää tavalla, joka sai jokaisen olettamaan enemmän.
- Hei, Helinä, mukava tavata, Peterin äiti nyökkäsi. Helinä
nyökkäsi ja yritti hymyillä, toivoi, ettei kovin onnettoman näköisesti. Hän ei
ollut Peterin ystävä, kuten Rufus oli
vihjannut.
- Ja hei myös Juusolle, minä lähden nyt tekemään täytettä,
ajattelin kokeilla kanaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja.
Peterin ja Rufuksen nimettömäksi jäänyt äiti katosi
keittiöön ja televisiossa aukaistiin salkkuja, jotka olivat täynnä
dollarinippuja. Kaapin oven paukahdus, kattiloiden romina ja pian kuuluva
sipulin pilkkomisen ääni saivat Peterin huokaisemaan raskaasti ja pysäyttämään
elokuvan.
- Eihän täällä pysty keskittymään, hän tuhahti ja sammutti
television. - Lähdetään Juuso ja Helinä vielä vaikka jätskille.
Helinä seurasi hämmentyneenä kuinka Juuso nyökkäsi ja nousi
yhtä aikaa Peterin kanssa. Helinä vilkaisi Rufusta, joka katseli Peteriä
avoimen huvittuneena. Rufuksen katse siirtyi hetkeksi Helinän silmiin,
epävarmasti Helinä painoi päänsä ja lähti kohti eteistä. Tavallaan olisi kiva
tietää, mikä veljesten välejä hiersi, tavallaan taitaisi olla parempi pysyä
ainakin tuosta isommasta mahdollisimman kaukana.
Helinä ravasi rappuset alas poikien perässä, vasta kadulla
Peter kääntyi heidän puoleensa.
- Sori, mä en arvannut, että kotona olis tuollainen trafiikki.
Mutta tuossa puiston nurkalla on jäätelökioski, mennään sinne, mä tarjoon.
- Kiitti, mutta mun täytyy lähteä kotiin.
- Eikä tartte, tuu vaan mukaan, Peter vaati.
- Ei kun lupasin auttaa äitiä tavaroiden lajittelussa. Muutto
vielä vähän kesken. Mutta mulla oli kivaa, otetaan joskus toiste uusiksi,
Helinä sanoi ja lähti perääntymään.
- Joo, palataan, Juuso huikkasi.
Helinä kiepsahti helpottuneena ympäri. Hän oli tälle
päivälle saanut ihan tarpeekseen Peteristä ja tämän perheestä. Mutta Juuson vuoksi
hän olisi valmis tapaamaan Peteriä myös jatkossa.
Osa 5
Osa 5
Aaaaaaaaaaa! Palan niiiiiiin halusta tietää mikä tuota Peteriä vaivaaaaaaaa! Hngh! Muuten en oikein tästä novellista olisi välittänyt mutta tässä osassa Peter kyllä herätti lopullisesti mielenkiinnon, jatkoa odotellessa :-D
VastaaPoistaKyllä se selviää, kun roikut vaan mukana :D
Poista