Veto(voimaa), osa 12

Miska työnsi pankkikortin takaisin lompakkoonsa, otti juuri maksamansa kahvin ja kinkkusämpylän ja seurasi veljeään kahvilan ikkunapöytään. Markus oli ehtinyt jo haukata ensimmäisen palan omasta sämpylästään, kun Miska vasta istui pöytään. Hän avasi evästä suojaavan kelmun ja iski kiinni. Puolta sämpylää myöhemmin hän arveli olevansa valmis edessä olevaan keskusteluun.

- Mä tarviisin ensi keskiviikon vapaaksi, tai ainakin aamupäivän, Miska ilmoitti.

- Ei onnistu. Se Ruhasen urakka on siinä vaiheessa, että saadaan tehdä täysillä hommia, että se valmistuu  ajoissa, Markus torppasi hänen pyyntönsä heti.

- Kyllä mä tiedän, mutta mun on silti pakko olla pois, Miska intti.

Markus katsoi häntä mukinsa yli otsarypyt entistä syvempinä, kysyi mikä oli niin tärkeää. Miska mutisi sen olevan salaisuus. Veli tarkkaili häntä pistävästi, mutta Miska keskittyi sämpyläänsä. Jokainen nielaisu tuntui vaivalloiselta. Hän ei haluaisi kertoa, vaikka tavallaan halusikin uskoutua jollekin. Aadasta hän ei ollut vielä puhunut kenellekään. Ei ollut pystynyt.

- Mä vaikka irtisanon itseni, Miska viimein sanoi uhmakkaasti, kun ei enää kestänyt Markuksen sanatonta hiillostusta.

- Sulla on kahden viikon irtisanomisaika, joten töihin on tultava joka tapauksessa, Markus huomautti.

Miska mulkoili veljeään ja toivoi heidän olevan vielä siinä iässä, jossa asiat hoidettiin painimalla eikä puhumalla. Sen hän olisi pidempänä ja painavampana ainakin voittanut.

Markus oli saanut sämpylänsä syötyä, ja Miska työnsi viimeisen palan kiireesti kitusiinsa, sillä veli vei jo omaa mukiaan niille varattuun hyllykköön. Autossa hän ei enää kestänyt merkitsevää hiljaisuutta, vaan aloitti:

- Tämä on sitten salaisuus. Et kerro ikinä kellekään, et edes Anulle, Miska vannotti viitaten Markuksen avopuolisoon.

Markus vilkaisi häntä lievästi kiinnostuneena ja nyökkäsi. Miska huokasi raskaasti, asian kertominen tuntui niin vaikealta, mutta hän oli jo vetkutellut tarpeeksi.

- Mä olen tehnyt yhden tytön raskaaksi, ja sillä on keskiviikkona aika aborttiin. Mä olen menossa sen tueksi sinne.

Auto pysähtyi liikennevaloihin, Markus ei puhunut mitään, eikä vielä seuraavissakaan valoissa. Miska odotti kämmenet kostuneina edes jotain kommenttia.

- Okei, saat vapaata. Mä soitan Ekille pääsisikö se tuuraamaan sua silloin, Markus viimein tuumasi.

Miska huokasi helpotuksesta, veli oli onneksi kaikesta huolimatta reilu.

- Kyllähän mä tiedän, että sulla naisia piisaa, mutta et kai sä ole niin helvetin tyhmä, että paneskelet ympäriinsä ilman ehkäisyä?

Miska hätkähti äänen lujuutta ja nolostui samalla moitteesta.

- En tietenkään ole. Meillä hajosi kortsu, hän sanoi, vaikka asia ei varsinaisesti Markukselle kuulunut.

- Paska juttu. Mä jo pelkäsin, että kaikesta isän valistuksesta huolimatta sulla ei olekaan homma hallussa.

- Älä edes muistuta siitä, Miska ähkäisi.

Hän muistaisi isänsä seksivalistusluennon varmasti vielä vanhainkodissakin. 

Markus pysäytti auton rakennustyömaan pihaan, ja rinnakkain veljekset lähtivät kohti sisätiloja.

- Kauanko te olette olleet kimpassa?

- No, ei me varsinaisesti olla, Miska vastasi vältellen.

- Että joku yhden illan hoito, Markus naurahti päätään puistellen.

- Aada ei ole mikään hoito, Miska tulistui välittömästi.

Markus loi häneen pitkän, tutkivan silmäyksen ja hidas virne nousi tämän kasvoille. Miska seisoi edelleen kädet nyrkkiin puristuneina, eikä veljen ilme tyynnyttänyt häntä yhtään.

- Mitä? Miska ärähti.

- Ei mitään, Markus myhäili.

- No vittuako siinä sitten virnuilet?

- Sitä vaan, että viimein on idästä noussut sekin päivä, että pikkuveli on rakastunut.

Miska ohitti Markuksen ja töytäisi tätä olkapäällään, eikä todellakaan vahingossa. Rakastunut muka, ei todellakaan mistään niin vakavasta ollut kysymys.

- Hyvähän se on, että loppui tuo kukasta kukkaan hyppiminen, Markus härnäsi. Miskan ilmeen nähtyään tämä vakavoitui: - Olisi mukava joskus tavata tämä Aada.

- Tuskin tulee tapahtumaan, Miska tokaisi nyreänä. - Onnistuin pilaamaan sen heti alkuunsa.

- Ilmankos sä olet ollut kuin perseelle ammuttu karhu viime ajat.

- Enkä ole!

- Et niin, oikea leppoisa pikku päivänsäde, jonka kanssa on ilo työskennellä päivät pitkät.

Markus lähti vihellellen kohti sirkkeliä ja asetti samalla kuulosuojaimet päähänsä, joten Miskalle ei jäänyt mahdollisuutta esittää vastalausetta. Hän lähti purkamaan aamupäivällä tullutta kalustekuormaa miettien samalla Markuksen sanoja. Kyllä, hän oli ollut todella kireänä viime viikot. Siitä illasta lähtien, kun koko juttu Aadan kanssa oli levinnyt käsiin, hän oli vuoroin ollut halukas hakkaamaan jokainen vastaantulija, vuoroin tuijotellut eteensä mitään näkemättömin silmin tai katunut raskaasti tekemiään virheitä, toisinaan jopa syntymäänsä, riippuen vähän päivästä. Hän oli lähettänyt Aadalle viestin toisensa perään, vaikka arveli, että tyttö ei edes lukenut niitä. Kaikkiin puheluihinsa hän oli saanut välittömästi punaisen luurin korvaansa.

Jotain outoa Aadassa oli. Tähän asti hän ei ollut kaivannut keneltäkään yhtä yötä enempää, mutta hänestä tuntui, että Aadan kanssa hän ei ollut päässyt kunnolla edes alkuun. Aada oli myös ensimmäinen, jota hän ikävöi. Toistuvista torjunnoista huolimatta hän ei ollut vieläkään harkinnut eteenpäin siirtymistä.

Ja kun hän viimein oli saanut Aadalta viestin, hän oli lähes leijunut onnesta. Miska oli luullut, että Aada oli tullut järkiinsä ja olisi valmis unohtamaan hänen mokailunsa ja antamaan heille mahdollisuuden. Jälleen hän oli huomannut olevansa väärässä. Ilman ennakkovaroituksia matto oli vetäisty hänen altaan, kun Aada oli töksäyttänyt olevansa raskaana. Ilo oli vaihtunut hetkessä kauhuksi. Ei elämä hänen silmiensä edessä ihan filminauhana ollut pyörinyt, mutta jotain sen suuntaista.

Miska ei ollut kunnolla ehtinyt edes tajuta uutisen valtavuutta, kun Aada oli sanonut päätyneensä aborttiin. Hieman asiaa sulateltuaan Miska oli päätöksestä helpottunut. Tietysti hän oli ollut Aadan tukena, jos tämä olisi päätynyt toiseen ratkaisuun, mutta ajatus siitä, että hän voisi jo ensi kesänä olla ihan oikeasti isä, oli pelottava. Onneksi niin ei kävisi. Eikä hän jättäisi Aadaa yksin tämänkään asian kanssa. Vaikka Aada ei sitä myöntäisi ikinä, hän tarvitsi tukea ja Miska aikoi olla siinä hommassa paras mahdollinen.

Isänsä luennosta huolimatta hän ei ollut aina ollut ihan viimeisen päälle tarkka kumin käytöstä. Kuka sitä nyt hetken huumassa… Aada oli sitä kuitenkin vaatinut, ja silti tulos oli tämä. Miskaa kylmäsi ajatus, että joku niistä puoliksi unohtuneista baaripokista olisikin tullut raskaaksi. Hän saattoi olla isä, tosin kukaan ei ollut elatusmaksuja vaatinut, joten kovin epätodennäköistä se oli. Mutta kaikista kumppaneista juuri Aada. Se fiksu, tunnollinen, päättäväinen ja kaikista tärkein joutui käymään lävitse tämän hänen huolimattomuutensa takia. Miskaa ahdisti vieläkin muisto Aadasta itkemässä hänen rinnallaan. Sillä hetkellä hän oli todella halunnut lyödä itseään.

Miska tiesi joutuvansa ajatustensa takia helvettiin, mutta Aadan yhteydenotto ja abortti kaikessa kauheudessaan oli hänelle myös tilaisuus. Tilaisuus voittaa Aada takaisin, aloittaa kunnolla alusta. Eikä hän tällä kertaa aikonut pilata sitä.

***

Aada makasi olohuoneen sohvalla, silmät kiinni hän liikuskeli unen ja valveen rajamailla, kun ovikellon ääni havahdutti hänet pystyyn. Oven takana seisoi Miska. Jälleen Aadan sydänalassa nytkähti pelkkä pojan näkeminen. Eikö tämä voisi hankkia pahan aknen, huonon ryhdin, kolmannen silmän tai pälvikaljun, jotta hänen ei tarvitsisi joka kerta Miskaa nähdessään lumoutua tämän ulkonäöstä?

- Hei ja sori, että mä olen vähän etuajassa, Miska tervehti häntä ja hymyili pienesti.

- Parempi näin päin, tule sisään, minä en ole vielä ihan valmis, Aada vastasi ja peruutti takaisin eteiseen.

Aada otti naulakosta takkinsa ja keskittyi hetkeksi kaivelemaan lipastosta mustaa huivia, joka vielä eilen oli ollut samassa henkarissa takin kanssa.

- Miten sä olet voinut?

- Pahoin, Aada hymähti. - Se väsymys ja pahoinvointi on edelleen jatkunut, hän tarkensi.

Miska ei vastannut mitään, näytti vain osaaottavalta ovenpieleen nojatessaan. Aada nappasi vielä laukun kainaloonsa ja oli valmis lähtemään.

Autossa radio soi hiljaisena taustalla, muuten oli hiljaista. Aadaa ei huvittanut puhua, jännitti liikaa. Hän vain toivoi tämän päivän olevan ohi mahdollisimman pian. Liikennemerkkeihin ilmestyivät sairaalan punaiset ristit, ja Aada hieroi käsiään yhteen. Hän tiesi, että ratkaisu oli ainut oikea, mutta silti olo oli kauhea. Ei kai tämän helppoa tai kevyttä pitänyt ollakaan.

Miska parkkeerasi auton, ja rinnakkain he lähtivät kohti sairaalan pääovia. Ala-aulaan päästyään Aada huomasi Miskan jännittyneen.

- Mikä nyt?

- Ei kun mä en vaan oikein pidä sairaaloista.

Aada vilkaisi ympärilleen, määrätietoisesti kulkevia lääkäreitä ja hoitajia, hiljaa raahustavia vanhuksia, tupakalle kiiruhtavia potilaita, eksyksissä olevia läheisiä ja muita ihmisiä kulki aulasta eri suuntiin tasaiseen tahtiin. Kaikki näytti normaalilta.

- Miksi?

- Mä olen viimeksi ollut täällä katsomassa pappaa sen kuolinvuoteella, ja sitä ennen olin kipsauttamassa murtunutta sääriluuta ja siinäpä ne mun kokemukset melkein onkin.

- Mikä papallasi oli?

- Kuoli toissa vuonna haimasyöpään.

Aada hillitsi halunsa koskettaa Miskaa lohduttavasti. Ilme tämän kasvoilla oli liikuttavan murheellinen, mutta ne ajat olivat takana, jolloin mikään Miskaan liittyvä kuuluisi hänelle.

- Viimeiset viikot oli niin kamalia, että kuolema oli papalle ja meille muillekin helpotus, Miska sanoi asiallisesti, mutta ei saanut menetyksen tuskaa kokonaan pois äänestään.

- Meidän pitäisi mennä tuonnepäin, Aada vaihtoi kiireesti puheenaihetta ja viittoi kohden oikeaa kylttiä, ennen kuin oikeasti halaisi Miskaa.

Aada toivoi, että olisi laittanut jotkut muut kengät kuin nilkkurit, kun niiden korot kopisivat joka askeleella kovalla kivilattialla. Beiget käytävät valuivat ohi tasaisesti heidän seuratessaan oikeita opaskylttejä. Oikealle osastolle päästyään Aada kävi ilmoittautumassa vastaanottoon ja jäi sen jälkeen odottamaan kutsua. Miska istui viereiselle sohvalle, Aada keskittyi tuijottamaan pojan naputtavaa jalkaa. Hän ei halunnut nähdä muita paikalla istuvia naisia. Nähdä raskauden pyöristämiä vatsoja ja niitä hellästi silittäviä käsiä, saada enempää muistutusta omasta tilastaan.

Aadan aika oli vartin myöhässä, ja sukunimensä kuultuaan hän nousi seisomaan. Miska nousi myös, Aada kääntyi hänen puoleen:

- Sinä et tule mukaan.

- Mä…

- Minä en halua sinua sinne, kun minulle tehdään gynekologinen tutkimus, odota vain tässä, Aada totesi lujasti.

Miska nyökkäsi ymmärtävästi ja vajosi takaisin istumaan. Aada käveli päättäväisesti sisään vihreään huoneeseen. Hän muisti jostain lukeneensa, että sairaaloissa käytettiin niin paljon vihreää, koska se oli rauhoittava väri. Täällä sävy oli ilmeisen väärä, sillä Aadan olo ei ollut tippaakaan rauhallinen. Hän vilkaisi nopeasti tutkimuspöytää ja sen vieressä olevia instrumentteja. Hän nielaisi ja käänsi katseensa nopeasti lääkäriin. Pyöreä, harmaatukkainen nainen nyökkäsi hänet istumaan ja tokaisi sukunimensä. Aho esitti samat kysymykset kuin Aadan omalääkäri. Kärsivällisesti tyttö vastasi, ja selitti itselleen, ettei lääkäri suinkaan ollut tuomitseva, tunne johtui pelkästään hänen mielikuvituksestaan. Pian Aada sai ohjeen riisua housut ja käydä pöydälle, jotta lääkäri saisi tehtyä sisätutkimuksen.

Jotain hyötyä Miskan petollisuudesta oli ollut: Aada oli oppinut olemaan ajattelematta. Hän ei siis miettinyt mitä hänelle tehtiin, vaan keskittyi vain hengittämiseen. Sisään. Ulos. Sisään. Ulos. Taustalle jäivät ronkkimiset, ultraus ja kommentit. Sisään. Ulos. Sisään. Ulos. Aada pakotti itsensä keskittymään, kun lääkäri alkoi selittää miten abortti etenisi. Hiljaisena tyttö nyökkäili ja toivoi todella voivansa olla ihan jossain muualla. Aho sai Aadan antipatiat todella pintaan, kun tämä alkoi puhua jatkossa käytettävästä ehkäisystä. Aada selitti sukunsa veritulppariskin, mutta oli sama kuin olisi puhunut seinille. Huokaisten hän luovutti, ja antoi Ahon kirjoittaa itselleen minipillerireseptin, jota hän ei uskaltaisi ikinä käyttää. Aada oli myös varma, ettei tarvitsisi minkäänlaista ehkäisyä vuosiin. Lääkäri sanoi kaiken olevan kunnossa, ja ohjasi hänet hoitajan mukaan. Aada seurasi hoitajaa viereiseen huoneeseen, joka ojensi hänelle pillerin ja vettä.

- Oletko varma? nainen kysyi asiallisesti.

- Kyllä, Aada sanoi lujasti ja otti lääkkeen vastaan.

Hän oli lukenut kaikenlaista abortista, faktaa, kokemuksia ja myös abortin vastustajien mielipiteitä. Sillä hetkellä hän ei tuntenut oloaan murhaajaksi vaan hengenpelastajaksi. Oman elämänsä pelastajaksi. Tuo tunne ei kuitenkaan saanut hänen oloaan voitonriemuisaksi tai hilpeäksi, vaan painostava vakavuus ja jopa häpeä leijuivat hänen ympärillään. Aada keskeytti liian syvälle uineet ajatuksensa ja joi veden loppuun.  Sisään. Ulos. Sisään. Ulos. Aada toisteli mielessään, kun hän viimein käveli ulkona odottavan Miskan luo.

Miska nousi seisomaan heti, kun näki hänen tulevan ulos tutkimushuoneesta. Poika tuli häntä vastaan, mutta ei ilmeisesti tiennyt mitä sanoa, joten Aada mutisi:

- Minä olen valmis, mennään.

Hiljaisina he kävelivät ulos sairaalasta, läpi parkkipaikan auton luo. Vasta autossa Miska katsoi häntä huolestuneena ja kysyi:

- Miten se meni?

- Varmaan niin kuin pitikin, Aada huokaisi. - Anteeksi, minä en jaksa nyt puhua.

- Se on ihan okei, Miska sanoi ja käynnisti auton.

Aadaa palelsi ja hän pyysi kääntämään lämmityslaitetta isommalle, mutta kylmyys tuli sisältäpäin, joten lämmin puhallus auton etuosasta ei auttanut. Kotimatka sujui paljon nopeammin kuin matka sairaalaan, ja ennen kuin Aada edes huomasi he olivat takaisin heidän pihassaan.

Varautuneena hän katsoi Miskaa, kun tämä sammutti auton ja nousi ulos. Aada ehti ulos, ennen kuin Miska olisi tullut auttamaan häntä. Edelleen kovin hiljaisina he siirtyivät ovelle.

- Tuota, haluaisitko sinä vaikka kahvia? Aada kysyi epävarmana.

Miskan seura ei varsinaisesti houkuttanut, mutta enemmän kuitenkin, kuin kaiken jälkeen yksin tyhjässä talossa pelkät ajatukset seuranaan.

- Joo, voin mä ottaa.

Aada alkoi puuhata kahvinkeittimen parissa ja Miska meni pöytään istumaan. Hiljaisuus oli vaivaannuttavaa, mutta Aada ei tiennyt mitä sanoa. Tällaisella hetkellä tuntui niin väärältä alkaa höpistä säästä tai jostain muusta, mutta ne asiat mitä heidän välillään olivat sanomatta, olivat liian raskaita nyt käsiteltäviksi. Jos niitä edes milloinkaan käsiteltäisiin. Aada kattoi pöydän yhdelle ja nosti vielä keksipaketin maidon ja sokerin lisäksi pöytään.

- Etkö sä ota? Miska havahtui, kun Aada kaatoi hänelle kahvia.

- Ei oikein maistu, hän hymyili vaisusti.

- Milloin sun olosi helpottuu?

- Pahinhan tässä on vielä edessä, Aada hymähti ja istui pöytään.

Miska kurtisti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään vaan keskittyi lisäämään sokeria ja maitoa kahviinsa. Aada huomasi katsovansa turhan pitkään Miskan käsiä ja käänsi kiireesti katseensa ulos.

- Mitä sä sillä tarkoitat? Miska viimein kysyi.

- Sinulla ei taida olla kokemusta abortista, Aada sanoi.

Poika pudisti päätään ja otti ensimmäisen suklaahippukeksin.

- Minä sain tänään ensimmäisen lääkkeen, joka keskeyttää raskauden kehittymisen. Lauantaina otan seuraavat pillerit, joilla abortti varsinaisesti alkaa ja sikiö tulee ulos.

Miska oli kalvennut ja laski keksin ja mukin pöydälle.

- Siis sä joudut synnyttämään sen?

- No tavallaan, mutta eihän se vielä iso ole. Lääkäri sanoi ultratessa, että se on 14 millimetrinen.

- Näitkö sä sitä? Miska kysyi varovasti.

Aada nyökkäsi.

- Miltä se näytti?

- Minä en sitä kuvaruutua seurannut, kun lääkäri teki ultraäänitutkimusta, mutta hän nosti tulostamansa kuvan siihen pöydälle, kun jälkeenpäin vielä keskusteltiin kaikesta. Enimmäkseen kuva oli musta-valko-harmaata mössöä, mutta sellainen vaalea papu siinä näkyi, Aada muisteli.

- Papu? Miskan suupieliä nyki kaikesta huolimatta.

- Papu, Aada vahvisti ja virnisti hänkin väsyneesti.

Miska pystyi jälleen tarttumaan kahviinsa, ja Aada keskittyi katselemaan merelle. Se rauhoitti paremmin kuin vihreä väri.

- Minua mietityttää se lauantai, hän aloitti varovasti. Ehkä asia kuului myös Miskalle, tai sitten hän tarvitsi todella kipeästi apua.

Miska äännähti jatkoa odottaen.

- Minä en halua olla kotona, kun se alkaa. Yritän tehdä kaiken mahdollisen, etteivät vanhempani vaan saa tietää asiasta, mutta en minä sairaalaankaan halua, Aada mietti puoliääneen vaihtoehtojaan.

- Mutta eikö se pidä tehdä sairaalassa?

- Ei. Siis saa sielläkin olla, mutta minä en halua. Ja sain puhuttua itseni ulos siitä, koska olen melkein kahdeksantoista ja lupasin, että joku aikuinen on tukenani ja hälyttämässä apua, jos joku menee pieleen.

Miska kysyi, mikä asiassa voisi mennä pieleen. Aada muisteli lääkärin sanoja ja luetteli muistamansa kovan verenvuodon ja kivut, hän ei ollut varma, oliko ollut jotain muutakin, pitäisi tarkistaa jostakin.

- No et todellakaan ole yksin, Miska sanoi lujasti. – Tule mun luo.

Aada vilkaisi Miskaa. Tämän kodissa ei ollut neliötä, jossa ei olisi tapahtunut jotain, mikä ryöpsäyttäisi kaikki muistot pintaan.

- En minä pysty, Aada kuiskasi anteeksipyytävästi.

Miska nyökkäsi ilmeettömästi.

- Jos minä varaan meille hotellin, hän ehdotti pienen hetken kuluttua.

- Meille? Hotellin?

- Minä olen aikuinen, joka pystyy hälyttämään apua, ja hotellissa pääset pitkäksesi ja vessaan, eikä kukaan ole häiritsemässä.

- Emmehän me mihinkään hotelliin voida mennä, Aada esteli.

- Onko sulla sitten parempia ideoita? Et halua olla kotona, sairaalassa tai mun kämpillä. Menetkö mieluummin jonkun sukulaisen tai kaverin luo?

Aada syventyi miettimään pojan ehdotusta. Huonoista vaihtoehdoista se taisi olla paras. Lopulta hän nyökkäsi ja Miska ilmoitti hoitavansa kaiken. Miska oli tullut tänään hänen mukaansa, joten Aada uskoi voivansa luottaa tähän sen verran, että asia olisi hoidossa.

Miskan puhelin soi, Aada hätkähti äänen kovuutta. Miska vilkaisi puhelinta ja vaimensi soiton.

- Kiitos kahvista, hän sanoi ja tönäisi mukia kauemmaksi. – Vieläkö sä haluat, että mä olen täällä?

- Joko sinua kaivataan muualla? Aada kysyi ja nyökkäsi puhelinta kohden.

- Ei, jos sä tarvitset mua täällä, Miska vastasi ja katsoi Aadaa suoraan silmiin.

Tuollaisia katseita hän ei montaa sortumatta kestäisi. Aadasta oli alkanut tuntua, että yksin tyhjässä talossa olisi paljon turvallisempaa kuin Miskan kanssa.

- Voit lähteä. Kiitos.

- Okei, mä tulen hakemaan sua lauantaina siinä puoliltapäivin, voin ilmoittaa tarkan ajan, kunhan tiedän paremmin, Miska sanoi ja nousi vastahakoisesti pois pöydästä.

Aada nyökkäsi, mutta jäi istumaan. Hän istui paikallaan pitkään vielä sittenkin kun ovi oli kolahtanut kiinni.

Osa 13