Aada seisoskeli autotallin lipan alla suojassa, koska
marraskuu näytti sään muodossa pahimmat puolensa. Taivaalta satoi vuoroin
vettä, vuoroin räntää ja ilkeä tuuli puhalsi lakkaamatta mereltä päin. Tietysti
hän olisi voinut odottaa sisällä Miskan saapumista, mutta äiti ja isä olivat
molemmat kotona. Tänään hän ei jaksaisi yhtään ylimääräistä kysymystä.
Miska ehti tuskin ajaa pihaportista sisään, kun Aada jo
marssi autolle. Tervehdykset olivat vaisut, eikä Aadaa olisi huvittanut puhua,
mutta Miska kysyi hetken kuluttua:
- Mitä sä sanoit sun porukoille?
- Että olen ystäväni luona yötä, koska me haluamme rauhassa
etsiä vanhojentanssipuvut sekä suunnitella meikkiä ja kampausta. Ja tuo meni
läpi molemmille. Välillä epäilen, että he eivät tunne minua yhtään, Aada vuodatti.
- Eikö sua sitten kiinnosta päivä prinsessana?
Aada ei edes vastannut, kohotti vain kulmiaan, kun vilkaisi
Miskaan.
- Eli ei. Meidän luokan tytöt vaahtosi tansseista varmaan
vuoden ennakkoon, kaikki piti olla niin viimeisen päälle. Mutta eihän siinä,
ihan hyvät bileet ne oli.
Aada vain ynähti vastaukseksi, joten keskustelu tyrehtyi
siihen. Aada tuijotti ulos sivuikkunasta, mieli askarteli tulevan parissa.
Vaikka eihän hän voinut muuta, kuin toivoa, että mitään komplikaatioita ei
tulisi, eikä se sattuisi kovin paljoa.
Miska ajoi hotellin parkkihalliin ja otti kantaakseen
Aadankin laukun. Pää painuksissa Aada seurasi Miskaa hotellin aulaan.
Sisäänkirjautumisen yhteydessä vastaanoton nainen hymyili heille lämpimästi ja
toivotti mukavaa viikonloppua heidän hotellissaan. Aada käänsi katseensa
sivuun, kunpa tämä vain tietäisi minkä takia he olivat tällä. Siitä olisi
mukavuus kaukana. Miska kiitti vaisusti ja otti avainkortit vastaan.
Aada astui ensimmäisenä hissiin.
- Mikä kerros? hän kysyi.
- Viides.
Hissi nousi äänettömästi oikeaan kerrokseen. Kokolattiamatot
vaimensivat heidän askeleidensa äänet, eikä huoneistakaan kuulunut mitään. Hiljaisuus
alkoi hermostuttaa Aadaa, se jätti liikaa tilaa peloille.
Miska päästi hänet ensimmäisenä huoneeseen ja antoi valita
toisen sängyistä. Aada tuijotti kahta vuodetta ja tajusi, ettei olisi edes
tajunnut pyytää niitä erillisinä. Hän istahti ovea lähempänä olevalle sängylle
ja jäi tuijottamaan vaaleaa laminaattia. Miska nosti kaikki kantamuksensa
toiselle vuoteelle ja käveli katsomaan ikkunasta ulos. Sen jälkeen hän vilkaisi
minibaariin.
- Aika huonosti evästä. Sä et varmaan tänään jaksa lähteä
mihinkään syömään?
Aada pudisti päätään.
- Mä lähden sitten käymään tuossa Siwassa. Jäätkö sä tänne?
Hän nyökkäsi. Pian ovi sulkeutui Miskan takana ja Aada meni
vessaan ottamaan ensimmäisen kipulääkkeen, tunnin päästä olisi vuorossa
varsinaiset aborttilääkkeet.
Levottomana hän hiipi ikkunan luo ja katseli autiota sisäpihaa.
Aada istui nurkassa olevaan nojatuoliin. Oliko sittenkään ollut järkevää antaa
Miskan tulla mukaan? Ei tämän paikallaolo saanut häntä ainakaan
rauhallisemmaksi, vaan kaikki oli kovin vaivaannuttavaa. Aada oli kyennyt
huolehtimaan itsestään jo vuosikausia, eikä edessä oleva varmasti ollut sellaista
mistä hän ei itsekseen suoriutuisi. Aada jäi puntaroimaan asiaa ja antoi
katseensa kiertää huoneessa. Yöpymislaukku nökötti kallellaan sängyllä. Aada
oli miettinyt huolellisesti mitä tarvitsisi mukaan abortin takia, tätä odotusta
hän ei ollut ajatellut ollenkaan. Koulukirjoja hän oli harkinnut, mutta
arvellut, ettei kuitenkaan jaksaisi kunnolla keskittyä. Romaaneja hän luki vain
harvoin, mutta joku kiva kirja olisi nyt kelvannut. Puhelimen kuulokkeetkin
olivat jääneet lojumaan yöpöydälle, joten edes musiikin pariin ei pääsisi
uppoutumaan. Ei mitään millä paeta todellisuutta.
Ovi avautui, ja hiljaisena Miska tervehti häntä ja purki
ostoksensa pöydälle. Aada katsoi vesi- ja limsapulloja, paria erilaista mehua,
hedelmiä, leipää, suklaata, sipsejä. Minibaariin Miska laittoi muutaman jogurtin,
juustoa ja kinkkua.
- Mä en oikein tiennyt mitä ostaa, Miska sanoi hiljaa, kun oli
saanut muovikassin tyhjäksi. – Haluatko jotain?
- Kiitos, minä voisin ottaa appelsiinimehua, Aada pyysi ja
nojautui eteenpäin noustakseen.
- Älä nouse, kyllä mä tuon, Miska kiirehti sanomaan.
Aada sai pian täyden lasin käteensä. Häkeltyneenä Miskan
palvelualttiudesta hän mutisi:
- Tämähän on vähän kuin lapsena, kun sairastin. Sai vaan levätä, lukea ja Hanna toi syötävää sänkyyn.
- Niin meilläkin, Miska sanoi. - Parasta oli, kun oli kurkku
kipeä ja sai jäätelöä.
- Ja vatsatautiin keltaista jaffaa.
- Mä en voi vieläkään juoda sitä mielleyhtymien takia, Miska
virnisti ja pudottautui omalle sängylleen.
- Kuka Hanna? Miskan kysymys sai Aadan ihmettelemään, ennen
kuin muisti, että oli vasta maininnut tämän nimen. Hänen ajatuksena taisivat
olla todella kaukana.
- Hanna oli minun hoitajani viisi vuotta. Hän aloitti silloin,
kun me muutimme tuohon taloon ja lopetti, kun aloitin kahdeksannen luokan.
- Onko sulla aina ollut lastenhoitaja?
- On, en ole koskaan ollut päiväkodissa tai
perhepäivähoitajalla. Sillä kai minusta näin itsenäinen on tullut, Aada yritti
hymyillä, mutta Miska katsoi häntä jälleen liian pehmeästi. Aada olisi
väittänyt säälivästi, mutta poika oli joskus aiemmin sanonut sen olevan vain
myötätuntoa.
- Mä olin kolmen, kun meidät pistettiin päiväkotiin, Miska
sanoi hetken kuluttua.
Aada nyökkäsi. Hän ei oikein ymmärtänyt miten he pystyivät
juttelemaan kuin kaikki olisi hyvin ja normaalisti. Tai oikeastaan miten hän
pystyi siihen. Vielä hetki sitten hän oli miettinyt, että pyytäisi Miskaa lähtemään. Tämä huone vain tuntui
olevan kovin kaukana niistä epäselvyyksistä ja petoksista, jonkinlainen
rajalinjojen väliin jätetty ei-kenenkään-maa.
Aada tajusi ajan kuluneen. Hän nousi, otti toilettilaukkunsa
ja käveli vessaan. Siellä hän luki vielä viimeisen kerran lääkkeiden käyttöohjeet.
Hitaasti Aada asetti pillerit paikoilleen ja laittoi housuihinsa ensimmäisen
mukaansa varaamista imukykyisimmistä yösiteistä. Varovasti hän tutkaili itseään
peilistä, nyt se alkaisi. Aada palasi huoneeseen ja väisti Miskan katsetta virittäessään
pyyhkeitä sängylle. Hänellä ei ollut aavistustakaan, paljonko vuotaisi, mutta
kiitos keskustelupalstojen, hän päätti varautua pahimpaan.
- Mitäs nyt?
- Ei mitään, Aada totesi ja laskeutui vuoteella.
Aada kääntyi selälleen, sillä hän ei halunnut katsoa Miskaa.
Tämä napsautti television päälle ja silmät kiinni Aada kuunteli kanavien
vaihtelua.
Hän saattoi torkahtaakin, mutta rauhallinen olotila
rikkoutui hetkessä, kun kipu iski. Aadasta tuntui, että joku rikkoi
valkohehkuisella veitsellä hänen sisuksiaan. Hän käännähti kippuraan ja valitti
hiljaa. Miska oli sekunneissa hänen vierellään, kasvot huolesta suunniltaan.
- Aada, mikä tuli?
Hän ei pystynyt heti vastaamaan, vaan keskittyi
hengittämään.
- Se alkoi, hän pihahti, kun kipu hetkeksi laimeni,
palatakseen pian yhtä kovana.
- Voinko mä tehdä jotain? Miska kysyi.
- Tuotko vessasta ne kipulääkkeet? Aada sai vastattua.
Sillä hetkellä hän ei välittänyt pätkän vertaa
annossuosituksista, halusi vain saada kivun loppumaan tai ainakin
laimenemaan. Miska kiiruhti lääkkeiden ja veden kanssa takaisin. Aada sai
nielaistua pillerin ja vajosi takaisin sängylle, yritti etsiä asentoa, jossa
kipu jättäisi rauhaan. Sellaista ei löytynyt.
Pyyhkeet olivat myttäytyneen kaikesta liikentelystä hänen alleen, kun Aada tunsi tarvetta nousta
vessaan. Heti kun hän nousi istumaan, maailma alkoi pyöriä vähän liian vinhaa
vauhtia.
- Minun täytyy mennä vessaan, hän sanoi lattiaan tuijottaen,
yritti saada vauhdin hiljenemään.
Miskan käsi oli heti hänen edessään, valmiina tukemaan.
- Vai kannako mä sut?
- Älä höpsi, Aada tuhahti.
Hän tarttui tiukasti käteen kiinni ja antoi Miskan auttaa
itsensä pystyyn. Ensimmäisen epävarman askeleen jälkeen hän katsoi parhaaksi
nojautua kunnolla Miskan kylkeen.
- Et sitten laita ovea lukkoon, Miska ilmoitti ovella.
Aada katsahti tähän tiukasti, mutta se ei aiheuttanut
pojassa perääntymistä.
- Mun pitää päästä apuun heti, jos sä pyörryt tuonne.
- En minä pyörry, Aadan oli kaikesta huolimatta pakko väittää
vastaan, vaikka pyörtyminen ei välttämättä ollut kovin kaukana.
Veren näkeminen sai hänet jälleen muistamaan, miksi hän oli
luopunut siteiden käytöstä jo vuosia sitten. Pöntöllä istuessaan Aadaa alkoi
paleltaa ja väristen hän palasi huoneeseen. Miska odotti oven vieressä ja
saattoi hänet sängylle.
- Sä olet aika kalpea, tämä totesi, kun Aada oli asettunut
takaisin pitkäkseen.
Aada ei ihmetellyt havaintoa yhtään, hän tunsi olonsa
sairaammaksi kuin koskaan aiemmin.
- Annatko peittosi? hän kuiskasi hampaat kalisten.
Huolellisesti Miska peitteli hänet, ja Aada makasi
sikiöasennossa. Lääkkeen ansiosta kipu oli muuttunut tajunnan vievästä vain
viiltäväksi. Aada ummisti silmänsä, kun ei kestänyt enää Miskan huolestunutta
katsetta. Unesta ei ollut toivoakaan, ja muutenkin seuraavien tuntien ajan Aadan maailman täytti pelkkä
kivun, vuodon ja palelun kolmiyhteys.
- Onko tää ihan varmasti normaalia? Miska viimein kysyi, kun
saattoi Aadaa jälleen vessan ovelle.
Aada vain nyökkäsi ja sulkeutui sisään. Vuodon määrä hieman
hirvitti häntä, mutta ei hän siitä Miskalle pukahtanut. Vessassa hänen suunsa
loksahti järkytyksestä auki, kun näki housuissa verisen köntin. Siinä se papu
nyt taisi olla. Nieleskellen Aada työnsi siteen roskiin ja vaihtoi uuden
tilalle. Varovasti hän pesi kätensä ja hiipi ulos. Miska istui sängyn päädyssä
käsivarret polvien päällä lattiaan tuijottaen. Hän kuuli oven kolahduksen ja
katsahti heti Aadaan.
Aada ei ollut halunnut tätä lasta, mutta silti verisen
massan näkeminen oli järkyttänyt. Hän nosti käden suulleen ja yritti pidättää
kyyneleitään.
- Mikä hätänä? Miska nousi ylös, tuli lähemmäs.
- Se tuli ulos, Aada sai soperrettua ja seuraavaksi hän tajusi
itkevänsä vasten Miskan rintaa. Tämä veti hänet tiukasti itseään vasten. ja Aada
kasteli Miskan paidan rintamuksen itkullaan. Hiuksilleen valuvista kyyneleistä
hän ei tiennyt mitään.
- En minä kadu, Aada sopersi ja vetäytyi irti Miskan sylistä.
- Minä vain… Kahdesta kamalasta vaihtoehdosta, tämä on se
vähemmän huono, mutta toivon, että minun ei tarvitsisi käydä tätä lävitse,
hänet täytti tarve selittää äskeistä kohtausta.
- Mäkään en toivo mitään niin paljon kuin sitä, Miska sanoi
totisena ja pyyhkäisi varovasti Aadan ohimoa sormenpäillään.
Sillä hetkellä Aadan oli kovin vaikea muistaa miksi hän
vihasi Miskaa niin paljon. Varovasti hän tarttui pojan käteen, palasi
sängylle ja kaivautui peittojen alle suojaan.
Aikuistuminen oli syvältä, Aada mietti silmät kiinni. Kun
ihan oikeasti joutui itse kantamaan tekojensa seuraukset. Niihin johtavat
valinnat vaan olivat välillä niin petollisen helppoja, että kolikon toisen
puolen saattoi unohtaa.
Päivä oli kirinyt pitkälle iltaan, kun Aadan olo alkoi
viimein helpottaa, kivut laantuivat, eikä vertakaan tullut enää kuin härän
kurkusta. Kun hän jälleen pystyi seisomaan kunnolla suorassa, Aada meni
suihkuun. Hän seisoi pitkään kuuman veden alla, nautti sen poltteesta ihollaan
ja sen jälkeen vielä hankasi itseään pyyhkeellä, niin että iho punoitti kuin
keitetyllä ravulla.
Suihkun jälkeen hän pukeutui lempipyjamaansa ja istui sängyn
jalkopäähän juomaan appelsiinimehua. Miskan kehotuksista huolimatta hän ei
ollut saanut alas mitään mehua vahvempaa koko päivänä ja ehkä siitäkin johtui
tämä huono olo. Varovasti hän näykki viinirypäleitä ja otti yhden kinkkusiivun.
Kuinka ihanaa olisi taas saada syödä ilman jatkuvaa kuvotuksen tunnetta, Aada
mietti. Alkoi hiljalleen keskittyä
positiivisiin puoliin.
- Voinko mä käydä suihkussa? Miskan kysymys sai Aadan
kohottamaan kulmiaan.
- Niin että pärjäätkö sen aikaa?
- Tietysti. Eiköhän se pahin ala olla ohi, Aada sanoi ja sai
hymyiltyäkin pienesti.
- Sä olet ollut uskomattoman urhea, Miska tunnusti ja katsoi
häntä ihaillen. Aada käänsi ujona katseensa pois.
- En nyt sanoisi, hän virkkoi hiljaisella äänellä.
- Olet sä. Musta ei olisi ikinä ollut tuohon.
Siihen Aada ei keksinyt vastausta, joten pian veden kohina
alkoi kuulua kylpyhuoneesta. Aada vaihtoi laiskasti kanavia ja yritti löytää
jotain edes etäisesti katsomisen arvoista. Hän unohti ruudun tuijotuksen, kun
Miska kulki hänen ohitseen. Miska huomasi hänen tuijotuksensa ja virnisti:
- Tykkäätkö mun yöasusta?
Nolostunut Aada käänsi kiireesti katseensa takaisin ruudulle.
Miskalla oli harmaa-vaaleanpunaiset flanelliruutuhousut ja harmaa t-paita.
- Tää on joululahja äidiltä vuodelta nakki, ensimmäistä kertaa
käytössä.
- Minua varten?
- No mä arvelin, että sä arvostat tätä enemmän kuin sitä, että
mä nukkuisin alasti kuten normaalisti, Miska sanaili ja kuivasi tukkaansa.
Pojan pää katosi pyyhkeen sisään ja kädet hinkkasivat
kiivaasti pyyhettä. Käsien noustessa myös Miskan paita nousi ja Aada nielaisi
nähdessään kaistaleen vatsalihaksia ja navan alta alkavan karvoituksen, joka
katosi alhaalla roikkuvien housujen vyötärön alle. Aada pakotti itsensä
keskittymään televisioon. Sinä et voi olla tosissasi, Aada sätti itseään. Hän
oli keskellä aborttia, ja hänellä pitäisi olla muutakin mietittävää kuin Miskan
vatsalihakset tai se, mitä tämän housusta löytyi.
- Onko sulla nälkä? Miska kysyi autuaan tietämättömänä Aadan
katseista tai mietteistä.
- Toitko sinä jogurttia?
- Joo, täällä on maustamatonta, banaania tai vadelmaa.
- Se maustamaton, kiitos, Aada pyysi.
Miska ojensi hänelle jogurtin ja alkoi tehdä itselleen
voileipää. Aada lusikoi hiljaisena jogurttia ja katsoi Miskan voileivän
syöntiä.
- Saisinko minä tuollaisenkin? Aada pyysi nälkäisenä.
Miska hymyili ja teki uudet leivät itselleen ja Aadalle.
- Hienoa, että sinulle alkaa jo ruoka maistua.
Miellyttävä hiljaisuus täytti huoneen molempien syödessä
omia leipiään ja tuijottaen amerikkalaisen komediasarjan sadatta uusintaa.
Syötyään Aada haukotteli makeasti ja päätti nukkumaanmenoajan olevan lähellä.
Hän kävi vessassa suorittamassa normaalit iltatoimet ja palasi vuoteeseen.
Tyttö kaivautui peiton alle ja painoi päänsä tyynyyn.
- Hyvää yötä. Eihän haittaa, jos telkkari on vielä hetken auki? Mä
sammutan vaan noi muut valot.
- Ei haittaa. Hyvää yötä, Aada sanoi silmät kiinni.
Huone tummeni, mutta Aada näki edelleen silmiensä takana
television välkkeen. Hetken kuluttua hän käänsi kylkeään, eikä televisio enää
vaivannut häntä. Vaikka hän oli todella väsynyt, ei uni tullutkaan. Hän
kuunteli kolahduksia käytävältä, ilmastoinnin hurinaa, television ääntä ja
Miskan asennon vaihteluja.
Kotvan kuluttua Miska nousi vessaan ja sammutti television.
Aada käänsi uudelleen kylkeään. Nyt hänen täytyisi nukkua. Vatsaa nipisti,
mutta se oli pientä päivän kipuihin verrattuna. Aada toivoi jälleen, että
abortti oli onnistunut kunnolla, eikä tästä seuraisi mitään jälkiseuraamuksia.
Näkymä verisestä massasta hänen housuissaan palasi mieleen ja Aada kietoi
kätensä ympärilleen. Nyt se oli ohi, hän yritti toistaa itselleen, mutta
kaihertava tunne ei jättänyt häntä rauhaan. Ei vaikka hän kuinka kääntyi
kyljeltä toiselle tai yritti ajatella kaikkea muuta.
- Miska? Aada lopulta kutsui varovasti. Lannistuneena.
- No? Viereisestä sängystä kuului.
- Nukutko sinä?
- En, uninen ääni vastasi. Niin uninen, ettei Aada olisi
yllättynyt, vaikka poika olisi herännyt hänen ääneensä.
- Minä… Aada puraisi alahuultaan. Hän ei ollut varma
kehtaisiko pyytää, mutta nyt hän tarvitsi jotakuta, ketä tahansa, mutta vain Miska oli paikalla.
- Voisitko sinä tulla minun viereeni?
- Häh? Miska äännähti.
Aada ei tiennyt mitä olisi vastannut. Kuinka selittää sen
pohjattoman yksinäisyyden tunteen, mikä hänet oli valojen sammuttua vallannut.
Hän tunsi olevansa hukassa pahemmin kuin ikinä elämänsä aikana, ja ehkä Miska
olisi nyt se ankkuri, joka pitäisi hänet edes tämän yön paikoillaan.
Aada kuuli peitteiden kahahduksen ja pian hänen sänkynsä
reunansa painui alemmas Miskan istuessa siihen. Aada huokaisi helpotuksesta ja
teki tilaa.
- Me voidaan työntää sängyt yhteen, Miska ehdotti.
- Ei tarvitse, Aada kuiskasi.
Hiljaisena Miska asettui kyljelleen. Aada ryömi sängyllä
lähemmäs ja nosti peittoaan Miskan päälle. Poika asetteli sitä paremmin Aadan
painautuessa tämän rintaa vasten. Varovasti, melkein kömpelösti, Miska laittoi
kätensä Aadan vyötärölle. Aada nojasi otsansa pehmeään t-paitaan, painoi kätensä
rinnalle nauttien läheisyydestä. Nyt hänellä ei olisi hätää. Ja ennen kuin hän
ehti alkaa uudelleen ajatella, hän rentoutui ja vajosi rauhalliseen uneen.
Miska pysyi vielä pitkään valveilla, tuijottaen pimeyteen
hämmentyneenä, käsi varovasti Aadan ympärillä. Aada oli toki jo aiemmin ollut
tärkeämpi kuin yksikään toinen, mutta nyt häntä vasten käpertyneenä, häneen
tukeutuneena, Aada ujuttautui myös hänen sydämeensä.
Osa 14
Osa 14
Voii, tää tais olla viimenen osa? Pakko sanoa että oot ihan uskomaton kirjoittaja, tähänkin tarinaan uppoutu niin täydellisesti että sydämeen koski välillä! Sun pitäs lähettää kirjotelmias jollekkin kustantajalle jos vaikka saisit julkastua joskus kirjana! Ihailen sua suuresti ja ootan innolla uusia tarinoita :)
VastaaPoistaEi tämä vielä lopu, älä huoli :)
PoistaVoi kiitos <3 Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa yritän tarjota jotain kässäriä kustantamoille, mutta siihen ei vielä taidot riitä. Joten jatkan teidän ilahduttamista (? :D) näillä harjoitelmilla :)