Veto(voimaa), osa 14

Harmaa valo tunkeutui huoneeseen verhojen raosta. Aada kohtasi uuden päivän väsynein silmin, olisi niin houkuttavaa jatkaa unia Miskan kainalossa.

Miskan kainalossa.

Aada hätkähti kokonaan hereille ja kiiruhti ylös sängystä. Miska käännähti selälleen, kiskotteli samalla mutisten:

- Paljon kello?

- En tiedä, Aada tokaisi ja kiiruhti vessaan.

Lukitun oven takana hän nojasi allastasoon ja kohtasi peilikuvansa. Hän oli totta vie näyttänyt joskus paremmaltakin, mutta se ei ollut nyt pointti. Hän oli nukkunut Miskan vieressä, tähän kiinni painautuneena koko yön. Aada oli herännyt muutaman kerran vessaan ja pimeyden turvin oli ollut helppo palata saman peiton alle, mutta nyt aamun valossa kuvio vääristyi. Tai ehkä se vain selkiytyi. Yksin, pimeässä ja peloissaan Miskaan tukeutuminen oli tuntunut oikealta, nyt se tuntui, ei ehkä väärältä, mutta arveluttavalta.

Hänellä ei ollut varaa päästää Miskaa takaisin elämäänsä. Aada sulki silmänsä ja kaivoi muistoistaan esiin romahduksen ja sitä seuranneet mustat päivät, kaikki ne tunteet, joita ei halunnut kokea enää milloinkaan. Hän avasi silmänsä ja kohtasi peilikuvansa uudella varmuudella. Hän ei olisi eilisestä selvinnyt ilman Miskaa, mutta tästä eteenpäin se oli ainut vaihtoehto. 

Virkistäytyneenä ja päättäväisenä Aada poistui vessasta. Miska makasi selällään, peitto puolittain pois päältä valuneena, toinen käsivarsi pään alle taitettuna ja toinen lepäsi tämän vatsalla. Aada nielaisi, äskeinen päättäväisyys tuntui hieman jo horjuvan. Hän käänsi selkänsä näkymälle, kun siihen vielä pystyi ja alkoi pakata laukkuaan.

- Huone pitää luovuttaa vasta kahdeltatoista, ei tässä mikään kiire ole, Miska sanoi.

- Minä haluan kotiin, Aada töksäytti.

- No, mä käyn pukemassa niin lähdetään aamupalalle.

Aadan toiminta pysähtyi.

- Niin kai sä aamiaiselle lähdet? Miska tarkensi.

Hänen vatsansa vastasi ennen kuin hän ehti sanoa mitään. Aada painoi kätensä kurisevalle mahallaan, nälkä kaihersi kuin hän ei olisi syönyt viikkoon. Aada nyökkäsi pienesti. Miska sulkeutui vessaan, ja Aada syöksyi pukeutumaan ennen kuin tämä palaisi.

Aada seisoi kengät jalassa ja käsi ovenkahvalla, kun Miska avasi vessan oven.

- Ai sä olet jo menossa, sulla taitaakin olla kovempi nälkä kuin mulla, Miska heitti hyväntuulisena ja kumartui vetämään kengät jalkaansa.

Aada avasi hiljaisena oven ja lähti jo kohti hissejä. Pidä etäisyyttä, hän hoki itselleen, kun kuuli Miskan askeleet takanaan. Onneksi hississä oli lenkkivaatteisiin sonnustautunut keski-ikäinen mies, joten Miska ei edes yrittänyt jutella.

Hotellin ravintola oli hiljainen ja vain muutama asiakas oli syömässä aamiaistaan. Aada otti runsaasta tarjonnasta vain sämpylän, pari siivua kalkkunaleikettä, paprikaa ja mehua. Hän meni ikkunan viereiseen pöytään istumaan, söi hajamielisesti ja siemaili appelsiinimehua. Hän oli ehtinyt syödä jo toisen puolikkaan sämpylästä, kun Miska vasta palasi ensimmäisen lautasellisen kanssa. Aada kyllä muisti Miskan pohjattoman ruokahalun, mutta silti hän vilkaisi kukkurapäistä lautasta kahdesti.

- Muistinko sanoa, että mä rakastan hotelliaamiaisia, Miska virnisti laskiessaan kantamuksensa pöytään.

- Helppo uskoa, Aada hymähti ja katsoi vielä kerran lautasta. Nakkeja, pekonia, papuja, munakasta, keitettyjä kananmunia, karjalanpiirakoita, leikkeleitä jokaista lajia ja juustosiivuja lähemmäs kymmenen. Miska poistui hakemaan vielä lisää ja palasi pian mukanaan sämpylöitä, kahvia ja tuoremehua. Aada nielaisi omasta sämpylästään viimeisen palan ja nousi hakemaan lisää ruokaa. Hän kierteli kaikessa rauhassa katsellen tarjontaa. Ei hän oikeasti niin päättämätön ollut, yritti vain minimoida Miskan kanssa samassa pöydässä vietetyn ajan. Lopulta hän palasi mukanaan pieni annos hedelmäsalaattia ja maustamatonta jogurttia.

- Mikä sulla muuten on olo? Miska kysyi pekonisiivujen suuhun ahtamisen välissä.

- Ihan hyvä, tai mihinkään ei enää koske kovin paljoa.

Miska nyökkäsi vakavana. Aada työnteli hermostuneena ananasta jälkiruokakulhon laidalta toiselle, johonkin hänen nälkänsäkin oli kadonnut. Hän vältteli Miskan katsetta, joten jäljelle jäi muiden ihmisten tarkkailu. Muka-kiinnostuneena Aada seurasi asiakkaita: nurkassa oli joku perhe, jonka lapset olivat selvästi menettämässä hermonsa. Kaksi liikemiestä selasi tablettejaan syömisen lomassa. Vanhempi pariskunta keskusteli vaimealla äänellä viereisessä pöydässä. Aadan katse pysähtyi tarjoilijatyttöön ravintolan ovensuussa. Tämän katse oli kuin liimattu Miskaan ja hän näytti unohtaneen työnsä kokonaan. Aadaa sekä huvitti että ärsytti. Hän vilkaisi Miskaa. Kyllä, tämä näytti käsittämättömän upealta jopa munavoita suupielessään. Aada huokaisi.

- Mitä nyt? Miska kysyi, aivan kuin tämä olisi keskittynyt tarkkailemaan pelkästään Aadan mielialoja ja olemusta.

- Sinulla on jotain tuossa, Aada sanoi ja kosketti omaa suupieltään.

Miska pyyhkäisi etusormellaan, mutta väärää puolta. Aada kehotti kokeilemaan toista puolta. Miska nappasi nokareen munavoita sormensa päähän, tarkisti löytönsä ja pisti sormen suuhunsa. Hitaasti. Aada nielaisi, päästäkseen irti Miskan vaikutuspiiristä, hän vilkaisi tarjoilijatyttöä, joka näytti siltä, että pudottaisi aivan sillä hetkellä kantamansa astiat. Aada pudisti helpottuneena päätään, ei hän sentään ihan noin idiootti ollut.

Miska oli hakemassa kolmatta lautasellista, kun Aada kyllästyi odottamaan. Hän kävi sanomassa tälle odottavansa mieluummin huoneessa. Ovensuun tarjoilija näytti siltä kuin Aada olisi ojentanut tälle ennenaikaisen joululahjan. Pitääkin kohta kysyä uskalsiko tyttö lähestyä, Aada mietti hissiä odottaessaan. Vai saisiko se vaikuttamaan mustasukkaiselta? Sitä hän ei tietenkään ollut, voisi olla jopa helpotus, että Miska löytäisi jonkun uuden ja jättäisi hänet rauhaan. Huoneessa hän ainakin sai olla hetken rauhassa. Aada heitti kengät pois jaloistaan ja ryömi sängylle. Tyyny tuoksui ihan Miskalle, hän käänsi sen ympäri ja haistoi. Tämä saisi kelvata. Aada painoi poskensa tyynyyn. Kohta hän pääsisi kotiin ja omaan sänkyyn. Tänään hän vielä lepäisi, mutta huomenna olisi koulua ja treenitkin. Aada yritti muistella, oliko joku lääkäri tai hoitaja antanut hänelle ohjeita liikunnan jatkamisesta. Pitäisi kotona tarkistaa oliko asiasta tietoa jossain. Hän halusi niin kipeästi palata takaisin arkeen, siihen, että kaikki olisi taas normaalia ja tämä kaikki olisi taakse jäänyttä. Aada ei uskonut, että hänelle tulisi jotain tunnontuskia myöhemmin, hän ei halunnut raskaaksi, eikä yleensäkään ollut ihminen, joka jäi liikaa miettimään menneitä. Siitä sai kiittäminen urheilu-uraa: eilisen voitot tai tappiot eivät tänään merkinneet mitään.

Aada kuuli oven aukeavan ja kohottautui nopeasti istumaan. Miska heittäytyi viereiselle sängylle ähkäisten.

- Olisko mitenkään mahdollista, että köllötellään vielä hetki? hän ähkäisi.

- Onko sinulla olo kuin antiloopin syöneellä anakondalla? Aada kysyi kaikesta huolimatta huvittuneena.

- Sanoisin, että elefantin, mutta jotain sinnepäin, Miska sanoi unisena.

Aada laskeutui vuoteelle ja sulki hänkin silmänsä. Aada ei saanut enää unta, mutta kuunteli rentona Miskan levollista hengitystä. Kellon tullessa puoli kahteentoista, hän tönäisi Miskan hereille.

- Aika lähteä, Aada sanoi, Miskan näyttäessä lähinnä hattunsa hukanneelta.

Haukotellen poika nousi kasaamaan kamppeitaan, Aadan pukiessa jo päällystakkiaan.

Ala-aulassa Miska vain jätti avaimet niille varattuun kulhoon ja lähti kohti ovea, Aada seurasi hämmentyneenä perässä.

- Entä maksu?

- Mä hoidin sen jo eilen siinä sisäänkirjautumisen yhteydessä, Miska sanoi.

Aada nyökkäsi, hän oli kai ollut niin ajatuksissaan.

- Annatko tilinumerosi vai käymmekö nostamassa käteistä?

- Mitä varten? Miska katsoi häntä hämmästyneenä.

- Minä maksan puolet tästä, Aada sanoi.

- No ethän maksa. Ilmoita sitten, kun tulee niitä lääkärimaksuja ja muita kuluja, niin mä maksan nekin.

Aada pysähtyi Miskan auton viereen.

- Ei, hän sanoi tiukasti. - Minä maksan ne tai ainakin puolet, ihan kuten tästä hotellistakin. Tämä on yhtä paljon kummankin asia.

Miska tuli hänen eteensä silmät kaventuneina.

- Minä näin mitä sä eilen kävit lävitse. Sä joudut joka tapauksessa maksamaan paljon kovemman hinnan kuin minä ikinä. Joten mä hoidan edes nämä raha-asiat, Miska sanoi lujasti ja tuijotti Aadaa, joka tuijotti takaisin.

- Tämä ei ole oikein, hän viimein totesi.

- Mutta näin se vain menee, Miska sanoi.

Aada huokaisi, kun Miska aukaisi hänelle oven. Asia oli ilmeisesti loppuun käsitelty.

Autossa Aada ei puhunut mitään, eikä Miskakaan ollut juttutuulella, joten radio oli ainut ääni, joka siivitti kotimatkaa. Aada haaveili omasta sängystä, rauhasta, yksinäisyydestä ja ehkä vielä suklaajäätelöstä. Hän ei edes muistanut milloin olisi viimeksi ihan vain laiskotellut koko päivän, mutta juuri sitä hän nyt tarvitsi.

Vihdoin Miska pysäytti auton, Aadalla oli jo toinen käsi valmiina vapauttamassa turvavyön, toisen hapuillessa ovenkahvaa. Hän nousi autosta nopeasti, kurkkasi sisään, kiitti ja moikkasi, paiskasi oven kiinni ja kiiruhti sisälle. Hän ei todellakaan kaivannut vaivautunutta jäähyväispuhetta tai Miskan mahdollista yritystä saattaa hänet sisälle. Eteisessä ovi sulkeutui hänen takanaan, ja Aada tajusi helpottuneena niin monen eri asian olevan viimein ohi.

***

Aada kurotti yöpöydältä kännykkänsä ja sammutti herätyksen. Hän oli eilisen kotiinpaluunsa jälkeen vain maannut sängyssä tai sohvalla, katsonut jääkiekkoa, alppihiihtoa, formuloita, jalkapalloa ja muita urheilulajeja mitä nyt kaapelin yli sadalla kanavalla näytettiin. Hän oli syönyt sitä suklaajäätelöä. Yksin ja koko purkillisen. No, se määrä ei vielä tehnyt Miskaan vaikutusta, mutta hänelle se oli paljon. Paitsi että hänen ei pitänyt ajatella Miskaa.

Aada vääntäytyi ylös sängystä ja pukeutui. Keittiössä tuntui ihmeelliseltä syödä normaalisti aamupalaa, kahviin hän ei vielä uskaltanut koskea, mutta se, että ruoka pysyi sisällä ilman kuvotusta oli jo tarpeeksi mahtavaa. Koulussa Aada oli tarmokas ja iloinen. Venla epäili välitunnilla hänen olevan rakastunut, kun hän hymyili niin paljon. Aada kiisti nauraen moisen luulon, mutta ei kertonut totuuttakaan. Sitä, että hänen elämänsä oli jälleen normaalin nuoren elämää, missä suurin huoli oli ensi viikolla alkava koeviikko. Ei huolta raskaudesta, abortista tai pojista. Edelleen hymyillen Aada seurasi Venlaa luokkaan ja kuunteli puolella korvalla kaverin mietteitä lähestyvästä joulukuusta. Aada ei ollut edes tajunnut joulun olevan jo niin lähellä. Koko syksy olikin mennyt muuta kuin ajan kulkua ihmetellessä.

Koulun jälkeen Aada lähti lyhyelle lenkille. Hän oli katsonut parhaaksi siirtää vielä muutamalla päivällä kunnon treenien aloittamista, mutta lyhyt kävelylenkki, ehkä muutama juoksuaskelkin, tutuissa maastoissa oli juuri sitä mitä hän kaipasi. Askel oli kevyempi kuin hän oli kuvitellutkaan ja kulku helpompaa, ilma ihanan raikasta ja jälleen Aada sai ihastella olemisen helppoutta. Ilmeisesti elämää osasi arvostaa paljon enemmän, kun sen uhkasi menettää tavalla tai toisella.

Hyväntuulisuutta hehkuen hän palasi kotiinsa ja vilkaisi sykemittaria, puolen tunnin lenkki oli venähtänyt reiluksi tunniksi, mutta ei hän siltikään ollut laittanut itseään liian koville. Aada nousi omaan huoneeseensa, vaihtoi treenivaatteet vanhaan toppiin ja verkkareihin ja istui kirjoituspöydän ääreen selvittelemään läksyjään. Kaiken jälkeen hän ei ollut ihan varma, kuinka paljon enemmän hänen täytyisi päntätä koeviikolle, mutta joka tapauksessa parempi aloittaa se heti.

Hänen keskittymisensä katkesi ovelta kuuluvaan koputukseen. Ärtyneenä Aada kääntyi katsomaan kuinka äiti kurkisti sisään.

- Sinulle olisi täällä vieras, äiti ilmoitti epävarmasti.

Aada nousi seisomaan, ovi avautui kunnolla ja Miska astui sisään. Hetkeksi Aada sulki silmänsä. Tämä ei voinut olla totta.

- Aada? Reija kysyi. Hän avasi silmänsä ja katsoi tarkoituksella suoraan äitiinsä, jos hän olisi edes vilkaissut Miskaan, olisi hänen katseensa liimautunut tähän.

- Voit jättää meidät kahden, Aada sanoi. Äiti peräytyi ulos huoneesta, mutta jätti tarkoituksella oven auki. Aada kuunteli askeleet portaissa ja meni sen jälkeen sulkemaan oven. Hän kääntyi Miskaa kohden, joka oli keskittynyt katselemaan hänen huonettaan.

- Mitä sinä täällä teet?

- Tulin katsomaan miten sä jaksat.

Miska oli siirtynyt vitriinin eteen tutkimaan Aadan saamia palkintoja.

- Hyvin. Voit mennä.

Miska katsoi häntä olkansa yli ja kohotti kulmiaan. Aada ei katunut tylyyttään, hän halusi vain saada Miskan ulos elämästään. Ei tosin ollut varma kuinka selvästi se täytyisi esittää, että poika varmasti tajuaisi.

Hän käveli takaisin kirjoituspöydän luo ja toivoi Miskan ymmärtävän vihjeen, kun hän paneutui takaisin matematiikan läksyihin. Toivo oli turha, sillä pian Aadan tuoli nytkähti, kun Miska nojasi siihen ja otti toisella kädellä tukea pöydästä, kumartuen Aadan olkapään yli katsomaan mitä hän opiskeli. Aadan kaikki toiminta pysähtyi.

- Älä anna mun häiritä, Miska sanoi matalalla äänellä.

Aada hillitsi halunsa lyödä päätään pöydän pintaan. Tai vaihtoehtoisesti Miskan päätä. Eikö tällä todellakaan ollut mitään aavistusta millainen vaikutus tämän pelkällä läsnäololla oli häneen? Puhumattakaan, että tämä oli noin lähellä. Liian lähellä. Aada nousi uudelleen seisomaan ja hakeutui kauemmas Miskasta.

- Vastaus on muuten y = 2x - 1.

- Mitä? Aada kysyi. Oliko Miska oikeasti vain miettinyt jotain yhtälöä, kun hän oli jo ehtinyt kuvitella ja panikoida ties mitä.

- Tuohon sun tehtävään.

- Mistä sinä sen tiedät? Aada kysyi epäluuloisena ja palasi lähemmäs pöytää.

- No mäkin olen lukion käynyt ja uskaltaisin väittää ymmärtäväni matikasta jotain.

Aadan oli pakko tulla tarkistamaan Miskan väite. Poika väisti, mutta ei liikoja, ja Aada tunsi tämän käsivartensa hipaisun omaansa vasten. Miska istui pöydän kulmalle, ja Aada tuijotti yhtälöä, ennen kuin hänellä sytytti.

- Aivan, koska diskriminantin on oltava nolla, se pitää tehdä näin. Miten minä en tätä tajunnut, Aada mutisi enemmän itselleen ja istui kirjoittamaan ratkaisua ylös.

- Vieläkö sulla on kipuja?

Miskan kysymys sai Aadan säpsähtämään. Hän oli jo ehtinyt keskittyä seuraavaan laskuun. Aada vilkaisi Miskaa ja unohtui tämän myötätuntoiseen katseeseen.

- Ei. Ei ole mitään mainittavaa. Parin viikon päästä on vielä jälkitarkastus ja verikoe, jolla varmistetaan, että raskaushormonia ei enää ole elimistössä, Aada piti äänensä matalana, vaikka äiti oli alakerrassa ja ovi kiinni, hän ei silti halunnut ottaa pienintäkään riskiä kiinnijäämisestä.

- Hyvä, tuon mä halusinkin kuulla. Tai siis, että sä voit hyvin olosuhteisiin nähden, Miska hymyili varovasti.

Aada tunsi, että joka hetki Miskan seurassa heikensi hänen asemiaan. Varsinkin jos Miska hymyili noin tai katsoi samalla tavoin kuin nyt. Hänen täytyisi tehdä tästä loppu, vaikka sydän kuinka pullikoi vastaan. Se onnetonhan hänet tähän kaikkeen kauheuteen oli sysännyt, joten jatkossa hän kuuntelisi vain järkeään, Aada muistutti itseään aiemmin vannomista valoista.

Aada nousi seisomaan, Miska oli tietysti häntä pitempi joka tapauksessa, mutta pystyssä hän tunsi olonsa varmemmaksi kuin istuessa.

- Abortti on nyt ohi, ihan kuin kaikki muukin mitä meillä ehkä oli. Joten ole hyvä ja poistu, äläkä enää tule takaisin, Aada luetteli katse ikkunassa. Miskakin nousi seisomaan ja tuli hänen eteensä. Aada ei suostunut perääntymään, suoristi vain ryhtiään entisestään.

- Voitko sä edes katsoa mua, kun sanot tuon? Miska kysyi ääni kylmänä.

Aada teki, kuten käskettiin, kohtasi Miskan harmaat silmät. Jossakin vihlaisi ja lujaa, mutta Aada ei välittänyt siitä. Mieluummin hän kärsi nyt kuin odottaisi uutta petetyksi tulemista tulevaisuudessa. Koska niinhän siinä tulisi käymään, järki muistutti.

- Minä en halua enää ikinä nähdä sinua, Aada toisti.

Miska tutki hänen kasvojaan ja Aada sai pidettyä pokerinaaman. Näytti siltä kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, Miskan totisilla kasvoilla ilme vaihtui epäuskon kautta pettymykseen.

- Sä ilmeisesti olet tosissasi.

Aada ei tiennyt oliko se toteamus vai kysymys, joten hän jätti vastaamatta. Miskan käsi kohosi kohti hänen kasvojaan, mutta kosketuksen sijasta sormet puristuivat nyrkkiin ja käsi putosi rentona takaisin alas, kai tämä tajusi mitä “ei enää ikinä” tarkoitti. Miska työntyi hänen ohitseen, ja Aada käänsi katseensa lattiaan.

Ovi ei kuitenkaan kolahtanut, vaan Aada tunsi kuinka häneen tartuttiin ja käännettiin rajusti ympäri. Miskan suu pusertui lujana ja armottomana hänen huuliaan vasten. Aada yritti automaattisesti työntää Miskaa kauemmaksi, mutta kädet, typerät kädet vain rutistivat paitaa ja vetivät Miskaa lähemmäksi. Suudelma oli kova, lähes julma, mutta Aadan vastatessa siihen, Miska vaihtoi kosketuksensa hellemmäksi.

Aadan järjen ääni oli vaiennut, korvissa kaikui vain veren kohina ja sydämen kiivas jyske. Edelleen Miska oli hänen ankkurinsa, mutta nyt hän upposi tämän kanssa syvälle, eikä harkinnut hetkeäkään päästävänsä irti.

Ikuisuus tai silmänräpäys myöhemmin Miska perääntyi. Syvään hengittäen Aada aukaisi silmänsä ja samassa kaikki palasi melkein kipeällä rytinällä hänen mieleensä. Järkyttyneenä hän tönäisi Miskaa kauemmaksi.

- Mene, hän kuiskasi hengästyneenä.

Mutta Miska vain katsoi häntä, ihmeissään, haluten, armoa anoen.

- Ulos, Aada huusi niin, ettei ihmettelyille jäänyt varaa.

Miska kiepsahti kannoillaan ja paiskasi oven mennessään kiinni. Portaissa kuului kiivas jytinä, ja jalat, koko vartalo, täristen Aada peruutti hitaasti istumaan. Voi hyvä Luoja. Aada pyyhkäisi varovasti rusikoituja huuliaan, varmaa todistetta hänen heikkoudestaan. Yksi ainut suudelma ja hän oli takaisin lähtöpisteessä. Kaikki hänen luulonsa unohtamisesta, ylipääsemisestä ja eteenpäin siirtymisestä olivat olleet pelkkää harhaa.

Osa 15