Harmaa valo tunkeutui huoneeseen verhojen raosta. Aada
kohtasi uuden päivän väsynein silmin, olisi niin houkuttavaa jatkaa unia Miskan
kainalossa.
Miskan kainalossa.
Aada hätkähti kokonaan hereille ja kiiruhti ylös sängystä.
Miska käännähti selälleen, kiskotteli samalla mutisten:
- Paljon kello?
- En tiedä, Aada tokaisi ja kiiruhti vessaan.
Lukitun oven takana hän nojasi allastasoon ja kohtasi
peilikuvansa. Hän oli totta vie näyttänyt joskus paremmaltakin, mutta se ei
ollut nyt pointti. Hän oli nukkunut Miskan vieressä, tähän kiinni painautuneena
koko yön. Aada oli herännyt muutaman kerran vessaan ja pimeyden turvin oli
ollut helppo palata saman peiton alle, mutta nyt aamun valossa kuvio vääristyi.
Tai ehkä se vain selkiytyi. Yksin, pimeässä ja peloissaan Miskaan tukeutuminen
oli tuntunut oikealta, nyt se tuntui, ei ehkä väärältä, mutta arveluttavalta.
Hänellä ei ollut varaa päästää Miskaa takaisin elämäänsä.
Aada sulki silmänsä ja kaivoi muistoistaan esiin romahduksen ja sitä seuranneet
mustat päivät, kaikki ne tunteet, joita ei halunnut kokea enää milloinkaan. Hän
avasi silmänsä ja kohtasi peilikuvansa uudella varmuudella. Hän ei olisi
eilisestä selvinnyt ilman Miskaa, mutta tästä eteenpäin se oli ainut
vaihtoehto.
Virkistäytyneenä ja päättäväisenä Aada poistui vessasta.
Miska makasi selällään, peitto puolittain pois päältä valuneena, toinen
käsivarsi pään alle taitettuna ja toinen lepäsi tämän vatsalla. Aada nielaisi,
äskeinen päättäväisyys tuntui hieman jo horjuvan. Hän käänsi selkänsä
näkymälle, kun siihen vielä pystyi ja alkoi pakata laukkuaan.
- Huone pitää luovuttaa vasta kahdeltatoista, ei tässä mikään
kiire ole, Miska sanoi.
- Minä haluan kotiin, Aada töksäytti.
- No, mä käyn pukemassa niin lähdetään aamupalalle.
Aadan toiminta pysähtyi.
- Niin kai sä aamiaiselle lähdet? Miska tarkensi.
Hänen vatsansa vastasi ennen kuin hän ehti sanoa mitään.
Aada painoi kätensä kurisevalle mahallaan, nälkä kaihersi kuin hän ei olisi
syönyt viikkoon. Aada nyökkäsi pienesti. Miska sulkeutui vessaan, ja Aada
syöksyi pukeutumaan ennen kuin tämä palaisi.
Aada seisoi kengät jalassa ja käsi ovenkahvalla, kun Miska
avasi vessan oven.
- Ai sä olet jo menossa, sulla taitaakin olla kovempi nälkä
kuin mulla, Miska heitti hyväntuulisena ja kumartui vetämään kengät jalkaansa.
Aada avasi hiljaisena oven ja lähti jo kohti hissejä. Pidä
etäisyyttä, hän hoki itselleen, kun kuuli Miskan askeleet takanaan. Onneksi
hississä oli lenkkivaatteisiin sonnustautunut keski-ikäinen mies, joten Miska
ei edes yrittänyt jutella.
Hotellin ravintola oli hiljainen ja vain muutama asiakas oli
syömässä aamiaistaan. Aada otti runsaasta tarjonnasta vain sämpylän, pari
siivua kalkkunaleikettä, paprikaa ja mehua. Hän meni ikkunan viereiseen pöytään istumaan,
söi hajamielisesti ja siemaili appelsiinimehua. Hän oli ehtinyt syödä jo toisen
puolikkaan sämpylästä, kun Miska vasta palasi ensimmäisen lautasellisen kanssa.
Aada kyllä muisti Miskan pohjattoman ruokahalun, mutta silti hän vilkaisi
kukkurapäistä lautasta kahdesti.
- Muistinko sanoa, että mä rakastan hotelliaamiaisia, Miska
virnisti laskiessaan kantamuksensa pöytään.
- Helppo uskoa, Aada hymähti ja katsoi vielä kerran lautasta.
Nakkeja, pekonia, papuja, munakasta, keitettyjä kananmunia, karjalanpiirakoita,
leikkeleitä jokaista lajia ja juustosiivuja lähemmäs kymmenen. Miska poistui
hakemaan vielä lisää ja palasi pian mukanaan sämpylöitä, kahvia ja tuoremehua. Aada nielaisi omasta sämpylästään viimeisen palan ja nousi
hakemaan lisää ruokaa. Hän kierteli kaikessa rauhassa katsellen tarjontaa. Ei
hän oikeasti niin päättämätön ollut, yritti vain minimoida Miskan kanssa
samassa pöydässä vietetyn ajan. Lopulta hän palasi mukanaan pieni annos
hedelmäsalaattia ja maustamatonta jogurttia.
- Mikä sulla muuten on olo? Miska kysyi pekonisiivujen suuhun
ahtamisen välissä.
- Ihan hyvä, tai mihinkään ei enää koske kovin paljoa.
Miska nyökkäsi vakavana. Aada työnteli hermostuneena
ananasta jälkiruokakulhon laidalta toiselle, johonkin hänen nälkänsäkin oli
kadonnut. Hän vältteli Miskan katsetta, joten jäljelle jäi muiden ihmisten
tarkkailu. Muka-kiinnostuneena Aada seurasi asiakkaita: nurkassa oli joku
perhe, jonka lapset olivat selvästi menettämässä hermonsa. Kaksi liikemiestä
selasi tablettejaan syömisen lomassa. Vanhempi pariskunta keskusteli vaimealla
äänellä viereisessä pöydässä. Aadan katse pysähtyi tarjoilijatyttöön ravintolan
ovensuussa. Tämän katse oli kuin liimattu Miskaan ja hän näytti unohtaneen
työnsä kokonaan. Aadaa sekä huvitti että ärsytti. Hän vilkaisi Miskaa. Kyllä,
tämä näytti käsittämättömän upealta jopa munavoita suupielessään. Aada
huokaisi.
- Mitä nyt? Miska kysyi, aivan kuin tämä olisi keskittynyt
tarkkailemaan pelkästään Aadan mielialoja ja olemusta.
- Sinulla on jotain tuossa, Aada sanoi ja kosketti omaa
suupieltään.
Miska pyyhkäisi etusormellaan, mutta väärää puolta. Aada
kehotti kokeilemaan toista puolta. Miska nappasi nokareen munavoita sormensa
päähän, tarkisti löytönsä ja pisti sormen suuhunsa. Hitaasti. Aada nielaisi,
päästäkseen irti Miskan vaikutuspiiristä, hän vilkaisi tarjoilijatyttöä, joka
näytti siltä, että pudottaisi aivan sillä hetkellä kantamansa astiat. Aada
pudisti helpottuneena päätään, ei hän sentään ihan noin idiootti ollut.
Miska oli hakemassa kolmatta lautasellista, kun Aada
kyllästyi odottamaan. Hän kävi sanomassa tälle odottavansa mieluummin
huoneessa. Ovensuun tarjoilija näytti siltä kuin Aada olisi ojentanut tälle
ennenaikaisen joululahjan. Pitääkin kohta kysyä uskalsiko tyttö lähestyä, Aada
mietti hissiä odottaessaan. Vai saisiko se vaikuttamaan mustasukkaiselta? Sitä
hän ei tietenkään ollut, voisi olla jopa helpotus, että Miska löytäisi jonkun
uuden ja jättäisi hänet rauhaan. Huoneessa hän ainakin sai olla hetken rauhassa. Aada heitti
kengät pois jaloistaan ja ryömi sängylle. Tyyny tuoksui ihan Miskalle, hän
käänsi sen ympäri ja haistoi. Tämä saisi kelvata. Aada painoi poskensa tyynyyn.
Kohta hän pääsisi kotiin ja omaan sänkyyn. Tänään hän vielä lepäisi, mutta
huomenna olisi koulua ja treenitkin. Aada yritti muistella, oliko joku lääkäri
tai hoitaja antanut hänelle ohjeita liikunnan jatkamisesta. Pitäisi kotona
tarkistaa oliko asiasta tietoa jossain. Hän halusi niin kipeästi palata
takaisin arkeen, siihen, että kaikki olisi taas normaalia ja tämä kaikki olisi
taakse jäänyttä. Aada ei uskonut, että hänelle tulisi jotain tunnontuskia
myöhemmin, hän ei halunnut raskaaksi, eikä yleensäkään ollut ihminen, joka jäi
liikaa miettimään menneitä. Siitä sai kiittäminen urheilu-uraa: eilisen voitot
tai tappiot eivät tänään merkinneet mitään.
Aada kuuli oven aukeavan ja kohottautui nopeasti istumaan.
Miska heittäytyi viereiselle sängylle ähkäisten.
- Olisko mitenkään mahdollista, että köllötellään vielä hetki?
hän ähkäisi.
- Onko sinulla olo kuin antiloopin syöneellä anakondalla? Aada
kysyi kaikesta huolimatta huvittuneena.
- Sanoisin, että elefantin, mutta jotain sinnepäin, Miska
sanoi unisena.
Aada laskeutui vuoteelle ja sulki hänkin silmänsä. Aada ei
saanut enää unta, mutta kuunteli rentona Miskan levollista hengitystä. Kellon
tullessa puoli kahteentoista, hän tönäisi Miskan hereille.
- Aika lähteä, Aada sanoi, Miskan näyttäessä lähinnä hattunsa
hukanneelta.
Haukotellen poika nousi kasaamaan kamppeitaan, Aadan
pukiessa jo päällystakkiaan.
Ala-aulassa Miska vain jätti avaimet niille varattuun
kulhoon ja lähti kohti ovea, Aada seurasi hämmentyneenä perässä.
- Entä maksu?
- Mä hoidin sen jo eilen siinä sisäänkirjautumisen yhteydessä,
Miska sanoi.
Aada nyökkäsi, hän oli kai ollut niin ajatuksissaan.
- Annatko tilinumerosi vai käymmekö nostamassa käteistä?
- Mitä varten? Miska katsoi häntä hämmästyneenä.
- Minä maksan puolet tästä, Aada sanoi.
- No ethän maksa. Ilmoita sitten, kun tulee niitä
lääkärimaksuja ja muita kuluja, niin mä maksan nekin.
Aada pysähtyi Miskan auton viereen.
- Ei, hän sanoi tiukasti. - Minä maksan ne tai ainakin puolet,
ihan kuten tästä hotellistakin. Tämä on yhtä paljon kummankin asia.
Miska tuli hänen eteensä silmät kaventuneina.
- Minä näin mitä sä eilen kävit lävitse. Sä joudut joka
tapauksessa maksamaan paljon kovemman hinnan kuin minä ikinä. Joten mä hoidan
edes nämä raha-asiat, Miska sanoi lujasti ja tuijotti Aadaa, joka tuijotti
takaisin.
- Tämä ei ole oikein, hän viimein totesi.
- Mutta näin se vain menee, Miska sanoi.
Aada huokaisi, kun Miska aukaisi hänelle oven. Asia oli
ilmeisesti loppuun käsitelty.
Autossa Aada ei puhunut mitään, eikä Miskakaan ollut
juttutuulella, joten radio oli ainut ääni, joka siivitti kotimatkaa. Aada haaveili
omasta sängystä, rauhasta, yksinäisyydestä ja ehkä vielä suklaajäätelöstä. Hän
ei edes muistanut milloin olisi viimeksi ihan vain laiskotellut koko päivän,
mutta juuri sitä hän nyt tarvitsi.
Vihdoin Miska pysäytti auton, Aadalla oli jo toinen käsi
valmiina vapauttamassa turvavyön, toisen hapuillessa ovenkahvaa. Hän nousi
autosta nopeasti, kurkkasi sisään, kiitti ja moikkasi, paiskasi oven kiinni ja
kiiruhti sisälle. Hän ei todellakaan kaivannut vaivautunutta jäähyväispuhetta
tai Miskan mahdollista yritystä saattaa hänet sisälle. Eteisessä ovi sulkeutui
hänen takanaan, ja Aada tajusi helpottuneena niin monen eri asian olevan
viimein ohi.
***
Aada kurotti yöpöydältä kännykkänsä ja sammutti herätyksen.
Hän oli eilisen kotiinpaluunsa jälkeen vain maannut sängyssä tai sohvalla,
katsonut jääkiekkoa, alppihiihtoa, formuloita, jalkapalloa ja muita
urheilulajeja mitä nyt kaapelin yli sadalla kanavalla
näytettiin. Hän oli syönyt sitä suklaajäätelöä. Yksin ja koko purkillisen. No,
se määrä ei vielä tehnyt Miskaan vaikutusta, mutta hänelle se oli paljon.
Paitsi että hänen ei pitänyt ajatella Miskaa.
Aada vääntäytyi ylös sängystä ja pukeutui. Keittiössä tuntui
ihmeelliseltä syödä normaalisti aamupalaa, kahviin hän ei vielä uskaltanut
koskea, mutta se, että ruoka pysyi sisällä ilman kuvotusta oli jo tarpeeksi
mahtavaa. Koulussa Aada oli tarmokas ja iloinen. Venla epäili
välitunnilla hänen olevan rakastunut, kun hän hymyili niin paljon. Aada kiisti
nauraen moisen luulon, mutta ei kertonut totuuttakaan. Sitä, että hänen
elämänsä oli jälleen normaalin nuoren elämää, missä suurin huoli oli ensi
viikolla alkava koeviikko. Ei huolta raskaudesta, abortista tai pojista.
Edelleen hymyillen Aada seurasi Venlaa luokkaan ja kuunteli puolella korvalla kaverin mietteitä lähestyvästä joulukuusta. Aada ei ollut edes tajunnut joulun
olevan jo niin lähellä. Koko syksy olikin mennyt muuta kuin ajan kulkua
ihmetellessä.
Koulun jälkeen Aada lähti lyhyelle lenkille. Hän oli
katsonut parhaaksi siirtää vielä muutamalla päivällä kunnon treenien
aloittamista, mutta lyhyt kävelylenkki, ehkä muutama juoksuaskelkin, tutuissa
maastoissa oli juuri sitä mitä hän kaipasi. Askel oli kevyempi kuin hän oli
kuvitellutkaan ja kulku helpompaa, ilma ihanan raikasta ja jälleen Aada sai
ihastella olemisen helppoutta. Ilmeisesti elämää osasi arvostaa paljon enemmän,
kun sen uhkasi menettää tavalla tai toisella.
Hyväntuulisuutta hehkuen hän palasi kotiinsa ja vilkaisi
sykemittaria, puolen tunnin lenkki oli venähtänyt reiluksi tunniksi, mutta ei
hän siltikään ollut laittanut itseään liian koville. Aada nousi omaan
huoneeseensa, vaihtoi treenivaatteet vanhaan toppiin ja verkkareihin ja istui
kirjoituspöydän ääreen selvittelemään läksyjään. Kaiken jälkeen hän ei ollut
ihan varma, kuinka paljon enemmän hänen täytyisi päntätä koeviikolle, mutta
joka tapauksessa parempi aloittaa se heti.
Hänen keskittymisensä katkesi ovelta kuuluvaan koputukseen.
Ärtyneenä Aada kääntyi katsomaan kuinka äiti kurkisti sisään.
- Sinulle olisi täällä vieras, äiti ilmoitti epävarmasti.
Aada nousi seisomaan, ovi avautui kunnolla ja Miska astui
sisään. Hetkeksi Aada sulki silmänsä. Tämä ei voinut olla totta.
- Aada? Reija kysyi. Hän avasi silmänsä ja katsoi
tarkoituksella suoraan äitiinsä, jos hän olisi edes vilkaissut Miskaan, olisi hänen katseensa liimautunut tähän.
- Voit jättää meidät kahden, Aada sanoi. Äiti peräytyi ulos
huoneesta, mutta jätti tarkoituksella oven auki. Aada kuunteli askeleet
portaissa ja meni sen jälkeen sulkemaan oven. Hän kääntyi Miskaa kohden, joka
oli keskittynyt katselemaan hänen huonettaan.
- Mitä sinä täällä teet?
- Tulin katsomaan miten sä jaksat.
Miska oli siirtynyt vitriinin eteen tutkimaan Aadan saamia
palkintoja.
- Hyvin. Voit mennä.
Miska katsoi häntä olkansa yli ja kohotti kulmiaan. Aada ei
katunut tylyyttään, hän halusi vain saada Miskan ulos elämästään. Ei tosin
ollut varma kuinka selvästi se täytyisi esittää, että poika varmasti tajuaisi.
Hän käveli takaisin kirjoituspöydän luo ja toivoi Miskan
ymmärtävän vihjeen, kun hän paneutui takaisin matematiikan läksyihin. Toivo oli
turha, sillä pian Aadan tuoli nytkähti, kun Miska nojasi siihen ja otti
toisella kädellä tukea pöydästä, kumartuen Aadan olkapään yli katsomaan mitä hän opiskeli. Aadan kaikki toiminta pysähtyi.
- Älä anna mun häiritä, Miska sanoi matalalla äänellä.
Aada hillitsi halunsa lyödä päätään pöydän pintaan. Tai
vaihtoehtoisesti Miskan päätä. Eikö tällä todellakaan ollut mitään aavistusta
millainen vaikutus tämän pelkällä läsnäololla oli häneen? Puhumattakaan, että
tämä oli noin lähellä. Liian lähellä. Aada nousi uudelleen seisomaan ja
hakeutui kauemmas Miskasta.
- Vastaus on muuten y = 2x - 1.
- Mitä? Aada kysyi. Oliko Miska oikeasti vain miettinyt jotain
yhtälöä, kun hän oli jo ehtinyt kuvitella ja panikoida ties mitä.
- Tuohon sun tehtävään.
- Mistä sinä sen tiedät? Aada kysyi epäluuloisena ja palasi
lähemmäs pöytää.
- No mäkin olen lukion käynyt ja uskaltaisin väittää
ymmärtäväni matikasta jotain.
Aadan oli pakko tulla tarkistamaan Miskan väite. Poika
väisti, mutta ei liikoja, ja Aada tunsi tämän käsivartensa hipaisun omaansa
vasten. Miska istui pöydän kulmalle, ja Aada tuijotti yhtälöä, ennen kuin
hänellä sytytti.
- Aivan, koska diskriminantin on oltava nolla, se pitää tehdä
näin. Miten minä en tätä tajunnut, Aada mutisi enemmän itselleen ja istui kirjoittamaan ratkaisua ylös.
- Vieläkö sulla on kipuja?
Miskan kysymys sai Aadan säpsähtämään. Hän oli jo ehtinyt
keskittyä seuraavaan laskuun. Aada vilkaisi Miskaa ja unohtui tämän
myötätuntoiseen katseeseen.
- Ei. Ei ole mitään mainittavaa. Parin viikon päästä on vielä
jälkitarkastus ja verikoe, jolla varmistetaan, että raskaushormonia ei enää
ole elimistössä, Aada piti äänensä matalana, vaikka äiti oli alakerrassa ja ovi
kiinni, hän ei silti halunnut ottaa pienintäkään riskiä kiinnijäämisestä.
- Hyvä, tuon mä halusinkin kuulla. Tai siis, että sä voit
hyvin olosuhteisiin nähden, Miska hymyili varovasti.
Aada tunsi, että joka hetki Miskan seurassa heikensi hänen
asemiaan. Varsinkin jos Miska hymyili noin tai katsoi samalla tavoin kuin nyt.
Hänen täytyisi tehdä tästä loppu, vaikka sydän kuinka pullikoi vastaan. Se
onnetonhan hänet tähän kaikkeen kauheuteen oli sysännyt, joten jatkossa hän
kuuntelisi vain järkeään, Aada muistutti itseään aiemmin vannomista valoista.
Aada nousi seisomaan, Miska oli tietysti häntä pitempi joka
tapauksessa, mutta pystyssä hän tunsi olonsa varmemmaksi kuin istuessa.
- Abortti on nyt ohi, ihan kuin kaikki muukin mitä meillä ehkä
oli. Joten ole hyvä ja poistu, äläkä enää tule takaisin, Aada luetteli katse
ikkunassa. Miskakin nousi seisomaan ja tuli hänen eteensä. Aada ei suostunut
perääntymään, suoristi vain ryhtiään entisestään.
- Voitko sä edes katsoa mua, kun sanot tuon? Miska kysyi ääni
kylmänä.
Aada teki, kuten käskettiin, kohtasi Miskan harmaat silmät.
Jossakin vihlaisi ja lujaa, mutta Aada ei välittänyt siitä. Mieluummin hän
kärsi nyt kuin odottaisi uutta petetyksi tulemista tulevaisuudessa. Koska
niinhän siinä tulisi käymään, järki muistutti.
- Minä en halua enää ikinä nähdä sinua, Aada toisti.
Miska tutki hänen kasvojaan ja Aada sai pidettyä
pokerinaaman. Näytti siltä kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, Miskan totisilla
kasvoilla ilme vaihtui epäuskon kautta pettymykseen.
- Sä ilmeisesti olet tosissasi.
Aada ei tiennyt oliko se toteamus vai kysymys, joten hän
jätti vastaamatta. Miskan käsi kohosi kohti hänen kasvojaan, mutta kosketuksen
sijasta sormet puristuivat nyrkkiin ja käsi putosi rentona takaisin alas, kai
tämä tajusi mitä “ei enää ikinä” tarkoitti. Miska työntyi hänen ohitseen, ja
Aada käänsi katseensa lattiaan.
Ovi ei kuitenkaan kolahtanut, vaan Aada tunsi kuinka häneen
tartuttiin ja käännettiin rajusti ympäri. Miskan suu pusertui lujana ja
armottomana hänen huuliaan vasten. Aada yritti automaattisesti työntää Miskaa
kauemmaksi, mutta kädet, typerät kädet vain rutistivat paitaa ja vetivät Miskaa
lähemmäksi. Suudelma oli kova, lähes julma, mutta Aadan vastatessa siihen,
Miska vaihtoi kosketuksensa hellemmäksi.
Aadan järjen ääni oli vaiennut, korvissa kaikui vain veren kohina
ja sydämen kiivas jyske. Edelleen Miska oli hänen ankkurinsa, mutta nyt hän
upposi tämän kanssa syvälle, eikä harkinnut hetkeäkään päästävänsä irti.
Ikuisuus tai silmänräpäys myöhemmin Miska perääntyi. Syvään hengittäen Aada aukaisi silmänsä ja samassa kaikki palasi melkein
kipeällä rytinällä hänen mieleensä. Järkyttyneenä hän tönäisi Miskaa
kauemmaksi.
- Mene, hän kuiskasi hengästyneenä.
Mutta Miska vain katsoi häntä, ihmeissään, haluten, armoa
anoen.
- Ulos, Aada huusi niin, ettei ihmettelyille jäänyt varaa.
Miska kiepsahti kannoillaan ja paiskasi oven mennessään
kiinni. Portaissa kuului kiivas jytinä, ja jalat, koko vartalo, täristen Aada
peruutti hitaasti istumaan. Voi hyvä Luoja. Aada pyyhkäisi
varovasti rusikoituja huuliaan, varmaa todistetta hänen heikkoudestaan. Yksi
ainut suudelma ja hän oli takaisin lähtöpisteessä. Kaikki hänen luulonsa
unohtamisesta, ylipääsemisestä ja eteenpäin siirtymisestä olivat olleet pelkkää
harhaa.
Osa 15
Osa 15
Oi että mä rakastan sun tekstejä, varsinkin tätä <3
VastaaPoistaIhana kuulla (tai siis lukea), kiitos kovasti :)
Poistavoi että tämä on hyvä! Ethän jätä kesken, sulla on lahjakkuutta :)
VastaaPoistaKiitos :) Enkä jätä kesken, arvostan teitä lukijoita niin paljon, etten voisi sellaista tehdä.
Poista