perjantai 18. joulukuuta 2015

17. luukku: Karuselli


Yleisön pauhu kuului selvästi lavan taakse. Aamu veti syvään henkeä ja yritti unohtaa pakokauhunsa. Hän oli tehnyt tämän ennenkin, yleisö piti hänestä, ei mitään hätää, Aamu hoki mielessään, mutta silti kädet olivat kylmät kuin jääkalikat ja oli viittä vaille, ettei hän rynnännyt vielä kakomaan vessaan. Bändin pojat marssivat lavalle ja Aamun armonaika oli käytetty.

”Hyvää iltaa Provinssi!” Aamu huusi mikrofoniinsa, kun hän marssi lavalle tuhansien huutavien ihmisten eteen. Äskeisestä epävarmuudesta ei ollut merkkiäkään. Hän omisti sekä lavan että yleisön. Hän oli kuningatar, joka sai jokaisen huutamaan ja hyppimään juuri silloin kun hän halusi.

Aamu ja bändi siirtyivät saumattomasti hitistä toiseen. Toinen levy oli ilmestynyt kesän korvilla, ja silti kaikki tuntuivat osaavan laulujen sanat. Aamu asteli viimeisen kappaleen aikana aivan lavan reunalle, katsoi loppumatonta ihmismerta, eikä voinut olla miettimättä, voiko tällainen olla totta laisinkaan. Hän kohotti mikin kohti yleisöä ja antoi heidän hoitaa kertosäkeen laulun. Aamu hymyili, ihmisiä riitti juuri niin kauas kuin halusi katsoa. Vaikka siitä oli vasta kaksi vuotta, kun hän oli ladannut ensimmäiset hapuilevat lauluvideonsa Youtubeen ja Instagramiin, aika tuntui valovuodelta.
Kertosäe loppui, ja Aamu palasi ohjaksiin. Hän jätti kaiken mahdollisen lavalle ja poistui viimeisenä ihmisten jäädessä vielä huutamaan hänen jälkeensä. Lavan takana hän otti vastaan muutaman yläfemman ja joi ahnaasti vettä. Esiintymisvaatteet, niukat shortsit ja navan paljastava toppi, olivat hiestä märät. Kuka kaipasi bodycombatia, kun saattoi vetää keikan Provinssin päälavalla? Vaikka olo lavalla oli euforinen, keikan jälkeinen levottomuus oli melkein liikaa. Aamu korkkasi yhden siiderin saadakseen hermonsa rauhoittumaan. Lavan takana ja keikkabussissa hänen nimeään ei huutanut kukaan, kukaan ei katsellut ihaillen, eikä hän ollut enää tähti.

Keikkakesä jatkui, Aamu ja bändi kiersi jokaisen mahdollisen festarin, kirkastusjuhlan tai kyläbileet, mihin heidät oli tilattu.
“Pitää takoa, kun rauta on kuumaa”, oli manageri hehkuttanut edellisenä talvena, kun keikkoja oli myyty, ja Aamu oli uskonut.

Jossain välissä keikan jälkeinen siideri vaihtui kahteen ja kolmeen. Toisinaan lisäksi meni pari shottia. Mutta Aamulla oli tilanne hallussa, hänen piti vain saada rentoutua. Purkaa musiikin ja yleisön luoma lataus kehostaan.

Kesäkiertue loppui elokuun viimeiseen viikonloppuun. Aamu ja pojat bailasivat aamun asti, koska kesäkiertue loppui vain kerran vuodessa. Keikkailu jatkuisi yökerhoissa lokakuun puolenvälin jälkeen, ja Aamu pakkasi laukkunsa ja lähti kahden viikon lomalle New Yorkiin. Siellä hän tunsi olonsa pieneksi, kukaan ei tunnistanut, kukaan ei halunnut yhteiskuvia tai tullut kertomaan, miten paljon joku biisi oli koskettanut. Aamu vihasi sitä. Hän katseli Empire State Buildingin näköalatasanteelta valaistua kaupunkia ja vannoi, että vielä joskus hän olisi ihan kirkkaimmalla huipulla.

Aamu palasi Suomeen, eikä epäröinyt hetkeäkään, kun tuttu tuottaja ehdotti uuden musiikin tekemistä. Uusi sinkku joulumarkkinoille? Uusi levy ulos keväällä? Mikä ettei, kuumaa rautaa ei saanut päästää jäähtymään. Aamu venyi, viikonloppuisin hän veti molempina iltoina keikat niin loppuunmyydyllä Tavastialla kuin perähikiän nuorisoseurantalolla. Jos sanot ei, ne eivät enää pyydä sinua, oli pelko, jota Aamu ei ääneen tunnustanut. Keikan jälkeen ohjelmassa oli taas muutama rentouttava keikkabussissa tai hotellihuoneessa. Alkuviikot kuluivat tuottajan kanssa studiolla laulamalla muiden kirjoittamia biisejä. Aamu yritti välillä ehdottaa omia kappaleitaan, mutta tuottaja sai hänet ylipuhuttua aina jatkamaan tuttujen tekijänimien parissa.
“Nämä tietää, ne on myyneet niin monta kultaa, että sä et pysty siihen ikinä. Katsotaan joskus sitten noita sun omia, kunhan kasvat ja saat elämänkokemusta.”
Aamu uskoi ja yritti nauhalla päästä mahdollisimman hyvin muiden kirjoittamiin tunteisiin. Hänen oli tarjottava ihmisille elämyksiä.

Uusi sinkku nousi yhdessä päivässä Spotifyn kuunnelluimmaksi. Aamu tutki tilastoja otsa rypyssä, Cheek oli pystynyt parempiin lukuihin. Ja Robin. Ja… Hänen täytyi seuraavalla sinkulla yrittää entistä kovemmin.

Kevättalvella alkoi Pohjois-Suomen kiertue, hiihtokeskus toisensa jälkeen kierrettiin läpi. Bändi piiskasi kaiken irti niin yleisöstä kuin Aamusta. Pieni työtapaturma sattui Rukalla, kun kuva hänestä sammuneena hotellin käytävälle päätyi Seiskan kanteen.
“Ei tietenkään minulla ole ongelmaa alkoholin kanssa. Olenko muka joskus jättänyt yhtään keikkaa väliin? Olenko ikinä kieltäytynyt esiintymässä vaikka missä navetan takana? Älä nyt revi pelihousujasi yhden pienen kämmin takia. Olisit nähnyt kuinka kännissä kitaristi oli”, Aamu karjui puhelimeen, kun manageri soitti hänelle heti torstaiaamuna.

Ja Aamu skarppasi. Veti lopun kiertueen vesilinjalla, mutta lavan lumo ei hellittänyt hänestä ilman alkoholia. Hän tuijotti hotellihuoneen kattoon vielä kuuden jälkeen aamulla, kun ei saanut tärinöiltään unta.

Yhdet vain, Aamu lupasi itselleen, kun huhtikuussa alkoi levynjulkaisukiertue. Toukokuussa oltiin jo kaksissa, kesäkuussa kolmissa ja heinäkuussa Aamu ei edes jaksanut laskea. Mitä helvetin väliä? Hän lauloi, antoi kaikkensa lavalla, tupa oli täynnä minne ikinä hän meni, jokainen levyltä julkaistu sinkku soi radioissa ja oli Spotifyn ykkönen. Hän oli edelleen kuumempi kuin yksikään naisartisti Suomessa. Mitä helvetin väliä oli parilla lasillisella, jotka auttoivat häntä rentoutumaan?

Elokuussa Aamu alkoi olla äärimmilleen venytetty ja vanutettu. Ehkä jos hän ottaisi yhden pienen shotin ennen lavalle menoa? Ei jännittäisi niin paljon, ja hän saisi enemmän irti itsestään. Siinä vaiheessa kaikki apu alkoi olla tarpeen, mutta hän epäröi parin keikan ajan. Kaksi viikonloppua ennen kesäkiertueen loppua Aamu kokeili. Ihan pieni kulaus vodkaa, pullosta, jonka hän oli ottanut hotellin minibaarista. Lavalla Aamu oli rento, vielä normaaliakin upeampi ja tunteikkaampi. Hän oli esiintyjä isolla E:llä.

Keikanalkajaissnapsista tuli tapa, jonka Aamu nautti vessassa ennen lavalle menoa. Keikkabussin kirjoittamaton sääntö oli, että ennen keikkaa ei läträtty. Mutta pieniä ei laskettu, Aamu hymyili peilikuvalleen ja marssi itsevarmana lavalle.

Pitkin hampain hän oli joutunut suostumaan parin viikon lomalle kesärundin jälkeen. Muusikot halusivat lomailla ja nähdä perhettään. Aamu istui kämpässään miettimässä, että kohta kukaan ei kuuntelisi häntä, koska kukaan ei muistaisi häntä, koska hän ei ikinä esiintynyt missään. Mutta hän oli huomannut, ettei ollut mitään, mitä pikku naukkaisu silloin tällöin ei olisi korjannut. Näitä suullisia ei edes laskettu, Aamu mietti maatessaan iltapäivällä sohvalla edelleen yöpaidassa. Televisiosta tuli joku valmiiksi naurettu sitcom ja hän oli eristäytynyt maailmasta.

“Milloin on seuraava loma?” Aamu kysyi managerilta ennen syksyn kiertueen alkua.
“Joko sä alat väsyä?”
“En tosiaan”, Aamu naurahti.
“Jouluna on kahden päivän vapaa, seuraava pitempi huili huhtikuun lopussa.”
Aamu nyökkäsi tyytyväisenä. Nyt hänellä olisi kunnolla aikaa nostaa itsensä aivan uudelle tasolle.

Lokakuun alussa hän unohti Logomossa yhden biisin sanat. Tuli täydellinen blackout ja Aamu katsoi häkeltyneenä yleisöä, joka lauloi paremmin kuin hän. Nopeasti hän käänsi mikin yleisön suuntaan ja antoi heidän laulaa, kunnes pääsi kertosäkeessä taas kärryille.

Ei se mitään, noin käy jokaiselle, Aamu lohdutti itseään. Se oli niitä uudempia biisejä, harvoin keikkaohjelmistossa, näitähän sattui. Mutta ei hän uskonut sanojaan. Silittely unohtui hetkessä ja hän alkoi ruoskia itseään mokasta. Sinä oikeasti kuvittelet pääseväsi maailman huipulle unohtelemalla laulun sanoja? Häviämällä listoilla jollekin Cheekille tai teinitähdille? Aamu sai äänen vaikenemaan vain ottamalla toisen rentouttavan ennen lavalle menoa. Rentona hän oli parhaimmillaan, ei unohtanut laulun sanoja, rakasti yleisöä, oli jälleen kuningatar.

Jossain vaiheessa karusellin vauhti kiihtyi niin, että Aamu ei enää nähnyt selvästi. Kaikki oli sumeaa, vain harvat asiat enää täysin kirkkaita, ja niihin tarttui entistä tiukemmin. Hän ei ymmärtänyt, miksi hänet talutettiin pois lavalta, setti oli vielä kesken. Miksi yksi keikka peruttiin? Ei hän ollut sairas, vaan täysin valmis esiintymään. Tajuatteko? Aamu raivosi mielessään, mutta antoi edelleen muiden ohjailla itseään. Sillä mitä hän tiesi? Nuori tyttö isojen miesten leikkikentällä, juuri niiden, joiden ura oli alkanut ennen kuin hän oli edes syntynyt, ne jotka olivat myyneet enemmän kultaa kuin hän ikinä pystyisi.

Pitäisi olla vaan parempi. Mutta kuinka, kun ei erottanut maailmaa?

Bändiläiset eivät päästäneet häntä enää vessaan ennen keikkaa. Aamu tärisi ja oli varma, että pyörtyisi, kun hän joutui nousemaan lavalle omana itsenään. Ne saisivat hänestä taas jotain, mitä hän ei ikinä saisi takaisin. Kauhukseen Aamu huomasi ihmismäärän vähenneen. Lavan edusta oli edelleen täynnä nuoria miehiä ja naisia, mutta heidän takanaan hämärissä oli tyhjää. Ja tyhjyys lisääntyi, vaikka hän kuinka yritti.

“Ymmärrät varmaan, että musiikki on mulle kaikista tärkeintä. Siksi mä en voi enää soittaa sun bändissä?” kitaristi ilmoitti Aamun katsetta vältellen kevään kiertueen alkaessa.
Ei se mitään, Aamu ajatteli uhmakkaasti. Kyllä sun tilallesi toinen löytyy. Kuka ei haluaisi soittaa Suomen suosituimmassa bändissä?

Aamun ihmeeksi hiljalleen koko henkilökunta vaihtui. Keikkoja peruttiin salaperäisesti, vaikka hän olisi kuinka halunnut nousta lavalle. Mitä helvettiä? Hänen paikkansa oli tuolla, ihmisten edessä? Aamu manasi, mutta kukaan ei kuunnellut. Sanoiko hän sitä edes ääneen?

Aamu pelästyi toden teolla, kun eräänä iltana oksensi vessan lattialle. Ei ensimmäistä kertaa, mutta ensimmäistä kertaa oksennus oli verenpunaista. Aamu huuhteli suunsa ja meni sängylle heijaamaan itseään. Pitäisikö soittaa lääkärille? Mutta ei hänen olonsa ollut yhtään epänormaali. Ehkä hän oli päivällä syönyt jotain punaista. Punajuuria tai jotain… Aamu suihkutti lattian puhtaaksi ja unohti koko asian. Kunnes se tapahtui seuraavan kerran, keikkapaikan takahuoneessa. Nopeasti hän siivosi sotkun pois ja oli välittämättä siitä. Olihan niin käynyt ennenkin, eikä se ollut vaarallista.

Ihmiset halusivat hänet hoitoon. Mihin hoitoon täysin terve ihminen muka pitäisi laittaa? Aamu ihmetteli. Alkoi vältellä jokaista, joka sitä oli ehdottanut. Jätti vastaamatta perheen ja kavereiden puheluihin. Levy-yhtiöön ja manageriin hän alkoi hoitaa yhteyden sähköpostin kautta. Eikä Aamu tilanteesta huolehtinut, aina löytyi uusia kavereita, niitä jotka ihailivat häntä, niitä jotka olivat aina valmiita bileisiin. Ja miksi hän ei bilettäisi? Hän oli nuori vain kerran. Rock ’n’ roll forever!

Aamut olivat kauheita, illat ja yöt entistä sumeampia, mutta hei, täällä eletään vain kerran ja parempi tehdä se täysillä! Aamu teki kaiken täysillä. Mutta karusellin vauhti ei voi kiihtyä ikuisesti, vaan joskus tulee stoppi.

Aamu havahtui sängystä. Hän tunsi painon päällään, tunsi jonkun sisällään, aukaisi silmänsä ja sulki ne saman tien uudelleen. Lopeta, hänen teki mieli sanoa, mutta kieli oli kuivunut kitalakeen. Hän ei saanut heilutettua kättään tai jalkaansa, heilui vain miehen työntöjen tahdissa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen mies lopetti, Aamu odotti, että alkoi kuulla kuorsausta vierestään ja sai viimein raajansa liikkeelle. Hän nousi istumaan, tavoitti ensimmäisenä oman kuvajaisensa makkarin seinään nojaavasta peilistä. Tukka oli likainen hamppu, meikit pahasti levinneet, hän oli täysin alasti ja oksennusta ja mahdollisesti jotain muutakin oli kuivunut rinnoille. Takana rojotti mies, joka voisi olla hänen isänsä ikäinen, eikä Aamulla ollut aavistustakaan kuka mies oli ja miten hän oli päätynyt tämän matkaan. Ja viimein hän näki kaiken selvästi, hän ei ollut huipulla, hän oli pohjalla.

Lukija antoi tehtävän, jossa novellin viimeinen tai toisiksi viimeinen virke, tai anakin osa sitä olisi: "Ja näin taas selvästi..." Otin pikkuisen taiteellisia vapauksia, toivottavasti et pahastu? Idea oli vähän syvässä ja kovassa, mutta kun sen keksin, syntyi teksti aika helposti.

Ja anteeksi. Ei olisi pitänyt silloin yhtenä iltana päästää julkaisua lipsahtamaan uuden päivän puolella. Tässä sitä nyt ollaan. No, yritän jouluun mennessä saada tahdin kirittyä normaaliksi.

18. luukku

5 kommenttia:

  1. Huomenta Häirikkö! Onko krapula? Tai morkkis? :D Jätin viestisi tähän julkaisematta, toistaiseksi, ja saat selvänä päättää, että julkaistaanko se vai ei...

    Mutta joo, uskon, että on mahdollista. Onnea ja aaws! "Sama seurue" on siis random-tyyppejä joiden kanssa satuit samaan porukkaan vai tuttuja ja tutun tuttuja? Jälkimmäinenhän on helppo homma, siis henkilöllisyyden selvittämiseen ja ekalle on Facebook. Tai sitten voit ostaa ilmoituksen Hesarista (mielellään etusivu kokonaan) tai Salkkareiden mainoskatkon (http://m.mtv.fi/viihde/televisio/artikkeli/video-uskomaton-kosinta-salkkarien-mainoskatkolla-ritu-rakas-tuletko-vaimokseni/5617580) Pidän peukkuja (ja kommenttien tarkistuksen käytössä :DDD)! :)

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, kommentin loppu näkyy vasta, kun sen julkaisee, joten poistin sen nyt sitten kokonaan :)

      Sullahan on ollut mielenkiintoinen ilta...
      Juu, silmät on pahat ja pitkät katseet suoraan saatanasta. Ja toivon toki, että tilanteesta jotain kehkeytyy, mutta jos ei, niin syy ei ole välttämättä sinussa. Kun siellä sun vastapuolella on niitäkin, joille pallo tarjotaan kultalautasella, mutta silti he eivät uskalla/osaa/ymmärrä pelata(Tai pelata on vähän huono verbi tässä yhteydessä, mutta ymmärtänet pointin)... Äläkä vaan kysy, mistä tiedän.

      Ja mummontossut menevät ehdottomasti kokeiluun, mutta turvallisessa seurassa :D

      Poista
  3. Olen aika varma että tästä jää vain kaunis muisto, mut hyvä että edes se. Aina ei voi onnistua, toki olisin suonut sen tässä tapauksessa onnistuvan, nimittäin ensimmäistä kertaa eläissäni ihastuin ensisilmäyksellä. Olen pitänyt sitä pelkkänä myyttinä, kuin myös hehkutusta sinisistä silmistä, mutta näin ei näköjään ole. Aina oppii jotain uutta. Hullua että muutaman tunnin (n.7h) mittaista tuttavuutta ei saa pois mielestä millään.

    Hyvän ystäväni Miskan sanoja lainatakseni "mitä se olisi kuukauden tai vuoden jälkeen"

    "Syytä" ei varmasti ole kummassakaan, kemiat eivät vain täysin kohdanneet. Jotain toki oli, ei yhdentekevää ihmistä katsota silmiin ja hymyillä ihanasti. Josko sittenkin... blaah! Ja pelata verbi sopii oikein hyvin, vaikkei varsinaisesta pelaamisesta olekaan kyse.

    Enkä kysy mistä tiedät, jotenkin olen ollut aistivinani ettet sinäkään ole ollut aivan eturivissä kun parisuhdeonnea jaettiin. Rippeillä mennään. Mut nyt loppuu tää saatanan ruikutus!!! Eihän tätä kestä pirukaan. Isoisäni (äidin puolelta) Taiston 72 vuotinen Elisandren odotus riittää yhteen sukuun. Ugh, olen puhunut ja aloin juuri epäilemään mielenterveyttäni kun luin viestin läpi...

    Ja tärkein, mummontossu on ilmeisesti salmarin ja Baileysin sekoitus, menee päähän kuin metrinen halko! Mut hyvää se oli. Kommentoin susia jahka huomenna pääsen normaaliin elämään kiinni.

    Kiitos ja anteeksi. Ei mun murheeni sun niskaan kuulu

    T. Häirikkö vetäytyy untenmaille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Tää on nyt julkinen, kun ei ohjeistusta muuhun ollut.)

      Ei se myytti ole. Ei niin paljon kirjoja, elokuvia ja biisejä ole tyhjästä kirjoitettu. Tai sitten voit myös tehdä kierroksen Demissä, AV:llä ja hevostalli.netissä, tasaiseen tahtiin siellä aiheesta nousee keskusteluja, ja aika suloisia tositarinoita saa välillä lukea. Tai voihan nekin olla taitavan kirjoittajan trolleja...

      Unohdin mennä siihen jonoon kokonaan :D Voi kuule, ethän sä ole vielä edes pitkään yrittänyt saada pois häntä mielestäsi. Usko minua.

      Ja saa avautua! Mistä luulet, että mä aiheita ja juttuja näihin tarinoihin nappaan?! ;D

      Poista