”Se on alkanut”, Saaga vain kirjoitti viestiinsä, jonka
lähetti järjestölle. Liitteeksi hän lisäsi ottamansa kuvat ja koordinaatit.
Suden kuolema puristi hänen kurkkuaan edelleen, ja tietenkin jäljelle jääneen
lauman kohtalo huoletti, kun sen alfauros oli tapettu. Saagan tehtävä oli nyt
pitää lauma hengissä ja toivoa, että se selviäisi vahvan naaraan avulla.
Häntä inhotti istua huoltamon nurkassa, mutta se oli ainut
paikka, missä hän pystyi rauhassa lataamaan laitteidensa akut. Saaga silmäili
syyttävästi jokaista ovesta astuvaa miestä. Niin, naisia täällä ei juuri käynyt
ja sen ajan, mitä hän oli täällä viettänyt, hän ei ihmetellyt asiaa lainkaan.
Saaga mietti jokaisen asiakkaan kohdalla oliko juuri tuo ollut se mulkku, joka oli
ampunut suden. Hän oli varma, että tekijä oli paikallisia. Mutta kuka? Tai
pikemminkin ketkä?
Väki lisääntyi pienessä kahvilassa, ja Saaga irrotti laturit
seinästä, ettei hänen kohta tarvitsisi istua jonkun äijän körilään kanssa
samassa pöydässä.
- Joko sinä menet? Reino kysyi, kun Saaga nousi pakkaamaan
reppuaan.
- Kyllähän tästä jo joutaa, sähköpostit lähetetty, Saaga sanoi
lyhyesti ja pinnisti hymyn kasvoilleen.
- Ei kun mietin vaan sitä yhtä asiaa, mistä kerran puhuttiin,
että onko se lähtö niin viisasta, Reino sanoi ja iski silmää.
Ele tarkoitti, että hän ei tarkoittanut tien varressa
vaanivia susia, vaan paikan vapaita poikamiehiä.
Kuin tilauksesta ovi aukesi,
ja se Kosti astui sisään. Saaga katsoi tulijaa, joka punastui jälleen.
- Joku toinen kerta, Saaga pihahti ja karkasi ulos.
Oli siinäkin. Ottaa muka joku paikallinen Kosti ja muuttaa
oikeasti tänne pienen kyläpahaseen elämään muiden arvostelevien katseiden alle.
Kiitos ei, Saaga mietti mielessään. ”Ei” olisi ollut varmasti myös vastaus,
vaikka Kosti tai kuka tahansa olisi ollut todella vetävä tapaus. Saaga ei kaivannut
sitä aviomies, omakotitalo, kaksi lasta ja kultainen noutaja –idylliä. Ei
kaivannut, koska tiesi, että hänestä ei ikinä olisi siihen.
Saaga jätti kaupassa käynnin väliin, oli se aika kuusta, kun
hän ei juuri ruokaa halunnut ja pärjäisi mainiosti niillä mitä kaapeissa oli
vielä jäljellä. Hän siis taivalsi mökille, lämmitti sitä ja illan alkaessa
pisti lumikengät jalkaansa. Edessä oli partioinnin yö. Kaatunut susi oli hänelle myös henkilökohtainen tappio. Susi
oli menettänyt henkensä hänen vartiovuorollaan, Saaga kantaisi tuota
epäonnistumista aina mukanaan, mutta se teki hänestä myös entistä
päättäväisemmän
Maasto oli hiljentynyt pitkään yöhön, kun Saaga lähti
mökiltä eteenpäin. Hänellä ei ollut päämäärää tai suunnitelmaa, hän vain lähti.
Pilvet peittivät kuun ja metsässä oli hämärää. Saagan aistit olivat viritetty
ylimmilleen. Hän toivoi vain, ettei kuulisi ihmisten aiheuttamia ääniä, ei siis
moottorikelkkoja, autoja, eikä etenkään laukauksia. Vielä Saaga ei mahtaisi heille mitään, mutta apua oli
tulossa. Vielä pitäisi sinnitellä muutama päivä, sekä hänen että susien.
Saaga kierteli ja kaarteli, ei nähnyt mitään merkittävää ja
palasi aamuyön tunteina takaisin mökille. Viluissaan hän käpertyi peitteiden
alle ja oli unessa hetkeä myöhemmin.
Saaga nukkui pitkään. Lyhyt päivänvalon aika oli jo lähes
käytetty, kun hän heräsi, mutta hän ei välittänyt. Metsästäjät liikkuivat
yöllä, jotkin asiat eivät kestäneet päivänvaloa, joten niin liikkuisi hänkin.
Illansuussa alkoi sataa lunta, ensin hiljalleen suuria valkeita höyheniä, mutta
illan edetessä sade muuttui sankemmaksi ja kun Saaga oli lähdössä ulos, oli
näkyvyys lähellä nollaa. Ei siellä kukaan muukaan pystyisi olemaan, tai
ainakaan metsästämään, Saaga päätti, mutta piti yön aikana tilannetta silmällä.
Lumen tuprutus jatkui pitkälle seuraavaan päivään, joten he olivat taas
selvinneet yhdestä yöstä ja ensi yönä ei hätää olisikaan, Saaga hymyili
helpottuneena.
Päivä matoi eteenpäin. Saaga pakkasi tavaroitaan ja lämmitti
hellaa koko päivän, seuraavana aamuna täällä ei saisi olla kylmä.
Lähestyvä yö teki hänestä levottoman, ja lopulta Saaga ei
enää kestänyt. Hän pukeutui ja lähti ulos. Ulkona oli vain muutama aste
pakkasta ja täysikuu piirsi maiseman esiin lähes yhtä hyvin kuin päivällä.
Tänään olisi täydellinen yö metsästää, ja miehet olisivat varmasti susien
perässä. Mutta siinä missä sudet olivat kuin tarjottimella kirkkaassa
kuutamossa, niin olisivat myös miehet ja Saaga oli valmis.
Saaga puki lumikengät jalkaansa ja lähti taivaltamana
metsään. Oikea hetki alkoi lähestyä, hän tunsi sen ytimissään. Hän pysähtyi,
kun tunsi ensimmäisen väristyksen. Nyt oli kiire, Saaga alkoi riipiä vaatteita
yltään kuin järkensä menettänyt, ja tavallaan sitä hän olikin. Hän kumartui
nyhtämään kenkien nauhat auki, kun sormet vielä toimivat. Saaga astui kengistä
maahan heitetyn toppatakin päälle, sillä toistaiseksi lumi tuntui inhottavalle
hänen jalkojensa alla. Hän sai juuri potkittua housut jaloistaan, kun muutos
todella alkoi. Kuu oli täysimmillään, Saagan keho kasvoi ja muovautui ja
muuttui ja häntä ei enää ollut.
Susi ravisteli itseään puiden alla, otti ensimmäiset
varovaiset askeleet ennen kuin uskalsi luottaa jalkojensa kantavuuteen. Se
lähti jolkottamaan eteenpäin, jotenkin se tiesi, että nyt oli kiire. Metsän laidassa susi pysähtyi,
haisteli tuulta, mutta ei aistinut sitä mitä se etsi. Eläin kohotti kuononsa ja
ulvoi kutsuhuudon öiseen ilmaan. Vastaus tuli miltei heti, ei kovin kaukaa täältä. Susi lähti
laukkaamana kohti laumaa. Suuret tassut kauhoivat lunta, askel oli pitkä ja
matka taittui joutuisasti. Se kuunteli koko ajan lauman viestintää, jäsenet
olivat hajaantuneet ja susi tajusi syyn. Saalistajat olivat joutuneet
saalistuksen kohteeksi. Luontoon kuulumattomien koneiden ääni sai suden
juoksemaan entistä kovemmin.
Se saapui suuren aukion laidalle ja näki valojuovat
valaistulla hangella, se erotti yksinäisen suden juoksevan kauhuissaan koneita
karkuun. Susi murisi niskakarvat pystyssä, puolen sekunnin pysähdys oli ohi ja
se ponnisti uuteen, entistä nopeampaan vauhtiin.
Susi hyökkäsi sivusta, ihmiset moottorikelkkojen päällä
eivät tajunneet, että jokin vaani heitä, vaan olivat keskittyneet ajamaan
edellä juoksevaa sutta kohti metsätien päässä odottavia ampujia.
Susi ponnisti juuri oikeassa kohdassa, osui viimeisen kelkan
selässä ratsastavaan ihmiseen ja sai tämän suistettua satulasta. Ihminen
tömähti pehmeään hankeen, susi hänen viereensä, mutta ennen kuin ihminen ehti
edes tajuta mitä oli tapahtunut, susi ponnisti pystyyn ja lähti jatkamana
jahtia. Sillä oli vielä kaksi vihollista saamatta kiinni. Se pidensi askeltaan,
veti ilmaa keuhkoihinsa ja piti keltaiset silmänsä suunnattuna edes menevän
miehen selkään. Susi kiersi suoraan takaa takaviistoon ja teki hurjan loikan
miehen kimppuun.
Miehet kuvittelivat olevansa vahvoja, ylivoimaisia ja
turvassa ravintoketjun huipulla, eivät he tajunneet vaaraa ennen kuin se iski
kiinni selkään. Tätä ihmistä susi näykkäisi varoitukseksi olkapäästä. Vahvat
hampaat upposivat helposti paksujen vaatekerrosten läpi, tavoittivat lämpimän
lihan ja veren. Mies huusi tuskissaan, ja susi muisti vielä yhden olevan
jäljellä.
Laukaus ammuttiin metsänreunasta, ja susi ryntäsi täyteen
vauhtiin, se haukahti jahdatulle sudelle ohjeen kääntyä ympäri ja kohdata sitä
jahtaava kone. Alfan käskyä ei kyseenalaisteta ja susi käänsi reittiään. Ainut edelleen pystyssä oleva
moottorikelkkailija hiljensi ihmeissään vauhtiaan, kun tajusi, että hänen ajamansa
susi kääntyikin häntä vastaan.
Ja sitten hän ei pieneen hetkeen ihmetellyt mitään, tunsi
vain, kun jotain todella raskasta iskeytyi häneen täysin yllättäen ja suisti
hänet satulasta. Hanki hautasi hänet, jotain painavaa makasi hetken päällä ja
mies pelkäsi kuolevansa. Hän pyristeli vastaan, sai käännettyä itsensä
selälleen ja sen jälkeen toivoi, että olisi pysynyt mahallaan.
Valtava susi vaani hänen yllään. Se asetti toisen tassunsa
kevyesti hänen rintakehänsä päälle, onneksi kevyesti, sillä pelkällä
painalluksella se saisi tapettua hänet. Susi laski päätään, joka oli samaa
kokoluokkaa ison hevosen kanssa ja katsoi häntä kypärän visiirin läpi suoraan
silmiin. Kahden saalistajan silmät kohtasivat ja toinen alistui, jäykistyi
pelosta ja rukoili hiljaa armoa. Mieli tekisi painaa silmät kiinni, mutta suden
silmät olivat hypnoottiset. Viimein susi perääntyi. Mies sulki silmänsä ja
tajusi saaneensa pitää henkensä, ei oikein ymmärtänyt miksi. Sudethan olivat verenhimoisia petoja, jotka tappoivat kaikki. Hän kuuli laukausten
äänet, eikä uskaltanut nousta. Metsästystoverit saisivat tulla noutamana hänet
sitten, kun tuo peto olisi kaadettu. Samalla hän pääsisi näkemään mikä susi oikein oli
kyseessä. Ehkä täysikuu oli sekoittanut hänen aistinsa, sillä ei niin isoa
sutta voinut ollakaan, mies jäi päivittelemään.
Susi ohjasi lajitoverinsa aivan kylkeensä kiinni, se
kestäisi luodit, pienempi susi ei, ja yhdessä he juoksivat puiden suojiin
turvaan.
Susi kutsui ulvonnalla koko lauman kasaan, oli alfanaaras ja
kolme pentua. Lauman alfa oli vanha ja viisas, ja päästi suuren suden
johtajaksi hetken haistelun ja murinan jälkeen. Susi lähti ravaamaan
etummaisena, sillä oli kiire. Aika kävi vähiin, ja laumalle pitäisi opastaa
vielä uusi reviiri. Kauemmaksi poroalueesta, pois metsäteiden varsilta ja
mahdollisimman kauas asutuksesta. Uhkia oli joka puolella, mutta se yritti
parhaansa.
Kuu oli edelleen kirkas, mutta susi tiesi aikansa olevan
lopussa. Se haukahti laumalle hyvästit ja lähti niin nopeaan laukkaan, että
muut eivät pysyisi sen rinnalla, vaikka olisivat yrittäneet. Susi tavoitti
omien jälkiensä vainun ja seurasi niitä, ei tiennyt miksi, mutta totteli
jälleen vain vaistoaan.
Saaga havahtui hytisten lumihangesta. Mitä? Missä? Olivat
ensimmäiset sekalaiset ajatukset, seuraava oli jo tutun kirkas. Toivottavasti
en ole kaukana vaatteistani. Kuutamossa
hän näki valtavat suden jäljet ja lähti seuraamaan niitä hytisten kylmästä,
matkaa ei onneksi ollut kuin kymmenisen metriä, kun hän jo erotti vaatteensa. Saaga pukeutui nopeasti
pakkasen kylmentämiin vaatteisiinsa ja lähti kohmeisena kohti mökkiä.
Pienen, harmaan rakennuksen näkeminen sai hänet todella
onnelliseksi ja Saaga kiirehti sisään. Siellä oli vielä kohtalaisen lämmintä ja
hän sytytti uuden tulen. Saaga istui pienellä jakkaralla hellan vieressä ja sai
hiljalleen kehonsa lämpiämään. Huomenna hänen olisi aika lähteä täältä, muut
saisivat tarkkailla, oliko mikään näillä mailla muuttunut hänen käyntinsä vuoksi, ja
pysyisivätkö sudet jatkossa turvassa. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä yön
aikana oli tapahtunut, sen verran hän tiesi, että susi olisi aina hänessä ja
hän sudessa, mutta muisti ei ollut yhteinen.
Idea tähän tarinaan lähti Subin mainoksesta, jossa kerrottiin uudesta sarjasta Zoo. Mainoksen kuva oli suden (tai tarkemmin ajateltuna saattoi olla jonkun toisenkin eläimen) silmästä. Mutta susista halusin kirjoittaa, sitten tuli Saaga ja kehittyi tämä novelli. Kirjoittamisen aikana innostuin ideasta ja mietin, että tässä olisi aineksia pitempäänkin tarinaan... Sitten joskus. Eli ottakaa tämä vain tutustumisena Saagaan. Kiire tuli tämän(kin) kanssa, joten yksityiskohdat saattavat hioutua, ehkä jopa muuttua kokonaan, sitten kun joskus jatkan tätä. Minä tiedän mitä neulaa vaikeampaa Saaga etsii heinäsuovasta, "järjestö" on vähän hämärän peitossa, suuret linjat toki selvät ja siinä pitemmässä tarinassa selvittelen näitä ja kurkataan vähän Saagan menneisyyteen, lisätään vähän luonnonsuojelujuttuja, mytologiaa, yliluonnollista ja romantiikka, niin katsotaan millainen soppa syntyy.
20. luukku
Jotenkin aavistelin tälläistä käännettä tähän ykkösosan luettuani. Mielenkiinnolla jään odottamaan myöhempiä vaiheita.
VastaaPoistaT. Häirikkö ristuksen väsyneenä.
Höh, luulin, että onnistuin sen peittelemään. Odota, mutta älä pitkästy :)
PoistaJoo, kyllä tuota käännettä odotti :D heti otsikosta tuli mieleen, mutta sitä joutuikin odottelemaan. Dialogit toimivat mukavasti ja tahdon kyllä lukea tästä lisää!
VastaaPoista-dittou
Höh vol. 2 :D Oikeasti olisin halunnut otsikoksi "Suden läheisyys", mutta kun sen niminen kirja on jo Nicholas Evansilla, niin en sitten voinut.
PoistaKiitos, katsotaan milloin innostunut väkertämään tämän kanssa enemmänkin :)
Ehkä mä olen oppinut lukemaan sun aivoituksia....
VastaaPoistaEn usko, et vielä vaikuta niin pahasti traumatisoituneelta :D
PoistaJos tästä vielä traumatisoidun lisää, niin niuvanniemi on seuraava osoite. Kunhan tuo hemmetin joulu on kärsitty niin kait se taas elämä voittaa.
VastaaPoistaT. Häirikkö
Kolme päivää enää, max neljä. Jaksaa, jaksaa!
PoistaMulle kyllä tuli tuo sudeksi muuttuminen ihan puskista, olin ihan pihalla vielä siinäkin vaiheessa kun Saaga alkoi riisumaan keskellä metsää :'D
VastaaPoistaHah, ihana! "Ei kai tässä taas tule jotain pornoa?!" :D
Poista