sunnuntai 6. joulukuuta 2015

6. luukku: Kissasta hiireksi


Veikka tönäisi taukohuoneen oven kiinni ja suuntasi haukotellen kahvinkeittimelle. Tuplavuoron se tuplaosa oli alkanut, ja hänen koneistonsa kaipasi kipeästi kofeiinia pysyäkseen toimintakykyisenä. Seuraavan kerran hän kyllä lähtisi baarista kotiin hyvissä ajoin. Tai niin hän julisti joka kerta, mutta kummasti unohti asian, kun laseissa riitti kirkasta ja ympärillä kauniita naisia.
- Näytät ruumiilta, Niko huomautti ystävällisesti pöydän äärestä.
- Kiitti hei, täytyykin varoa alakertaa, etten joudu avauspöydälle, Veikka kuittasi takaisin ja kaatoi mukiinsa kahvia.
- Löytykö eilen seuraa?
- Ei. Tuohon ette mene. Mä syön ja en todellakaan halua kuulla, minkä näköistä tyttöä, missä asennossa ja kuinka kauan Veikka on viime yönä painanut, Sari protestoi suu täynnä rahkaa.
Veikka iski silmää osaston rautarouvalle.
- Milloin minä muka olen kertonut yhtään mitään?
- Antaisin puolet eläkkeestäni, jos vain saisin päästäni pois mielikuvan siitä Hyvä Luoja -tytöstä, Sari murahti.
- Aah, Anette, Veikka hymyili leveästi ja istui pöytään.
Niko ja Veikka eivät uskaltaneet enempää härnätä Saria, sillä työntekijöiden joukossa kiertävät legendat naisesta olivat sen verran eläväisiä, että niitä ei todellakaan halunnut testata, olivatko ne urbaanilegendoja vai eivät.
- Ehditkö loppuviikosta kentälle? Voitaisiin käydä kokeilemassa sitä tennistä taas? Veikka vaihtoi kiltisti puheenaihetta.
- En kyllä ehdi, duunia on ihan kiitettävästi, ja sitten meillä on Hannen siskon synttärit.
- Meillä on, Veikka matki irvaillen kaveriaan. - Sä oot niin säälittävästi tussun alla, että ihan käy sääliksi.
- Turpa kiinni. Kyllä säkin vielä joskus tajuat, Niko hymähti hyväntahtoisesti ja lähti jatkamaan töitään.

Veikka pyöräytti silmiään. Hän ei todellakaan koskaan tajuaisi. Tossun alle hänestä ei olisi, ja tussunkin alle korkeintaan yhdeksi yöksi.
- Joko tapasit uuden kirurgin? Sari kysyi, kun kahvihuoneessa oli ollut hetken hiljaista Nikon poistumisen myötä.
- Ei oo vielä tullut vastaan, mikä se oli? Korhonen?
- Jep. Ja osaa muuten asiansa.
- Mmm, Veikka mutisi ja keskittyi selaamaan Tinderiä ennen kuin lähtisi jatkamaan kipsaamisen parissa. Tai sitä todennäköisesti oli luvassa, työ päivystyksessä ja syksyn ensimmäiset liukkaat oli yhdistelmä, joka tiesi työtä heti taukohuoneen ulkopuolella.

Vuoron lopussa Veikka oli saanut tarpeekseen sekä kipsistä että lasten korvatulehduksista, mutta päällimmäisenä oli jäänyt mieleen se kirurgi Korhonen. Hän oli odottanut jotain jumaluuskompleksia sairastavaa keski-ikäistä mulkkua, mutta olikin joutunut kasvotusten aivan käsittämättömän kuuman naisen kanssa. Maria Korhonen oli lähempänä neljääkymmentä, eikä Veikka ollut aiemmin tuntenut minkäänlaista houkutusta vanhempiin naisiin, mutta Maria oli ilmeisesti poikkeus sääntöön. 

Väsyneenä Veikka vaihtoi työvaateet siviileihin ja kävi läpi sitä pikaista kohtaamista Marian kanssa päivystyksessä. Veikka oli kandi, mutta hän oli myös mies, ja kun tajuntansa menettäneen päänsärkypotilaan luo oli hälytetty aivokirurgi, hän oli potilaan lisäksi katsonut myös Korhosta. Tumma, laineikas tukka oli ollut siistillä nutturalla. Kun ruskeat silmät olivat keskittyneet täysin potilaaseen, Veikka oli luonut levottomia silmäyksiä naisen kauniisiin silmiin, pitkiin ripsiin ja suuhun joka oli pelkkää K-18-kamaa. Vartalosta ei kirurgin työasun takia voinut sanoa ihan varmaa arvioita, mutta se mitä löysä vihreä kangas oli antanut ymmärtää, oli Veikalle ihan tarpeeksi. Hän oli päättänyt saada Marian, huolimatta ikäerosta tai työpaikan hierarkiasta, tai ylipäätään siitä, että he olivat samassa työpaikassa. Veikka tahtoi, ja hän sai aina sen mitä tahtoi.

Alkoi pitkä ja epätoivoinen jahti. Veikka ei saanut läheskään tarpeeksi yhteistä aikaa Marian kanssa. Kun heidän välissään oli potilas, Marian huomio oli kiinnittynyt täysin siihen ihmiseen. Niin tietysti Veikankin. Tai ainakin 95 prosenttisesti. Tauoille he sattuivat harvoin samaan aikaan, vaikka Veikka yrittikin ajoittaa omansa aikoihin, jolloin oli nähnyt Marian kahvilla tai syömässä, mutta pian kävi selväksi, että naisella ei ollut tarkkaa aikataulua. Ja silloinkin, kun he olivat yhtä aikaa tauolla, Maria keskittyi joko kännykkäänsä tai puhumaan vanhempien kollegoiden kanssa. Hän ei tuntunut edes huomaavan Veikkaa, vaikka Veikka kyllä yritti muutaman kerran puhua ja tuijotti Korhosta ihan avoimesti. Jopa niin avoimesti, että Sari, Niko ja kumppanit saivat siitä aihetta vinoiluun. Mutta Veikka ei välittänyt, hänellä oli päämäärää, eikä hän antaisi minkään häiritä sinne pääsemistä.

Mutta kaikki ponnistelut olivat turhia, kun oli toiselle ilmaa, sen Veikka sai huomata viikkojen kuluessa. Hän alkoi turhautua. Onneksi pikkujoulut olivat tulossa, hän oli menossa bileisiin, vakaana aikomuksenaan löytää joku tummatukkainen mukaansa. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun hän oli viimeksi saanut. Eikä hän mitenkään ollut itseään Marialle säästellyt, mutta töitä oli saanut tehdä kuin hullu ja ne pienet viritykset mitä hänellä oli, olivat kovin nihkeitä. Mutta tänä iltana ei tulisi pakkeja, Veikka vannotti ja levitti geeliä hiuksiinsa eteisen peilin edessä.

Hän jätti suosiolla auton parkkipaikalle, ei hän selvin päin olisi kuitenkaan. Veikka otti bussin keskustaan ja siellä käveli lyhyen matkan ravintola Kissantassuun. Ravintolassa hän istui vapaalle paikalle ja harmitteli, ettei Niko olisi juhlissa. Kaveri oli töissä, hän oli ihan tarjoutunut ottamaan perjantai-illan vuoron. Veikka tosin arveli, että hän ei ollut saanut kotivääpeliltä lupaa pikkujouluihin. Täällähän saattoi joutua puhumaan vieraiden naisten kanssa, hui sentään.

Veikka oli tukehtua ensimmäiseen kaljaansa, kun hän huomasi Marian astuvan ravintolaan. Ja hän taisi siirtyä taivaaseen siinä vaiheessa, kun Maria riisui takkinsa ja paljasti sen alta tyköistuvan pikkumustan. Tämän vartalo oli ainoastaan täydellinen. Veikka hengitti hitaasti sisään ja yritti olla pyörtymättä. Lumoutuneena hän katsoi kuinka Maria tuli heidän pöytäänsä istumaan ja aloitti tuttavallisen rupattelun vieressään istuvan Talvitien kanssa.

Veikka joi synkeänä oluttaan, loi kaipaavia katseita Mariaan ja ampui pahaa silmää ortopedi Talvitien suuntaan.

Jouluruoka oli mautonta, ohjelma typerää ja alkoholi toimimatonta. Veikka nojasi vittuuntuneena tiskiin ja tilasi jälleen gin tonicin. Hän haistoi voimakkaan parfyymin ennen kuin vilkaisi vierelleen ja sen jälkeen hän ei muuta nähnytkään.
- Joko lähdetään? Maria kysyi tummalla äänellä.
- Minne? Veikka ähkäisi typertyneenä.
- Sinun luoksesi.
- Mitä?
- Sinähän olet katsellut minua? Maria hymyili.
Veikka pystyi vain nyökkäämään huumaantuneena.
- No, mennäänkö? Maria toisti kysymyksen ja sitä tehostaakseen nosti kätensä Veikan käsivarrelle.
Veikka pystyi taas vain nyökkäämään. Ja sitten seuraamaan Mariaa ruuhkaisesta ravintolasalista narikan kautta ulos. Ravintolan edessä Maria ehdotti taksin tilaamista, Veikka myöntyi ja kaivoi kännykän esiin. Hän joutui kääntämään katseensa ohi ajaviin autoihin, että puhelu ei olisi mennyt pelkäksi sönkkäämiseksi. Hän oli hermostunut, ei ollut ikinä tuntenut oloaan naisen seurassa yhtä jännittyneeksi ja avuttomaksi.
- Pari minuuttia, Veikka sanoi jotain sanoakseen.
Maria vain nyökkäsi ja katseli omaa kännykkäänsä. Hän ei näyttänyt siltä, että halusi rupatella. 

Veikka oli hämillään. Mitä Maria halusi hänestä? Yleensä naisia ei saanut hiljaiseksi millään.

Musta taksi pysähtyi kadun varteen ja Veikka kiirehti avaamaan Marialle oven. Hän kiersi toiselle 
puolelle istumaan ja sanoi osoitteensa. Matka kesti reilun viisi minuuttia, ja ainut keskustelu autossa oli puheliaan taksikuskin ja vaivautuneen Veikan välistä. Marian katse oli jälleen puhelimen näytöllä, ja Veikka alkoi ymmärtää, miksi se oli joistakin niin epäkohteliasta. Mitä Maria halusi hänestä? Tai siis, se oli melko selvää, mutta eikö häntä kiinnostanut tutustua Veikkaan yhtään sen paremmin?

Omassa pihassaan Veikka kaivoi rahapussinsa esiin ja maksoi kyydin, sillä aikaa Maria nousi autosta ylös ja seisoi alaovella odottamassa, kun Veikka pääsi ulos. Ovella ei sanakaan, eikä hississä. Maria näytti siltä kuin olisi mennyt asioimaan lähikaupassa. Veikka tunsi kämmeniensä hikoavan. Hän oli odottanut tätä kuukausia ja tilanne oli liukunut nopeasti mahdottomasta todella oudoksi.

Veikka päästi Marian edellään asuntoonsa.
- Tuota, haluatko jotain juomista? Veikka kysyi, kun Maria riisui takkinsa naulakkoon.
- En minä tullut tänne juomaan, Maria sanoi ja kääntyi katsomaan Veikkaa.
Katse, suora ja rohkea, sai Veikan nuorenemaan noin 13-vuotiaaksi.
- Ai, hän totesi hermostuneena.
- Näytä makuuhuoneesi, Maria käski, eikä kääntänyt katsettaan enää pois Veikasta.
Veikka osoitti ovea vasemmalle ja hapuili valokatkaisijaa, kun he kävelivät huoneeseen. Hitto, hän ei ollut taaskaan muistanut peittää sänkyä ja lakanoiden vaihdostakin oli jo tovi, mutta se oli nyt myöhäistä.

Maria otti ohjat käsiinsä ja painoi olkapäistä Veikan istumaan sängyn reunalle. Maria asetti kätensä Veikan poskille, katsoi hetken silmiin ennen kuin kumartui suutelemaan ja sitten istui miehen syliin. Nyt Veikka tiesi mitä tehdä. Tästä hetkestä hän oli unelmoinut ja rohkeasti hän veti Mariaa lähemmäksi, hyväili käsillään selkää ja pakaroita, nyki tiukan mekon helmaa ylemmäksi ja sai käsiensä alle sukkahousujen peittämät jalat.

Maria oli kiihkeä ja nopea, hän ei jättänyt Veikalle mahdollisuuksia vaan pysyi päällä ensimmäiseen orgasmiin asti.

Veikka tuijotti kattoon. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Oliko äskeinen edes totta? Ei voinut olla, hän heräisi ihan kohta, yksin ja turhautuneena. Mutta vielä hetken uni jatkui, kun Veikka kääntyi Marian puoleen. Nyt hän sai ajan kanssa tutkia ja maistella naisen kaunista vartaloa. Ehkä kauneinta, mitä Veikka oli nähnyt. Ja hän alkoi uskoa, että hetki oli totta ja oikeaa, kun Maria iski hampaansa Veikan olkaan, niin että mies kirahti tuskasta ja mielihyvästä. Mutta kivusta huolimatta hän ei herännyt, vaan jatkoi työntymistä Mariaan. Onnellisena hän hautasi päänsä naisen kaulakuoppaan ja juopui tämän tuoksusta.

Viimein Veikka heräsi, hitaasti venytellen. Kuvat eiliseltä ja etenkin viime yöltä palasivat nautinnollisina hänen mieleensä. Hän kurotteli sängyssä ja joutui aukaisemaan silmänsä, kun ei tavoittanutkaan Mariaa käsillään. Makuuhuone oli tyhjä, samoin koko muu asunto, kuten Veikka sai huomata, kun teki pikaisen kierroksen asunnossa. Hampaan- ja kynnenjäljet hänen ihollaan olivat kuitenkin todiste, että viime yö oli tapahtunut. Ehkä Marialla oli töitä, ehkä hän ei halunnut herättää Veikkaa. Hän selitti itselleen ja laittoi kahvin tippumaan. Mutta heidän juttunsa oli todellakin ottanut ison askeleen ja hän odotti malttamattomana milloin he pääsisivät jatkamaan. 

Mutta Mariaa ei näkynyt tai kuulunut, ei töissä tai vapaalla. Veikka alkoi taas käydä epätoivoiseksi, sinällään kaipuun tunne oli tuttu, mutta nyt paljon pahempi kuin ennen yhteistä yötä. Nyt Veikka tiesi mitä oli tarjolla, ja hän kaipasi kipeästi lisää.

Viimein koitti se päivä, kun Veikka astui taukohuoneeseen ja näki Marian siellä. Veikka istui epäröimättä Marian viereen.
- Hei, hän sanoi hiljaisella äänellä, sillä pöydän äärellä istui muitakin.
- Hei, Maria sanoi ja jatkoi salaattinsa syöntiä Veikkaa sen kummemmin noteeraamatta.
- Mä olen ajatellut sua paljon, Veikka tunnusti. Hän sai vastaukseksi pelkkää hiljaisuutta.
- Milloin me voidaan nähdä uudestaan?
Maria katsoi häntä ensimmäisen kerran. Kummissaan.
- Uudestaan? hän toisti.
- Niin.
- En minä halua tavata sinua uudestaan, Maria sanoi ja työnsi viimeisen haarukallisen salaattia suuhunsa.
Veikka istui tyrmistyneenä paikoillaan. Oliko hän kuullut oikein? Ei halunnut nähdä? Miksi ei? Yöhän oli ollut Veikan elämän uskomattomin, Maria juuri sitä mitä hän halusi, ja tuskin nainen olisi hänen kanssaan nainut edestä, takaa, päällä ja alla, jos Veikka ei hänelle merkinnyt mitään.

Maria joi vettä ja lähti sitten roskakorin kautta ulos, Veikka kiirehti hänen peräänsä ja tarttui käsivarresta kiinni hiljaisessa käytävässä, kun Maria ei muuten pysähtynyt.
- Mutta meillähän oli mahtavaa yhdessä, hän tokaisi.
- No ihan kivaa, Maria sanoi ja kääntyi Veikan puoleen.
- Mä en tajua sua? Me pantiin.
- Niin teimme. Mitä sitten?
- Kai se nyt jotain merkkaa? Miksi just minä?
- Sinä olet nuori ja komea ja selvästi kiinnostunut minusta, ja minä halusin seksiä. Ei siinä sen kummempaa, Maria taustoitti tasaisella äänellä.
- Eli mä olin yhden yön juttu?
Maria nyökkäsi ja katsoi Veikkaa melkein säälivästi. Aivan kuin hän olisi eksynyt hiekkalaatikolta aikuisten leikkikentälle, jonne hän ei vielä ollut kypsä. Maria kääntyi ja lähti, ja Veikka jäi yksin nieleskelemään. Hän palasi taukohuoneeseen ja otti kahvia.

- Eikö mennyt ihan putkeen? Sari kysyi hilpeästi.
Veikka mulkaisi tanakkaa hoitajaa, eikä sanonut mitään.
- Vähän säälittää nähdä sua noin surkeana, mutta kerrankin sait maistaa omaa lääkettäsi.
- Mitä helvetin lääkettä? Veikka ärähti, niin että muut pöydän toisessa päässä katsoivat häntä ihmeissään.
- Sitä lääkettä mitä sä olet syöttänyt kymmenille naisille sinä aikana mitä olet täällä ollut. Panet, et välitä tyttöjen tunteista, etkä pidä mitään yhteyttä jälkeenpäin.
- Ei tämä ole yhtään sama, Veikka tuiskahti.
- Ai ei vai? Siksikö se ei ole sama, kun tekijänä on nainen ja yksin odotustensa kanssa jäikin mies? Nyt eletään 2000-lukua ja tasa-arvon aikaa, Sari nauroi ja selvästi nautti Veikan olosta.
Veikka keskittyi juomaan kahviaan. Teki mieli inttää vastaan, mutta Veikalla ei ollut argumentteja. Maria oli iskenyt hänet samalla tavalla kuin hän jonkun naisen, tai oikeastaan hän oli lähtenyt helpommin Marian mukaan. Veikka joutui yleensä tarjoamaan ainakin yhden drinkin ja lirkuttelemaan tyhjänpäiväisyyksiä. Ja kyllä hänkin oli lähtenyt aamulla sanomatta mitään, mutta hän ei ollut koskaan antanut kenenkään olettaa enemmän. No, antoiko Maria lupauksia tai lupaa olettaa mitään enempää? Kysyi pieni, ärsyttävä ääni. Veikka hiljensi äänen, sillä tämä ei ollut sama. Ei voinut olla. Kyllä hänen ja Marian välillä olit ollut enemmänkin kuin pelkkä yhden yön kiihko. Veikka joi kahvia ja tajusi Sarin katselevan häntä edelleen huvittuneena. 
- Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, Sari sanoi kuin lohduttaakseen.
Veikka ei vastannut mitään. Hän ei aikonut siirtyä eteenpäin vaan saada Marian.

Lukija toivoi jotain sairaalamaailmaan sijoittuvaa Greyn anatomia ja Syke henkistä novellia. Tässä tulos. Sairaala ja lääketieteen puoli jäi kovin pinnalliseksi, koska minulla ei ole siitä tarpeeksi tietoa, eikä nyt ollut aikaa perehtyä aiheeseen tarpeeksi, olen pahoillani.

7. luukku 

2 kommenttia:

  1. Taidan olla aika omituinen mieheksi kun sanon et siitäs sait. Eläköön tasa-arvo!

    T. Vahingoniloinen häirikkö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva on kuulla, että hahmot herättävät reaktioita. Omituisuuteesi en ota kantaa ;D

      Poista