Katselen kuinka baarimikko laskee hanasta olutta isoon tuoppiin. Illan toiseen. Tuttu kapakka on turvapaikka, ääntä ja meininkiä riittää yöhön asti. Istun tiskin päässä ja näen siitä hyvin karaokelavalle ja ovelle. Ihan niin kuin näin silloin yksi ilta
Harmaantunut kanta-asiakas lauloi
Kake Randelinin Kuin joutsenlaulua, bravuuriaan, ja minä turisin naapurin Arton
kanssa tien talvikunnossapidosta tai sen olemattomuudesta.
- Noiden raiteiden takia joku vielä
kuolee, ennen kuin tähän muutos saadaan, Arto jyrähti ja minä nyökyttelin
vieressä.
Arto siemaisi kaljaansa, ja minä
vilkaisin mitä muualla baarissa tapahtuu. Puura tunnelmoi edelleen mikrofonin
varressa, kylän nuorukaiset pelasivat biljardia ja muutenkin ne samat vanhat
naamat olivat levittäytyneet looseihin, tiskille tai tanssilattialle. Kaikki
oli niin kuin ennenkin… ja sitten seuraavassa hetkessä ei ollutkaan.
Baarin ovi avautui, ja seurasin
uteliaana, kun kolmen naisen ryhmä saapui hymyillen sisään. Tai ne kaksi muuta
unohtui heti, kun katsoin kunnolla sitä kolmatta.
Siemaisen kaljaa ahnaasti, ei, ei
nyt. Minun ei pidä ajatella häntä, tolkutan itselleni jälleen kerran. Asia ei
ajattelemalla ja muistelemalla muutu miksikään, mutta en ole vielä keksinyt
keinoa kuinka kunnolla hallita ajatuksiani. Jäätävä känni ja syvä uni ovat
pakopaikkoja, mutta valitettavasti niiden pauloissa ei voi olla 24/7, tai
ainakaan jos haluaa pitää työpaikan ja ystävät. Toistaiseksi olen halunnut,
mutta jos tämä ei ala mennä ohi, olen valmis harkitsemaan asiaa uudelleen.
Tuttu baarimikko kaataa vieressäni laseihin konjakkia, tuijotan lumoutuneena
kullanväristä nestettä. Sitä samaa sävyä on hänen silmissään, juuri siinä
mustuaisten ympärillä, ennen kuin väri sulaa tummanruskeaksi. Puristan
turhautuneena silmäni kiinni, mutta hän nousee entistä selvempänä mieleeni.
Nainen pudisteli lunta lyhyistä
tummanruskeista hiuksistaan ja nauroi, niin että erotin selvästi tasaisen
valkoiset hampaat. Hän oli kaunis nauraessaan, ja myös silloin kun ei nauranut,
pistin merkille, kun kolmikko tuli tiskille. Nainen keskittyi totisena
juomavalikoimaan, vaihtoi muutaman sanan kavereidensa kanssa ja tilasi siiderin
oman vuorona tullessa. He jäivät tiskin läheisyyteen nauttimaan juomiaan,
nauroivat ja juttelivat. Minäkin olisin halunnut jutella naisen kanssa, mutta
hänen ympärillään ne kaksikin naista olivat liikaa. Mennä nyt siihen keksimään
tyhjästä jutun juurta, olemaan arvostelun alla ja sitten kohdata se vaivautunut
hymy ja poistuminen, mikä aina oli onnistumista todennäköisempää. Kylmä hiki
nousi pelkästä ajatuksesta En tosiaan ollut niitä sulavakäytöksisiä
naistenmiehiä, joille puheenaiheen keksiminen ei ollut ongelma ja jotka
suhtautuivat torjuntaan olankohautuksella, mutta myös onnistuivat huomattavasti
useammin kuin epäonnistuivat.
Kake Randelin vaihtui Freemanin kautta
Jippuun. Huomasin kuinka nainen laski lasinsa tiskille ja lähti kohti ovea
laukkuaan kaivellen. Kaverit jäivät jonottamaan uutta kierrosta, ja minä näin
tilaisuuteni tulleen. Varmistin, että tupakat ja sytkäri olivat varmasti
taskussa, kun suuntasin ovelle. Ulkona tuuli ilkeästi suoraan vasten kasvoja,
joten olin varma, että kovin pitkää juttutuokiota ei olisi luvassa, mutta jos
muutama sana…
Nainen oli sytyttämässä tupakkaansa,
mutta kirosi pian ärhäkästi, kun tuuli esti tupakan syttymisen tai puhalsi
sytkärin liekin sammuksiin.
- Tehdäänkö yhteistyötä? kysyin ennen
kuin alkaisin enempää arkailla.
Nainen katsahti minuun ensimmäisen
kerran, yllättyneenä ja arvioiden. Sitten hän hymyili varovasti ja nyökkäsi. Hyvä,
etten huokaissut helpotuksesta.
Kupersin käteni tupakan ja sytkärin
ympärille ja nainen sai oman savukkeensa syttymään. Kumarruin vähän lähemmäksi
oman tupakkani kanssa ja nyt oli hänen vuoronsa suojata käsillään tulta
tuulelta.
- Kiitos, hän sanoi, kun puhalsi
ensimmäiset savut suustaan. Ele oli käsittämättömän seksikäs, kaikki hänessä
oli.
- Sä et taida olla täältäpäin? kysyin
ennen kuin hän lähtisi kauemmaksi tai kaivaisi kännykkänsä esiin.
- En oo, me tultiin viettämään
tyttöjen iltaa ja haluttiin vähän vaihtelua oman kylän kapakalle.
- Miltä vaikuttaa? kysyin ja nyökkäsin sisälle päin.
- No tota, nainen virnisti ja jatkoi:
- Uudet naamat, mutta ihan samanlaista kuin kotonakin.
Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Joskus
nuorempana olimme kavereiden kanssa kulkeneet läpi kaikki kapakat, baarit ja
yökerhot läpi kahdensadan kilometrin säteellä ja eivät ne suuremmin toisistaan
eronneet.
- Mikä sun nimi on?
- Milla, entäs sun?
- Jarkko.
- No, hauska tavata, Jarkko, Milla
sanoi ja hymyili.
Silloin kaikki oli ollut alussa.
Ilma täynnä pelkkiä lupauksia ja toiveita. Saan itseni kiinni oven
tuijottamista. Ei hän tule, tiedän kyllä, mutta se osa minusta, jota ei voi
järjellä hallita, ei välitä. Nostan sormeani ja hetkeä myöhemmin uusi tuoppi on
edessäni. Kai tässä pitäisi keksiä elämälle uusi suunta, mutta homma ei ole helppo, koska vanha suunta ei vain jätä rauhaan.
Tupakkapaikalla juttu jatkui
mukavasti eteenpäin, ei tullut vaivautuneita hiljaisuuksia tai kuumeista
miettimistä, mistä voisi seuraavaksi puhua. Tuntui, että yhden tupakan aikana
ei ehtinyt puhua läheskään kaikkea mitä olisi halunnut sanoa. Milla on
valloittava nainen. Hän oli nokkela ja hauska ja katseemme viipyivät toistemme
silmissä yhä kauemmin. Oloni oli kuin teininä, vaikka ikää oli jo tuplasti
enemmän. Yhden pitkän katseen aikana olin varma, että punastuin. Ja olisin niin
halunnut sanoa kuinka ihana hän oli, mutta en uskaltanut. Ilmeisesti osasin
kuitenkin sen verran jutella ja olla sönkkäämättä, sillä sisällä Milla istui
seuraani tiskille ja antoi kavereidensa keskittyä karaokeen. Ja siinä Millan
nauraessa jollekin heitolle, jota en enää muista, aloin uskoa rakkauteen, jos
ei ihan ensimmäisellä silmäyksellä, niin ainakin kolmannella. Minä tiesin, että
hän oli se. Se, jonka kanssa minä viettäisin loppuelämäni.
Seuraavan kaljan sijaan tilasin
veden, sillä en halunnut pilata tätä juopumisella. Halusin muistaa tästä
illasta kaiken. Ja se onnistuikin, silloin en vain arvannut, kuinka kipeää se
vielä joskus tekisi. Mutta silloin en tiennyt, silloin kaikki oli vain kovin
ihanaa. Puhuimme, nauroimme ja katselimme toisiamme, onnekkaina.
- Mitä mies?
Havahdun Lassen ääneen.
- Mitäs tässä, kohotan puolilleen
vajunutta tuoppiani, ja Lasse ymmärtää.
- Ei oo mennyt Räikköseltä tämä kausi
ihan putkeen, Lasse sanoo ja istuu viereeni.
- No ei. Kyllähän mä tiesin, että
Vettel on rattimiehiä, mutta en uskonut, että se noin vahvasti ottaa tilanteen
haltuun Ferrarilla.
Puhe käynnistyy mukavasti
analysoimalla sekä Räikkösen että Bottaksen suorituksia kaudelta, formuloista
siirrymme ralliin ja sieltä jääkiekkoon.
Parhaita hetkiä lauantaissa ovat
nämä puolituttujen kanssa käydyt keskustelut milloin mistäkin. Mitä vain, ettei
tarvitse istua ihan koko iltaa omissa mietteissään. Ajatukseni kyllä karkaavat
edelleen Millaan, vaikka pitäisi pohtia onko Latvalan seitsemän pelin
rangaistus oikein naamaan huitomisesta.
- Tunnetko tuota naista, joka sua on
katsellut viimeisen vartin? Lasse kysyy ja saa pasmani sekaisin.
- Missä? ähkäisen. Lähes pelästyneenä.
Milla se ei voi olla, sillä hänen katseensa tuntisin.
Lasse neuvoo ikkunan suuntaan ja vilkaisen
tovin kuluttua varovasti. Ihan ok:n näköinen punapää tavoittaa katseeni ja
oikeaoppisesti hymyilee ja katsoo muualle. Minä jatkan heti tuoppiin
tuijottamista.
- En tunne, mutisen.
- No, voisit mennä tutustumaan, Lasse
rohkaisee.
- Ei tänään.
- Oho, mikäs nyt on?
Lasse ei ole niin läheinen, että
kertoisin. Ei kyllä kukaan muukaan ole.
- Ei mitään ihmeellistä. Nyt ei vaan
jotenkin… Ei, väistelen nolosti.
Tietysti voisin mennä ja kokeilla,
josko hän saisi Millan unohtumaan. Mutta kun kahden edellisen kanssa ilta on
päätynyt noloon velttouteen, ei sitä kokemusta halua uusia enää yhdenkään
tuntemattoman kanssa.
- Haittaako jos mä menen juttusille?
- Ei tietenkään, ja suahan se on
katsellut, rohkaisen Lassea. Äskeinen kevyt jutustelufiilis on kadonnut.
Koposen taksi kaasutti pois,
katuvalojen loisteessa vedin Millan viimein itseäni vasten ja suutelin häntä.
Kuten olin arvellutkin, kukaan aiempi ei ollut maistunut hänen kaltaiseltaan,
kukaan ei ollut tuntunut sylissäni yhtä oikealta.
- Ne tupakat ehditään polttaa
myöhemminkin, Milla mutisi suutani vasten, kun lähdimme kohti kotioveani. Hän
peruutti ja minä ohjasin oikeaan suuntaan, huulemme eivät eronneet
hetkeksikään. Vaatejono ovelta sänkyni viereen oli kuin elokuvista, samoin
kaikki se mitä sängyssä tapahtui sinä yönä. Seksi, rakastelu, pano, jyystö,
nainti… Meidän sanamme oli yhdyntä. Kuinka kaksi tuli yhdeksi. Oli yksi.
Tuli aamu ja seuraava iltapäivä ja
silloin Millan oli lähdettävä, vaihdoimme numerot ja pitkät jäähyväissuudelmat,
Millan kaverin tuutatessa kadun varressa hermostuneesti pilliä kerta toisensa
jälkeen.
Lasken tyhjän tuopin tiskille ja
nousen vain lievästi horjahtaen pystyyn. Suuntaan vessaan, kusen ja kuuntelen
vaimeana oven takaa kuuluvaa ”Rakkaus on lumivalkoinen” itkuvirttä,
ehdottomasti oikea hetki vessassa käynnille. Pesen käteni ja tarkistan
peilikuvani. Se perhanan haavoittunut ilme on jälleen noussut silmiini. Tiedän
olevani rassukka, mutta että jälleen näytänkin siltä. Puristan silmät hetkeksi
oikein tiukasti kiinni. Niin tiukasti, että näen tanssivia palloja mustuutta
vasten. Kävelen takaisin baarin puolelle ja tiedän, että on aika siirtyä
juomaan tiukkoja.
“Viime yö oli mahtava. Milloin
nähdään seuraavan kerran?”
En tiedä, olisiko minun pitänyt pelata
jotain pelejä ja odottaa kolme päivää tai jotain vastaavaa paskaa, mutta minä
halusin vain Millan. Olin tosissani ja vilpitön ja toivon, että rehellisyys
olisi paras keino toimia. Makasin sohvalla ja odotin vastausta viestiini, sitä
ei tullut sinä iltana. Aloin jo hieman huolestua, mutta ehkä Millalla oli
kiireitä. Tai ehkä hän halusi pelata, eikä vaikuttaa liian innostuneelta. Tai
jotain. Vastausta ei kuitenkaan koskaan kuulunut. Paria päivää myöhemmin
laitoin hermostuneena uuden viestin, siihen Milla vastasi soittamalla. Hän ei
halunnut puhua mitään meistä, vaan väisteli kaikkia kysymyksiäni tai
huomautuksiani aiheesta. Milla totesi, että hän oli palaamassa takaisin yhteen
exänsä kanssa. Minä olin ollut yhden yön erehdys, joka oli auttanut
selvittämään koko kuvan.
Pikakelaan juttumme lopun. Se on
edelleen liian kipeä pala jauhettavaksi, vaikka aikaa on kulunut. Milla vaihtoi
puhelinnumeronsa salaiseksi ja on jatkanut elämäänsä. Hänen vatsansa on kauniin
pyöreä, mies siinä vierellä aina kovin suojeleva. Ja minä istun täällä
miettien, voiko niin voimakas rakkaus olla kuitenkin yksipuolista?
Lukija antoi aiheen novellille, jossa toinen ei saisikaan vastakaikua tunteilleen. Tässä yritin vähän kikkailla aikamuotojen kanssa, lopulta olin niin sekaisin niiden kanssa, että ei ole tosikaan. Huudelkaa, jos siellä on kovin suuria virheitä ja epäselvyyksiä.
11. luukku
11. luukku
Itse ainakin toivoin tätä aihetta, mutta taisi siellä joku muukin anonyymi tämän suuntaiseen viitata. Ei vitsi, että tykkäsin! Kiitos sulle, jälleen :)
VastaaPoistaVähän muistelinkin, että teitä saattoi olla useampi. Hienoa, että rohkaistuit tunnustamaan ja kiva kuulla, että tykkäsit. Eli kiitos itsellesi :)
PoistaRakastuminen on hanurista...:D
VastaaPoistaT. Häirikkö
Komppaan täysin...
PoistaNo oli kyllä kieltämättä vähän sekaista tekstiä juurikin aikamuotojen vaihtelun takia, mutta tykkäsin silti.
VastaaPoistaOli pakko lukee eilen kaikki sun tarinat putkeen, ku tulin pitkästä aikaa kattoon tätä blogia. Tykkäsin kaikista :) sun teksteissä tapahtuu just sopivasti ja juonet vaihtelee hyvin toisistaan, kielikin on hyvää
Kiitos kommentista :) Tuota mä vähän pelkäsinkin... Meinasin ensin, että olisin vaikka menneet kursivoinut, mutta halusin kokeilla pelkkää aikamuodoilla kikkailua. Tarvitsee siis lisää harjoitusta. Minulla olisi idea yhdestä pidemmästä tekstistä, johon tätä haluaisin käyttää. Onko vinkkejä kuinka tästä keinosta saisi lukijaystävällisemmän? :)
PoistaNo ei oikeestaan :D ehkä se kursivointi auttais, mutta ymmärrän kyllä jos sitä ei halua käyttää, vaikka onhan sitä monissa hyvissä kirjoissakin :)
PoistaKiitos kuitenkin :D Täytyy joo tutkia miten tuo on kirjoissa toteutettu, jos tuohon ideaan nyt joskus oikeasti tartun.
Poista