Ella heräsi säpsähtäen. Aurinko oli jo noussut, kiroten hän
hamusi kännykän käteensä. Kello oli 7.24. Roni ei ollut soittanut, eikä
laittanut viestiä. Olisiko tämä vain soittanut ovikelloa? Ehkä hän ei ollut
kuullut sitä, Ella kirosi omaa tyhmyyttään. Miksi ihmeessä hän oli mennyt
nukahtamaan? Hermostuneena hän selasi Facebookin auki, sinne Roni ei ollut
päivittänyt mitään. Seuraavaksi Ella avasi Instagramin, Roni oli lisännyt kuvan
kolme tuntia sitten, siinä Roni poseerasi neljän muun ihmisen kanssa. Ella
tunnisti heti kaksi muuta miestä Ronin kavereiksi, mutta kuvan naiset saivat
hänet mielensä mustumaan. Erityisesti tuo tummatukkainen narttu, jonka käsi oli
huolettomasti Ronin vyötäröllä. Kuvassa ei ollut kommentteja vain muutama
tykkäys. Ella kävi tykkääjät lävitse, mutta yksikään heistä ei ollut kuvan
nainen.
Allapäin hän nousi ylös sängystä, ei hän saisi enää unta.
Ella ei päässyt kuin sohvalle ja siihen hän jumiutui katsomaan televisiota.
Puhelin soi joskus puolen päivän jälkeen ja Ella ehti hetken toivoa, että Roni
soittaisi ja ehdottaisi jotain lauantain kunniaksi. Mutta kännykän näytöllä
lukikin vain Minnan nimi. Hän epäröi hetken vastaamista, mutta painoi kuitenkin
linjan auki.
- Moi, mä jo ajattelin, että sä et vastaa ollenkaan, Minna
tervehti reippaasti.
- Olin keittiössä, Ella mutisi.
- Lähdetkö mun kanssa kahville?
- En mä tiedä.
- Mutta mä tiedän, me ei ole nähty yli kuukauteen. Laita ittes
valmiiksi, mä tuun reilun puolen tunnin päästä.
Ella katsoi hetken puhelimen mustaa näyttöä ennen kuin nousi
pukeutumaan. Minna oli hänen kavereistaan ainoa, joka edes jotenkin ymmärsi
hänen ja Ronin suhdetta. Kaikki muut pitivät häntä toivottamana idioottina,
jonka pitäisi unohtaa Roni ja siirtyä eteenpäin. Mutta nämä eivät olleetkaan
koskaan kunnolla rakastuneita, eiväthän he voineet ymmärtää. Ella pukeutui nopeasti ja harjasi hiuksensa, pelkän kahvin
takia hän ei jaksanut alkaa meikata. Hän tarkisti, että kännykässä oli
tarpeeksi virtaa, jos Roni soittaisi ja tarvitsisi häntä.
Minna tuli niihin aikoihin kuin oli luvannutkin. Ella istui
pieneen siniseen Micraan ja huomasi heti Minnan uuden hiustyylin. Tukka oli
lyhentynyt ainakin 20 senttimetriä ja väri vaihtunut tuhkanvaaleasta toffeeksi.
He pääsivät tuskin kahvilaan asti, kun Ella jo tiesi lähdön virheeksi.
- No ootko käynyt bilettämässä? Minna kysyi huolettomasti.
- En mä.
- Edelleenkö sä vaan ootat Ronia kaiket illat?
Ella jäykistyi.
- On mulla töitä ja harrastuksiakin, hän vastasi vältellen. Ella
oli luullut, että Minna ymmärtäisi Laurin takia.
- Mä muuten puhalsin pelin poikki Laurin kanssa, Minna sanoi
kuin lukien hänen ajatuksensa.
Ella asettautui istumaan ja veti kahvimukin lähemmäksi.
- Miksi? hän kysyi aidosti ihmeissään.
- Eihän kukaan kestä sitä jatkuvaa säätämistä. Ollaan yhdessä,
eipäs ollakaan. Mä annoin sille tarpeeksi monta tilaisuutta ja kun se ei kerta
älynnyt tarttua niistä yhteenkään, niin siinäpähän nyt on sitten yksin.
Suosittelen muuten sulle samaa.
- Mitä sä tolla tarkoitat?
- Ihan vain ystävän neuvo: jos se Roni sut oikeasti haluaisi,
se olis sun kanssa kunnolla.
- Sehän on mun kanssa kunnolla, Ella kiihtyi.
Minna pyöräytti silmiään, mutta ei vastannut mitään. Joi
vain kahviaan.
- Mä luulin, että sä olit se joka ymmärtää, Ella lisäsi
hiljaa.
- Kyllä mä ymmärränkin. Mä tiedän millaista se on roikkua
löysän narun päässä ja uskotella itselleen, että kyllä se tästä vielä saduksi
muuttuu. Kunhan mä jaksan yrittää tarpeeksi, olla parempi, ymmärtää enemmän,
olla vaatimatta liikaa… Mutta kun ei se toimi niin. Yksin ei voi rakentaa
parisuhdetta. Siihen tarvitaan kaksi halukasta.
Ella kolautti kupin pöytään ja alkoi pukea takkiaan.
- Mä taidan tästä lähteä.
- Voi hyvänen aika, älä nyt suutu. Istu ja jutellaan jostain
muusta.
- Mulla on kiire, Ella vain sanoi ja syöksyi ulos kahvilasta.
Minnakaan ei tajunnut. Kukaan ei tajunnut. Mutta ne muut
olivat väärässä ja hän näyttäisi vielä. Heistä Ronin kanssa tulisi vielä oikea pari.
Roni saapui hänen ovelleen vasta kolme viikkoa myöhemmin.
Odottaessaan Ella oli tulla hulluksi. Hänen oli tehnyt mieli soittaa miljoona
kertaa, mutta se olisi ollut liian takertuvaista, ja saisi Ronin vain
raivostumaan. Hän oli seurannut herkeämättä Ronin Facebookia ja Instagramia,
sekä WhatsAppista milloin tämä oli paikalla. Se kaikki unohtui, kun hän avasi
oven ja Roni kuiskasi:
- Moi muru, sä näytät hyvältä.
Ja niin näytti Ronikin. Tumma tukka oli sekaisin, ruskeissa
silmissä tuttu nälkäinen katse ja nahkatakin harteilla sadepisaroita. Roni astui lähemmäksi, veti hänet omistavasti itseään varten
ja suuteli. Mitä sitten, että kello oli 4.13 ja tämä maistui aivan viinalle. Ja
kaikki sekin unohtui, kun he kompuroivat makuuhuoneeseen ja Roni tönäisi hänet
sängylle ja seurasi itse perässä. Myöhemmin hän makasi tyytyväisenä ja tyydytettynä Ronin
kuorsatessa vieressä. Tätä hän halusi, muista viis. Ella kiemurteli Ronin kylkeen
ja nukahti onnellisena.
Onni jatkui vielä seuraavan päivän, sillä Roni viihtyi Ellan
luona pitkään. He harrastivat seksiä, söivät pitsaa ja katsoivat elokuvia.
Jokseenkin täydellinen sunnuntai, Ella mietti hymyillen ja astui ulos vessasta.
Roni oli eteisessä vetämässä takkia päälleen.
- Joko sä lähdet? Ella kysyi ja hymy kuoli heti hänen
kasvoiltaan.
- Joo, lähden valmistautumaan huomiseen duunipäivään.
- Olisit sä vielä voinut jäädä.
Roni ei sanonut mitään, kumartui vain vetämään kenkiä
jalkaansa.
- Mulla oli kivaa.
- Ainahan meillä on, Roni hymyili ja painoi lyhyen suukon
Ellan hiuksiin.
Ovi sulkeutui, ja vaikka hän saattoi edelleen tuntea Ronin
huulet hiuksissaan. Olo oli tyhjä. Millä sen saisi täytetyksi?
Vastaus alkoi valjeta seuraavana päivänä, kun hän lähti
lounastunnilla hakemaan lähikahvilasta lohisalaattia. Heti astuttuaan kampaamon
ovesta ulos häntä vastaan käveli pieni perhe. Isä työnsi lastenvaunuja ja äiti
käveli miehensä vierellä seesteisen näköisenä. Ella pysähtyi ja katsoi kuinka
pariskunta ohitti hänet. Lapsi yhdisti ihmiset ikuisesti. Lapsi. Hän halusi
oman vauvan, Ella tajusi.
Lähes huumaantuneena hän käveli kahvilaan, tilasi salaatin
ja söi sen kampaamon takahuoneessa maistamatta mitään. Hän ajatteli vain Ronia
ja lasta. Ehkä mies tarvitsi pienen tönäisyn oikeaan suuntaan. Hänen
suuntaansa. Lapsi saisi Ronin asettumaan aloilleen, ja he olisivat yhdessä
elämänsä loppuun asti. Ella alkoi mielessään nähdä heidän lapsensa. Tytölle
tulisi hänen vaalea tukkansa ja pojalle isänsä tumma. Ronin silmät olivat
ehdottomasti kauniimmat, ja molemmille tulisi tämän ruskeat silmät, joissa
läheltä katsottuna oli pronssinen hohde. Mieluummin hänen nenänsä, Ronin oli
vähän liian leveä, Ella jatkoi lapsen suunnittelua, lisäksi hän mietti vaunuja,
pieniä potkupukuja ja vielä pienempiä sukkia. Vauvan tuoksua ja ehdotonta
rakkautta. Hän tunsi olevansa heti valmis äidiksi.
Kotiin päästyään hän tarkisti vessan peilikaapista
pilleritilanteensa. Laatta oli kesken, mutta hän ei aikonut jatkaa enää niiden
syömistä. Ronille hän ei kertoisi päätöksestään mitään. Mies oli
joskus sanonut, ettei halunnut ikinä lapsia, mutta siitä oli jo pari vuotta.
Olivathan he molemmat kypsyneet ja muuttuneet noiden vuosien aikana. Ehkä hän
ei edes tulisi kovin helposti raskaaksi.
Niin Ella uskotteli itselleen, mutta jo seuraavan kerran kun
Roni tuli baarista hänen luokseen, tämä ampui täysosuman. Tietenkään Ella ei
sitä silloin tiennyt, iski vain kyntensä kiinni Ronin selkään ja huusi laukeamisen
seurauksena.
Viikot kuluivat ja Ella ihmetteli, kuinka hänen
kuukautisensa eivät olleet vieläkään tulleet pillereiden lopettamisen jälkeen.
Hän oletti niiden tulevan päivänä minä tahansa, sillä rinnat olivat arat ja
alavatsa kipeä. Mutta ei, päivät kuluivat, eikä tuttua punaista ilmestynyt
vessapaperiin. Lopulta hän alkoi miettiä raskauden mahdollisuutta ja kipaisi
heti seuraavalla tauolla apteekkiin ostamaan raskaustestiä. Testi oli hänen
mielessään koko loppupäivän, mutta sopivaa tilaisuutta ei tullut asiakkaiden
välissä.
Kotona hän ryntäsi suoraan vessaan. Pari minuuttia myöhemmin
hän oli todistetusti raskaana. Ella virnisteli peilikuvalleen ja laski kätensä
vatsalleen, siellä kasvoi nyt Ronin lapsi. Liima, jota he olivat tarvinneet.
Seuraavana aamuna Ella soitti ajan neuvolaan ja alkoi
kunnolla miettiä Ronille kertomista. Olisi varmasti viisainta käydä ensin
neuvolassa varmistamassa raskaus ja kertoa vasta sitten. Jotenkin viikot vain kuluivat, Roni kävi kahdesti. Tuli taas
aamuyöllä baarista Ellan luo ja hän otti tämän yhä hyvillään vastaan. Vauvasta
hän ei pukahtanut mitään, vaikka sillä jälkimmäisellä kerralla Roni ihasteli
hänen kasvaneita rintojaan, mutta mies ei onneksi jäänyt miettimään asiaa sen
enempää, vaan siirtyi nopeasti rinnoilta alaspäin.
12. raskausviikon loputtua Ella tajusi alitajuisesti
odottaneensa tätä. Suurin riski keskenmenolle oli ohi ja aborttia ei enää
saisi. Ronista ei kuitenkaan kuulunut mitään ja lopulta Ella päätti
soittaa. Mies vastasi vasta hänen neljänteen puheluunsa. Tylysti.
- Mitä nyt?
- Voitasko me nähdä?
- Mä tuun tässä joskus käymään.
- Ei kun tämä on tärkeetä, Ella pisti vastaan.
- Äh, no mä voin huomenna pyörähtää kun tuun töistä.
- Mahtavaa. Mä odotan, Ella lisäsi itsestäänselvyyden.
Ella meikkasi ja laittoi hiuksensa nätisti. Hän pukeutui
niihin vaatteisiin, joista tiesi Ronin pitävän. Oli jopa perunut päivän
viimeisen asiakkaan, että ehtisi leipoa kahvin kanssa mustikkapiirakan. Sekin
Ronin herkkua. Nämä olivat asioita joita hän osasi ja tiesi kuinka tehdä. Sillä
hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka kertoa miehelle, että tästä oli tulossa
isä. Ella ei aikoisi ikinä paljastaa, että raskaus oli hänen puoleltaan
suunniteltu. Kyllähän niitä muillakin pillerit pettivät.
Roni ei kuitenkaan tullut. Ella uskoi asian illalla
yhdeltätoista. Hän yritti soittaa Ronille, mutta puhelimesta kuului vain niin
tutut tuuttaukset. Pikainen vakoilu somessa ei paljastanut mitään miehen
liikkeistä. Itkuisena Ella pyyhki meikit kasvoiltaan ja kävi suihkussa.
Mustikkapiirakan hän työnsi suoraan biojätteisiin.
Seuraavana päivänä Minna tuli hieromaan sovintoa
korvapuustien kanssa. Ella päästi hänet haluttomasti sisälle. Ronista ei
edelleenkään kuulunut mitään.
- Me ollaan susta huolissaan, Minna sanoi suoraan. – Sä et ole
pitänyt kuukausiin mitään yhteyttä kehenkään.
- Olenhan mä vastannut teidän viesteihin, Ella vastasi.
- Niin kun sulta kysytään jotain, mutta et sä vapaaehtoisesti
ole ottanut kehenkään kontaktia. Onko tilanne edelleen sama?
- Ei ole. Mä olen raskaana, Ella lipsautti.
Hän olisi halunnut, että Roni on ensimmäinen, joka saa
tietää asiasta, mutta hän ei jaksanut enää pitää salaisuutta pelkästään
itsellään. Ehkä hänen pitäisi käydä Ronin luona, kun mies ei kerta voinut tulla
hänen luokseen.
- Voi Ella, Minna huokaisi. – Meinaatko sä pitää sen?
- Tietysti! Mikä kysymys tuo nyt edes on?
- Sori. No, mitäs mieltä Roni on?
Ella puraisi vaivautuneena huultaan.
- Eli se ei vielä tiedä, Minna päätteli.
- Mun piti eilen kertoa, mutta Ronille tuli työkiireitä, Ella
puolustautui.
Minna ei sanonut mitään, mutta jotenkin Ella tulkitsi
vaikenemisen tuomitsemiseksi. Hän risti kätensä rinnalleen, tuijotti ikkunasta
ja odotti, että Minna tajuaisi lähteä.
- Miten sä arvelet, että Roni suhtautuu? Minna kysyi
sovittelevasti.
- No, alkuun on varmaan aika järkyttynyt, mutta kyllä se pian
tajuaa, että tämä on hyvä juttu. Päästään aloittamaan kunnolla yhteinen elämä,
Ella maalaili, eikä huomannut Minnan ilmettä upotessaan vaaleanpunaisiin
unelmiinsa.
- Kultapieni, mä todella toivon, että noin tapahtuu, mutta sä
voisit ihan pikkaisen varautua, että voi käydä myös toisin.
- Ai miten toisin? Ella kysyi aidosti hämmästyneenä.
- No esimerkiksi Roni ei halua olla sun tai lapsen kanssa
missään tekemisissä, Minna sanoi hiljaa.
- Toi vaan todistaa, että sä et yhtään tunne sitä, Ella sanoi
itsevarmasti.
- Joko sä tiedät lasketun ajan? Minna kysyi pitkittyneen
hiljaisuuden jälkeen.
- Kesäkuussa.
- Jo? Sähän olet sitten jo kolmannella kuulla, Minna
hämmästeli.
Ella nyökkäsi, nousi pystyyn ja avasi hupparinsa paljastaen
samalla pienen vatsakummun. Loppuvierailun he puhuivat vaivatuneesti vauvoista
ja Minna pakeni paikalta puolittaisen tekosyyn varjolla.
Ronia ei näkynyt tai kuulunut ja lopulta Ella teki
päätöksensä ja ajoi Ronin asunnolle. Rivitalon ikkunoissa paloivat valot, joten
hänen pitäisi olla kotona. Roni tuli aukaisemaan ja näytti yllättyneeltä
nähdessään Ellan ovella.
- No, mitäs sä? mies töksäytti.
- Sun piti silloin yksi päivä tulla käymään, kun mulla oli
sitä asiaa.
- Niin joo, tuli muuta.
- Pääsenkö mä sisään? Ella pyysi.
Roni perääntyi muutaman askeleen ja päästi Ellan eteiseen
asti.
- Mitä sulla sitten oli?
Ei kai sitä kannattanut kierrellä, joten Ella vain sanoi
olevansa raskaana. Roni räpäytti muutaman kerran silmiään ja tokaisi sitten:
- Sähän teet abortin.
- En, Ella vastasi, ihan sama oliko se kysymys vai käsky.
- Totta vitussa teet. Sattuuhan noita vahinkoja, ja mä en
todellakaan halua mitään lasta.
- Aborttia ei voi enää tehdä, minä olen liian pitkällä, Ella
sanoi.
- Kuinka pitkällä? Roni kysyi epäluuloisena.
- Neljännellätoista viikolla, Ella vastasi hiljaa.
- 14 viikkoa! Roni räjähti. – Jumalauta, oletko sä niin tyhmä,
että aiemmin huomaa olevasi paksuna vai odottelitko vaan, että on varmasti
liian myöhäistä ja yrität huijata mua isäksi? Vikaan meni, mulla ei ikinä tule
olemaan mitään tekemistä tuon kanssa, Roni huusi ja perääntyi inhoten Ellan
luota.
Ellaa itketti, mutta hänen oli pakkoa puhua.
- Kyllä tämä oli järkytys minullekin ja meni pitkään ennen
kuin osasi edes epäillä olevani raskaana, mähän söin pillereitä.
- Söitkö tosiaan? Roni kysyi piikikkäästi
Ellan oli pakko väistää liian suoraa katsetta ja se paljasti
hänet.
- Ei vittu, luulitko sä oikeesti, että jättämällä pillerit
pois saisit mut itsellesi? Kuule Ella, sä olet ollut aina pelkkä kakkosvaihtoehto.
Varasija, jos keltään muulta ei saa tai mä en jaksa alkaa ketään uutta
iskemään. Sultahan saa aina. Ja mä kyllä sanoin heti alussa, että mä en ikinä
halua mitään vakavampaa. Sulle piti tämän seksisuhteen sopia loistavasti.
- Tätä on jatkunut jo yli kaksi vuotta, onhan sen jo pakko
merkata enemmän, Ella huusi itkuisena.
- Helppoa seksiä. Ei mitään muuta.
Hetken he vain seisoivat katsoen toisiaan. Vihaisina.
Loukattuina. Ella näki Ronissa ensimmäistä kertaa välinpitämättömyyttä ja jopa
julmuutta. Hän ravisteli epäuskoisena päätään, hän vain kuvitteli.
- Ala painua, tämä asia on selvä, Roni tokaisi ja nyökkäsi
ovelle.
Ella huokaisi, ehkä oli parasta antaa pölyn laskeutua ja
Ronin totutella asiaan.
- Puhutaan myöhemmin lisää, hän sanoi ovella.
- Odota, mutta älä pitkästy, Roni vastasi pilkallisesti.
Hiljaisena hän palasi autolleen, mutta edes äskeinen kohtaus
ei saanut hänen uskoaan Roniin horjumaan. Kyllä mies vielä tulisi järkiinsä,
kun saisi asian kunnolla käsitellyksi. Olihan tämä huutanut inhottavia asioita,
mutta kukapa ei suuttuessaan. Ei niitä tarkoitettu. Ei varmasti.
Ella ei huolestunut vaikka viikot kuluivat ilman, että
Ronista kuului mitään. Hän sai kerrottua raskaudesta viimein äidilleen, ja äiti
oli kovin onnellinen ensimmäisestä lapsenlapsestaan. Ella alkoi tehdä
tarvittavia järjestelyjä vauvan tuloa varten. Ronin asunto oli yhtä suuri kuin
hänen kotinsa, joten hän saattoi sisustaa vauvaa varten täälläkin. Olivathan
hoitopöytä ja vaunut helposti muutettavia, jos he päättäisivätkin, että Ronin
asunto olisi perheelle parempi.
Eräänä iltana ovikello soi. Ella tiesi heti ensimmäisestä
äänestä, että Roni oli oven takana. Hän riensi ovelle ja avasi sen hymyillen.
Hän oli tiennyt tämän. Tiennyt, että Roni tulisi takaisin. Ei tämä voisi pysyä
pois hänen ja heidän lapsensa luota. Roni ei vastannut hymyyn, katsoi vain ilmeettömänä häntä ja
viime kerrasta kasvanutta vastaa.
- Hei, Ella henkäisi ihastuneena.
Roni näytti komeammalta kuin koskaan aiemmin.
- Tulin vain ilmoittamaan, että mä muutan ensi viikolla
Jenkkeihin töihin. Olen siellä vähintään kolme vuotta, Roni sanoi.
- Mitä?
- Etkö kuullut vai etkö ymmärtänyt?
- Ethän sä voi lähteä! Meille on tulossa vauva, Ella
nyyhkäisi.
- Sulle on tulossa vauva. Mä kadun loppuikäni, että luotin
suhun sen verran, että höyläsin paljaalla.
- Roni, Ella sai vain sanottua.
- Kaikki isyys- ja elatusmaksujutut hoidetaan sitten oikeuden
kautta. Mä en halua ikinä nähdä tuota kakaraa. Enkä suakaan, Roni vielä sanoi
ennen kuin lähti.
Ella lähti miehen perään, sukkasillaan lumihankeen, mutta
Roni oli saanut jo etumatkaa ja harppoi päättäväisesti eteenpäin, istui
autoonsa ja kaasutti pois. Ella jäi itkemään jalkakäytävälle. Hän tunsi vauvan
potkaisevan, kuin sekin olisi kaivannut isänsä perään.
Lopulta Ella palasi sisään, riisui lumiset sukkansa ja laski
jaloilleen kuumaa vettä. Keittiössä hän keitti teetä ja mietti mitä tekisi. Häntä itketti edelleen, mutta Ellan täytyisi vain kehitellä parempi suunnitelma Ronin saamisesta takaisin.
Kyllä hän jotain keksisi ja vielä joku päivä onnistuisi.
Tämä novelli sain inspiraationsa Nicepappi yhtyeen kappaleesta Kuumatkalla. Loistava biisi, ja pitkään mietin, että mistä se voisi kertoa ja siitähän se idea sitten taas lähti. Otsikko on muuten suora lainaus kappaleesta.
Tuleeko tähän jatkoa? Ihan huippu tää niinku mun kaikki tähän asti lukemat!
VastaaPoistaEi tule jatkoa, nämä kaikki joulukalenterin tekstit ovat "one shotteja". Kiitos :)
PoistaTe naiset.... ei mulla muuta!
VastaaPoistaHäiris.