Ei herkille.
- Minä olen Markku.
Adrenaliini jylläsi vieläkin Markun elimistössä. Nyt
ajateltuna oli ollut täyttä hulluutta syöksyä täysillä tulevan junan eteen. Mutta
hetki sitten ainut mitä hän oli ehtinyt ajatella, oli tuon tyttörukan
pelastaminen. Ristiverinen hento tyttö oli herättänyt Markun suojeluvaiston, ja
terve järki oli jäänyt mutisemaan johonkin taustalle.
- Kuulehan Markku, jos ihminen seisoo junan edessä keskellä ei
mitään, niin hän ei ole siinä vahingossa. Turha ihmetellä, että en ole tippaakaan
kiitollinen.
- Eipä kestä, Markku hymyili.
Nuo nuoret ja heidän kuvitelmansa elämän rankkuudesta.
Tyttö ponnisti vaivalloisesti ylös, otti yhden askeleen ja
vajosi sitten uikuttaen maahan.
- Annahan, kun minä katson, Markku sanoi reippaasti ja kumartui
tytön nilkan puoleen.
- Älä koske, tyttö sihahti ja veti jalkaansa taaksepäin ja
joutui jälleen voihkaisemaan kivusta.
- Mikä sinun nimesi on?
Tyttö ei vastannut mitään, mulkaisi vain häntä rumasti.
- Okei. Mitä jos autan sinut tuohon mökilleni ja sidotaan nilkkasi,
sen jälkeen pääset tappamaan itsesi.
Tyttö ei tuntunut ottavan ehdotusta kuuleviin korviinsa,
joten Markku jatkoi hetken kuluttua:
- Toki sinä voit jäädä tähän odottamaan. Tuolla jalalla et
pääse täältä pois, ehkä saat itsesi raahattua tuohon radalle, mutta seuraavan
junan tuloon on vajaa kymmenen tuntia. Ja täällä on liikkunut nälkäinen
äitikarhu kahden pentunsa kanssa, joten en mielelläni jätä sinua tänne yksin.
Vai onko sinulle sama kuinka kuolet?
Nyt tyttö jo pälyili pelästyneenä ympärilleen. Kaupunkilaisille
karhut olivat aina kauhistus, ja pieni valhe sallittakoon, että hän saisi tytön
mukaansa.
- Jos nostan sinut reppuselkään ja kannan mökilleni?
- Fine, tyttö ärähti.
Hän oli kevyt kuin untuva, vaikka tietysti Markulla oli
lihaksia kehittynyt metsätöistä ja muusta mökin kunnossapidosta. Turhia ne kuntosalit
olivat, jos teki ruumiillista työtä koko päivän.
Markku nousi radalle ja laskeutui varovasti toisen puolen
penkereen alas.
- No mikä siinä sinun elämässäsi on niin vialla, että pitää
junan alle jättäytyä? Markku kysyi, kun pääsi pois petolliselta soralta.
Hän ei enää odottanutkaan tytön vastausta, vaan jatkoi:
- Lyödäänkö vetoa, että minun elämäni on ollut paljon pahempaa
kuin sinun ja silti minä olen vieläkin hengissä, melkein viisikymppinen mies.
Ja oikeastaan voisi sanoa, että koko ajan on parempaan päin menossa.
- Voitko vain olla hiljaa?
- No kun sinä et kerta suostu pukahtamaan, niin jonkunhan
tässä on ääntä pidettävä.
Tyttö huokaisi pitkään ja kyllästyneenä, juuri sellaisella
sävyllä, joka sai aikuisen tuntemaan itsensä todella vanhaksi.
- Minun siskoni tappoi itsensä ollessaan 14-vuotias, ja vaikka
tavallaan ymmärrän hänen syynsä, pidän sitä kuitenkin heikon ihmisen
ratkaisuna. Se on helvetin kovaa haudata isosiskonsa 12-vuotiaana. Ajattelitko
sinä läheisiäsi ollenkaan?
- Voit lopettaa, mitään mitä sinä sanot, ei saa muuttamaan
mieltäni.
Markku naurahti uhmalle tytön äänessä.
- Huomaatko kuinka hiljaista täällä on? Kuinka metsä tuoksuu
keväisin aina niin raikkaalta? Kuinka hienoa on seurata muuttolintujen
saapumista ja kuunnella lintujen laulua aamunkoitosta iltaruskoon. Kuinka
pitkän talven jälkeen kaikki muuttuu vihreäksi? Uudeksi. Kevät on hienoa aikaa,
mutta niin on myös kesä, syksy ja talvi. Pitää vain osata suhtautua oikein.
- Tuota minä olen kuullut koko ikäni. Ajattele positiivisesti,
älä lannistu, elämä voittaa ja jumalauta ties mitä muuta paskaa. Mutta kun ei
se siitä muutu, vaikka kuinka yrittää ajatella pelkkiä kivoja asioita. Kun
kaikki menee päin vittua, niin silloin se menee.
Markku pysähtyi ja antoi tytölle aikaa havainnoida mihin he
olivat tulleet. Järven rannalla nökötti pieni vihreä mökki, pihan perällä oli
ulkohuussi ja sen vieressä puita täynnä oleva liiteri.
- Tervetuloa matalaan majaani, hän sanoi ja kantoi tytön
rappusille asti.
Siitä hän sai klenkata sisälle omin avuin. Markku tuli
perässä ja kehotti tyttöä istumaan pirtinpenkille, jossa jalan sitominen oli
helppoa.
Hän haki lääkekaapista paksua ideaalisidettä ja kietoi
nilkan huolellisesti pakettiin.
- Toivotaan, että se ei ole murtunut, hän totesi ja hymyili
rohkaisevasti.
Tyttö ei edelleenkään vastannut mitään, murjotti vain
paikoillaan. Markun teki melkein mieli viheltää ilosta.
- Jätitkö mitään viestiä jälkeesi? Markku kysyi.
Tyttö vilkaisi häntä alta kulmiensa, josta Markku arveli
hänen jättäneen jonkinlaisen kirjeen jälkeensä. Mainiota.
- Sinä kun olet noin hiljainen, niin ehkä minä kerron lisää
elämästäni. Minä synnyin uskonnolliseen
perheeseen, ja jo alle kouluikäisenä jouduin isäni hyväksikäyttämäksi. Yleensä
hän tyytyi kahteen siskooni, mutta toisinaan kajosi minuunkin. Tiedätkö miltä
tuntuu, kun isä hiipii luoksesi illan hämärtyessä ja pakottaa ottamaan aikuisen
miehen elimen suuhusi? Kuinka olet varma, että tukehdut siihen paikkaan? Ja
vaikka kuinka itket ja pyydät häntä lopettamaan, hän lopettaa vasta kun on
valmis. Myöhemmin tietysti tulivat ne yöt, jolloin olisit toivonut hänen
tyytyvän vain suuhusi.
Tyttö pysyi hiljaa ja kyyhötti penkillä liikkumatta. Markku
oli arvellutkin, että tämän murheet oli joku pettävä pojankloppi tai
epäonnistunut matikankoe.
- Sisko hirtti itsensä autotalliin, myöhemmin selvisi, että
hän oli raskaana, Markku sanoi hiljaa ja istui pöydän toiselle puolelle.
- Minulla ei ollut lukupäätä, mutta isän takia lähdin kotoa
16-vuotiaana ja tein sekalaisia hanttihommia. Siellä päädyin LVI-alalle ja
perustin oman yrityksen. Oli maahantuontia, rakennusta ja ihan tavan
putkimieshommia. Miehiä piti palkata koko ajan lisää töihin ja tulos kasvoi
vuosi vuodelta. Löysin kivan tytön, menin naimisiin, mutta me emme saaneet
koskaan lasta ja viimein se erotti meidät. Siitä lähtien olen ollut yksin.
Yrityksen kanssa tein muutaman harkitsemattoman sijoituksen ja kaikki meni.
Omakotitalot, mersut ja hallit. Ihan kaikki. Yritin sitten takaisin ihan perus
raksatöihin, mutta ei se enää maistunut. Tämä mökki kuuluu oikeasti siskolleni,
mutta hän ei täällä voi muistojen takia käydä, joten minä olen saanut asua
täällä jo vuosia ilmaiseksi. Kun ei paljoa kuluta, ei paljoa tarvitse. Mutta
kuten sanoin, elämäni on menossa koko ajan parempaan suuntaan. Arvaatko jo
miksi?
Tyttö vilkaisi häntä nopeasti.
- Sinä olet nyt täällä.
Markun sanat upposivat tytön tajuntaan, ja hän vilkaisi
pelästyneenä ympärilleen. Karhu oli sittenkin olemassa.
- Sitähän luulisi, että kun tietää kuinka kauheaa joku asia
voi olla, sitä ei tekisi muille, mutta ei se oikeasti mene niin. Raiskasin
ensimmäisen kerran 15-vuotiaana, samanikäisen tytön. Vaimoni ei lähtenyt
lapsettomuuden takia, vaan saamani tuomion takia erään hänen sukulaistyttönsä
törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vankilaan en halua enää ikinä, koska
siellä ei meitä oikein ymmärretä, joten tulin varovaisemmaksi. Se hyvä puoli
menestyvänä yrittäjänä oli, että saattoi vuosittain tehdä useamman matkan
etelään. Thaimaa, Filippiinit tai Brasilia ovat kaltaisilleni paratiiseja.
Löytyy minkä ikäisiä lapsia ja aikuisia satut haluamaan, ja heille saa tehdä
ihan mitä haluaa pientä korvausta vastaan. Ei poliiseja, ei vankilaa, pelkkää
puhdasta nautintoa.
Tyttö oli hänen kertomuksensa aikana lähtenyt hivuttautumaan
kohti ovea.
- Saat sinä yrittää, mutta se on lukossa, Markku tuumasi
leppoisasti.
Tyttö hyppi yhdellä jalalla ovelle ja alkoi repiä sitä auki.
Turhaan.
- Onneksi sinä olet noin lyhyt, hentoinen ja pienirintainen,
voin kuvitella sinut nuoremmaksi. Äläkä huoli, meille tulee oikein mukavaa. Isi
pitää siitä huolen.
16. luukku
16. luukku
Nää on hyviä nää joulukalenteri tekstit, mut sitä ekaa tarinaa ja "satua" lukuunottamatta nää on aika synkkiä :( onks sul tulos vielä jotain ihanaa teinidraamaa ja semmost kevyttä ? :P
VastaaPoistaKiitos :) Mietin just viikonloppuna, että kivasti joulun tunnelmaan sopivia nämä kalenterin tekstit :D Mutta Veto(voiman) jälkeen mulla oli takki niin täynnä kaikkea romantiikkaa ja teinijuttuja, että halusin kokeilla kaikkea mahdollista (ja sen kyllä huomaa). Mitään näin rankkaa ei lopuista luukuista ole tulossa, mutta ei myöskään sellaista pinkkiä hattaraa :/ Mutta joskus sitten kyllä :)
PoistaHeippa, häirikkö täällä taas kömpii kolostaan esiin...
VastaaPoistaTämä tarina sai mut sekä surulliseksi, vihaiseksi ja ja...jotain! Vaikka tuomitsen Markun teot täysin, niin samalla tunnen suurta sääliä häntä kohtaan. Vaikka tarina onkin fiktiota, niin jotenkin aloin miettimään todellisuutta... kuinka monta tälläistä perhettä onkaan, kuinka monta lasta joutuukaan kaltoinkohdelluksi omien vanhempiensa toimesta, kuinka monen lapsen koko loppuelämä tuhotaan tälläisillä asioilla ja kierre onkin valmis.
Huoh.... tarina oli kuitenkin taattua laatua ja ainakin minut loppuratkaisu kaikessa karmeudessaan yllätti.
En suinkaan halua kasata sulle paineita, mutta odotukset seuraavaan kalenteriin on aika korkealla...:D
Nyt on pakko lukea jotain romanttista jotta saan raivoni hirviö vanhempia kohtaan laantumaan. Hyvää syksyn jatkoa, tulen taas kommentoimaan jahka ehdin ja keksin jotain sanottavaakin.
T. Häirikkö
Moikka! Vähän mietinkin, että minne katosit :D Mutta en kyllä kommentteja ole odottanut, kun en ole uutta julkaissut. Kiva yllätys anyway. Ja kiitos taas. Itsehän olisin tätä vielä vähän muokkaillut, mutta aika loppui ja kuva kuulla, että kelpasi näinkin.
PoistaJuu, ei paineita... Onneksi kalenteri on nyt pitemmällä kuin viime vuonna, mutta kyllä tässä hommaa piisaa. Paljon.
Just tällä viikolla luin Seurasta, että Suomessa (ehkä viime vuonna? En muista tarkasti) tulee viranomaisten tietoon joka päivä 13 perheväkivaltatapausta. 13. Joka päivä. Se on järkyttävän paljon.