tiistai 16. joulukuuta 2014

16. luukku: Liian kovaa




Samu nousi ahtaassa vessakopissa polviltaan seisomaan ja taakseen katsomatta meni huuhtomaan suutaan lavuaarin luo. Mies tuli pois kopista, ojensi hänelle loput setelit ja jakeli ylistäviä sanoja. Samu ei kuunnellut. Katsoi vain lavuaariin ja odotti miehen poistumista. Viimein tämä ymmärsi lähteä, ja hitaasti Samu kohtasi katseensa peilistä. Mitä hittoa sinä teet? Tuota kysymystä hän ei esittänyt ensimmäistä kertaa itselleen, mutta ei vieläkään jaksanut miettiä sitä sen tarkemmin, vaan kaivoi nahkatakkinsa povitaskusta pienen salmaripullon ja joi yhdellä kulauksella puolet mustasta nesteestä.


Ovi kävi, ja hetken yökerhon pauhaava musiikki täytti myös pienen vessan, mutta ovi sulkeutui ja ääni häipyi kuin veden alle. Samu sulloi saamansa rahat taskuun ja lähti vessasta. Hänen täytyisi etsiä Niki käsiinsä, jotta saisi jotain helpotusta onttoon oloonsa. Niki päivysti kulmaloosissa kuten tavallista, ja huomaamattomasti sekä rahat että pienet valkoiset napit vaihtoivat omistajaansa pöydän alla.

Samu siirtyi tiskille, tilasi tuplaviskin ja hujautti ensimmäisen ryypyn mukana tabletin. Hän kääntyi nojaamaan baaritiskiin, seurasi tanssivia ihmisiä ja odotti E:n potkaisua. Hän ei huomannut, kun lyhyt ja keski-ikäinen mies ilmestyi hänen viereensä.
- Miten ois? tämä kysyi.
- Juu, ei, Samu sanoi kerran mieheen vilkaistuaan.
- Mä voin maksaa tuplasti.
- Edelleen ei.
- Edes käsihoito. Sä oot niin upee.
Samu ei vastannut mitään, otti vain lasinsa ja siirtyi pöytään istumaan. Mihinkähän Max oli kadonnut? Pätkä jäi katsomaan häntä kaipaavasti baaritiskiltä, mutta niihin katseisiin Samu oli jo tottunut. Nuori ja kaunis oli todellinen houkutus lähes kaikille miehille kaupungin kuumimmassa homobaarissa.

Esso alkoi vaikuttaa ja äkisti maailma muuttui HD-kuvaksi. Samu tuntui kuulevan jokaisen äänen baarissa ja hyvänolontunne humahti koko kropan läpi. Teki mieli huutaa elämisen riemusta, ja niin hän tekikin. Joi lasin tyhjäksi ja suuntasi kuninkaan elkein tanssilattialle.

***

Samu raotti varovasti silmiään. Ei helvetti mikä olo. Täällä oli ihan liian kirkasta ja missä helvetissä hänen Ray-Baninsa olivat? Varovasti hän kääntyi ympäri, jotta saisi edes hetken helpotusta suorana ikkunasta paistavalle auringolle. Paha olo väistyi hänen mielestään, kun hän huomasi vieressä nukkuvan miehen tutut tatuoinnit. Käsivarren maorikuvion, kotkan hartioilla ja alaselän lohikäärmeen, joka jatkui pakaran kautta reidelle. Samu alkoi piirtää kotkan ääriviivoja etusormellaan. Lihakset lämpimän ihon alla värähtivät, ja mies avasi silmänsä. Tummien silmien uninen katse sävähdytti päästä kantapäihin.
- Huomenta, Samu toivotti lämpimästi.
Anssi vilkaisi kännykkää yöpöydällään.
- Pikemminkin iltapäivää.
- Mites mä tänne jouduin? Samu kysyi ja siirtyi vielä lähemmäs Anssin kylkeä.
Mies kuitenkin kääntyi selälleen, hamusi yöpöydältä tupakka-askin ja sytkärin käsiinsä. Samu sai odottaa vastausta tupakan sytyttämisen ja ensimmäisten henkosten ajan. Varovasti hän hipaisi Anssin lyhyttä tummaa tukkaa.
- Olit sen verta pihalla narikassa, että katsoin paremmaksi korjata sut mukaani.
- Joo, vähän on filmi poikki, Samu naurahti nolona ja pyysi itselleen tupakan. – Ei mun olo kyllä ole sellainen, että mikään herrasmies olis mut pelastanut. Miten olis uusinta, josta mäkin muistan jotain?
Anssi tumppasi tupakan ja nousi ylös. Samu jäi tuijottamaan miehen lihaksikasta vartaloa, voi helvetti, kuinka kukaan voi olla noin täydellinen.
- Ei pysty, kiireitä. Nousehan säkin ylös.
- Enkö mä vois jäädä vielä nukkumaan? Olisin täällä valmiina odottamassa sua, Samu pyysi.
- Kyllä sä tiedät, että mä en jätä ketään kämppääni, Anssi vastasi, eikä edelleenkään katsonut häneen vaan keskittyi penkomaan vaatekaappinsa sisältöä.
Samusta tuntui kuin nuhdellusta lapsesta, kuten usein niin monta kertaa ennenkin Anssin seurassa. Sitä se ikäero teetti. Vaikka ei hänellä ollut aavistustakaan kuinka vanha Anssi oli. Saattoi hyvin olla vasta 30, mutta yhtä hyvin jopa viisikymppinen.
- Hei, vauhtia nyt, Anssi tokaisi vetäisten paidan samalla päälleen.
Haluttomasti Samu vääntäytyi istumaan, roikotti mielenosoituksellisesti tupakkaa suupielessään ja nykäisi nahkahousut jalkaansa. Paita löytyi makuuhuoneen ovelta ja rotsi eteisen lattialta. Vaikkei hän mitään viime yöstä muistanut, merkit osoittivat sen menneen samalla kaavalla kuin yöt Anssin kanssa aiemminkin. Samu ei ikinä sitä ääneen tunnustaisi, mutta hän halusi Anssia enemmän kuin ketään koskaan ja kaipasi edes jotain merkkiä siitä, että hän oli miehelle yhtä tärkeä. Mitään siihen viittaavaa ei ollut näkyvissä, paitsi kun heidän vartalonsa kohtasivat. Siihen hän takertui, oli aina Anssin tavoitettavissa, eikä ikinä sanonut ei, kun tämä halusi nähdä. Ja jokaisen kerran jälkeen hän oli yhtä paskana, koska tiesi, että seuraava kerta tulisi ehkä kuukausien kuluttua. Toistaiseksi Anssi oli aina ottanut yhteyttä, vaikka tauko oli venynyt, mutta sydän syrjällään Samu odotti sitä päivää, kun hän ei enää kelpaisikaan.

- No, kiitti yösijasta, Samu sanoi ovella.
- Jees, palataan, Anssi avasi oven ja odotti, että Samu varmasti oli pihalla, ennen kuin painoi sen lukkoon.
Hississä ei puhuttu mitään, eikä kadulla, Anssi vain istui autoonsa ja kaasutti pois, edes vilkaisematta Samuun. Jalkakäytävälle jätetty poika nielaisi muutaman vaikean kerran. Katsoi sinistä taivasta ja työnsi aurinkolasit nenälleen. Ehkä ne olivat vähän liioittelua helmikuussa, mutta hän ei halunnut kenenkään näkevän hänen silmiään.

Okei, lauantai-iltapäivä, mitähän tässä keksisi? Samu kaivoi kännykän taskustaan ja valitsi Maxin numeron. Partner in crime, indeed, Samu hymyili, kun odotti ystävänsä vastaamista.

***

Lopputalvi kului entistä kovempaa vauhtia, niin monessa eri merkityksessä. Päivät vilahtivat ohi käsittämättömän nopeasti, tai ainakin viikonloput. Viikot menivät perjantaita odottaessa. Myös Samun vauhti kiihtyi, Anssista ei kuulunut mitään. Mutta tämän paikalle oli kyllä tulijoita rahalla tai ilman, ja voi kyllä kuinka Samu ottikin tarjouksia vastaan. Miehet olivat yhtä ja samaa kasvotonta massaa. Rahaa, viinaa ja huumeita riitti, eikä Samu kieltäytynyt mistään.

Mutta mikään ei kestä ikuisesti, ja mitä kovempi vauhti sen rajumpi on äkkipysähdys. Pahaa aavistamattomana Samu aukaisi eräs arki-ilta kotinsa oven, mutta jo eteisessä hän vaistosi, että kaikki ei ollut kohdallaan. Hän ehti tuskin riisua takkinsa eteisen naulakkoon, kun isän ääni kuului keittiöstä:
- Samu, tuletko tänne?
Varovasti hän käveli keittiön ovelle ja pysähtyi siihen peloissaan. Äiti itki avoimesti, ja isä oli vakava ja kasvoiltaan lähes harmaa.
- Istu, ole hyvä, isä nyökkäsi pöydän vastapäätä olevaa tuolia.
Samu istui. Pelko kiersi vatsassa. Oliko joku kuollut? Ei kai pappa?
- Meille soitettiin poliisista, isä sanoi.
Samu pysyi edelleen valppaana, mutta kuitenkin rentoutui hieman. Ehkä kyse oli jostain viikonlopun toilailusta. Poliisien kanssa hän ei kyllä muistanut joutuneensa tekemisiin, mutta toisaalta, ei hän kyllä muistanut viikonlopusta muutenkaan kovin paljon.

Sitten tuli pitkä hiljaisuus. Äiti niiskutti nenäliinaan ja isä oli hiljaa. Hän huokasi välillä vain hyvin pitkään, kuin yrittäen saada itsensä puhumaan. Epäily alkoi kaihertaa Samua, tässä taisi takana olla jotain isompaa. Lopulta isä sai jälleen suunsa auki:
- Poliisi tutkii suurta lasten seksuaalista hyväksikäyttöjuttua, ja heidän mukaansa sinä olet yksi uhreista.
Äidin itkusta tuli entistä äänekkäämpää, isä käänsi katseensa ikkunaan. Samu istui hämillään paikallaan.
- Ei minua ole ikinä käytetty hyväksi, hän sai sanotuksi.
- Sinusta on valokuvia. Vanhin miehistä on ollut 47-vuotias. Sinulle on maksettu seksistä, äiti huusi hysteerisesti, mutta viimeisten sanojen kohdalla hänen äänensä murtui ja hän nousi ylös.
Tilanne oli outo, mutta vielä oudompaa oli, että Samu mietti vain valokuvia. Kuka ja missä? Äiti nojasi tiskialtaaseen ja valutti vettä. Odotti sen kai muuttuvan jääksi.

- Poliisi takavarikoi tietokoneesi ja sinun on mentävä kuulusteluihin, isä sanoi. Ei vieläkään voinut katsoa Samuun.
- Mitä vittua? hän hermostui. Kytät vieneet hänen läppärinsä.
- Siisti suusi. Me olemme luottaneet sinuun. Olemme ajatelleet, että olet kypsä, vastuuntuntoinen ja osaat pitää huolen itsestäsi. Mutta paskan marjat. Sinä huoraat ja olet sotkeutunut ties mihin. Mitä nämä ovat? isä kysyi ja heitti pöydälle pienen muovipussin, jossa oli pari värikästä pilleriä.
Samu ehti vain hetkeksi nolostua isän sanoista, mutta pilleripussi nosti hänen raivonsa uudelleen.
- Oletteko te vitun idiootit penkoneet mun huoneen?
- Me olemme sinun vanhempasi ja meillä on siihen täysi oikeus. Varsinkin kun on käynyt selväksi, ettet kykene huolehtimaan itsestäsi.
- No ehkä mun pitää lähteä täältä helvettiin teille huolta aiheuttamasta, Samu sylkäisi ja ponnisti seisomaan.
- Istu, isä jyrähti ja katsoi häntä tiukasti.
Samu ei totellut, vaan ryntäsi huoneeseensa. Hän kaatoi reppunsa sisällön sängylle ja alkoi pakata siihen yöpymiskamoja. Hän painuisi vittuun täältä, kyllä hän jonkun kaverin tai säädön sohvalle pääsisi nukkumaan.

- Samu, lopeta, äidin hiljainen ääni kuului ovelta.
Hän ei totellut, vaan kaiveli puhtaita sukkia laatikosta.
- Sinun pitää ymmärtää kuinka valtava järkytys tämä on meille. Ja me kyllä yritämme ymmärtää sinua, mutta… Voi hyvä Luoja, äiti niiskaisi jälleen.
- Minä soitin kouluusi, sinun numerosi ovat laskeneet, poissaoloja on paljon ja sitten tämä poliisijuttu ja huumeet. Minä en yhtään tiedä mitä tehdä, äiti sanoi ja istui sängyn reunalle.
Samu jatkoi pakkaamistaan, vaikka oli pahoillaan äidin puolesta. Tämän ei koskaan pitänyt tulla julki.
- Kuinka minä en ole huomannut kuinka huonolla tolalla asiat ovat? Millainen äiti ei huomaa, että oma lapsi raiskataan?
- Hei, hei, kukaan ei ole raiskannut minua, Samun oli pakko oikaista.
- Sinä olet 16. Se on hyväksikäyttöä, kun aikuiset miehet… Tekevät mitä tekevät, äiti sanoi itkien.
Isäkin oli ilmestynyt ovelle. Tämä oli jo vähän rauhallisempi, sen näki ja kuuli, kun hän alkoi puhua:
- Sinusta tuntuu, että olet aikuinen ja me puutumme turhaan sinun asioihisi. Mutta minä olen ollut tuon ikäinen ja usko minua: kukaan ei ole niin viisas ja kaikkitietävä kuin 16-vuotias. Ja voit uskoa myös, että muutaman vuoden päästä sinä huomaat kuinka lapsi oikeasti olitkaan. Siitä lapsesta me nyt olemme huolissamme ja haluamme auttaa häntä parhaalla mahdollisella tavalla.

Ehkä Samun sisällä oli ollut jo pitempään jotain rikki, mutta nyt sinne romahti valtava kuilu aukinaiseksi. Hän seisahtui keskelle lattiaa muutama t-paita käsissään. Äidin ja isän kipu sekä viimeisten kuukausien ehkä jopa vuosien virheet iskivät täysillä. Samun kasvot vääristyivät ja hän hautasi päänsä paitoihin. Äiti oli välittömästi halaamassa häntä, ja pian myös isä kietoi kätensä heidän ympärilleen.

Kunpa hän voisikin olla jälleen lapsi, jonka suurin murhe oli leikkiessä vahingossa särkynyt eteisen peili.

- Mitä nyt? Samu kysyi, kun hän sai äänensä jälleen hallintaan.
- Poliisit ovat yrittäneet tavoittaa sinua, mutta et ole vastannut.
Samu ei koskaan vastannut tuntemattomiin numeroihin. Yksi hämärä seksinostaja liikaa oli sattunut kohdalle jo vuosi sitten.
- He haluavat kuulustella sinua, ja lupasimme huomenna sopia ajan. Tutkinnan päätyttyä asia viedään syyttäjälle ja siitä oikeuteen, isä selitti asiallisesti.
- Mä en halua.
- He jututtavat sinua joka tapauksessa.
- Minä alan etsiä sinulle huomenna sopivaa terapeuttia, äiti sanoi.
- Mä en mene minkään kallonkutistajan puheille. Mä olen ihan kunnossa.
- Kultapieni, tuollainen jättää ihan varmasti jälkensä. Me voisimme käydä myös jossain perheterapiassa.
Samu hieroi väsyneenä silmiään. Hän ei nyt jaksanut ajatella yhtään mitään.
- Ethän sinä lähde mihinkään? äiti kysyi anovasti. – Sinä olet meille rakas ja yhdessä me selviämme tästä.
- Joo, joo, Samu huokasi ja istui sänkynsä reunalle.
Hän tönäisi repun lattialle, odotti, että isä ja äiti lähtivät ja heittäytyi sitten selälleen sängylle. Mitä hän tekisi? Nyt hän ei ainakaan jaksaisi mitään, ja siihen ajatukseen Samu nukahti.

***

Useamman vanhempiensa kanssa käydyn enemmän tai vähemmän äänekkään keskustelun jälkeen Samu viimein istui kuulusteluhuoneessa. Vastapäätä istui naispoliisi, jolla oli lempeä hymy ja suuret ruskeat silmät. Samu oli vaatinut, että isä ja äiti eivät olleet mukana, muuten hän ei varmasti puhuisi mitään. Hän halusi ehdottomasti säästää heidät yksityiskohdilta. Eikä hän ollut ihan varma puhuisiko sittenkään mitään.

Kun poliisi alkoi puhua, Samu risti kätensä rinnalle ja yritti olla kuulematta, mitä nainen sanoi. Mutta silti satunnaisia lauseita pääsi hänen suojauksensa lävitse, ja jokaisen piston jälkeen oli yhä vaikeampaa kuvitella, että se oli ollut koko ajan Samu, joka oli ollut ohjaksissa.
- Kuule Samu, sinun ei tarvitse eikä sinun pidä syyttää itseäsi mistään. Sinä olet lapsi, nämä miehet ovat ainoita, jotka ovat vastuussa.
Se mursi hänen vastarintansa lopullisesti ja Samu alkoi puhua. Hän kertoi takellellen kuinka oli aina tiennyt olevansa homo ja pari vuotta sitten oli alkanut liikkua netissä erilaisilla keskustelu- ja seuranhakupalstoilla, koska koulussa ei ikäistä seuraa löytynyt. Kuinka hän oli saanut heti kymmeniä yhteydenottoja, mutta vasta kahdeksannen luokan keväällä vastannut yhteen viestiin kunnolla. Mies oli ollut Samua lähes 15 vuotta vanhempi, he olivat jutelleet ensin viikkoja netissä ja sitten tavanneet. Mies oli ostanut hänelle kalliita lahjoja, tarjonnut ravintolaillallisia ja vienyt yökerhoihin. Seksi oli tullut aika nopeasti mukaan kuvaan. Samu oli luullut olleensa rakastunut, mutta hänelle oli selvinnyt puolen vuoden jälkeen, ettei suinkaan ollut miehelle ainut. Loukattuna ja surullisena hän palasi nettiin ja väärien henkkareiden turvin baareihin. Ja miehiä riitti, kuin myös huomiota, ilmaista viinaa, satunnaisia nappeja, lahjoja ja lopulta ihan vain rahaa.
- Mutta en mä koskaan suostunut kenenkään hyypiön kanssa mihinkään. Mä olisin ollut näiden miesten kanssa myös ilmaiseksi, Samu puolustautui kuin se olisi jokin saavutus.
- Missä sinä tutustuit näihin miehiin?
- Netissä tai Gracessa.
- Gracella tarkoitat tätä homobaaria?
- Niin.
Seurasi pieni tauko, kun Samu niisti nenänsä ja joi vettä. Sen jälkeen he alkoivat käydä läpi miesten henkilöllisyyksiä. Anssi oli ainut, josta Samu ei maininnut mitään. Edelleen hän halusi uskoa, että mies oli erilainen. Ettei tämä kuulunut joukkoon, josta poliisilla oli jo muitakin jälkiä kuin hänen kertomuksensa ja tietokoneen sisältönsä. Hehän olivat tavanneet yhteisten ystäviensä kanssa, eikä hän ollut saanut Anssilta mitään vastikkeeksi siitä mitä he olivat tehneet.

Lopulta pitkä iltapäivä oli ohi. Poliisi kiitti häntä ja sanoi, että he todennäköisesti ottaisivat vielä uudelleen yhteyttä. Samu vain nyökkäsi ja käveli ulos huoneesta. Äiti ja isä istuivat juuri siinä mihin he olivat jääneet. Tai eivät istuneet kauaa vaan tulivat halaamaan häntä heti.

Isä piti viikon kevätloman ja äiti alkoi tehdä lyhennettyä työpäivää, niin että oli kotona, kun Samu pääsi koulusta. He kävivät yhdessä juttelemassa luokanvalvojan kanssa, joka kertoi suoraan, että Samu ei pääsisi mihinkään lukioon huonon keskiarvonsa takia. Jos hän ei olisi loppukeväänä yhtään pois, hän valmistuisi peruskoulusta, eikä jäisi luokalleen. Yhteisymmärryksessä päätettiin, että Samun olisi viisainta hakeutua kymppiluokalle korottamaan numeroitaan ja vuoden päästä hakea haluamaansa lukioon.
- Fiksu poikahan sinä olet, että en minä yhtään epäile, ettetkö saisi numerot hilattua takaisin sinne kahdeksannen luokan tasolle, jos vain keskityt. Viime aikoina ilmeisesti ovat muut asiat kiinnostaneet liikaa, opettaja napautti kuivan loppukaneetin.

Äidin ehdottamista psykologeista vasta toinen oli sellainen, jonka kanssa Samu arveli voivansa jutella. Hän oli nainen, keski-ikäinen tiukka täti, joka ei vaikuttanut liian empaattiselta. Sitä tunnetta oli ihan liikaa tarjolla kotona. Psykologin huone oli viihtyisä ja sohva turvallinen paikka, jossa saattoi alkaa etsiä niitä syitä miksi kaikki oli tapahtunut ja käsitellä sen kaiken seuraukset oikein.

Sinä keväisenä lauantaina, kun Samu sai peruskoulun päättötodistuksen käsiinsä, hän viimein tunsi, että sisällä oleva onttous oli kurottavissa kiinni ja kaikki vielä järjestyisi.

Kaikki nämä pitkien tarinoitteni päähenkilöt ovat minulle tärkeitä, mutta jotenkin Samu on erityisesti suosikkini. Samulla on aika mielenkiintoinen menneisyys, jonka paljastamista mietin tuossa Tunne edellä tuntemattomaan, mutta se oli nimenomaan Mikaelin tarina, joten nämä jutut jäivät pois. Mutta halusin kuitenkin vielä palata Samun pariin, tässä hän ei vielä ole se ihastuttava itsensä, mutta matkalla siksi Samuksi, jonka tekin jo tunnette.

4 kommenttia:

  1. Samu! <3 olin jo melkee lukenu loppuun kunnes tajusin että heei täähän on samanniminen ku tunteen Samu, ja sit tajusin et joo varmaa iha tarkotuski.. :'D mäkin kiinnyin tähän henkilöön sillon, ja oli kiva saada lukea hiukan lisää hänen aikaisemmasta elämästään :)

    Muutenkin oon tykänny tosi paljon näistä novelleista ja että näitä tulee kivaan tahtiin :D mun ongelma nykyään on, etten meinaa mistään löytää tarpeeksi kunnollista luettavaa. Tosi rohkeesti oot lähteny kokeilemaan erilaisia tyylejä ja aiheita, ja ylittänyt samalla oman mukavuusalueesi. On kyllä kannattanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit menneiden muistelusta ja kiitos :) Uuden kokeilu oli kauhen jännittävää mutta houkuttelevaa, eikä ainakaan vielä kaduta, katsotaan sitten jouluaattona, kun urakka on ohi... :D

      Poista
  2. Sun kirjottamista tarinoista Tunne edellä tuntemattomaan on ehdottomasti paras joten kiitos tästä!:) Oli kiva kuulla Samun tarina, kun kaiken oli ajatellut aina Mikaelin kannalta. Tästä tuli mieleen Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -kirjasarja. Jos et oo lukenut niin kannattaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aina kiva kuulla, mikä kirjoittamistani on ollut eniten mieleen. Mun serkku on tuota mulle jo suositellut, täytyy siis ehdottomasti lainata ensi vuonna luettavaksi!

      Poista