Samu nousi ahtaassa vessakopissa polviltaan seisomaan ja taakseen katsomatta meni
huuhtomaan suutaan lavuaarin luo. Mies tuli pois kopista, ojensi hänelle loput
setelit ja jakeli ylistäviä sanoja. Samu ei kuunnellut. Katsoi vain lavuaariin
ja odotti miehen poistumista. Viimein tämä ymmärsi lähteä, ja hitaasti Samu
kohtasi katseensa peilistä. Mitä hittoa
sinä teet? Tuota kysymystä hän ei esittänyt ensimmäistä kertaa itselleen, mutta
ei vieläkään jaksanut miettiä sitä sen tarkemmin, vaan kaivoi nahkatakkinsa
povitaskusta pienen salmaripullon ja joi yhdellä kulauksella puolet mustasta
nesteestä.
Ovi kävi, ja hetken yökerhon pauhaava musiikki täytti myös
pienen vessan, mutta ovi sulkeutui ja ääni häipyi kuin veden alle. Samu sulloi
saamansa rahat taskuun ja lähti vessasta. Hänen täytyisi etsiä Niki käsiinsä,
jotta saisi jotain helpotusta onttoon oloonsa. Niki päivysti kulmaloosissa
kuten tavallista, ja huomaamattomasti sekä rahat että pienet valkoiset napit
vaihtoivat omistajaansa pöydän alla.
Samu siirtyi tiskille, tilasi tuplaviskin ja hujautti ensimmäisen
ryypyn mukana tabletin. Hän kääntyi nojaamaan baaritiskiin, seurasi tanssivia
ihmisiä ja odotti E:n potkaisua. Hän ei huomannut, kun lyhyt ja keski-ikäinen
mies ilmestyi hänen viereensä.
- Miten ois? tämä kysyi.
- Juu, ei, Samu sanoi kerran mieheen vilkaistuaan.
- Mä voin maksaa tuplasti.
- Edelleen ei.
- Edes käsihoito. Sä oot niin upee.
Samu ei vastannut mitään, otti vain lasinsa ja siirtyi pöytään
istumaan. Mihinkähän Max oli kadonnut? Pätkä jäi katsomaan häntä kaipaavasti
baaritiskiltä, mutta niihin katseisiin Samu oli jo tottunut. Nuori ja kaunis
oli todellinen houkutus lähes kaikille miehille kaupungin kuumimmassa
homobaarissa.
Esso alkoi vaikuttaa ja äkisti maailma muuttui HD-kuvaksi.
Samu tuntui kuulevan jokaisen äänen baarissa ja hyvänolontunne humahti koko
kropan läpi. Teki mieli huutaa elämisen riemusta, ja niin hän tekikin. Joi lasin
tyhjäksi ja suuntasi kuninkaan elkein tanssilattialle.
***
Samu raotti varovasti silmiään. Ei helvetti mikä olo. Täällä
oli ihan liian kirkasta ja missä helvetissä hänen Ray-Baninsa olivat? Varovasti
hän kääntyi ympäri, jotta saisi edes hetken helpotusta suorana ikkunasta
paistavalle auringolle. Paha olo väistyi hänen mielestään, kun hän huomasi
vieressä nukkuvan miehen tutut tatuoinnit. Käsivarren maorikuvion, kotkan hartioilla
ja alaselän lohikäärmeen, joka jatkui pakaran kautta reidelle. Samu alkoi
piirtää kotkan ääriviivoja etusormellaan. Lihakset lämpimän ihon alla
värähtivät, ja mies avasi silmänsä. Tummien silmien uninen katse sävähdytti
päästä kantapäihin.
- Huomenta, Samu toivotti lämpimästi.
Anssi vilkaisi kännykkää yöpöydällään.
- Pikemminkin iltapäivää.
- Mites mä tänne jouduin? Samu kysyi ja siirtyi vielä lähemmäs
Anssin kylkeä.
Mies kuitenkin kääntyi selälleen, hamusi yöpöydältä
tupakka-askin ja sytkärin käsiinsä. Samu sai odottaa vastausta tupakan
sytyttämisen ja ensimmäisten henkosten ajan. Varovasti hän hipaisi Anssin
lyhyttä tummaa tukkaa.
- Olit sen verta pihalla narikassa, että katsoin paremmaksi
korjata sut mukaani.
- Joo, vähän on filmi poikki, Samu naurahti nolona ja pyysi
itselleen tupakan. – Ei mun olo kyllä ole sellainen, että mikään herrasmies
olis mut pelastanut. Miten olis uusinta, josta mäkin muistan jotain?
Anssi tumppasi tupakan ja nousi ylös. Samu jäi tuijottamaan
miehen lihaksikasta vartaloa, voi helvetti, kuinka kukaan voi olla noin
täydellinen.
- Ei pysty, kiireitä. Nousehan säkin ylös.
- Enkö mä vois jäädä vielä nukkumaan? Olisin täällä valmiina
odottamassa sua, Samu pyysi.
- Kyllä sä tiedät, että mä en jätä ketään kämppääni, Anssi
vastasi, eikä edelleenkään katsonut häneen vaan keskittyi penkomaan
vaatekaappinsa sisältöä.
Samusta tuntui kuin nuhdellusta lapsesta, kuten usein niin
monta kertaa ennenkin Anssin seurassa. Sitä se ikäero teetti. Vaikka ei hänellä
ollut aavistustakaan kuinka vanha Anssi oli. Saattoi hyvin olla vasta 30, mutta
yhtä hyvin jopa viisikymppinen.
- Hei, vauhtia nyt, Anssi tokaisi vetäisten paidan samalla
päälleen.
Haluttomasti Samu vääntäytyi istumaan, roikotti
mielenosoituksellisesti tupakkaa suupielessään ja nykäisi nahkahousut
jalkaansa. Paita löytyi makuuhuoneen ovelta ja rotsi eteisen lattialta. Vaikkei
hän mitään viime yöstä muistanut, merkit osoittivat sen menneen samalla
kaavalla kuin yöt Anssin kanssa aiemminkin. Samu ei ikinä sitä ääneen tunnustaisi,
mutta hän halusi Anssia enemmän kuin ketään koskaan ja kaipasi edes jotain
merkkiä siitä, että hän oli miehelle yhtä tärkeä. Mitään siihen viittaavaa ei
ollut näkyvissä, paitsi kun heidän vartalonsa kohtasivat. Siihen hän takertui,
oli aina Anssin tavoitettavissa, eikä ikinä sanonut ei, kun tämä halusi nähdä.
Ja jokaisen kerran jälkeen hän oli yhtä paskana, koska tiesi, että seuraava
kerta tulisi ehkä kuukausien kuluttua. Toistaiseksi Anssi oli aina ottanut
yhteyttä, vaikka tauko oli venynyt, mutta sydän syrjällään Samu odotti sitä
päivää, kun hän ei enää kelpaisikaan.
- No, kiitti yösijasta, Samu sanoi ovella.
- Jees, palataan, Anssi avasi oven ja odotti, että Samu
varmasti oli pihalla, ennen kuin painoi sen lukkoon.
Hississä ei puhuttu mitään, eikä kadulla, Anssi vain istui
autoonsa ja kaasutti pois, edes vilkaisematta Samuun. Jalkakäytävälle jätetty
poika nielaisi muutaman vaikean kerran. Katsoi sinistä taivasta ja työnsi aurinkolasit
nenälleen. Ehkä ne olivat vähän liioittelua helmikuussa, mutta hän ei halunnut kenenkään
näkevän hänen silmiään.
Okei, lauantai-iltapäivä, mitähän tässä keksisi? Samu kaivoi
kännykän taskustaan ja valitsi Maxin numeron. Partner in crime, indeed, Samu
hymyili, kun odotti ystävänsä vastaamista.
***
Lopputalvi kului entistä kovempaa vauhtia, niin monessa eri
merkityksessä. Päivät vilahtivat ohi käsittämättömän nopeasti, tai ainakin
viikonloput. Viikot menivät perjantaita odottaessa. Myös Samun vauhti kiihtyi,
Anssista ei kuulunut mitään. Mutta tämän paikalle oli kyllä tulijoita rahalla
tai ilman, ja voi kyllä kuinka Samu ottikin tarjouksia vastaan. Miehet olivat
yhtä ja samaa kasvotonta massaa. Rahaa, viinaa ja huumeita riitti, eikä Samu
kieltäytynyt mistään.
Mutta mikään ei kestä ikuisesti, ja mitä kovempi vauhti sen
rajumpi on äkkipysähdys. Pahaa aavistamattomana Samu aukaisi eräs arki-ilta
kotinsa oven, mutta jo eteisessä hän vaistosi, että kaikki ei ollut kohdallaan.
Hän ehti tuskin riisua takkinsa eteisen naulakkoon, kun isän ääni kuului
keittiöstä:
- Samu, tuletko tänne?
Varovasti hän käveli keittiön ovelle ja pysähtyi siihen
peloissaan. Äiti itki avoimesti, ja isä oli vakava ja kasvoiltaan lähes harmaa.
- Istu, ole hyvä, isä nyökkäsi pöydän vastapäätä olevaa
tuolia.
Samu istui. Pelko kiersi vatsassa. Oliko joku kuollut? Ei
kai pappa?
- Meille soitettiin poliisista, isä sanoi.
Samu pysyi edelleen valppaana, mutta kuitenkin rentoutui
hieman. Ehkä kyse oli jostain viikonlopun toilailusta. Poliisien kanssa hän ei
kyllä muistanut joutuneensa tekemisiin, mutta toisaalta, ei hän kyllä muistanut
viikonlopusta muutenkaan kovin paljon.
Sitten tuli pitkä hiljaisuus. Äiti niiskutti nenäliinaan ja
isä oli hiljaa. Hän huokasi välillä vain hyvin pitkään, kuin yrittäen saada
itsensä puhumaan. Epäily alkoi kaihertaa Samua, tässä taisi takana olla jotain
isompaa. Lopulta isä sai jälleen suunsa auki:
- Poliisi tutkii suurta lasten seksuaalista
hyväksikäyttöjuttua, ja heidän mukaansa sinä olet yksi uhreista.
Äidin itkusta tuli entistä äänekkäämpää, isä käänsi
katseensa ikkunaan. Samu istui hämillään paikallaan.
- Ei minua ole ikinä käytetty hyväksi, hän sai sanotuksi.
- Sinusta on valokuvia. Vanhin miehistä on ollut 47-vuotias.
Sinulle on maksettu seksistä, äiti huusi hysteerisesti, mutta viimeisten
sanojen kohdalla hänen äänensä murtui ja hän nousi ylös.
Tilanne oli outo, mutta vielä oudompaa oli, että Samu mietti
vain valokuvia. Kuka ja missä? Äiti nojasi tiskialtaaseen ja valutti vettä.
Odotti sen kai muuttuvan jääksi.
- Poliisi takavarikoi tietokoneesi ja sinun on mentävä
kuulusteluihin, isä sanoi. Ei vieläkään voinut katsoa Samuun.
- Mitä vittua? hän hermostui. Kytät vieneet hänen läppärinsä.
- Siisti suusi. Me olemme luottaneet sinuun. Olemme ajatelleet,
että olet kypsä, vastuuntuntoinen ja osaat pitää huolen itsestäsi. Mutta paskan
marjat. Sinä huoraat ja olet sotkeutunut ties mihin. Mitä nämä ovat? isä kysyi
ja heitti pöydälle pienen muovipussin, jossa oli pari värikästä pilleriä.
Samu ehti vain hetkeksi nolostua isän sanoista, mutta
pilleripussi nosti hänen raivonsa uudelleen.
- Oletteko te vitun idiootit penkoneet mun huoneen?
- Me olemme sinun vanhempasi ja meillä on siihen täysi oikeus.
Varsinkin kun on käynyt selväksi, ettet kykene huolehtimaan itsestäsi.
- No ehkä mun pitää lähteä täältä helvettiin teille huolta
aiheuttamasta, Samu sylkäisi ja ponnisti seisomaan.
- Istu, isä jyrähti ja katsoi häntä tiukasti.
Samu ei totellut, vaan ryntäsi huoneeseensa. Hän kaatoi
reppunsa sisällön sängylle ja alkoi pakata siihen yöpymiskamoja. Hän painuisi
vittuun täältä, kyllä hän jonkun kaverin tai säädön sohvalle pääsisi nukkumaan.
- Samu, lopeta, äidin hiljainen ääni kuului ovelta.
Hän ei totellut, vaan kaiveli puhtaita sukkia laatikosta.
- Sinun pitää ymmärtää kuinka valtava järkytys tämä on meille.
Ja me kyllä yritämme ymmärtää sinua, mutta… Voi hyvä Luoja, äiti niiskaisi
jälleen.
- Minä soitin kouluusi, sinun numerosi ovat laskeneet, poissaoloja
on paljon ja sitten tämä poliisijuttu ja huumeet. Minä en yhtään tiedä mitä
tehdä, äiti sanoi ja istui sängyn reunalle.
Samu jatkoi pakkaamistaan, vaikka oli pahoillaan äidin
puolesta. Tämän ei koskaan pitänyt tulla julki.
- Kuinka minä en ole huomannut kuinka huonolla tolalla asiat
ovat? Millainen äiti ei huomaa, että oma lapsi raiskataan?
- Hei, hei, kukaan ei ole raiskannut minua, Samun oli pakko
oikaista.
- Sinä olet 16. Se on hyväksikäyttöä, kun aikuiset miehet…
Tekevät mitä tekevät, äiti sanoi itkien.
Isäkin oli ilmestynyt ovelle. Tämä oli jo vähän
rauhallisempi, sen näki ja kuuli, kun hän alkoi puhua:
- Sinusta tuntuu, että olet aikuinen ja me puutumme turhaan
sinun asioihisi. Mutta minä olen ollut tuon ikäinen ja usko minua: kukaan ei
ole niin viisas ja kaikkitietävä kuin 16-vuotias. Ja voit uskoa myös, että
muutaman vuoden päästä sinä huomaat kuinka lapsi oikeasti olitkaan. Siitä
lapsesta me nyt olemme huolissamme ja haluamme auttaa häntä parhaalla
mahdollisella tavalla.
Ehkä Samun sisällä oli ollut jo pitempään jotain rikki,
mutta nyt sinne romahti valtava kuilu aukinaiseksi. Hän seisahtui keskelle
lattiaa muutama t-paita käsissään. Äidin ja isän kipu sekä viimeisten
kuukausien ehkä jopa vuosien virheet iskivät täysillä. Samun kasvot
vääristyivät ja hän hautasi päänsä paitoihin. Äiti oli välittömästi halaamassa
häntä, ja pian myös isä kietoi kätensä heidän ympärilleen.
Kunpa hän voisikin olla jälleen lapsi, jonka suurin murhe
oli leikkiessä vahingossa särkynyt eteisen peili.
- Mitä nyt? Samu kysyi, kun hän sai äänensä jälleen
hallintaan.
- Poliisit ovat yrittäneet tavoittaa sinua, mutta et ole
vastannut.
Samu ei koskaan vastannut tuntemattomiin numeroihin. Yksi
hämärä seksinostaja liikaa oli sattunut kohdalle jo vuosi sitten.
- He haluavat kuulustella sinua, ja lupasimme huomenna sopia
ajan. Tutkinnan päätyttyä asia viedään syyttäjälle ja siitä oikeuteen, isä
selitti asiallisesti.
- Mä en halua.
- He jututtavat sinua joka tapauksessa.
- Minä alan etsiä sinulle huomenna sopivaa terapeuttia, äiti
sanoi.
- Mä en mene minkään kallonkutistajan puheille. Mä olen ihan
kunnossa.
- Kultapieni, tuollainen jättää ihan varmasti jälkensä. Me
voisimme käydä myös jossain perheterapiassa.
Samu hieroi väsyneenä silmiään. Hän ei nyt jaksanut ajatella
yhtään mitään.
- Ethän sinä lähde mihinkään? äiti kysyi anovasti. – Sinä olet
meille rakas ja yhdessä me selviämme tästä.
- Joo, joo, Samu huokasi ja istui sänkynsä reunalle.
Hän tönäisi repun lattialle, odotti, että isä ja äiti
lähtivät ja heittäytyi sitten selälleen sängylle. Mitä hän tekisi? Nyt hän ei
ainakaan jaksaisi mitään, ja siihen ajatukseen Samu nukahti.
***
Useamman vanhempiensa kanssa käydyn enemmän tai vähemmän
äänekkään keskustelun jälkeen Samu viimein istui kuulusteluhuoneessa. Vastapäätä
istui naispoliisi, jolla oli lempeä hymy ja suuret ruskeat silmät. Samu oli
vaatinut, että isä ja äiti eivät olleet mukana, muuten hän ei varmasti puhuisi
mitään. Hän halusi ehdottomasti säästää heidät yksityiskohdilta. Eikä hän ollut
ihan varma puhuisiko sittenkään mitään.
Kun poliisi alkoi puhua, Samu risti kätensä rinnalle ja
yritti olla kuulematta, mitä nainen sanoi. Mutta silti satunnaisia lauseita
pääsi hänen suojauksensa lävitse, ja jokaisen piston jälkeen oli yhä vaikeampaa
kuvitella, että se oli ollut koko ajan Samu, joka oli ollut ohjaksissa.
- Kuule Samu, sinun ei tarvitse eikä sinun pidä syyttää
itseäsi mistään. Sinä olet lapsi, nämä miehet ovat ainoita, jotka ovat
vastuussa.
Se mursi hänen vastarintansa lopullisesti ja Samu alkoi puhua.
Hän kertoi takellellen kuinka oli aina tiennyt olevansa homo ja pari vuotta
sitten oli alkanut liikkua netissä erilaisilla keskustelu- ja
seuranhakupalstoilla, koska koulussa ei ikäistä seuraa löytynyt. Kuinka hän oli
saanut heti kymmeniä yhteydenottoja, mutta vasta kahdeksannen luokan keväällä
vastannut yhteen viestiin kunnolla. Mies oli ollut Samua lähes 15 vuotta
vanhempi, he olivat jutelleet ensin viikkoja netissä ja sitten tavanneet. Mies
oli ostanut hänelle kalliita lahjoja, tarjonnut ravintolaillallisia ja vienyt
yökerhoihin. Seksi oli tullut aika nopeasti mukaan kuvaan. Samu oli luullut
olleensa rakastunut, mutta hänelle oli selvinnyt puolen vuoden jälkeen, ettei
suinkaan ollut miehelle ainut. Loukattuna ja surullisena hän palasi nettiin ja
väärien henkkareiden turvin baareihin. Ja miehiä riitti, kuin myös huomiota,
ilmaista viinaa, satunnaisia nappeja, lahjoja ja lopulta ihan vain rahaa.
- Mutta en mä koskaan suostunut kenenkään hyypiön kanssa
mihinkään. Mä olisin ollut näiden miesten kanssa myös ilmaiseksi, Samu
puolustautui kuin se olisi jokin saavutus.
- Missä sinä tutustuit näihin miehiin?
- Netissä tai Gracessa.
- Gracella tarkoitat tätä homobaaria?
- Niin.
Seurasi pieni tauko, kun Samu niisti nenänsä ja joi vettä.
Sen jälkeen he alkoivat käydä läpi miesten henkilöllisyyksiä. Anssi oli ainut,
josta Samu ei maininnut mitään. Edelleen hän halusi uskoa, että mies oli erilainen.
Ettei tämä kuulunut joukkoon, josta poliisilla oli jo muitakin jälkiä kuin
hänen kertomuksensa ja tietokoneen sisältönsä. Hehän olivat tavanneet yhteisten
ystäviensä kanssa, eikä hän ollut saanut Anssilta mitään vastikkeeksi siitä
mitä he olivat tehneet.
Lopulta pitkä iltapäivä oli ohi. Poliisi kiitti häntä ja
sanoi, että he todennäköisesti ottaisivat vielä uudelleen yhteyttä. Samu vain
nyökkäsi ja käveli ulos huoneesta. Äiti ja isä istuivat juuri siinä mihin he
olivat jääneet. Tai eivät istuneet kauaa vaan tulivat halaamaan häntä heti.
Isä piti viikon kevätloman ja äiti alkoi tehdä lyhennettyä
työpäivää, niin että oli kotona, kun Samu pääsi koulusta. He kävivät yhdessä
juttelemassa luokanvalvojan kanssa, joka kertoi suoraan, että Samu ei pääsisi mihinkään
lukioon huonon keskiarvonsa takia. Jos hän ei olisi loppukeväänä yhtään pois,
hän valmistuisi peruskoulusta, eikä jäisi luokalleen. Yhteisymmärryksessä
päätettiin, että Samun olisi viisainta hakeutua kymppiluokalle korottamaan
numeroitaan ja vuoden päästä hakea haluamaansa lukioon.
- Fiksu poikahan sinä olet, että en minä yhtään epäile,
ettetkö saisi numerot hilattua takaisin sinne kahdeksannen luokan tasolle, jos
vain keskityt. Viime aikoina ilmeisesti ovat muut asiat kiinnostaneet liikaa,
opettaja napautti kuivan loppukaneetin.
Äidin ehdottamista psykologeista vasta toinen oli sellainen,
jonka kanssa Samu arveli voivansa jutella. Hän oli nainen, keski-ikäinen tiukka
täti, joka ei vaikuttanut liian empaattiselta. Sitä tunnetta oli ihan liikaa
tarjolla kotona. Psykologin huone oli viihtyisä ja sohva turvallinen paikka,
jossa saattoi alkaa etsiä niitä syitä miksi kaikki oli tapahtunut ja käsitellä
sen kaiken seuraukset oikein.
Sinä keväisenä lauantaina, kun Samu sai peruskoulun
päättötodistuksen käsiinsä, hän viimein tunsi, että sisällä oleva onttous oli kurottavissa
kiinni ja kaikki vielä järjestyisi.
Kaikki nämä pitkien tarinoitteni päähenkilöt ovat minulle tärkeitä, mutta jotenkin Samu on erityisesti suosikkini. Samulla on aika mielenkiintoinen menneisyys, jonka paljastamista mietin tuossa Tunne edellä tuntemattomaan, mutta se oli nimenomaan Mikaelin tarina, joten nämä jutut jäivät pois. Mutta halusin kuitenkin vielä palata Samun pariin, tässä hän ei vielä ole se ihastuttava itsensä, mutta matkalla siksi Samuksi, jonka tekin jo tunnette.
Samu! <3 olin jo melkee lukenu loppuun kunnes tajusin että heei täähän on samanniminen ku tunteen Samu, ja sit tajusin et joo varmaa iha tarkotuski.. :'D mäkin kiinnyin tähän henkilöön sillon, ja oli kiva saada lukea hiukan lisää hänen aikaisemmasta elämästään :)
VastaaPoistaMuutenkin oon tykänny tosi paljon näistä novelleista ja että näitä tulee kivaan tahtiin :D mun ongelma nykyään on, etten meinaa mistään löytää tarpeeksi kunnollista luettavaa. Tosi rohkeesti oot lähteny kokeilemaan erilaisia tyylejä ja aiheita, ja ylittänyt samalla oman mukavuusalueesi. On kyllä kannattanut :)
Kiva, että tykkäsit menneiden muistelusta ja kiitos :) Uuden kokeilu oli kauhen jännittävää mutta houkuttelevaa, eikä ainakaan vielä kaduta, katsotaan sitten jouluaattona, kun urakka on ohi... :D
PoistaSun kirjottamista tarinoista Tunne edellä tuntemattomaan on ehdottomasti paras joten kiitos tästä!:) Oli kiva kuulla Samun tarina, kun kaiken oli ajatellut aina Mikaelin kannalta. Tästä tuli mieleen Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -kirjasarja. Jos et oo lukenut niin kannattaa!:)
VastaaPoistaKiitos :) Aina kiva kuulla, mikä kirjoittamistani on ollut eniten mieleen. Mun serkku on tuota mulle jo suositellut, täytyy siis ehdottomasti lainata ensi vuonna luettavaksi!
Poista