8. luukku: Vilkaisu menneisyyteen

Pyydän jo etukäteen anteeksi. Sain kuningasidean joulukalenteria varten, että olisi hauska kaivaa esiin lukioaikaisia novelleja ja näyttää niitä teille. No kaivoin ne esiin ja voin todeta, että olipa ihan saatanan helmi idea. Tämä myötähäpeän määrä!!! Minä kun luulin, että näistä blogin alkupään teksteistä ei voi pistää pahemmaksi. Väärässä olin.

Mutta tästä on lähdetty, älkää siis koskaan luopuko toivosta. Nämä ovat lukion ensimmäiseltä luokalta, joku äikän kurssi, missä oli enemmänkin luovaa kirjoittamista. Jätin virheet paikoilleen, enkä mitenkään muutenkaan korjaillut, kuten kohta huomaatte. Äikästä muuten olen aikoinani (älkää kysykö milloin, ikäkriisi on pahana) kirjoittanut B:n. Opettaja oli näihin kommentoinut minun olleen todella tuottelias ja monipuolinen ja oli kehottanut jatkamaan harrastusta...

Anteeksi vielä, huomenna taas luvassa jotain ihan muuta!

***
 

                                                          Tavallinen

Istuin tylsistyneenä pulsassa, Jussi istui vieressäni ja selitti suu vaahdossa tulevasta viikonlopusta. ”Hei, Minnalla on bileet. Meinaatko tulla?” Jussi kysyi innostuneena. ”Paha mennä sanomaan, ehkä mä tuun ehkä en.” Vastaukseni sai Jussin naaman loistamaan kuin Naantalin auringon. ”Nähään sit siellä” hän hönkäisee ennenkuin juoksee ulos luokasta.

Jussi oli ihan jees jätkä, kivan näkönen ja hauska. Mä tosin olisin halunnut jotain tosi erikoista, en mitään tavallista. Koulussa oli yksi poika joka täytti vaatimukseni ja hän oli tulossa bileisiin.

Huolellisen laittautumisen jälkeen olin valmis. Suunnistin Minnalle ja parkkeerasin itseni sohvalle. Ei mennyt kovin kauan kun Jussi tuli iskemään minua. Onneksi Kimi, tuo unelmieni prinssi, tuli pelastamaan minut. Hän pyysi minua tanssimaan.

Tanssimme ja Kimin kädet vaelsivat vartalollani, hän hönkäisee korvaani: ”Tule”. Kuin unessa siirryin hänen perässään makuuhuoneeseen. Kaaduimme sängylle ja hän alkoi riisua paitaani. ”Hei lopeta” parkaisin, kun hän siirtyi housujeni kimppuun. ”Kyllä sä tätä haluat, ole nyt vain mukana”. Survoin hänen käsiään pois ”No okei saatanan seisottaja, kyllä niitä naisia löytyy” Jäin itkemään Kimin lähdettyä.

Ovi avautui ja Jussi tuli sisään. Hän tyynnytteli minua ja piti sylissä. Kun itkuni tyyntyi hän kuiskasi: ”Tässä mä nyt olen ota tai jätä”. Ja minä otin.

(Huomatkaa kuinka minä olen tämän teiniromantiikan taitanut jo silloin teininä.)

***

                                                          Äiti

”Kysy milloin se tulee kotiin..?” kuulen 5-vuotiaan poikani äänen. Joonas roikkuu lahkeessani, kun yritän puhua puhelimessa Sirpan kanssa.

Sirpa lähti viime kuussa työnjohtajansa kanssa Helsinkiin ”työmatkalle”, eikä ole vieläkään tullut takaisin. Hän on suvainnut soittaa kahdesti, Sirpa haluaa avioeron ja Joonaksen huoltajuuden.

Eron annan mielelläni, mutten Joonasta. Olisi ajatellut sitä silloin kun lähti Sepon matkaan. Se oli Sirpan työnjohtaja, komea ja vuosittaiset ansiot lähellä kuusinumeroista lukua. En kyllä ymmärrä mitä se Sirpassa näki. Sirpa oli aika tavallisen näköinen suomalaisnainen. Lyhyt, hieman pyöreä ja ruskeat hiukset.

Me Joonaksen kanssa elettiin aika tavallisesti, aamulla kun lähdin vein Joonaksen tarhaan ja illalla hain sen pois. Illat me oltiin yhdessä, pelailtiin, käytiin ulkoilemassa ja luettiin. Oli vähän vaikeaa yrittää olla sekä isä että äiti, ei se aina edes onnistunut.

Viikot kuluivat, Sirpa soitteli erosta ja huoltajuudesta, puhelumme kääntyivät aina riitoihin. Joonas itki ja minä olin vihainen.

Eromme alkoi olla jo melko selvä, kun illalla soi ovikello. Kun avasin oven, siellä seisoi Sirpa. Se itki, huuli oli halki ja silmä mustana. Moni kakku päältä kaunis ajattelin, Seppo ei tainutkaan olla niin ihana. ”Jukka, anna mun tulla kotiin…” lause tukahtui uuteen itkun aaltoon. Suljin oven ja lähdin Joonaksen luo.

Vuosia on kulunut, Joonakselle olen löytänyt uuden äitipuolen. Sirpa palasi Sepon luo, enkä ole siitä sen jälkeen kuullut.

***

Tässä vielä bonuksena yksi runo samaiselta kurssilta. Nuorena halusin aina olla sellainen tyttökirjojen herkkä runotyttö, mutta eihän minusta sellaiseen ollut. Runojen kirjoittamista voisi kokeilla joskus uudestaan.

Jos sinä olisit aurinko,

minä olisin tähti.

                             Sinä kaunis ja valovoimainen,

                             minä pieni ja himmeä.

Jos sinä olisti Maa,

minä olisin Kuu.

                             Sinä värikäs ja eloisa,

                             minä kalpea ja hiljainen.

Jos sinä olisit tuli,

minä olisin vesi.

                             Sinä kuuma ja räiskyvä,

                             minä viileä ja vaatimaton.

Mutta sinä olet sinä ja

minä olen minä.

                             Vastakohdat,

                             jotka eivät koskaan kohtaa.

 9. luukku