Neeni kaatoi kiehuvaa vettä kuivattujen yrttien päälle ja
jätti juoman hautumaan. Ulkona valo ja pimeys kävivät kamppailua, jonka pimeys
tulisi pian häviämään aamun koittaessa, mutta illalla se taas palaisi valtaan.
Luonnon tasapaino miellytti Neenia suuresti.
Portinvartijan tuvan leveät lattialankut narisivat tutusti,
kun Neeni käveli hitaasti ikkunaan tarkistamaan portin tilanteen. Ei hän ketään
odottanut näkevänsä, mutta vanhat tavat istuivat tiukassa ja portin takiahan
hän oli olemassa. Neeni oli syntynyt velhojen kiltaan kauan, kauan sitten.
Kaikista velhoista juuri hänet oli valittu oppilaaksi, ja viimein koulutuksen
päätyttyä ja edeltävän portinvartijan poistuttua ajasta ikuisuuteen Neeni oli
perinyt tämän vastuullisen tehtävän.
Pihalla portti oli koskematon. Jos joku halusi tulla toiselta puolen
vierailulle, hän kyllä aisti sen, ja jos joku ihminen eksyi näin kauas metsään,
ympäristöä suojaavat loitsut kertoivat hänelle tulijasta jo kauan ennen kuin
tämä olisi edes lähellä porttia.
Hiljaa köpötellen Neeni palasi pöydän ääreen, yrttijuoma oli
juuri sopivaa. Hän lisäsi vielä lusikallisen hunajaa, näin vanhemmiten hän oli
alkanut kaivata makeaa ja osasi jo antaa periksi pienille mieliteoille. Muki käsissään hän palasi ikkunan ääreen ja alkoi
muistella aikaa, jolloin portissa oli ollut molemminpuolista vilkasta
liikennettä. Aikaan jolloin sadut olivat syntyneet ja toisen puolen asukkaat
halusivat vielä tutustua ihmisiin. Silloin hän oli ollut vielä oppilas, hänen
perittyään portinvartijan viran olivat vierailut vähentyneet tasaisella tahdilla.
Eikä Neenillä ollut vieläkään seuraaja, ja hän oli hiljalleen alkanut uumoilla,
että olisi viimeinen virassa. Hänen jälkeensä portti varmaan suljettaisiin
ikuisiksi ajoiksi. Se oli surullista, mutta saattoi olla parasta. Yhä harvempi
Lumotun maan asukas uskalsi tulla vierailulle ihmisten keskuuteen. Ihmisillä
oli tieteen kehityksen myötä yhä parempia aseita ottaa kiinni Lumottuja. Ennen
heillä oli ollut vain jalat ja keihäs tai hevonen ja miekka, mutta nykyisin
nopeita kulkuvälineitä ja vielä nopeampia aseita.
Yksisarviset eivät uskaltaneet tulla enää sen jälkeen kun
yksi heistä oli ammuttu parisataa vuotta sitten, hevoset olivat niin arkoja.
Samasta syystä myös kentaurit pysyivät poissa. Ja lohikäärmeet, niitä oli nykyisin
Lumotussa maassakaan niin vähän, että yhdenkin menetys olisi katastrofi.
Noidat, kääpiöt, menninkäiset ja maahiset halusivat edelleen ihmisten pariin,
mutta portinvartija harvoin laski heidät tänne puolen. Mokomat olivat liian
ovelia ja halukkaita hyötymään ihmisistä. Neenin tehtävänä oli erottaa uteliaisuus
ahneudesta ja pahantahtoisuudesta. Elävät kuolleet ja ihmissudet eivät enää
ihmisten pariin päästyään olleet halukkaita palaamaan takaisin Lumottuun
maahan. He olivatkin olleet aina niin ihmisten kaltaisia. Tontut valittivat,
koska vähään kävivät tallit joiden ylisillä oli heiniä tai navetat, joita eivät
robotit hoitaneet. Nekin kaipasivat aikaa, jolloin tilat olivat pieniä ja tonttuja
kunnioitettiin eläinten hoitajina. Keijut ja haltijat olivat kaikista
haluttomimpia tulemaan enää ihmisten pariin, sillä harva ihminen enää uskoi
mihinkään ja vielä harvempi lumoutui mistään. Ja se oli keijuille ja
haltijoille pahempaa kuin kuolema luoteihin.
Ihmisistä ainoastaan puhdassydämiset päästettiin Lumottuun
maahan. Aiemmin ihmiset olivat pysyneet pitempään viattomina, mutta enää heitä
ei löytynyt kuin lapsista. Ja harvaa lasta päästettiin yksin metsään
harhailemaan. Neeni muisteli haikeana aikaa, kun ihmiset olivat vielä osanneet
kuunnella metsän kutsua ja päässeet portin kautta toiseen maailmaan. Niin
olivat syntyneet sadut, laulut ja tarustot. Nykyisin Lumotun maan asukeista
kertovat kirjat perustuivat vanhoihin satuihin ja hyvään mielikuvitukseen. Toki
joukossa oli muutama kirjailija, joka oli päässyt oikeasti käymään toisella puolella,
mutta ne tunnisti helposti, sillä osa lumouksesta oli siirtynyt suoraan
kirjojen sivuille.
Niin, kai hän oli pelkkä tunteellinen hupsu, joka
kaipasi liikaa menneisyyteen. Mutta vaikka ihmiset vannoivat tieteen,
tekniikan ja ainaisen edistyksen nimeen, oli vanhoissa ajoissa ollut hyvätkin
puolensa. Silloin oli ollut taikaa ja ihmisillä ihan eri tavalla toivoa.
Nykyisin ainut näkymätön asia mihin ihmiset tuntuivat uskovan oli rakkaus. No,
onneksi edes se, Neeni mietti ja siemaisi sopivaksi jäähtynyttä yrttiteetään. Siinä maistui eniten vadelma ja hunaja peittäen alleen muut yrtit ja muutaman
velhon salaisen ainesosan.
Pieni aukea mökin ympärillä alkoi valostua, mutta jylhä aarniometsä
mökin ympärillä pysyi kesäisenä keskipäivänäkin hämäränä. Yrttijuoma oli
loppunut ja mietteissään Neeni laski kupin ikkunalaudalle. Se oli vanhaa
velhojuomaa, jonka oli määrä pitää hänet elinvoimaisena. Neeni oli alkanut
pohtia annostuksen lisäämistä, sillä hän tunsi viimeisen päivänsä lähestyvän. Tietysti lähdön hetki läheni jokaiselle elolliselle koko ajan,
mutta Neeni olisi mielellään lykännyt omaansa. Vaikka uutta portinvartijaa ei
ollut ilmestynyt, hän aikoi kaiken varalta pysyä voimissaan mahdollisimman
pitkään ja siten osaltaan lykätä sitä mikä nyt näytti vääjäämättömältä. Hän jaksoi
edelleen uskoa ja toivoa, että nämä kaksi maailmaa kohtaisivat jatkossakin.
Sitä eivät tienneet Lumotut eivätkä ihmiset, mutta kumpikin tarvitsi toisiaan
yhtä paljon: jälleen osoitus luonnon tasapainosta, Neeni mietti ja hymyili
haikeasti.
Viikonloppuna selasin Spotifyn soittolistoja ja etsin surullista musiikkia. Yhden listan nimi oli "Last One Awake", ja mietin, että siinäpä oiva otsikko novellille. Lähdin siis miettimään kuka valvoo, missä ja mitä, ja näin tämä syntyi. En ole ihan varma tuosta nimestä Neeni velholle, mutta en parempaakaan keksinyt, enkä enää jaksa miettiä enempää vaan pakko päästä nukkumaan.
Tässä on ihana idea ja mahtavaa huomata miten erilaisia tarinoita pystyt tuottamaan!
VastaaPoistaVähän kritiikkiäkin kuitenkin: kuulosti vähän nopeasti tehdyltä, muutamat virheet pisti silmään. Esim:
´´Ja lohikäärmeet, niitä oli nykyisin Lumotussa maassakaan niin vähän, että yhdenkin menetys olisi katastrofi.´´ (varmaan vaan huolimattomuusvirhe ja pointin kyllä tajusi mutta häiritsi vähän)
ja toi sana ´´valostua´´ ---> kirkastua kuulostais paremmalta :)
No kiitos :) Kritiikkiä ja huomautuksia virheistä saa aina antaa, enhän mä muuten kehity. Kyllä aika monenkin tekstin kanssa tuli kiire, ja se valitettavasti näkyy paikoin, pahiten ehkä juuri tuommoisissa. :/
PoistaÄäh... tästä mulla olis sanottavaa vaikka kuinka, mut kun en osaa pukea sitä sanoiksi. Olen yrittänyt monta kertaa siinä onnistumatta. Yritetään nyt kuitenki vielä kerran...
VastaaPoistaOtsikko on ehdottomasti yksi parhaistasi. Se herättää niin paljon kysymyksiä (ainakin mulla) vastaavia kuin sulla, kuka? missä? ja ennenkaikkea miksi? Niin paljon kiehtovia vaihtoehtoja...
Hienosti onnistuit rakentamaan tästä tarunhohtoisen ja kiehtovan tarinan. Kiitos.
Pöh, tulipa pliisu. Toivottavasti kuitenkin tajuat mitä yritän sanoa.
T. Häiris
Ihan uteliaisuudesta ja tuollaisen ylistyksen jälkeen piti lukea tämä uudelleen. Kiva idea joo, ja otsikko, mutta paikoin liiaan luettelomainen. Mutta kiva, että sinä tykkäsit :)
PoistaTykkäsinhän mä. Valitettavasti aika ei riittänyt käydä läpi kaikkia, vaan pahuksen arkinen aherrus alkaa taas. Lopetan siis sun häiriköinnin (toistaiseksi) ja annan luku/lomarauhan.
VastaaPoistaHauskaa vuodenvaihdetta.
T. Häiris
Sinulle jaksamista arkeen, palataan joskus asiaan (tai sen viereen :D). Kivaa uutta vuotta!
Poista