torstai 18. joulukuuta 2014

18. luukku: Viimeinen valveilla



Neeni kaatoi kiehuvaa vettä kuivattujen yrttien päälle ja jätti juoman hautumaan. Ulkona valo ja pimeys kävivät kamppailua, jonka pimeys tulisi pian häviämään aamun koittaessa, mutta illalla se taas palaisi valtaan. Luonnon tasapaino miellytti Neenia suuresti.

Portinvartijan tuvan leveät lattialankut narisivat tutusti, kun Neeni käveli hitaasti ikkunaan tarkistamaan portin tilanteen. Ei hän ketään odottanut näkevänsä, mutta vanhat tavat istuivat tiukassa ja portin takiahan hän oli olemassa. Neeni oli syntynyt velhojen kiltaan kauan, kauan sitten. Kaikista velhoista juuri hänet oli valittu oppilaaksi, ja viimein koulutuksen päätyttyä ja edeltävän portinvartijan poistuttua ajasta ikuisuuteen Neeni oli perinyt tämän vastuullisen tehtävän.
Pihalla portti oli koskematon. Jos joku halusi tulla toiselta puolen vierailulle, hän kyllä aisti sen, ja jos joku ihminen eksyi näin kauas metsään, ympäristöä suojaavat loitsut kertoivat hänelle tulijasta jo kauan ennen kuin tämä olisi edes lähellä porttia.

Hiljaa köpötellen Neeni palasi pöydän ääreen, yrttijuoma oli juuri sopivaa. Hän lisäsi vielä lusikallisen hunajaa, näin vanhemmiten hän oli alkanut kaivata makeaa ja osasi jo antaa periksi pienille mieliteoille. Muki käsissään hän palasi ikkunan ääreen ja alkoi muistella aikaa, jolloin portissa oli ollut molemminpuolista vilkasta liikennettä. Aikaan jolloin sadut olivat syntyneet ja toisen puolen asukkaat halusivat vielä tutustua ihmisiin. Silloin hän oli ollut vielä oppilas, hänen perittyään portinvartijan viran olivat vierailut vähentyneet tasaisella tahdilla. Eikä Neenillä ollut vieläkään seuraaja, ja hän oli hiljalleen alkanut uumoilla, että olisi viimeinen virassa. Hänen jälkeensä portti varmaan suljettaisiin ikuisiksi ajoiksi. Se oli surullista, mutta saattoi olla parasta. Yhä harvempi Lumotun maan asukas uskalsi tulla vierailulle ihmisten keskuuteen. Ihmisillä oli tieteen kehityksen myötä yhä parempia aseita ottaa kiinni Lumottuja. Ennen heillä oli ollut vain jalat ja keihäs tai hevonen ja miekka, mutta nykyisin nopeita kulkuvälineitä ja vielä nopeampia aseita.

Yksisarviset eivät uskaltaneet tulla enää sen jälkeen kun yksi heistä oli ammuttu parisataa vuotta sitten, hevoset olivat niin arkoja. Samasta syystä myös kentaurit pysyivät poissa. Ja lohikäärmeet, niitä oli nykyisin Lumotussa maassakaan niin vähän, että yhdenkin menetys olisi katastrofi. Noidat, kääpiöt, menninkäiset ja maahiset halusivat edelleen ihmisten pariin, mutta portinvartija harvoin laski heidät tänne puolen. Mokomat olivat liian ovelia ja halukkaita hyötymään ihmisistä. Neenin tehtävänä oli erottaa uteliaisuus ahneudesta ja pahantahtoisuudesta. Elävät kuolleet ja ihmissudet eivät enää ihmisten pariin päästyään olleet halukkaita palaamaan takaisin Lumottuun maahan. He olivatkin olleet aina niin ihmisten kaltaisia. Tontut valittivat, koska vähään kävivät tallit joiden ylisillä oli heiniä tai navetat, joita eivät robotit hoitaneet. Nekin kaipasivat aikaa, jolloin tilat olivat pieniä ja tonttuja kunnioitettiin eläinten hoitajina.  Keijut ja haltijat olivat kaikista haluttomimpia tulemaan enää ihmisten pariin, sillä harva ihminen enää uskoi mihinkään ja vielä harvempi lumoutui mistään. Ja se oli keijuille ja haltijoille pahempaa kuin kuolema luoteihin.

Ihmisistä ainoastaan puhdassydämiset päästettiin Lumottuun maahan. Aiemmin ihmiset olivat pysyneet pitempään viattomina, mutta enää heitä ei löytynyt kuin lapsista. Ja harvaa lasta päästettiin yksin metsään harhailemaan. Neeni muisteli haikeana aikaa, kun ihmiset olivat vielä osanneet kuunnella metsän kutsua ja päässeet portin kautta toiseen maailmaan. Niin olivat syntyneet sadut, laulut ja tarustot. Nykyisin Lumotun maan asukeista kertovat kirjat perustuivat vanhoihin satuihin ja hyvään mielikuvitukseen. Toki joukossa oli muutama kirjailija, joka oli päässyt oikeasti käymään toisella puolella, mutta ne tunnisti helposti, sillä osa lumouksesta oli siirtynyt suoraan kirjojen sivuille.

Niin, kai hän oli pelkkä tunteellinen hupsu, joka kaipasi liikaa menneisyyteen. Mutta vaikka ihmiset vannoivat tieteen, tekniikan ja ainaisen edistyksen nimeen, oli vanhoissa ajoissa ollut hyvätkin puolensa. Silloin oli ollut taikaa ja ihmisillä ihan eri tavalla toivoa. Nykyisin ainut näkymätön asia mihin ihmiset tuntuivat uskovan oli rakkaus. No, onneksi edes se, Neeni mietti ja siemaisi sopivaksi jäähtynyttä yrttiteetään. Siinä maistui eniten vadelma ja hunaja peittäen alleen muut yrtit ja muutaman velhon salaisen ainesosan.

Pieni aukea mökin ympärillä alkoi valostua, mutta jylhä aarniometsä mökin ympärillä pysyi kesäisenä keskipäivänäkin hämäränä. Yrttijuoma oli loppunut ja mietteissään Neeni laski kupin ikkunalaudalle. Se oli vanhaa velhojuomaa, jonka oli määrä pitää hänet elinvoimaisena. Neeni oli alkanut pohtia annostuksen lisäämistä, sillä hän tunsi viimeisen päivänsä lähestyvän. Tietysti lähdön hetki läheni jokaiselle elolliselle koko ajan, mutta Neeni olisi mielellään lykännyt omaansa. Vaikka uutta portinvartijaa ei ollut ilmestynyt, hän aikoi kaiken varalta pysyä voimissaan mahdollisimman pitkään ja siten osaltaan lykätä sitä mikä nyt näytti vääjäämättömältä. Hän jaksoi edelleen uskoa ja toivoa, että nämä kaksi maailmaa kohtaisivat jatkossakin. Sitä eivät tienneet Lumotut eivätkä ihmiset, mutta kumpikin tarvitsi toisiaan yhtä paljon: jälleen osoitus luonnon tasapainosta, Neeni mietti ja hymyili haikeasti.

Viikonloppuna selasin Spotifyn soittolistoja ja etsin surullista musiikkia. Yhden listan nimi oli "Last One Awake", ja mietin, että siinäpä oiva otsikko novellille. Lähdin siis miettimään kuka valvoo, missä ja mitä, ja näin tämä syntyi. En ole ihan varma tuosta nimestä Neeni velholle, mutta en parempaakaan keksinyt, enkä enää jaksa miettiä enempää vaan pakko päästä nukkumaan.

6 kommenttia:

  1. Tässä on ihana idea ja mahtavaa huomata miten erilaisia tarinoita pystyt tuottamaan!
    Vähän kritiikkiäkin kuitenkin: kuulosti vähän nopeasti tehdyltä, muutamat virheet pisti silmään. Esim:
    ´´Ja lohikäärmeet, niitä oli nykyisin Lumotussa maassakaan niin vähän, että yhdenkin menetys olisi katastrofi.´´ (varmaan vaan huolimattomuusvirhe ja pointin kyllä tajusi mutta häiritsi vähän)
    ja toi sana ´´valostua´´ ---> kirkastua kuulostais paremmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :) Kritiikkiä ja huomautuksia virheistä saa aina antaa, enhän mä muuten kehity. Kyllä aika monenkin tekstin kanssa tuli kiire, ja se valitettavasti näkyy paikoin, pahiten ehkä juuri tuommoisissa. :/

      Poista
  2. Ääh... tästä mulla olis sanottavaa vaikka kuinka, mut kun en osaa pukea sitä sanoiksi. Olen yrittänyt monta kertaa siinä onnistumatta. Yritetään nyt kuitenki vielä kerran...

    Otsikko on ehdottomasti yksi parhaistasi. Se herättää niin paljon kysymyksiä (ainakin mulla) vastaavia kuin sulla, kuka? missä? ja ennenkaikkea miksi? Niin paljon kiehtovia vaihtoehtoja...

    Hienosti onnistuit rakentamaan tästä tarunhohtoisen ja kiehtovan tarinan. Kiitos.

    Pöh, tulipa pliisu. Toivottavasti kuitenkin tajuat mitä yritän sanoa.

    T. Häiris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uteliaisuudesta ja tuollaisen ylistyksen jälkeen piti lukea tämä uudelleen. Kiva idea joo, ja otsikko, mutta paikoin liiaan luettelomainen. Mutta kiva, että sinä tykkäsit :)

      Poista
  3. Tykkäsinhän mä. Valitettavasti aika ei riittänyt käydä läpi kaikkia, vaan pahuksen arkinen aherrus alkaa taas. Lopetan siis sun häiriköinnin (toistaiseksi) ja annan luku/lomarauhan.

    Hauskaa vuodenvaihdetta.

    T. Häiris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle jaksamista arkeen, palataan joskus asiaan (tai sen viereen :D). Kivaa uutta vuotta!

      Poista