torstai 15. joulukuuta 2016

15. luukku: Kalevi



Kalevi istui hermostuneena Mairen vieressä. Lounasta ei ollut tarjoiltu normaaliin aikaan, ja Petteri sanoi nähneensä pihassa ambulanssin. Kalevi oli heti käynyt kurkistamassa ikkunasta ulos, mutta ei siellä ollut kuin vieraiden ja talon autot. Mutta kaikki ei siltikään ollut kunnossa.
- Mitähän on tekeillä? Kalevi kysyi.
- En tiedä, mutta vähän huolettaa, kun Arvia ei ole näkynyt koko aamuna, Maire vastasi.
- No eihän se mitään tarkoita, mehän olimme puoli aamua kirkossa, Kalevi tyynnytteli, enemmän ehkä itseään.
Niin äkisti oli harras joulutunnelma vaihtunut hermostuneeseen epätietoisuuteen. Maire ehkä aisti hänen tuntemuksensa, sillä hän nosti kätensä Kalevin polvelle. Kalevi puolestaan laski kätensä Mairen käden päälle.

Hanna tuli saliin, eikä hänestä huokunut sitä normaalia iloisuutta ja lämpöä.
- Minulla on ikäviä uutisia, Hanna aloitti, kun paikallaolijat olivat vaienneet hänet nähdessään.
Hanna katsoi hetken jalkojaan ja jatkoi sitten:
- Minä löysin tänä aamuna Arvin kuolleena huoneestaan.
Kalevi henkäisi terävästi. Oliko Hanna tosissaan? Arviko muka kuollut?
- Ei ole syytä epäillä rikosta, mutta vasta ruumiinavauksessa selviää kuolinsyy. En tiedä onko viisasta spekuloida, mutta minä mietin sydämen pettämistä tai aivoinfarktia. Kyllähän me kaikki näimme eilen Arvin, eli jotain hyvin äkkinäistä sen on pitänyt olla.
Kalevi puristi vähän lujemmin Mairen kättä. Kyllähän tässä iässä oli jo tottunut kuolemaan, mutta toisinaan sen äkillisyys pääsi silti yllättämään.
- Te olette täällä vieraina, joten pyydän anteeksi, että lounas on tänään vähän myöhässä. Poliisit lähtivät vasta äsken ja minä ajattelin lähteä nyt keittiöön. Jos tarvitsette keskusteluapua asian käsittelyyn tai mitä tahansa, niin älkää pelätkö tulla kysymään, minä kyllä järjestän asian.
Hanna puristi hymyn huulilleen. Vieraat nyökkäilivät ja yrittivät tajuta, mitä Hanna oli juuri kertonut.
- Haluatko apua keittiössä? Maire kysyi.
- Kiitos, mutta kyllä minä pärjään. Tänään siis tarjolla on vielä jouluruokia, joten kaikki on valmista. Pitää vaan kattaa pöytä ja lämmittää, mutta onhan minulla Rilla apurina.
Hanna lähti keittiötä kohden ja vieraat jäivät hiljaisina istumaan. Kalevikin yritti sulatella tietoa.
- Ikävä juttu, kerta kaikkiaan. Vähän vaikea edes uskoa koko asiaa, Kalevi viimein sanoi.
- Vähän kuin minun setäni kuolema, Petteri sanoi.
Kalevi katsoi nuorempaa miestä ja odotti jatkoa.
- Täysin terve mies, lähti mökille kalaan ja löydettiin samana iltana mökin pihasta kuolleena. Aortta oli revennyt.
- Meillä eräs naapurin mies kuoli sydänkohtaukseen saunassa, Maire sanoi, ja Kalevikin muisti Pekan kuoleman viitisen vuotta sitten.
- Sen aina niin armollisesti unohtaa, että kuolema voi tulla koska tahansa kelle tahansa, Kalevi sanoi, ja ihmetteli Mairen jäykistymistä, mutta sitten hänen huomionsa kiinnittyi Lauriin, joka tuli huoneeseen. Jokin miehen olemuksessa kertoi Kaleville, että tämä jo tiesi.
- Hei, Lauri tervehti kaikkia ja istui vapaaseen nojatuoliin lähelle joulukuusta.
- Hei, Hanna kertoi meille äsken, että Arvi on kuollut. Joko sinä tiesit?
- Minä tulin kävelyltä, kun näin poliisit ja ambulanssin ja Hanna kertoi tuossa pihalla mitä oli tapahtunut. Surullinen juttu.
Kalevi nyökkäsi, todella surullinen.

- Tiedättekö oliko Arvilla sukulaisia? Maire kysyi.
- Ei suoraan tullut puheeksi, mutta minä ymmärsin, että hän oli vähän yksinäinen susi, Kalevi sanoi.
- Mainitsi hän joulusaunassa siskon ja tämän perheen, Petteri lisäsi.
Kalevi rypisti otsaansa, hän ei muistanut sellaista. Ehkä hän oli ollut ulkona jäähdyttelemässä, kun asia oli noussut esiin.

- Eikö lounasta vielä olekaan katettu? Kellohan on yli yksi, Jarmo ihmetteli ovensuussa Kati vierellään.
Salissa istujat vilkaisivat toisiaan. Uutinen ei ollut vielä kiirinyt kaikkien korviin ja kuka sen nyt kertoisi noille kahdelle?
- Arvi on kuollut, joten Hannalla oli vähän muita kiireitä, mutta ruokaa saadaan ihan kohta, Kalevi toimi jälleen puhemiehenä. Hänelle oli luontaista olla ensimmäisenä äänessä, kotiseudulla hän kuului kirkkovaltuustoon ja oli puheenjohtajana sekä perusturvalautakunnassa että vesiosuuskunnassa.
- Ai kamala, Kati sanoi ja nosti käden suunsa eteen.
Jarmo sen sijaan silmäili joukkoa ja mietti selvästi, että kuka oli Arvi. Kalevin olisi pitänyt ymmärtää, mutta jotenkin häntä ärsytti. Jarmo oli tullut vasta eilen ja pysytellyt vaimonsa kanssa huoneessaan, eli ei tällä kovin hyvää kokonaiskuvaa heistä ollut. Toisaalta he olivat ehtineet istua iltaa eilen joulupöydässä ja viimeistään siinä mies olisi voinut esittäytyä ja tutustua heihin. Kalevi oli luokitellut pariskunnan omahyväisiksi oman navan tuijottajiksi ja tämä pieni episodi ei totta vieköön hänen mielikuvaansa ainakaan paremmaksi kääntänyt. 

- Anteeksi myöhästyminen, mutta nyt voitte tulla syömään, Hanna sanoi ovelta, juuri kun Kalevi oli ajamassa itseään vielä pahempaan vimmaan. Kalevi nousi Mairen perässä seisomaan ja kävellessään ruokasaliin hän mietti omaa voimakasta reaktiotaan. Kai se liittyi siihen, että kuolleista ei saanut puhua pahaa. Tai ylipäätään, että kaikkia ihmisiä piti kohdella kunnioituksella.

Kalevi istui Mairen viereen ja katsoi pöydän toiselle puolelle, siinä missä hän oli jo tottunut näkemään Arvin, istui nyt Jarmo. Niinpä tietenkin.
- Ihan rauhassa vaan, ei tyhmyydestä voi sakottaa, Maire kuiskasi hänelle.
Jälleen kerran heidän avioliittonsa aikana Kalevi sai ihmetellä kuinka hyvin Maire hänet tunsi tai osasi aavistaa hänen ajatuksensa.
- Mutta kun, Kalevi mutisi.
- Tiedän, tiedän, Maire sanoi ja taputti Kalevin käsivartta.
Tietenkin Maire oli oikeassa, joten Kalevi keskittyi lautaseensa. Ruoka tosin ei oikein maittanut, eikä vieressä istuva Petterikään onneksi halunnut sen kummempia puhua.
Hiljainen ateria saatiin nopeasti päätökseen. Poissa loistivat huutomerkin lailla eilinen lämpö, rentous ja joulutunnelma.
- Mennäänkö ruokalevolle? Maire ehdotti, kun hän nousi Kalevin tukemana pois pöydästä. Kalevi nyökkäsi, ei hän muutakaan keksinyt. Hiljaisina he kävelivät omaan huoneeseen. Kalevi pysähtyi riisumaan housujaan sängyn päädyssä. Kalevi hymähti itsekseen, nuorena tämä olisi tietänyt ihan jotain muuta, mutta nykyisin se oli pääasiassa ihan vain mukavuuden takia. Kummasti housut olivat viimeisen vuoden aikana alkaneet pesussa kutistua. Kalevi asettautui Mairen viereen omalle puolelle sänkyä.
- Mitä mietit? Maire kysyi.
- Että olipa melkoinen muutos meidän joulunviettoon. Ja säälittää Arvi, piruparka. Tai no, onko se kuolema yhtään sen häävimpi, jos kituu vuosia vaikka syövän kynsissä.
Kalevi pelästyi Mairen poskelle vierähtänyttä kyyneltä.
- No, no, älähän nyt. Eihän meillä tässä mitään hätää ole.
Mutta ihmeekseen hänen sanansa eivät saaneet Mairea tyyntymään, vaan tämän itku vaan yltyi. Vähän kömpelöstikin Kalevi asetti kätensä Mairen ympärille ja painautui tiukasti vaimoaan vasten.
- Anteeksi, Maire mutisi hänen rintaansa vasten.
- Ei tässä mitään, Kalevi sanoi ja silitteli rauhallisesti Mairen selkää ja viimein emäntä rauhoittui.

16. luukku 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti