- Kaksi, kolme, neljä, Hanna laski ääneen latoessaan purkkeja
jääkaappiin ja viivasi listaltaan yli kohdan “Kuohukerma 4”, sen jälkeen vuorossa
oli maitopurkit. Kun A4-kokoinen ostoslista oli käyty läpi, hän palkitsi
itsensä kahvikupillisella. Kaupasta oli ostettu kaikki tarvittava, eikä mitään
puuttunut. Onneksi. Seuraavan kerran hän ehtisi suunnata kylille kauppaan vasta
27. joulukuuta, joten jääkaapit ja ruokakomerot olivat tupaten täynnä.
Hän siemaisi viimeiset tipat mukin pohjalta ja lähti
tarkistamaan oliko Rilla ehtinyt kuinka pitkälle siivouksen kanssa. Pakkaslumi
narisi askelten alla, tulossa oli sellainen postikortteihin kelpaava joulu, ja
osittain kai siksi majoituskin oli täyteen varattu. Hanna marssi pihan läpi
kohti pihamökkiä. Viereisessä tarhassa Lippo ja Lyyti seisoivat pää
heinäkasassa. Äsken leijailut lumi koristi pörröisiä selkiä, joiden
karvaisuudesta mammutitkin olisivat olleet kateellisia.
- Rilla, Hanna sanoi ovelta, mutta tyttö ei ollut sisällä
mökissä. Ilmassa tosin leijaili kevyt mäntypesuaineen tuoksu, joten Rilla oli
ainakin tehnyt hommansa. Hanna kääntyi kannoillaan ja suuntasi seuraavaksi
kulkunsa piha-aittaan, josta hän löysikin Rillan petaamasta sänkyjä.
- Sinähän olet ollut ahkera.
- Ehtii aiemmin katsomaan Netflixiä, iloiseen toivotukseen
tuli kärkäs tuhahdus vastaukseksi.
Aha, tänään oli taas sellainen päivä, Hanna totesi hiljaa
mielessään. Hän oli luullut tienneensä jotain lasten kasvattamisesta ja
teini-ikäisistä, mutta kuopuksen murrosikä oli tullut täysin puun takaa. Tai
ehkä Sanni ja Roope olivat olleet niitä helppoja, ja Rilla se normaali
murkkuikäinen. Mielialat ailahtelivat aurinkoisesta myrskyyn vähän kuin
heinäkuussa, mutta paljon, paljon säätä nopeammin. Toisinaan Rilla ei puhunut hänelle päiviin
mitään ja välillä tämä kertoi kaiken. Ja aina kun Hanna luuli edes vähän
oppineensa tulkitsemaan tytärtään, asetukset vaihtuivatkin yhdessä yössä aivan
uusiksi. Onneksi he asuivat kaukana kaikesta, itselleen Hanna uskalsi
tunnustaa, ettei olisi aivan varma olisiko voinut mitenkään estää Rillan
kapinointia kaupungin valoissa tai suuressa maailmassa. Täällä Ryönänperällä he
olivat vielä lintukodossa, mikäli se nykymaailmassa edes oli mahdollista.
- Keittiössä on kaikki kunnossa ja minä taidan lähteä
jatkamaan yläkerran huoneiden parissa, niin saadaan kaikki valmiiksi.
Hanna perääntyi aitan ovelta ja jätti Rillan töihinsä. Niin,
tokko hän olisi tehnyt yhtään mitään äitinsä yrityksensä eteen ilman palkkaa.
Eikä Hanna sitä odottanutkaan, mutta kunpa Rilla pian olisi vähän iloisempi,
kun joulukin oli tulossa.
Kävellessään suuren pihan yli, hänen oli pakko
pysähtyä hetkeksi katsomaan ympärilleen, kun vielä näki katsoa johonkin päin.
Suuret kuuset olivat kuin suojelijoina suuren, punaisen talon takana, piha
vietti vähän alaspäin ja piharakennusten takaa avautui näkymä kauas Ryönänperän
maisemiin. Tilaa ja avaruutta oli huimaukseen asti edessä. Mutta Hanna ei
kaivannut eteen eikä taakse, tässä oli hyvä. Tälle mäelle hän oli viimein
saanut kasvatettua juurensa vaellusvuosien jälkeen, eikä hän lähtisi täältä
kuin jalat edellä.
Illalla Hanna huikkasi Rillaa syömään. Hän ei ollut jaksanut
keskittyä kokkaamaan, sillä seuraavina päivinä sitä ja muuta hyörinää riitti
ihan tarpeeksi. Ruokana oli siis makaronimössöä, ketsuppikin sai toimittaa
kasvisten virkaa. Yhteisestä illallisesta Hanna oli pitänyt kiinni siitä
lähtien, kun he olivat muuttaneet tänne. Toisinaan se oli vaatinut melkoista
uhkailua, kiristystä ja lahjontaa, mutta aina Rilla oli pöydän äären tullut istumaan.
Vaikka tämä ei ollut sitten suostunut syömään mitään ja mulkoillut äitiään
uhmakkaan vihaisesti. Tuuli oli kääntynyt päivään verrattuna ja Rilla
tuli heti ensimmäisestä kutsusta, lappoi lautaselle makaroni-jauhelihaseosta ja
kysyi seuraavan päivän aikataulusta.
- Saat nukkua pitkään, ensimmäiset vieraat tulevat joskus
puolenpäivän jälkeen, Hanna sanoi.
- Eihän se oli mitään pitkään nukkumista sitten.
Hanna ei kommentoinut mitään, vaan kauhaisi viisaasti ruokaa suuhunsa. Teinien
unenlahjat.
- Kuule äiti, voidaanko me lähteä Saran ja Jennan kanssa
välipäivinä kaupunkiin alennusmyynteihin?
Siitä siis johtui tuulen suunta, Hanna huokaisi mielessään.
- Millä te menette?
- Linja-autolla tietysti, Rilla tuhahti.
Hanna nyökkäsi lievästi helpottuneena. Hän oli jo ehtinyt
pelätä, että Saran poikaystävä olisi kuskina. Hanna oli sen verran nähnyt
sinisen Bemarin järjetöntä ajoa kaupoilla käydessään, että siihen kyytiin hän ei
ikinä päästäisi Rillaa. Ja toivoi, että tytöllä olisi sen verran järkeä päässä,
että ei olisi sen kaaharin kyytiin lähtemässä, kun hän ei ollut näkemässä.
- Me teemme jouluvieraiden loppusiivouksen 27. päivä, ehkä
osan huoneista myös 28. päivä, jos he lähtevät kovin myöhään. Onko 29. päivä
liian myöhään?
- Sulle siis käy? Rilla kysyi ilahtuneena.
- Pitäähän sinun pitää lomaakin, Hanna sanoi. Jennan
mukanaolo estäisi ehkä Rillaa ja Saraa sortumasta mihinkään typerään, ja viimeinen
bussi kaupungista Ryönänperälle lähti jo vartin yli viisi. Siinä syyt hänen
suostumukselleen.
- Kiitos, toisinaan sä olet ihan hyvä äiti, Rilla virnisti
ja jatkoi syömistään.
Vaikka hän tiesi kehun, ja sekin puolittainen, tulleen hänen
lähtöluvastaan, silti Hannaa hymyilytti.
Roopessa oli paljon isänsä piirteitä, Sannissa puolestaan
hänen, mutta Rilla oli melkein yksi yhteen hänen äitinsä nuoruuskuvien kanssa.
Samat ovaalinmuotoiset kasvot, suuret siniset silmät, mutta raskaat luomet,
pyöreät posket ja häkellyttävän paksu, tummanruskea tukka.
- Mitä sä katsot? Rilla kysyi epäluuloisena.
- Jäin vain ajatuksiini. Ensimmäinen kerta, kun jokainen
vuodepaikka on täynnä, niin vähän jännittää miten kaikki menee, Hanna
lasketteli valkoisen valheen.
- Oliko pakko ottaa jokainen varaus vastaan?
Ihmeeksi Rillan ääni oli ihan normaali, ei syyttävä tai
pilkallinen.
- Tietenkin, maatilamatkailu elää nyt nousukautta ja pankki
täytyy pitää tyytyväisenä.
- Toivottavasti sieltä ei tule ketään samanlaista idioottia
kuin se syysloman cityrouva, joka piti eläinrääkkäyksenä, kun hevoset on
pihalla sateella ja halusi tietää onko riisipuuro varmasti tehty kotimaiseen
riisiin, Rilla tuhahti naurua pidätellen.
Hanna nauroi ääneen, eikä voinut väittää vastaan. Viimeisen
neljän vuoden aikana heillä oli käynyt kaikenlaista matkaajaa, osa ihania,
jotka jäivät vakituisiksi kävijöiksi, osa aivan kamalia, jotka tulivat “Asiakas
on aina oikeassa” -asenteella. Mutta kaikesta oli selvitty, eikä Hanna
vaihtaisi tätä yrittäjyyttä enää mihinkään.
Kun ruoka oli syöty, Rilla hautautui huoneeseensa Netflixin
pariin ja Hanna asettautui suihkun jälkeen olohuoneen sohvalle viinilasillisen
kanssa. Tänä iltana hänellä olisi vielä hetki omaa aikaa ennen joulun ja uuden
vuoden asiakasvyöryä ja hän ottaisi siitä kaiken irti. Hän heräsi hätkähtäen,
kun Kymmenen uutisten tunnusmusiikki alkoi soida televisiossa.
2. luukku
2. luukku
***
Minä taas yritän :D Kalenterin kantimet on ihan yhtä hyvät kuin edellisinä vuosina, mutta katsotaan mitä tästä tulee... Kalenterin idea on vähän erilainen edellisiin vuosiin verrattuna, ja vähän jännittää, että mitä mieltä olette tästä. Saattaa olla, että jotkut luukut lipsahtavat seuraavan päivän puolelle, mutta yrittäkää ymmärtää (Vetoan opiskeluihin, vaikka ahkerampi olisin voinut olla). Kalenteri näkyy myös blogin Instagramissa @violetinkuuntarinoita, jonne tulee kuvasitaatti aina uuden luukun ilmestyessä. Tervetuloa mukaan ja mukavaa joulun odotusta!
Jeee! Ehdin jo huokaista vähän pettyneenä mutta liian aikaisin, onneksi! Ihanaa ja kiitos :-)
VastaaPoistaKiitos :) Ikinä ei pidä luopua toivosta!
PoistaJeeee tämä oli iloinen yllätys, kun varmuuden vuoksi päätin tänne kurkata. Seuraavia luukkuja innolla odotten kohti joulua, aivan parasta!
VastaaPoista-dittou
Kiitos, kiva kuulla <3 Yritän parhaani :)
PoistaJoulukalenteri <3 kiitos!
VastaaPoistaAaws, kiitos <3
Poista