torstai 1. joulukuuta 2016

1. luukku: Hanna



- Kaksi, kolme, neljä, Hanna laski ääneen latoessaan purkkeja jääkaappiin ja viivasi listaltaan yli kohdan “Kuohukerma 4”, sen jälkeen vuorossa oli maitopurkit. Kun A4-kokoinen ostoslista oli käyty läpi, hän palkitsi itsensä kahvikupillisella. Kaupasta oli ostettu kaikki tarvittava, eikä mitään puuttunut. Onneksi. Seuraavan kerran hän ehtisi suunnata kylille kauppaan vasta 27. joulukuuta, joten jääkaapit ja ruokakomerot olivat tupaten täynnä.

Hän siemaisi viimeiset tipat mukin pohjalta ja lähti tarkistamaan oliko Rilla ehtinyt kuinka pitkälle siivouksen kanssa. Pakkaslumi narisi askelten alla, tulossa oli sellainen postikortteihin kelpaava joulu, ja osittain kai siksi majoituskin oli täyteen varattu. Hanna marssi pihan läpi kohti pihamökkiä. Viereisessä tarhassa Lippo ja Lyyti seisoivat pää heinäkasassa. Äsken leijailut lumi koristi pörröisiä selkiä, joiden karvaisuudesta mammutitkin olisivat olleet kateellisia.
- Rilla, Hanna sanoi ovelta, mutta tyttö ei ollut sisällä mökissä. Ilmassa tosin leijaili kevyt mäntypesuaineen tuoksu, joten Rilla oli ainakin tehnyt hommansa. Hanna kääntyi kannoillaan ja suuntasi seuraavaksi kulkunsa piha-aittaan, josta hän löysikin Rillan petaamasta sänkyjä.
- Sinähän olet ollut ahkera.
- Ehtii aiemmin katsomaan Netflixiä, iloiseen toivotukseen tuli kärkäs tuhahdus vastaukseksi.
Aha, tänään oli taas sellainen päivä, Hanna totesi hiljaa mielessään. Hän oli luullut tienneensä jotain lasten kasvattamisesta ja teini-ikäisistä, mutta kuopuksen murrosikä oli tullut täysin puun takaa. Tai ehkä Sanni ja Roope olivat olleet niitä helppoja, ja Rilla se normaali murkkuikäinen. Mielialat ailahtelivat aurinkoisesta myrskyyn vähän kuin heinäkuussa, mutta paljon, paljon säätä nopeammin. Toisinaan Rilla ei puhunut hänelle päiviin mitään ja välillä tämä kertoi kaiken. Ja aina kun Hanna luuli edes vähän oppineensa tulkitsemaan tytärtään, asetukset vaihtuivatkin yhdessä yössä aivan uusiksi. Onneksi he asuivat kaukana kaikesta, itselleen Hanna uskalsi tunnustaa, ettei olisi aivan varma olisiko voinut mitenkään estää Rillan kapinointia kaupungin valoissa tai suuressa maailmassa. Täällä Ryönänperällä he olivat vielä lintukodossa, mikäli se nykymaailmassa edes oli mahdollista.
- Keittiössä on kaikki kunnossa ja minä taidan lähteä jatkamaan yläkerran huoneiden parissa, niin saadaan kaikki valmiiksi.
Hanna perääntyi aitan ovelta ja jätti Rillan töihinsä. Niin, tokko hän olisi tehnyt yhtään mitään äitinsä yrityksensä eteen ilman palkkaa. Eikä Hanna sitä odottanutkaan, mutta kunpa Rilla pian olisi vähän iloisempi, kun joulukin oli tulossa. 

Kävellessään suuren pihan yli, hänen oli pakko pysähtyä hetkeksi katsomaan ympärilleen, kun vielä näki katsoa johonkin päin. Suuret kuuset olivat kuin suojelijoina suuren, punaisen talon takana, piha vietti vähän alaspäin ja piharakennusten takaa avautui näkymä kauas Ryönänperän maisemiin. Tilaa ja avaruutta oli huimaukseen asti edessä. Mutta Hanna ei kaivannut eteen eikä taakse, tässä oli hyvä. Tälle mäelle hän oli viimein saanut kasvatettua juurensa vaellusvuosien jälkeen, eikä hän lähtisi täältä kuin jalat edellä.

Illalla Hanna huikkasi Rillaa syömään. Hän ei ollut jaksanut keskittyä kokkaamaan, sillä seuraavina päivinä sitä ja muuta hyörinää riitti ihan tarpeeksi. Ruokana oli siis makaronimössöä, ketsuppikin sai toimittaa kasvisten virkaa. Yhteisestä illallisesta Hanna oli pitänyt kiinni siitä lähtien, kun he olivat muuttaneet tänne. Toisinaan se oli vaatinut melkoista uhkailua, kiristystä ja lahjontaa, mutta aina Rilla oli pöydän äären tullut istumaan. Vaikka tämä ei ollut sitten suostunut syömään mitään ja mulkoillut äitiään uhmakkaan vihaisesti. Tuuli oli kääntynyt päivään verrattuna ja Rilla tuli heti ensimmäisestä kutsusta, lappoi lautaselle makaroni-jauhelihaseosta ja kysyi seuraavan päivän aikataulusta.
- Saat nukkua pitkään, ensimmäiset vieraat tulevat joskus puolenpäivän jälkeen, Hanna sanoi.
- Eihän se oli mitään pitkään nukkumista sitten.
Hanna ei kommentoinut mitään, vaan kauhaisi viisaasti ruokaa suuhunsa. Teinien unenlahjat.
- Kuule äiti, voidaanko me lähteä Saran ja Jennan kanssa välipäivinä kaupunkiin alennusmyynteihin?
Siitä siis johtui tuulen suunta, Hanna huokaisi mielessään.
- Millä te menette?
- Linja-autolla tietysti, Rilla tuhahti.
Hanna nyökkäsi lievästi helpottuneena. Hän oli jo ehtinyt pelätä, että Saran poikaystävä olisi kuskina. Hanna oli sen verran nähnyt sinisen Bemarin järjetöntä ajoa kaupoilla käydessään, että siihen kyytiin hän ei ikinä päästäisi Rillaa. Ja toivoi, että tytöllä olisi sen verran järkeä päässä, että ei olisi sen kaaharin kyytiin lähtemässä, kun hän ei ollut näkemässä.
- Me teemme jouluvieraiden loppusiivouksen 27. päivä, ehkä osan huoneista myös 28. päivä, jos he lähtevät kovin myöhään. Onko 29. päivä liian myöhään?
- Sulle siis käy? Rilla kysyi ilahtuneena.
- Pitäähän sinun pitää lomaakin, Hanna sanoi. Jennan mukanaolo estäisi ehkä Rillaa ja Saraa sortumasta mihinkään typerään, ja viimeinen bussi kaupungista Ryönänperälle lähti jo vartin yli viisi. Siinä syyt hänen suostumukselleen.
- Kiitos, toisinaan sä olet ihan hyvä äiti, Rilla virnisti ja jatkoi syömistään.
Vaikka hän tiesi kehun, ja sekin puolittainen, tulleen hänen lähtöluvastaan, silti Hannaa hymyilytti.

Roopessa oli paljon isänsä piirteitä, Sannissa puolestaan hänen, mutta Rilla oli melkein yksi yhteen hänen äitinsä nuoruuskuvien kanssa. Samat ovaalinmuotoiset kasvot, suuret siniset silmät, mutta raskaat luomet, pyöreät posket ja häkellyttävän paksu, tummanruskea tukka.
- Mitä sä katsot? Rilla kysyi epäluuloisena.
- Jäin vain ajatuksiini. Ensimmäinen kerta, kun jokainen vuodepaikka on täynnä, niin vähän jännittää miten kaikki menee, Hanna lasketteli valkoisen valheen.
- Oliko pakko ottaa jokainen varaus vastaan?
Ihmeeksi Rillan ääni oli ihan normaali, ei syyttävä tai pilkallinen.
- Tietenkin, maatilamatkailu elää nyt nousukautta ja pankki täytyy pitää tyytyväisenä.
- Toivottavasti sieltä ei tule ketään samanlaista idioottia kuin se syysloman cityrouva, joka piti eläinrääkkäyksenä, kun hevoset on pihalla sateella ja halusi tietää onko riisipuuro varmasti tehty kotimaiseen riisiin, Rilla tuhahti naurua pidätellen.
Hanna nauroi ääneen, eikä voinut väittää vastaan. Viimeisen neljän vuoden aikana heillä oli käynyt kaikenlaista matkaajaa, osa ihania, jotka jäivät vakituisiksi kävijöiksi, osa aivan kamalia, jotka tulivat “Asiakas on aina oikeassa” -asenteella. Mutta kaikesta oli selvitty, eikä Hanna vaihtaisi tätä yrittäjyyttä enää mihinkään.

Kun ruoka oli syöty, Rilla hautautui huoneeseensa Netflixin pariin ja Hanna asettautui suihkun jälkeen olohuoneen sohvalle viinilasillisen kanssa. Tänä iltana hänellä olisi vielä hetki omaa aikaa ennen joulun ja uuden vuoden asiakasvyöryä ja hän ottaisi siitä kaiken irti. Hän heräsi hätkähtäen, kun Kymmenen uutisten tunnusmusiikki alkoi soida televisiossa.

2. luukku 

***

Minä taas yritän :D Kalenterin kantimet on ihan yhtä hyvät kuin edellisinä vuosina, mutta katsotaan mitä tästä tulee... Kalenterin idea on vähän erilainen edellisiin vuosiin verrattuna, ja vähän jännittää, että mitä mieltä olette tästä. Saattaa olla, että jotkut luukut lipsahtavat seuraavan päivän puolelle, mutta yrittäkää ymmärtää (Vetoan opiskeluihin, vaikka ahkerampi olisin voinut olla). Kalenteri näkyy myös blogin Instagramissa @violetinkuuntarinoita, jonne tulee kuvasitaatti aina uuden luukun ilmestyessä. Tervetuloa mukaan ja mukavaa joulun odotusta! 

6 kommenttia:

  1. Jeee! Ehdin jo huokaista vähän pettyneenä mutta liian aikaisin, onneksi! Ihanaa ja kiitos :-)

    VastaaPoista
  2. Jeeee tämä oli iloinen yllätys, kun varmuuden vuoksi päätin tänne kurkata. Seuraavia luukkuja innolla odotten kohti joulua, aivan parasta!
    -dittou

    VastaaPoista
  3. Joulukalenteri <3 kiitos!

    VastaaPoista