maanantai 19. joulukuuta 2016

18. luuku: Petteri



“Paskin joulu ikinä.” Petteri tuijotti tekstiä ja pyyhki sen sitten pois näytöltä. Se oli totuus, mutta Meeri ei ehkä ollut niin hyvä ystävä, että tälle voisi ihan näin suoria sanoja latoa. Meeri oli kysynyt viestillä, miten hänen joulunsa oli mennyt, ja nyt Petteri istui miettimässä vastausta.
“Paremminkin olisi voinut sujua.”
Petteri muotoili vähän diplomaattisemman vastauksen ja lähetti viestin.
“Mä olen vaan juonut punkkua ja katsonut leffoja, hienoja aikoja. Mikäs sun joulussa sit on vikana?”
Meerin vastaus tuli ennen kuin Petteri ehti edes laskea puhelimen takaisin pöydälle. Hän näpytteli nopeasti oman vastauksensa:
“Olen korvessa, ei mitään tekemistä ja yksi vieraista kuoli viime yönä.”
Petteri jäi miettimään, että pitäisikö kirjoittaa jotain Iiriksestä, mutta antoi olla ja lähetti viestin sellaisenaan Meerille. Meeri alkoi heti kirjoittaa vastausta, ja Petteri jäi odottamaan sitä WhatsApp auki.
“Ainakin sulla on joku, jonka kanssa jakaa kurjuus. Mua ei lämmitä kuin viltti.”
“Tai sitten se joku tekee kurjuudesta vielä kurjempaa.”
Petteri laittoi viestin liikoja analysoimatta. Totta se oli. Iiris ilmeisesti kuvitteli, että hän pystyisi noin vain unohtamaan viimeisten vuosien dissauksen ja heittäytymään huolettomasti rekiretkelle tai istumaan käsikkäin joulukuusen viereen. Eilen Petteri oli ollut viittä vaille unessa, kun Iiris oli alkanut hyväillä häntä. Petteri oli syventänyt hengitystään ja leikkinyt nukkuvaa. Häntä ei kiinnostanut.
“Perus parisuhde siis ❤ Ja sitten ihmiset vielä ihmettelevät, miksi olen sinkku 😂”
Meerin vastaus melkein huvitti Petteriä. Hänkin oli ennen Iiristä ollut tuota mieltä parisuhteista, mutta heidän juttunsa alettua, hän oli muuttanut pikaisesti mieltään. Hän ja Iiris olivat se pari, joka sai muut parisuhteessa olevat kateellisiksi ja sinkut katkeriksi. Heillä meni hyvin ja he olivat tasa-arvoinen pari, ilman normaaleja suhteeseen kuuluvia valtapelejä. Mutta se kaikki oli hävinnyt vuosien aikana johonkin.
“Ja mä ihmettelen, miksi olen parisuhteessa…”
Sitä hän oli oikeasti miettinyt, ja paljon, joulun ajan. Kaikki mitä Iiris teki, oli väärin tai ainakin ärsytti häntä suunnattomasti. Petteri oli alkanut haaveilla jonkinlaisesta tauosta, ehkä sen aikana hän saisi kunnolla omat ajatuksensa kasaan ja voisi oikeasti päättää mitä halusi elämältään.

“Huh, kuulostaapa vakavalta. Ehkä parisuhdeterapia voisi tuoda avun?”
Petteri hymähti. Miten siinä terapeutti pystyisi auttamaan, kun Iiris halusi lapsen ja hän ei. Paras apu olisi varmaan siinä, että hän viimein juttelisi Iiriksen kanssa siitä, ettei ollut enää lainkaan varma halusiko isäksi.
“Täytyy katsoa, mikä tässä auttaa.”
Petteri kirjoitti Meerille lyhen viestin, ja sai lähes heti kaksi viestiä vastaukseksi.
“Tsemppiä teille.”
“P.s. Avasin konvehtirasian. Joulu vain paranee.”
Petteri ei keksinyt siihen mitään vastausta, joten hän laski puhelimen käsistään ja mietti, että tästä varmaan joutaisi nukkumaan. 

Petteri kuuli askeleet ja kohotti katseensa. Iiris seisoi ovensuussa pelkät punaiset alusvaatteet yllään. Iiris oli edelleen kaunis, mutta näky sai Petterin vain pelästymään.
- Hyvää joulua rakas, Iiris sanoi ja lähti kävelemään kohti sohvaa.
Petteri oli niin yllätetty, että hän ei pystynyt sanomaan mitään. Iiris sai siis rauhassa kävellä lantio keinuen Petterin eteen, istahtaa hajareisin tämän syliin ja painaa ensimmäisen suudelman miehensä huulille ja vasta sitten Petteri havahtui.
- Mitä nyt? hän kysyi.
- Miltä vaikuttaa, Iiris naurahti ja hyväili huulillaan Petterin leukaperiä.
Petteri sulki silmänsä ja nielaisi. Spontaani seksi oli heillä ollut aina erinomaista, mutta nyt riski oli aivan liian iso. Hänellä ei ollut kondomeja mukana ja jos olisikin, Iiris alkaisi varmasti kysellä, jos hän sellaista pysähtyisi pukemaan.
- Ei, Petteri kuiskasi.
- Mitä? Iiris kysyi ihmeissään.
- Ei, mä en halua nyt.
- Miksi et? Iiris kysyi, katsoi Petteriä silmiin ja tajusi tämän olevan tosissaan. Iiris vetäytyi loukkaantuneen näköisenä pois hänen sylistään ja kääriytyi sohvalla olevaan vilttiin. Iiriksen lämpö viivähti hetken Petterin sylissä.
- Mikä sulla on? Iiris kysyi ja vetäytyi entistä kauemmaksi Petteristä.
Nyt taisi olla se hänen odottamansa tilaisuus.
- Mä tarvitsen aikalisän.
- Mistä?
- Ainakin siitä lapsihommasta, Petteri sanoi. Ei uskaltanut tuoda avioliittoa keskusteluun mukaan.
- Lapsihommasta, Iiris toisi epäuskoisena.
- Niin.
- Mitähän tämä sun lapsihomma nyt tarkalleen ottaen tarkoittaa? Iiris kysyi, nyt jo kalskahdus jäätä äänessään.
- Sitä että mä en ole enää lainkaan varma, että haluanko mä lasta. Haluanko mä isäksi.
 Hän olisi voinut lyödä Iiristä avokämmenellä naamaan, eikä tämä silti olisi näyttänyt yhtä loukatulta kuin nyt.
- Et halua lasta, hän kuiskasi, kuin ei olisi ymmärtänyt sanojen merkitystä.
- En ainakaan nyt, todennäköisesti en ikinä, Petteri sanoi.

Iiris oli hiljaa, tuijotti lattiaa pitkän ajan, kunnes viimein nosti katseensa.
- Miksi et halua?
- Niissä on niin paljon vaivaa, minä haluan olla vapaa ja-
Iiris keskeytti hänet tylysti:
- Mutta mehän-
- Ehkä ihan silloin alussa oli me, mutta pitkään tämä on ollut vain sinun projektisi. Minun ainut osuuteni on ollut olla muna pystyssä silloin kun lämpömittari käskee, Petteri puhui vihaisena. Tuntui oikeastaan helpottavalta viimeinkin kertoa kaikki.
- Kauanko sinä sitten olet tiennyt?
- Varmaksi jostain syksystä asti.
- Syksystä?! Iiris kiekaisi. - Mitä jos minä olisin tullut raskaaksi lokakuussa?
Petteri kohautti harteitaan.
- No et ole tullut.
Jälleen Iiris nytkähti kuin Petteri olisi lyönyt tätä.
- Eli se on minun vikani.
- Ei tässä nyt kannata alkaa vikoja arpomaan. Luonto ei ole tarkoittanut meille lasta.
- Haista paska! Iiris huusi ja nousi seisomaan. - Luonto. Kumma kuin ei Jumala.
- Oli mikä tahansa, olen onnellinen, että näin kävi.
- Milloin sinusta on tullut noin sydämetön paskiainen? Iiris kysyi raivoisasti.
- Varmaan siinä vaiheessa, kun sinusta tuli pelkkä nalkuttava, laput silmillä kulkeva, itsekäs, hormonihuuruissa kulkeva wannabe-äiti, Petteri vastasi korotetulla äänellä takaisin.
 Iiris vaikeni. Ilme tämän kasvoilla oli niin loukattu, että Petteri ei ollut nähnyt sellaista ikinä. Mutta hän ei jaksanut välittää. Enää. Vauva oli nyt nostettu pöydälle. Seuraavaksi käsiteltäisiin varmaan heidän avioliittonsa. Mutta se hetki ei olisi nyt, sillä Iiris pyörähti ympäri ja katosi makuuhuoneeseen. Hetken kuluttua hän palasi sieltä täysissä pukeissa ja marssi eteiseen. Petteri kuuli takin kahahduksen ja sen kuinka ovi avattiin ja sitten paiskattiin kiinni niin että ikkunat helähtivät.

Sehän meni hyvin, hän tuumasi itselleen ja istui takaisin sohvalle. Hän huomasi kännykän vilkkuvan viestin merkiksi. Petteri napsautti ruudun auki ja näki Meeriltä tulleen viestin:
”Katson leffaa ja nyt mä tajusin miksi sä olet niin tutun näköinen. Sä olet Ryan Goslingin kadonnut pikkuveli.”
”Nyt on sitten oikea hetki illasta laittaa viinipullon korkki kiinni.”

2 kommenttia:

  1. Oijoij kun tuntuu että kaikki nämä tarinat on vielä niin kesken ja kohta joulu on jo täällä :D hyvvää työtä sää teet!
    -dittou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Kesken on, täytyy vaan toivoa, että langat on suunnilleen solmittu jouluaattona :D

      Poista