keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Hevosenleikkiä, osa 1

Siiri tönäisi ruokalan oven voimalla auki, tämä ei todellakaan ollut hänen päivänsä. Ruokana oli ollut maksapihvejä ja kumisia perunoita, joten hän oli tyytynyt maitoon ja näkkileipään ja tunsi jo nyt nälän kurisevan vatsassaan. Ennen ruokailua oli ollut matematiikka ja opettaja Lehdon joutava narina oli saanut epämääräisen jomotuksen kulmaluussa vaihtumaan täyteen päänsärkyyn. Hän oli käynyt lukion ensimmäistä luokkaa vasta pari viikkoa ja oli jo nyt ärtynyt ja kyllästynyt, edessä olisi pitkät kolme vuotta.

Koulun suuressa aulassa pattereiden päällä istuskeleva kymppiluokan mopojengi huomasi hänet ja he alkoivat ölistä normaaleja juttujaan ratsastuksesta ja meetvurstista. Melkein nauratti. Normaalisti Siiri marssi heidän ohitse kuulematta tai näkemättä mitään, mutta kelju päivä oli saanut hänet riidanhaluiseksi ja hän käänsi katseensa poikiin.
- Ratsastus on ollut olympialaji vuodesta 52 ja sillä on miljoonia harrastajia ympäri maailmaa. Sen sijaan tuota mopolla päristelyä ei osaa arvostaa kuin tuollaiset keskenkasvuiset pikkupojat, joilla ei ole vielä edes kivekset laskeutuneet! Siiri latasi tuohtuneena.

Pojat näyttivät tyrmistyneiltä, he eivät olleet tottuneet, että tyttö sanoi heille vastaan. Joukon johtajista Sami näytti melkein vaivautuneelta, mutta finninaamainen Juho heitti takaisin:
- Mä voin kyllä näyttä missä mun kivekset on, haluatko Siiri ratsastamaan kunnon orilla?

Siiri tunsi inhon puistatukset kehossaan, mutta jätti kommentoimatta mitään Juhon vihjailuun, sen sijaan hän jatkoi ratsastuksen puolustamista.
- Hevosella ratsastaminen vaati taitoa ja vuosien harjoittelua, mutta mopolla osaa ajaa koulutettu apinakin kahden tunnin treenin jälkeen.
- Ei varmasti osaa, Sami väitti.
- Sujuuhan se teiltäkin, Siiri letkautti ja hymyili herttaisesti päälle.

Mopopojilla alkoi olla jauhot jo suussa, mutta tänään Siiri oli häijyllä tuulella ja päätti laittaa lopullisen pisteen ainaiselle kiusaamiselle.
- Mites pojat, jos otetaan pieni kisa? Kierros mopolla ja kierros hevosella. Nopeimman yhteisajan saanut voittaa, ja jos mä voitan, kukaan teistä ei puhu mulle enää ikinä.
- Entä jos minä tai joku muu voittaa? Juho kysyi.
- Saatte päättää.

Pojat kuiskailivat keskenään ja piiristä kuului naurahduksia. Siiri tiesi, että tulossa olisi jotain älyvapaata, mutta se ei häntä huolettanut. Kukaan jätkistä tuskin pysyisi hevosen selässä ja eihän heille tarvinnut kertoa, että hän oli veljensä opastuksella opetellut ajamaan mopolla jo kymmenen vanhana.
- Kun joku meistä voittaa, Juho sanoi, painottaen ensimmäistä sanaa. - Sä ajat alastomana mopolla viidesti koulun ympäri ruokavälkän aikana.

Siiri pudisteli päätään muka kauhistuneen näköisenä ja pojat repesivät hillittömään nauruun.
- Milloin me kisataan? tytön kilpailijaluonne nosti päätään.
- Perjantaina vedetään mopoilla ja lauantaina kauramoottoreilla, vai? Sami totesi rauhallisesti.

Englannin opettaja Rauhala tuli ajamaan oppilaita ulos välitunnille, pojat maleksivat haluttomasti pihalle. Juho tuijotti tiukasti Siiriä ja tokaisi:
- Valmistaudu häviämään luuseri.

Siiri nosti leukaansa ja hillitsi halunsa iskeä Juholta nenä poskelle. Sami tuijotti häntä selittämätön ilme kasvoillaan ja näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa vielä jotain, Rauhalan komento kuitenkin pakotti kaikki pihalle ilman mitään pulinoita.

Osa 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti