Hyvin
nopeasti arki asettui omiin uomiinsa. Janni inhosi edelleen aamuheräämisiä ja
haravointia, mutta töissä sai tehdä muutakin ja porukka siellä oli ihan
mahtavaa. Melkein päivittäin hän puhui Peetun kanssa.
Janni uitti
jalkojaan vedessä laiturilla istuen ja kuunteli Peetun intoilua linjan toisessa
päässä.
- Jätkät
tulee tänään meille ja katsotaan ensi yönä ratkaisupeli, se alkaa joskus
neljältä. Vähänkö siistiä!
- Mikä ihmeen
peli?
- NBA:n
finaalien legendaarinen seitsemäs ottelu, tietysti höhlä!
- No niin
tietysti, Janni vastasi silmiään pyöritellen. Hänen pitäisi varmaan käydä
kirjastossa ja googlettaa mitä tarkoitti NBA ja tarkistaa samalla koriksen
säännöt.
- Etkö sä
ihan oikeasti osaa sanoa yhtään koripalloilijaa?
- Ootas, yksi
Peetu Mattila tulee mieleen.
- No heko
heko.
Jannin aivot
raksuttivat kiivaasti, viimein hänellä välähti:
- Tony
Parker.
- Ethän sä
ihan toivoton olekaan, Spursien takamies ja MVP, Peetu lateli hyväksyvästi.
Taas lisää
googletettavaa, Janni huokasi, pitää varmaan tehdä lista.
-Miten sä
muuten Parkerin tiedät?
- Sori, ei
liity mitenkään peliin, mutta se on naimissa Eva Longorian kanssa.
Ja sitten
sanotaan, ettei Seiskan lukeminen kannata, Janni tuumi hymyillen.
- Kuka se on?
- Väitätkö
sä, ettet ole katsonut Täydellisiä naisia?
- Onko se
joku akkojen sarja? poika tuhahti.
- Jos sä
pakotat mut katsomaan korisottelun, niin saat luvan katsoa mun kanssa
Täykkäreitä. Ainakin ekan tuottiksen. Mutta sen jälkeen sä oletkin jo koukussa.
- Kuulostaa siltä, että meillä on syksyllä jo kahdet treffit tiedossa.
- Niinhän se vähän kuulostaa, Janni virnisteli kuin riemuidiootti.
***
Peetun jalka
naputti musiikin tahtiin ja booli kohisi mukavasti päässä. Hän istui terassilla
ja katseli miten jätkät kasasivat juhannuskokkoa, pitäisi varmaan lähteä
auttamaan, mutta mukava olisi vielä hetki istua ja rauhassa nauttia kesäisestä illasta.
Hänen viereensä ilmestyi tummatukkainen tyttö, Peetun huomio kiinnittyi tytön
pinkkeihin rintsikoihin, jotka paistoivat tämän topin alta. Se kai oli
tarkoituskin.
- Moi,
lähdetkö tanssimaan? tyttö avasi pelin.
- Sori, mä en
tanssi.
- No, voidaan
me keksiä jotain muutakin tekemistä, tytön hymy ja kulmakarvojen kohotus ei
jättänyt varaa arvailuille mitä se muu olisi.
Peetu
tuijotti tyttöä hievahtamatta, edellisestä kerrasta oli jo melkein nolostuttavan
kauan ja kyllä hän haluaisi, haluaisi kovasti. Mutta tyttö ei ollut Janni.
- Kiitos,
mutta ei kiitos. Mulla on jo joku.
- Onko se
joku täällä?
- Ei, se on
maalla.
- No eihän se
sitten haittaa. Kyllä mä tiedän, että sä haluat, tyttö kumartui lähemmäksi.
- Mä olen
todistamassa sille tytölle, ettei miehet ole sikoja, ja se projekti kolahtais
kiville jos mä alkaisin sun kanssa nyt säätämään. Sori.
- Sun
tappios, tyttö kohautti hartioitaan ja asteli rantaan.
Peetu
katseli poistuvaa kymmenen pisteen takamusta, eikä ollut ihan varma, tekikö
sittenkään oikein. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja valitsi tutun numeron.
- Häh? Jannin
uninen ääni vastasi.
- Olitko sä
jo nukkumassa?
- No vähän
niinku, mutta kyllä mä olen jo hereil…, äänekäs haukotus katkaisi lauseen.
- Anteeksi,
halusin vaan toivottaa hyvää juhannusta ja kuulla sun äänen.
- Ootko sä
nyt siellä mökillä?
- Joo, täällä
on ihan kivasti porukkaa, kohta varmaan poltetaan kokko.
- Me käytiin
mummon kanssa saunassa ja otettiin lasilliset siideriä, siinäpä mun juhannus.
- Mun pitää
varmaan päästää sut nukkumaan. Halusin vain kuulla sun äänes. Ja kertoa, että
mulla on ikävä sua, Peetu piti pitkät tauot jokaisen lauseen välissä.
- Kiitti,
vaikka mieluummin olisin kuullut tuon päivällä ja niin, että olisit selvin
päin, mutta kyllä tämäkin lämmittää. Mullakin on ikävä sua.
Peetu laittoi kännykän takaisin taskuunsa ja katseli nuoria kokolla, siellä oli tuo tummatukkainenkin. Mutta äskeinen puhelu oli vahvistanut hänen mieltään. Se oli Janni tai ei mitään.
Osa 7
Osa 7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti