Sami heräsi puhelimen soittoon. Pää unen puutteesta pehmeänä hän haparoi kännykän käteensä ja vastasi.
- Huomenta! Haluutko lähteä mun kanssa sairaalaan katsomaan Siiriä? Mä
olen nyt lähdössä käymään siellä ja sitten palaan kotiin, kun muutamaa
hevosta pitää hiitata, Matias kysyi.
- Voin lähteäkin, mä kyllä heräsin vasta, Sami vastasi.
- No mä lähdin just kotoa, että tässäkin menee hetki, mä odotan teidän pihassa, jos et ole jo valmis.
Sami ponkaisi sängystä ylös, pukeutui nopeasti ja söi puolikkaan
lenkkimakkaran mennessään pihalle. Matiaksen autoa ei vielä näkynyt.
- Sähän olit nopea, Matias sanoi, kun Sami istahti etupenkille.
- Niin kai, mites Siiri?
- Edelleen odotellaan milloin neiti herää, joitakin luita on ainakin poikki, Matias vastasi.
Matka sairaalaan kesti tunnin verran, enimmäkseen hiljaisuuden
vallitessa. Sami ei ollut aikoihin käynyt sairaalassa, mutta hän tunsi
jo ulko-ovella painostavan tunnelman. Terveyskeskuksessa hoidettiin
nuhat, murtumat ja vatsataudit, sairaalaan joutui vain kun jotain oli
pahasti vialla. Sydämensä pohjasta poika toivoi, että Siiri toipuisi.
Hissillä he nousivat kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevaan tehostetun
hoidon yksikköön. Huone oli iso, sitä reunustivat lasiseinillä ja
vihreillä verhoilla toisistaan eristetyt potilaspaikat. Keskellä tilaa
oli iso saareke, jossa oli pöytiä ja kaappeja, kaksi hoitajaa istui
tietokoneiden ääressä. Ilmastointilaite humisi ja koneet piippasivat.
Matias siirsi verhoja syrjään ja yhdessä pojat astuivat pieneen tilaan.
Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Marja, joka istui Siirin vuoteen
vieressä, kiiruhti halaamaan Samia. Poika meni hämilleen ja kömpelösti
halasi naista takaisin. Silmiään pyyhkien Marja irtautui pojasta.
- Kiitos Sami, kiitos.
Seuraavaksi vakavailmeinen Jussi puristi Samin kättä.
- Kiitos, että pelastit Siirin hengen.
- Äh, en mä…
- Siirin ruumiinlämpö oli sairaalaan tuodessa vain 35,2 astetta. Ilman
sinua Siirin katoaminen olisi huomattu vasta illalla ja silloin kaikki
olisi ollut jo liian myöhäistä, Jussi sanoi hiljaa.
Jussin sanat saivat Samin entistä totisemmaksi. Ilman häntä Siiriä ei
ehkä enää olisi, mutta ei poika itseään mitenkään sankariksi tuntenut.
- Mikäs tilanne on nyt? Sami kysyi, edelleen nolostuneena kaikesta häneen kohdistuneesta huomiosta.
-Siirin pitäisi herätä hetkenä minä hyvänsä, kuvauksissa ei näkynyt
mitään hälyttävää. Lääkärit puhuivat aivotärähdyksesta tai lievästä
aivovammasta, mutta ne selviävät vsata sitten kun Siiri herää.
Vasemmalta puolelta on murtunut solisluu ja ranne, Marja vastasi ja
palasi istumaan.
Hiljaisuudessa he katselivat Siiriä ja odottivat, että tyttö aukaisisi
juuri sillä hetkellä silmänsä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
- Lähdettäiskö me omalla porukalla käymään kahvilla niin Sami saa hetken olla Siirin kanssa kaksin? Maria ehdotti ikkunan luota.
Vasta silloin Sami huomasi Siirin isosiskon. Maria hymyili hänelle,
vaikka tämän silmistä kuvastui sama huoli kuin kaikilla muillakin.
Siirin ja Matiaksen tunnisti heti sisaruksiksi, mutta Maria oli vaalea,
lyhyt ja pyöreäkasvoinen. Sami pakotti pienen hymyn kasvoilleen ja
nyökkäsi tytölle. Jussi ja Matias lähtivät heti Marian seuratessa heitä,
mutta Marja näytti vastahakoiselta.
- Äiti tulee ihan kohta takiaisin, nainen kuiskasi Siirille silittäen tämän kättä.
Kun Marjakin oli lähtenyt, Sami ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt,
varovasti hän siirtyi sängyn viereen. Siiri näytti niin hauraalta, iho
oli kalpea ja silmien alla tummat varjot.
Sami mietti pitäisikö hänen puhua jotain. Ehkä pyytää Siiriä heräämään?
Kertoa miten pahoillaan hän oli onnettomuudesta? Vai jutella vain
kaikesta arkisesta? Tai kertoa, että hänellä oli edelleen tunteita
tyttöä kohtaan? Hiljaisuus syveni ja Sami seisoi paikallaan ajatuksiinsa
uppoutuneena.
- Ai anteeksi, minä vain nopeasti otan nämä arvot muistiin, sängyn vierelle oli ilmestynyt sairaanhoitaja.
- Juu, älä anna mun häiritä.
- Et häiritse ja kannattaa vain rohkeasti puhua, vaikkei hän vastaakaan, hän todennäköisesti kuulee mitä sanot.
Sitähän Sami juuri pelkäsi. Hoitaja lähti ja veti verhon takaisin kiinni, Sami kumartui vähän lähemmäksi sänkyä.
- Hei Siiri, Sami tässä. Koetahan herätä. Ja nyt kun sä et mulkoile mua
murhaavasti, niin haluaisin pyytää anteeksi sitä mitä tapahtui. Mä en
olisi saanut suudella sua.
Sami hiljeni, kun kuuli Matiaksen äänen lähestyvän. Nopeasti poika
suoristautui ja astui kauemmaksi sängyn vierestä. Ensimmäisenä
huoneeseen astui Marja toiveikkaan näköisenä.
- Onko mitään uutta tapahtunut?
- Ei, hoitaja vain kävi laittamassa jotain arvoja muistiin.
Marja työntyi Samin ohi istumaan, Maria otti tutun paikan ikkunan luota ja perheen miehet seisoskelivat oven suussa.
- Mun pitää nyt varmaan lähteä pitämään putiikkia pystyssä, Matias totesi.
- Lähdetsä Sami mukaan?
Poika katsoi pitkään Siiriä ja nyökkäsi lopulta.
- Mites isä? Jos haluat jäädä, niin se on ihan okei. Kyllä me saadaan
Samin kanssa homma pyörimään nyt päivällä. Iltaravit mua vähän
mietityttää, onneksi ne on noin lähellä…
Jussi keskeytti Matiaksen lauseen:
- Minä voisin kyllä päivän istua täällä, jos te oikeasti pärjäätte kahdestaan, mutta raveihin lähden. Soitellaan ja katellaan.
Pojat lähtivät peräkanaa ulos osastolta ja päästyään ulkoilmaan Sami hengitti syvään raikasta pakkasilmaa.
Tallilla tuttu vitsailu loisti poissaolollaan ja Sami auttoi Matiasta
parhaansa mukaan. Sopivan tauon tultua Sami satuloi Paten ja lähti
ratsastamaan maastoon. Pian hän huomasi sen huonoksi ideaksi, äsken
suorittaessaan annettuja tehtäviä hän ei ehtinyt ajatella, mutta nyt
ahdistus ja pelko Siirin tilanteesta täyttivät hänen mielensä.
Osa 21
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti