Janni nousi
pyöränsä selkään ja lähti polkemaan keskustaa kohti, hän näkisi Peetun ihan
kohta! Ilta oli kaunis, aurinko paistoi vielä täysillä, mutta ilmassa saattoi
haistaa jo lähestyvän syksyn. Janni lukitsi pyöränsä torin kulmalle ja lähti
etsimään Peetua suihkulähteen luota, kuten he olivat sopineet. Hän joutui
kuitenkin odottamaan poikaa, Janni vaihtoi painoa jalalta toiselle ja vilkaisi
kännykästä kelloa kymmenen sekunnin välein. Viimein hän erotti Peetun kadun
toisella puolen, rennosti poika harppoi hänen luokseen. He halasivat
pikaisesti, sen jälkeen kumpikin oli vähän hämillään. Viimeiset kaksi kuukautta
toinen oli ollut vain ääni puhelimessa, mutta nyt aivan tuossa lähelle, häntä
pystyi koskettamaan, katsomaan silmiin ja tulkitsemaan ilmeitä.
- Kävelläänkö
vähän? poika kysyi.
Janni
nyökkäsi ja yksissa tuumin he lähtivät rantaa kohti.
- Mites
pelit? tyttö rohkaistui kysymään.
- Hyvin,
oikein hyvin. Kesän aikana on kyllä jotain kehitystä tapahtunut. Oliko
maalaiselämän jälkeen Tukholma millainen kulttuurishokki?
- Olihan se
vähän, ja musta tuntuu, että shoppasin kaikki kesälomatienestit, Janni totesi
virnistäen.
He saapuivat
rantaan ja pysähtyivät katsomaan välkehtivää järven selkää, Peetu kääntyi
tyttöä kohti ja sipaisi yksinäisen suortuvan pois kasvoilta. Janni hymyili
pehmeästi, poika vastasi hymyyn ja kumartui tyttöä kohden suudellakseen. Janni
kavahti kauemmaksi.
- Eikö meidän
pitäisi puhua ensin?
- Mehän
ollaan puhuttu koko kesä, Peetu totesi ja astui lähemmäksi Jannia.
- Ei kun
oikeesti.
Peetu
huokaisi syvään ja risti kätensä rinnalleen.
- No puhutaan
sitten.
- Älä nyt
suutu, ei tämä ole helppoa mullekaan, Janni totesi hiljaa ja työnsi kädet
syvälle farkkujensa taskuun.
- Ehkä sä
vaan teet siitä liian vaikeata, poika totesi pistävästi. Mä tykkään susta ja sä
musta ja meidän pitäisi olla yhdessä, Peetu luetteli ja sai heidän suhteensa
kuulostamaan maailman yksinkertaisimmalta jutulta.
- Mä pelkään!
Janni huudahti. Olen ollut kotona nyt vajaan vuorokauden ja mun kännykkään on
tullut tasan yksi tekstari ja yksi soitto. Se soittokin oli sulta. Mulla oli
ihana kesä ja totuin, että mulla oli kavereita, jotka kyseli mua mukaansa. Ja
nyt täällä ei ketään, tyttöä hävetti, miten itkuiselta hänen äänensä kuulosti.
- No olenhan
minä olemassa! Peetu yritti.
- Mitä jos me
nyt aletaan olemaan yhdessä ja parin viikon päästä sä huomaatkin, etten mä
olekaan se jonka sinä haluat. Sitten mä olen taas yksin, Jannin ääni hiipui ja
hän tuijotti tiukasti järvelle.
- En mä jätä
sua, pojan ääni pehmeni ja tämä tuli lähemmäksi Jannia. Tyttö todella halusi
uskoa Peetun sanoja.
- Sä olet
maailman ihanin tyttö, söpö, hauska ja viisas. Minä haluan sinut, mutta jos
susta tuntuu, että meidän pitää olla pelkkiä ystäviä, niin minkä minä sille
teen.
Viimein
Janni kohdisti katseensa Peetuun.
- Anna meille
mahdollisuus, Peetu kuiskasi ja kumartui hänen puoleensa ja jäi henkäyksen
päähän Jannin huulista, jättäen päätöksen tytön tehtäväksi. Janni katsoi Peetun
suuta, joka oli jo varovaisesti raottunut ottamaan suudelman vastaan, tytön
ajatuksissa järki ja sydän kävivät kamppailua. Ikuisuudelta tuntuneen hetken
jälkeen hän nosti katseensa Peetun silmiin, upposi niiden rauhoittavaan sineen
ja teki ratkaisunsa.
Aww, aivan ihana novelli! Tykkään tosi paljon sun kirjotustyylistä, ei mitään moittimista:)
VastaaPoistaKiitos kehuista, kiva että tykkäsit :)
Poista