Syysloman jälkeinen
ensimmäinen koulupäivä oli ohi ja Sami ja Siiri suuntasivat yhdessä
maastoon, Sami tuttuun tapaan Paten satulassa, Siiri ratsasti Leevillä.
- Hei, miksi se poliisiauto oli tänään koululla? Siiri kysyi heidän edetessään rinnatusten pitkin tuttua metsäautotietä.
- Ne kävi puhalluttamassa Laukkarisen, sillä on tainnut jäädä putki loman jälkeen päälle, Sami vastasi.
- Ainahan se on kännissä. Maanantaisin sen luokka haisi niin vanhalle
viinalle, että herkimmät meinasi pyörtyä. Onneksi se ei lukiossa pidä
enää tunteja, Siiri sanoi ääni inhosta väristen.
- Älä nyt, sen hissan tunnit on just parhaita, se vaan pistää jonkun videon pyörimään ja häipyy ite naukkailemaan kosanderia.
Siirin oli pakko kikattaa mielikuvalle: punanenäinen Laukkarinen kyyhöttämässä siivouskomerossa hörppimässä taskumatistaan.
- No mitäs muuta uutta? Siiri jatkoi kyselyään hyväntuulisena.
- Mikkosen Suvin raskaus on nyt varmaa, sen maha näkyy jo.
- Häh, eikö se ole vasta kasilla?
- Joo, beellä. Sen poikaystävä on joku amis kaupungista ja ne on mennyt kihloihin syysloman aikaan.
- Onnea vaan heille, Siiri tuhahti.
- Miten sä et ole tästä aikaisemmin kuullut? Eihän koko koulu ole muusta puhunutkaan tänä syksynä.
- Jos et ole sattunut huomaamaan mulla ei hirveästi ole juttukavereita koulussa, Siiri tokaisi ääni täynnä myrkkyä.
Sami vaikeni nolostuneena. Ensimmäistä kertaa hän mietti asioita Siirin
kannalta. Tähän asti poika oli kokenut oikeutetuksi pienen piikittelyn,
vitsailun ja härnäämisen, Samihan oli yrittänyt vain saada Siirin
huomion. Sen takia myös hänen kaverinsa olivat pilkanneet Siiriä, eikä
sen takana varmasti ollut mitään muuta kuin puhdasta ilkeyttä. Ei
helvetti, Juho oli useasti nimitellyt tyttöä ainakin meetvurstin
pilaajaksi, laudaksi ja hevosen nussijaksi. Hän ei muistanut oliko
kukaan koskaan puolustanut Siiriä. Tuskin. Samia hävetti.
- Kuule Siiri, mä pyydän anteeksi. Olen ollut oikea idiootti. Anteeksi kaikki se kiusaaminen ja vittuilu ja kaikki muukin.
Sanat olivat vaikea saada ulos suusta, mutta anteeksipyynnön jälkeen
Sami tunsi olonsa helpottuneeksi. Siiri istui edelleen hyvin jäykkänä
Leevin selässä ja leuan asennosta saattoi päätellä, että tämä oli
edelleen vihainen.
- Nyt kun mä itekin ymmärrän jotain tästä hevoshommasta, huomaan miten
turhaa kaikki se haukkuminen on ollut. Ja sä olet kyllä niin paljon
parempi ihminen kuin minä. Sinuna mä olisin käskenyt mun painua
helvettiin, kun tulin kerjäämään näitä ratsastustunteja, poika jatkoi
hyvittelyään, äänessä jo ripaus epätoivoa.
Viimein Siiri huokasi syvään ja käänsi harmaat silmänsä Samiin.
- Okei, saat anteeksi. Oikeastaan sinä ja kaverisi olette mulle aika
yhdentekeviä. Niin kauan kuin mulla on hevoset, on ihan sama miten
ihmiset muhun suhtautuu, Siirin sanat saivat Samin mielialan laskemaan.
Hän oli tytölle yhdentekevä.
- Mutta nyt kun sä olet käynyt tallilla, on pakko sanoa, että sä et ole
yhtään sellainen kuin mitä mä olen luullut, Siiri jatkoi.
- Kiitti, sä taas olet just sellainen kuin mä olen aina kuvitellut, Sami sanoi hiljaa ja loi Siiriin vinon hymyn.
- Mitä sä nyt tolla tarkoitat? Siiri kysyi hämmästyneenä. Sami vain
käski Paten nauraen raviin ja Siiri jäi hämmästyneenä tuijottamaan
poistuvaa ratsukkoa.
- Niin millainen mä sitten olen? Siiri vielä huikkasi turhaan Samin perään.
Osa 15
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti