keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Hevosenleikkiä, osa 14

Syysloman jälkeinen ensimmäinen koulupäivä oli ohi ja Sami ja Siiri suuntasivat yhdessä maastoon, Sami tuttuun tapaan Paten satulassa, Siiri ratsasti Leevillä.

- Hei, miksi se poliisiauto oli tänään koululla? Siiri kysyi heidän edetessään rinnatusten pitkin tuttua metsäautotietä.
- Ne kävi puhalluttamassa Laukkarisen, sillä on tainnut jäädä putki loman jälkeen päälle, Sami vastasi.
- Ainahan se on kännissä. Maanantaisin sen luokka haisi niin vanhalle viinalle, että herkimmät meinasi pyörtyä. Onneksi se ei lukiossa pidä enää tunteja, Siiri sanoi ääni inhosta väristen.
- Älä nyt, sen hissan tunnit on just parhaita, se vaan pistää jonkun videon pyörimään ja häipyy ite naukkailemaan kosanderia.

Siirin oli pakko kikattaa mielikuvalle: punanenäinen Laukkarinen kyyhöttämässä siivouskomerossa hörppimässä taskumatistaan.

- No mitäs muuta uutta? Siiri jatkoi kyselyään hyväntuulisena.
- Mikkosen Suvin raskaus on nyt varmaa, sen maha näkyy jo.
- Häh, eikö se ole vasta kasilla?
- Joo, beellä. Sen poikaystävä on joku amis kaupungista ja ne on mennyt kihloihin syysloman aikaan.
- Onnea vaan heille, Siiri tuhahti.
- Miten sä et ole tästä aikaisemmin kuullut? Eihän koko koulu ole muusta puhunutkaan tänä syksynä.
- Jos et ole sattunut huomaamaan mulla ei hirveästi ole juttukavereita koulussa, Siiri tokaisi ääni täynnä myrkkyä.

Sami vaikeni nolostuneena. Ensimmäistä kertaa hän mietti asioita Siirin kannalta. Tähän asti poika oli kokenut oikeutetuksi pienen piikittelyn, vitsailun ja härnäämisen, Samihan oli yrittänyt vain saada Siirin huomion. Sen takia myös hänen kaverinsa olivat pilkanneet Siiriä, eikä sen takana varmasti ollut mitään muuta kuin puhdasta ilkeyttä. Ei helvetti, Juho oli useasti nimitellyt tyttöä ainakin meetvurstin pilaajaksi, laudaksi ja hevosen nussijaksi. Hän ei muistanut oliko kukaan koskaan puolustanut Siiriä. Tuskin. Samia hävetti.

- Kuule Siiri, mä pyydän anteeksi. Olen ollut oikea idiootti. Anteeksi kaikki se kiusaaminen ja vittuilu ja kaikki muukin.

Sanat olivat vaikea saada ulos suusta, mutta anteeksipyynnön jälkeen Sami tunsi olonsa helpottuneeksi. Siiri istui edelleen hyvin jäykkänä Leevin selässä ja leuan asennosta saattoi päätellä, että tämä oli edelleen vihainen.

- Nyt kun mä itekin ymmärrän jotain tästä hevoshommasta, huomaan miten turhaa kaikki se haukkuminen on ollut. Ja sä olet kyllä niin paljon parempi ihminen kuin minä. Sinuna mä olisin käskenyt mun painua helvettiin, kun tulin kerjäämään näitä ratsastustunteja, poika jatkoi hyvittelyään, äänessä jo ripaus epätoivoa.

Viimein Siiri huokasi syvään ja käänsi harmaat silmänsä Samiin.

- Okei, saat anteeksi. Oikeastaan sinä ja kaverisi olette mulle aika yhdentekeviä. Niin kauan kuin mulla on hevoset, on ihan sama miten ihmiset muhun suhtautuu, Siirin sanat saivat Samin mielialan laskemaan. Hän oli tytölle yhdentekevä.
- Mutta nyt kun sä olet käynyt tallilla, on pakko sanoa, että sä et ole yhtään sellainen kuin mitä mä olen luullut, Siiri jatkoi.
- Kiitti, sä taas olet just sellainen kuin mä olen aina kuvitellut, Sami sanoi hiljaa ja loi Siiriin vinon hymyn.
- Mitä sä nyt tolla tarkoitat? Siiri kysyi hämmästyneenä. Sami vain käski Paten nauraen raviin ja Siiri jäi hämmästyneenä tuijottamaan poistuvaa ratsukkoa.
- Niin millainen mä sitten olen? Siiri vielä huikkasi turhaan Samin perään.

Osa 15

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti