Kasteisella nurmella

Suden hetki oli juuri alkanut, kun kävelin kotiani kohti. Katuvalot taistelivat huonosti lokakuun pimeyttä vastaan, sula maa näytti imevän kaiken valon itseensä. Yö ei minua pelottanut, kotiinkin olisi enää parisataa metriä. Olin hilpeällä tuulella, luokkamme bileet syysloman alkamisen kunniaksi olivat olleet hauskat, eikä nauttimani booli ollut vielä vaihtunut laskuhumalaiseen alakuloon.

Tavallistakin tavallisempi omakotitaloalue oli syvässä unessa ja tietysti valpastuin nähdessäni vastaantulijan tien toisella puolella. Iso mies mustissa vaatteissaan harppoi määrätietoisesti jalkakäytävää pitkin. Joku perheenisä palaamassa baarista, rauhoittelin itseäni, eihän minun tarvitse pelätä häntä. En uskaltanut kuitenkaan katsoa miestä suoraan, joten tarkkailin silmäkulmastani tämän etenemistä. Mies oli pitkä ja roteva, vähän nyrkkeilijän näköinen. Kiihdytin hieman askeliani, yrittäen samalla näyttää mahdollisimman rennolta. Kohtasimme juuri siinä missä lyhtypylväiden valorenkaat eivät yltäneet koskettamaan toisiaan, hämärässä en nähnyt miehen kasvoja, mutta tunsin hänen katseensa itsessäni. Vilkaisin olkani yli ja kun totesin miehen jatkavan matkaansa suoraan, rentouduin.

Ajatukset palasivat iltaan ja muistelin virne kasvoillani partavaahtosotaa kylpyhuoneessa. Minua harmitti jo nyt, miten ensi keväänä luokkamme hajoaisi suunnatessamme jatko-opintoihin. Kuulin takaani tömähdyksen, ennen kuin ehdin kääntyä katsomaan mistä ääni oli peräisin, suuret kädet kietoutuivat ympärilleni. Huudahdin järkytyksestä ja suuri koura paiskautui suulleni. Mies nosti minut ilmaan ja kantoi tien sivuun. Yritin turhaan riuhtoa ja tempoa irti tiukasta puristuksesta, mies oli todella vahva ja minä olin ikäisekseni pienikokoinen. Hänen kätensä oli edelleen painautunut suulleni ja vaikka huusin täysillä, omiin korviinikin kuului vain vaimeaa vikinää. Miehen sormet haisivat tupakalle.

Toinen käsi oli nostanut takkiani ylös ja hamusi farkkujeni nappia auki. Kauhistunut mieleni alkoi tajuta mitä tulisi tapahtumaan. Menin paniikkiin ja riuhdoin entistä enemmän vastaan. Potkin häntä ja raastoin sormillani miehen vaatteita ja ihoa, tietysti turhaan, mutta en halunnut antaa periksi. En halunnut olla uhri. Tunsin miehen kovuuden takamustani vasten, samalla hän sai vetoketjuni auki ja vetäisi housuni alas. Kylmä yöilma sai ihoni kananlihalle, aloin väristä. Mies tönäisi minua rajusti ja mätkähdin mahalleni kostealle nurmikolle. En ehtinyt kiepsahtaa ympäri, kun mies oli jo päälläni. Kuulin miten tämä avasi oman vetoketjunsa.

Nurmi allani oli kylmää ja kasteista, mies päälläni oli kuuma ja painava. Samassa miehen kalu tökki jo pakaroitani. En pystynyt enää edes kunnolla kiemurtelemaan, suustani karkasi yksinäinen nyyhkäisy. Olin shokissa, peloissani ja toivottoman yksin. Tunsin miten hän yritti päästä sisälle koskemattomaan. Hetken olin jo helpottunut, ehkä siitä ei tulisikaan mitään. Toivoni kuoli yhtä nopeasti kuin oli syttynytkin, kun mies tarttui vahvoin kourin lantiostani ja runnoi itsensä väkisin minuun.

Luulin kuolevani kipuun, tai ehkä toivoinkin sitä. Hän halkaisi minut, railo alkoi jalkovälistäni ja säröt levisivät kaikkialle vartalooni. Minut oli rikottu.

Painoin kasvoni nurmea vasten, en enää huutanut apua. Se oli jo myöhäistä, enkä halunnut ketään todistamaan häpeääni. Mies jyskytti itseään tasaisesti minua vasten. Minua kuvotti kuulla kaikki ne äänet joita miehestä lähti, läiskähdykset, ähinä ja voihkaisut.

Älä ajattele tätä, kuulin kehotuksen pääni sisältä. Laita silmät kiinni, niin ettet näe tummia varjoja ympärilläsi. Sulje korvasi, ettet kuule miehen huohotusta ylläsi. Hengitä suun kautta, ettet haista miehestä leijuvaa viinan ja himon löyhähdystä. Älä maista metallia suussasi. Äläkä tunne tuota raastavaa kipua, minkä jokainen työntö aiheuttaa. Jos unohdat kaikki aistisi ja ajatuksesi, et oikeastaan edes ole tässä.

Kipu ei helpottanut hetkeksikään, enkä tiedä kauanko sitä kesti. Minuutti, tunti, vuosisata, aivan sama. Hän alkoi kiihdyttää tahtiaan entisestään ja survoi itseään minuun hirveällä voimalla. Viimein hän jäykistyi voihkaisten ja tunsin miten lämmintä ja tahmeaa mahlaa suihkusi sisääni. Mies vetäytyi irti minusta ja tämän jättämät jäljet valuivat reisilleni tahraten minut vielä kerran. Olin palannut mieleni suojapaikasta takaisin todellisuuteen ja kuulin miten raiskaajani veti vetoketjunsa kiinni ja lähti. Yön ainoa ääni oli epävireinen viheltely. Se paskiainen kehtasi viheltää tekemänsä hirveyden jälkeen.

Nousin ylös vapisevin jaloin ja tuskaisena vedin housut ylös. Kuin usvassa taivalsin kotiin, jos olisin pystynyt, olisin juossut. Minulla ei enää ollut mitään pelättävää, kaikista kauhein oli jo tapahtunut. Viimein olin kotiovellani ja haparoivin käsin sain lukon auki. Varovasti kiipesin yläkertaan, en halunnut kenenkään perheestäni heräävään ja näkevän minua. Raahustin kylpyhuoneeseen ja inhoten riivin vaatteet yltäni. Astuin keskelle lämmintä suihkua, lattiakaivoon valuva vesi oli vaaleanpunaista. Lämpimän veden syleilyssä aloin raivoisasti hinkata itseäni saippualla. Pois kaikki jäljet miehestä, pois. Viimein ihoani kiristi ja se oli punainen kaikesta hankauksesta, mutta en tuntenut itseäni vieläkään puhtaaksi, tuskin tulisin koskaan enää tuntemaan. Kietouduin pehmeään froteeseen ja hain vaatekaapista puhtaan paidan ja housut. Muovipussin kera palasin kylpyhuoneeseen ja sulloin likaiset vaatteet siihen, sen jälkeen vein pussin ulos roskalaatikkoon. Aamulla en haluaisi yhtään muistutusta tapahtuneesta.

Vilusta väristen palasin huoneeseeni ja pujahdin viileään vuoteeseen. Vedin polvet vatsaani vasten, kiedoin kädet ympärilleni ja painoin selkäni seinää vasten, enää kukaan ei yllättäisi minua takaapäin. Tuuditin itseäni hiljaa. Toivoin, että olisin vielä niin pieni, että olisin voinut kiivetä äidin syliin lohdutettavaksi. Äiti halaisi minua ja puhaltaisi kivun pois. En ollut kuitenkaan enää lapsi, mutten vielä valmis aikuistenkaan maailmaan, en ainakaan tällä tavoin.

Tunsin puristavaa kipua kurkussani, mutta silmäni pysyivät kuivina. Itku olisi voinut helpottaa, mutta en enää osannut. Isäni oli opettanut minut hyvin, miehet ei itke.