Sami tunsi olevansa
lähempänä taivasta kuin koskaan elämänsä aikana. Siirin huulet olivat
pehmeät, tämä tuoksui hevoselle, heinälle ja omenoille. Suudelma sai
Samin vartalon värisemään, tämä oli parempaa kuin yksikään hänen
kuvitelmistaan.
Poika keskittyi ahmimaan Siiriä, eikä kiinnittänyt huomiota tallin
ovelta kuuluvaan rykäisyyn ja matalaan vihellykseen. Äkisti Siiri
tönäisi hänet pois luotaan, seuraten tytön katsetta Sami huomasi ovella
seisovan Jussin ja Matiaksen.
- Älä koskaan enää koske muhun, Siiri sähähti pojalle kasvot vihasta vääristyneenä.
- Mitä sä nyt? Sami kysyi hämmästyneenä.
- Sitä, että perkele ota kamasi ja painu helvettiin täältä, äläkä
koskaan enää tule takaisin! Siiri huusi ja ryntäsi tallin toisesta
ovesta ulos.
Sami katsoi järkyttyneenä tytön perään, vilkaisi Jussia ja Matiasta,
jotka seisoivat hiljaisina käytävässä ja lähti samasta ovesta kuin
Siiri. Hätäisesti hän polki moponsa käyntiin ja kaasutti pois. Päästyään
ison tien varteen hänen oli pakko pysähtyä, kyynelten takia hän ei enää
nähnyt kunnolla tietä. Hartiat vavahdellen Sami istui itkemässä, kaikki
oli nyt pilalla! Hän kirosi omaa tyhmyyttään, häpesi kyyneleitään ja
tunsi olonsa täysin toivottomaksi. Pahimpien itkunpuuskien laannuttua
poika kaivoi kännykän taskustaan ja näpytteli viestin Kimmolle. Kotiin
päästyään hän kävi suihkussa, vaihtoi vaatteet ja lähti Kimmon luo.
Miehen luona majaili usein porukkaa ja tämä haki auliisti sitä mitä
milloinkin tarvittiin. Kimmo oli joku mielenterveyskuntoutuja tai muuten
vaan perässä vedettävä, joka ei koskaan kysellyt liikoja. Siellä häntä
odottaisi mäyräkoira kaljaa ja viinapullo, Samilla oli vakaa aikomus
juoda itsensä autuaaseen muistamattomuuteen.
Sami havahtui television pauhuun ja raotti varovaisesti luomiaan. Hän
makasi Kimmon olohuoneen lattialla, isäntä itse istui katsomassa
toimintaelokuvaa jonkun toisen jätkän kanssa. Ähkäisten Sami kääntyi
selälleen ja tiesi krapulan iskevän kohta täydellä voimalla. Operaatio
Unohdus oli kestänyt neljä päivää eikä loppua ollut näkyvissä.
Päivät kuluivat kietoutuen yhdeksi viinanhuuruiseksi ja itsesyytösten
täyttämäksi mössöksi. Aika menetti merkityksensä. Kaikesta huolimatta
Sami ei voinut unohtaa Siiriä eikä tapahtunutta. Miksi hän oli ollut
niin idiootti, että oli käynyt käsiksi tyttöön? Hän olisi voinut lyödä
asian leikiksi tai ehkä varovasti kysyä mitä mieltä tyttö olisi, jos
hänellä olisikin jotain tunteita. Mutta ei, hänen oli pitänyt olla
ensimmäisenä työntämässä kieltään Siirin kurkkuun.
Viimein Samin oli palattava kotiin, mielellään hän olisi vielä jatkanut
samaa menoa Kimmon asunnolla, mutta häneltä loppuivat rahat, eivätkä
puhtaat vaatteetkaan olisi pahitteeksi. Sami istui tietokoneella
pelaamassa, kun hänen isänsä aukaisi huoneen oven.
- Mulle soitettiin tänään koululta ja sain kuulla, että et ole ollut
koulussa kohta kahteen viikkoon, onko sulla tähän jotain selitystä?
- Mä en ole oikein ollut kunnossa, Sami mutisi katse näytöllä.
- Aha, isä sanoi tyylilleen uskollisena ja sulki oven perässään.
Voisihan hänen parin viikon ryyppyputkea kuvata sillä, ettei ollut
oikein kunnossa, Sami mietti. Ehkä hän huomenna yrittäisi mennä kouluun
ja toivoi hartaasti, ettei näkisi Siiriä. Vaikka tapahtuneesta oli jo
kulunut aikaa, sen ajatteleminen tuntui yhtä kuin sydäntä olisi
viilletty tylsällä partakoneen terällä. Tytön katseessa paistanut inho
ja viha, kun tämä oli tönäissyt hänet kauemmaksi... Sami näki taas tuon
kohtauksen päässään ja tunsi vastustamatonta halua tarttua uudelleen
pulloon.
Seuraavana päivänä Sami vaivautui viimein kouluun asti, joutuen heti
luokanvalvojan puhutteluun. Koko päivän hänen huomionsa oli siinä, ettei
vahingossakaan näkisi Siiriä missään ja se onnistui. Loppuviikon poika
istui kiltisti tunneilla ja vietti välitunnit kavereidensa kanssa
piilossa tupakoimassa.
Perjantai-iltana Sami seisoskeli S-marketin edessä, osa porukasta oli
mennyt ostamaan juomista ja karkkia. Hän ei huomannut Matiasta ennen
kuin tämä oli aivan hänen vieressään.
- Morjes, mitä jätkä? Matias tervehti häntä iloisesti.
- Moi, mitäs tässä. Ei ihmeempiä, Sami totesi vähän vaivaantuneena.
- Sua ei ole näkynyt.
- No viimeksi tehtiin aika selväksi, etten ole enää tervetullut, poika
sanoi, eikä voinut estää kitkeryyttä kuulumasta äänessään.
- Älä kuule välitä noista akkojen kotkotuksista, Patella on ollut ikävä
sua. Ei kukaan meistä oikein jouda sen kanssa puuhailemaan, niin että
viitsisitkö joskus tulla käymään?
Sami epäröi, hän oli kyllä ehtinyt kaivata Patea ja ratsastusta, mutta
hän ei uskaltaisi tavata Siiriä. Matias huomasi hänen
vaivautuneisuutensa.
- Jos sä Siiriä pelkäät niin tule huomenna, sillä on se estevalmennus
yhdestätoista yhteen. Meiltä ne lähtee jo joskus puoli yhdeltätoista ja
ovat ennen kahta takaisin, niin sulla on siinä hyvin aikaa ratsastaa.
Ehdotus oli liian houkutteleva hylättäväksi.
- No voin mä sitten tullakin, Sami totesi.
- Hyvä homma, nähdään huomenna, Matias sanoi ja lähti autolleen.
Seuraavana aamuna Sami heräsi jo kymmeneltä kännykän herätykseen,
nopeasti hän oli moponsa selässä matkalla tallille, taskussa kuivia
leipäpaloja Patelle. Helpottuneena hän huomasi, että pikkutraileri ei
ollut pihassa, joten Siiri ei olisi paikalla. Astuessaan talliin hän
näki Jussin ja Matiaksen valjastamassa hevosia. He tervehtivät toisiaan
ja Sami odotti jännittyneenä Jussin reaktiota hänen tuloonsa.
- Pate on tarhassa, jos uskot, että pärjäät, niin saat vapaasti
puuhailla sen kanssa. Meillä ei nyt ole oikein aikaa katsoa sun perääs,
Matias kertoi suitsien laiton lomassa.
- Joo, enköhän mä pärjää yksinkin.
- Hyvä että tulit takaisin. Minua on harmittanut miten se hevonen joutuu
olemaan ilman suurempaa huomiota, mutta kun ei riitä tunnit
vuorokaudessa muutenkaan, Jussi puuttui keskusteluun ja siitä Sami
ymmärsi, että Siirin isällä ei ollut häntä kohtaan mitään
hampaankolossa.
Riimunnaru käsissään Sami käveli Paten tarhalle. Ruuna seisoi muiden
hevosten kanssa syömässä heinää ja Sami sai kutsua sitä muutaman kerran
ennen kuin hevonen käveli hitaasti aidan viereen. Sami ojensi Patelle
leivänkannikan ja silitti sen päätä.
- Sori etten ole käynyt, ethän kanna kaunaa? Lähdetään sisälle ja mä
harjaan sut kunnolla ja käydään sitten vähän maastossa ulkoilemassa,
miltäs kuulostaa?
Hevonen ei vastannut mitään vaan rouskutti tyynesti leipäänsä. Sami
talutti Paten talliin ja harjasi hevosen kehuen sitä samalla.
Tottuneesti Sami satuloi ratsunsa ja talutti sen ulos tallista, kapusi
selkään ja lähti ratsastamaan tuttua reittiä, ohi tallien ja kohti
metsikköä. Satulassa istuessaan Sami huomasi kaivanneensa tätä enemmän
kuin olisi uskonutkaan, yhteistyötä hevosen kanssa, hiljaisuutta ja
rauhaa. Poika vilkaisi kelloaan ja arveli, että he olivat kävelleet
tarpeeksi, hän patisti Paten raviin. Sami piti tarkasti silmällä ajan
kulkua, hän halusi varmistaa, että olisi pois tallilta ennen kuin Siiri
palaisi. Lyhyen laukkaamisen jälkeen hän käänsi hevosen takaisin
tallille ja antoi sille pitkät ohjat.
Kun lenkki oli ohi, hän kiitti Patea vuolaasti ja talutti sen talliin
riisuttavaksi. Ovella hän jähmettyi, Siiri seisoi Mintun kanssa tallin
käytävällä ja tuijotti häntä silmät leiskuen.
- Ootko sä kuuro vai jotenkin vajaa? Enkö mä viimeksi tehnyt tarpeeksi
selväksi, etten mä halua nähdä sua enää ikinä, varsinkaan täällä, tyttö
pauhasi niin kovaan ääneen, että Matias ja Jussi tulivat
valjashuoneesta.
- Sä sanoit, että siskos on pois yhdestätoista yhteen, Sami totesi syyttävästi Matiakselle.
- Sori, se taisikin olla kymmenestä kahteentoista, Matias sanoi, muttei näyttänyt tippaakaan pahoittelevalta.
- Miten sä kehtaat tehdä mulle jotain tällaista? Siiri osoitti nyt vihansa Matiakselle.
Ennen kuin sisarukset pääsivät kunnolla riidan alkuun, Jussi puuttui puheeseen.
- Ja nyt rauhoitutte kaikki! Sinä et siis halua olla tämän pojan kanssa missään tekemisissä? Jussi kysyi tyttäreltään.
- No en todellakaan halua, Siiri tuhahti.
- Aiotko sinä vielä käpälöidä Siiriä? Jussi kysyi vuorostaan Samilta. Poika tunsi punan karahtavan kasvoilleen.
- En.
- Hyvä, jos haluat, voit edelleen käydä täällä ratsastamassa, opetusta
ei enää ole tarjolla, mutta ilmeisesti pärjäät ihan hyvin ilmankin.
- Isä, et sä voi tehdä tätä mulle! Siiri huudahti.
- Ota huomioon, että tämä on minun tila ja minä teen päätökset. Yksi
pusu ei maailmaa kaada, Sami lupasi jättää sinut rauhaan, eikä sinun
tarvitse olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Minä kyllä arvostan
miten hän jaksaa hoitaa Patea ja autella tallilla, joten tervetuloa
jatkossakin, Jussi sanoi ja nyökkäsi Samille ennen kuin lähti pihalle
tallista.
Siiri seurasi Mintun kanssa perässä ja Matias ja Sami jäivät käytävälle.
- Sehän meni hyvin, Matias tuumi. - Kai sä nyt tulet jatkossakin käymään?
- Pitää katsoa, Sami tokaisi ja talutti Paten riisuttavaksi.
Osa 18
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti